Voiton tahdon näet silmistä

Suon laitamilla on varsin turvallista seutua, havupuiden asuttamaa korpea, mutta mitä syvemmälle menee sitä petollisemmaksi käy maasto. Tukevalta näyttänyt sammalmätäs saattaa upottaa varomattoman kulkijan suonsilmäkkeeseen. Pimeällä suolla näkyy usein virvatulia.

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 23. Kesä 2012 13:23

Kiskon. Jatkan kiskomista. En luovuta. Kiskon ja kävelen taaksepäin, kun tamma alkaa hiljalleen nousta mudasta. Jatkan vain, kunnes toisen nouseminen alkaa todella nopeutua.
Vilkaisen tammaa nopeasti luomieni alta, ja huomaan jo yhden jalan olevan irti. Siispä jatkan vetämistä.
Toinen jalka irtoaa myös. Pystyn hieman hellittämään otettani, kun suurin työ on tällä hetkellä tammalla. Hänen takajalkansa ovat vielä mudassa, mutta kun hän pyristelee tarpeeksi, on hän vapaa mudasta. Kunhan ei vain uudestaan uppoaisi.. Pian hän tosiaan pääsee pois tuosta loukosta ja on vapaana taas.
Tamma päästää köynnöksestä irti ja niin teen minäkin. En oikeasti edes ymmärtänyt, kuinka rankkaa toisen kiskominen mudasta oli, ennen kuin nyt. Lievä tärinä kumpuaa lihaksistani ja hengitykseni on voimakasta, mutta yritän kaikin voimin tasoittaa sitä. Ei nyt sentään ihan heikolta sovi tuollaisen tamman edessä näyttää..

Tamma toteaa työn todella olleen raskasta. En voi muuta kuin hymyillä ja naurahtaa hieman.
"No ei ihan..", totean ja lasken pääni maata kohti, jotta hengitystieni aukeaisivat paremmin. Ja vasta kun hän jatkaa puhumista, nostan katseeni sitä kohti.
Katson tammaa silmiin, ja hymyilen yhä. Niin, no eipä tässä.. Kunhan huvin vuoksi vaeltelin sademetsään hakemaan toiselle apua ja niin poispäin.. No ei, katkera en sentään ole, en olisi millään voinutkaan jättää toista pulaan. Onneksi satuin kävelemään suolla juuri nyt. Toinen olisi huonolla tuurilla voinut jäädä pitkäksikin aikaa tänne yksin seisoskelemaan.
"Äh, mitäpä tuosta", vastaan vähättelevästi. Jään katsomaan tammaa. Missä kunnossa hän oikein on?
Oma pulssini alkaa hiljalleen jo rauhoittua ja hengityskin tuntuu helpommalta nyt.

"Pystytkö liikkumaan ihan hyvin?" saan kysyttyä hetken päästä tammalta. Voin kuvitella, kuinka voimaton olo on sen jälkeen, kun on seissyt mudassa pitkään. No eipä minulla omakohtaista kokemusta ole, mutta siitä huolimatta.
"Tarvitsetko seuraa?" kysyn myös. Voisin lähteä jatkamaan matkaanikin, mutta en tiedä, uskallanko päästää häntä jatkamaan matkaansa suolla yksin. Ties vaikka kaipaisi taas pian pelastusta..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 26. Heinä 2012 00:43

Pelastajani on vaatimaton. Niinhän ne aina... Vaikka harvemmin kukaan minua mudasta ylös kiskoi. Olin silti ihan hyvillä siitä, ettei toinen vaatinut pokaalia, ylistystä tämän uroteosta tai kuraveistosta itsestään. Sellaiset tämä olisikin saanut - surulla tai ilman - unohtaa. Nyt olin kuitenkin vapaa jatkamaan matkaani ja niin oli varmasti myös orikin. Enkä edes suuremmin nähnyt syytä miksi Lawless edes olisi jäänyt seurakseni. En ollut mikään helmi tammojen keskuudessa, en mikään kauneuden perikuva joten eiköhän hallakon kaltainen konkari löytäisi Caraliassa kavion käänteessä jonkun sulosäärisen kullanupun jonka kylkeen käydä kyyhöttämään. Hah. Saatoin nähdä sen jo sielunsilmilläni, vaikka en moisten ajattelusta lainkaan pitänyt.

Ori pysyy kohteliaana ja tiedustelee sitten pystyinkö liikkumaan. Kehtasinkin mokoma epäillä! Ajattelen, vaikka en suinkaan vihaisena vaan lähemmäksikin sisuani nostaen.
"Joo enköhän mä pärjää," sanahdan kertoakseni kaiken olevan kunnossa. Kuin vahventeeksi liikuttelen jalkojani ja otan muutaman askeleen eteenpäin.
"Näetkö, ei arastelua tai muuta?" äh, oli hyvin vaikeaa suorastaan piinaavaa esittää näin vahvaa ja kestävää. Jalkanihan suorastaan kiljuivat ja käskivät lysähtää maahan jotta voisin hieman huilia. Mutta hei... Enhän minä voisi niin tehdä, en ainekaan hallakon silmien alla. En ainekaan nyt, kun olin mennyt machoilemalla esittelemään olevani kunnossa. Olisi siis pysyttävä sitkeänä ja vakuutella itseäni niin hyvin kunnostani, että ruumiini olisi suorastaan pakko toimia moitteettomasti.

Hallako sitten kysyy empimättä minua seurakseen. Punnitsen nopealla ajatuksella vaihtoehdot. Jos vastaan liian innokkaasti, että jatkaisin nyt mieluusti matkaa saisi ori ihan takuulla kuvan, että tahdoin vain nopeasti heittää itseni maahan lepäämään. Mutta jos huolisinkin tämän turhan avoimesti seurakseni saattaisi tämä luulla, että siedin tätä liiankin hyvin. Lienisi siis parasta vastata miedon hyväksyvästi.
"No, jos tunnet hyvin tätä suota niin voisit ainakin taluttaa minut täältä muualle," ehdotan sitten. Ei ollut syytä epäillä että Lawless tahtoisi minua enää suosta kiskoa.

» Ja taas kertyi hieman kestoa. :/
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 28. Heinä 2012 00:03

En olisi niin varma, pärjääkö toinen vai ei, vaikka hän niin sanoi. Onhan hän kuitenkin seissyt keskellä mutaa ties kuinka kauan. Nyökkään hänelle kuitenkin, enkä vaikuta siltä, että kyseenalaistaisin millään tapaa hänen sanojaan.
"Jees", totean vain, kun hän näyttää vahvalta. Ei hän oikeastaan edes näytä olevan heikossa kunnossa, vaikka kuinka yritän katsoa. Ehkä hän sitten vain on vahvaa tekoa ja pystyy tuosta vain olemaan aivan normaalisti.
Toiseen kysymykseeni hän vastaa sanoilla, joita minä jään hetkeksi ihmettelemään. Jos tosiaan vain seurani kelpaa, niin miksikäs ei!
"Joo. Kelpaako havumetsä, vai onko niin väliä suunnalla?" kysyn tammalta. Haen kysymykselläni lähinnä sitä, että haluaako hän vain pois suolta, vai johonkin tiettyyn paikkaan. Havumetsä nyt kuitenkin sattuu olemaan lähimpänä, ja itsekin olen sinne matkalla, niin helpoiten matka sinne kävisi.

Heilautan päätäni merkiksi ja käännyn ympäri kohti havumetsää.
"Jos maa alkaa vaikuttaa yhtään pehmeeltä, niin pysähdy saman tien", sanon tammalle. Sen jälkeen kuitenkin tekee tiukkaa pidättää virnistystä, joka meinaa tulla naamalleni. Kyllähän tamma sen varmasti tietää, ja osaa pitää katseensa maassa, mutta edellistä välikohtausta tulkitakseni on parempi vain muistuttaa häntä. Virnistys kuitenkin pääsee naamalleni ja näytän varmasti erittäin typerältä. Siitä huolimatta siirrän katseeni tammaan.
"Okei okei. Kyllä minä uskon, että osaat katsoa, mihin kävelet, mutta.. joskus sattuu virheitä", sanon ja käännän pirullisen hymyni poispäin tammasta eteenpäin suohon.
Suo on tosiaan melko karunnäköistä seutua. Pieniä puita siellä sun täällä, suuria lätäköitä täynnä vettä, sammalta.. Horisontista pystyy kuitenkin erottamaan havumetsän. Se ei ole kovin kaukana, mutta tällä vauhdilla matkassa menisi vajaa puoli tuntia.
Kävelen eteenpäin varoen astumasta mihinkään märkään. Koitan ensin kaviollani maata, ennen kuin astun koko painollani siihen.
Kunhan tuo tammakin osaisi vain varoa..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 30. Heinä 2012 14:49

Minä ja suuri suuni. Ehkä olisi vain pitänyt kiittää vielä pariin otteeseen ja ilmoittaa minulla olevan vähän muita kiireitä. Kyllä ne sanat olisivat hallakoon uponneet, kuin veitsi sulaan voihin, mutta tehty mikä tehty. Hienoa Cleopatra... Nyt saat sitten kärsiä. Tiedäthän sanonnan: tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, hm? No, nyt ei kyllä ole aika tälläiselle. Ehtii sitä itselleen kierroilla myöhemminkin.
Puutuneet etuseni alkavat hieman tutista allani, mutta nopean reagoinnin ansiosta onnistun vaihtamaan jalkojeni asentoa ja täten ehkä jopa piilottamaan kaiken Lawlessilta. Miten alas sitä voikaan vajota.
Ori ehdottaa matkaa havumetsän suunnalle. Kyllä se kelpasi. Mikä tahansa paikka maailmassa miellyttäisi minua tällä hetkellä enemmän, kuin yksikään suo.
"Juu juu, aivan sama minne päädymme, kunhan matka vie pois täältä," niin juuri joten alappas poika näyttää suuntaa ennekuin maa nielee meidät. Ori kääntyy havumetsän suuntaan ja minä teen samoin ja asetun tämän vierelle jättäytyen muutamalla askeleella tarkoituksellisesti jälkeen.

Jos maa alkaa vaikuttaa yhtään pehmeeltä, niin pysähdy saman tien. Kuulinko aivan oikein? Käännyn tuijottamaan oria pistävällä ja läpitunkevalla katseella. Pitikö hän minua nyt aivan uusavuttomana, että olin erehdyksissäni eksynyt elämäni ensikerran suolle? Hallako näyttää taistelevan virnettä vastaan ja lopulta se jopa käväisee tuon huulilla ja saa minut entistä tyytymättömämmäksi. Vielä yksikin väärä liike ja tuo ori on ketarat ojollaan suon pohjassa.
Okei okei. Kyllä minä uskon, että osaat katsoa, mihin kävelet, mutta.. joskus sattuu virheitä. Tuhahdan selvä äänisesti joka kertoo, että olisi syytä laittaa suuta soukemmalle. Herra liikkui nyt aivan liian vaarallisilla vesillä.
"Syöksy sementtiin," tiuskaisen ja yritän läimäyttää mustalla hännälläni toista takalistolle, kuin varoituksen eleenä.
"Pidän kyllä tästä eteenpäin huolen itsestäni. Sen voi taata. Sinun sen sijaan pitäisi kohta nousta varpaillesi, minua ei nimittäin kannata suututta," uhkailua, mutta toki höystettynä sillä äänensävyllä, että olin tosissani.
"No, ala nyt näyttämään sitä reittiä," komennan toista toivoessani samalla, että tämä alkaisi löytämään paikkansa. Minua ylemmäs tuo hallako ei nousisi, vaikka se tulisi kiskomaan minut sadat kerta suosta irti.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 01. Elo 2012 15:39

Tamman ilme on todella ihan näkemisen arvoinen, kun hän katsoo minua sanojeni jälkeen. Jos katse voisi tappaa..
Virnuilen vain, ja kun vihdoin alan rauhoittua, käskee tamma minun syöksyä sementtiin ja samassa tunnen jouhien pistävän lautasillani. Saan vain naurahdettua huvittuneena toiselle.
"Mielummin sementtiin kun suonsilmään..", totean vain ja loikkaan sivulle virnistellen ihan varmuuden vuoksi, jos tamma sattuisi käymään päälle.
Ja uskon kyllä, kun hän sanoo pitävän huolta itsestänsä.
"Okei okei", totean vain, kun hän kehottaa minua olemaan suututtamatta. Juupa juu.. Kauhea nipo.. Noo ehkä se tuosta vielä vähän rentoutuu. Tai vaihtoehtoisesti roikkuu kohta kaulassani hampain.. En suoraan sanottuna ihmettelisi.
Ja sitten hän pyytää näyttämään reittiä. Aivan!
"Suoraan eteenpäin vaan", sanon ja heilautan päätäni eteenpäin.
Havumetsän haalea raja näkyy lähes olemattomana, mutta koska tietää sen olevan siellä, ei utuisesta rajasta ole epäilystäkään.

Kävelen eteenpäin korkein askelin ja yritän pitää sivusilmällä huolta tammasta. Se nyt tulee aivan refleksinomaisesti, ettei toinen ihan tosi löytyisi pian taas keskeltä mutaa.
Kuinka se on oikeasti mahdollista saada itsensä siihen jamaan? Kyllähän sitä nyt vähän yksinkertaisempikin näkee, missä on märkää ja missä ei. Eikä tamma kyllä tyhmältä vaikuttanut, ei ollenkaan!
Toisaalta ymmärtäähän sen, jos joskus kävelee vähän ajatuksissaan. Nooooh, aivan sama, siinäpähän tuo kävelee ihan hyvännäköisesti, turha siis sitä enää miettiä.
Mittailen tammaa varovasti päästä kavioihin.
"Tasanko- vai ylänköhevonen?" kysyn sitten tammalta. Voisi hän periaatteessa lumihevonenkin olla, mutta ainakaan en ole häntä aiemmin nähnyt. Tosin eipä sitä tiedä, vaikka hän aivan uusi olisi. Nooh, ehkäpä hän kertoo, jos on lumihevonen. Niin, jollei vain päätä jostain syystä olla täysin puhumatta minulle.. Sitäkään en ihmettelisi.

Kavioni uppoaa märkään sammaleeseen nilkkaa myöten, mutta kiskon sen vain pois hieman horjahtaen. Okei, enpä minäkään täällä kamalasti viihdy, pois vaan!
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 01. Elo 2012 16:18

Katseeni jonka yritän vääntää mahdollisimman murhantahtoisesti ei ponnisteluista huolimatta vaikuta tekevän suurta vaikutusta Lawlessiin, se virnuilee yhä. En tiedä mistä pitäisi suuttua enemmän, siitä ettei toinen ottanut varoituksiani vakavasti vai siitä, etten itse näyttänyt tarpeeksi vakuuttavalta.
Hallako ei kyllästy minun kiusaamiseeni, vai lienisikö kenties parempi sanoa ärsyttämiseeni? Ja kertoo valitsevansa sementin suon sijaan jonka tähden lauseesta on löydettävissä jälleen ivaa minua kohtaan. Käännän takapäätäni muutaman asteen ja yritän napauttaa takasellani herran suuntaan, mutta tämän näyttää väistävän sen sivulle loikatessaan. Toivon, ettei eleeni jää kuitenkaan huomaamatta vaan, että ori todella tajuaa jättää asian jo sikseen, muutoin en seurauksista enää vastaisi.

Vasta komentoni jälkeen tajuaa herra tosiaan lähteä näyttämään sitä reittiä pois täältä. Ilmeisesti oli asunut täällä siis jo hieman kauemmin, kun tunti seutuja minua paremmin. Mokoma vääräleuka kertoo matkan alkavan lähtemällä etenemään tästä vain suoraan. Nyökkään hidas eleisesti ja käännän katseeni menosuuntaan kohden ja lähden astelemaan orin vierelle.
Yritin ihan orin mieliksi edes näyttää siltä, että yritin katsoa mihin astuin. Lawlessin pelko uudesta uppoamisestani oli täysin turha. En tosiaankaan antanut itseni enää joutua sellaiseen pulaan, se oli ollut jo ensimmäisenä kertana liikaa ylpeydelleni.
Ainoa asia mikä tekee kulkemisesta hieman epämiellyttävää - vetisen maan lisäksi - oli se, että jalkani olivat yhä melko puutuneet. Syrjäytin kuitenkin kivun kuitenkin taka-alalle ja yritin keskittyä enemmän siihen, että näytin mahdollisimman hyvin voivalta. Voisihan toki olla, että tämän kaltainen taktiikka kostautuisi minulle vielä ja sortuisin puolessa välissä matkaa. Se ei houkutellut yhteen joten oli kai ainoastaan toivottava, että luoja olisi minulle suopea.

Luulen matkan taittuvan täydessä hiljaisuudessa, mutta ori päättääkin avata suutaan ja kysyy olinko tasanko- vai ylänköhevonen. Virnistän itsekseni ja pidän katseeni eteenpäin suunnattuna. Hetken hiljaisuuden jälkeen tohdin kuitenkin vastaamaan.
"Ei kumpikaan," vastaan lyhyesti, ehkä hieman arvoituksellisesti. En kuitenkaan viitsi vaivata Lawlessin päätä sen suuremmin joten luovun ajatuksesta alkaa leikkimään arvoitusleikkiä vaan sen sijaan tarjoan tälle suoremman vastauksen."
"Laumaton oikeastaan ja sellaisena pysyn," vastaan kertoen tarkemmin päämäärääni. Laumattomaksi ajattelin tosiaan jäädä, en tahtonut toimia kenenkään juoksutyttönä. Tiesin kyllä, että laumattomat eivät olleet kovinkaan kehuttavassa maineessa täällä Caraliassa ja sen ymmärsi, kun olin kuullut puhetta muutamasta hullusta.
Itse en pelännyt yhtäkään hullua, enkä uskonut kenenkään tarvitsevan pelätä edes minua jos ei meneisi minua ärsyttämään. Se oli sitä silmä silmästä, hammas hampaasta - peliä.
Pistän selvästi merkille orin harhaan astumisen ja pienen horjahduksen.
"Kannattaisi katsoa mihin kävelee," hyödynnän tilaisuutta ja näpäytän oria hieman tämän omille sormille. Oppisi ehkä hiljattain jopa suitsimaan omaa suurta suutaan.
Wohweli
 

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Siuri » 29. Joulu 2012 13:24

Jep, mitäpä muutakaan se tekisi, kun yrittäisi päälle käydä.. Siitä huolimatta tuo ivallinen virne koristaa kasvojani nyt leveämmin kuin koskaan.

Kun tamma ei heti vastaa esittämääni kysymykseen, tuhahdan lähes ääneti. No kylläpä se jaksaa.. Huumorintajuton ja tylsä? Jotain todella pitkälti sinne päin.
Sitten se kuitenkin vastaa. Lumihevonen sitten? Voi helvetti, toivottavasti ei. Nojaa, enemmänpä se varmasti häneen koskisi, jos saisi minuun törmätä päivästä päivään. Heh.
Ja sitten se kertoo olevansa laumaton. No niinpä niin.
"Joo, ihan hyvä päätös", vastaan nopeasti pitäen katseeni tiukasti kuitenkin eteenpäin tiessä.
"Saa mennä miten huvittaa ja tehdä mitä haluaa", jatkan vielä. En voisi väittää, etteikö pientä kaipua sitä kohtaan olisi. Toisaalta taas, eipä sillä suuremmin väliä ole, pysyttelenkö rajojen sisällä tai ei. Niin kauan, kun tielleni ei osu ketään, joka voisi minusta kieliä johtajille. En minä loppujen lopuksi edes usko, että sellaisia liikkuu paljon täällä. Luulisi, että olisin jo jonkinlaiseen pulaan joutunut, jos näin olisi.

Tamma nälvii yhä, kun astun hieman sivuun sammaleelta. Hymyilen tälle takaisin niin ärsyttävästi kuin pystyn ja jatkan kävelyä vain rauhallisesti eteenpäin. Hyvähän hänen on niin sanoa..
Mättäät alkavat pikkuhiljaa muuttua tukevammiksi, ja maanpinnalla uskaltaa melkein jo kävellä. Silti on hyvä olla varuillaan - ei oman itseni takia, vaan sen, ettei tuo jaksaisi aukoa päätään. Eipä sillä, kumpihan se meistä löytyi keskeltä suonsilmää? Säälittävää..
"Katsos", sanon ja pysähdyn hetkeksi. Horisontissa näkyvä havumetsä alkaa erottua jo selvästi.
"Saatan sinut varulta vielä metsään, ettei vain kävisi vahinkoa", sanon ja otan varulta muutaman raviaskeleen eteenpäin virnuillen. Pelastinhan sentään toisen hengen, ja mitä saan kiitokseksi? Ihan oikein hänelle, ei minun tarvitse esittää ystävää.

Lawless jatkaa matkaa iloisesti ja ärsyttävästi.
[Kiitos pelistä! :3]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton tahdon näet silmistä

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Tammi 2013 16:11

Joo, ihan hyvä päätös
Mitä ori tuollakin oli nyt tarkoittavinaan? Mikä päätöksessä oli muka niinkin hyvää, että se täytyi ääneen mongertaa. Sekö, ettemme vahingossakaan olisi 'samaa maata'? Siitä minäkään en ollut lainkaan pahoillani. Lawless kuitenkin vielä lisää, että sai tulla ja mennä miten ikinä tykkäsi. Siinä hän oli harvinaisen oikeassa. Ja oliko tuo pieni särmä hänen äänessään kaipuuta siihen aikaan, kun hänkin oli laumaton? Suloista..
"Ja kuka nyt muiden pompoteltavana oikeasti viihtyisikään," totean vielä. Tuskin pystyi hallakokaan oikeasti naama kovana väittämään, että hän oli jotenkin erityisen otettu, kun kuului jonkun lauman johtajan 'karjaan'. Minä en ainekaan moisesta olisi kiitollinen, en todellakaan. Ehkä lauma oli jollekin huonokuntoiselle ja yksinäiselle hevoselle oiva ratkaisu, mutta kyllä Lawlessin kaltaisen nuoren ja terveen orin luulisi pärjäävän yhtälailla omillansa. Saattoihan se orin kohdalla olla niinkin, ettei tuo ollut vain jaksanut enää pistää vastaan ja olikin sitten lopulta asettunut joltain kantilta aloillensa. En tiedä, enkä liiemmin edes välittänyt kuulla.

Maa muuttuu hieman kiinteämmäksi, mutta se ei estä minua pitämästä tietynlaista suojausta yllä. Pidin yhä tarkkaavaisesti huolen siitä, että jalkani osuivat tukeville kohdille eikä vaaraa liukastumiselle tai uppoamiselle olisi.
Pian hallako pysähtyy ja kehottaa katsomaan. Kohotan hieman päätäni ja yritän tarkentaa katsettani orin tahtomalle suunnalle. Mitä siellä nyt sitten oli, että tarvitsi paikallensa jumittua. Myös minä jätän jalkani paikoilleni ja käännän pienesti päätäni Lawlessin suuntaan, kuin kysyäkseni: niin mitä?
Ori sitten ilmoittaa saattavansa minut vahingonvaralta pois suo alueelta. Jestas miten kilttiä, täytyisikö minun nyt esittää toiselle kiitoksen tanssi ja hoilata siihen päälle jotakin takkuista virttä?
"Voi, kun kiva," mutisen ja huomaan, että ori ottaa muutaman raviaskeleen etäämmäs minusta. Taisi pelätä potkua takalistoonsa.
Ehkä oli ihan hyvä, että toinen osasi itse ottaa etäisyyttä minuun.
"Pelleily saa riittää, kävellään nyt vaan," sanahdan toiselle astetta vakavammalla äänellä. En ollut enää vitsikkäällä tuulella, eikä minkäänmoinen vittuilu suodattuisi enää mieleni halki. Seuraavasta naljakasta kommentista iskisin hampaani toisen kurkulle.. Se oli varma.

Cleo jatkaa matkaa känkkäränkkänä.
» Kiitokset pelistä. c(:
Wohweli
 

Edellinen

Paluu Suo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron