You're still on my lonely mind [YM-PL]

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

Re: You're still on my lonely mind [YM-PL]

ViestiKirjoittaja Mwjan » 27. Tammi 2013 20:36

Tamma oli antanut luvan Valentinon astua hänen aluelleen. Niin hyvältä kun se tuntuikin koskettaa rakastamaansa. Liian kauan aikaa he olivat olleet erossa, eikä ori tulisi antamaan tekoillensa anteeksi. Hän oli yhtä lailla syyllinen tähän mitä oli tapahtunut. Jos tämä ei olisi poistunut saarelta, mitään tällaista ei olisi tapahtunut.

Yhtäkkiä läsipää aloitti itsensä syyttelyn. Valentino ei kyllä uskonut sanomaa, mutta tuskin hänen sanansa ja puolustelut siihen auttaisivat. Siitä huolimatta mitä Valentino olisi sanonut, ettei mikään ollut hänen vikansa. Se oli väärin. Hän päätti olla vaiti ja myötäillä hiljaa.
Ori ymmärsi että Meryl oli omasta tahdostaan lähtenyt seikkailemaan. Mitä nuorelle mielelle kukaan pystyi tekemään mitään? Valentinon mielestä oli tärkeää, että mitä nuorempana sai mennä ja tehdä, siitä kasvaisi vahva ja päättäväinen nuori aikuinen.
”Lähtikö Meryl aivan itse?”, hän kysyi, mutta täydensi lausettaan ”Kysyikö hän sinulta lupaa?”, ymmärsiköhän Mystic nyt mitä mustaharjas ajoi takaa?

”Vaikka olisin ollut luonasi, emme me ikuisuuksiin häntä olisi pystynyt vahtimaan”, totuushan se oli. Eivät he voineet vahtia lastaan heidän kuolemaansa asti. Jokainen sai mennä omia menojaan, mutta huolehtiminen ja säännöllinen tapaaminen korvaisi sen, että tyttö olisi kunnossa sekä oppisi arvostamaan toisia.
Mwjan
 

Re: You're still on my lonely mind [YM-PL]

ViestiKirjoittaja Jaksu » 31. Tammi 2013 22:38

"E-ei hän kysynyt minulta lupaa, hän lähti aivan itse..."
En ollut täysin varma mitä Valentinolla oli mielessään, mutta arvelin, että hän halusi minun ymmärtävän ettei Merylin lähteminen ollut minun vikani - hän oli päättänyt itse lähteä omille teilleen eikä minulla ollut asiaan osaa eikä arpaa. Saattoihan siinä olla jotain perääkin, mutta en voinut lakata syyttämästä itseäni. Minusta tuntui auttamattomasti siltä, että minä olin syypää kaikkeen tapahtuneeseen, sillä jos olisin pitänyt Meryliä tarkemmin silmällä hän olisi yhä täällä meidän kanssamme.

"Olet kai oikeassa...", huokaisin myöntyen Valentinon toteamukseen. Niin, emmehän me mitenkään voineet vahtia Meryliä lopun ikäämme. Hän oli nuori neiti, joka kaipasi omaa tilaa, halusi päästä näkemään suurta maailmaa ja tapaamaan uusia tuttavuuksia. Hän ei ollut enää mikään pikkuvarsa, joka tarvitsi alituiseen meidän huomiotamme ja hoivaamme. Tosin nyt Meryl ei tarvinnut minua tai Valentinoa ollenkaan jätettyään Caralian kokonaan taakseen...
"Olen miettinyt pääni puhki, miksi Meryl lähti Caraliasta. Olikohan hän niin loukkaantunut ja vihainen meille, että halusi päästä meistä eroon lähtemällä täältä? Se selittäisi ainakin sen miksei hän kertonut minulle aikeistaan..."
Jaksu
 

Re: You're still on my lonely mind [YM-PL]

ViestiKirjoittaja Mwjan » 05. Helmi 2013 20:33

Niin ehkä kuten Valentino arvelikin. Jokainen meistä oli pieni poikanen, joka tahtoi katsella maailmaa toisella silmällä. Valentino pystyi itsekin myöntämään itselleen, että hän oli nuoruudessaan seikkailunhaluinen, mutta tyytyi palaamaan kotitalliinsa. Nykyään hän seikkailee entistä enemmän, mutta kaikella on rajansa.
Mystic myöntyi sanojensa takaa Valentinon esittämään lauseeseen, mikä viittasi heidän tyttäreensä. Oli täysin ymmärrettävää, vaikka vaikeaa oli kuvitella lapsen kasvan ja jatkavan omaa elämää, että he eivät voisi ikuisuuksiin sen perään katsoa. Meryl oli päättänyt jatkaa omaa elämäänsä, muualla kuin Caraliassa. Ehkä tämä paikka ei vain ollut oikea hänelle.

Mystic otti puheeksi pienen syyttämisen itseään kohtaan sanoissaan. Valentino hymähti pehmeästi.
”Tämä paikka ei ole kaikkien mieleen. Tuntuu kuin hän olisi lähtenyt etsimään omaa elämää, mutta ei Caraliasta”, se sanoi lohdutukseksi. Valentino olisi itse halunnut nähdä vielä viimeisen kerran Merylin, mutta hän ei tullut takaisin tervehtimään perhettään. Hänen oli vaikea kuvitella että toinen oli todellakin poissa. Hän pyrki keskittymään Mysticiin enemmän, koska se todellakin tarvitsi tukea juuri nyt.
”Tämä vie aikansa toipua, mutta jossain vaiheessa täytyy vain luovuttaa asioiden suhteen ja antaa niiden mennä”, ori tarkoitti tapahtumia, mitä kaikki joskus kokevat elämässään. Vaikka vaikealta se tuntuikin, ajatusten piti antaa valua virran mukana ja tarttua nykyhetkeen.
”On kuitenkin tärkeintä, että olemme taas yhdessä… Eikö?”, se kysyi hieman epäröiden loppua kohden. Ori uskoi, että Mystic ei ollut hänelle enää kovinkaan vihainen, mutta piti olla varovainen. Hän vai halusi antaa kaiken menetyksen tammaa kohtaan. Mikään ei ollut niin tärkeää, kuin yhdessä olo.
Mwjan
 

Re: You're still on my lonely mind [YM-PL]

ViestiKirjoittaja Jaksu » 08. Maalis 2013 00:33

Valentino esitti itsesyytösteni vastapainoksi, että Caralia ei välttämättä ollut paikka, jossa Meryl halusi viettää loppuelämänsä. Sitä en voinut kieltää, sillä olihan hän joutunut kokemaan hirvittäviä asioita Caraliassa. Ehkä hän oli halunnut jättää menneet taakseen lähtemällä täältä ja aloittaa uuden elämän jossakin muualla.
"Niin, niin se varmaan on... Haluaisin vain kovasti tietää, että onko hän kunnossa tai minne hän aikoo mennä", sanoin apeasti ja tuijottelin lasittunein silmin kohti mustanpuhuvaa yötaivasta, jonne oli ilmestynyt muutama himmeä tähti pilvien raotettua aavistuksen verran paksua verhoaan. "Tekisin sen tiedon eteen mitä tahansa...", sanoin enkä tajunnut, että olin lausunut ajatukseni ääneen.

”Tämä vie aikansa toipua, mutta jossain vaiheessa täytyy vain luovuttaa asioiden suhteen ja antaa niiden mennä”
En voinut muuta kuin jälleen kerran olla yhtä mieltä Valentinon kanssa. Elämässä tuli aina vastaan ikäviäkin asioita, mutta niistä oli vain opittava pääsemään yli. Oli varmaa, että minun tulisi olemaan vaikeaa päästää irti Merylistä ja niellä se tosiasia, että meidän oli pärjättävä jatkossa ilman häntä. Mutta kuten Valentinokin sanoi, tällä hetkellä tärkeintä oli se, että me olimme jälleen yhdessä. Nyökäytin päätäni myöntymisen merkiksi. Vaikka olin hänelle sisimmässäni yhä hieman vihainen ja kannoin kaunaa, rakastin häntä sanoinkuvaamattoman paljon ja tunsin oloni paremmaksi hänen vierellään.
Vetäydyin hieman vastahakoisesti irti Valentinon kaulalta, sillä hän tuntui niin hyvältä kehoani vasten, mutta halusin katsoa häntä kasvoihin. Peruutin hiirakonkirjavasta parin askeleen päähään ja piirsin huulilleni hymyn, joka jäi hieman vaisuksi. Olin liian väsynyt ja sekaisin kaikesta voidakseni hymyillä kunnollisesti. Silmistäni saattoi kuitenkin nähdä sen, mitä hymyni ei kertonut - olin onnellinen, että olimme kaiken tapahtuneen jälkeen päätyneet takaisin yhteen.
"Niin...", sanoin ja kurkotin päätäni koskettaakseni orin turpaa hellästi omallani. "Kaiken tämän jälkeenkin olen iloinen, että löysimme toisemme, sillä rakastan sinua enkä voisi kuvitella elämää ilman sinua"
Jaksu
 

Re: You're still on my lonely mind [YM-PL]

ViestiKirjoittaja Mwjan » 10. Tammi 2014 09:43

Äidin suuri huoli ja rakkaus pakottivat vaistomaisesti toisen miettimään. Ei kuitenkaan kielletty, etteikö isähahmokin miettisi asiaa yhtä rankasti. Valentino kuitenkaan ei ollut paikalla kun kaikki oli tapahtunut, eikä hän pystynyt samaistumaan tilanteeseen täydellä tunteella. Ainoa tapa oli keskustella tamman kanssa asiat lävitse ja olla hänen tukenaan. Kun mustaharjas oli saanut viimeisen sanottavansa, läsipää kommentoi ja kertoi ajatuksensa henkilölle kehen pystyi luottamaan.

Mystic nyökkäsi. Valentino sai vain tuntea helpotuksen huokauksen kautta. Onneksi tamma oli päätynyt samalle linjalle ajattelemaan orin kanssa. Valentinon mielestä oli ihanaa huomata toisen haluavan hänen läheisyyttään ja olevan onnellinen tämän kanssa. Tilanne tuntui riistäytyvän käsistä turhankin hempeilyksi. Niin pienet asiat pystyivät muuttamaan ajatusmaailmaa ja katsomaan asioita erilaisin silmin. Oli se niin ihmeellistä.
Kun tamma peruutti, siirtyi katsomaan Valentinoa, tämä pystyi vain näkemään tamman helpotuksen. Mystic sanoi rakastavansa Valentinoa ja tämä tietenkin nyökkäsi sanomaan. Mustaharjas ei keksinyt enää sanottavaa. Hän tuntui jo sanoneen kaikki tammalle, ehkä oli vain parasta kysyä mitä toinen halusi seuraavaksi.
”Haluatko lepäämään?”, hän kysyi katsoessaan läsipäätä ”vai onko sinulla nälkä?”, se lisäsi. Valentino halusi antaa kaiken avun monella tapaa, että toinen pystyisi tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja olemaan turvassa.

PELI KESKEYTYNYT
Mwjan
 

Edellinen

Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron