Something new and old

Suon laitamilla on varsin turvallista seutua, havupuiden asuttamaa korpea, mutta mitä syvemmälle menee sitä petollisemmaksi käy maasto. Tukevalta näyttänyt sammalmätäs saattaa upottaa varomattoman kulkijan suonsilmäkkeeseen. Pimeällä suolla näkyy usein virvatulia.

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 22. Elo 2011 11:26

[ Kestosta, eihän neljä päivää ole aikaa ollenkaan ._. Tai siis niin, eipä noin lyhyt aika mitään haittaa varsinkin kun omat kestoni ovat huomattavasti pidempiä 8'3 ]

Tamma nyökkäsi huultaan purren kuullessaan toisen jääneen paitsi kokouksesta ja sen tarjoamista tärkeistä, huolestuttavista tiedoista. Lupaus oli taatusti nukkunut viime yön kaikessa rauhassa samalla, kun hän oli itkenyt pelkoaan kahisevaa ja varjoisaa metsää kohtaan. Mutta poni oli tietämättömyydessään suuremmassa vaarassa, vaikkei Demeterille tullut moinen mieleenkään juuri silloin.
”Mi-minä toivon…”, tamma aloitti epävarmana, mutta pudisteli sitten päätään. Ei se auttaisi, hän tiesi kuitenkin ja tajusi kenen huomaan oli uuden ystävänsä jättänyt. Hän oli jo herännyt painajaisiin eikä taatusti nukkuisi kunnolla, ennen kuin Lawless löytyisi. Jos löytyisi.

Hänen oli joka tapauksessa nyt kerrottava kaikki mitä tiesi Jokerista. Ja olivatko rajat ja yhteismaakin olleet tuossa kokouksessa käsiteltyjä asioita? Mikäli Lupaus ei tietäisi noista, tämä voisi joutua vaikeuksiin ja sitäkään Demeter ei missään nimessä halunnut toisen kuunneltua ja autettua häntä edes saattamaan esintänsä alkuun.
Kun yhä hienoisesti värisevä, itkuaan nielevä tamma kuitenkin nosti taas katseensa maasta ja pienemmän pyöreiden kavioiden juuresta, sanat takertuivat uudelleen kurkkuun vaikka hän kuinka yritti taltuttaa sanat ja liikkeen lakkauttavaa paniikkia ja ahdistusta. Heillä ei olisi aikaa viivytellä eikä heillä ainakaan olisi ollut aikaa tähän!
Sitten liinakko kuitenkin esitti kysymyksiä, joihin hän pystyi yllättäen vastaamaan vain suuntaa osoittavalla päänliikkeellä. Mutta Demeter ei liikkunut. Tietenkään Lupaus ei lähtisi yksin eikä hän voisi toista päästääkään, mutta toistaiseksi hän ei pystynyt liikkumaan. Ja sitten uusi ajatus sai lihakset jähmettymään aloilleen entistä tiukemmin. Pieni vaikerrus karkasi epätoivoisena tamman huulilta.
”E-ei, ei se ollut tuolla. Minä en tiedä mistä tulin!”

Demeter kohotti hitaasti päänsä ylemmäksi ja alkoi huolestuneesti tähyillä ympärilleen miettien ensin mistä he olivat tulleet edes kaksistaan. Sademetsän rajalla kaikki näytti niin kovin samalta mikäli ei tarkkaan seuraillut pieniä riistaeläinten polkuja, puiden muotoja ja ilmansuuntia. Ja noista mihinkään ei hän ollut vielä oppinut puhumattakaan siitä, että olisi huomannut sellaisia asioita katsoa hurjassa vauhdissa juostun pakonsa - pelkurimaisen ja raukkamaisen petturin pakonsa - aikana. Hän oli ollut metsäponi vasta vähän aikaa eikä...
Metsäponit, raja ja suuri lampi. Siellä hän oli tavannut Lawlessin. Jos he lähtisivät lammelle ja siitä suuntaan, jonne he olivat menneet yhdessä hallakon kanssa. Se kyllä veisi heiltä arvokasta aikaa, mutta tamma ei keksinyt juuri silloin muutakaan.
"Tiedäthän sinä kuitenkin laumoista? Mi-minä olen metsäponi. Rajan lähellä ja ylitse menee lampi, olimme siellä", tamma aloitti likipitäen toiveikkaana uskoen hetken ajan tosissaan ystävänsä löytämiseen. Sitten ilme kuitenkin taipui häkeltyneeksi.
"Olemme yhteismaalla. Täällä saamme kulkea molemmat, mutta... tiedätkö missä metsäponien alueet ovat? Ku-kuinka ihmeessä löydämme lammen? Se oli lännessä ehkä... idässä... Ei, en minä tiedä sitäkään."

Jälleen ääni vaipui hiljaiseksi loppua kohden ja itseään syyllistellen tamma laski päänsä kehonsa tasalle hengittäen hetken nopeammin itkua vastaan taistellen. Silti epätoivoiset, itselleen vihaiset kyyneleet karkasivat tämän silmistä kasvoille.
'Sinä et pysty tähän. Et pysty tähän, etkä pysty mihinkään. Ihan kuten he sanoivat, olet vain säälittävä. Sinä kadotit hänet ja teloitutit hänet.'
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 30. Elo 2011 22:18

[Sinulla nyt varsinkaan ne kestot mitään ole^^:)]

Demeter yritti pusertaa sanoja suustaan suurella vaivalla. Entistä enemmän tunsin sääliä tätä kohtaan ja toivoin vain, että löytäisimme Lawlessin. Tosin Jokeriakin olisi kai syytä pelätä... Mutta se pelko ei ollut kovinkaan iso, ei juuri nyt. Näin, kuinka tamma vajosi taas alemmas paniikkiinsa.
Pian toinen jo sanoi, ettei tiennyt, mistä tuli, ja se teki oloni yhä epätoivoisemmaksi. Jos hän ei tietäisi, mistä oli tullut, emme oikeastaan pääsisi tätä pidemmälle etsinnöissämme.

Tamma hiljeni ja kohotti päätään. Hän näytti ajattelevan ankarasti. Toivoin, toivoin sydämeni pohjasta, että löytäisimme Lawlessin, mutta ennen sitä tamman täytyisi muistaa, mistä oli tullut. Edes paikka, ei välttämätä edes tietä sinne, sillä... No, olin ainakin nähnyt, mistä tamma tuli. Tietysti, hänhän oli saattanut mutkitella vaikka kuinka paljon, mutta edes pienenpieni suunta minulla oli tiedossani, ja todellakin lähtisin siihen suuntaan. Ainakin, jos tamma ei parempaakaan keksisi.

"Kyllä, kyllä tiedän. Niin... Ja minä olen vuoristoponi", vastasin tammalle tämän kysyessä, tiesinkö laumoista. Kun kuulin hänen kertovan lammesta, toivoni heräsi. Jos se auttaisi meitä edes pikkuisen, etsinnät saattaisivat tuottaa kuin tuottaakin tulosta. Jos meillä olisi edes yksi ainoa paikka, yksi kiintopiste, johon tarttua, niin olisimme jo puolitiessä. Olin kuitenkin henkisesti valmistautunut myös siihen, että joutuisimme kulkemaan lähes umpimähkään siihen suuntaan, josta näin tamman tulevan, minun vaistoni ja tamman heikon muistin varassa. Tosin se heikkous johtui mitä ilmeisimmin tämän kamalasta paniikista, ja tiesin itsekin, että sellaisista hetkistä ei juuri mitään muistanut.
"Oi... Jos tiedät, kuinka sinne pääsee, jos muistat tien, siis, niin meillä olisi jo kasassa osa reittiämme." Pian Demeter jo jatkoikin ja sanoi meidän olevan yhteismaalla, jonka jo tiesinkin. Mutta sitten hän kysyi, että tiesinkö metsäponien alueista. Ei, enhän minä tiennyt. Hän myös ihmetteli, kuinka ihmeessä löytäismme lammelle. Hän yritti muistella, oliko lampi idässä vai lännessä. En osaisi auttaa siinä laisinkaan, ja se jos mikä teki oloni todella surkeaksi. Voisi olla hyvin mahdollista, ettei meillä olsi mitään tehtävissä. Muuta kuin hortoilla lähes päämäärättömästi ympäri metsäponien alueita ja yhteismaata. Mutta... Enhän minä edes pääsisi metsäponien alueelle, tai jos menisin, saattaisin jäädä kiinni, ja sitten...
"E-en tiedä... Näin sinun kyllä tulevan tuolta, muuta en tiedä", vastasin tamman kysymykseen hiljaa ja osoitin samalla turvallani suuntaa, josta tamma suolle porhalsi.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 06. Syys 2011 11:32

Demeter nyökkäsi hieman epävarmasti ja hajamielisesti toisen sanoille tämän kertoessa kuuluvansa metsäponeihin. Hän mietti vielä hetken reittiä samalla, kun roikkui kiinni siinä toivossa että Lupaus osaisi sanoa enemmänkin. Jos hän löytäisi metsäponien rajalle tai sitä sivuavalle joelle, ei pohjoinen lampi olisi vaikeaa etsiä. Mutta toisen sanoista hän sai ikäväkseen sen käsityksen ettei tämä voinut auttaa. Mikäli kumpikaan ei tiennyt kuinka päästä lammelle, tammalla ei ollut aavistustakaan kuinka he löytäisivät paikkalle jossa Lawless oli kadonnut. Mistä etsinnät saattoi sitten aloittaa?

Tamma alkoi jo huultaan purren käännellä päätään entistä tiheämmässä tahdissa, vaikka moinen pyöriminen ei ainakaan auttanut häntä muistamaan suuntaansa paremmin. Eikö Lawless vain olisi voinut ilmestyä lehtiverhon takaa ja vakuuttaa hänet siitä, että asiat olivat hyvin ja hän oli kuvitellut koko jutun? Hänhän tunsi muutekin olevansa vähintäänkin hieman sekaisin huonosti nukutun viime yön jälkeen, olisihan hän voinut kuvitella Jokerinkin. Mutta ruunikko oli tullut metsästä ihan kuin olisi katsellut heitä pitkän tovin varjoista ja Demeter oli osannut jostain syystä pelätä etukäteen... Ehkä se tosiaan oli hänen syynsä.
Pieni nyyhkäisy kuului jo tamman suusta, kun Lupaus äkkiä alkoi puhua osoittaen suunnan, josta hän oli tämän mukaan tullut jokin aika sitten. Tamma silmäili hetken ponia kurkkuaan kakistellen, muttei lopulta sanonutkaan mitään vaan nyökkäsi kääntäen katseensa pienemmästä ja lähtien liikkeelle liinakon osoittamaan suuntaan. Hän ei voisi muuta, oli pakko pakko pakko jatkaa ja yrittää. Muuten se todella olisi hänen vikansa ja kuinka sellaista syyllisyyttä saattoi kantaa?

Demeter ei ollut havainnut saapuessaan, että oikeastaan oli seurannut joidenkin hevosta pienempien eläinten tekemää polkua paetessaan. Tällaisia polkuja risteili itseasiassa metsäponienkin alueilla molemmilla puolilla jokea ja monet niistä varmaankin päättyivät pitkäheinäiselle alueelle meren rannan tuntumassa. Mutta oliko tämä polku ollut tässä hänen pakomatkansa alusta asti vai oliko hän kääntynyt alitajuisesti hieman helppokulkuisemmalle tai ainakin turvallisemmalta tuntuvalle reitille? Mikäli tämä jatkuisi paikalle, jolta hän oli lähtenyt liikkeelle, Lawless voisi löytyä ajoissa!
"Tässähän on polku", tamma sanoi ilahtuneena vaikkakin niin hiljaa, ettei voinut olla varma kuulisiko Lupaus. Hieman hän kiiruhti myös askeleitaan nyt uudestaan toivoen.
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 13. Syys 2011 18:21

Nyökkäys. Tamma ajatteli. Minäkin olisin halunnut tehdä niin, mutta aivot jyskyttivät tyhjää minkä ehtivät. Olisin tahtonut auttaa Demeteriä, ihan totta auttaa. Mutta jos kumpikaan meistä ei suuntaa tietäisi, mitään ei olisi tehtävissä.

Demeter alkoi pyöriä paikallaan ja hermostua. Liikkuminen näytti koomiselta, mutta ei silti naurattanut. Surkuhupaisa oli oikea sana tähän hetkeen. Suupieleni kuitenkin nousivat millin, stressi purkaantui. Olisin nauranutkin, jos olisin kehdannut. Ei tosin ollut mitään, minkä takia nauraa, mutta jostakin kumman syystä minun jännitystilani lauksesi nyt, ja se ilmentyi näin. Oli vähällä etten röhähtänyt oikein kunnolla hysteeriseen nauruun, vaikka tilanne oli siis kaukana hauskasta. Peittelin kummaa hymyäni tammalta niin hyvin kun vain taisin ja toivoin todella, todella paljon, että onnistuin siinä. Sillä jos tamma näkisi... Noh, ehkä hän oli nyt niin keskittynyt reitin suunnittelemiseen ja sen palauttamiseen mielessään, ettei huomannut pientä hymynvärettä huulillani, joka haihtuikin nopeasti pois, kuten oli tullutkin.

Demeter nyökkäsi jälleen kuullessaan sanani. Tamma oli jälleen itkuinen, tämä pelkäsi, ettemme löytäisi Lawlessia ajoissa. Yhtäkkiä kuulin iloiset mutta hiljaiset sanat Demeterin suunnalta ja terästin kuuloani. Tamma oli huomannut polun. Hän nopeutti askeleitaan ja minä ravasin hänen perässään ja yritin pysyä tamman tahdissa. Nostin laukan ja etenin polulla. Alkoi tuulla hieman, ja se sai otsaharjani lennähtämään silmilleni. Viuhtaisin päätäni sivulle, ja jouhet siirtyivät oikealle paikalleen. Menin polkua pitkin ripein laukka-askelin, mutta en liian kovaa. Ohitin tamman. Aivan muutaman metrin päässä polku haarautui. Hidastin ja pysähdyin siihen, katsoin samalla tammaa.
"Entä... entä tästä? Et siis muista, mistä tulit?"
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 20. Syys 2011 18:11

Innokkaasti ja hetken helpottuneena edetessään Demeter unohti hetkeksi seuralaisensa huomattavasti pienemmän koon eikä siksi huomannut sovittaa askeliaan Lupauksen seurattavaksi, kun vauhti ei pidemmille jaloille tuntunut erityisen kovalta. Katse haravoi ympäristöä tarkkana ja etsivänä, toiveikkaana. Jos he olivatkin hieman sivussa hänen lähtöpisteestään, eikö olisi mahdollista että Lawless ilmestyisikin juuri tänne Jokeria paetessaan? Kun metsässä pienen matkan päässä kävi kahahdus, Demeter hidasti välittömästi ja höristi korviaan valppaana. Niin toiveikas hän jo oli yhden pienen polun löydettyään. Mitään kullanruskeaa sen paremmin kuin kalpeanaamaistakaan ei kuitenkaan ilmestynyt puiden välistä ja Demeter oli juuri kiihdyttämässä jälleen vauhtiaan, kun Lupaus suhahti hänen ohitseen. Tamma hätkähti, mutta ei hätääntynyt ehtiessään tajuta mikä hänen ohitseen loppujen lopuksi oli viilettänyt. Katse seurasi liinakkoa hetken ja sitten jatkui omakin matka.

Ainakin aina risteämään asti Lupauksen seisahtuessa ja katsoessa häneen. Sen myötä myös toiveikkuus katosi uuden paniikin alle ja korvat huojahtelivat huolestuneesti pään sivuilla. Katse hakeutui hyvin lyhyiksi hetkeksi puiden runkoihin, roikkuviin köynnöskasveihin, pienempänsä kasvoihin ja lopulta myös itse polkuun siinä toivossa, että joku näistä asioista kertoisi mitä nyt tulisi tehdä tai tapahtua.
"E-en. En tiedä... En taaskaan", perlino sitten kuiskasi ja vilkaisi Lupausta sekunnin ajan kääntäen sitten katseensa lähes häpeillen pois päin. Vaikka eihän hänen pitänyt ponille pahoitella vaan Lawlessille. Vaikka olihan Lupauskin tullut tänne asti hänen kanssaan melko lailla turhaan, eikä hän tiennyt enää mihin suuntaan tulisi jatkaa. Ja oliko hän käyttänyt tätä polkua tai edes sen lähimaastoa?

Lopulta tamma sai kuitenkin otettua muutaman haparoivan askeleen oikealle viettävää polkua ja vilkaisi poniin vieressään, nielaisten.
"Ehkä me... Tai minä, en tiedä... Mutta menisimmekö tarkistamaan? Voisimme palata, jos se ei ole tämä", tämä sitten ehdotti kysymys äänessään katsoen nyt taas hieman pidempään liinakkoa ikään kuin odottaen toiselta lupaa tai mielipidettä. Vaikka eikö päätöksen pitänyt olla hänen? Pitikö sen? Toinen ei voinut tietää heille oikeaa tietä sen paremmin, kuin hänkään. Ja oikeastaanhan hänen se olisi pitänyt tietää, mistä Lupaus olisi voinut..?
Tällä ajatuksella olisi voinut olla romahduttava vaikutus kaikessa vaativuudessaan, mutta jotenkin Demeterin reaktio yllätti hänet itsensäkin. Hän otti askeleen polulle ja lähti vielä kerran poniin vilkaisten askeltamaan polkua pitkin jälleen ripeästi, haravoiden katseella puita ja ympäristöä löytääkseen jotain tuttua tai lupaavaa. Hänen suuntavaistonsa mukaan tämä voisi olla oikea suunta, mutta kuinka saattoi tietää kaartaisiko polku täysin vastaiseen suuntaan sadan metrin jälkeen puiden lomassa? Eikä edelleenkään ollut varmaa, että polku edes johtaisi aukealle jolla Lawless oli Jokerin kohdannut. Tämä vain tuntui niin paljon turvallisemmalta, kuin päämäärättömältä tuntuva vaeltelu hatariin ajatuksiin nojaten.

Jotain mätkähti puusta Demeterin viereen heinikkoon, eikä tämä ajatellessaan sitä kuullut. Punaisen ja mustan kirjava käärme oli tipahtanut kuitenkin aivan lähelle perlinon jalkoja ja se mitä ilmeisimmin havaitsi suuren, uhkaavan lähelle astelevan hevosen ennen kuin tämä huomasi käärmettä. Jostain ylemmistä kasvikerroksista tippunut, lähes myrkytön sukkanauhakäärme ei kykenisi täysikokoista hevosta vakavasti vahingoittamaan mutta sellaista harvemman pelästyneen eläimen vaistot uskoisivat. Käärme kohottautui ylemmäksi kalkkarokäärmettä imitoivaan iskuasentoon ja aukaisi suunsa uhkaavasti puolustukseen.
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 06. Loka 2011 20:15

[Todella suuret pahoittelut kestosta!]

Arvasin jo ennalta Demeterin vastauksen. Ei hän tiennyt. Ymmärrettävää, hänhän oli kai ollut aivan täydessä paniikissa suolle tullessaan, eikä kyllä syyttä. Tamman sanat tulivat vain kuiskauksena, ja tämän korvat liikkuivat hermostuneesti. Pian tamma takelteli jotakin, ehdotti menemistä oikealle. Eihän minulla parempaakaan ideaa ollut, voisimme mennä sinne. Niimpä nyökkäsin vain tammalle ja suuntasin kulkuni polun risteyksestä oikealle tamman jäljessä. Demeterin askeleet näyttivät topakoituneen, ja tamma vaikutti jopa hieman terhakkaalta katsellessaan ympärilleen Lawlessin näkemisen toivossa. Itsekin kääntelin päätäni sen minkä vain kerkisin polkuun katsomiseltani, sillä minun todella täytyi katsoa, mihin astuisin.

Kävelimme hiljaisuuden vallitessa pitkin pientä polkua. Toivoin joka mutkaa ennen hartaasti näkeväni Lawlessin, sillä halusin ihan oikeasti löytää hänet. Halusin auttaa Demeteriä. Se toisaalta oli myös omien etujeni mukaista, sillä en halunnut, että minut tunnettaisiin täällä... sellaisena, joka ei auttanut silloin kun joku apua tarvitsi. Ajatus oli kyllä sinällään hölmö, mitäs se muille kuuluisi. Mutta kyllähän minä silti halusin tammaa auttaa, halusin todella. Vaikka kyllähän minusta välillä tuntuikin siltä, että olisi ollut helpompi jättää menemättä suolle, mutta oikeastaan se oli hyvä. Ei Demeter olisi yksin varmaan selvinnyt, olisi varmaan romahtanut vielä pahemmin itsesääliin ja syytöksiin. Enhän minä kyllä mitään ollut edes tehnyt, mutta toivoin todella, että minusta edes jotakin apua olisi. Ainakin kaksi silmäparia huomaisi asiat paremmin kuin yksi.

Yhtäkkiä jostakin ylhäältä, oksien suojasta tipahti käärme polulle. Säikähdin. Väistin sitä vaistomaisella liikkeellä pois polulta, kun käärme kohotti päätään. Sen avattu suu ei tietänyt hyvää. Seisoin vain paikallani pystymättä hetkeen tekemään mitään, ja lopulta peräännyin vielä syvemmälle polun ulkopuolelle ja kiersin Demeterin ohi. Peräännyin kävellen polkua pitkin ja seurasin käärmeen jokaista liikettä. Käärme vaihtoi asentoaan, aivan kuin valmiina hyökkäykseen.
"Varo!" huudahdin tammalle ehtimättä ajatella sen enempää ja lähdin ravaamaan polkua eteenpäin.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 10. Loka 2011 15:14

Tamma ei hidastanut askellustaan ennen puusta tippunutta, uhkaavasti käyttäytyvää matelijaa siitä yksinkertaisesta syystä ettei huomannut. Se olikin siinä mielessä ironista, että yleensä Demeter ei ollut valmis kohottamaan katsettaan maanpinnasta pelästessään mahdollisesti kohtaavansa katseen ja joutuvansa tilanteisiin, joihin ei halunnut. Tai ehkä hän odotti mielessään juuri tällaista vaaraa, jota ei voinut muihin asioihin ajauduttuaan havaita ellei katsonut sinne, mihin jalkansa laittoi. Ja nyt kun hän ei kulkenut sinisten silmien katse maata viistäen, se olisi ollut tarpeen.
Käärme ei voinut kuulla ponin huutoa, mutta maan muuttuneen tärähtelyn se aisti ilmiömäisen tarkasti eikä jäänyt enää odottamaan uhan kasvamista. Perlino ei ehtinyt juurikaan reagoida Lupauksen sanoihin, vaan säikähti huudahdusta tietämättä mitä varoa ja mihin katseensa kiinnittää. Ja sen sijaan, että hän olisi hypännyt rajusti tien sivuun liinakon lähestyessä, kulki tamman lävitse voimakas sävähdys ja sitten lähes täydellinen paikalleen jähmettyminen... ennen täyttä paniikkia.

Kirjava nuoli näytti lentävän hänen jalkojaan kohti ja kesti sekunteja, ennen kuin hän ymmärsi mikä se oli. Suusta karkasi valittava kiljahdus ja perlino kohottautui takajalkojensa varaan rajusti tajuamatta varoa ollenkaan ravissa lähestyvää Lupausta. Käärme ei aivan saanut otetta etujalasta, jonka se oli valinnut kohteekseen niin käsittämättömältä kuin se matelijan nopeuden ja tarkkuuden huomioon ottaen tuntuikin. Täyttä mielen kaaosta ei kuitenkaan taidettu pystyä enää välttämään, sillä hypätessään rajusti takajaloilleen quartertamma astui johonkin painaumaan polun sivussa ja kaatui kyljelleen matalan aluskasvillisuuden sekaan. Kaatuessaan hän löi kylkensä puun juureen, muttei hätänsä keskeltä sitä huomannut.
Itku karkasi sekavana sopertelunsa ulos Demeterin suusta ja se pyrki seisomaan kuvitellessaan tappavan myrkyllisen käärmeen lähestyvän sitä. Totuus oli hieman toinen: myrkytön matelija oli luikerrellut polun sivuun pakoon, kuten hänkin.

Loputtomalta tuntuvan, tosisasiassa muutaman sekunnin kestävän ajan tamma oli ylhäällä ja alkoi kompuroida kohtuullisen helppokulkuisessakin maastossa pakoon, kuin painot jalassaan. Kaikki ajatukset Lupauksesta, Lawlessista ja Jokerista olivat kadonneet päästä uuden pelästymisen jäljiltä ja jokainen jalkoihin osuva kasvinosa tuntui rahisevan jalkoihin, kuin käärme. Jokainen puusta roikkuva oksa näytti matelijalta, jokainen lehden kahahdus kuulosti vihaisen olennon sähähdykseltä.
Lopulta jalat pettivät uudestaan. Kavio tuskin hipaisi pientä, kasvien peittoon jäänyttä vanhaa pensaan kantoa, mutta polvet löivät loukkua ja tamma vajosi hervottoman näköisenä maahan päästäen surkean äänen suustaan ja alkaen itkemään hiljaa.
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 14. Loka 2011 22:34

[Umm, nyt kyllä mulla menee tuo vastiminen hirveän pitkän ajan päähän, lomareissua kaksi viikkoa, eli poissaoleilen 15.10.-1.11. Anteeksi jumitus!]
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 15. Loka 2011 22:53

[ Selvä, eipä tämä mitään~ ]
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 24. Marras 2011 23:00

[Voe herttinen sentään... :') Nyt kyllä meni siis iiiiihan ylipitkään tässä, joten siis anteeksi...]

Demeter ei ehtinyt reagoida sanoihini. Kun en kuullut vastausta, enkä mitään muutakaan hänen suunnaltaan, käännähdin ympäri unohtaen hetkeksi käärmeen. Demeter jähmettyi paikalleen, mutta heti sen jälkeen tamma kiljaisi. Hän kohottautui takajaloilleen, ja huomasin paniikin olevan jälleen valtaamassa tätä. Olisin voinut huokaista, sillä olin nähnyt tamman romahtamisen jo... tarpeeksi monta kertaa. En kuitenkaan tehnyt niin. Eihän se mitään olisi auttanut, Demeter sen kuultuaan luultavasti tuntisi olevansa vielä syyllisempi, kun vielä minutkin oli hommaan sekoittanut. Mutta oikeastaan itsehän olin sanonut tulevani. Turha jossitella. Ja jos en olisi lähtenyt tamman avuksi, niin kuka sitten? Olisi voinut hyvin olla, että hän olisi harhaillut metsissä, eikä olisi koskaan löytänyt ystäväänsä. Ellei sitten olisi jo sitä aiemmin syytöstensä taakan painaessa liika... tappanut itseään? Tässä sitä kuitenkin oltiin, ja toivoin todella edes jotenkin voivani auttaa tammaa.

Kauhistuin nähtyäni Demeterin makaavan maassa. Olin katsonut vain lasittunein silmin eteeni, ja nyt näin tamman olevan siinä, edessäni. Makaamassa maassa. Hän itki, mutta kampesi itsensä ylös kompuroidakseen paniikinomaisesti eteenpäin, käärmettä pakoon. Silloin havahduin itsekin, mutta huomasin, että luikertelija olikin vain myrkytön käärme, eikä sitä tarvitsisi pelätä. Huokaisin jo melkein helpotuksesta.

Pian tamma vajosi jälleen maahan kompastuessaan kantoon, ja itki hiljaa. Menin rauhallisesti hänen luokseen, tuuppasin tätä turvallani.
"Se käärme... se on sittenkin vain myrkytön..." sopersin itkevälle tammalle.
"Anteeksi", jatkoin vielä, enkä ollut edes aivan varma, mitä pyysinkään anteeksi. Ainakin sitä, kun turhaan hänet pelästytin...
"Sattuiko sinuun? Anna anteeksi... Ei minun olisi pitänyt... Luulin sitä pahemmaksi", sanoin vielä. Olin niin pettynyt itseeni. Nyt jos vielä tamma oli satuttanut itsensä, olisin vastuussa siitä, jos etsintämme jouduttaisiin keskeyttämään.
Sasha
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 04. Joulu 2011 22:19

Ponin turvan kosketusta tamma hieman sävähti ja nosti katseensa tähän hetkeksi. Säikähdystä tuskin tuli huomanneeksi muutenkin kauhistuneesta katseesta itkuisissa silmissä, eikä perlino edes kohdannut Lupauksen silmiä niin kauaa vaan laski päänsä pian uudelleen. Pienen ajan Demeter ehti purra huultaan ennen uutta nyyhkytyksenä purkautuvaa puuskaa, eikä ensin meinannut edes kuulla mitä liinakko kertoi.
Asia kuitenkin tunkeutui tajuntaan hitaasti ja jokin sai tamman jännittämään uudelleen hervottomiksi käyneitä lihaksiaan. Helpotusta tämän kauhulle ei tuntunut vielä tulevan hänen jo säikähdettyään niin suuresti, mutta hitaasti se alkoi vaihtua epämääräisiin häpeän ja syyllisyyden tunteisiin.
"Mi-mitä?", tamma kuiskasi, mutta niin pienellä äänellä että sanasta tuskin sai selvää. Uusi itku meinasi päästä tämän suusta ulos, mutta kuullessaan toisen pahoittelun tämä sitten vetäisikin terävästi henkeä ja nosti katseensa kiireesti pienempään.

"Ei, älä. Ei... Minun pitäisi pyytää anteeksi. Mi-minun ei olisi... Et ole tehnyt väärin. Älä... älä vain syytä itseäsi", perlino alkoi soperrella ja äskeisen pelästyksensä sekunneiksi unohtaneena alkoi pyrkiä pystyyn. Jalat hoipertelivat hetken tämän alla, kuin hän parituntisena vasta opettelisi kävelemään, eikä hän lopulta päässytkään ylös asti.
"Olet ollut minulle isoksi avuksi. Mi-minä... kiitos", Demeter kuiskasi ja laski taas katseensa huokaisten värisevällä äänellä ja räpytteli silmistään äskeisiä kyyneleitä.

Vähän aikaa vielä makoiltuaan quartertamma alkoi yrittää kuitenkin uudelleen pystyyn, kun hänen päähänsä rakentui uudelleen hirveä kuva Lawlessista. Kuolleena. Myös äsken karistettu itku meinasi jälleen tehdä tuloaan.
Hän oli taas vain hidastanut heidän etsintöjään ja pettänyt Lawlessin uudelleen pelästymällä vaivaista matoa, mutta jotenkin tämän tajuaminen ei enää ladannut häntä täyteen uusia voimia, kuten aiemmin. Oliko hän antamassa jo periksi?
"Voimmehan jatkaa matkaa? Voit... voit mennä, jos haluat. Palata. Minä en... en osaa. Ehkä häntä ei löydy, mutta haluan löytää sen paikan. Pimeä tulee parissa tunnissa."

[ Tämä oli vähän tönks, mutta nnoh jatkakaamme ]
Enkelikello
 

Re: Something new and old

ViestiKirjoittaja Sasha » 28. Joulu 2011 23:48

[Tulen nyt tänne ihan erikseen ilmoittamaan, että taukoilen ennalta määrittelemättömän ajan, mutta saatan erityisen epäaktiivisesti käydä vastimassa peleihin. Pahoittelut jumituksesta!]
Sasha
 

Edellinen

Paluu Suo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron