Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

Onlinealue kattaa kaikki Caralian pelialueet. Alue, jolle peli sijoittuu, tulee merkitä pelin otsikkoon (esim. "tasankohevoset - lehtimetsä" -> TH LM tai TH ja täsmennys peliviestin alkuun). Lyhenteet nähtävillä täältä Onlinessa pelataan nopeatempoista peliä pelaajien ollessa samaan aikaan paikalla. Pelin jäädessä kesken se jäädytetään.

Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 05. Helmi 2014 23:28

[mukaan sachi ja lawi. yhteismaan pohjoinen lampi.]

REPLICA

Olin laukannut keveämmin askelin päästessäni pois aavikkohevosten alueelta. Siellä minut vallannut huolestuneisuus alkoi vihdoin olla poissa, kun lihakseni olivat lämpimät ja silmät väsymyksestä sameat.

Päädyin joidenkin epämääräisten mutkien kautta lammelle, joka näytti olevan jäässä. Ensitöikseni astelin hiljaa pimeässä kohti rantaa, rikkoen kaviollani jään pinnan. Join vettä ahneasti, kuitenkin ympäristöä silmällä pitäen.
Oli yö. Tietysti kaikki täällä olivat nukkumassa, niin järkevät eläimet tekivät. Mutta minä halusin ajatella rauhassa ja siihen yö oli parasta aikaa.

Asetuin lammen rannalla olevaa puuta vasten, punaruskea kylki kaarnaa hipoen ja annoin silmieni painua puolittain kiinni. Vaivuin ajatuksiini, korvat kuitenkin valppaasti ympäröivän metsän ääniä kuunnellen.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Helmi 2014 23:45

Lawless

Minulla oli ikävä Rosmariea. Minulla oli niin mielettömän kova ikävä häntä. Kierrellessäni saarta olin saanut monet muistot pintaan, mitä hänen kanssaan olin kokenut.
Hän oli hauska, fiksu, kaunis.. Mitä muuta voi mies todella toiselta kaivata? Hän oli suorastaan täydellinen, ja mikä tärkeintä, ensimmäinen hevonen vuosiin, joka oli saanut minut tuntemaan näin.
Enhän minä suoranaisesti ihastunut ollut, en ainakaan silloin, kun hän täällä vielä oli, mutta nyt kun hän tuntuu kadonneen kuin tuhka tuuleen...
Kyynel meinaa valua poskea pitkin alas, mutta kokoan itseni. Miehet eivät itke!

Tässä oli se syy, miksi en enää halunnut ikinä tuntea mitään tammoja kohtaan. Heidät vain vietäisiin pois elämästäni.
Paskat. Oikeasti. Nyt saa riittää. Ei minua kiinnosta velloa itsesäälissä vain siksi, että olen naiivi ja kuvittelen oikeasti saavani vielä aikaan jotain, perheen. Ei minua ole tarkoitettu siihen!

Kävelen hitain askelin kohti lampea. Tasankohevosten mailta olin lähtenyt suoraan vauhdilla yhteismaalle, ja nyt olin palaamassa lumihevosten alueille. Toivottavasti Loska ei ihmettelisi, kun minua ei ole näkynyt kokouksissa. Toisaalta taas, tuskin kukaan minun olemassaoloani enää muistaa, siitä on kuitenkin jo kauan.

Sademetsässä ei ole lunta, mutta tähän aikaan yöstä pakkasta tuntuu kuitenkin olevan. Sen huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun lammelle astuessa huomaa veden pinnan olevan jäässä. Ihme kyllä, jäässä on pieni kolo, jonka joku hevonen on selvästi tehnyt vain hetki sitten.
Nostan pääni korvia höristäen. Melko lähellä minua huomaan pimeässä hevosen, joka seisoo puuta vasten. Juomisaikeet unohtuvat sillä hetkellä, kun lähden kävelemään rauhallisin askelin hänen luokseen. Nukkuukohan se?

"Hei?" kuiskaan varovasti jo kaukaa. Onkohan se jo huomannut minut?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 05. Helmi 2014 23:50

Olin vaipunut siihen sisäiseen hiljaisuuteeni, joka sai minut rauhoittumaan ja laskemaan muurini. Ajatukseni kuitenkin särki ääni, joka tuli lähes suoraan edestäni. Säpsähdin hereille, silmäni räpsähtivät auki ja korvat taittuivat epävarmasti sivulle. Kokosin itseni nopeasti katsellessani tulijaa.

Iso hallakko ori asteli minua kohden lähes äänettömin askelin. Sillä oli pimeässä hieman hohtavat vihreät silmät ja sulavalinjainen keho.
"Hei", vastasin yhtä hiljaa, mutten kuiskaten. Huuleni tuskin liikkuivat ja katseeni porautui oriiseen lempeänä, mutta tutkivana. Miksi se oli hereillä tähän aikaan yöstä? Miksi minä olin...
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Helmi 2014 23:56

Ruskea nuori tamma avaa silmänsä ja vastaa hieman kovempaan ääneen. Hienoa, ei ainakaan nuku.
"Anteeksi jos herätin", sanon ja pysähdyn vähän matkan päähän tammasta, en viitsi olla kovin ahdisteleva.
"Ajattelin vain tulla katsomaan että kaikki on kunnossa", jatkan koventaen hieman ääntäni.

Tamma ei ollut minulle ennestään tuttu. Muistaisin kyllä tämän.
"Olen muuten Lawless", esittäydyn kevyen nyökkäyksen kera.
Katson tammaa ja odotan hieman hänen reaktiotaan. Toivottavasti en vaikuta ihan typerältä tullessani pimeästä metsästä keskellä yötä toisen luokse vain herättääkseni hänet.
"Saako liittyä seuraan vai haluatko jatkaa uniasi?" kysyn sitten hymyillen ystävällisesti. Kyllähän minulle tuollaisen tamman seura kelpaisi paremmin kuin hyvin.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06. Helmi 2014 00:01

Ori pahoitteli jo valmiiksi luullessaan herättäneensä minut. Hymähdin hiljaa ja pudistin pääätäni. "Ette suinkaan", totesin. Toisen huolenpito oli lähes liikuttavaa. Ei kovin monelle tulisi mieleen tulla pimeässä muuten vain katselemaan muita, ei ainakaan minulle tulisi. Sen verran nahkaani vielä varoin.

Hallakko esittäytyi Lawlessiksi ja se sai pienen hymyn kiipeämään huulilleni. Rentouduin uudelleen, korvat enää uteliaisuudesta oria kohden osoittaen.
"Olen Replica", esittelin itseni ja yritin tarkastella toisen piirteitä pimeydessä.

Orin seuraava kysymys hieman yllätti minua, mutta lämmitti mieltäni kummasti. "Tietysti", vastasin heti. "En minä nukkumaan muutenkaan ollut menossa."
En tuntenut käsitystä vuorokausirytmi, pidin yöaikaan käyskentelystä. Harvoin silloin kukaan tuli juttusille.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Helmi 2014 17:32

Tamma esittäytyy Replicaksi. Hymyilen hänelle hieman.

Kun kysyn, voinko liittyä hänen seuraansa, hän myötäilee vain.
Meinaan käydä maahan makaamaan, mutta koska toinenkin seisoo, en viitsi vielä. Menen jos hänkin menee, enköhän minä nyt reippaasti jaksa seistäkin.

"Ihan kaunis ilta", sanon ja vilkaisen taivaalle. Tuhannet tähdet tuikkivat taivaalla ja kuu näkyy lähes suoraan yläpuolellamme. Muutama ohut pilvenriekale lipuu taivaalla tähtiverhon alla.
"Onko sinulla yleensäkin tapana liikkua öisin ympäriinsä?" kysyn katsoen Replicaa.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Helmi 2014 17:37

Toinen ei sanonut enää vähään aikaan mitään, mikä ihmetytti minua vain sekunnin verran. En ollut saanut toisesta kovinkaan hiljaista vaikutelmaa, mutta ehkä hän ei vain keksinyt mitään sanottavaa? Ei aina tarvinnut puhua.
Kuitenkin, ennen kuin olin päässyt edes ajatustani loppuun, kuulin jälleen hänen äänensä. Lausahdus ei ollut kovin kummoinen, mutta sai minut hymähtämään pienesti.
"Niin on", myötäilin pehmeään sävyyn, kevyesti nyökätenkin.

Katsahdin myös taivaalle, nähden vain tähtiä ja pilviä lipumassa hiljaisessa rauhassaan niiden ohitse. Tästä syystä minä pidin yöstä. Se oli niin kaunis.
Toisen ääni keskeytti jälleen pohdintani elämän ihmeellisyyksistä ja käänsin katseeni nöyrästi oria kohden.
"Itse asiassa on", naurahdin lempeästi. "Yö on elämän parasta aikaa." Hymyilin arvoitukselliseen sävyyn, toista kiinnostuneesti tarkkaillen.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Helmi 2014 19:53

Hämmennyn hieman, kun Replica kertoo useinkin viettävänsä yönsä jalkeilla. Ei siinä, yöllä on mukavaa, mutta en minäkään ihan yötä myöten yleensä valvo. Tänään on kyllä poikkeus, mutta siihenkin on syynsä...

"Eihän sinua haittaa, jos käyn makaamaan..?" kysyn toiselta ihan vain kohteliaisuuttani, ja alan jo laskeutua polvieni varaan.
"Saat kyllä sanoa kun seurani riittää", sanon hieman naurahtaen. Ei siis sillä, että minulla tästä kiire olisi pois, mutta etten ihan kodiksi asettaudu toista häiritsemään. No en tiedä, ei hän kyllä vaikuta millään tapaa vaivaantuneelta seurastani, ihan mukavaa vain.

"No, Replica, miten olet saarella viihtynyt? Oletko aina asunut täällä vai tullut jossain välissä elämää?" kysyn tammalta. Kyllä, melko tönkkö puheenaloitus, mutta kyllä minua se jonkin verran kiinnostaa.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Helmi 2014 19:56

Toinen vaikutti vähän hämmentyneeltä, mutta nielaisi sen kai sitten nopeasti. Hänen kysymyksensä tuli kuitenkin vähän puskista ja sai minut kohottamaan kulmiani yllättyneesti. Lawless meni kuitenkin jo makuulleen, joten oliko tuo retorinen kysymys vai mikä...
"Ilmeisesti ei", hymähdin huvittuneeseen sävyyn. En jaksanut laskeutua samalle tasolle orin kanssa ja mutuenkin halusin pitää toiseen vähän väliä, joten jäin seisaalleni.

Kuullessani nimeni sanottavan käänsin korviani kiinnostuneesti toista kohden, päätä kallistaen kuuntelin hänen kysymyksensä. Jaa niin, miten olinkaan viihtynyt?
"Ihan hyvin kai", vastasin sitten hieman empien. Olinko? No. Tunsin oloni yksinäiseksi ja olin vieläkin eksyksissä, mutta se oli ihan normaalia.
"Tulin vuosi sitten mereltä", jatkoin vielä hetken kuluttua. Oliko siitä tosiaan niin kauan?

"Entäpä te?" Kysyin kohteliaaseen sävyyn, pienesti toiselle kuitenkin hymyillen. Tavallaan minua kiinnosti, mitä Lawless oikein piti sisällään.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Helmi 2014 20:19

Hymähdän hieman tamman vastaukselle. No ei se ainakaan tainnut haitata.

Replica kertoo tulleensa vuosi sitten. Aika kuulostaa pitkältä, mutta kun miettii omaa saapumistani, on siitä jo ihan hirveästi aikaa. Jotenkin olen vain unohtanut koko menneen elämäni ja koonnut kaiken täällä uudestaan. Vanhat muistot eivät piinaa minua enää niin usein, kun niillä oli tapana tehdä. En kadu joka päivä menneisyyttäni, mutta välillä se iskeekin sitten kymmenkertaisena.
Tamma esittää minulle saman kysymyksen kohteliaaseen sävyyn.
"Itseasiassa en edes muista", sanon naurahtaen.
"Siitä on niin monta vuotta, että tuntuu kuin olisin asunut koko elämäni täällä. Ihan ymmärrettää varmaan, kun vuosien saatossa kaikki koostuu Caralian ympärille - kaikkien näiden hevosten ja tapahtumien keskelle", sanon miettien taas hetken kaikkea sitä, mitä onkaan ehtinyt tapahtua. Ihan älyttömän pitkä aika.

"Mutta tulit vuosi sitten? Mistä päin?" jatkan kyselemistä kiinnostuneena.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Helmi 2014 20:25

Toinen ei oikeastaan kommentoi sanomaani mitään, mutta tuskinpa se sen kummempaa huomiota tarvitsikaan. Hänen vastauksensa kuitenkin kiinnosti minua enemmän ja sai minut naurahtamaan hieman epäuskoisesti.
"Niin, kai se lopulta menee siihen." Totesin sitten vakavemmalla sävyllä, katse lipuen hiljalleen ympäristöömme. Ei siellä mitään ole, tiedän jo valmiiksi, mutta en halua tuijottaa oriakaan koko aikaa. Minusta itsestäni se olisi ainakin kovin tungettelevaa.

Toisen kysymykset jatkuivat, hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta, mutten osannut uskoa siihen. Muut olivat niin hyviä valehtelemaan, olinhan opetellut sen taidon itsekin. Peittämään sen todellisuuden, joka piili hymyni takana.
"Niin tulin, Ranskasta", hymyilin jälleen kuin siitä olisi hyviäkin muistoja.
"Ranska oli hyvä maa. Mutta täällä on parempi olla." Stoppasin sitten puheenaiheen siihen, en halunnut käsitellä sitä enää yhtään enempää.

"Kuulutko johonkin laumoista?" Kysyin hetken kuluttua, tuntui, että vaikutin muuten liian tökeröltä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Helmi 2014 20:34

Ranskasta. Olen kuullut tästä maasta aiemminkin, mutta en taida olla läheltäkään. Nyökkäilen vain tamman sanoessa, että Caraliassa on parempi. En tiedä, mikä hänen syynsä on, mutta en voisi olla enempää samaa mieltä. Kaiken voi vaan jättää taakse ja aloittaa aivan alusta.

Sitten se kysyy laumastani.
"Lumihevosiin", vastaan lyhyesti. En tiedä, kuinka järkevää toiselle olisi kertoa, että ei tämä laumajuttu minulle mitään tarkoittanut, kunhan vain nimellisesti kuuluin siihen ensimmäiseen laumaan, johon törmäsin.
"Entäs sinä? Olet juuri sitä onnekasta luokkaa joka kävisi moneenkin laumaan", sanon hymyillen. Ainakin tasankohevosiin ja lumihevosiin, varmaan myös johonkin ponilaumaankin.
Eipä hänen ulkonäöstään voinut mitään laumaan liittymää päätellä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Helmi 2014 20:37

Kuuntelin hänen vastauksensa laumasta, joka oli melko lyhyt. Ei tainnut olla mieluinen aihe orille? No, en jatkaisi siitä ainakaan sen enempää.
"Olen laumaton", vastasin hetken harkinnan jälkeen. "Tarkoitukseni oli liittyä aavikkohevosiin, mutta ajat ovat sekavat." Naurahdin hieman empien, sitten kylmän tuulenpuuskan ihollani tuntien. Täällä tosiaan oli melko viileää näin yöaikaan.

Katsahdin Lawlessiin ja yritin päätellä ihan mitä tahansa, mutta hän vaikutti ulkoapäin niin kovin normaalille. Huokaisin hiljaa, katseeni pois hänestä kääntäen.
"Haittaisiko sinua, jos tulisin vierellesi?" Kysyin sitten varovaisella sävyllä, viimein hallakkoon katsoen. "Olen ohutkarvainen." Hymähdin hämilläni.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Helmi 2014 20:49

Tamma oli siis laumaton. Ihan hyvä vaihtoehto, eipä ainakaan saanut rangaistusta siitä, jos vähän hyppelehtisi rajojen yli.
Hän kutienkin sanoo myös liittyvänsä pian aavikkohevosiin. En aivan ymmärrä, miksi ajat ovat sekavat; epidemia ja muu saaren tilanne? Vai ehkäpä tamman oma tilanne? En kuitenkaan viitsi kysyä sen enempää, hänen oma asiansa.

Tamma esittää minulle pian kysymyksen, joka hämmentää minua vähän. Hänen selityksensäkin saa minut hieman naurahtamaan. Onhan tuokin yksi syy.
"Ei tietenkään haittaa", sanon hymyillen ja katson tammaa ystävällisesti. Onhan ilma täällä hieman viileä, enkä minäkään voi väittää että minulla mitenkään lämmin olisi, mutta ehkä minulla sitten on vaan niin paksu nahka. Ja pianhan toinen lämmittää.
Seuraan katseellani tammaa, uskaltaako hän oikeasti tulla keskellä yötä ilmestyvän orin viereen tuosta noin vaan? Ei se minua haittaa, tietenkään, mutta kunhan osaa valita hevosensa tarkkaan.
"Täällä on kyllä kieltämättä vähän kylmä ilma", totean itsekin ääneen tammalle.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Viimein maailma on kaunis [YH/PL]

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Helmi 2014 20:54

Toinen ei paljon kysellyt, vastasi minulle vain ystävälliseen sävyyn. Purin huultani hetken verran, kunnes astuin orin vierelle ja laskeuduin siihen varovasti makuulleen. Vältin koskemasta toiseen, mutta pysyttelin tuon suuren kehon lämmössä.
"Anteeksi", sanoin sitten. Mitä taas pahoittelinkaan? Ai niin. "Olen ollut yksin vähän liian pitkään", naurahdin hiljaisella sävyllä. Hieman hämmentyneesti, kenties hämillisesti.

Muistin vasta sitten toisen toteamuksen, mutta turha kai siihen oli enää lähteä vastaamaan. Vilkaisin hallakkoa, mutten uskaltanut jäädä kiinni toisen vihreisiin silmiin. Minusta tuntui äkkiä niin typerältä ja voimattomalta, mikä minua taas vaivasi?
Ei ollut ollenkaan tapaistani käydä noin vain orien viereen makoilemaan keskellä yötä jossain metsässä. Ei se ollut lainkaan turvallista.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Seuraava

Paluu Onlinepeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron