Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 21. Loka 2011 21:37

BÝLOR
[Seurakseni pyytelisin pientä metsän Peikkoa. (;]

Näin mallikkaasti jäivät sademetsikön aluskasvillisuudet Caralian suurimman orin valtavien kavioiden alle. Valkea ori pontso oli hyvin erotettavissa vihreän kasvillisuuden seasta. Syksy teki tulojaan ja sen kookas herra oli huomannut nopeasti jäätiköllä partioidessaan. Býlor seisahtui hetkeksi silmäilemään ympärilleen safiiri silmillään ennen kuin tämä otti varovaisen askeleen eteenpäin lähtien sitten taas taivaltamaan huolettomasti eteenpäin. Ah, yhteismaan rauhallisuus oli nautinnollista. Yö oli tumma, mutta silti ehkä poikkeuksellisen kirkas taivaalla hohtavan puolittaisen kuun loisteesta. Pitkäjouhinen ori liuttikin silmänsä kellertävänä hohtavaan puol palloon ja hymy kehkeytyi tämän kasvoille väkisinkin. Kuu tarkkailisi yksinäisen kulkijan matkaan. Niin, jaguaarithan taisivat olla yö saalistajia, mutta harva elikko uskalsi Býloria edes yrittää saalistaa. Suuri massainen partaleuka todella herätti pientä epävarmuutta kanssa käyjissään silkan valtavan kokonsa puolesta.

Caralian kaksimetrinen jäävuori seisahtui sitten paikalleen ja henkäisi raskaasti. Kauanko täällä sademetsässä jaksaisi vielä eteenpäin tarpoa? Synkkä ja hiljainen tunnelma houkutteli käymään nukkumaan, mutta silti pieni epävarmuus oli käsin kosketeltavaa. Býlor kuuli napakan kolahduksen ja samassa jykeväpäinen herra olikin kääntänyt katseensa äänen kertomalle suunnalle. Siniset silmät tarkkailivat äänen suunnalle ja jännitys hiipi valkean ihoa pitkin ja sai tämän värähtämään kylmästi. Lihakset olivat puristautuneet jännityksestä ja ori huomasi pian, että uskalsi tuskin hengittää. Kärsimättömänä partaleuka vain odotti, että äänen päästäjä mönkisi esille. Mitään ei kuitenkaan kuulut eikä näkynyt. Ehkä höperö ori kuuli harhoja? Hieman epämiellyttävän tunteen jättämä hetki sai Býlorin lisäämään vauhtiansa ja lopulta salmiakki otsa havaitsi laukkaavansa läpi tiheän ruohopintaisen kasviston. Vasta reippaan kilometrin laukattuaan herra malttoi hidastaa ja lopulta seisahtua puuskuttaen melko äänekkäästi, ehkä enemmän hermostuksesta, kuin hengästyneisyydestä. Valkojouhinen ori heilautti kevyesti häntäänsä ja antoi päänsäkin keikahtaa hieman eteenpäin ja sen jälkeen korkealle ylös. Myös pieni pään puolelta toiselle ravistelu oli tehokas saada kaikki vaaralliset otukset pysymään loitommalla.
Lopulta Býlor rauhoittui, mutta ei tiennyt enää minne jatkaa. Lievä paniikki hiipi kookkaan mustajalan mieleen ja tämä alkoi hädissään silmäilemään ympärilleen ja lähti jälleen liikkumaan. Tällä kertaa ori pakottautui pysymään rauhallisessa käynnissä, mutta pää taipui jykevän kaulan varassa alemmas ja korvatkin kääntyilivät arasti ympäri.
Wohweli
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja flandur » 22. Loka 2011 21:47

Erikoisia olivat ympäristön muutokset, ei siihen voinut muutakaan todeta. Tamma, Peikko nimeltään oli ollut saarella vasta pari päivää ja oli jo saanut todeta, että saaren kasvillisuuden monipuolisuus tuntui suorastaan epäuskottavalta. Hän oli kävellyt pitkin ylänköä ja nyt oli tallustelemassa pitkin sademetsää. Peikko raahusti pitkin toisten eläinten tekemää polkua ja katseli kuinka tiheää aluskasvillisuutta ympärillä kasvoi. Papukaijat ja muut linnut pitivät meteliä jossakin korkeammalla ja sade ropisi jossakin kauempana. Aurinko hän ei erottanutkaan lehvästön useiden kerroksien läpi.

Tarkoituksella oli ruunikko muut hevoset tähän asti kiertänyt. Ylängöllä matkatessa se olikin ollut helppoa. Nyt oli kuitenkin vaikeustaso tuntunut kasvavan, kun mentiin umpimähkään pitkin sademetsää. Tai ei tamma tiennyt sen olevan sademetsää, mutta totesi muutoin metsän olevan kovin erikoinen. Ohi virranneesta purosta Peikko oli uskaltautunut juomaan makeaa vettä, mutta kiilloton turkki oli yhä hyvin tahmea ja likainen. Peikko oli juuri sen näköinen kuin kaatopaikalla oltaisiin eletty kauemmin kuin tarpeeksi. Hirveä haju oli pinttynyt tamman herkkään turpaan tai ainakin muistiin vielä kuin eilispäivä. Raikkaat ja uudet hajut tuntuivatkin kiintoisilta ja hauskoilta.

Tamma kuuli jonkin liikehtivät lähistöllä. Ehkä juuri samaisella polullakin, tiedähän sitä. Korvat kävivät hörössä ja paikansivat äänet todellakin eteenpäin. Jokin suuri käveli kohti. Korvat painuivat luimuun, mutta silti tamma saattoi kuulla hyvin kavioiden kumahtelun sademetsän matolle. Peikko ei vaivautuntu mitenkään ilmoittamaan,e ttä oli kuullut toisen. Ruunikko tamma käveli eteenpäin polulla ja pysähtyi sitten levempään kohtaan korvat luimussa seisten. Peikko seisoi siinä hyvinkin sotavalmiin oloisena ja orimaisena. Tamma ei ollut lainkaan niin siro ja kaunis kuin tammojen kuului olla: Sotanorsulta tuo näytti.
flandur
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 23. Loka 2011 11:06

Partaleuka piti askeleensa yhä ripeinä sen tunteen hiipiessä selkäänsä pitkin, kuin jokin seuraisi. Býlor ei uskaltanut enää kääntyä katsomaan taakseen. Ties mikä mörökölli hänen selkä puolellaan saattaisi komeilla. Mutta hei... Oliko valkea ori todella näin taikauskoinen? Ajatus siitä sai mustajalan pysähtymään. Eihän mitään mörköjä tai muitakaan kummajaisia todistetusti ole olemassa. Siispä. Býlor käänsi jämäkän päänsä kaulansa varassa taaksepäin. Ei mitään. Safiiri silmä henkäisi ja pieni huvittunut hymy muotoutui orin kasvoille, samalla kun tämä liikutti päänsä takaisin menosuuntaa kohti. Samassa suuren pään pienehköt korvat tavoittivat vaimeita kavion askeleita. Korvat kohosivat ylös ja taipuivat eteenpäin kuullostellakseen tarkemmin. Býlor lähti valmiin tallattua polkua pitkin eteenpäin, vaikka öisen pimeää polkua olikin vaikea seurata. Suurehko pää oli kohottautunut kaulan pituudella korkealle ja napittikin nyt innoissaan ympäristöä. Sinisten silmien ystävällinen katse haravoi rehevää sademetsikköä siinä toivossa, että pian silmät havaitsisivat lajitoverin.

Hetken suurikokoinen kylmäverihevonen sai jatkaa tömistelyään eteenpäin kunnes tämä erotti edessäpäin heikot hevosen ääriviivat ja tunsi lihastensa jännittyneen. Kevyt hieman syksyn tuntuinen tuuli puhalsi Býloria kohden kuljettaen vieraan hevosen tuoksun suuriin sieraimiin. Tamma. Pieni hymy kasvoillaan partaleuka otti muutaman askeleen eteenpäin jotta kaksikon välille jäi väliä vain muutaman metrin verran. Ori oli havainnut tamman jännittyneisyyden ja hyökkäys asentoon painumisen joten Býlor pysyi valppaana sekä hieman varovaisena. Tälläisessä tilanteessa ei olisi varmaan kannattavaa syöksyä oitis tekemään tuttavuutta.
"Öh... Iltaa," sinisilmä lausui sitten varoen ja laski päätään hieman matalammalle osoittaakseen olevansa täysin vaaraton. Toinen oli kookas tammaksi, tällä oli massiivinen rakenne ja lihakset näyttivät hyvin treenatuilta. Ilmiselvä kylmäverinen, kuten Bý-nalle itsekin. Ruunikko karvepeite oli jotenkin epäsiisti eikä karvakaan ollut vielä vaihtunut, kuten herralla itsellään. Partaleuan hiihtäessä ympäri jäätikköä oli talvikarva kehittynyt nopeasti ja siksi Býlor olikin varsin pörröinen syksyiseen vuoden aikaa nähden. Valkea karva oli epäsiististi, hieman takussa, muttei likainen.
Wohweli
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja flandur » 23. Loka 2011 12:01

Peikko huomasi luonnottoman suurelta näyttävän hevosen lähestyvän itseään. Aavistuksen tammaa ehti pelottaakin, minkä takia tuon korvat painuivat entistä lähemmäksi niskaa. Peikko oli ehtinyt miettimään, että lehvästö heidän yläpuolellaan oli liian tiheä, minkä takia aurinkoa ei paljoa paistanut. Tamma kuitenkin ymmärsi tässä vaiheessa, että pimeys johtui pelkästään saarella vallitsevasta yöstä. Tuuli väärään suuntaan, eikä tamma saanut selville tuoksujen perusteella oliko toinen ori vai tamma. Peikko kuitenkin päätteli valkeaa hevosta tuijottaessaan, että tuo oli ori.

Peikon pää nousi entistä ylemmäs kun ori alkoi puhua. Kohteliaaksi tarkoitetut sanat saivat Peikon epäröimään sisäisesti ja hän halusi tutustua lisää mielenkiintoiseen oriin. Ori vaikutti ruunikon mielestä kiltiltä ja harmittomalta, suorastaan hyvältä. Korvat nousivat niskasta, mutta muutoin tamma oli yhä hyvin samannäköinen kuin aikaisemmin ja yhtä valmis hyökkäämään pahan hevosen kimppuun.
"Iltaa." Sanoi hän jopa hieman pilkalliseenkin äänensävyyn ja tutkaili toisen mustia merkkejä hetken. Jos Peikko olisi ollut jossakin muualla kuin hukassa keskellä sademetsää, niin hän olisi takuulla kiertänyt kaukaa tämänkin hevosen.
"Suon sinulle ilon tapaamisestamme." Peikko ilmoitti hyiseen sävyyn. Tamma ei ollut vielä täysin vakuuttunut orin hyvyydestä, vaikka olikin huomannut tuon laskeneen päätänsäkin ja puhuneen mukavalla äänensävyllä.

Pitkällä karvalla varustettu jalka siirrettiin vähän sivummalle ja katse viivähti hetkisen metsässä. Peikkoa väsytti, sillä hän ei ollut tajunnut illan saapumista vaappuessaan eteenpäin sademetsässä. Tamma luokitteli itseään isomman kokoisen orin hyväksi, mutta ei kertonut siitä ulkoisesti mitenkään.
"Saatan kuulostaa tylyltä, mitä olenkin. Haluan tietää tästä paikasta lisää, mutta haluan sinun ymmärtävän, että minun kanssani ei pelleillä. Parempi siis puhua totta, eli kerrohan mitä tiedät." Peikko sanoi hieman uhkaavaan äänensävyyn mietittyään ensin mielessään mitä sanoisi. Oikeastaan hän luotti orin puhuvan totta ja piti tuosta, mutta ei riisuisi naamioitaan saarellakaan. Peikko oli vakaasti päättänyt, että pysyisi Peikkona.
"Niin muuten, nimeni on Peikko." Tamma tokaisi aivan kuin olisi unohtanut esittäytymisen.
flandur
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 23. Loka 2011 22:30

Siinä ori jälleen jökötti tyypilliseen tapaansa. Sen kasvoilla oli varovainen hymynpoikanen ja jokainen solu pyrki viestittämään vaarattomuutta ja sitä, että Býlor tahtoi vain tutustua. Karvaisesta partaleuasta oli aina mukavaa hankkia uusia tuttavuuksia, vaikka mieluitenhan kaikki hankkisivat vain kavereita. Salmiakkiotsainen ei ainakaan vihoittelijoita kaivannut sillä kaikenlainen väkivalta ja muu riehuminen eivät olleet Býlorin juttuja. Ori oli läpeensä rauhallinen, vaikka osaisihan tämä jättiläinenkin irrotella ja pitää hauskaa. Lumimiehen kokoinen ori silmäili tammaa yhä varoen, tahtomatta olla mikään kylääjä.

Viimein toinen soi tervehdyksen, mutta oli selvästi muuntanut äänensävynsä hieman pilkalliseksi. Miksi? Býlor kurtisti aavistuksen kulmiaan ja mietti miten reagoida. Oliko toinen sittenkin katalan puoleinen hevonen, joka hyppisi toisten nenuille ja nauraisi makeasti päälle. Jos näin olisi tämä kylmäverinen varmaan jatkaisi matkaansa jonnekkin pidemälle tai mahdollisesti kääntyisi takaisin lumihevosten maita kohden.
Hyiseen sävyyn puhuva tamma antoi itsestään hyvin epämiellyttävän kuvan. Mitä tuo nyt sitten tahtoi? Ilkeillä ja naljailla, vai oliko tämä jotaki peliä jonka säännöt olivat selvät tammalle itselleen.
Mukava äänensävy ja käytöstavat olivat asia joita Býlor joutui yllättäen palauttamaan mieleensä voidakseen vielä yrittää olla mukava tammalle, joka selvästi yritti ehkä työntää oria pois luotaan, mutta tämän seuraavat sanat kertoivat kyllä muuta. Tämä tahtoi kuulla, mutta sanat saivat tahdon kuullostamaan siltä, että partaleualla ei olisi vaihtoehtoa, kuin asettautua jaarittelemaan rouvalle tietojansa. Kuka hän oli? Tai mikä hän luuli olevansa? Valkea kaartoi korviaan luimuun ja antoi ilmeensäkin kiristyä. Luuliko tuo komentelemalla saada Bý:n tarinasedäkseen. Jos luuli tamma olisi totaalisen väärässä. Kylmäverinen oli yrittänyt olla toiselle kiltti ja osoittaa olevansa tahtova tutustua, mutta tamma itse vastasi tähän kaikkeen ystävällisyyteen kylmällä puhetyylillä ja vaatimuksilla.

Tamma esittäytyi Peikoksi. Jaahas. Býlor antoi päänsä käydä hieman jäykässä nyökkäyksessä. Jotenkin sopivan kuuloinen nimi tuolle tammalle. Tämä jouhet olivat erityisen takkuiset ja käytöskin oli epämiellyttävä. Selvästi toinen ei ollut kanssa käynyt muiden hevosten kanssa tai sitten tuo vain oli osaamaton ystävällisyyden ja moraalisuuden suhteen.
"Minä olen Huurteinen Henkäys Býlor, mutta näin tutummin minua nimitettään pelkäksi Býloriksi," ori esittäytyi ja silmäili Peikoksi esittäytynyttä tarkasti. Ehkä safiirisilmäisessä olisi vielä siihen, että se yrittäisi olla toiselle mukava. Ehkä Peikkokin sittemmin kuoriutuisi mukavaksi tyypiksi. Näin saattoi ainakin toivoa.
"No, kerrohan Peikko... Mitä tahtoisit aluksi kuulla?" ori käytti nimitystä Peikko hieman varoen ja epävarmasti, sillä se ei kuulostanut ihan nimentapaiselta millekkään hevoselle. Taisivat tämän rouvan vanhemmat olla voimakkaiden baari juomien vallassa, kun olivat varsansa nimenneet. Tai saattoihan se olla niinkin, että Peikko oli itse nimensä vaihtanut, mutta se oli jotenkin kaukaa haettua. Kuka tahtoi itseään nimitettävän Peikoksi? No, ehkä tuo tamma tahtoi sitä, kun oli tällä nimellä esittäytynytkin.

[Yritin jotakin pidempää, mutten sitten tiedä miten tönköksi meni. :S]
Wohweli
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja flandur » 24. Loka 2011 21:28

Peikko seisoi itsevarmasti paikoillaan ilmekään värähtämättä. Tamma oli kyllä saattanutkin huomata toisen reaktion sanoihinsa, mutta Peikko ei antanut asian vaikuttaa itseensä tai käytökseensä. Ulkoisesti mitään muutoksia ei tapahtunutkaan, mitä nyt sisäinen puoli tammasta oli harmistunut. Harmistunut siksi, ettei toinen ollut kuten edelliset, ei taivuteltavissa hänen tahtoonsa kuten edelliset. Peikko halusi, että hyvä ori ymmärtäisi Peikonkin hyvyyden ja luonteen. Luonteen, jota Peikko näytteli ulkoisesti päivästä toiseen.

Peikko huomasi tuijottavansa ylöspäin latvuskerroksiin, mutta tamma päätti silti olla valmiina orin seuraaviin liikkeisiin. Hän ei luottanut tarpeeksi ollakseen uskomatta, että toinen ei todennäköisesti kääntäisi takkiaan ja olisikaan yllättäen paha. Orin sanat saivat Peikon kääntämään katsettaan uudestaan, tällä kertaa latvuksista takaisin hirvittävän isoon, valkeaan oriin.

"Býlor." Tamma maisteli nimeä pehmeästi ystävällisee sävyyn. Hän piti nimestä, vaikka tuo nimi kuulostikin tamman korvaan turhankin hienostuneelta ja vieraalta. Býlor esitti Peikolle kysymyksen vuorostaan. Ori halusi tietää mitä Peikko halusi tietää. Ruunikko tuhahti.
"Siedätkös olla nokkela, niinkö?" Hän kysyi irvistäen. "Ilmeisesti tietoa on liikaakin, joten kerro nyt vain jotakin simppeliä ja yksinkertaista. Olen kyllä huomannut, ettei täällä ole ihmisiä. Tämä on siis pelkästään eläimille. Täällä on paljon hevosia, joten täällä on varmasti jokin kastijärjestelmä." Peikko puhui hitaasti raakkuvalla äänellään. Jokainen sana ja lause iskeytyisi varmasti tajuntaan, tai siihen hän ainakin pyrki.

Peikko halusi pyytää anteeksi röyhkeyttään ja vihaisuuttaan, sillä hän oli luokitellut orin hyväksi, ehkä jopa mahdolliseksi toveriksi. Peikko uskoi tarvitsevansa vieraallaa maalla tovereita, joiden kanssa yhdessä käydä taistoon pahuutta vastaan. Tai välttää sitä. Peikko päätti kuitenkin odottaa ja katsoa miten tilanne kehtityisi. Hän lepuutti vasenta takajalkaansa ja huomasi katsovansa yhä lumen valkeaa oria.
flandur
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 29. Loka 2011 11:43

Toinen vaikutti väliinpitämättömältä. Näytti uhkaavasti siltä, ettei toista kiinnostanut hyppysellistäkään mitä Býlor siitä ajatteli. Samahan tuo tämä kimo köntys vastaisi toiselle sitten, vaikka samalla mitalla jos on pakko. Peikkoa, Býlor ei pelännyt tippaakaan, vaikka ei tämän kanssa tahtonutkaan lähteä taistelemaan sillä suurehko ori vältteli mieluusti sellaisia tilanteita joiden seuraukset olisivat katastroofimaiset. Kyllä tälläisen sotanorsu kaksikon nokkapokasta tulisi jotakin kamalaa. Luut paukkuisivat ja puut kaatuilisivat. Mutta, ei. Býlor ei ollut hevonen joka tuhlasi aikaansa turhaan taisteluun joten olisi kai nyt ihan tosissaan yritettävä olla sellainen, ettei tuo ruunikko tamma hyökkäisi kimppuun.
Vihamielisiä otuksia Býlor ei ollut edes Caraliassa ehtinyt kohdata. Vain yksi hevonen tähän asti oli osoittanut käytöksellään silkkaa ärsytystä ja saanut Býlorin olemaan pitämättä tuosta. Ja se hevonen oli entinen lumihevosten 'kuningas' Panda. Sitä kirjavaa otusta ei aina mieli edes ajatella, kun muistelee toisen hyvin rasvaista ja limaisen näköistä harjaa ja kyljissä törröttäviä kylkiluita, toisen käytöksestä edes puhumattakaan.

Býlorista Peikko oli ehkä hieman huvittava. Kimoa olisi kovasti kiinnostanut tunkeutua toisen ajatuksiin ja selvittää mitä tuo ajatteli antaessaan katseensa harhautua ylöspäin kaartuvien sademetsän lehtipuiden latvustoon.
Toinen ryhtyi maistelemaan Huurteisen Henkäyksen nimeä ja tämä pysyttelikin hiljaa aina toisen kysymykseen saakka. Mitäs tuo nyt tarkoitti? Býlor tekisi tällä saarella niinkuin tahtoo ja tuolla ruunikolla ei ole minkäänlaista oikeutta yrittää tulla määräilemään orin käytöstä tai tekemisiä. Kimo suhtautui yhä Peikkoon jotenkin epävarmana. Tamman käytös muuttui hetki hetkeltä, kuin toinen ei olisi tienyt minkälaiseen rooliin vetäytyä. Aivan sama. Býlorin silmille ei olisi tanssimista.

"Vai niin," ori hymähti kevyesti toisen kasaamalle tiedolle. No, tuohon niukkaan tietoisuuteen verraten opittavaa olisi vielä roimasti. Býlor valmisteli sanojaan ja antoi katseensa silmäistä pikaisesti ympärillä rehevänä kasvavaa sademetsää.
"No, tämä Caraliaksi nimitetty saari on todella joka nurkaltaan hevosten merkitsemien alueiden vallassa. Tämän saaren tasapainoa ylläpitää kuusi laumaa jolla jokaisella on tietty omat johtajansa," ori kertoi. Toinen tahtoi kuulla jotakin yksinkertaista ja siihen kimo oli pyrkinyt tähtäämäänkin. Jos tamma tahtoisi jotakin tarkennusta asioihin voisi salmiakkiotsa vielä jotakin oleennaista mainita.
"Jos olet laumaan liittymässä suosittelisin teille Ylänkohevosia. He ottavat joukkoonsa yli 160cm oreja ja tammoja. Heitä johtaa ori, Belshet Stonehead," Býlor kertoili ja antoi sinisilmiensä katseen tarkkailla tammaa ja tämän reaktioita.
Wohweli
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja flandur » 31. Loka 2011 22:29

Tietystihän kaikille on sanomattakin selvää, että heitä kuunnellaan kun he puhuvat. Se on yksi kirjoittamattomista kultaisista säännöistä, joita kaikki järkevät kunnioittavat. Yksi hevosen kuvatus ei kuitenkaan tälläisistä säännöistä ollut kovinkaan hyvin perillä, eikä hän kuunnellut kovinkaan huolellisesti tosien puheita. Peikko näytti yhä samalta kuin ennenkin, hieman arvailevalta ja epäröivältä. Peikolla oli suorastaan ongelmia keskittymisensä kanssa, minkä takia hän joutui terästämään omat kykynsä äärimmilleen sen kanssa, että kuuntelisi toista. Ruunikko ei olisi yrittänyt niinkään paljoa, jos kunnioitus tosieen olisi ollut olematon. Peikko oli kutienkin todennut valkean orin hyväksi ja päättänyt kuunnella tuota. Laihoin tuloksin tosin.

"Kuusi laumaa?" Hän kuunteli hetkellisesti jopa keskittyneesti ja hämmästeli mielessään saaren suuruutta, kun sinne mahtuikin kuusi laumallista hevosia. Seuraavan kerran hän kuuli puhuttavan ylänköhevosista ja näiden johtajasta.
"Kuulostaa kivalta. Pitääkö minun siis etsiä Belset Stonehed, jotta pääsen niihin.. Ylänköhevosiin? Mutta en ole varma kuulostaako se ylänkö kovin hyvältä. Selviänköhän minä sellaisella ilmapiirissä talvella.." Tamma pohti tarkoituksellisen ärsyttävään sävyyn Býlorilta, vaikka ei oikeasti halunnut tuota ärsyttääkään.
"Mutta sinä et ole ylänköhevon, ethän?" Tamma kyseli sitten seuraavaksi hieman mietteliäästi, sillä toinen oli aikaisemmin puhunut Peikon etäisen muistikuvan mukaan jotakin siitä, että ylänköhevoset olivat tummia.
"Eli ylänköhevosena sinusta tulisi viholliseni?" Hän sitten kysyi ja pohdiskeli puntarissaan parhaillaan jo sitä, että ei halunnut ylänköhevoseksi, jos Býlor kuului toiseen laumaan. Kunnioitettavan orin lähellä olisi pysyteltävä mahdollisimman paljon. Peikon ajatukset olivat suorastaan ristiriitaisia, mutta se nyt ei ollut kovinkaan uutta.
flandur
 

Re: Minä en pimeää pelkää. Vai pelkäänkö?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 06. Marras 2011 18:07

Peikko ei näyttänyt kuuntelevan huolella, mutta tamman olisi kyllä turha odottaa, että Býlor selittäisi kaikki asiat sille läpi moneen kertaan. Ei, kimolla oli muitakin hommia. Tammalla taisi olla keskittymis vaikeuksia, kun tuo näytti aina välillä poissa olevalta, toisinaan työ näytti myös olevan ymmärtäväinen ja välillä jopa näytti, että toinen oikeasti kuunteli, eikä vain leikkinyt kuuntelevaa. Býlor nyökkäsi toisen kysymälle kuudesta laumasta.
"Kuusipa hyvinkin," ori lausui yrittäen jälleen olla keskustelunhaluinen.
"Jep. Sinun pitää ensin löytää Stone ja hän uskottavimmin hyväksyy sinut jos kokee sinut sopivaksi," salmiakkiotsa selosti kunnes kuuli toisen epäilyt siitä miten tämä tulisi pärjäämään ylängöllä. Hyvä kysymys tosiaan.

"No, on ylänköhevosissa paljon sinua suurempiakin hevosia ja he ovat jopa maininneet viihtyvänsä alueella," kimo koitti luoda hieman parempaa kuvaelmaa ylängöstä, vaikkei itse ollut sielläpäin koskaan hiihdellytkään. Jäätikölle tämmöinen karvakasa kuului.
"En ole. Olen lumihevonen," ori vastasi lyhyesti pinnistellen yhä antaakseen itsestään hyvän ja reippaan kuvan.
Seuraava tamman kysymys veti Býlorin hetkeksi hiljaiseksi, vaikka tämän olisi tehnyt mieli karjua, että asia ei ollut ollenkaan niin. Orin täytyi kuitenkin hetki koota ajatuksiaan ja madaltaa mielialaansa, joka oli kohonnut kovasti, vaikka Býn ilme ei ollutkaan muuntunut.
"Ei, tällä saarella laumat ovat hyvissä väleissä eikä sotaa toisia kohtaan käydä. Enemmän epäilystä ja suuttumusta herättävät laumattomat. Etenkin epäilyttävät sellaiset," ori kertoili sitten pitäen äänensävynsä maltillisena.
"Esimerkiksi eräs Jokeri niminen hevonen on viimeaikoina tullut vahvasti esille, joten suosittelisin lämpimästi hakeutumista lauman turvaan," Býlor kertoili. Pelkkä mielikuva orista josta oli kuultu puhuttavan sai kylmät väreet suurehkon herran selkään. Jokerilla oli kuuleman mukaan valkeapää ja epäinhimilliset auki repeytyneet suupielet.
Wohweli
 


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron