Voiton tahdon näet silmistä

Suon laitamilla on varsin turvallista seutua, havupuiden asuttamaa korpea, mutta mitä syvemmälle menee sitä petollisemmaksi käy maasto. Tukevalta näyttänyt sammalmätäs saattaa upottaa varomattoman kulkijan suonsilmäkkeeseen. Pimeällä suolla näkyy usein virvatulia.

Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Tammi 2012 00:03

|Tänne Sac Lawlessin kanssa.(:|

CLEOPATRA

Tämä loskainen suo mönjä litisi inhottavasti tamman askelten määräämässä suht laiskassa tahdissa. Eteneminen oli matelevaa ja askeleet tosiaan sen myönteisiä. Cleopatra oli voimissaan ja voisi jatkaa matkantekoaan pitkääkin, vaikkei määränpäätä ollutkaan määritetty. Kunhan hiirakko nyt löytäisi jostain miellyttävää seuraa olisi kaikki varmasti paremmin. Kevyen lumipeitteen alle jäänyt sammalkerrostuma oli petollinen. Muutamaan otteeseen rouvan jalka molskahti sammalten sisään ja Cleo joutui käyttämään voimiaan saadakseen jalkansa takaisin tukevalle maan kamaralle. Ilma oli muutenkin ehkä poikkeuksellisen lämmin, vaikka pakkasella oltiinkin. Taivas oli selkeä, mutta illalla olisi pieni mahdollisuus lumisateelle. Lunta tänne ei enää kyllä kaivattaisi Cleon mielestä. Eihän mokomasta valkeasta mönjästä ollut mitään hyötyä, eikä talvessa yleensäkään. Pakkaset riisuivat puut paljaiksi ja lumi peitti aina ruohon tehden syömisestä moninkertaisesti työläämpää, myös liikkuminen paikkapaikoin vaikeutui. Ei edes joulu ja sen mukana tuomat herkut ja muut lahja hömpän pömpät jaksaneet innostaa hiirakkoa juhlimiseen. Uusivuosikin oli varmaan jo vaihtunut. Ainoa asia minkä tamma siitäkin tapahtumasta muisti oli häijyn kova ääniset raketit jotka paukkuivat korvia särkevästi. Raketit muodostivat myös omituisia värikuvioita taivaalle joita olivat ainakin mustajouhen omistajat ihailleet pimeän laskeuduttua. Ei Cleopatra itse osoittanut pelkoa mokomia paukkuja kohtaan, mutta ei se ollut niihin suuremmin osannut mieltyäkään. Kuka nyt korva kivuista tykkäisi?

Cleo kyllästyi vedessä tarpomiseen joten tämä päätti hieman lisätä vauhtia ja löytää nopeasti hieman kuivempaa maata. Hiirakko nosti tasaisen laukkansa ja suuntasi matkansa pois loskaiselta polulta, siirtyen nyt kulkemaan polun varren lumeen. Talvella rasittavinta oli ehdottomasti loska. Valkopään naamalla lepäsi lievän nyrpeä ilme joka kertoi tämän tyytymättömyydestä. Tamma jatkoi reippaalla laukalla. Nopeilla liikkeillä onnistui neitonen hyvin väistelemään liukkaimmat ja märimmät kohdat. Cleopatralla oli hyvä koordinaatio kyky joka oli eduksi taisteluiden lisäksi myös tässä. Harmaakarvainen hidasti lopulta vauhtiaan liikuttuaan jo pitkään temmokkaassa laukassa. Tämä puuskutti kevyellä äänellä ja steppasi jäähdytelläkseen itseään. Lopulta Cleo malttoi pysähtyä täysin paikoilleen. Valkopää laski päänsä ruohontasolle ja alkoi kevyesti kaivamaan kavion kärjellään lumipeitteen alta jotakin sapuskaksi kelpaavaa. Ensimmäisen kaivuu kohdan löydöt eivät miellyttäneet. Ne olivat totaalisen paleltuneita ja rusehtaviksi muuttuneita onnettomia ruohoja. Hiirakko siirtyi maltillisesti kauemmas polulta ja sai yllätyksekseen huomata, miten upottavaa lumi oli keskemmällä. Tamma löysi ruohoa, mutta ymmärsi ehkä vähän liian myöhään, että oli kävellyt keskelle suota jonka upottava kerros oli imaissut Cleon paikalleen eikä tämä kyennyt kaikista pinnistelyistä huolimatta nostamaan jalkojaan ylös. Tamma puri hampaansa yhteen, kuin varmistaen, ettei alkaisi huutelemaan apua. Itsenäinen rouva tahtoi selvitä kaikesta itse, kuin myös tästäkin. Ja mitä avunpyyntö tekisikään Cleopatran suurelle gladiaattorimaineelle. Avunanominen ei siis tulisi kuuloonkaan. Mustajouhinen vääntelehti yrittäen päästä ylös suosta, mutta liikehtimeninen sai tamman vajoamaan entistä enemmän.

Tamma oli juuttunut suohon polviaan ja kintereitään myöten ja tilanne alkoi näyttämään todella pahalta.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 02. Tammi 2012 03:38

[Jotenkin tuntuu, että siitä on liian kauan, kun oon pelannu Lawlessilla : DD.. well, let's see..]

Lawless

Suo. Täällä tapasin Zoen. Täällä tapasin hänet myös uudestaan. Tällä kertaa onneksi kaatosade ei ole niskan päällä.
Kaatosateen sijan täällä tosin oli niin paljon vaikeampi kulkea kuin kertaakaan aiemmin. Maanpinta oli siellä sun täällä petollisen liukas, toisaalla taas kaviot upposivat mutaan. En oikein tiennyt enää, missä pitäisi kävellä ja miten päin, jos meinasin päästä tosiaan suon toiselle puolelle. Tässä vaiheessa olisi turha kuitenkaan enää perääntyä; aivan sama, mihin suuntaan lähtee. Samanlaista liejua joka puolella ja taidan olla jo keskellä suota. Maaaaah-tavaa.
Vauhtini on melko hitaanpuoleinen. En jaksa kokeilla jokaisella askeleella maanpinnan laatua, mutta pysähdyn silloin tällöin ja lähden suuntaan, joka vaikuttaa kestävältä. En todellakaan halua kulkea yltä päältä liejussa, en tällä kertaa.

Kaikki ajatukseni keskittyvät lähinnä ympäristöön ja maanpinnan tarkkailuun. Pysähdyn taas ja kokeilen hieman painoa siirtäen lumenpinnan alapuolella olevaa pintaa. Se on jotain mudan ja jäämurskan sekoitusta, mutta toistaiseksi ihan hyväkuntoista. Lähden jatkamaan matkaani eteenpäin hieman reippaammin.
Vilkaisen taivaalle. Se on lähes pilvetön ja aurinko paistaa. Kevyt pakkanen tuntuu iholla ja ilma höyryää hieman uloshengittäessä. Lasken katseeni taas eteenpäin kohti avarahkoa suota ja lasken mielessäni, että ehdin hyvin vielä valoisan aikaan suon toiselle puolen. Eihän minulla mikään kiire ole, mutta mielummin ylitän tämän alueen niin, että näen eteeni.
Maa alkaa taas muuttua pehmeämmäksi. Yritän jatkaa kävelyäni mahdollisimman kevyesti yksi askel kerrallaan. Mutalieju menee kuitenkin nopeasti ohi, ja seuraavassa hetkessä olen tukevan sammaleen päällä.
Vilkaisen taakseni. Siellä kaikki on melko aution ja avaran näköistä - muutama vinoo kasvanut puu siellä sun täällä. Edessä taas alkaa näkyä jo suurempia havupuita, jotka nekin tosin harvassa. Puiden välistä tosin erottuu jotain muutakin. Ei iiiiihan puun näköinen. Hah, mitä lie seisoskelee keskellä suota.
Katson hetken puiden välistä selkä minuun päin seisovaa hevosta, joka tosiaan vain nököttää paikoillaan. Eikö.. Eikö se pääse liikkumaan?
Lähden kävelemään vierasta kohti. Ja kun tajuan toisen olevan vieläpä sitä kauniinpaa sukupuolta, niin kiihdytän vauhtiani pysytellen kuitenkin lumikerroksisen sammaleen päällä. Lähden kiertämään harmaata sivukautta.

"Ethän sentään jumissa ole?" kysyn ja heilautan rennosti päätäni.
"Jos prinssiä tarvitset, niin kutsu vain. Lawless palveluksessanne", sanon leikilläni ja pysähdyn. Neito pulassa, mielellänihän minä häntä autan.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Tammi 2012 05:03

Miten tässä oli näin päässyt käymään? Tamma ei ymmärtänyt sitä ollenkaan, eihän tälläistä voinut käydä hänen kohdallansa. Koko luomakunnan tulisi ylistää tätä gladiaattoria, mutta ei! Paskat kaikesta saa palkakseen se oli nähty jo monesti aikaisemminkin. Cleopatra yritti ponnahtaa pystyyn saadakseen etujalkansa vapaaksi, mutta yritykset olivat toivottomia, eivätkä tuottaneet pätkääkään tulossa. Hiirakko hengitteli kiivaasti, vaikka tilanne ei ollut hermostuttava. Enemmän tämä kaikki otti päähän. Mieli teki huutaa, kirota ja raivota, mutta itsehillintä oli pidettävä. Ties, vaikka joku kuulisi ja pamahtaisi paikalle ilkkumaan. Sitä valkopää ei kyllä kestäisi voisi sen jälkeen varmasti jopa huoletta vajota maanalle. Tai oikeastaan suon alle. Mustajouhi piti yhteen purrut hampaansa esillä, kun se vielä muutamaan otteeseen yritti onneaan koettaa, mutta tuloksetta edelleen. Mä en kestä... Puol herasilmäinen ajatteli jo valmiina räjähtämään. Aikapommi oli käynnistetty, mutta kello taisi olla hukassa. Varautukoot siis kaikki yllätyspamaukseen. Harmaan sävyinen rouva alkoi heittelemään päätään ja tämä alkoi totaalisesti menettää maltiaan. Kovat ponnistelut väsyttivät, mutta luovutus oli vieras käsite mustajouhiselle. Tästä taisteltaisiin ylös tai sitten hukuttaisi suohon. Viimeinen vaihtoehto ei kuulostanut herkulliselta ja ajatuskin hukkumisen omaisesta kuolemasta sai valettua tamman liekkeihin lisää bensaa joka sai tämän yhä yrittämään pois pyrkimistä.

Cleopatra todella oletti olevansa yksin monen kilometrin säteellä, mutta tämän kuullessa puhetta hiirakko todella luuli alkavansa jo hourailla. Tamman pää käännähti katsomaan keneltä sanat olivat karanneet. Hallakko, ori joka esittäytyi oitis Lawlessiksi. Juu, hauska tavata minustakin... Cleo ajatteli sarkastisen jäisesti. Tämän kulmat madaltuivat ja tämän kasvoilta oli luettavissa vittuutuneisuus sekä se, ettei hiirakon kanssa kannattaisi vitsailla jos oma henki olisi arvokas.
"Pääsen kyllä itsekin, kiitos vain," mikä vale. Se tuli, kuin tykin suusta täysin ilman sitä harkinta osuutta. Herasilmä yritti jälleen ponnistella itseään irti suosta, mutta ei antanut luontoäiti periksi tälläkään kertaa. Mielessään tamma kirosi ja kyseli mitäs pahaa hän oli tehnyt tälläkertaa? Jyrännyt muutama tusinaa risua ja männynkäpyä? Valkopää alkoi olla todella uupunut ja tämän hengittely kertoi väsymyksestä. Vielä yhtä tulisesti, kun tamma jatkaisi pinnistelyjään tämä varmaan katkaisisi verisuonen päästään. Tästä ei tulisi mitään. Cleo vilkaisi syrjäsilmällä mustajouhisen orin suuntaan. Ehkä muu ei auttaisi, kuin alentua pyytämään orilta apua. Se kyllä riistäisi ison kimpaleen tamman ylpeydestä. Niin se vain olisi. Siimaselkä oli vain tottunut selviämään ja pärjäämään yksin. Eikä oreihinkaan luottaminen ollut missään huippulukemissa.
"Äh... No, hyvä on..." Cleo aloitti tuoden täten ilmi luovutuksensa, tosin yhä hieman kireällä äänellä joka kieli siitä, ettei tamma tahtonut hävitä ja luovuttaa.
"Auttaisitko minua?" tamma kysyi sitten, eikä ollut tuntea kysymystä omakseen. Ei. Suuri Cleopatra ei kysellyt muilta apua, mutta nyt se oli kuitenkin tehty. Nyt olisi vain toivottava, ettei tuo hallakko ori olisi mikään roisto, joka pilailisi valkopään kustannuksella. Tai sellainen joka vaati takaisin maksua luonnossa. Cleopatra vannotti painavalla sanalla mielessään, että jos tämä paljastuisi Lawlessistä tai tämä yrittäisi jotain niin veri lentäisi. Aivan vuoden varmasti lentäisi.

Cleopatra odotteli malttamattomana, että olisiko apua vielä tarjolla vai oliko tämä sittenkin jotain typerää pilaa. Tämän rouvan kanssa ei ainakaan leikittäisi tai voisi käydä rumasti. Mustajouhi alkoi myös miettimään miten toinen edes aikoisi saada Cleon ylös suon keskeltä. Jos ori tulisi lähemmäs tämäkin voisi upota ja sitten oltaisiinkin pulassa. Hiirakko ei pitänyt puristuksesta joka kohdistui tämän jokaiseen raajaan se varmasti puuduttaisi jalat ja sitten olisikin hyvin epämiellyttävää yrittää kävellä.Valkopää yritti ottaa rauhallisesti, ettei olisi karjahtanut oria toimimaan. Eihän tässä edes olisi koko päivää aikaa. Cleo tahtoi ylös suosta. Nyt! Heti! Välittömästi!

|Vitsit olen nero... Tajusin vasta nyt, että tuo pelimme otsikko on Cheekin biisistä. x')|
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 02. Tammi 2012 23:02

[Haha : D]

Tamma ei viitsi edes esittäytyä. Se vaan tiuskii, että pääsee itsekin pois suosta. Katson hetken tammaa, kuinka hän on jumissa polviaan myöten. Just joo, varmasti pääsee.
"Noooo, hienoa. Sitten tuskin haittaa, että minä jään tähän seisoskelemaan ja odottelemaan", sanon virnuillen ja pysähdyn paikoilleni. Olen yhä monien metrien päässä tammasta, en todellakaan halua samaan tilanteeseen. Näyttää pahalta..
Tamma seisoo paikoillaan. Hän ei kauempaa katsottuna näytä tekevän elettäkään poispääsyn merkiksi. Eikö hän todellakaan viitsi, vai onko hän niin jumissa, ettei yksinkertaisesti pääse? Vai seisooko muuten vain polviaan myöten mudassa nauttimassa päivästä..? Tästä tulee mielenkiintoista.
Kun tamma on hetken seisoskellute paikoillaan, jatkaa hän puhumistaan. No, hyvä on. Mieleni tekisi sanoa, että avunannon tilaisuus meni jo, mutta enhän minä herrasmiehenä voi jättää toista yksin mutaan. Ties kuinka upottavaa tuokin loppujenlopuksi on.
"Katsotaas", sanon ja kävelen muutaman askeleen lähemmäksi tammaa. Pysähdyn kuitenkin nopeasti, kun tunnen mudan tosiaan upottavan hetkessä, kun astuu sammalmättäiltä poispäin. Hmm..

Jään seisomaan paikoilleni ja katselen ympärilleni kuin keksien ideaa, jolla saan toisen pois suosta. Odotan, että se ilmestyy päähäni, muttei se tosiaankaan ole tullakseen. Kun tipuimme jäihin, oli sieltä nouseminen varmasti helpompaa; muta pitää kuitenkin sen verran tiiviisti vankina.
"Odotas", sanon ja kääntelen yhä päätäni. Matalia puita, lunta, mutaa, lisää mutaa.. Okei, mitenhän minä tosiaan ajattelin saavani toisen pois tuolta ilman, että olen itsekin hänen vierellään noin. Tässä ei taida olla edes kovin pitkää miettimisaikaa, suo näyttää kieltämättä erittäin upottavalta. Liekö syvääkin.
"Sano vaan heti, kun - tai jos - keskist jotain. On meinaan ideat aika vähissä", sanon yhä etsien luonnosta jotain. Öääää.. Täällä ei ole edes tarpeeksi paksuja puita, joita voisi tuoda tähän. Äh, täytyy turvautua mielikuvitukseen.

Kiviä, keppejä.. Voisin ladota niitä mudan yli tamman luokse, mutta suo veisi ne kyllä mukanaan. Ja vaikka saisinkin tähän jonkinlaisen tukevan polun aikaan, kuinka ihmeessä saan tamman ylös tuolta?
Jos hyvin käy, saisin noista parimetrisistä puista jotain aikaan, mutta kuinkahan hitossa saan ne kaadettua. Saatika raahattua tänne.
"Olet muuten aikamoisessa kusessa", sanon kääntyen taas tamman puoleen.

[...........töks .__.]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Tammi 2012 23:52

Cleopatra ei pitänyt nenäkkäistä hevosista ja tuo ori tosiaan todisti itsensä ärsyttäväksi. Hiirakko kuitenkin joutui alentumaan avunpyyntöön ja suureksi onneksi oli mokoma hallako vielä valmis auttamaankin. Hyvä niin. Ori astelee lähemmäs ja juuri, kun mustajouhi on murahtamassa toiselle, että askeltakaan ei enää kannata ottaa toinen tajuaa pysähtyä. Cleon tekee mieli komentaa toista toimimaan, mutta se ei varmastikaan houkuttelisi toista jatkamaan tätä pelastusoperaatiota. Ties, vaikka toinen saisikin päähänsä lähteä ja jättää valkopään oman onnensa nojaan. Toinen pyytää tammaa vartomaan ja tämä puuskahtaa malttamattomasti. Tässä suon keskellä ei todellakaan ollut mitään herkkua seisokella. Hallakko avaa jällen suunsa ja kehottaa sanomaan jos olisi ideoita. Muutenhan Cleo olisi toista opastanut, mutta tämän pää löi tyhjää. Ehkä tämä suo nieli kaiken muun mukana myös järkevät ajatukset ja muut toimivat suunnitelmat ja ideat. Miten petollista tämä alue osasikaan olla. Ei tamma ollut tosiaan osannut odottaa mitään tälläistä kohtaloa, lähtiessään porskuttamaan suo alueen halki. No, tässä sitä oltiin ja varmaan pysyttiinkin.

Ja jälleen Lawless avaa suunsa, mutta sanat eivät ole ihan niitä mitä puol herasilmäinen toivoi tällä hetkellä kuulevansa. Tämä ei todellakaan kaivannut mitään tilanneraporttia sillä olihan hän paremmin, kuin hyvin perillä siitä mitä oli meneillänsä. Cleopatra oli keskellä upottavaa suota ja tuo yksi otus ei keskinyt miten saada tämän ylös. Tilanne ja hetki ovat hermoja raastavia ja valkopää ei ole huomannut toistaiseksi esittäytyä.
"En tainnutkaan vielä esittäytyä, hm? Olen Cleopatra" tamma kysyy ja esittäytyy, vaikka ei odotakaan toiselta mitään vastausta siihen vaan jotakin toimintaa suosta ylös pääsemiseen. Ehkä orin olisi viisainta lähteä hakemaan jostakin muualta lisää apujoukkoja, mutta se olisi kyllä totaalinen nöyryytys Cleopatralle. Oli jo paljon joutua täysin avuttomaksi Lawlessin edessä, mutta se olisi liikaa jos kokonainen joukko tulisi pällistelemään hiirakon ahdinkoa.
"Onko sinulla mitään mielessäsi?" harmaa kysyy toiselta. Jos toinen kertoisi suunnitelmistaan olisi Cleopatran helppo soveltaa niitä ja auttaa ratkaisemaan tämän toivottomalta tuntuvan kohtalon. Tilanne tosiaan oli toivoton. Ehkä tämä kaikki oli nyt tässä... Loppu lähenisi ja Cleo hukkuisi suohon. Miten häpeälliseltä se kuulostikaan pelkkänä ajatuksena. Lilithkin menettäisi maineensa jos joku saisi tietää tämän sisaren hukkuneen avuttoman lailla suohon. Tämä oli niin väärin! Mustajouhinen yrittää jälleen pyristellä itseään vapaaksi, mutta suo ei tunnu antavan periksi. Tamman toisen etujalka liikahtaa olemattoman vähän eikä todellakaan valo toivoa pelastumiselle.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 06. Tammi 2012 15:38

Tamma ei vastannut huomautukseeni. Se vaikutti oieastaan siltä, että antoi sanojeni vain kulkea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tamma kuitenkin vaihtoi aihetta ja esittäytyi. Okei, tilanne vaikutti hieman koomiselta; tamma seisoo polviaan myöten mudassa ja alkaa esittäytyä. Kuitenkin pystyn pitämään pokerinaaman hyvin ylläni ja nyökkäämään vain. Cleopatra siis. Katson hetken tammaa, kunnes muistan taas jatkaa apukeinojen miettimistä.
Käyn kertaalleen läpi pääni sisässä taas samat kivikeppirisu-ehdotuslistan, mutten vieläkään saa mitään uutta aikaan. Tilanne alkaa vaikuttaa jo toivottomalta. Jokohan Cleopatra on niin syvällä, ettei pääse enää syvemmälle, vai upottaako suo häntä koko ajan enemmän? Tässähän alkaa hiljalleen tulla jo kiire, jos hän todella meinaa upota vielä lisää. Itselläni märkä jäävesimurska yltää hädin tuskin puoliväliin kavioitani seisoessani sammaleella.

Tamma esittää pian kysymyksen. Mitään mielessäni, hmm..
"Ei mitään järkevää", sanon katsahtaen taas tammaan.
"Ei sitten mitään. Onhan täällä kaikennäköistä kivikeppi-muodostelmaa, mutta en tosiaankaan tiedä, onko siitä apua", sanon ja jään katsomaan harmissani tammaa. Vaikka minun tekisi hieeeeman mieli lähteä jo pois, en tosiaankaan voi jättää lajikumppania uppoamaan suohon. Hyi kamala..
Jonkinlainen pitkä köysi toimisi, mutta mistä ihmeestä minä sellaisen tähän hätään haen? Juoksen saaren toiselle puolelle sademetsää ja katkon liaanin? Just joo, en tosiaankaan ehdi takaisin, ennen kuin tammalta näkyy enää pää mudan päältä. Huuooh.. Missä kaikki ne hyvät ideat oikein ovat?
"Tuotaa.. Pystytykö liikkumaan yhtään?" kysyn tammalta. Muta tosin näyttää petollisen jäykältä. Ja jos hän pystyisi liikkumaan, olisi hän varmasti jo sen tehnyt ja päässyt pois mudasta.
Minua alkaa taas hymyilyttää, vaikka tiedän tilanteen olevan kaikkea muuta kuin hauska.
"Ja saanko kysyä; miten ihmeessä olet edes saanut itsesi keskelle suota?" naurahdan yrittäen kuitenkin kuulostaa siltä, etten ole järjin huvittunut. Mutta ihan oikeasti kun miettii, eikö suo anna minkäänlaisia merkkejä, että se upottaa kohta? Vai onko tuo vain joku suonsilmä, jonka voi kiertää aivan vierestä.

Katson harmahtavaa vielä pitkään. Saattaisi toimia, että menen hänen vierelleen ja yhteisvoimin toisista tukea ottaen pääsemme liikkumaan. Se tosin vaatii aikamoisia voimia, enkä tiedä, voinko uhrautua siihen - olemme ihan oikeasti pian molemmat niin syvällä, ettei yön laskiessa kukaan ehdi meitä pelastaa.
"Upottaako suo enää?" kysyn nyt ääneen lähinnä varmistaakseni, että onko meillä kamala kiire tai aikaa keksiä jotain järkevää.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 06. Tammi 2012 21:43

Jep. Lawin sanat kulkivat pään läpi eikä tässä tilanteessa jaksanut kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Olisi vain nyt päästävä jollakin tavoi ylös suosta ja siksi vain siihen liittyvät aiheet jaksoivat kiinnostaa.
"No, kokeile jotakin," hiirakko sanahti hieman yllyttäen. Joko nämä orin kutsumat 'kivikeppi- muodostelmat' pelastaisivat tilanteen tai sitten pahentaisivat, kokeilematta se ei ainakaan selviäisi. Ehkä riski kannattaisi ottaa. Hallako näytti selvästi yrittävän keksiä jotakin järkevää, mutta valkopää ei osaisi olla siitä kiitollinen ennen kuin tämä olisi päässyt seisomaan tukevalle maanpinnalle. Ravakossa seisominen ei todellakaan antanut aihetta olemattomalle ylistykselle. Mielessään tamma yritti saada toisen laittamaan vauhtia kinttuihin. Lawless tiedusteli pystyisikö mustajouhinen liikkumaan ja tämän silmät suurenivat. Näyttikö Cleopatra tosiaan siltä, että hän kykenisi liikkumaan. Ei, hän oli polviaan myöten jumissa eikä jalat liikkuneet pätkääkään.
"En pysty, en ollenkaan," puol herasilmäinen töksäytti vastauksen äänensävy hieman kireänä. Ei nyt ollut aikaa vastailla tyhmiin kysymyksiin, mutta tyhmempää oli luvassa orin kysyessä, miten ihmeessä Cleopatra oli keskelle suota päätynyt. Hiirakko ei kokenut selitystä tarpeelliseksi ja pysyi vaiteliaana korviaan pienesti luimussa pitäen.
"Olitko sinä auttamassa vai kuulustelemassa?" tamma kysähti jäisesti, kuin toinen olisi unohtanut oman roolinsa tässä hetkessä. Naurua kuunnellessaan Cleon teki mieli syöksää jollain supervoimilla toisen kimpuun ja alistaa maahan ja, vaikka tappaa. Ehkä ori kuvitteli olevansa hauska, mutta tilanne oli oikeasti vakava. Ilmeisesti hallako nuorukainen ei ymmärtänyt miten tuon sanat ja nauru saivat Cleopatran ärsyyntymyksen kasvamaan. Hiirakon kanssa moiseen leikkiin ei olisi viisasta lähteä. Härkäpäinen olento olisi jotain päätettyään itse paholainen jolloin tuo hintelä orin kuvatus saisi juosta minkä jaloistaan vain pääsisi, vaikka karkuun ei taida olla pääsemistä.

Cleopatra tuntee kylmähkön tuulen käyvän vielä pinnalla olevia ruumiinosiaan vastaan ja tämän katse kipuaa taivaalle. Iltaan olisi vielä aikaa, mutta ennenpitkään sekin koittaisi. Yön pimeimpinä hetkinä jos jolloin tämä koko operaatio oli yhä turhan kanssa, silloin koko homma olisi toivotonta. Hiirakko puri huultaan ja tämä mielessään jopa anoi toista pitämään kiirettä, mutta suullisesti tai sen koommin ilmeillen tamma ei tätä tuonut esiin. Mustajouhi ei kuitenkaan aikonut sortua itkemään. Niin ei gladiaattori toimisi! Tamma kohtaisi katkeran kuoleman inahtamattakaan, kuin mitä jaloin tamma konsanaan. Alistuminen kitisimiseen ei nostattaisi hiirakon kunniaa vaan päinvastoin, siksi se olisi täysin hyödytöntä. Elämän kolhut piti ottaa vastaan kovaksi panssaroidulla kuorella silloin kestäisi minkä tahansa.
"Ei upota," onneksi. Jos suo vielä nielisi Cleopatraa syvyyksiinsä olisi todella kiire.
"Mutta usko huviksesi tässä ei ole kovin mukava oleskella," jalat alkoivat olemaan jo turrat ja niihin särki vietävästi. Kipujaan tai tuskaa tamma ei tuonut esille vaan tämä pysyi vaitonaisesti paikoillaan odottaen jotakin. Ehkä ihmettä joka taikoisi tämän ylös suon nielusta. Taikavoimiin tai sen suurempiin maagisiin juttuihin ei hiirakko kuitenkaan uskonut siksi tämä nyt vain toivoi, että tuo hallako keksisi jotakin ja pian.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 08. Tammi 2012 20:10

Kokeile jotain. Helpommin sanottu kuin tehty. Jos vain keksisi jotain, mitä kokeilla. Äh.. Minusta tuntuu, että pahennan vain tamman oloa entisestään, kun seison vain ihan toimettomana vieressä. Tuskin edes näytän siltä, että yritän tosissani miettiä mitään järkevää.
Ja kun tamma sanoo, ettei pysty liikkumaan, käy minun oikeasti jo sääli toista. Kauan hän on tuossa edes ollut? Ei hän vielä näytä voivan kovin huonosti, vähän ärsyyntyneeltä sen sijan.. Mutta jos hän on todella ollut monta päivää, ja minä olen ensimmäinen hevonen, joka paikalle sattuu.
Tamma tiuskaisee minulle vielä vastakysymyksen omalle kysymykselleni.
"No sori", sanon yhä hymyillen ja jatkan miettimistä. Pakko..

Vilkaisen välillä tammaa ja välillä ympäristöä. Kun tamma katsoo taivaalle, katson minäkin. Niin, totta, ei meilä kovin kauaa ole aikaa. Yhäkään. Huoh..
Hän vastaa myös kysymykseeni.
"Okei", saan sanottua. Ja hän jatkaakin vielä. Tällä kertaa pidätän jälleen nauruani, vaikkei tilanne enää vaikutakaan niin huvittavalta. Toinen on ihan oikeasti jumissa. Ja jos itse olisin jumissa, tuskin kovin paljoa pitäisin siitä, että joku tulee ilkkumaan viereen.
"Äh..", saan sanottua ääneen.
"Voisin periaatteessa yrittää tulla sinne, jos jotenkin pääsisimme pois", ehdotan ääneen.
"Mutta voi olla, että jäämme molemmat jumiin", sanon ja tuhahdan. Luovuin oikeastaan jo keppiajatuksesta. Olisi niin helppoa, jos lähistöllä olisi puu, jonka voisimme kaataa hänen eteensä. Sitä pitkin pääsisi hyvin tamman luokse. Ainoa ongelma, että ei ole puuta.
"Enkä tiedä, auttaako tulemiseni sinne loppujen lopuksi ketään."
Okei, ihan oikeasti, mitä me teemme. Hyvä tietää sen verran, ettei hän joudu kaulaansa myöten mutaan. Kuinkahan korkea tamma on? Jos oletettaisiin, että hän on lähelle minun kokoani, olisin myös kainaloitani myöten kurassa. Enkä viitsi lähteä arvioimaan väärin, jos en välttämättä jaksaisikaan taistella kuraa vastaan.
"Okei, tässä on suunnitelma; tarvitsemme jotain pitkää. Ihan sama, missä muodossa se on. Minun täytyisi täältä asti saada se sinulle ja kiskottua sinut pois", sanon aivan kuin se olisi itsestään selvää. Ei puita. Ei liaaneja. Mitä suolla on sellaista, mitä muualla ei ole?
"Voisin lähteä katkomaan sademetsästä liaaneja, mutta jaksatko odottaa niin kauan? En tiedä, kuinka tällaisessa maaperässä liikkuminen onnistuu", ehdotan tammalle. Suon eteläpuoli, suunta, josta tulin.. Siellä oli sademetsää reilusti.
"Muuta en valitettavasti keksi."
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 08. Tammi 2012 20:44

Cleopatra ei onnekseen ollut viettänyt suon silmässä päivääkään, sitä tämä ei olisi varmastikaan kestänyt, kun pelkkä muutama kymmen minuutti tuntui helvetiltä. Ei hiirakolla ollut tapana valittaa asioista tai muutenkaan näyttää mielipiteitään, mutta nyt olivat valkopään hermot kovalla koetuksella. Kärsivällisyys alkoi ainakin olla vähissä, eikä Lawlessin utelut todellakaan auttaneet asiaa. Oliko tuo todella tullut auttamaan vai mitä tämä teki? Pällisteli vain ja väitti auttavansa. Olisiko sellaisesta käytöksestä toiselle edes mitään hyötyä? No, huvinsa kullakin jos toinen nauroi mielessänsä Cleon tilanteelle. Tälläisellä tilanteessa oli vaikea ajatella selvästi siksi puol herasilmäkään ei saanut päähänsä minkäänlaista viisasta suunnitelmaa joten kaikki toivo taisi levätä Lawlessilla. Tamma alkoi kuitenkin pian miettimään sitä mitä jos toinen onnistuisikin. Miten Cleopatra osaisi muka kiittää, kun ei yleensä apua keltään pyytänyt?

Tamma ei ole huomaavinaan sitä miten toinen yrittää hillitä nauruansa. Toiselle tosiaan olisi parempi vaihtoehto pysytellä hiljaa. Nimittäin jos Cleopatra pääsisi vielä ylös suosta tämä kyllä hoitelisi tuon nilkin omin käsin. Tamma kuunteli hallakon ehdotuksia ja väänteli hieman suutaan.
"Ehkä on parempi keksiä jotain muuta," hiirakko myöntyy sanomaan, vaikka tämä todella toivoi voivansa uskoa, että suunnitelma olisi toiminut. Tamma ihan tosissaan tahtoi jo ylös suosta! Mustajouhinen käyttää kaiken energiansa siihen, ettei tämä sekoa ja pimahda aivan täysin ja ala raivoamaan tai jopa peräti itkemään. Se jos mikä olisi harmaan loppu. Ei tämä voisi enää koskaan näyttää turpaansa jos joku saisi tietää tämän itkeneen. Tamma ummistaa hetkeksi silmänsä hokien mielessään, että pitäisi olla rauhallinen ja yrittää ajatella viisaita. Tämä kuitenkin avaa silmänsä kuullessaan orin puheen. Tämä kertoi suunnitelmasta joka kuulosti ainakin viisaalta ja voisi jopa toimiakin. Ainoa vaan. Mitä toinen meinasi käyttää tänä pitkänä apuvälineenä. Mikään pikkuinen oksa ei tässä tilanteessa olisi hyödyllinen. Katkeaisi varmasti heti, kun se joutuisi paineen alle.
Onneksi sentään orilla välähti, että liaanit olisivat pitkiä ja saattaisivat jopa kestää.
"Se on varmaan vain paras jaksaa odottaa," tamma totesi ja puri huultaan. Hiirakko ei luottanut Lawiin ja voisihan tämä ollakin keino jolla tämä yritti luistaa avun annosta. Mistä Cleo voisi olla varma, että toinen enää koskaan palaisi? Ehkä olisi vian yritettävä luottaa.
"Tuo sitten monta liaania. Varmuuden vuoksi," valkopää sanahti pieneksi neuvoksi. Eihän siitä tulisi mitään jos ori joutuisi jokaisen katkenneen liaanin jälkeen nelistää takaisin sademetään hakemaan uutta liaania.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 22. Tammi 2012 12:19

Se on varmaan vain paras jaksaa odottaa. Se taisi olla myöntymisen merkki, tai siltä se ainakin kuulosti. Nyökkään ymmärtäväisesti ja katson vielä tammaa. Sen on pakko toimia, muuta en keksi.
Ja kun olen jo kääntymässä ympäri, tamma kehottaa vielä ottamaan lisäliaaneja. Se voi kieltämättä olla ihan järkevää.
"Joo", sanon vain kuuluvalla äänellä perään. En lupaa mitään tuloajasta enkä kestosta, sillä minun on todella vaikea sanoa, kuinka nopeasti pääsen tällaisen paikan läpi. Saatika löydän mitään tilanteeseen sopivaa! Äh, pakko toimia.
Olen vielä tamman näköetäisyydellä, kun nostan melko kömpelönoloisen ravin. Maa on liukas, märkä ja upottava - kaikkia näitä samaan aikaan. Onneksi tulojälkeni näkyvät yhä todella selvästi lumen päällä, niin osaan kulkea niitä pitkin.
Pidän katseeni tiukasti maassa astuessani aivan samoihin kohtiin. Se tosiaan saa ravin näyttämään vielä kymmenen kertaa kömpelömmältä, mutten jaksa todellakaan nyt välittää. Minua lohduttaa tieto siitä, ettei ole hengenhätää, jos suo kerta ei upota. Ja kelikin näyttää suht selvältä, ei ainakaan pitäisi alkaa sataa. Toisaalta taas ajatus siitä tunteesta, että joutuisi tunti tolkulla seisomaan aivan jumissa, saa minut pitämään reipasta tahtia yllä.

~

Kun jalat ovat jo aivan poikki ramppaamisesta, halkaa horisontissa erottua sademetsää. En osaa yhtään hahmottaa aikaa, kuinka kauan tänne tulo kesti, mutta vielä on valoisaa ja aurinkokin näyttäisi rakoilevan pilvipeitteen takaa. Se on kuitenkin laskemassa, joten kovin kauaa ei ole enää aikaa, jos meinaan löytää Cleopatran vielä uudestaankin.
Matkan aikana onnistuin saamaan jalkani jumiin vain kerran, ja sekin, kun keskittymiseni herpaantui suon yllä lentävän korpin takia. Muuten askelten painallukset toimivat hyvin, ja varmasti toimisivat vielä kolmannenkin kerran.
Sademetsän raja tulee nopeasti eteeni ja maanpinta muuttuu huomattavasti tukevammaksi. Jotenkin ihanan kevyt tunne, kun kaikki neljä kaviota pystyvät olemaan tukevasti maanpinnalla.
Nostan pian laukan ja katselen ympärilleni. Niin, totta. Liaaneja.

En ollut aiemmin edes pannut merkille näitä kaikkia köynnöksiä, mitä metsästä löytyi. Puiden ympärille oli kietoutunut monia tällaisia. Niitä roikkui myös korkealla oksistossa. Siltikään en tiedä, mikä näistä olisi tarkoitukseeni sopivin.
Suurin osa näyttää niin.. ..puiselta. Se olisi tukeva, mutta kuinka ihmeessä saan viisimetrisen puunpalan täältä asti raahattua keskelle suota? Ihan mahdotonta?
Kävelen reippaasti eteenpäin pitäen katseeni tiiviisti puissa. Yritän pysytellä mahdollisimman lähellä suota, etten joudu keskelle sademetsää.
Voi kuinka helppo tästä olisikaan lähteä vain jatkamaan matkaa itsekseni, mutten antaisi sitä itselleni varmaan ikinä anteeksi, jos jättäisin tamman yksin keskelle suota.

Kun aikaa tuntuu menneen jo aivan riittämin, silmiini osuu aivan täydellinen köynnös. En tiedä, voiko sitä liaaniksi sanoa, mutta jonkinnäköinen köynnös se kuitenkin on. Tai ne. Niitä roikkuu useita suurten puiden oksista ja osuvat lähes maahan.
Kävelen puun luokse ja tarraan ajattelematta hampaillani yhteen oksaan. Kiskaisen kovaa, mutta se tuntuu olevan todella tukevasti kiinni puussa. Köynnös on kestävä ja tarpeeksi pehmeä kannettavaksi.
Katson puunlatvaa. Ei ole vaihtoehtoja..
Tarraan köynnökseen uudestaan hampaillani ja kiskon. Peruutan taaksepäin ja nyin köynnöstä alas. Pian yläpuoleltani kuuluu kova napsahdus ja köynnös putoaa eteeni. Se ei ole tarpeeksi pitkä, ei tosiaankaan. Hyvä, jos ylettyy edes puoliväliin.
Siirryn seuraavaan kohtaan ja teen saman. Tällä kertaa köynnös tuntuu lähtevän helpommin ja se katkeaa paljon korkeammalta.
Jätän köynnökset maahan ja kävelen seuraavan puun luokse tehden muutaman kerran saman köynnöksenkatkaisu-urakan. Ja kun tarpeeksi olen ähertänyt niiden kanssa, on minulla neljä ihan suht pitkää kasvia edessäni. Näillä mennään.

~

Tämä pahainen suo tuntuu heti tukevan metsän jälkeen vaikeasti kuljettavana. Olen yrittänyt kietoa kasvit kaulani ympärille, mutta ne tuntuvat koko ajan roikkuvan perässäni maata pitkin. Pidän huolen, että ne pysyvät mukana, ja ravaan tammaa kohti. En tosiaankaan hahmota paikkaa - hämäräkin alkaa jo laskeutua - mutta seuraan tiiviisti jalanjälkiäni.
Ja kun aurinko alkaa olla jo hiljalleen kaukana, huomaan tamman. Hidastan hengästyneenä tahtiani ja kävelen sinne kohtaan, missä seisoin viimeksikin. Neljä köynnöstä roikkuu kaulassani, kun pysähdyn ja katson tammaa.
"Hei."
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 28. Maalis 2012 16:18

Ori lähti matkaan. Saisi nähdä palaisisiko se oikeasti pelastamaan minut täältä suon pohjalta. Voin suoraan sanoa, etten olisi mitenkään hirveän yllättynyt jos toinen jättäisi kokonaan tulematta. En ole mitään kultaa ja moni varmasti ajatteli, että voisin oikeasti menehtyä tähän paikkaan. Sitä iloa en kuitenkaan suunnitellut muille suoda. Tulisin kituuttamaan eteenpäin, vaikka menettäisin kävely kykyni tai joutuisin syömään itseni irti tästä liejusta. Minua ei lannistettaisi näin helpolla. Taistelu tahtoni oli huipussaan ja ajatus siitä, että ori ei palaisi sai minut todella tahtomaan pois pääsyä. Ja aloinkin riuhtomaan itseäni uuden tulen lämmittämänä ja tunsin, että jotakin kyllä onnistuisin saavuttamaan, kunhan vielä hieman pinnistelisin, enkä luovuttaisi.

Lawless oli ollut matkallaan jo pitkään. Ei se kyllä ollut mikään yllätys sekään. Matkaa sademetsään oli monien kilometrien verran ja niitä liaaneitakin oli varmasti vaikea keräillä. Mieleeni hiipii ajatus tai suorastaan toivo siitä, että ori poika oli saattanut löytää jonkun muunkin jonka se saisi minua auttamaan.
Ehkä alan hourahtaa tai sitten toivon mahdottomuuksia. Minua harva aivan vapaaehtoisesti auttoi. Tämmöinen hapannaamahan minä olin, mutta edes tälläinen kusinen tilanne ei saa minua muuttumaan. Ei varmasti!

Kuulen askeleita, vai kuvittelenko vain? Pimeä alkaa hiipiä ja todella toivon, että askeleet kuuluvat orille joka hetki sitten oli lähtenyt noutamaan jotakin jalkaa pidempää. Vaikeudet kyllä varmaan vasta alkaisivatkin, kun ori yrittäisi saada minut täältä jorpakosta. Mieleeni kohosi ajatus siitä mitä tavanomainen diivatamma menettelisi minun asemassani. No, se oli kyllä aika selvä.
Aivan varmasti se vain valittaisi ja kitisisi kaikesta turhasta. Kuten siitä, miten harja menee sekaisin tuulessa ja tämä rapavelli pilaa turkin. Niin, no. Minä en ollut ikinä ollut mikään diiva. Se sana ja persoona eivät vain sopineet minun kuvaani vasten.
Kohotan korvani hörölle ja tähyän puolherasilmilläni pimeään ja pian erotankin ravaavan hallakon ääriviivat pimeää suon metsikköä vasten.
Orin kaulalla näyttää roikkuvan nippu liaaneja. Niiden näkeminen saa minut nopeasti uskomaan, että tämän oli suorastaan pakko onnistua. Lawless tervehtii minua ja nyökäytän tälle päätäni.
Mielialani heilahtelee ja hetkessä tunnen, että tämä kaikki on liian epäaitoa ollakseen totta. Oliko toinen tosissaan palannut auttamaan minua? Miksi tämä hevonen tunsi myötätuntoa saati auttamisen halua minua kohtaan? Ei... Ei siinä ollut loppupelissä minkäänlaista järkeä.

Siltikin, olen kiitollinen.

"No, heitäppäs yksi tänne niin katsotaan pääsenkö täältä ylös," kehotan sillä ei hän tässä nyt kannattaisi paikoilleen jäädä nököttämään. Tiedä mitä pakkanen voisi tehdä tälle liejumönjälle. Ehkä jymähtäisin vielä pahemmin paikalleni. Aikaisempi rimpuiluni oli kuitenkin tehnyt minulle pienen liikkuma varan joka toivonmukaisesti auttaisi pois pääsyn kanssa.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Touko 2012 22:07

Saan tervehdykseksi vain nyökkäyksen. No ehkäpä se ei nyt ole tärkeää, kuinka toinen tervehtii.

Tamman äänensävy on jollain tapaa hieman ärsyttävän oloinen, kun hän pyytää minua heittämään köynnöksen hänen luokseen. Tai no pyytää ja pyytää, käskyltä se minusta enemmän vaikuttaa.
Miksi minä edes vaivaudun? Okei, myönnän, en ole niin kylmä, että voisin jättää jonkun yksin suohon. Ties milloin seuraava hevonen kulkisi tästä ohi - ja silloin tamman pelastaminen voisi olla jo liian myöhäistä. Toivoisin kuitenkin hieman myös itsekin kiitosta tästä urakasta.
No laitan tamman äänensävyn nyt stressin piikkiin. Tai jotain, mitä se nyt sitten onkaan. Mutta kyllä sitä hermot menisi varmasti kenellä tahansa, jos on jo pitkäänkin joutunut olemaan yksin suon keskellä.
Kohta tajuan toimia. Olen saanut pulssini ja lihakseni tasaantumaan, joten aloitetaan operaatio Neito Pulassa.

Katson maahan. Okei, kovin pitkälle ei voi mennä, mutta sen verran kuitenkin, että saan köyden heitettyä tammalle. Jaksan kyllä vieläkin ihmetellä sitä, miten tamma on joutunut keskelle tuota kaikkea? Eikö suolla ole tarkoitus liikkua hieman varovaisemmin?
Lasken pääni alas ja kaksi köynnöstä valahtaa kaulaltani maahan. Kaksi. Kaksi muuta on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Noniin, täytyy siis olla varovainen. Uutta reissua en tekisi. Tai okei, jos pakko olisi, mutta en tiedä.
"Okei", saan vihdoin sanottua ja otan hampaillani toisen köynnöksen päästä kiinni. En ole oikein varma, kuinka saisin toisen pään lentämään tarpeeksi pitkälle. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kovin monesti en ole elämäni aikana joutunut heittämään liaania.
Yritän suurella päänliikkeellä saada jotain aikaan, mutta liaani valahtaa epätoivoisesti lähes jalkojeni juureen. Se on aivan liian pitkä.
"Mithen thämä thoimii?" kysyn köynnös suussa.
Yritän pyörittää päätäni, jotta saisin liaanin toisen pään ilmaan, mutta se ei kohoa. Se yksinkertaisesti ei vain nouse.
Huokaisen syvään ja katselen ympärilleni. Jotain on vähän pakko keksiä. Onneksi meillä ei ihan kamala kiire ole. Tammakaan ei enää uppoa syvemmälle.

Astun varovasti askeleen eteenpäin. Maa on märkää, muttei upottavaa. Vielä. Astun toisen, kolmannen, neljännen.. Minusta tuntuu silti, etten lähesty tammaa yhtään.
Yritän uudelleen nykäistä liaania eteenpäin, tällä kertaa jo paremmin onnistuen. Se kuitenkin vain läiskähtää suon sekaan ja menee aivan likaiseksi. No eipä siinä, ei tämä kovin puhdasta työtä muutenkaan ole.
Kiskon liaanin takaisin ja yritän uudestaan. En saa sitä millään aivan tamman luokse.
"Shaatko kurotettua hieman?" kysyn ja viskon liaania taas mutaan. Toivottavasti sitä ei kovin roisku neiti pelastettavan päälle.
Astun vielä yhden askeleen, jonka jälkeen tunnen maaperän olevan jo hieman upottavaa. Okei. Liaani on tarpeeksi pitkä, että se ylettyisi tammaan. Minä en pääse pidemmälle. Se on siis vain tekniikasta kiinni.

Nykäisen taas kovalla voimalla, ja tällä kertaa köysi jää metrin päähän tammasta. Saisikohan hän kurotettua?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 12. Touko 2012 11:41

On vain orin omalle terveydelle pahempi, ettei se ala kyselemään siitä miten olin joutunut tänne ja jymähtänyt kiinni. Se napsauttaisi varmalla tarkkuudella hermoni poikki ja se olisi sitten menoa. Ehkä menettäisin malttini vain sen takia, että en oikeasti ollut edes varma miten tässä oli näin päässyt käymään. Minua oikein inhotti, kun tapahtuneelle ei ollut kunnollisen järkevää selitystä. Minä vain olin päätynyt tänne, syynä kaiketi epähuomioni ja varomattomuuteni. Kyllä minä silti oletin tietäväni miten suolla kuljetaan, mutta siitä huolimatta tässä oli vain käynyt näin. Ja väliäkö edes sillä miten tänne oltiin jouduttu, nyt oli tärkeämpää vain se tieto miten pääsisin ylös. Itse en olisi siihen pystynyt mitenkään joten oli vain alennuttava turvautumaan toisten hevosten apuun. Lawless oli siinä mielessä oikea siunaus minua kohtaan. Olisi siis kai edes yritettävä olla kiitollinen.

Ori rupeaa hommiin ja minä yritän pääni sisällä antaa tälle jotakin vinkkejä, joiden toimivuudesta minulla ei ollut minkäänlaista hajua. Nosta se, noin juuri! Ei! Ei noin! Pysyn kuitenkin hiljaa jotten suotta häiritsisi tai pahimmassa tapauksessa ärsyttäisi toista matkoihinsa. Olisi nyt vain toivottava, että hallakko saa jotakin aikaiseksi.
Lawless mutisee jotakin köynnös suussaan enkä ole saada siitä selvää, enkä edes tiedä oliko se varsinaisesti minulle osoitettu, vain niin kutsuttu retoorinen kysymys. Pysyttelen vain hiljaa ja, vaikka toki yritän kärsimättömyyteni lävitse miettiä jotakin konstia millä liaanin saisi viskattua minun luokseni.

Lopulta hallakko ottaa riskin ja lähtee tulemaan lähemmäs. Suo on lievästi upottavaa, vaikka kauhulla saankin odottaa, että pian ori itsekin olisi jumissa ja pelastaminen jäisi siihen paikkaan. Jälleen kysymys, johon en kokeilematta voi oikein vastata.
"No, yritetään," tokaisen sitten ja odotan, että liaani päätyy edes jollain tapaa mahdolliselle etäisyydelle ja lähden kurottamaan. Yritän työntyä jämäkkänä pysyvän suo liejun lävitse, tavoittaakseni köynnöksen, mutta se ei tosiaan ole niin helppoa, kuin olisin toivonut. Pinnistelen kovasti jotta saan kaulanikin kurotettua äärimmilleen. Valkeat huuleni hipaisevat köyttä ja pienellä hamuamisella saan sitä kelattua lähemmäs itseäni ja pystyn nostamaan sen suuhuni. No niin! Nyt oltiin jo lähempänä onnistumista. En nirsoillut köyden mutaisesta mausta vaan ihan hiljaa vain tyydyin pitämään sen hyvässä otteessa. Hetkessä alan epäillä köyden kestävyyttä, mutta en ala kuitenkaan sen tähdellisemmin piruja seinälle maalaamaan.
"No yhritetään," mumahdan köysi suussani ja valmistaudun itsekin tekemään kaikkeni jotta pääsisin viimein ylös tästä jorpakosta.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 11. Kesä 2012 18:25

[Jaa niin.. pitäisiköhän tätäkin tulla välillä kiskomaan suosta ylös :D.. Anteeksi siis kesto..!]

Katson, kuinka tamma yrittää epätoivoisena kurottaa köyttä. Jos hän venyisi vain vähän vielä lisää..
Pian tamma näyttää ylettyvän köyteen ja saavan sitä lähemmäksi itseään. Ja sitten hänellä on siitä ote. Hah! Hienoa. Sitten vain toivotaan, ettei köysi katkea. Takaisin sademetsään en enää lähde.

Katson hetken tammaa silmiin, ja yritän selvittää, onko tämä valmiina yrittämään. Pian hän sanoo jotain, mistä en saa selvää, mutta oletan sen olevan myöntymisen merkki.
Parannan otetta köydestä ja nykäisen muutaman kerran pehmeästi. Kyllä tämä taitaa kestää. Aika vahva ja paksu se loppujen lopuksi on. Tiedä häntä, kuinka iso tuo kurassa seisoskeleva tamma sitten on kooltaan. Toivottavasti ei vain liian lihava..
Tuhahdan itselleni ja valmistaudun sitten ihan kunnolla vetämään.
Astun askeleen taaksepäin. Toisenkin. Pelko köyden katkeamisesta pyörii koko ajan mielessä, mutta yritän edes hetkeksi sulkea sen ajatuksen pois. Köysi ei katkea.
En tiedä, kuinka paljon tamma toisessa päässä liikkuu, mutta siitä huolimatta vedän kaikin voimin köyttä. Siirrän painoni takaosalle. Jos siis toinen päästäisi vahingossakaan irti, löytäisin itseni mitä luultavimmin selältäni maasta.
Puristan silmäni tiukasti kiinni ja kiskon. Vastustus alkaa hiljalleen hellittää. Voi toivottavasti se vain on liikkuva tamma, eikä köysi, joka meinaa lipua toisen suusta. Ei, pakko sen on olla tamma.

Jatkan kiskomista kaikin voimin. Onneksi takanani on vain pehmeää maata, ei ole pelkoa, että itse uppoaisin suohon.
Löysään hetkeksi hitusen köyttä ja hengitän muutaman kerran syvään. Sitten jatkan taas kiskomista kovalla voimalla, ja tällä kertaa varmasti jokin liikahti!
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 12. Kesä 2012 14:49

Mahtoi oikeasti toista ottaa päähän, vaikka ei käynyt minunkaan leuhkiminen mistään maailman parhaasta olo tilasta. Kauankohan oikeasti olin edes ollut tähän jymähtäneenä? Jo ehkä useamman tunninkin. Olisivatkohan jalkani ihan virrattomat ja huterat. Ehkä se selviäisi kohta jos kaikki menisi niin kuin toivoa saattoi.
Ori ottaa selkoa sanoistani ja sitten se lähteekin kiskomaan. Puren itseni lujasti köyteen, mutta koitan pitää huolen, etten vimmaisella purennalla purisi sitä poikki saakka. Ei tietenkään tule kuuloonkaan, että antaisin hallakon tehdä kaiken raskaimman työn vaan kyllä minä oikeasti itsekin yritän tehdä voitavani. Kuten pinnistellä jotta saisin jalkani vedettyä ylös.
Raskas aherruksemme tuottaa tulosta sillä maa tuntuu hellittävän ympäriltäni ja tunnen pääseväni jopa hieman liikkeelle. Menee vielä hetken aikaa kunnes saan temmottua toisen etuseni mudasta aika mehukkaan sivuäänen kera. En voi olla hymähtämättä tyytyväisyydestä, mutta mitään voiton tanssia oli nyt turha edes harkita. Vasta yksi jalka oli pelastettu ja täytyi nyt varoa, ettei se juuttuisi uudestaan.

Hallakko jatkaa ponnistelujaan ja täytyy mielessä jopa ihmetellä toisen jaksamusta, vaikka onkin äsken viilettänyt sademetsälle saakka tukka putkella. Jostakin tuo vain näytti löytävän sitä voimaa jatkamiseen, oli kyllä hienoa tietää, että maailmassa oli myös niitä jotka olivat valmiina auttamaan apua tarvitsevia. Mielessäni kyllä painotin ankarastikin, ettei näin tulisi enää milloinkaan käymään. Ei ainekaan minulle itselleni.
Kiskominen jatkuu ja en voi olla huomaamatta, että otteeni köynnöksestä on lipeämässä. En voi ilmoittaa siitä orille sillä muuten köysi takuulla lennähtäisi suustani ja vajoaisin hiljattain takaisin sillä välin, kun Lawless yrittäisi köyden takaisin minulle viskoa. Otteen korjaaminen tällälailla lennossa oli hankalampaa, kuin osasin arvellakkaan, mutta jotenkin onnistun siinäkin ja tunnen köynnöksen todella pysyvän suussani. Irti en tosiaan päästäisi.

Köynnös tuntuu pitävän loppuun saakka ja pian taas toisenkin jalkani temmottua ja loppu onkin sitten jo helpompaa. Uupumuksen merkit ovat punoutuneet ylleni ja tunnen inhottavan märän hien virtaavan selässäni ja kaulallani.
Enää takajalkani ovat suohon liimautuneet, mutta etujalkojani käyttäen onnistun ponnistamaan ne irti ja pääsen sitten hieman liukastellen pois suon silmästä. Sylkäisen köynnöksen suustani samalla pyrkien tasaistamaan hengitykseni.
"Ei ollutkaan ihan mitään penkkiurheilua," tokaisen hieman tunnelmaa keventääkseni. Jalkani vapisevat ja mieleni tekisi vain rojahtaa maahan, mutta teräksisen luja ylpeyteni pitää minut pystyssä ja vaatii suorittamaan kiittelyt ennen lepoon laskeutumista.
"Olen vähän tottumaton saamaan muilta apua, mutta kai minun on myönnettävä, että olen kiitoksen velkaan," sanaisen hallakolle ja haen katsetta tuon silmistä.
"Joten kiitos," sanon vilpittömästi.
Wohweli
 

Seuraava

Paluu Suo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron