Warning!

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Warning!

ViestiKirjoittaja Squan » 13. Maalis 2012 17:49

[Taffel ja hänen ihastuttava Morena~]

SW KINSTOWN

Päiviä oli jo kulunut tulostani tänne saarelle ja olin kotiutunut tänne paremmin, kuin hyvin. Ja onnekseni en ole nyt hirveästi keheenkään hevoseenkaan törmännyt.. Oma seura, paras seura. Viimeeksi kenet olen tavannut täällä oli se pilkullinen. Ei mikään päivänsäde, ei todellakaan ennemminkin näsäviisastelijoiden kuningatar sitä tammaa voisi kutsua, kuka sellasta kestää? Ei kukaa! Pärskähdin ja ummistin silmiäni. Päivä oli kirkkaimillaan ja auringon säteet häikäisi minua inhottavasti puiden oksien välistä. "Ei saatana nää herasilmät", mumisin puoliääneen itsellenin käheästi. Kiristin tahtiani, että pääsin suuremman puun varjoon. Herasilmistä ei ollut mitään hyötyä, enemmän niistä haittaa oli. Ja täällä ollessani en saa silmilleni niitä niin sanottuja aurinkolaseja, jotka omistajani laittoi aina kirkaalla säällä minulle. Ilman niitä tälläisellä säällä aurinko häikäisee minua ihan yli paljon. Oli tässä valoisia puoliakin, olen sademetsässä jossa on onneksi puita joiden varjoon pääsen piiloo auringolta. Hah, kuulostan ihan joltakin Draculalta.

Jatkoin matkaani suht lepposassa käynnissä ajatellen omiani, mutta en voinut olla tarkkailmetta selustaani. En nimittäin luottanut tuolla puissa oleviin apinoihin. Ne tuijottivat minua taukoamatta ja se häiritsi sekä ärsytti saman aikaisesti. En vain yksinkertaisesti kestänyt niitten tuijottelua. Ihan kuin ne ei olisi hevosta ennen nähnyt! Pysähdyin paikalleni ja mulkaisin latvustoon jossa ne mölyapinat olivat. Ja ajatella, että ihminen on tuollaisesta kehittynyt. Kimakka hirnahdus päästyi suustani ja korvani painui niskaan.
"Painukaa helvettiin siint!" karjahdin sitten ja hypähdän pienesti pystyyn. Apinat töllötti minua hetken, mutta sitten kaikki, siis ihan kaikki lähtivät ihme ääniä pidellen pois. Leppoisa huokaisu päästyi suustani. Vihdoinkin yksin.. Oloni oli niin tyytyväinen ja siirryinkin takaisin käyntiin.

Vaikka mielialani oli hyvä siintä huolimattta suussani vieläkin maistui laimeasti veri... En pitänyt siintä yhtään. Hevoset oikeasti voisivat olla vuotamatta verta, kun niitä puree lujempaan. Vilkaisin toiseen etuseeni. Nyt minulle tuli vain enemmän sellainen tunne, että olisin mikäkin dracula. Etujalassani nimittäin oli veriset jäljet. Minun olisi pitänyt silloin pyyhkiä suuni siihen pilkulliseen eikä itseeni. Äh, ei olisi pitänyt ruveta muistelee ja miettimään mitä olisin pitänyt tehdä toisin. Koska nyt ottaa niin paljon pattii etten raiskannut sitä tammaa. Hyvä tilaisuus ja heitin sen hukkaa...
Squan
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja taffel » 13. Maalis 2012 18:32

[täältäpä me taaperramme]

Morena

Ohut häntä sivalsi ärtyneenä ilmaa, jääden sitten roikkumaan laiskana toisen kintereen päälle. Morena nosti päätään aluskasvillisuuden seasta tarkistaakseen ympäristön noin kymmenettä kertaa parin minuutin sisään. Aavikon reunalla tammalla oli pitkästä aikaa ollut hyvä olla sillä siellä oli lämmintä, kuivaa ja liian avaraa yllätyshyökkäyksille. Valitettavasti sekin oli kuitenkin edelleen hevonen ja laumanjohtajan puheen jälkeen nälkä oli ajanut Morenan takaisin inhottavan nihkeään sademetsään. Aavikon reunalla ei ollut juuri mitään kuivaa ja kitukasvuista risukkoa huikeampaa, joten olosuhteiden pakosta kimo oli ajautunut takaisin syvemmälle metsään. Edellinen käynti oli päättynyt urpon orin kohtaamiseen ja kissapedon hyökkäykseen, tämän kerran pituudeksi Morena oli jo valmiiksi päättänyt niin lyhyen ajan kuin vain vaadittiin rankasti aliravitun vatsan hetkelliseen tyydyttämiseen. Ja sitten takaisin aavikolle, se on saletti. Uusi hännän laiska heilautus ja ärtynyt ilme kiersi ympäristön jokaisen varjon niin tarkkaan kuin vain ripeällä tarkkailulla kykenivät.

Morenan pää nousi salamana ylös kun kauempaa kuului hirnahdus, vaimeaa ärinää ja sen perään apinalauman huutokuoro. Korvat painuivat lähemmäs niskaa ja häntä teki jälleen terävän sivalluksen kimon huokaistessa raskaasti. Kiva, lisää urpoja. Mikä helvetti siinä on ettei edes autiolla saarella saa olla hetkeäkään rauhassa. Ja mikäli sama tuuri jatkuu, on kyseessä kolmas ori ja vielä paskemmalla tuurilla se Viento-urpo. Voi luoja. Tekke ravisteli itsensä kauttaaltaan läpi, koittaen päästä ohuen, silkkisen karvan inhottavasta kosteudesta eroon. Pelkkä ravistelu ei tosin auttanut, sademetsässä kun ollaan, joten hetken äänen suuntaa tarkkailtuaan painoi Morena turpansa takaisin ruuan pariin. Terävät korvat olivat pääasiassa luimussa, nytkähdellen kuitenkin tarkasti jokaisen kuuluvan äänen suuntaan rekisteröidäkseen mahdolliset vihjeet minkäänsorttisesta vaarasta.

Saatuaan pienen palstansa näykittyä kaikesta kutakuinkin syömäkelpoisesta nosti Morena kyömyn päänsä, tarkkaili hetken ympäristöä ja lähti sitten hitaasti kulkemaan eteenpäin uutta ruokapaikkaa etsien. Nälkää se kyllä kesti tiettyyn pisteeseen asti mainiosti, mutta heti kun nälkä pakotti syömään yltyi se myös niin järjettömäksi syömisen myötä ettei pelkkä satunnainen näykiskely riittänyt. Tämä oli toinen seikka mikä Morenaa niin kovin ärsytti, elämä olisi paljon helpompaa jos jatkuvasti ei tarvitsisi kahlailla pitkin inhottavan nihkeitä metsiä arvuuttelemassa mitä voi syödä ja mistä saa kuolonkouristukset palkaksi.

Kovin pitkää hetkeä Morena ei ehtinyt uutta paikkaa etsiä, kun se jo kuuli edestäpäin askeleita. Ahaa. Urpo numero kolme, oletan. Kimo seisahtui ryhdikkäänä ja korvat ärtyneenä luimussa, odotellen kunnes aluskasvillisuus alkoi heilahdella ja esiin tallusteli hiukan isompi, lähes kauttaaltaan valkean hevosen. Ja kovin kauaa mokomaa ei tarvinnut ihmetellä kun jo selvisi sen olevan ori. Tottakai se on ori. Olenko minä ainoa tamma tällä koko helvetin saarella?? Kylmän ilmeettömästi Morenan katse kävi vastaantulijaa läpi, arvioiden sen lihaskuntoa ja yleisilmeen antamaa mielikuvaa luonteesta. Saatuaan tarkastelunsa suoritettua käänsi se mustat silmänsä toisen vaaleansinisiin, koittaen pienen hetken pientä haastetta ilmassa kauanko laikukas ori kestäisi suoraa katsekontaktia. "Kuka olet?" Morena inhosi rutiineita ja sitä myös inhotti jokaisen tapaamisen alkaminen samalla kysymyksellä. Vieraiden henkilöllisyys oli kuitenkin varsin tärkeä seikka kohtaamisten etenemisen kannalta, joten kysymys oli myös melko välttämätön.

Mustat silmät irtosivat sinisistä hetkeksi tarkastaakseen ympäristön ja varjopaikat. Kierroksen tehtyään katse palasi takaisin oriin, kysymys edelleen vastaustaan odotellen.
taffel
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja Squan » 13. Maalis 2012 22:56

[Voi ku Winistä ajatellaan ihanasti x3]

Luimistelin korviani ja jatkoin eteepäin sademetsässä. Kosteahko ilma ja täällä pörräävät ötökät ei ole kovin mieleeni. Ötököitä ei edes pitäisi olla olemassa, ihan turhia olentoja. Huiskautin häntääni räväkkäästi. Kumpa olisin näkymätön ötököille. Silloin elämä olisi niin paljon helpompaa, elämä olisi muutenkin paljon helpompaa jos toisia hevosia ei olisi olemassa. Pärjään ihan hyvin yksin. Kaikki pärjää yksin, mutta ketkään hevoset ei enään tajua sitä.. He ovat niin toisiinsa kiintyneitä, että jos yksi on kusipää niin sitten on kaikki. Onko se jokin luonnonlaki vai? Aivan liian yliarvostettua ja yli heitettyä tuo koko laumaeläin juttu.

Kostea ilma sai ihoni nihkeäksi ja karvani kiiltämään. Liikkeeni oli raskaita ja maa tömähteli, kun jalkani painoi siihen joka kerta uuden kavionjäljen. Minulla ei ollut hajuakaan minne menen, mutta toisia hevosia en edes halua kohdata. En ollut sillä tuulella. Voisin, vaikka kaivautua maan alle ja pysytellä siellä. Tai oikeastaan muut kavioeläimet voisivat tehdä niin silloin minun ei tarvitsisi nähdä niitä ja tehdä joka kerta tuttavuutta uuden naaman kanssa. Esittää niin kohteliasta ja kilttiä, joka on aina yhtä oksettavaa. Siksi en edes jaksa leikkiä mitää herrasmiestä, vaan sanon mitä tahdon. Onko sillä mitään väliä? Kerranhan me täällä vain eletään. Otetaa ilo irti elämästä ja ollaan oman pään herroja. Jokaisen pitäisi tehdä niin, mutta ei.. Kaikki vain haluu leikkii täydellisiä, että saa paljon ystäviä ja, vaikka puolisonkin. Hankkii kivan pikku perheen ja tekee sata lasta. Tuollainen ei edes kuulosta minulle tutulta.

Kuulin pientä rapinaa lähistöltä, mutta en edes kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, koska luulin sen lähtevän niistä apinoista. Mutta ei.. Pian näinkin edessäni valkeahkon hevosen ja yllätyys se oli tamma. Mulkaisin tuohon epäystävälliseen tapaani ja suoritin operaation niinkun tein jokaisen uuden kasvon tavatessani. Eli katsoin tuon kaviosta hännänpäähän ja hännästä takaisin kasvoihin. Enkä mitään muuta voinut todeta, että kyllä on ihan pirun laiha hevonen! On tainnut jäädä tuo syöminen vähän vähemmälle. Varmasti tuo oli jonkun sortin idiootti taikka hullu joka on unohtanut syömisen jalontaidon. Oikeasti tuo nolaa hevostenlajin. Kuullessani vieraan tamman kysymyksen en heilauttanut korvaanikaan, vaan tujotin tuon tummiin silmiin.
"Mitä se sinulle kuuluu?" murahdin matalalla äänelläni. Tämäkin taas varmasti sellainen hienostelija joka haluaa tehdä jokaisen vastaan kulkevan hevosen kanssa tuttavuutta. Mikä pelle...
"No kerros, mikä on sinun nimesi?" kysähdän jo hieman kevyemmin.
Squan
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja taffel » 13. Maalis 2012 23:37

[Morsku muistelee kaikkia yhtä ilosesti :D]

Morena hymähti mielessään huvittuneesti kirjavan ottaessa kontaktia ensimmäisenä mulkaisten. Oho, hurja kaveri. Ulkokuori ei päästänyt huvittuneisuuden pilkahduksesta pisaraakaan lävitse, vaan ilme pysyi kylmänä ja peruslukemilla. Pienen tuijotuskisan jälkeen odotus päättyi ja Morena sai vastauksen kysymykseen, jälleen oh-niin-hurjalla asenteella ilmaistuna. Tällä kertaa Morena päästi jo pienen huvittuneen tuhahduksen ja toinen suunpieli venyi pilkalliseen virneeseen lähes kokovalkean hurjimuksen esittäessä vastakysymyksen. "Ja mitäköhän moinen tieto sinua liikuttaa?" Tätä peliä osaa pelata kaksikin, ja tätä peliä Morena oli pelannut viimeiset seitsemän vuotta elämästään.

Kimo siirsi painoaan hiukan enemmän vasemmalle, nostaen samalla päätään aavistuksen verran ylemmäs ja kääntäen sitä samalla arvioivasti kallelleen. "Voi pientä, paha päivä. Kai äiti on opettanut että vieraille täytyy olla kohtelias?" kimo sanoi nyt hiukan ivallisempaan ääneen. Luonteikkaita - joko äkkipikaisia, myrtsejä tai täysin seinähulluja - hevosia tapasi aivan liian harvoin, ja Morena oli ensimmäisestä murahdetusta vastauksesta alkaen päättänyt ottaa moisesta harvinaisuudesta kaiken irtoavan riemun irti. Terävät korvat kääntyivät tarkkaavaisina eteenpäin, avittaen virnuilevan suunpielen ja kallellaan olevaa kyömypään antamaa huvittunutta ilmettä. Tarkka, huvittuneisuudesta itsensä erillään pitävä katse piti oria silmällä, rekisteröiden sen ilmeet ja eleet mielen tehdessä samalla havaintoja ja päätelmiä toisen ajatuksenkulusta. Tasaisin väliajoin katse irrottautui orista tarkistaakseen ympäröivien varjojen pysyneen edelleen petovapaina, palaten sitten takaisin vaaleansinisiin silmiin kierrettyään sporttisen ruumiin läpi joka kerta uudelleen samaa reittiä noudattaen. Toisella hevosella moinen säntillisyys olisi voinut vaikuttaa vainoharhaiselta pälyilyltä, mutta Morenan suorittamana eleet olivat vain luonnollista tarkkaavaisuutta.

Kirjavaan kohdistunut keskittyminen oli salamannopeasti suunnattu toisaalle kun hiukan etäämmältä kuului tavallista aavistuksen verran liian äänekäs oksan napsahdus. Rentoon asentoon kallistunut laiha ruumis jännittyi ja ryhdistäytyi, virne katosi suunpielestä ja katse muuttui entistäkin terävämmäksi Morenan kääntäessä päänsä terävällä liikkeellä kohti napsahdusta. Muita ääniä ei enää kuitenkaan kuulunut ja sademetsän tuttu levoton hiljaisuus palasi täyttämään hetkessä äärimmilleen jännittyneen ilmapiirin. Todettuaan äänen todennäköisesti harmittomaksi lähti pakovalmis jännittäytyminen ruumiista, mutta enää se ei kallistunut rennosti oikealle vaan jäi ryhdikkään ylpeään asentoon. Korvat kääntyivät takaisin takaviistoon ja mustat silmät kääntyivät takaisin tuijottamaan aavistuksen verran isomman hevosen sinisiä silmiä. Mielessään Morena sätti itseään moisesta ylivalpastumisesta, sillä se itse oli tottunut rekisteröimään muiden hevosten pienimmätkin eleet tarkkoihin tulkintoihin, joten luonnollisesti tamma myös oletti muiden tekevän samoin. Äskeinen saattoi antaa oman vahvistuksensa säikystä hermokimpusta, ja tämän aavistuksen kimo koitti nujertaa toisen mielessä pelkällä tuimalla katseella. "Mitä teet täällä? Valkoinen väri loistaa kuin lyhty pimeässä näin tasaisessa ympäristössä." Äänen ivallisuus oli haihtunut ja jäljelle jäi kylmä, harkittu sävyttömyys.
taffel
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja Squan » 14. Maalis 2012 17:27

Tarkkailin vieraan tamman liikkeitä ja eleitä. Hänen seurailu oli saanut minut toisiin ajauksiin niistä aikasemmista. Ei tuo sittenkään saattanut olla mikään yli positiivinen hössöttäjä. Yleinsä melkein kaikki hevoset olivat sellaisia ja sen aisti, mutta tämä neiti ei oikein antanut merkkiä mihinkään suuntaa, enkä pystynyt lukea häntä kuin avointa kirjaa. Itseasiassa en osaa sanoa tästä tammasta vielä sen tarkkemmin yhtään mitään. Hän ei näyttänyt minulle edes silmillään minkäänlaista merkkiä, tai no, voihan tuon ehkä vähän ylimieliseksi laskea. Ryhtinsä kannalta.
Itse pysyin paikoillani ylväässä asennossa, korvat niskassa. Kirkkaat silmäni vain liikahtelivat. Välillä varmistin selustani, mutta pääosin keskityin uuteen tuttavaani, joka oli saanut minut kiinostumaan. Halusin nimittäin ottaa selvää tästä hevosesta. Onko se pehmo vai jotakin muuta.. Veikkaan vahvasti, että hän on jotakin muuta.

Tamman tuhahdus sai minut katsomaan häntä vain tiukemmin. Tarkemmin katsettani voisi kutsua häiritseväksi tuijotukseksi, joka lepäsi kivittyneillä kasvoillani. Yritin saada tamman olon hahdistuneeksi. En ymmärtänyt.. Mitä tuo tamma luuli itsestään? Havaitsin valkean suupielet nousseen virneeseen. Mieleni olisi vain niin käydä tuon päälle ja näyttää kuka tässä on naurettava, mutta en tehnyt sitä. Halusin nähdä kuinka kauan neiti jaksaa aukoo päätään minulle. Ja sitten.. Hän vastaa seuraamuksista.
"Ja mitäköhän moinen tieto sinua liikuttaa?" Liikautin pienesti päätäni ja kasvoilleni muodostui samankaltainen virne, kun tammalla. "Minuu se ei liikuta paskaakaa, jos sen halusit tietää", lausuin räväkkäästi enkä varonut sanojani yhtään mitä päästin suustani ulos. Voi, voi jos tuo luuviulu ottaa nokkiinsa. Minua, kun ei se kovinkaan kiinosta.
Puhalsin tasaisesti ilmaa sieraimistani ja silloin tällöin vilkaisin ohi mennen ympäristöön. Uusi tuttunut, kun ei ollut millään tavalla silmäruokaa. Jos totta puhutaan hiekkakin oli häntä paremman näkösempi. En kuitenkaan voinut kauaa lepuuttaa silmiäni sademetsää tarkkaillen, koska neiti päätti alkaa pätemään. Tuhahdus päästyi suustani ja turpani vääntyi hetkelliseen hymyyn. Miettis tuokin mitä alkaa puhumaan...
"Kohteliaisuus on ihan yliarvostettua", mumahdin ja kasvoni palasi peruslukemaan. Korvani pysytteli tiiviisti luimussa tuoden omallaista tunnelmaa tähänkin hetkeen.
Huomasin vieraan tarkastelevan minua taukoamatta. Itse en tehnyt niin, koska minulle tuli ihan selväksi, että tuo on nälkiintynyt, niukka lihaksinen kukkakeppi, jolla on kummallinen panta kaulaassa. Tietenkin olisi ihan hyödyllistä vahtia tuon eleitä ja yrittää selvittää mitä tuon laihan ruumiin alla piilee, mutta nääh.. Ei jaksa. En jaksa olla niin vainoharhainen, kun tuo.

Hetken päästä korviini kantautui kovempi oksan napsahdus.. Käänsin pääni pikaisesti sinne suuntaan josta ääni oli kuulunut. En kuitenkaan erottanut vihreyden seasta ketään taikka mitään. Lihakseni oli jännittyneet refleksin omaisesti, kun tuijottelin kauemmaksi viidakkoon. Korvani oli kääntynyt höröön. Siristin silmiäni, koska auringon valo loi sademetsään varjoja ja häiritsi näköäni suuresti sekä sai minut kuvittelemaan omiani. Äänet oli hiljentyneet ja kuulin enään vain tamman hengityksen. Ne apinat, ajattelin, kun käänsin pääni. Apinat oli kuitenkin syypäitä tähän. Rentouduin ajatuksesta samantien ja huiskautin häntääni.
Tamman palauttaessa katseensa minuun oli tuo muuttunut hyvin tuimaksi. Hymähdin huvittuneesti. Tämä neiti taisi ollakkin aika säpsy olento taikka sitten hermoilija.
Neidin alkaessa selittämään jotakin väristä en voinut, kun naurahtaa matalasti.
"Samaa voisi sanoa sulle", tokaisin ja annoin virneen leikitellä huulillani. Yrittikö tuo pelotella minua. Jos yritti, oli aika huono yritys. "Ei sinunkaan väri ole mikään maastoon peittyvä", lisäsin huomauttaen tammaa.
"Enemmän minua pelottaisi täällä liikkua sinuna", kiusotelin tammaa ihan tahallani.
Squan
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja taffel » 14. Maalis 2012 20:16

[vähän hankalaa kun tekis mieli kommentoida jotain asioita mitkä on omassa edellisessä roolissa jo jättäny taakseen mut jos näin tekis niin menis hirveeks venkslailuks :D ja viljelen näitä sulkukommentteja ihan liikaa... kisun saapumista ei varmaan hurjasti enää tarvihte venyttää? Morskun osalta kys. tilanne tulee oleen melko lyhyt ja mun suunnitelmien mukaan kisun tarina tulee myös loppuun siihen, joten voit hoitaa oman osuutes ekana :)]

Kirjavan töykeys ja kovisteleva tuijotus eivät saaneet kimossa aikaan värähdystäkään vaan mustat silmät tuijottivat takaisin vailla pilkahdusta perääntymisestä tai taipumisesta. Kumpikaan ei suostunut sanomaan nimeään ja ainoat ilmoille lausut sanat olivat lähinnä ivailua ja härnäämistä - voi kuinka rakentava keskustelu. Tilanne vaikutti lähinnä kahden hevosen tuijotuskilpailulta jossa kisattiin siitä kumpi saisi toisen perääntymään tai kääntämään päänsä pelkän katseen voimalla. Kilpailun etenemistä koitettiin nopeuttaa satunnaisesti lausutuilla, epäolennaisilla kommenteilla ja alkoi olla melko selvää, että kumpikaan osanottajista ei ainakaan vapaaehtoisesti voittamisen kunniaa toiselle antaisi.

Nimettömän kirjavan päästämä huvittunut hymähdys ja lyhyt naurahdus eivät vaikuttaneet Morenan ilmeeseen värähdyksenkään vertaa. Naurahduksen perään lisätty tokaisu ja pieni virne eivät nekään saaneet ilmettä muuttumaan yhtään mihinkään suuntaan ja mielessäänkin Morena ohitti moiset naurettavuudet vain lyhyellä toteamisella. Oikein hupaisaa veikkoseni. Viimeiset lauseet saivat kimon taas kallistamaan päätään aavistuksen ja pienen virneenpoikasen kutittelemaan toista suunpieltä tamman katsoessa kirjavaa kuin pientä varsaa joka ei ymmärtänyt yhtä maailman selvimmistä asioista. "Nokkela huomio Sherlock, ansaitsisit taputuksen päähän noin hyvästä väritietämyksestä. En tainnut kysyä kuinka hyvin valkoinen väri hautautuu risuihin vaan sitä, mitä täällä teet." Esiin punkeva virneentapainen oli taas hävinnyt teille tietymättömille ikäänkuin tamma ei moista elettä edes tunnistaisi, kyömyn pään pysyessä edelleen kevyesti kallellaan.

Tekke siirsi painoaan taas hiukan enemmän oikealle, suoristaen samalla päänsä ripeää ympäristöntarkastusta varten. Se ei viihtynyt metsässä, ei täällä missä oli aivan liikaa piilopaikkoja ties mille ja missä pelkkä ilmankosteus riitti painamaan ohuen karvan nihkeäksi ja ihonmyötäiseksi. Morena olisi myös voinut lyödä vaikka vetoa, että äsken kuuluneen napsahduksen suunnalta oli alkanut kuulua myös hiljaista ja varovaista kahinaa. Ei sellaista kahinaa mitä kuului tuulen liikutellessa lehvästöä, vaan sellaista kahinaa mitä kuului kun joku eläin hiipi piiloja pitkin. Älä ala vainoharhaiseksi pelleksi. Täällä ei ole yhtään mitään. Ja jos tuo toinen pelle ei osaa muita temppuja kuin kehnon suunsoiton niin kohta voisikin jo palata takaisin aavikolle lämmittelemään. Katse kävi kirjavan jälleen läpi rutiininomaisesti, ikäänkuin etsisi äsken mielessä esitetylle ajatukselle ulkonäöstä havaittavissa olevia tempputaitoja.

Aikansa vinossa keikisteltyään ryhdistäytyi kimo jälleen, tuijottaen kylmästi takaisin sinisten silmien tuijottavaan ilmeeseen. "Jos et muuta osaa kuin tuijottaa aivokuolleen näköisenä ja vastata ah-niin-nokkelilla kommenteilla esitettyihin kysymyksiin, niin jätkä on hyvä ja etsii vaikkapa sopivan puunrungon saman aktiviteetin jatkamiselle. Minulla lienee parempaakin tek--" lause jäi puolitiehen ja laiha ruumis jännittyi taas pakovalmiuteen kun kuului uusi napsahdus, tällä kertaa paljon lähempää kuin aikaisemmin. Laajentuneet sieraimet koittivat napata lymyilijän - nyt Morena oli jo varma ettei tuuli katko oksia yhtä kovaäänisesti - hajuja, mutta ne harvat ja heikot puiden välistä metsään pääsevät tuulenhenkäykset hönkivät aivan väärään suuntaan. Mustat silmät pysyivät edelleen kylminä, ainoa hermostumisen merkki oli äärimmilleen jännittynyt ruumis ja kiristynyt ilme. Vastahakoisesti kimo käänsi huomionsa osittain takaisin kirjavaan, koittaen samalla pitää tiheää kasvillisuutta tarkkaan silmällä. Aivan varmasti tuolla heilahti joku oksa... "Kuten olin sanomassa, minulla olisi parempaakin tekemistä..."
taffel
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja Squan » 15. Maalis 2012 00:18

[Juuh :D miust tuntuu ihan koko ajan et nää mun roolit on hirveen tönkköjä.. ku vertaa siun rooleihin. xD]

Tämä meidän keskustelu ei oikein tuntunut etenevän.. Periaatteessa minulla ei ollut tälle kukkakepille mitää asiaakaan. Selvästikkään meitä kumpaakaan ei kiinostanut toistemme seura niin miksi en lähde.. Tai miksi tuo ei lähde? Tietenkin voisin hakata tuon maan tasalle ihan vain mieleni takia, mutta jätämpä sen tekemättä... Tuo nimittäin vaikuttaa sen verran pimeeltä, että saattaisi alkaa riivaamaan. En nyt kuitenkaan halua ketään perääni kostamaan. Mielelläni olisi yksin ja liikun missä haluan.
Vilkaisin tammaan joka näyttää yhtä kauhealta, kun ennenikin. Harkitsin jo pariin otteeseen lähtöä, mutta sitten kimo alkoi taas pätemään. Vois oikeasti suksii kuusee ja olla hiljaa. Eikö tuolle tule yhtään mieleen, että voisin olla joku sekopoltsi ja tarpeeksi, kun tuossa leikkii niin voisin käydä päälle. Ehkä olenkin sellainen.. Mieleni olisi nimittäin antaa tuolle tammalle kunnon opetus. Onneksi omistan terveen järjen ja en tee sitä.. Ehkä?

"Sinuu varmaa kiinostaa ihan helvetist mitä mie tääl teen", huokaisin lähestulkoon tympääntyneenä ja mulkaisin kimoon. Ei tuon tarvinnut tehdä minuu tuttavuutta jos ei halunnut. Tämä meidän keskustelu on melkein ollut koko ajan aikamoista pakko pullaa. Huiskautin häntääni piiskan omaisesti.
Vilkaisin kummallekkin puolelleni suunitellen tietä, joka veisi nopeinten minut pois täältä. Kaarsin kaulaani ja palautin sen takaisin. Niskani alkoi olemaan jumissa ja jalkani puutui. Vaihdoin painoa toiselle takaselleni enemmän. En tiedä minne mennä, mutta kai sitten jalat jonnekkin kuljettaa.. Kunhan vain saan itseni liikkeelle. Katsahdan tamman mustiin silmiin ja vain toivoin, että tuo lähtee minua ennen. Olen nimittäin nyt hieman laiskalla tuulella. Tässä, kun on vielä hyvä varjokin ja aurinko ei häikäise melkeimpä yhtään.

"Jos et muuta osaa kuin tuijottaa aivokuolleen näköisenä ja vastata ah-niin-nokkelilla kommenteilla esitettyihin kysymyksiin.." Ja jokin kilometrin pituiden pälätys siihen vielä sai minut sisäisesti niin onnelliseksi. Tamma nimittäin oli tekemässä lähtöä! Hip hey hurray! En näytttänyt riemua kasvoillani, vaan ne pysyi peruslukemissa. Kohotin vain pienesti kulmiani ja odotin tamman lähtevän liikkeelle. Sitten voisin seurata täältä, kun tuo tepastelee kauniisti pois ja jättää minut viettämään "laatuaikaa" itseni kanssa. Mutta ei.. Uusi napsahdus kuului lähistöltä joka sai minutkin valpastumaan. Silmäni laajeni ja korvani kääntyi höröön. Joku oikeesti leikkii kustannuksillamme.. Kehoni jännittyi kauttaaltaa ja pisti minutkin hiljaiseksi.
Tamman jatkaessa lausettaan ilmeeni ei juurikaan muuttunut, vaan pysyin suht valppaana. Mumahdus päästyi vain vastaukseksi kimolle.
Hiljaisuus laskeutui yllemme ja kuuntelin tarkasti ympäristön ääniä. Läheltä kuului laahaavia askelia. Aivan, kun jokin kävelisi meitä kohti ja tuon jalkoja pyyhkisi heinikko. Pidätin hengitystäni. Täällä oli aivan varmasti meidän lisäksi joku.

Yhtäkkiä lähellä olevasta pusikosta alkoi kuulumaan kahinaa. En liikahtanut.. En tehnyt elettäkään. Vilkaisin vain nopeasti tammaan. En aikonut karauttaa nyt kiitolaukkaa karkuun, koska vaikuttaisin pelkurille.
Ei mennyt hetkeäkään, kun pusikosta ponnahti esille pantteri. Se murisi ja näytti hyvin nälkäiselle. Tuijotin kissaa silmiin, vaihtaen säikähtäneen katseeni tuimaan ilmeeseen. En pelännyt mitää kissaa, joka omisti valtavat kynnet ja hampaat.. Ehkä pitäisi, mutta en kai omistanut tervettä itsesuojeluvaistoa sittenkään.
Pantteri katsoi hetken minua ja sitten kääntyi katsomaan tammaa lasittuneesti. Sitä selvästi kiinosti tuo valkea enemmän, mutta siintä huolimatta se hyökkäsi kimppuuni. Sain väistettyä ensimmäisen hyökkäyksen nipin napin. Hirnahdin vauhkoontuneesti ja potkaisin takasilla ilmaani, yrittäen osua kissaan. Sihtini ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvä ja potku meni lahjakkaasti ohi. Luimistin korviani ja hypähdin pystyyn kauhoen etusillani ilmaa. Pantteri oli selvästi liian nälkäinen lopettaakseen tämän jo tähän. Niimpä salaman nopeasti se palasi luokseni kiertäen minut ensin. Se kai etsi oikeaa kohtaa mihin iskeä.. Laskeuduin takasiltani tukevasti neljälle jalalle ja pyrähdin eteenpäin. Pantteri ei aikonut päästää minua karkuun, vaan hypähti vasten kylkeäni ja upotti kyntensä selkääni. Murahdin kivusta ja yritin tiputtaa kyytiläistä parilla pukki sarjalla. Onnistuin, mutta kissa repi selkäni alueelle ja kyljen vasemmalle puolelle yhden tai useemman syvemmän haavan. Hidastin vauhtini käyntiin ja heitin ympäri ketterästi. En kerinnyt edes tajuamaan, että olento oli hivuttautunut eteeni, mutta refleksin omaisesti hypähdin sivuun ja kissan kynnet viilsi kasvoihini vain pienet pinta naarmut.
Taas kerralleen pyrähdin liikkeelle ja onneksi kissa jätti minut rauhaan ja suuntasi luuviulun suuntaan...

[Sie varmaankin loihdit sitten tuon kisulin pois? (:]
Squan
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja taffel » 15. Maalis 2012 18:28

Kun vaimeaa, reaktionomaista hymähdystä tasokkaampaa vastausta ei kuulunut, saattoi Morena kääntää kaiken keskittymisensä takaisin kummittelevaan kasvustoon. Kimo otti huomaamattaan jo askeleen taaksepäin, valmiina kääntymään ja pinkaisemaan heikosti erottuvaa poluntapaista pois, kauas pois. Aavikolle missä ei ole mitään eikä ketään, aavikolle missä ei tarvitse jatkuvasti pelätä henkensä puolesta. Hermostuneisuus levisi pistelevänä ja lamauttavana odotuksen tunteena koko ruumiseen, saaden ajan venymään ja kulumaan tuskastuttavan hitaasti.

Morena tajusi lamaantuneensa vasta kun kahinaa alkoi kuulua. Sen jokainen lihas värähti, koittaen taas herätä valppaiksi ja tahdonalaisiksi, tavoitteessaan varsin heikosti menestyen. Puhtaampaa paniikkia tamma ei muista tunteneensa koskaan, kuin mitä se tunsi valtavan kissapedon syöksyessä muristen ja sähisten esiin. Koko laiha ruumis lamaantui, mikä oli ehkä huonoin reaktio ikinä mitä pakoeläimelle voi siinä tilanteessa käydä. Korvat liimautuivat täysin niskaa vasten ja mustat silmät laajenivat, tuijottaen pantteria järjen huutaessa jo pakokauhusta, ollen aivan varma kuolemasta. Kissan mittaileva, terävä katse vain varmisti tätä sisäistä järjetöntä paniikkia ja luonnon raaka laki iskeytyi pilkallisesti päin näköä: heikot kuolee ja vahvat selviää.

Pedon hyökätessä kirjavaa kohti sai Morena vihdoin osan tahdonvoimastaan takaisin. Lamaannus hellitti sen verran että tamma sai vedettyä syvään, aivan huomaamattomasti henkeä ja terästettyä ilmeestään pois esiin hiipineet paniikin oireet. Lievä shokki ei vielä laantunut sen vertaa että pakoeläimen järki alkaisi karjua pakenemiskäskyjä, vaan kimo tuijotti jännittyneenä orin ja kissan kamppailua. Kauan sitäkään ei kestänyt, vaan nälkäinen ja sähisevä peto päätti tyytyä laihempaan - joskin helpompaan - ateriaan ja käänsi keskittymisensä Morenaan.

Vasta tajutessaan ilmassa lähestyvät, iskuvalmiuteen ojennetut kynnet ja ahneen katseen tajusi kimon ruumiskin tehdä jotain muuta kuin seisoa lamaantuneen paikoillaan. Mustiin silmiin välähti hengissäselviämisen raivo Morenan nostaessa päätään ja siirtyessään sivulle niin nopeasti kuin vain kerkesi. Reaktio tapahtui kuitenkin aivan liian myöhään ja kimon suu aukesi äänettömään, kivun ja raivon sekaiseen huutoon kynsien pureutuessa kurkkuun. Sen verran sivuun tekke oli kuitenkin kerennyt, että kissan loppuruumis jatkoi matkaansa, jolloin kynnet koittivat pureutua kaulaan entistä kauemmin. Ilmassa olevan ennestäänkin ison pantterin paino moninkertaistui painovoimalain mukaan, ja koska vahva panta ei antanutkaan periksi, repäisi kissa Morenan perässään maahan. Kynnet lipsuivat pannan yli, koittaen saada uudelleen otetta pannan jälkeen vielä ennen rajua iskeytymistä maahan. Juuri maahan osuessaan Morena kuuli aivan likeltä ilkeän rusahduksen, luullen automaattisesti sen tulleen omasta kallostaan.

Lähes heti kyljelleen kaaduttuaan kimo nousi pystympään. Lievä huimausaalto iski kuitenkin sen verran vahvana aaltona, ettei ylösnousemisesta ihan vielä voinut puhuakkaan vaan Morena jäi mahalleen haukkomaan henkeä. Silmät laajentuneina se tuijotti vain parinkymmenen sentin päässä makaavaa, liikkumatonta kissaa jonka pään alla oleva verilätäkkö levisi hiljalleen. Hetken näkyä tuijotettuaan kimon ruumiin läpi kävi valtava ravistus ja ajatus alkoi taas kulkea sujuvammin samalla kun mieli ymmärsi välittömän hengenvaaran olevan ohi. Jos olisin lentänyt vähän pidemmälle, olisin minä tällähetkellä tuossa kallo murskana. Samantien todellisuus iski uuden ravistuksen ja valtavan kivun voimin. Morena laski turpansa maahan ja sulki silmänsä, haukkoen henkeä ja koittaen saada hengitystä tasaantumaan. Sydän hakkasi kuitenkin villisti ja koko kaulan ja ryntäiden peittävä lämpö kertoi varsin nopeasti syynkin tähän. Hetken aikaa tamma ehti pelätä kynsien osuneen isoimpiin valtimoihin, mutta hetken tunnustelun jälkeen Morena totesi verenvuodon olevan sen verran rauhallista ja sykähtelevää, ettei se ainakaan ihan välittömästi kuolisi verenhukkaan.

Aikansa maassa maattuaan Morena muisti seurassaan edelleen olevan vatipään, joten se avasi silmänsä ja nousi hitaasti, tunnustellen ylös. Pieni vilkaisu alas kertoi verta olevan paljon, mutta ihan koko totuutta tamma ei itse kyennyt näkemään. Maassa makasi myös verinen panta jonka nyörit olivat repeytyneet varsin väkivaltaisen näköisesti. Kasvot jälleen kurissa ja ilme kylmänä kimo kääntyi hitaasti katsomaan kirjavaa, joka sekin vuoti verta. "Minä en ainakaan aio tänne jäädä. Tee mitä haluat." Hetken keskittymisen jälkeen Morena oli varma ettei enään kupsahtaisi maahan tärinän tai jännityksen takia, joten se saattoi lähteä hitain, päättäväisin käyntiaskelin suuntaan jossa se oletti aavikon olevan. Samalla se päätti tämän olleen tasan viimeinen kerta kun ikinä kävi sademetsässä yhtään välttämätöntä pidemmällä: kaksi kertaa ja kaksi hyökkäystä riitti sille oikein mainiosti.
taffel
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja Squan » 16. Maalis 2012 14:26

Hengitykseni oli epätasainen ja tuntui ettei happi kiertäisi kunnolla. Olin itsekkin sen verran säikähtynyt tapauksesta, vaikka kissa olikin toistaiseksi jättänyt minut rauhaan ja olin selvinnyt hengissä. Nielaisin raskaasti. Sivuni kohoili voimakkaasti edestakaisin ja sieraimeni laajeni jokaisella hengenvedolla. Tunsin, kun veri valui kylkeeni pitkin ja haavat olivat ihan perkuleen kipeät. Pysähdyin paikalleni ja käännyin kimon puoleen jonne pantteri oli suunnannut raivokkaasti, kun ei ollut saanut minusta päivällistä. En ollut huomannut miten tuo tamma oli pärjännyt sen kanssa ja iljettävän rusahduksen jälkeen täällä valtasi hiljaisuus, joka oli sinäänsä outoa.

Katseeni pyyhki nyt sademetsän alusvillaan ja pian tajusin metallinhohtoisen tamman. Korvani höröstyi luimusta, kun siristelin silmiäni erottaakseni pantterin jossakin, mutta sitä ei ollut missään. Kohdistin katseeni tarkemmin maassa makaamaan liikkumattomaan tammaan. Elääkö se? Siintä minulla ei ollut varmuutta.
Ruumiini nytkähti siirtyessäni reippaaseen käyntiin. Lähenin ahaltekkia varovahkosti ja vilkuilin ympärilleni varmistaakseni ettei se pantteri hyökkää päälleni enään mistään suunnasta. Kyllähän minä jaksaisin sitä vastaan vielä tapella, mutta en kuitenkaan tykkää ottaa liian suuria riskejä.

Siintä ei kuitenkaan ollut enään pelkoa. Nimittäin se peto makasi nyt tamman vieressä verilätäkön ympäröimänä. En oikein käsittänyt mitä oli käynyt. Kurtistin kulmiani ja lähenin vieläkin maassa makaavaa tammaa. Hetken päästä erotinkin, että se hengittää. Omalla tavalla pettymis, mutta itseasiassa ihan kiva, että se vielä elää. Pysähdyin paikoilleni ja kallistin hienostunutta päätäni, joka kyllä vuoti nyt vähäisen verta.
"Kaikki okei?" kysähdin karhealla äänelläni.

Seurasin tamman liikehdintää ja tajusinkin, että tuolta puuttuu se ihme kuristuspanta kaulasta. Hetken silmäilyn jälkeen sekin löytyi hänen vierestään aika mukavan näköisenä revenneitten solkien kera. Pantteri todennäköisesti repi sen, kun yritti iskeä hampaitaan tuon kaulaa.. Tamma taisi saada kuitenkin osumaa, vaikka tuohon pantaa se kissa varmasti eniten voimiaan käytti. Nimittäin neitikin vuoti aika lahjakkaasti verta.
Otin askeleen taaksepäin, kun kimo alkoi hakemaan jalkojaan alleen. Aikoi kai nousta tai sitten kitu? Mistä sitä tietää..
No tamman päästyessään ylös niin eiköhän tuo suunnannut ihanan katseensa minuun, joka oli niin "rakkautta" ja "iloa" täynnä. Omat kasvoni olivat jo yhtä kivittyneet, kun ennenkin välikohtauksesta riippumatta.
"Ihan järkevä päätös", mörähdin ja ilmaisin mielipiteeni ääneen. Sitten jäin seuraamaan tamman etenemistä joka näytti hyvin hitaalta ja jossakin määrin vaikealta. "Aavikollekko meinaat mennä?" ihan kiinostuksen syystä kysyin ja höristin suippoja korviani ehkä ensimmäistä kertaan niin, että tammaki näkee.

Muistin aika tarkkaan missäpäin aavikko sijaitsi. Olinhan itsekkin sieltä tallustanut tänne kerran ja omistin aika terävän muistin. Siirryin käyntiin ja parilla harppauksella otin kimon kiinni. Voisin oikeastaa seurata tammaa aavikolle ja lähteä sieltä päin tutustumaan tähän Caraliaa vielä tarkemmin..
"Aika ovela veto liiskata se pantteri omalla painolla", naurahdin kevyt kenkäisesti.
Squan
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja taffel » 16. Maalis 2012 20:25

Morenan käynti oli hidasta, paikoitellen hapuilevaa ja jäykkää. Valtava kipu sykki aivan pään juuressa ja näkökenttä sumentui hetkeksi aina kun kaula tai pää kääntyi niin että avointen haavojen luona iho kiristyi aavistuksenkin verran. Tamma koitti hengitellä syvään, rauhoittua ja saada ajatusta taas kulkemaan selkeämmin. Pään se piti hiljaa aloillaan, koittaen pitää ajatukset poissa edelleen sykkivistä haavoista joista valui hiljaa verta punertamaan metallinhohtoisen valkeaa karvaa. Hiljalleen veri valui kaulaa alas, sotkien ryntäät ja sitkeimmät vanat jatkoivat matkaa ohuina noroina etujalkoja pitkin.

Kirjavan ensimmäiset toteamukset olivat menneet aika tehokkaasti ohi ja suuntakysymyksenkin kuultuaan Morenan piti miettiä hetki mitä se oli oikeastaan kysynytkään. Luonteenomaisesti tamma nyökkäsi pienesti, pysähtyen sitten hetkeksi silmät kiinni puristettuina kivun iskiessä salaman lailla. Hetken tauko ja mustat silmät avautuivat jälleen, arpisten jalkojen alkaessa taas hapuilla askelia eteenpäin. "Sinne. Tänne en ainakaan jää." Ääni oli kähentynyt ja karkea, mikä sai Morenan korskahtamaan niin varovaisesti kuin vain pystyi. Orin hörössä olevat korvat jäivät lähinnä sivusilmällä tehdyksi huomioksi, sillä tamman täytyi käyttää kaikki keskittyminen ajattelemaan ihan mitä tahansa muuta kuin sitä miltä se näytti tai miltä haavat tuntuivat. Terävät korvat olivat kärsivästi luimussa, joskin hiukan lepsummalla otteella kuin ennen: nyt ne olivat lähinnä nujerretut ja järkyttyneet, eivät niinkään tylyt tai ilkeät.

Tamma vilkaisi päätään kääntämättä kirjavaa joka oli kirinyt matkan umpeen ja lähtenyt talsimaan vierellä pois veriseltä taistelutantereelta. Mielessään Morena huomasi olevansa jopa aavistuksen huojentunut tästä huomiosta, sillä se tarkoitti sitä että sillä olisi edes teoriassa joku puolustamassa mikäli matkan varrella joku toinen vaara hyökkäisi varjoista. Naurahtaen esitetylle heitolle kimo lähinnä hymähti ajatuksissaan. "Ei se alleni jäänyt eikä tällä painolla ketään hengiltä liiskata. Sen pää osui kiveen." Kuolinsyyn mainitessaan Morenan mielessä kävi jälleen ajatus siitä, että mikäli se olisi kaatunut vain pienen matkan toisaalle makaisi se itse tällähetkellä kuolleena pantterin paikalla. Kimo vilkaisi jälleen kirjavaa, taasen varoen liikuttamasta päätään. "Sinulle ei ilmeisesti käynyt pahasti. Minne ajattelit mennä?" Äänen pieni käheys ei ollut kaikonnut yrityksistä huolimatta eikä siinä enään ollut jälkiä kylmästä ja tylystä sävystä, jota Morena oli käyttänyt ennen hyökkäystä. Niin masentavaa kuin sen toteaminen olikin, oli tamman pakko myöntää olevansa tällähetkellä pahasti haavoittunut ja niin heikossa jamassa, että kiukuttelu ja muiden luota työntäminen ei ehkä ollut selviämisen kannalta kaikista paras vaihtoehto. Tahdoin vain juotavaa ja eroon tästä kaikesta verestä. Ihan sama ketä perässä kävelee tai mitä ne lässyttää, kunhan pääsen pois täältä. Ohut häntä heilahti hiljaa, terävien korvien kuunnellessa ympäristöä erityisen tarkkaavaisina, nytkähtäen terävästi jokaisesta rasahduksesta ja kahahduksesta.
taffel
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja Squan » 17. Maalis 2012 15:39

En ollut saanut niin pahoja ruhjeita, kun tamma, mutta jos oisin.. En sitä kuitenkaan kellekkään näyttäisi. Se olisi vain heikkouden merkki ja silloin muutkin petoeläimet kiinostuisi minusta ja en kuitenkaan halua ottaa turhia riskejä jotka voisivat olla vaaraksi hengelleni. Turhaa uhkapeliä ja sellanenkin on käynyt monen hevosen kohtaloksi, joten on pakko oppia muiden virheistä, vaikkei se minuun niinkään liittyisi.
Kyljellä olevat kaksi syvää haavaa eivät olleet kivuttomat, vaan sai minutkin ähkimään huomaamattomasti ja puremaan pienesti huultani, käyttäytyminen ei sitten kuitenkaan voinut olla täysin normaalia, vaikka sitä halusinkin esittää. Voisinhan heittäytyä maahan huutamanaan kivusta, mutta se olisi turhaa. Ei kukaan voisi tehdä minulle mitään, paitsi minä itse. Heilautin päätäni, joka oli myös saanut kolme pintahaavaa turvan tuntumalle. Punainen veri valui pitkin valkeaa karvaani kohti turpaani.

Kirkkaat silmäni tarkkaili kimoa joka näytti hieman säälittävältä. Tuon valkea laiha ruumis oli tuhrittu verellä ja mudalla. Kaulan alueella oli ilkeen näköiset hiertymät pannasta ja nyt plus mukavat haavat. Ei kovinkaan ihana näky, enemmänkin hän tällä hetkellä muistutti puoli kuollutta..
En ymmärrä miksi lähdin tämän kimon mukaan. Ehkä säälin ja yritin auttaa tuota.. Ompas kaukaanta haettua ja eikä kyllä kuulosta yhtää minulta. Tämä on jokin väliaikainen mielenjohde pääni sisällä.. Pakko olla. Vai alanko muuttua pehmoksi? Pysyttelin tamman vierellä ja nyökäytin pieni elein päätäni, kun tamma ilmoitti menevänsä aavikolle. Eli seuraan tätä tammaa sinne ja pystyn käyttää häntä siinä asiassa hyväksi ja enkä tule välttämättä eksymään... Joka voisi olla mahdollista jos matkaisin sinne yksin.
Tamman kertoessa, että pantterin pää oli osunut kiveen hätkähdyin pääni sisällä mutten ulkoisesti näyttänyt mitää reaktiota. Luulin oikeasti, että pedon pää oli jäänyt tamman alle, mutta näin ei ollutkaan käynyt.
"Vai niin", lyhyt matala vastaus päästyi suustani. Ajattelin asiaa hieman pidemmälle ja, jos tamma oisi kaadunnut vähän enemmän sivummalle, olisi tuo nyt aivot pihalla. Aika hyvä tuuri..

Tamman kysellessä vointiani käännyin hetkeksi katsomaan häntä.
"Eipä juuri", matalasti ilmoitin asian, jatkaen sitten "aavikolle varmaankin.. Olen suht uusi asukas täällä joten paikkojen kertaaminen ei tekisi pahaa." Luimistin korviani, mutta palautin ne taas hetken päästä höröön kuullessani pientä rapinaa ympäriltä, mutta juurikun aloin käymää pääni sisällä lukuisia vaihtoehtoja mikä siellä voisi olla niin tusina lintuja pyrähti lentoon läheisestä puusta. Murahdin mielessäni, mutta käännyin sitten katsomaan akhaltekkeä. "Niin siis jos huolit minut seuraa", jatkoin sitten katsoen tuon tummiin silmiin.
"Ja ethän sinä täällä yksinkää näytettävästi pärjäisi."
Squan
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja taffel » 17. Maalis 2012 16:00

Askeleet olivat muuttuneet jo aavistuksen verran varmemmiksi ja vaikka kimon olo oli edelleen varsin heikko, huimaukset olivat jo pääasiassa menneet ohi. Morena hymähti lyhyesti kirjavan kertoessa uutuudestaan. "Enpä minäkään sen kokeneempi taida olla. Sen kuitenkin jo tiedän että tänne en tule enään ikinä." Laiha ja sotkuinen ruumis jännittyi lintujen pyrähtäessä aivan läheltä lentoon, malttaen taas rentoutua hiukan hetken päästä. Kaikki vastaantulijat eivät ole tappomielellä. Lopeta jo vainoharhaisuus. Mielessä käskyttävä ääni tuntui varmalta ja ärtyneeltä, siltä miltä Morena kuulosti tavatessaan jonkun raukkiksen. Tässä tilassa tamma oli itse se raukkis, eikä toivoakaan että se pystyisi ääneen sanomaan samoja sanoja läheskään yhtä vakuuttavasti.

Kirjavan jatkaessa hetken päästä sanomisiaan vilkaisi Morena taas oria. "Jos tuo perkeleen katti ei olisi ollut lähellä repiä kaulavaltimoitani auki en todellakaan katsoisi noin töykeää nenillehyppijää hetkeäkään" kimo tokaisi toisen pärjäämiskommentille, päästäen suunpieleensä vilahtamaan harvinaisen rennon ja ilkikurisen virneen. "Taidan tarvita selustan varmistusta ainakin hetken verran" se lisäsi vielä hiukan vakavammin, keskittyen jälleen asettelemaan jalkojaan oikealle reitille. Veri alkoi hiljalleen hyytyä ja kokkaroitua haavojen ympärille, tyrehdyttäen vuotoa vähä vähältä niukaksi tihkumiseksi. Lämpimänä kaulalle, ryntäille ja jaloille valunut veri oli myös jo viilentymään päin, tummentuen hiljalleen tehden karvasta tahmean. Morenan suusta pääsi huomaamattoman pieni huokaisu sen ajatellessa, ettei omatoimisesti saisi verta pestyä kokonaan pois vaan joutuisi kulkemaan etuosa haaleanpunaisena ties kuinka kauan.

Sykkivä, säteilevä kipu oli myös jo rauhoittumaan päin, muuttuen lihaksissa tuntuvaan kivistykseen ja tasaiseen särkyyn. Mieli tuntui tyhjältä, varsinaisia ajatuksia ei kulkenut mihinkään suuntaan ja tamma tunsi olonsa voimattomaksi, kulkien eteenpäin lähinnä pakon edestä. Kaikki liikenevät aistit tarkkailivat ympäristöä, tummat silmät välillä varmistaen nimettömän oriin kävelevän edelleen vierellä. Matkan jatkuessa katsekin alkoi kuitenkin väsyä: nyt vasta ruumiin ja mielen hiljalleen rentoutuessa tamma tajusi kunnolla kuinka paljon voimia niin lyhyt episodi olikaan vaatinut, vaikka toki myös melko runsaalla verenhukalla oli osuutensa voimattomuuteen ja väsyneeseen oloon. "Osaatko yhtään aavistaa kuinka pitkä matka aavikolle vielä on?" Morena kysyi kirjavalta vilkaisten sen suuntaan. Itse se ei enään osannut hahmottaa matkoja tai ajan kulumista selkeästi, sen verran lujasti tamman täytyi keskittyä jalkojen liikutteluun ja virkeänä pysymiseen.

[kauhee kun tökkii tää tekstintulo... haluatko jatkaa tässä jonkun aikaa ja lopettaa "kesken" matkan vai siirrytäänkö jossain välissä aavikon puolelle?]
taffel
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja Squan » 17. Maalis 2012 16:18

[Voitais kyllä aloittaa jo aavikon puolelta :D Ja miten ois jos vaihdettais peli onn muotoon?]
Squan
 

Re: Warning!

ViestiKirjoittaja taffel » 17. Maalis 2012 16:21

[Jeps :) En ihan hirveesti välitä onlinesta kun se menee sen verran kyttäämiseks et onko paikalla vai ei, mutta toki sitäkin voi kokeilla.]
taffel
 


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron