Lost and insecure

Suon laitamilla on varsin turvallista seutua, havupuiden asuttamaa korpea, mutta mitä syvemmälle menee sitä petollisemmaksi käy maasto. Tukevalta näyttänyt sammalmätäs saattaa upottaa varomattoman kulkijan suonsilmäkkeeseen. Pimeällä suolla näkyy usein virvatulia.

Re: Lost and insecure

ViestiKirjoittaja Squan » 26. Huhti 2011 20:33

Jaksaisinko kantaa edes tuon kokoista hevosta? No olenhan kestävä rotuinen hevonen, mutta en taida silti jaksaa kantaa noin, noin... pyöreähköä tammaa. Vilkaisin valkoista. Tämä on hitusen matalempi, kun minä, mutta silti massiivisempi. Itse olen tälläinen hoikka poika joka ei varmaan jaksaisi kantaa ketään tai mitään. Käänsin koveran pääni valkoista neitiä kohti. Niin tuokin tiesi etten jaksaisi kantaa häntä. Kai minun täytyy syödä sanani. "Ehkä jaksan ehkä en", vastasin tamman huomautukselle. En aikonut syödä sanojani, vaikka se kävikin jo mielessä. Kyllä saatan jaksaakkin kantaa tuommoisen neidin. Miten tässä näin kävikään? Katumus iski päälle ja sai minut miettimään... Ei olisi pitänyt edes tervehtiä tuota tammaa niin silloin hän ei olisi joutunut suohon. Nyt seisoin täällä ja kimolla on varmasti jalka poikki tai siinä on enintään hiusmurtuma ja minä olen syyllinen siihen... Voisiko joku järkäle tulla kantamaan neiti Samanthan täältä pois? Mulkoilin metsään päin. Miksi siellä ei voisi olla hevosta joka pystyisi auttamaan? Ei, ei siellä ole mitään, kun pelkkää metsää. Onneni ei ole mikään hyvä ja sen olen huomannut, mutta miksi se ei voisi kääntyä? Olisin niin iloinen ja hyppisin ilosta jos tuolta tulisi nyt jokin roteva hevonen tai, vaikka tämän puoliso jos hänellä on sellainen, mutta kuitenkin joku joka saisi tämän tamman pois täältä. En itse kuitenkaan varmaan kykene siihen. Katseeni painui maahan.

Quarterponin sanat sai minut nostamaan katseeni jaloistani. Uskon ja toivon, että tamma pystyy kävelemään. Voisin kadota jo tämän silmistä enkä haluaisi tavata häntä koskaan. Samantha neiti on hyvin mukava, mutta se on minun syytä, että hänen jalkansa ei toimi. Mieleni olisi tällä hetkelläkin vajota maan alle eikä nousta sieltä koskaan. Kyyläsin kimoa ja halusin, että neiti lähtisi kävelemään nyt aivan normaalisti. Pystyin jo näkemään, kun tamma kävelee jo ja aivan normaalisti. Sen verran toivoin..
Tamma otti varovia ja horjuvia askeleita. Ne saivat minut vakuutettuun, että tämä pärjää. Vakavalle naamalleni sain väännettyyn hymyn. Hymyni oli helpottunutta. Huomasin tammassa myös jonkun näköistä onnellisuutta. Katsahdin vielä valkoisen jalkaa ja sitten kohotin katseeni tämän silmiin.
"Näytettävästi. Hyvää päivän jatkoa neiti Samantha", täydellisesti lausuen kirjakielellä vastasin ja käännähdin. Olisi mieli olla jäädä vielä väittelemään neidin kanssa asiasta, mutta hyvä on. Jos omasta mielestään hän pärjää niin olkoon.

Pysähdyin käynnistäni vielä ja katsoin taakseni tammaan, mutta en saanut suustani lauseita. Niimpä käänsin pääni suoraan meno suuntaani ja jatkoin matkaa vetreässä käynnissä. Lumihangessa kävely oli vaikeaa niin nostin laukan. Häntäni nousi automaattisesti lippuksi liehumaan taakseni. Tunsin ihanan tuulen harjaksissani, kun ravasin Samanthan luonta pois. Samalla mieleeni tuli ajatus... Toivottavasti tamma ei jää muistelemaan pahalla. Kovensin vauhtiani ja yritin katsoa etten astu samallaiseen surman loukkuun, kun quarterponi Samantha. Metsä läheni ja huomasin pimeän olevan pian maanpäällä.

WIN POISTUU
[Kiitos pelistä <333]
Squan
 

Re: Lost and insecure

ViestiKirjoittaja Sussu » 01. Touko 2011 10:26

Helpotuksen huokaus olisi karannut suustani, jos kipu ei olisi tehnyt jo ajattelustakin vaikeaa. Nyökkäsin jäykästi Winin vihdoin myöntyessä. Viimeinkin hän lähtisi, jättäisi minut rauhaan. Joko rautias todella luuli minun pääsevän pois suolta ennen aamua, tai sitten hän ainakin halusi uskoa niin ja jätti minut siksi yksin. Ei se mitään. Sitähän minä olin koko ajan toivonut, vaikka jalka ei toiminutkaan.
"Heipä hei", tokaisin vain tökerösti, jääden katselemaan kuinka ori lähti astelemaan pois niin kovin vetreästi, verrattuna minun liikkumiseeni sillä hetkellä. Pudistelin hiukan päätäni, kaartaen sitten kaulaani. Jäin katselemaan jalkojani mietteliäänä, kunnes kipu pyyhkäisi taas aaltona ylitseni ja sai minut ynähtämään. Silmäni sulkeutuivat yrittäessäni vain kestää tuskan. En voisi huutaa, sillä Win voisi olla yhä lähellä, kuulla sen ja palata takaisin. Vaikka eihän hän minua jaksaisi kantaa. Ei mitenkään. En minä halunnut häntä enää yhtään enempää rääkätä. Tuollainen siro poika kantamassa lihavaa quarteria.. Ei hyvä.
Koska huutaminen ei tullut vielä kuuloonkaan, oli minun purtava alahuuleeni haava. Lisää kipua, muttei se ollut mitään verrattuna jalkaani ja siksi en oikeastaan edes tuntenut sitä. Huokaisin syvään, yrittäen selventää ajatuksiani. No niin. En voisi luovuttaa. Joko jokin elukka tappaisi minut ai ei, mutta en ainakaan voisi jäädä odottamaan ja katsomaan. Olisi ainakin yritettävä päästä pois. Aivan niin. Silmäni rävähtivät auki ja katseeni lähti kiertämään suolla. Hitto soikoon, mistähän pääsisin laumani alueille?

Valitsin suunnan summassa ja lähdin liikkeelle. Jalkani teki käynnistäni hyvin tökkivää ja hidasta, minkä lisäksi minun oli pysähdyttävä vetämään henkeä jo neljän askeleen jälkeen. Jäin hetkeksi seisomaan paikalleni ja tasoittelemaan hengitystäni, ja taas sitä mentiin. Jatkoin kävelyä ja yritin unohtaa tuskan, mutta se oli vaikeaa. En pystynyt ajattelemaan järkevästi, kun piti samaan aikaan katsella mihin astui ja sitten oli vielä se kipu.. Kyyneleet vierivät jälleen poskilleni. Minä en selviäisi. En mitenkään.
Jokin peto tulisi ja söisi minut. Ennemmin tai myöhemmin. Sen jalan kanssa ei juuri juoksenneltaisi, ei edes pakon edessä. Jos yrittäisin lähteä juoksemaan, en pystyisi tasapainoilemaan vaan kaatuisin. Sitten olisin helppo saalis. Kunhan vain paikalla olisi ollut joku suuri ja massiivinen, joka jaksaisi kantaa minut..
Tai vaikka sitten Susanne. Karin. Panda. Kunhan vain saisin nähdä vielä jonkun minulle rakkaista ennen kuolemaani. En tiennyt, olinko vain pessimisti vai tarpeeksi viisas tajuamaan, etten selviäisi, muttei oloni ollut silti mitenkään kiitettävä. Itku kurkussa jatkoin liikkumista illan alkaessa jo hämärtää.
Ja vain hetki sitten minä olin luullut, ettei mikään voisi pilata päivääni..

[ Samantha poistuu. Kiitos pelistä! :3 ]
Sussu
 

Edellinen

Paluu Suo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron