Something new and old

Suon laitamilla on varsin turvallista seutua, havupuiden asuttamaa korpea, mutta mitä syvemmälle menee sitä petollisemmaksi käy maasto. Tukevalta näyttänyt sammalmätäs saattaa upottaa varomattoman kulkijan suonsilmäkkeeseen. Pimeällä suolla näkyy usein virvatulia.

Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 11. Kesä 2011 09:11

[Enkelikello & Demeter:)]

Jatkoin tutkimusmatkaani Thalassan ja Vonderin lähdettyä. Aloin etenemään suon tuoksua kohti, sillä suolla en ollutkaan käynyt sitten Caraliaan tuloni. Nyt minulla nimittäin oli menossa paikat tutuksi-operaatio, jonka tarkoituksena minun siis oli käydä kaikissa kolkissa, minne pystyinkään menemään. Uusia tuttavuuksiakin samalla ikäänkuin etsiskelin. Nyt olin saanut itseluottamusta lisää, syystä tai toisesta. Pystyin katsomaan toista silmiin ajattelematta samalla, mitä hän mahtoi minusta ajatella. Ihan sama. Ei minua kai nyt niin hirveästi kukaan voisi loukata.

Suolle kävellessäni huomasin, että minulla oli nälkä. Vaikka söinkin pienellä niityllä aamupäivästä, nälkä kouraisi silti pienesti, mutta myös ikävästi mahanpohjasta. Huomasin pienen heinätupsurykelmän, ja syöksyin sen luo ja aloin syödä. Heinää ei ollut paljon, mutta kyllä se nyt saisi riittää.

Jälleen syötyäni jatkoin matkaani suon tuoksua seuraten. Luultavasti suolla ei olisi mitään kummallista, mutta tuleepahan sekin katsastettua. Käveltyäni vähän matkaa vaikeassa maastossa, huomasin maan soistuvan allani. Havumetsä harveni, ja puut alkoivat käydä surkeamman näköisiksi. Lisäksi suon löyhkäävä tuoksu - tai haju, miksikä sitä nyt kukin tahtoo kutsua - lehahti voimakkaasti, jopa ärsyttävästi sieraimissani.

En pitänyt suosta. Se haisi niin pahalle, ja sen tunnelma oli jotenkin... Hmmh. Painostava. Se odotti jotakin. Tai ehkä asia vain oli omien korvieni välissä. Suo oli epäilyttävä. En pitänyt siitä. Sammaleet painuivat kavioideni alla, kun astuin niille. Niistä törötti jos jonkinlaista outoa kasvia ja hieman muutakin. Kävelin eteenpäin pienen matkan, ja tajusin maan muuttuneen vielä kosteammaksi, märemmäksi, pehmeämmäksi. Peräännyin. En halunnut menettää henkeäni suolle, en todellakaan. Varmaan se olisi kamalin tapa kuolla. Hukkua suohon, suonsilmäkkeeseen, tai en minä tiedä, hukutaanko vai upotaanko suohon - ihan sama. Koitin ajaa kamalat ajatuskuviot päästäni, ja peräännyin voimakkaasti, sitten käännyin kannoillani ja ravasin liian pehmeältä maalta pois, turvaan.

Hetken päästä auringon valo siivilöityi läpi heikon puuston antaen suolle valoa. Se teki suosta paljon paremman ja siedettävämmän näköisen, eikä suo näyttänyt enää viholliselta. En tästäkään huolimatta ollut suon ylin ystävä. En en.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 12. Kesä 2011 14:08

Askeleet jysähtelivät edelleen terävinä ja kumeina maata vasten vaalean hevosen kiirehtiessä korvat niskaa vasten painuneina, itkun tunne kurkussa puristaen metsän lävitse. Taakseen Demeter ei uskaltanut enää vilkaista, ei Jokerin pelossa tai siinä toivossa että näkisi takanaan juoksevan hallakon, Lawlessin. Hänen kohtaamansa ori oli jäänyt taa, kaksin metsästä äkillisesti ilmestyneen suuren ruunikon kanssa ja jos tälle sattuisi jotain...
Hengästyneen tamman suusta karkasi värisevä nyyhkäys ja mieleen palasi ryöppynä itsesyytöksiä ja kauhukuvia. Entä jos toinen kuolisi? Hän olisi voinut estää sen, olisi! Jos hän vain olisi jäänyt odottamaan.

Enää ei kuitenkaan käynyt hidastaminen, eikä takaisin kääntyminen ollut puolen tunnin juoksemisen jälkeen edelleen peloissaan olevalle, järkyttyneelle ja itkettyneelle tammalle edes vaihtoehto. Metsään jäänyt lumihevosori kyllä huolestutti häntä, mutta yhä vahvempaa oli hänen oma suunnaton pelkonsa niin ikään taakse jäänyttä Jokeria kohtaan.
Toisaalta Demeterillä ei ollut aavistustakaan siitä, minkä Lawless jo tiesi: metsästä saapunut suurikokoinen hevonen ei ollut suinkaan saarella liikkuva pahaenteinen laumaton, vaan mitä ilmeisimmin samaa näköä omaava ylänköhevosori etsimässä johtajatartaan yhteismaalta.
Mutta kuten oli jo selvä, takaisin ei Demeter ollut kääntymässä.

Maasto oli käymässä epätasaiseksi ja perlinon voimat alkoivat olla hiipumaan päin. Lopulta eräs pehmeän sammalen täyttämä kuoppa kavion alla on suistaa tamman tasapainosta. Huudahdus karkaa suusta korkeahkona ja väräjävän itkun sekaisena quarterin ehtimättä sitä estää. Usean metrin verran Demeter kompuroi eteenpäin ja maahan painuneen matalan risukon lävitse ja seisahtuu sitten hengästyneenä ja pelästyneenä aloilleen.
Hetken pienikokoinen hevonen seisoi aloillaan räpytellen kiivaasti sekä uusia että vanhoja pelästymisen kyyneleitä silmistään, katse maahan luotuna. Sitten pää kohoaa hieman ruumiin tasalta ja korvat käännähtelevät varuillaan ympäristöään kuunnellen.
Kukaan ei kuitenkaan ollut seurannut häntä. Hän oli yksin.

Hengitystään tasailtuaan Demeter jatkoi matkaa käynnissä nyt astetta rauhallisempana, mutta edelleen jännittyneenä ja varuillaan kaiken mahdollisen suhteen. Hän ei oikeastaan uskonut kenenkään seuranneen häntä pieneltä metsäaukealta, sillä vaikka suuri ruunikko olisi havainnutkin hänet ennen Lawlessia, ori olisi helpommin napattavissa...
"Ei", karkaa hätääntynyt voihkaisu tamman suusta, kun hallakko oli jälleen tullut selkeänä hänen mieleensä. Askeleet seisahtuivat, eikä perlino enää edes huomannut maan pehmenneen jalkojen alla huomattavasti metsämaahan verraten. Hengitys tahkosi taas hetken nopeammin keuhkoissa ja kyyneleet kihosivat Demeterin silmiin uudelleen.
"Minä... Lawless... Hän jäi..."
Yksikään virke ei päässyt loppuunsa tamman jäädessä seisomaan aloilleen itkuun purskahtamaisillaan, paniikissa ja itseään soimaten.
'Jätin hänet yksin sinne! Hän voi kuolla!'
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 13. Kesä 2011 20:42

Kuulin rasahtelua ja hiljaista vaikerrusta, nyyhkytystä, sekavaa puhetta, itkua. Joku vaikutti olevan hysterian partaalla, hyvin itkuisena. Uteliaisuus kutkutti mieltäni, mutta samalla pelkäsin. Niin. Pelkäsin sitä, että riittäisinkö minä. Osaisinko lohduttaa? Olin jo epäonnistunut liian monta kertaa, vähän kaikessa. Ainakin siltä minusta tuntui. En osannut pitää itseäni kasassa. Olin vielä liian tuntematon itselleni, tuttu muukalainen. En käsitä, kuinka voi olla tuntematta itseään, kun viisi vuotta on ollut... Niin. Ollut itsensä kanssa.

Havahduin maailmastani todellisuuteen, ja muistin jälleen nyyhkivän olennon. Yritin liikahtaa niin hipihipihiljaa kuin mahdollista, sillä tahdoin nähdä, mikä äänen tuottaja oli. Varoin liikauttamasta yhtäkään risua tai pientäkään oksaa, ja astuin eteenpäin.

Silmäni rävähtivät apposen auki, ja huomasin tuijottavani vaaleaa tammaa. Tamma oli kaunis, ehkä hieman kerman värinen. Aika hentoiselta hän näytti, vaikka tamman runko oli kuitenkin vahva. Samalla paloin halusta saada tietää syyn tamman tunteenpurkaukseen, mutta samalla se hämmensi minua; enhän ollut nähnyt näin isoa tunneryöppyä sitten saarelle tuloni. En oikein tiennyt, mitä minun täytyisi tehdä. En halunnut astua tamman näkyville, en vielä. Halusin odottaa. Vielä pieni hetki. Keräsin rohkeutta.

Toisen pelko oli aistittavissa. Se oli syvää pakokauhua, joka kumpusi jostakin syvemmältä. Se oli niin puhdasta pelkoa, että tunsin sen välillämme olevan ilman läpi. Toisen hätä kosketti minua syvältä, ja tunsin olevani aivan avuton sen edessä. Kuitenkin minun pitäisi auttaa. En voisi jättää tamma siihen yksikseen tuossa hysteriassa. En myöskään saisi pelästyttää häntä, sillä se vain pahentaisi asiaa. Minun pitäisi olla päättäväinen, varma, ymmärtäväinen. Päättäväisyys ja varmuus minulta puuttuivat. En voisi sille kuitenkaan mitään tällä hetkellä, joten minun täytyisi repäistä sitä vaikka kuusen oksasta, mutta harmi vaan, eivät kuuset tai muutkaan pensaat kasvata varmuuden tai päättäväisyyden marjoja. Niitä juuri kun kipeästi tarvitsin.

No, kun en asialle voinut mitään, annoin sen olla ja päätin toimia. Enhän yksinkertaisesti voisi jättää vaaleaa tuohon. Henkäisin syvään, astuin esiin toivoen olevani tamman näkyvillä ja sanoin:
"Voinko auttaa sinua?" Eikä ääneni värähtänytkään.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 14. Kesä 2011 00:23

Itku purkautui tamman huulilta hetki hetkeltä hallitsemattomampana ja äänekkäämpänä, vaikka tämä yritti vaistonvaraisesti purra huultaan ja estää nyyhkytystä kuulumasta kenenkään ulkopuolisen korviin. Tämä johtui tietysti siitä pelosta, että hänen perässään olisi sittenkin seurannut tuo suuri ruunikko, josta hän oli kuullut yhteiskokouksessa ja jonka takia hän oli nukkunut niin huonosti viime yön, että väsymys erottui kyyneleisistä silmistä.
Mutta nyyhkytys ja hiljainen vaikerrus itsessään ei ollut enää vain pelkoa. Tai ei ainakaan sitä alkukantaista pelkoa itseään kohtaan, vaan huolta ja pelkoa taakse jätetystä toverista.

"Lawless..."
Kuiskaus oli tuskin kuultavissa paria metriä kauemmas, mutta ikään kuin vastauksena heti nimen jälkeen ääni katkaisi hiljaisuuden Demeterin korviin leikkaavan kovana ja terävänä. Puhuja oli ilmestynyt täytenä yllätyksenä. Kuinka hän ei ollut kuullut mitään?
Tamman suusta karkaa parkaisu ja tämä kompuroi ääni katkeillen kauemmaksi silmät selkosen selällään. Askeltensa päätteeksi perlinon takajalat sekaantuvat ryteikköön, uusi huudahdus livistää ilmoille ja fyysinen kontrolli pettää päästäen quarterin takaosan vajoamaan lähes maahan asti vapisten.

Vaaleat silmät rekisteröivät pienen, voikon ponin vähän matkan päässä ja sitten muljahtavat päässä nopeasti suon ympärillään havainnoiden vain palatakseen sitten takaisin juuri puhuneeseen vieraaseen.
"...ei. Ei taas."

Paniikki veti koko kehon liikkumattomaksi vastoin aiempaa pakoa ja pisti sen sitten vapisemaan kauttaaltaan. Hengityksen saattoi kuulla voimistuvan suoranaiseksi haukkomiseksi, kun myös etujalat pettivät puolittain pystyyn jääneen Demeterin alta ja tämä rojahti maahan tuijottaen poniin.
Joku muu olisi voinut rauhoittua vain tajutessaan toisen pienen koon, mutta tämän rauhoittavan tosiasian sijaan quarter kohtasi edessään muiston ensimmäisestä päivästään tällä saarella. Ja muiston Reykúrista, raudikosta islanninhevosorista jota hän Jokerin tapaan oli paennut sademetsään huolimatta tämän pienemmästä säkäkorkeudesta ja näennäisestä tyyneydestä.
"Älä... Älä!", sai perlino kirkaistua heittelevän tajuntansa seasta, raskaasti hengittäen ja pulssi korvissaan asti hakaten.

[ ...jestas. Se säikähti taas. Tämä karkasi minulla käsistä jälleen, pahoitteluni 8'3 ]
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 15. Kesä 2011 20:16

[Ei ei mitään:) Jännää ja kivaa vaan pelata tällaisia pelejä. Itse pyydän anteeksi sitä, että vastaamiseni kesti (ihan liian kauan), sillä... En oikein tiedä, kerkiämmekö pelata tätä loppuun ennen perjantaita:'// En itse nimittäin varmaankaan kerkiä kirjoittamaan niin tiuhaan tahtiin. Mutta katsotaan...]

Tamma näyttää järkyttyneeltä. Sen järkyttyneemmältä ja pelokkaammalta ei hevonen voisi näyttää. Karmean kuuloinen kirkaisu. Miten saatoinkaan äsken kuvitella olevani pelästyttämättä tammaa? Hänellä oli selvästi todella vahvoja...vaikeuksia. Elämää suuremmalta asia vaikutti, niin pelottavan peloissaan tamma oli.

Vaalea vajoaa melkein maahan asti vapisten. Kuulen epämääräiset sanat "ei, ei taas". En uskalla sanoa mitään. Seison vain hiljaa, enkä usko vaalean pistävän pahakseen, vaikka seisoisinkin siinä. Luultavasti järkyttäisin tammaa vielä enemmän, jos tekisin jotakin. Päätän olla hiljaa paikallani, neutraalina, reagoimatta mihinkään vahvasti. Koitan itse olla näyttämättä pelkoani tamman pelkoa kohtaan. Asia kuulostaa hassulta. Pelkään tamman pelkoa. Niin. Tamman pelko on niin silmitöntä, sellaista, jota en ole aiemmin kohdannut, edes silloin, kun lentokone rysähti maahan, näin verta, verta kaikkialla, tulta... Ei.

Hengitän syvään. Hengitän kuitenkin niin eleettömästi, kuin vain pystyn. Katselen tammaa, mutten häiritsevästi. Koitan olla rauhallinen, jotta vaalea ei pelästyisi vielä kahta kauheammin.

Sitten vaalea kirkaisee. Ne sanat, ne ovat niin suuret ja samalla pienet. Ihan liikaa kuitenkin.

Odotan hetken, ennen kuin sanon hennoimmalla, rauhoittavimmalla ja ystävällisimmällä äänellä kuin pystyn:
"Ei minua tarvitse pelätä. En minä tee sinulle mitään."
Tiedän kuitenkin, ettei vaalea ymmärrä minua. Ei hän pysty. Ei tuossa tunnetilassa.

Ja samalla muistan: kyllä minäkin pelkäsin. En pystynyt myöntämään silloin. Vaan kyllä minä pelkäsin. Pelkäsin silmittömästi.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 30. Kesä 2011 15:52

[ Eipä näemmä ehditty, mutta toisaalta vähän arvasinkin näin kun oli ennen matkaakin vähän järjesteltävää ja näin. Mutta ehkäpä korvaamatonta vahinkoa ei sattunut..? Anteeksi nyt kuitenkin~ ]

Tamman vapina ei ottanut laantuakseen, vaikka poni ei liikkunutkaan suuntaan tai toiseen ja yritti mitä ilmeisimmin vaikuttaa luotettavalta, rauhalliselta. Vuoroin Demeter sulki ja aukaisi silmiään ikään kuin yrittäen häivyttää toisen silmiensä edestä... Tai ehkä ennemmin häivyttää muistoa Reykúrista.
Hänen alitajuntansa kyllä sanoi jollain tasolla tämän ponin olevan eri ja ennen kaikkea erilainen, kuin hänen ensimmäisenä päivänään kohtaama islanninhevonen, mutta toinen oli ilmaantunut paikalle väärällä hetkellä eikä säikähdys ottanut laantuakseen. Lawless, Jokeri, Reykúr, pieni tamma vuoristossa... Ja Gamette. Missä tämä saattoi olla nyt?

Orin sanoja hän säpsyi uudestaan ja reväytti taas auki juuri suljetut siniset silmänsä luodakseen vauhkon katseen voikkoon. Kuitenkin metsäponien johtajattaren tultua hänen mieleensä tämä ulkoinen yhteneväisyys rauhoitti pienen karvan verran maahan vajonnutta quarteria ja sai hengen haukkomisen rauhoittumaan hetkeksi.
Silmät kuitenkin sulkeutuivat uudestaan eikä tämän olemuksesta oikeastaan ollut helppo sanoa, oliko tämä lopultakaan saanut takaisin säikähdyksen horjuttaman mielenrauhansa vaiko ei.
Päänsä sisällä tämä kuitenkin kävi taistelua itsensä kanssa, toistellen pienempänsä äskeisiä sanoja päässään ja yrittäen sisäistää äänen ja tavujen painon olevan täysin erilainen, kuin rannassa ahdistelleen Reykúrin. Hän vain säikähti oltuaan jo muutoinkin peloissaan ja järkyttynyt.
'Rauhoitu! Rauhoitu!'

Lopulta pieni, ohut äännähdys pakeni huulilta ja katse kohosi uudelleen kauempana seisovaan poniin itkettyneenä, mutta jo asteen verran rauhallisempana. Sanakaan ei kuitenkaan päässyt kielen päältä ja ulkoilmaan, eikä niitä toisaalta muodostunutkaan juuri ääneen sanottavaksi.
Mutta Lawless, entä Lawless?
"Sinä... oletko... hallakko ori, oletko...?", tamma aloitti takellellen tajuamatta toistaiseksi sopertelunsa älyttömyyttä tällaisessa tilanteessa. Mitään loogista aasinsiltaa äskeisen ja hänen haparoiden aloittamansa kysymyksen väliltä ei tuntunut löytyvän.
"Oletko nähnyt hallakkoa oria? Ystävääni. Hän.."
Tällä kertaa selkeämpi lause katkesi kuitenkin nielaisuun ja katse katosi suortuvien taakse maahan vajotessaan.
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 08. Heinä 2011 20:40

[Minua ei haittaa:) Ei todellakaan sattunut minkään luokan vahinkoa.]

Ei tamma rauhoittunut. Ei. Hän oli edelleen hermona, ja mietin koko ajan kuumeisesti, kuinka saisin tämän rauhoittumaan. Huomasin kuitenkin, etten osaisi, pystyisi, voisi kertakaikkiaan saada tammaa ymmärtämään minua. Puhuimme eri kieltä.

Kummallisesti tamma hetkeksi rauhoittui. Ei mikään ollut kuitenkaan ohi. Ei tamma ollut rauhallinen, mutta hänestä saattoi aistia pikkiriikkisen enteen rauhasta. Tamma vaikutti käyvän sisällään sotaa jotakin vastaan. Luultavasti se oli jotakin aivan liian suurta, jota en minä ymmärtänyt. En tiedä, ymmärsikö vaalea sitä itsekään. Vedin syvään henkeä ja tajusin, että tamma säikkyisi pienintäkin liikettä, jonka tekisin. Luultavasti asia olisi niin, joten olisi minun ja etenkin tamman etujen mukaista, että pysyisin paikallani. En halunnut lyödä lyötyä.

Samalla, kun tamma kamppaili itsensä kanssa kiihkeästi, ajatukseni haparoivat pimeässä lentokoneen ruumassa. Siellä olin sidottuna, muiden hevosten kanssa. Osa oli kai ollut siellä ennenkin, loput minä mukaanlukien hirnuivat eivätkä saaneet sijaansa pienellä alueella, joka oli jokaiselle hevoselle koneessa varattu. Silmäni saivat hetkeksi kaukaisuuten tuijottavan katseen, kun muistelin lentomatkan tapahtumia. Ikinä en kai sitä saattaisi unohtaa, jonka halusin tehdä. Halusin unohtaa. Mutta kokemukseni päättyi lopulta onneksi onnellisesti, muistutin itseäni. Hassua, että toisen tunneaalto nosti myös omat kokemukseni esiin.

Tamman seuraavat, sekavat sanat tuottivat minulle hämmennyksen. Hän vaikutti kysyvän, olenko hallakko ori. En ole hallakko. Tamma sen itsekin kai näki. Pian sanat kuitenkin valkenivat minulle, kun tamma sai ne suustaan selvemmin. Hän kysyi, olenko nähnyt hänen hallakkoa ystäväänsä.
"En ole. Etsitkö häntä?" sanoin hieman harmistuneena ja pahoitellen. En olisi halunnut tuottaa tammalle pettymystä, sillä mitä ilmeisimmin hän kuitenkin etsi hallakkoa oriita. Kysymys kuulosti omiin korviini tyhmältä, sillä oikeastaan tiesin jo vastauksen. Halusin vain puhua tammalle ja tietää hänen tarkoitusperänsä, ja jos hän vain kertoisi, tahtoisin myös kuulla, miksi vaalea oli niin peloissaan.
Viimeksi muokannut Sasha päivämäärä 23. Elo 2011 17:16, muokattu yhteensä 1 kerran
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 19. Heinä 2011 14:53

Hetken tilanne seisoi taas täysin, kun toinen kamppaili mielensä kanssa ja toinen mukautui tilanteeseen ilmeisestikin parhaansa mukaan välttäen säikyttelemästä muutoinkin hermorauniolta vaikuttavaa uutta tuttavuuttaan. Ajatukset risteilivät hetken täysin eri asioissa, mutta palasivat lopulta myös Demeterin kohdalla lyhyiden muistinpätkien äärelle ja niiden avulla hän toivoi rauhoittavansa itsensä. Eihän tämä voinut olla oikein pienempää kohtaan. Hän olisi minuuteissa jälleen hullu, jos kiihkeästi takova sydän ei pian rauhoittuisi.
'Äiti. Gamette, johtajatar Gamette. Lawless... Ei!'

Toinen täytyisi löytää, eihän hän voisi tänne jäädä seisoskelemaan! Jos Jokeri oli jo tehnyt tälle jotain, hänen täytyisi hakea toinen joka tapauksessa. He eivät tunteneet vielä hyvin, mutta ori oli ollut hänelle niin ystävällinen vaikka hän oli kyennyt vain pieniin lauseisiin kerrallaan ja sitten juossut pakoon, jättäen vanhemman murhaajan armoille.
Ponillakaan ei ollut tietoja toisesta ja perlino ravisteli päätään epätoivoisena kyyneleitään nieleskellen.
"Ei... Ei se mitään", tämä kuiskasi, nyökkäsi vastaukseksi kysymykseen ja antoi sitten haparoivan katseen haroa hetken maastoa liki maan tasalta eikä tällä kertaa jähmettynyt liinakkoon, kun pelko oli taas siirtynyt toisaalle ja tavoittelemaan vihreäsilmäistä oria. Tätä eroa hän ei itse huomannut, mutta toisen silmissä se saattoi näyttää selvältä parannukselta.

Hetken päästä jalat alkoivat myös ojentua ja Demeter nostaa itseään pystyyn, kun pelästys ei enää naulinnut tätä maahan samalla tavoin ja tämän tuntiessa toiveikasta halua nähdä laajemmalle alueelle. Eikö ollutkin täysin mahdollista, että Lawless saapuisi perästä päin siihen suuntaan mihin näki hänen paenneen? Vaikka toisaalta tämä saattaisi silloin tuoda mukanaan heitä uhkaamaan ilmestyneen suuren ruunikon. Ajatuskin oli saada quarterin sulkemaan silmänsä ahdistuneena ja polvet notkahtamaan uudestaan avoimen kauhun noustessa uudelleen mieleen, mutta siihen hän ei yllättäen antanutkaan itselleen lupaa mielen askarrellessa yhä vain kiinteämmin hallakossa oriissa. Ja sulkeutumisen sijaan katse etsiytyikin nyt aiempaa paljon avoimemmin, vaikkakin nyt anteeksi pyydellen pienempäänsä.
"Minä... Minun on lähdettävä etsimään häntä nyt heti. Anteeksi. Mutta hän saattaa olla... pahassa pulassa ja minä en voi jättää häntä yksin enää. Jos näet hallakon, minua melkoisesti suuremman orin... Hänen nimensä on Lawless. Olkaa kiltti ja kertokaa että etsin häntä."
Sanat pulppusivat suusta kenties yhä hieman vaikeasti ja melko hiljaisina Demeterin alkaessa väistellä taas toisen katsessa, mutta täysin uudenlainen varmuus oli hiipinyt tämän ääneen.
"Ah ja minä olen Demeter. Kerro Demeterin etsivän häntä."

Mikäli perlino olisi tarkastellut itseään juuri tuolla hetkellä itsensä ulkopuolelta, hän olisi todennäköisesti hämmästellyt sisällään tuntunutta rohkeaa muutosta, joka kumpusi tällä kertaa pelosta toisen hevosen puolesta ja halusta löytää Lawless.

[ Tässä kohtaa ajattelin, että Lupaushan voi tarjoutua Demin mukaan etsintöihin mikäli se sopii 8) ]
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 25. Heinä 2011 18:22

[Juu, käypi hyvin:)]

Tamma rauhoittui jälleen, ja toivoin sydämeni pohjasta, että hän ei enää panikoituisi hetkeen. En nimittäin osannut käyttäytyä hänen kanssaan, mikäli hän vielä joutuisi paniikkiin. En osaa lohduttaa, en osaa en en.

Vaalea ravisteli päätään ja kuiskasi vastauksen, kertoi, ettei haitannut. Huomasin tosin, että hän nieleskeli kyyneleitä; ilmeisesti hallakko ori oli hänelle tärkeä. Tai no, enhän minä tiedä, mutta niin saatoin päätellä. Tamma katseli ympärilleen. Pian hän jo alkoi oikoa jalkojaan ja nousi seisomaan. Tamma luultavasti ajatteli kiivaasti.

Tamma kertoi, että hänen täytyisi lähteä etsimään ystäväänsä. Nyt heti. Hän pyysi anteeksi, ja kertoi ystävänsä olevan mahdollisesti pahassa pulassa. Nyt aloin jopa päästä jyvälle tamman syistä tunteenpurkaukseen. Hän myös sanoi, että jos näkisin suuren hallakon, Lawlessin, minun pitäisi kertoa tamman etsivän tätä.
"Ei, ei mitään. Minä voin etsiä häntä", vastasin tammalle. Hän vielä jatkoi ja kertoi nimensä, Demeter. En kehdannut kehua hänen nimeään, sillä se olisi ehkä hiukan sopimatonta tässä tilanteessa. Tai en minä tiedä.
"Oih, niin, minä olen Lupaus, jos en jo aikaisemmin itseäni esitellyt. Kyllä, kerron Lawlessille, jos hänet näen." Selvästi tamma oli saanut kerättyä rohkeutta itselleen. Se näkyi ulospäin selvästi.
"Minä voin kyllä tulla avuksesi etsimään ystävääsi, jos se sinulle sopii..." jatkoin vielä hieman arasti. Toivoin voivani auttaa tammaa jollakin lailla, ja luulempa, että kahdestaan meillä olisi suuremmat mahdollisuudet löytää Demeterin etsimä ori. Todellakin oli syytä toivoa, että Lawless löytyisi, sillä ilmeisesti tammalle se oli erittäin tärkeää, johtui asia sitten mistä hyvänsä.

[Ääh ja voih, kun miulla teksti tökkii ja tulee ihan ylilyhyttää...]
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 28. Heinä 2011 13:53

Rauhoittuessaan Demeter sai koko ajan lisää sytiä rauhoittua, sillä poni vaikutti olevan täysin eri maata kuin rannalla kohdattu Reykúr ja paljon lähempänä Gamettea kuin hän oli uskaltanut toivoa. Ystävälliset sanat saivat hänet vilkuilemaan pienempäänsä varovaisesti lyhyiden silmäyksien verran kerrallaan ja vastaukseen hän nyökkäsi lyhyesti.
"Kiitos", tämä vielä lisäsi taas lähes kuiskaten, kun ei yllättäen saanutkaan itkun turruttamasta äänestään sen enempää irti. Tämän jälkeen hän lähinnä pureskeli huultaan miettien olisiko hänen kuulunut sanoa vielä jotain, mutta ori onneksi jatkoi piakkoin esitellen itsensä Lupaukseksi. Jälleen uusi nyökkäys suuremman osalta, eikä hän enempää uskaltanut itseltään vaatia.

Hetken quarter seisoi paikallaan hieman epävarmana, mutta liikahti sitten ikään kuin aikeissa lähteä. Olihan hän jo sanonut joutuvansa pian menemään, pyytänyt anteeksi. Eikä aikaa voinut hukata enempää, jokainen minuutti oli pois Lawlessin turvallisuudesta. Arasti lausuttu ehdotus kuitenkin pysäytti liikkeen niille sijoilleen ja hailakansininen, hämmentynyt katse siirtyi pieneksi hetkeksi katsomaan toisen kasvoihin.
"Ai mitä?"
Kysymys oli turha siihen nähden, että hän oli kyllä kuullut ja ymmärtänyt ysätävällisen ehdotuksen sisällön ja sen itsekin havaitessaan käänsi katseensa kiireesti pois päin Lupauksesta ikään kuin katsetta paeten ja häpeillen. Sitten Demeter ei hetkeen sanonutkaan mitään, vaan pohti asiaa ja nyökkäsi sitten. Jälleen.
"Kyllä se käy, jos olet varma", tämä vielä lisäsi ja vilkaisi vielä liinakkoon sen verran, että ehti hymyillä kiitollisena nopeasti. Sitten hän kääntyi ympäri ja huultaan lievästi vaivaantuneena ja ahdistuneena purren lähti palaamaan suuntaan, josta oli hetkeä aiemmin saapunut.

Pehmeän, helpommin pettävän maan quartertamma huomasi nyt selkeämmin kuin saapuessaan ja hätkähti pienesti astuessaan pehmeään maahan, ruohon alle syntyneeseen painaumaan. Mikä tuo ääni oli ollut? Oliko maa näin kostea, oliko se ollut vettä ruohon alla? Hän oli juossut sademetsästä sattumanvaraisesti minne sattui eikä ollut ollenkaan varma enää edes siitä missä päin metsäponien maat mahtoivat olla. Maasto ei ollut täällä vielä aivan niin kosteaa ja petollistakin, kuin pienen matkan päässä nyt takana päin mutta sitähän Demeter ei tiennyt ja huomasi eron jo täällä hämmentävän selkeänä. Sitten hän vilkaisi Lupaukseen haluten kovasti tiedustella tältä, missä hän oli juuri nyt. Kun Lawless olisi löytynyt - sillä pakkohan hänet oli löytää - hänen olisi palattava metsäponien maille, mutta kuinka, jos hän ei tiennyt missä oli ja mistä puolestaan löytyisi raja yhteismaan ja metsäponien maiden välillä?
"Mihin laumaan te kuulutte?", tamma sai tiedusteltua tavoitellen niin kohteliasta äänensävyä kuin siinä tilanteessa osasi. Toinenhan oli suostunut silkkaa hyvää hyvyyttään hänen avukseen, joten hänen olisi puhuteltava liinakkoa sen mukaisesti.
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 02. Elo 2011 20:25

Tamma kiitti hiljaa kuiskaten. Nyökkäsi kuullessaan nimeni. Kysymys. Hieman hämmentynyt katse, joka kohtasi kasvoni. Pian tamma kuitenkin jatkoi, ennen kuin ehdinkään vastaamaan. Tämä nyökkäsi ja vastasi, että käy, jos olen varma. Tamma hymyili minulle hiukan, hymyilin takaisin.
"Olen, olen kyllä", vastasin tammalle. Hän jo lähtikin siihen suuntaan, josta oli suolle tullut, minä hänen jäljessään. Suo oli vetistä, ehkä jopa hiukan vetisempää kuin suomaa tuonnempana. Märkä, likaisen värinen vesi tunkeutui vuohiskarvoihini, eikä se tuntunut yhtään mukavalta. Maa litisi kavioitteni alla. Yäh.

Demeter vilkaisi minua. Hän tiedusteli laumaani, ja vastasin olevani vuoristoponeista.
"Entä te?" kysyin tammalta, puhutellen häntä yhtä ystävällisesti kuin hän minua. En halunnut olla epäkohtelias, ja koska toinenkin teititteli, kyllä minäkin päätin teititellä, vaikkei puhetyyli minulle omin ollutkaan.

Kävellessämme katsahdin ylös taivaalle. Näin jonkin suuren linnun, mustan. Sen siivet olivat auki. Se raakkui, aivan kuin olisi nauranut. Katseeni pysähtyi siihen, linnun tuottama ääni kuulosti kamalalta. Vihdoin laskin katseeni, ja huiskautin otsatukkani silmieni eteen. Ei suolla kovin nähtävää ollutkaan, halusin hieman piiloutua sen ällötyksiltä, vaikkei "suojani" suuri ollutkaan. En vain tahtonut nähdä niitä. En käsitä, mistä ärsyttävä tunne juonsi juurensa, mutta sitä en jäänyt miettimäänkään. Oli miten oli.

"Ehkä meidän kannattaisi hieman hajaantua. Jos lähtisimme molemmat eri suuntiin, kun olemme löytäneet paikan, jossa hänet viimeksi näit? Tai no, enhän minä tiedä, päättäkää te", sanoin tammalle katsoen samalla häntä. Puhuin hänelle hiukan varovasti, en osannut suhtautua häneen. Olin ymmälläni. Toivottavasti hän tietäisi, mitä tehdä.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 09. Elo 2011 19:56

Pienemmän vastaus sai vaalean vilkaisemaan tähän vielä uudelleen ja nyökkäämään vaistonvaraisesti hivenen häkeltyneenä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt jäädä pohtimaan auttajaansa sen enempää kun vesi keräytyi hänen kavioidensa ympärille maan sisästä. Hieman yllättyneenä Demeter ensin pysähtyi ja nosti sitten toista jalkaansa kiireesti ilmaan tajutessaan mitä tapahtui. Todellakin, missä ihmeessä hän oli jos maa upotti paikoitellen noinkin kovasti? Hajukin oli täysin kummallinen ja jokin paikan hiljaisuudessa tuntui vihjaavan siihen, etteivät useimmat linnutkaan täällä viihtyneet. Mutta pakkohan täällä oli elämää olla?

Tamma pysähtyi hetkeksi Lupauksen unohtaneena ja laski päätään hieman alemmas katsellakseen huolestunut ilme kasvoillaan maata ja nosti sen sitten ylös tarkastellakseen lähiympäristöään. Ja kun aikansa etsi ja tarkasteli, löytyihän suolta harmajan vihertävä sammakko pienen matkan päästä. Sellaisia oli kyllä ollut sademetsässäkin, mutta ne olivat yleensä pienempiä ja muutenkin.. eri näköisiä.
Silti tuollaisen olennon koko olemus sai hymyn leviämään Demeterin kasvoille sekä täällä että metsässä.

Toisen vastaus kysymykseen sai hymyn kuitenkin hyytymään uudestaan, vaikkakin tahattomasti hänen muistaessaan taas mitä oli oikeastaan tekemässä. Ei hän ehtisi katsella tätä paikkaa sen tarkemmin vaikka olikin juuri keksimäisillään minkä nimisellä alueella saattaisi olla. Hänen oli löydettävä hylkäämänsä ystävä tai ainakin lähdettävä tämän jäljille.

Demeter ehti nyökätä vuoristoponiksi itsensä ilmoittaneen Lupauksen sanoille, ennen kuin vaipui miettimään ja palasi takaisin pienellä viiveellä korviaan kevyesti luimistaen. Itselleen.
"A-anteeksi... Mietin vain. Kysyittekö laumaani? Olen metsäponi", tamma soperteli ja nielaisi lauseensa viimeisestä virkkeestä puolet tajutessaan nyt myös toisen teitittelevän häntä. Eihän hän sitä ollut tarkoittanut? Haluamisesta ei voinut puhua, ei se sellainen asia ollutkaan... Mutta ei ainakaan hän ollut sitä tarkoittanut, ei tämän ystävällisen liinakon tarvinnut teititellä!
"Ei teidän tarvitse... teititellä minua... Kerroin olevani Demeter", perlino kuiskasi arasti tajuamatta itse lauseensa pientä ristiriitaa puhutellessaan toista pyynnöstään huolimatta noin kohteliaana.

Myös pienempi näytti tarkastelevan ympäristöään, mutta kiinnitti sen sijaan huomionsa taivaalle sen vähäisiin siivekkäisiin olentoihin. Maanpinta vain tuntui olevan Demeteristä tärkein asia seurata, jottei kaatuisi... eikä kohtaisi katseita tahtomattaan. Lupaukseen hän ei ainakaan enää uskaltanut katsoa kovin pitkään, vaan tarkasteli tätä harjasuortuviensa alta silmänurkastaan. Siksi toisen sanat tulivat pienenä helpotuksena ja lähes hymyillen tamma nyökkäsi.
Kunnes oivalsi, ettei toinen tiennyt todellista vaaraa ja huojennus sammui. Ei hän voisi tätäkin jättää yksikseen, jos Jokeri saattoi olla lähellä. Varsinkaan kun ori oli noin pienikokoinen.
"E-ei se sittenkään ole hyvä idea. Anteeksi. Mutta en kertonut todellista syytä sille, miksi Lawless... millaisessa pulassa hän on... Minä vain uskon että näin hetkeä ennen pakoani... Jokerin", Demeter selitti ääni katkeillen loppua kohden. Sanojensa jälkeen hän nielaisi kuuluvasti ja hengähti hermostuneesti kyynelten yrittäessä taas pyrkiä silmiin. Se oli todella ollut Jokeri, hän oli varma siitä. Suuri, tumma, valkokasvoinen hevonen.
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 12. Elo 2011 13:38

Tamma näytti kummastelevan maata, ihmettelevän sen kosteutta. Eikö tämä ollut huomannut, että oli suolla? Hymynkare eksyi huulilleni, mutta kun toinen vaikutti olevan syvästi uppoutunut maan tutkimiseen, ajattelin, ettei tamma sitä huomaisikaan, ja hyvä niin. Hetken päästä Demeter pyysi anteeksi ajatuksissaan oloaan ja vastasi olevansa metsäponi. Nyökkäsin. Pian hän jatkoi ja kuiskasi, ettei minun tarvinnut teititellä häntä.
"Ai... Selvä. Aivan kuten haluat. Ei teid-sinunkaan tarvitse minua teititellä, kutsu vain Lupaukseksi", vastasin hiljaa ja pienesti.

Tamma nyökkäsi vastaukseksi kysymykseeni. Aivan pian hän jo muutti mielensä ja sanoi, ettemme voisikaan hajaantua. Hän kertoi, ettei ollut kertonut minulle todellista syytä, miksi hän tahtoi Lawlessia etsiä ja pyysi anteeksi. Hän kertoi nähneensä Jokerin vähän ennen pakoaan. Tamma alkoi sortua jälleen kyyneliin. Katsoin häntä myötätuntoisesti ja samalla hätkähdin. Miksi hän selvästikin pelkäsi Jokeria? Kuka Jokeri oli? Vedin terävästi henkeä.
"Ei, ei mitään. Kuka Jokeri on? Hän on varmaan... vaarallinen? Anteeksi, en tosiankaan ole koskaan kuullutkaan hänestä...", vastasin Demeterille. Pulssini oli kiihtymässä, ja todellakin mietin, mihin soppaan olinkaan joutunut suolle tullessani. Ensin Demeterin ilmeisen heikko mielenterveys, sitten vielä tieto Jokerista, joka vaikutti olevan Demeterin suurtakin suuremman pelon takana. Minua hirvitti ajatuskin siitä, että saattaisin joutua kohtaamaan Demeterin pelon kohteen, Jokeriksi kutsutun hevosen. Äkkiseltään Jokeri todellakin vaikutti vaaralliselta, kun tamma oli niin peloissaan, kai juuri Jokerin takia. Ajatukseni poukkoilivat rauhattomina, kunnes tajusin, ettei minun kannattaisi hermostua. Se saattaisi olla aika kohtalokas juttu Lawlessin etsimisoperaatiollemme, jos me molemmat olisimme lähes hermoraunioita. Ei, siitä ei todellakaan tulisi sitten yhtään mitään. Hengitin rauhallisesti ja otin erittäin tyynen katseen silmiini. Toivoin todella, ettei tamma huomannut pienoista... ömh, järkytystäni.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 13. Elo 2011 14:15

Lupauksen vastaus sai Demeterin ilmeen muuttumaan yhä häkeltyneemmäksi ja ehkä jopa hivenen huolestuneeksi, vaikka syytä huoleen ei ollutkaan. Tietysti hän ymmärsi kaiken mitä toinen sanoi ja tajusi merkityksenkin, mutta ei vain osannut ajatella että hän tekisi sinun kaupat noin vain toisen kanssa. Totta kai toinen saisi kutsua häntä, hänhän oli vain... Niin mitä sitten? Jos hän antoi luvan sinutella, miksei toinenkin saisi? Poni oli kovin ystävällinen ja rauhallinen hänen seurassaan, vaikka olikin vaikuttanut hyvin hämmentyneeltä ja jopa ahdistuneelta hänen itkiessään äskettäin kauhusta kompuroiden. Itseasiassa ori muistutti näiltä ominaisuuksiltaan Lawlessia niin paljon, että quarterin oli pakko purra huuleensa ollakseen sanomatta mitään tai alkamatta taas nieleskellä itkua.

Tämän tajutessaan syyllisyys kuohahti taas tamman sisällä ja ajatus varmentui; hän ei voisi jättää tätäkin hevosta yksikseen metsään, jossa saattoi yhä kuljeskella hullu murhaaja. Toinen olisi vaarassa kuten Lawless ja samoin turvallisempaa oli joka tapauksessa liikkua yhdessä, kun metsä oli näin suuri. Hän ei halunnut eksyä enää kauemmaksi metsäponien rajalta ja ottaa riskiä, että ylittäisi vahingossa jonkun toisen lauman rajat.
Toinen vaikutti hyväksyvän hänen ehdotuksensa, eikä pistänyt pahakseen ettei hän ollut kertonut asioiden oikeaa laitaa välittömästi. Eihän Demeter ollut yrittänyt mitään salata, mutta kyseinen nimi oli jostain syystä hänelle aiempien tapahtumien ja huonosti nukutun yön jälkeen entistä suurempi kynnys. Nytkin vain nimen kertominen oli saanut hänet pelästymään rumaa todellisuutta.

Mutta Lupaus sen sijaan vaikutti ainakin ensin eri tavalla pelästyneeltä. Hän ei tuntunut oikein tajuavan mistä oli kyse ja pian selvisikin miksi. Hän ei edes tiennyt mihin tai millaiseen hevoseen yhdistää Jokerin nimi. Oliko toinen kovinkin uusi saarella, eikä siksi ollut taannoin siinä suuressa kokouksessa? Oliko siis hänen velvollisuutensa kertoa saarta uhkaavasta myrskystä tumman hevosen hahmossa? Täytyihän Lupauksenkin tietää.
"Et ollut siinä isossa kokouksessa...", Demeter totesi hiljaa ja huultaan purren käänsi katseensa hetkeksi toisaalle räpytelläkseen kyyneleet silmistään. Poni näytti rauhoittuneen itse joko tietoisesti tai sitten luonteensa omaisesti. Ja jos hän aikoi kertoa tälle mistä oli loppujen lopuksi kyse, oli hänenkin rauhoituttava.

"Jos et ollut siellä, mi-minun on varmaan kerrottava", quarter aloitteli vaikeasti ja mietti toisen äsken esittämiä kysymyksiä. Yhteen hän ainakin osasi vastata ehdottomasti ja selittää sillä tavoin omat pelkonsa.
"Hän on vaarallinen. Hän... on... murhannut hevosia. Si-siksi minä pelkäsin. Pelkään yhä. Ja.. Ja Lawless..."
Enempään hän ei kyennyt, vaikka toinen varmasti tarvisi Jokerin tunnusmerkit, tiedon laumattomien maiden vaarallisuudesta. Tamma haukkoi hetken henkeään äänen alettua väristä loppua kohden ja katkeilla kesken lauseiden paniikin tieltä. Paniikin ja valtavien omantunnontuskien. Hän oli päättänyt rauhoittua voidakseen selittää asiat, niin kuin olisikin yhtä normaali ja hyvä kuin Lupaus hänen edessään, mutta...
'Olen sekaisin. Ja.. minun vikani.'

"Mi-minä... En tarkoittanut jättää... Se on minun syytäni, se on minun syytäni jos hän on... Eieiei!"
Sanat pakenivat suusta yhtenä ryöppynä ja täristen. Samoin Demeterin jalat tuntuivat taas pettävän tämän laskiessa päänsä alas, rutistaessaan silmänsä kiinni ja purressa tiukasti huultaan pulssin kohotessa.
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 17. Elo 2011 20:31

[Pahoittelut kestosta...]

Tamma puhui jostakin kokouksesta. Kokous? Täälläkö oli sellaisiakin? Aivan uusi juttu minulle.
"Ei, en ollut kokouksessa... En edes tiennyt sellaisista. En varmaan ollut tullut tänne vielä silloin...", vastasin tammalle.
Ajattelin vieläkin Jokeria, hevosta, jonka nimen mainitseminenkin oli tuottanut Demeterille vaikeuksia. Pian tamma jatkoikin ja sanoi, että hänen olisi varmaankin kerrottava minulle Jokerista. Valmistauduin. Asiat, jotka pian tulisin kuulemaan, eivät välttämättä olisi kovinkaan mukavia. Eivätkä olisikaan; pelotti koko ajatuskin Jokerista.

Vaarallinen. Murhannut hevosia. Pelon väristys kulki pitkin selkääni. Tamma koetti sanoa jotakin Lawlessista, mutta hänen äänensä sortui. Demeter vaikutti jälleen vaipuvan pelon valtaan, rutistuvan sen alle. Olisin halunnut auttaa, mutten voinut. Tamma jatkoi. Tämän seuraavat sanat antoivat minulle aihetta ajatella, että tosiaankin hän oli jälleen joutumassa sihen tilaan, jossa hän oli tullessaan suolle. Mutta ymmärsin sen kuitenkin hyvin; Demeter poti kauheaa syyllisyyttä, ja tamman itsensä mielestä olisi hänen vikansa, jos Jokeri olisi tappanut Lawlessin. Demeter pelkäsi ystävänsä puolesta. Kyllä minäkin niin olisin tehnyt. Ja toivoin todella, että löytäisimme Lawlessin mahdollisimman nopeasti, eikä hänelle olisi sattunut yhtään mitään.

Yritin jälleen keksiä jotakin järkevää sanottavaa, mutten saanut yhtäkään lohduttavaa lausetta päähäni. Tosin tiesin, etteivät sanat tammaa auttaisi. Hänen pitäisi vain nopeasti päästä elävän Lawlessin luo.
"Mmh... Minne meidän pitäisi lähteä? Mistä päin tulit?" kysyn Demeteriltä hiljaa ja varovaisesti. Jään odottamaan hiljaisena tamman vastausta ajatusteni kiertäessä kehää Demeteristä Jokeriin, Jokerista Lawlessiin ja taas Demeteriin.
Sasha
 

Seuraava

Paluu Suo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron