The time is over.

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

The time is over.

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Helmi 2012 13:55

Thalassa ja Vonder

”Ymmärrätkö sä yhtään, miltä kaikki tää musta tuntuu?!” Vonder rähjää päin naamaa. En edes yritä hillitä äänensävyäni, vaan olen puhunut hänelle aivan samaan sävyyn jo muutaman päivän. Huutanut, raivonnut, en ole jaksanut edes yrittää olla se mukava äiti, mitä olin.
”Mikä sinuun on mennyt..?” kysyn vastaan kovalla äänellä. Vonder seisoo edessäni ja katsoo minua.
”Ai muhun?! Sinähän se tässä yrität päättää mun elämästä! Mä teen omat päätökseni, okei? Jos ei kelpaa, niin anna olla! Sun on turha yrittää saada mun mieltä muuttumaan! Mä oon tehnyt valintani ja thäts it!” se sanoo ja kääntyy ympäri lähteäkseen.
”Vonder et kyllä liiku yhtään mihinkään!” huudan, mutta se ei tehoa.
”Nyt, takaisin tällä sekunnilla!” sanon, mutta Vonder jatkaa matkaansa.
”Äiti anna mun jo olla! Jos en kelpaa sellaisena kun olen, niin parempi vaan päästää mut omilleni”, se sanoo nyt jo hiljaisemmin ja pysähtyykin hetkeksi.
”Jos ei sulla oo muuta sanottavaa kun yrittää käännyttää mua, niin et todellakaan voi estää mun lähtöä”, se sanoo ja tuhahtaa.

Ja kaikki tämä sai alkunsa siitä, kun Vonder kertoi vaihtaneensa laumaa metsäponeihin. Olihan se aluksi pienimuotoinen järkytys, kuvittelin Vonderin jäävän minun seurakseni aavikkoponeihin, mutta kuinkas kävikään. Aloin hiljalleen jo elää asian kanssa, kunnes jostain syystä saavuimme tähän pisteeseen.
”Sitä paitsi sulla on se Eetu, mee sen kanssa, ei sua kohta edes kiinnosta, missä mä liikun ja millon”, se jatkaa.
Tämä on jo ties kuinka mones kerta, kun näen Vonderin katoavan luotani tuosta noin vain.
”Hei, antaisit hänelle edes tilaisuuden! Eetu on minulle hyvin rakas ja tiedät sen!” jatkan kilpaa jankuttamista kirjavan kanssa. Kun kerroin vihdoin löytäneeni miehen, olisin olettanut Vonderin edes yrittävän esittää iloista. Kuinka kävi? Vonder karkasi. Taas. Hän lähti sanaakaan sanomatta omille teilleen. Samoin, kun kerroin hänelle isästään – hän karkasi. Ja sama on toistunut monesti ja on toistumassa taas.
”Sulle ehkä, mutta mulle se ei merkitse mitään. Se ei ole mun isä, ei mun tarvii siitä edes nähdä, saatika tutustua!” Vonder tiuskii. Nyt se onneksi kääntyy jo ympäri, eikä meinaa tehdä lähtöä, ei vielä.
”Kuuntele..”, aloitan. Ja se tekee taas tuon hermostuttavan eleen: pyöräyttää silmiään, huokaisee ja vaihtaa painoa jalalla. Sitten se jää katsomaan minua odottavasti.
”Noh, kerro!” se vastaa.
”Lopeta! Et sinä voi äidillesi noin puhua!” sanon, mutta Vonder vaan purskahtaa.
”No etkö kuullu, just puhuin!” se vastaa ja jää katsomaan minua.
”Jos ei muuta, ollu, niiiin..?” se jatkaa ja tekee eleen kääntyäkseen.
”OLI! Paljon muuta!” sanon. Ihan liikaa muuta.
”Vonder, et sinä voi lähteä. Olet tärkeintä minulle koko maailmassa. En kestäisi elää ilman sinua! Minä rakastan sinua, ja sinä tiedät sen.”
Vonder katsoo minua pitkään harkitsevaisesti. Tämä on harvoja kertoja, kun en todella osaa lukea hänen ajatuksiaan. Hän vain katsoo suoraan silmiini. Sitten se viimein huokaisee, laskee päänsä.
”Tiedän”, se vastaa. Ja kun olen jatkamassa puhettani, hän avaa jälleen suunsa.
”Tässä ei ole kyse nyt siitä, välittäisinkö. Tietenkin minä rakastan sinua myös, mutta..”, mutta mitä? Vonder jättää lauseensa kesken ja katsahtaa taas minuun.
”..mutta en tarvitse sinua enää.”

Sanat sattuvat. Ne tuntuivat uppoavan aivan liian syvälle. Aivan kuin minut olisi juuri tapettu sisältä. Hyvä jos hädin tuskin voin hengittää. Katson vain lasittuneella katseella pientä poikaani, joka juuri sanoi, ettei hän enää tarvitse minua. Petän itseni, jos teen saman virheen taas kerran.
”Vonder, olenhan kertonut sinulle monesti sisarpuolestasi”, sanon. Hän näyttää heti ymmärtävän, mistä on kyse.
”En anna sinua liian aikaisin pois, en suostu tekemään sitä virhettä enää toiste!” sanon vakavissani. Lupasin itselleni, etten tee sitä. Että pysyn Vonderin tukena niin kauan, kuin pystyn. Vielä ei ole aika, Vonder on aivan liian pieni kulkemaan Caralian suurissa metsissä aivan yksin.
”Teet virheen, jos et anna mun mennä”, Vonder sanoo hetken aikaa mietittyään. Se sanoo sen erittäin rauhallisesti, mutten ymmärrä.
”Jos et anna mun mennä, tuun olemaan sulle aina vihanen ja katkera”, se sanoo. Vonderin katseesta katosi hetkessä se lämpö, ja nyt vain kylmä ja tyhjä katse tuijottaa minua.
”Mutta kun olet iso, ymmärrät, että se on sinulle vain hyväksi!” saan vastattua. Ja Vonder, hän puuskahtaa taas.
”En usko sua”, se sanoo ja pudistelee päätään.
”Sä et tiedä, mikä mulle on hyväksi. Sä tiedät vaan, että oli virhe jättää edellinen varsa yksin maailmalle. Mutta tiiätkös, ehkä se selviää. Ehkä se uskoo itseensä ja pysyy hengissä – yksin. Ihan kuten mä”, Vonder sanoo. Olen kertonut hänelle ihan liikaa, sillä hän tietää ajatukseni läpikotaisin.
”Tässä on kaks vaihtoehtoa: joko mä lähden, ja sä suutut mulle. Myöhemmin ehkä osaat antaa anteeks ja sit kaikki on hyvin. Toinen vaihtoehto on se, että pysyttelen sun kanssa, mutta ei pystytä olemaan niinkun ennen. Mä odottaisin joka päivä vaan, että pääsisin pois omille teille. Metsäponien maille, johon kuulun. En aavikolle”, Vonder sanoo. Tiedän hänen olevan oikeassa. Silti hän on niin väärässä.
”Ei”, sanon vain.
”Jos pelkäät suuttumista, kummin päin tahansa, niin olet väärässä. Tai et väärässä, mutta tämä ei ole nyt siitä kiinni”, saan sanottua.
”No mistäs sitten?!” ja ärsyttävä äänensävy palasi.
”Se on kiinni siitä, että.. ..en tiedä, milloin seuraavan kerran näemme”, saan sanottua. Tällä kertaa vuorostaan Vonder ei ymmärrä, mutta hän ei sano sitä ääneen. Niinpä jatkan:
”Mitä vain voi sattua. Ei ole koskaan varmuutta, näemmekö enää”, sanon. Silmäni kostuvat, mutta yritän pitää itkun nyt kaukana, ettei Vonder näe sitä.
”Olet niin kaukana rajojen toisella puolen, että en voi olla mukanasi enää. En tiedä, milloin sinulla on kaikki hyvin. En vain.. en pysty elämään sen kanssa”, sanon ja huokaisen. Vonder ymmärtää, mutta hän ei välitä.
”Mitä sitten?” se tiuskaisee. Ai mitä sitten? Eikö hän ole kuunnellut, kun puhun hänelle?
”Ehkä sun ei tartte koko aikaa olla vieressä vahtimassa, että oon kunnossa”, se jatkaa.
”Ehkä mä oon jo tarpeeks omillani, enkä tartte tähän ees sun mielipidettä”, se sanoo. En pysty vastaamaan, en tiedä, mitä sanoa.

”Et lähde”, saan lopulta sanottua. Nyt minulla vuorostani on kylmä katse kohti varsaa. Jos hän ymmärtää sen, hän tietää, että tämä oli tässä.
”Okei, heippa”, se sanoo ja kääntyy ympäri. Se nostaa laukan ja lähtee eteenpäin.
”Vonder odota!” kiljaisen ja otan hänet nopeasti kiinni. Vonder pysähtyy, mutta jää katsomaan eteenpäin.
”Myöhemmin huomaat, että tarvitset minua!” sanon viitaten hänen sahoihinsa jo aiemmin.
”Äiti..”, se aloittaa ja kääntyy katsomaan minua.
”Kukaan ei tarvitse sua!”
Jään katsomaan, kuinka Vonder kääntää selkänsä ja lähtee poispäin. En hievahdakaan. En tee merkkiäkään näyttääkseni, että hän on oikeassa. Hän on täysin oikeassa! Kuka minua enää tarvitsee. Ei kukaan ole tarvinnut, eikä tule tarvitsemaankaan.
Tuijotan tyhjää metsää, kun Vonder katoaa näkyvistä.
Annoin hänen kadota, tein sen taas. Ei kukaan voi tarvita hevosta, joka päästää rakkaimpansa vain katoamaan ja jättää heidät yksin. Ensimmäinen kerta olisi ollut vahinko, mutta tämä toinen.. Tämä oli jo tarkoituksellista. Tämä oli jotain, mitä en voi antaa itselleni anteeksi. Koskaan.

Kun vihdoin pystyn kokoamaan itseni, käännyn ympäri. Nostan laukan ja lähden kiitämään metsän läpi kohti merenrantaa.
Mitä minä enää täällä teen? Kukaan ei tarvitse minua.

Thala ja Vonder poistuvat.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron