Aamun hento kuiskaus

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 13. Huhti 2012 16:47

BÝLOR
» Iituska tänne Dian kanssa. :)

Olen varhain liikkeellä. Aurinko ei ollut vielä edes noussut, mutta ehkäpä se kohta puoliin horisontin takaa nousisi ja toisi valoa koko Caralialle. Vielä oli melko hämärää, mutta pimeään tottuneet safiiri silmäni eivät pettäneet minua, vaan pystyin kulkemaan sangen varmajalkaisesti eteenpäin, vaikka helppohan tutuksi käyneellä maalla on eteenpäin pyrkiä. Niin. Siitä olikin jo reilu vuosi, kun olin rantautunut, vaikka nyt myöhemmin kyllä tuntuu todelisesti siltä, että olen asunut täällä aina. Niin kotoisaksi ja tärkeäksi ovat tämä paikka ja sen asuttamat hevoset käyneet. Ei voinut, kuin luojaa kiittää tästä minulle suodusta lahjasta. En vaihtaisi tätä ikinä mihinkään, vaikka olihan minulla aivan järjetön pakko myöntää, että ei se elämä täälläkään aina helppoa ollut ja paljon sai töitä tehdä, että viihtyi ja pärjäsi. Kuten juurihan oli paininut peräti jääkarhun kanssa jäätikön sydämessä. Kutakuinkin ehjin nahoin oltiin Rijmin kanssa selvitty. Sen verran oli ollut onni myötä.

Sademetsä ei ole ikinä eloton vaan vielä pimeän puolessakin se on elämää täynnä. Kuljen ohuehkon polun poikki ja siirryn kulkemaan leveämpää tien tapaista pitkin ja annan katseeni kierrellä ympärilläni. Miten kaunista ja värikästä täällä olikan, jäätikkö oli ollut pelkkää valkeaa silmän kantamattomiin, vaikka olihan siinä oma viehättävyytensä.
Oli kyllä pakko myöntää, että tunsin oloni varsin tukalaksi, talvikarvani oli vieläkin valoillaan ja pitkä kuin mikä. Suojaisipa mukavasti kylmältä, kun takaisin jäätikön tykö palaisin. Siellähän minä melkeinpä asuin. Oli niin mukava ottaa routaisella maalla pieniä laukkapätkiä, kun aukeaa aluetta oli, vaikka muille jakaa, eikä ollut suuriakaan pelkoja törmäämisen puoleen. Siltikin maa oli osittain varsin petollista sen ajoittaisen liukkauden ja monttuisuuden tähden.

Kuulen uhkaavaa sähinää yläpuoleltani ja seisahdun paikalleni tähyten päätäni ylös, pitkän ja vahvan kaulani varassa saaden pian näkökenttääni varsin kauniin värityksellisen käärmeen.
"Huomenta vain sinullekin," toivotan hymyillen pirteästi. Käärme sähähtää minulle vielä, kuin se olisi vastannut. Huvittuneena ajatuksen johdosta jatkan eteenpäin varsin leveähkö hymy valkeita huuliani koristaen. Kelpasihan sitä hymyillä, kun kaikki asiat olivat varsin malillaan, eikä valittamisen aihetta löytynyt.
Nakkaan päätäni hieman matalemmalle ja hamuan suuhuni pari tukkoa ruohon tapaista yhä eteenpäin varsin verkkain askelin kulkien. Huiskautan paksua valkeaa häntääni ja annan sen kutitetalla kevyesti kylkiäni.

Vihdoin aurinko alkaa pilkistämään ja seisahdun paikoilleni kääntyen katsomaan auringon nousun suuntaan. Ajatus paremmasta näköpaikasta saa minut lähtemään ravaamaan pientä puutonta kumparetta kohden jonka luokse nousen. Lempeän lämmin ja kuiva tuuli puhaltaa valkeat jouhet pois silmieni päältä ja pystyn varsin esteettömästi ihailemaan sitä, kun aurinko nousee hitaasti, mutta varmasti kohden taivaan kantta. Tästä tulisi epäilemättä kaunis päivä.
Wohweli
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Iituska » 13. Huhti 2012 23:45

Vihdoin palautuneet voimani auttoivat minua eteenpäin. Maisema muuttui lehtimetsästä tasankoon ja tasangosta havumetsään. Vieressäni virtasi joki.. Äiti kertoi minulle joskus että joki alkaa ja loppuu johnokin. Veden virtaus suunnasta päättelin että joki päättyi mereen mistä tulin, mutta se mistä se alkoi kiinnosti minua. Karvani välähteli nousevan auringon kanssa kilpaa. Nautin lämpenevästä ilmasta ja nousevasta auringosta. Olin pitkästä aikaa iloinen. Haavani oli vihdoin lopettanut kipuilun ja pystyin elämään kuin normaali hevonen. Toivoin vain etten törmäisi oreihin.. Huomasin pienen hymyn kasvoillani, en ollut hymyillyt aikoihin.

Nostin ravin ja väistelin oksia jotka tunkeutuivat joenpientareella kasvavista puista. Puut muuttuivat harvemmiksi ja maa petti osittain allani. Aivan kuin olisin vedessäkävellyt. Maa molskahteli allani, mutta en antanut sen haitata matkaani. Tarvoin voimakkaasti eteenpäin ja pieni pintahiki nousi karvalleni.
"vähemmästäkin uurastuksesta" tokaisin itselleni ja jatkoin matkaa.. Matkalla huomasin herkullisia ruohotupsuja ja napsin niitä ohikulkiessani. Rouskuttelin heinää ja haistelin ilmaa.
"hmmm... ompa hiljaista" tokaisin itselenni kun ei edes lintuja kuulunut. Vähitellen maa muuttui taas kestäväksi ja metsä muuttui selvästi sademetsäksi josta äiti oli aikoinaan kertonut.

Syvemmälle sademetsään kulkiessani alkoi luonto elämään. Ylläni lenteli lintuja, jostakin kauempaa kuului railakasta menoa ja melskettä mutta en jaksanut äänistä välittää sillä joki kiinnosti enemmän. Nouseva aurinko kuivatti hien pois karvaltani ja lämmitti mukavasti. Hiljensin takaisin käyntiin ja huomasin edessäni aukion jossa oli suurehko lampi. Korvia höristellen kuljin lammenrantaan ja hörppäsin raikasta makeaa vettä suullisen. Aikaisemmin jo huomioineeni äänet kuuluivat nyt selvemmin ja kuuntelin niitä hetken. Haistelin ilmaa ja huomasin vieraiden hevosten hajuja ja tuoksuja. Eniten sieraimiini pisti orin tuoksu.. Huomasin taas että hengitykseni alkoi tiheentyä. Tähyilin ympärilleni etsien tätä oria joka tuoksui voimakkaasti...
Iituska
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 14. Huhti 2012 20:50

Silmäni ovat erittäin tarrautuneet kohoavan auringon puoleen ja minusta on suoraan harmillista joutua pian kääntämään sille selkäni. Mieluustihan sitä olisi pidempää katsellut, mutta kyllä nyt oli jo aika jatkaa matkaa.
Peruutan kahden askeleen verran ja käännähdän ympäri lähtien laskeutumaan kumpareen päältä takaisin polun suuntaan. Polun vierettyville saavuttuani käännän vielä jylhän kyömypääni auringon suuntaan ja annan pienen hymyn tapaisen käväistä vielä nopeasti huulillani, ennen kuin käännytän pääni meno suuntaan ja lähden liikkeelle.

Painoni tähden raskaat askeleet jättävät maahan selvät ja erittäin suuret kavion painaumat. Eipä jäisi kellekkään epäselväksi mikä norsun kokoinen olento oli tästä kulkenut. Yht äkkiä laajoihin sieraimiini virtaa ilmavirran mukana tuoma hevosen tuoksu. Seisahdun paikoilleni ja kohotan päätäni hieman ylemmäs korvat kääntyillen antennien tavoin. Silmilläni haravoin aluetta toivoen saavani pian laajahkoon näkökenttääni tämän vieraan hevosen.
Rohkenen epäillä, että myös minut oltiin ainakin hajun perusteella huomattu joten ehkä voisin ilmoittaa olin paikkani. Ehkäpä saisin vieraasta seuraa itselleni tähän varsin miellyttävästi alkaneeseen päivään.
Nostan hieman päätäni ja hirnahdan sitten kumeahkolla äänellä, jolla pyrin viestittämään lähettyvillä oleville, että kaipasin seuraa. Kuulostelen hirnahdukseni jälkeen hetken ennen kuin lähden liikkeelle.

Matka taittuu nopeasti, kun liikun eteenpäin vapaa muotoisen rennossa käynnissä, pitäen askeleeni kuitenkin matkaa syövinä. Reipastan tahtiani, kun tunnen hajun voimistuvan. Olin vallan mielelläni tutustumassa uusiin hevosiin ja toivoin, että mahdollinen seuralaisenkikin suhtautuisi minuun siten, että oikeasti tahtoisi tehdä tuttavuutta. Ei se ollut ikinä järin houkuttelevaa jos seuralainen olisi töykeä taikka epäkiinnostunut minun suhteeni. Tahdoin vain olla hyväksytty ja nauttia hyvästä seurasta.
Sademetsän rehevän polun poikki on mukava kulkea, mutta pian polku päättyy ja aukio avautuu eteeni. Ensiksi siniset silmäni huomaavat lammen, mutta pian silmäni löytävät lammen ääreltä mustan hevosen. Kohotan päätäni korvat höröllä, pitäen kasvoni rentoina ja ystävälliseleisinä.
"Hyvää huomenta, on mukava huomata, että myös joku toinen on yhtä aamu virkku, kuin minä," niin aikaisinhan sitä oltiin tosiaan liikkeellä, kun auringon noususta oli kulunut vain hetki.
"Sallinet minun esittäytyä. Olen Býlor," esittäydyn askeltaen lammen äärelle ja kurottaen sitten valkean pääni vettä kohden. Hörppään vettä muutaman siemauksellisen ja kohotan sitten vettä valuvan turpani ja käännyn silmäilemään nuorempaa tyttöä. Välillämme on kunnioittava välietäisyys ainakin kymmenen metrin verran.
"Varsin miellyttävä sää, eikö totta?" totean antaen katseeni kierähtää aukiota reunustavassa metsikössä, mutta vilkaisun jälkeen palautin lämpöä ja ystävällisyyttä ilmentävät silmäni tamman suuntaan.
Wohweli
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Iituska » 15. Huhti 2012 23:22

Tuoksu voimistui, tähyilin ympärilleni mutta missään ei näkynyt liikettä. Nopeasti hörppäsin vettä lammesta ja pidin ympäristöä samalla silmällä orin mahdollisen hyökkäyksen varalta. Yht`äkkiä kuuluu kumea mutta kova hirnahdus. Säpsähdän pystyyn ja äkkinäisellä liikkeelläni saan muutaman linnun lehahtamaan lentoon lähistöltäni. Varovaisesti peruutan muutaman askeleen taaksepäin ja peruutan suoraan puuhun. "ää!" huudahdan pienesti kun puun oksa pistää lautastani. Käännähdän ympäri ja näen puiden lomassa liikettä.

´Herraisä, missä noin isoja tehdään?!`Säpsähdin itsekseni kun huomasin helvetin ison jättiläisorin kävelevän metsän siimeksestä lammenrantaan. Sydämeni tahtoi selvästi ulosrinnastani sillä se jyskytti kovempaa kuin koskaan ennen. Juuri tuon näköinen ori aiheutti kipuilevan haavan lautaseeni suuressa rekassa aikoinaan. Hengitin syvään ja pitkään henkeä ja yritin rauhoittaa itseäni. Ori avasi suunsa ja päästi lempeän aamutervehdyksen ilmoille, ehkä hän ei ollutkaan niin vaarallinen miltä näyttää.


"huo-huomenta vaan." Sain suustani järkytykseltä. Jalkani olivat levinneet ja seisoin pelokkaan varsan tapaisesti pitäen painon takana valmiina karkaamaan paikalta jos sille tarvetta tulisi. Ori oli tyyni ja rauhallinen toisinkuin minä. Pelokkaana tähyilin ympärilleni kuitenkin jättiläisen liikkeitä seuraten. Ori esittäytyi rauhallisella ja lempeällä äänellä Býloriksi ja lähestyi rantaviivaa päästäkseen juomaan. Otin varuilta askeleen taaksepäin aina samalla kun ori otti eteenpäin. Ori ei kuitenkaan näytä verenhimoiselta julmurilta vaan juuri semmoiselta pehmeältä nallekarhulta joka tekisi mieli ottaaa syliin ja halata, vaikka pystyn näin ajattelemaan ei ruumiini tahdo ottaa itseään niskasta kiinni ja rauhoittua.

Ori tuijottaa nyt suoraan minua ja kyselee säästä. Nopeasti vilkaisen ympärilleni tarkistaen tämänhetkisen sää tilanteen ja
" Kyllä, mukavaa nähdä auringon paistetta pitkästä aikaa." Hymähdän ja saan suupielilleni pienen hymyn aikaseksi. En ihmettelisi vaikka Býlor kuulisi sydämeni jyskeen kymmenen metrin päähän.
" Olen Display's Sonic, mutta voit kutsua ihan Diaksi." Saan esiteltyä itseni vapisevalla äänelläni. ´ muista Dia olen varoittanut sinua oreista, ne lupaa muttei palaa` Sama ääni kaikuu taas pääni sisällä. Mistä tuo riivatun ääni oli peräisin, se ei jätä minua rauhaan kai milloinkaan. ´ Kuka olet? voitko vihdoin kertoa edes sen? ` Saan kysyä taas saman kysymyksen jo tuhannetta kertaa. Mutta niinkuin ennenkin ääni vaikenee eikä vastaa.
" Mitä teet muuten täälläpäin? Oletko uusikin?" Kyselen nopeasti varoen sanomisiani, sillä tuota jättiä en halua suututttaa..
Iituska
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 16. Huhti 2012 15:24

Se mikä huomattiin minusta yleensä ensin oli tosiaan suuri kokoni. Taikka jotkin tarkka silmäisimmät saattoivat kiinnittää huomionsa otsaani koristavaan salmiakin muotoja edustavaan länttiin. Oli miten oli näytin saavan melko suuren reaktion aikaan pienemmässä ja yllättävän nuoressa tammassa. Tietysti se aika ajoin tuntui pahalta, kun muut katsoivat silmät lautasina ja leuka maahan pudonneena. Onneksi loppu pelissä onnistuin saamaan useimmilta hyväksynnän. Olisihan se vallan julmaa, että minut torjuttaisiin tyysti pelkän korkeuteni tähden. Enhän minä ollut tälle mitään voinut, geenit olivat ohjanneet kasvuni ja tässä sitä nyt oltiin. Suurena ja järkkymättömän, kuin vuori konsanaan. Oli tästä kuitenkin jonkin sortin hyöty, minulle ei ihan heti ensimmäisenä ruvettaisi päätään aukomaan.

Toinen on kerrassaan järkyttynyt näkemisestäni, mutta seassa taisi olla jotakin muutakin. Hän vaikutti uudelta ja saattoi arastella ympäristön muutosta.
Saan mustalta vasta tervehdyksen ja nyökkään tälle rohkaiseva hymyn kera. Ehkä toinen tuosta hieman rohkenisi jos huomaisi minun pysyvän asiallisena ja hyvän tahtoisena. Enhän minä oikeasti pahaa tahtonut, en kellekkään. Enkä tietenkään sen myötä myös toivonut, että saisin osakseni vääryyttä ja pahuutta.
Auringon paistetta tosiaan. Eikä pilviäkään juuri näkynyt.
"Sää on nyt parhaimmillaan," totean silmäillen hieman taivaan kannen suuntaan. Nyt oltiin lämpölukeman suhteen siirrytty jo plus asteiden puolelle ja päivän myötä lämpötila vain nousisi. Kohta pääsisivät valta osaa Caralian metsikköä eroon routaisuudestaan. Kevät oli edennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja paikat olivat alkaneet kerätä värejä itseensä. Pian ilma täyttyisi kukkien hunajaisen huumaavalla tuoksulla. Kyllä sitten kelpaisi kelliä niityn keskellä ja pälyillä pilviin.
Nuorikko esittäytyy varsin hienolla nimellä, mutta en suinkaan usko, että osaisin lausua sen saatika muistaisin sen paria hetkeä pidempää. Yritän kuitenkin painaa nimeä Dia mieleeni parhaani mukaan.
"Hauska tavata teidät Dia," yleensä minä kyllä pyrin sinuttelemaan hevosia, mutta kyllä yritin aina välillä luoda seuralaiseni välille sellaisen suhtautumisen, että olimme tasa-arvoisia.

Kun musta kysähtää olinko uusi ja mistä syystä liikuin näillä main naurahdan kevyesti pahaa tarkoittamatta.
"En suinkaan. Olen ollut täällä jo reilun vuoden verran," ilmoitan sitten. "Sinä sen sijaan taidat olla vasta rantautunut, hm?" minä tiesin ainakin saaren säännöistä ja muista asioista ja voisin pitääkin toiselle pienen esitelmän mikäli Dia vain tahtoisi kuulla.
Seuraavaksi aloin pähkäillä miten minun tulisi vastata tamman kysymykseen siitä mikä minut toi tänne saaren kolkkaan.
"Ehkä vain hain seuraa, kun kyllästyin jäätiköllä oloon," jäätiköllä ei tosiaan ollut mitenkään riemuittavaa määrää hevosia. Saatoin olla koko Caralian ainut hevonen joka todella viihtyi iki roudassa olevalla maaperällä ja tunsi olonsa varsin kodikkaaksi.
"Niin minä tosiaan kuulun lumihevosiin," jos toinen olisikin jo kuullut rajoista sun muista olisi varmaan parempi tehdä asia samantien selväksi, ettei valkopäinen epäilisi minua rajojen törkeäksi rikkojaksi. Sitähän minä en tahtonut.
"Entäs sinä, mikä sinut on tänne tuonut?" minulla oli oma aavistus sille. Ehkä toinen kaipasi pientä maiseman vaihtoa, tai vain tutkia paikkoja.
Wohweli
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Iituska » 29. Huhti 2012 00:12

Tarkkailen Jätin tekemisiä ja kuuntelen tämän puheita tarkkaan. Aamu aurinko lämmittää mustaa karvaani mukavasti. Hymy leviää jälleen järkyttyneille kasvoilleni ja kuulen orin kertovan säästä. Kieltämättä sää on kaunis tänään, aurinko näyttäytyy pitkästä aikaa ja ilma lämpenee selvästi vauhdilla. Linnukin ovat herääneet jo laulamaan aamu sirkutuksiaan. `Huomaatko Dia? Orihan pehmoilee päästäksesi syliin,varo vaan..` Kumean möreä ääni kaikui taas pääni sisällä, ääni riivasi jo päivääni.

"Niin, kieltämättä sää on kaunis pitkästä aikaa." Kommentoin orin perään unohtaen riivaavan äänen. Silmäni eivät hymyile. Ne hohkaavat pelkoa ja ahdistusta. Mielessäni ajattelen vain sitä hetkeä kun valtvan orin potku kohdistuu suoraan minuun ja pakokeinoa ei ole ahtaassa rekassa. Miksi ajattelen tätä nyt? Miksi edes haluan muistella sitä?
Orin ääni keskeyttää pienen pakokauhuni ja palaan taas kovan ja muka vahvan kuoreni sisään.

Jättiläinen kertoo asuvansa jäätiköllä, outoa, onko täällä semmoinenkin? olisi mukavaa kuulla saaren maastosta enemmänkin, mutta voiko tuohon jättiin luottaa? Ääni pääni sisällä varoittaa orista, mutta mieleni tekisi tutustua herraan. Nyt jättiläinen kyselee jo miksi tänne saavuin, enhän minä tiedä...
"Noh tuota kunhan kuljeskelen. Olen katsos vasta rantautunut niin en oikein tiedä mistään mitään" SUljin suuni nopeasti kun tajusin että kerroin asioitani aivan liian avoimesti ja ehkä hieman töykeästikkin. Suurempi kaveri ei varmasti tykkäisi hyvää jos höpöttäisin suuni puhtaaksi saman tien.

En todellakaan tahtoisi jäädä noiden kavioiden alle tuumailen samalla kun tuijotan orin jalkoja pelokkaan ja hölmistyneen näköisenä. Huomaan sekoavani pikku hiljaa, mielen vaihtelee nollasta sataan sekunnissa.. Mutta ehkä tasoitun tästä pikkuhiljaa, olisi vain mukava saada tietää tuon mystisen äänen alkuperä...Mutta nyt ei ole sen aika, ei vielä. Kyllä se minulle selviää jos sen tarkoitus on. Vilkaisin oriin ja nappasin maasta heinänkorren suuhuni. Hyvin pursekeltuani käännän pääni taas oriin.
"Et tahoisi kertoa enemmän tästä saaresta?"
Iituska
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Touko 2012 19:24

Taisin olla käymässä vallan köyhäksi puheenaiheiden suhteen. Olin tainnut venyttää säätila puheeaihettakin jo ihan kyllikseen. Voisin hyvin kuvitella mustan nuorukaisen suoranaisesti räjähtävän jos kuulisi minun suustani vielä jotakin säähän kommentoitavaa. Puheenaiheita olisi kyllä muitakin joten ehkäpä minun olisi syytä yrittää vaihtaa se jossain taktisessa välissä. Voitaisiin, vaikka jutustella vuodenajoista, vai olisikohan se silti liian yhtyväinen sää- keskusteluun. Luonnosta olisi myös paljon sanottavaa, sekä erilaisista eläimistä, mutta ehkä minun täytyisi keksiä jotakin aivan muuta. Jotain millä mahtaisin yllättää jopa itsenikin.

Dia sitten paljastaa vastauksen kysymääni. Ai, hän olikin vasta saapunut. Kas kummaa. Nykyään uusia tuli vallan kiivasta tahtia. Kunnon muutto buumi meneillään. Mielessäni saatan jopa naurahtaa hassunhauskoille ajatuksilleni.
"Vai sillä tavalla," totean ystävälliseen tapaani ja osaankin jo suurinpiirtein päätellä mitä mahtoi nuori tyttönen minusta haluta. Koska hän ilmoitti vallan suorasti, että ei tiennyt mistään mitään, tahtoi tamma epäilemättä kuulla minulta kaiken mitä minulla ikinä olisi kerrottavanani. En kuitenkaan lähde suorilta aikein kertomaan vaan jään eräällä tavalla odottamaan, että kuulisin tamman huulilta tämän pyynnön. Olisihan se yksinkertaisen mahdollista, että ei Dia ollut tippaakaan kiinnostunut siitä missä oli ja mikä tämä paikka ylipäätään oli.
Pidän siitä, että saan olla vankkoine teorioineni kanssa oikeassa ja saankin pian huomata, että epäilykseni ovat osuneet napakymppiin. Musta tosiaan tohtii pyytää minua kertomaan saaresta.
"Totta kai," niin kyllä minulta juttua irtoaisi senkin aiheen suhteen. Olinhan ehtinyt tutustua saareen perin pohjin.
"Mistäs aloittaisinkaan," mutisen, kuin itselleni ja kohotan katsettani lievästi ylöspäin, mutta lopulta palautan sen valkopäiseen.
"No, ensiksi on minulla ilo ja suurenmoinen kunnia esitellä sinulle tämän saaren nimi," aloitan vakuuttelevalla imartelulla saarta kohtaan, vaikka olihan se myönnettävä... Caraliassa oli omat varjopuolensa, kuten sen kokema karvas historia, joka ei saisi alkaa toistamaan itseään, ei ainekaan jos se minusta riippui.
"Olet rantautunut Caraliaan, matkamiehen -taikka sitten vain eksyneen - onnen potkun omaiselle saarelle. Meni sinulla ennen huonommin, mutta täällä kaikki muuttuu paremmaksi," sitä saattoi kehuskella, kun itse tunsin syntyneeni Caraliassa eräällä tavalla uudelleen. Tämä oli minun kotini ja tänne minä jäisin.

"Saarella on peräti 6. laumaa joista jokaiseen on tietynlaiset kriteerit värin ja korkeuden suhteen. Tällä tavoin varmistutaan, että tietyt hevoset pärjäävät lauma- alueelle ominaisissa olosuhteissa. Kuten minä lumihevosena pystyn selviämään jäätikön armottomissa pakkasissa karaistuneen olemukseni sekä paksuksi loimittuvan talvikarvani avulla," jatkan esitelmääni. Olisi kai hyvä tuoda myös laumattomat esille. Jokerista olisi kai turhempi mainita, kun oli sekin hyypiö pysynyt jo pidemmän aikaa ihan hissukseen harmia aiheuttamatta. Hyr... Parempi vain niin.
"Sitten on tietysti laumattomat," totean henkeä vetäen. "Heistä ei suoraan sanoen vain pidetä... Laumattomia katsotaan täällä varsin pahasti sillä on ajan myötä huomattu, että uhka nousee nimenomaan laumattomien keskeltä. Siksipä voinkin lämpimästi suositella laumaan liittymistä," juttelen mukavalla äänensävyllä. Tiedän olevani puhelias persoona siksi juttuni saattaisivat venähtää pituutta ihan huomaamattani.
"Sinulle suosittelisin... hm... Tasankohevosten laumaa," tuumaan, kun olen silmä mittaisesti arvioinut Dian korkeutta. Muistaakseni kirjavat eivät olleet tasankolaisiin hyväksyttäviä.
"Kai olet suunnitellut laumaan liittymistä?" en minä tietenkään toiselle alkaisi räyhäämään jos laumaan liittyminen ei kiinnostaisi. Minä, kun olin hyvä sydäminen ja kaikin puolin ennakkoluuloton. Tiedä sitten, vaikka Dia olisikin alunalkaen suunnitellut lähtevänsä takaisin sinne mistä ikinä oli tullutkin. Se olisi ainakin minun mielestäni harmillista sillä tahdoin kovasti saada aina vain uusia tuttavuuksia tälle saarelle.
Wohweli
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Iituska » 30. Joulu 2012 01:30

[anteeksi kovasti, irl elämäni takia en täällä ole kerennyt käydä, mutta nyt yritän pysyä aktiivisena]

Silmäilen oria koko tämän kertomuksen ajan. Pelko rauhoittuu hieman, hengitykseni on hieman rauhallisempi kuin ennen. Sillä ori ei todellakaan aijo tappaa minua tähän lammenrantaan. `Oletko muka oikeasti noin sokea? Orihan janoaa sinua itselleen` ääni toteaa riivaavalla äänellään. "OLE HILJAA" Tokaisen äkäisenä vahingossa ääneen. Hämmästyn käskevää ääntäni ja ehkä jopa hieman pelästyn. Käännän katseeni oriin ja avaan suuni hiljaa peloissani " En siis sinua tarkotitannut, jokin ääni vain päässäni.. tai siis.. ei mitään, unohda." Tunsin kuinka pelko valtasi mieleni, mitä jos ori suuttui käskystäni jota ei oltu edes hänelle tarkoitettu. Mieleni teki taas paeta paikalta, mutta jokin esti minua lähtemästä.

Muistin orin kysyneen jotakin laumaan liittymisestä, sen jälkeen kun oli kertonut saaresta enemmän. "En ole oikein vielä ehtinyt sitä miettiä, mutta ehkä se olisi kannattavaa. Sillä olenhan kuitenkin.." Suljen suuni nopeasti sillä jostakin metsän siimeksestä kuuluu kova huudahdus ja rysäys. Säpsähdin ja astuin muutaman askeelen pois päin äänestä. Varmasti Orin kaverit tulisi ja nyt olisin mennyttä kalua. Jalkani alkoivat tuntua tunnottomilta, en uskaltanut avata suutani, sillä ääneni värisi. `ole valmis, noudan sinut vielä` ääni kantautui korviini, en enää ollut varma oliko se päänisisältä tuleva ääni vai puhuiko joku metsän keskeltä. Vilkuilin ympärilleni peloissani ja yritin saada ajatukseni kasaantumaan, mutta se ei onnistunut.

"a-anteeksi" sain sönkötettyä orille, " Mmistä tuo ääni tuli" Sanoin kai ääneen, en ollut aivan varma enää itsekkään. Hetken kuluttua kaikki pimeni, En nähnyt mitään muutakuin mustaa. Tunsin silti hengittävän. ´mitä täällä tapahtuu´ ajatukset pyörivät päässäni ´mitä tämä on?´. Olenko elossa vai nukahdinko vain, en käsitä enää...
Iituska
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 05. Tammi 2013 17:01

Kohotan pienesti katsettani taivaan puoleen ja nautin lempeästä trooppisesta tuulesta joka hulmuttaa kevyesti valkeita aavistuksen laineikkaita jouhiani. Suljen myös nautinnosta silmäni ja henkäisen syvään. Kyllä Caraliassa kelpasi elää. Avaan silmäni ja rauhallisin elein lasken katseeni mustan puoleen. Hän näytti jotenkin oudolta. Olikohan kaikki hyvin? Ennenkun ehdin sanojani edes harkitsemaan karjaisee tamma käskyn olla hiljaa. Hätkähdän hieman ja toteutan vaistomaisesti pienen peruutusliikkeen.
”Mi-mitä?” kysyn hämmentyneenä korviani hieman taaksepäin laskien. Mistä tässä oikein oli kyse? Tamma sitten pahoittelee ja sanoo, ettei tarkoittanut minua. Ketä sitten, meitähän oli tässä vain kaksi? Valkokasvo puhuu jotakin päänsisäisestä äänestä mikä vain lisää kummastustani. Oliko hän ihan kunnossa? Hänen käytöksensä oli minun silmissäni todella sekavaa.
”Oletko ihan kunnossa Dia-neiti?” kysyn nuorukaiselta huolestuneena. Pian suurehkoihin korviini kantautuu ääntä metsän siimeksistä. Kohotan päätäni korkeammalle ja kääntelen korviani, kuin tavoitteenani paikallistaa ääni. Se tuli niin etäältä, etten kokenut sitä uhkaksi tai vaaraksi. Dian reaktio oli kuitenkin aivan toisenlainen. Tämä säpsähtää ja vilkuilee ympärilleen varsin säikähtäneenä. Etsikö joku häntä vai mistä moinen käytös? En ymmärtänyt enää ollenkaan, mutta siitä huolimatta tahdoin auttaa. Oli asia aivan erikseen osaisinko.

Pian musta pyytelee jälleen anteeksi ja kyselee mistä ääni tuli.
”Älä suotta pyytele anteeksi,” lausahdan sitten rohkaisevasti, vaikka minä tosiaankin kaipasin jonkinlaista apua tämän tamman kanssa. Minusta tuntui kovin avuttomalta, kun en osannut menetellä hänen kanssaan.
”Ja jos tarkoitit tuota rysähdystä ja huutoa.. Se saattoi olla mikä vain, mutta se on kaukana. Ei siitä kannata huolestua,” puhelin rauhoittavaan sävyyn. En ollut ennen edes tavannut näin pelokasta nuorta, joka meni melkein suunniltaan metsän äänien johdosta.
Wohweli
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Iituska » 05. Tammi 2013 23:25

Kuulen orin äänen, joka ei ollut pelottava. Pikemminkin rauhoittava. Hengitykseni alkaa tasaantua kun kuuntelen orin lempeää ja rauhoittavaa ääntä. Ori piti minua varmasti mielipuolena. Totesin ettei äänet metsästä olleet vaikuttaneet orin käytökseen mitenkään. Oliko kaikki vain mielikuvitukseni tuotetta. Olenko tulossa hulluksi?

Vähitellen näköni alkoi palautua, tasoittuneen hengitykseni myötä, "Ki-kiitos" En edes tiedä mistä tuota jättiä kiitän. Ehkä siitä että hän sai minut rauhoittumaan, tai ehkä siitä ettei hän ollut tappanut minua vielä.Pian tunsin voimieni palaavan ja näköni oli taas täydellinen. Katsahdin lampeen päin ja mielessäni kävi pulahdus viileään veteen.

" Tiedätkö onko lammen vesi kuinka viileää?" Kysyn yrittäen kuulostaa kohteliaalta ja saman aikaisesti vilkaisten lammen suuntaan. "Jja pahoittelut vielä äskeisestä, en ihan tiedä mikä minuun meni.. En ehkä ole aivan terve.." Totesin hiljaa, ehkä hieman katuen käytöstäni. Mahani murisi pienesti, ja tahdoin äkkiä suuhuni jotakin purtavaa. En ollut syönyt kunnollla pitkään aikaan.

Huomasin lammen rannassa meheviä ruohotupsuja jotka houkuttelivat kutsuvasti. Otin muutaman varovaisen askeleen kohti lammen rantaa ja haukkasin ruohotupsut suuhuni. Ei kauaakaan kun mahani täyttyi.
"Oletko kauankin ollut jo Caraliassa?" Kysyin suurelta orilta kunhan sain suuni tyhjäkis. En tosin ollut varma kysyinkö kysymyksen jo orilta aikaisemmin. `Varo vaaraa, ei se vielä ole ohi, vaikka siltä tuntuisikin` Möreä ääni jylähti taas päässäni ja säpsähdin tätä hieman. Yritin olla huomioimatta ääntä jja käännyin katsomaan oria kysyvästi.
Iituska
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 06. Tammi 2013 00:32

Dia vaikutti hyvin kiihtyneeltä. Saiko ääni todella hänet noin lamaantuneeksi? Ilmeeni oli äärimmäisen huolestunut. Mitä toisen kanssa pitäisi tehdä? Kärsikö hän jonkunnäköisestä mielenviasta. Se ainekin selittäisi hieman sekavaa käytöstä. Minä en pelännyt mustaa, en siinä mielessä. Minua vain hieman epäilytti ja kalvasi mittava epätietoisuus. Päätin kuitenkin pidättäytyä kohteliaisuudessani enkä lähtenyt utelemaan tamman asioita. Luotin, että toinen kyllä kertoisi mikäli olisi tarpeen tai hän niin tahtoisi.
Höristän korvani, kun kuulen toisen kiittävän hiljaisella äänellään. Mistähän hyvästä se mahtoi olla? En ihan ymmärtänyt, mutta en viitsinyt takertua niin pieneen yksityiskohtaan. Enhän halunnut ahdistaa toista. Tamma näytti jo hieman rauhallisemmalta, kuin hetki sitten, mikä huojentaa suuresti myös minun mieltäni. Minulla ei ollut juuri kokemusta tämänlaisesta käytöksestä ja mikäli tämä olisi kärjistynyt pahempaan suuntaan olisin ollut aivan neuvoton toisen suhteen. Oli onneni, että kaikki se outo käytös oli jo hiljattain menevinään ohi.

Huomaan pian, että olin itse myös hieman jännittynyt tamman yllättävästä käytöksestä ja huomaan nyt vetää syvää henkeä ja laskea pienesti nousseen suojaukseni.
Musta tiedustelee minulta sitten lammessa. En voikuin hymähtää huvittuneena, lähinnä siitä syystä miten nopeasti Dia vaihto aihetta.
”Luulenpa, että siinä tarkenee pulahtaa,” heitän arvioni. Itse en nyt mielinyt turkkiani kastella sillä eihän se välttämättä ennättäisi kuivua ennenkuin saapuisin takaisin jäätikölle ja se jos mikä ei olisi hyväksi terveydelle. Pian Dia lisää vielä toistamiseen pahoittelut oudosta käytöksestään ja epäilee itsekin, ettei ole ihan terve. Kummallista. Tamma ei siis vaikuttanut itsekään tietävän mikä häntä vaivasi.
”Onko tuo jatkunut kauankin?” yritän sitten varovasti kysellä. Minä kyllä kuuntelisin mielelläni ja olisin tietysti myös avuksi mikäli valkokasvoinen nuoriko antaisi.

Musta tamma jatkaa hieman sekavaa käytöstään, kun tämä kysyy olinko ollut kauan Caraliassa.
”Minähän kerroin jo aiemmin,” sanahdan, vaikka en suinkaan syyttävään tai pilkkaavaan sävyyn. Lähinnä vain... hämmentyneenä. Joko unohdus oli ihan normaali sellainen joita sattuu kaikille vähän väliä, taikka sitten toinen ei välttämättä ollut kuunnellut sanomisiani niin tarkkaan, mikäli oli ymmärrettävää nuorelta iältä. Tai sitten tamma koki jotakin outoja jälkioireita aiemmalle käytökselleen. Minä en tiennyt enää mitä minun kuuluisi ajatella herasilmän käytöksestä.
”Mutta reilun vuoden,” päätän sitten vastata toistamiseen, ettei Dian tarvitsisi kokea, että oli tehnyt minua kohtaan julmetun väärin.
Wohweli
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Iituska » 06. Tammi 2013 02:46

Ori vaikuttaa oikeasti huolestuneelta tilastani. Se jos joku rauhoittaa mieltäni. En tiedä, mutta Býlorin seurassa en tunne enää itseäni niin epävarmaksi. Ja ori ei tosiaankaan vaikuta enää pelottavalta ollenkaan.

Huomasin orista pienen huolestuneisuuden, mutta tämä ei kysellyt sen enempää vaan kertoi veden olevan kaipati tarpeeksi lämmintä. Varovasti otin muutaman askeleen kohti veden rajaa. Ja kastoin etuseni veteen. Býlor kyseli siitä oliko nup kohtaukset jatkuneet jo pidempään.
Samalla kun kahlasin rantavedessä mietin uskaltaisinko avata suutani jättiläisen kuullen.. `Pidä varasi..` Ääni kuiskasi sisälläni, niin että juuri ja juuri kuulin sen. Viileä vesi auttoi minua rauhoittumaan, ja päätin kertoa orille kohtauksista, vaikka vastahakoista se olikin.

"Onse, Siitä päivästä kun tänne saavuin, olen kuullut outoja ääniä pääni sisältä. Ääniä jotka saavat minut pelkäämään. Ne varoittavat minua aina jostakin, ja varsinkin silloin jos oreja on lähettyvillä. Kaikki alkoi siitä kun Percivalin kanssa löysin emäni, joka oli menehtynyt merivirtoihin"
Vaikenin nopeasti, sillä pelästyin hieman avonaisuuttani. Ja varsinkin siitä että kerroin tunteitani ja pääni sisältöä jättimäiselle orille.

Hengitykseni tiheni taas, ja tunsin pelon valtaavan sisintäni. Otin muutaman raviaskeleen vedessä kohti lammen keskustaa ja pulahdin viileään veteen. Viileä vesi selvensi ajatukseni ja rauhoituin. Kauaa en vedessä voinut olla sillä en tahtonut vilustua. Pitkin vedoin polskutin takaisin rantaan. Ravistin veden karvoistani voimakkaalla liikkeellä, kuitenkin varoen etten osunut vesipisaroilla Býloriin.
"Anteeksi tämä avautumiseni, ei ole mitenkään tarkoitus vaivata sinua huolillani" Sanoin hieman vetäytyvästi. Hetkesi sain jo hymyn huulilleni kun ori oli oikeasti huolissaan, mutta ääni sai minut taas pelkäämään että murtuisin uudelleen..
Iituska
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 06. Tammi 2013 03:28

Tamma liikkui lammen rantavettä kohden ja mietin jo hetken, ettei Dia ole lainkaan halukas kertomaan kohtauksista, tai siitä mikä häntä ikinä sattui vaivaamaan. Lopulta musta kuitenkin avaa suunsa ja saa korvani kääntymään jälleen hörölle tämän suunnalle. Kuuntelen vaitonaisesti, kun Dia kertoo rantautumisestaan ja siitäkin, että oli löytänyt emänsä. Tyttö rukka.
”Osan ottoni emäsi puolesta,” minun on aivan pakko sanua aluksi ennen kuin alan puida tamman kohtauksia. Hän siis kuuli oudon äänen päänsä sisällä. En ollut ennen vastaavasta kuullut joten en oikein pystynyt samaistumaan tamman kokemuksiin ja tunteisiin. Päätin silti olla avuksi niin hyvin, kuin ikinä osaisin.
”Sekö siis kuulostaa vieraalta? Ei lainkaan itseltäsi?” kyselen sitten voidakseni hahmottaa tilannetta hieman paremmin. Tahdoin todella auttaa. Oli vain eriasia miten tekisin sen.
”Onko sinulla huonoja kokemuksia oreista?” jos se, vaikka johtuisi siitä? Traumathan olisivat melko selittelevä syy moiselle äänelle pään sisässä.

Jälleen Dia pahoittelee. Tällä kertaa avautumistaan enkä voi, kuin naurahtaa lyhyesti, mutta hyvän tahtoisesti.
”Älä suotta pahoittele. On vain hyvä itsesi kannalta, että pystyt käsittelemään näitä asioita,” kerron sitten rohkaistakseni mustaa nuorukaista.
”Ja eikä sinun tarvitse pelätä, että minä levittäisin näitä juttuja, voin luvata, että voit luottaa minuun,” lupauduin sitten vilpittömästi. Minä en sanojani söisi ja toivoin valkokasvonkin ymmärtävän sen.
”Mikä ikinä mieltäsi painaakaan voit huoletta kertoa siitä minulle. Minä kyllä lupaan auttaa parhaani mukaan,” tarjoan apuani avoimesti. Olisi ihan nuoren oma päätös ottaisiko hän apuni vastaan. En suinkaan ryhtyisi pakottamaan vaan toivon tamman itse tajuavan sen, että hän voisi todella hyötyä siitä jos saisi puhua jollekin. Se voisi terapoida häntä hyvin ja saada päänsisäisen äänenkin joskus vielä katoamaan. Tietysti se vaatisi aikaa ja kärsivällisyyttä, sekä erityistä perehdyntää asian ytimeen, mutta minä luotan siihen, että Dia pystyy halutessaan mihin vain tahtookaan. Kyllä se oli huomattu, että nykynuorilla oli paljon sisua ja puhtia taskuissansa, siksi olisikin silkkaa typeryyttä aliarvioida niitä.
Wohweli
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Iituska » 06. Tammi 2013 19:17

Niin otta, onhan se hyvä jos onnistun käsittelemään asian pois päivä järjestyksestä. Býlor sai oloni tuntumaan rauhalliselta. Ehkä Býlorille kertominen saisi äänen katoamaan. Olihan se jo hiljentynyt huomattavasti viime kerrasta.
"Ääni ei ole minua itseäni, se on kuin jostain tuon puoleisesta. Vaikka olen tottunut elämään jo äänen kanssa, se silti saa minut pelkäämään. Ja sekoamaan sisältä käsin."
Ori kyseli myös menneisyyttäni että oliko minun ja orien välillä tapahtunut jotain. Suljin silmäni ja palasin kauas menneisyyksiini. Ja muistin kuinka ahtaassa vaunussa sain kipeän arven lautaseeni.

Hengitykseni tiheni jälleen sillä vanhojen muisteleminen sai minut kiihtymään. En todellakaan pitänyt siitä. Ravistin ajatuksen ahtaasta vaunusta ja muista hevosista pois päästäni ja käännyin katsomaan lempeää Býloria.
"Joskus ennen tänne tulemistani jäin orien jalkoihin ja sain tämän kipeän arven siitä muistoksi. Sen jälkeen orit ovat nostaneet kylmät väreet pintaan ja en oikein ole viihtynyt heidän seurassaan. Tosin sinä olet ollut poikkeus, Olet ollut erittäin mukavaa ja viihtyisää seuraa" Selostin hiljaisella ja hieman pelokkaalla äänellä. En tiedä mitä pelkäsin, pelkäsin kai orin katoavan, vihdoin kun olin löytänyt jonkun keheen voisin turvautua ja kertoa pelostani. Kertoa kuinka paljon minuun oikeasti sattui.

`Kun hän pakenee pelkoaan, oikaisee hän usein suoraan sitä kohti` Sanat kaikuivat pääni sisällä. "Eih, en jaksa tätä enää" Ähähdin hampaideni välistä yrittäen unohtaa äänen, mutta tällä kertaa ääni vain toistui toistumistaan pääni sisällä. Se vaihteli mataluuttaan, aivan kuin painajaisissa. "Býlor, auta minua, en.. en.." Lause jäi kesken sillä jalkani lysähtivät altani ja kaaduin maahan. Ähähdin tuskasta kun karkea hiekka ja juurikko raastoi vatsaani vasten, sen osuessa maahan. "en jaksa enää.." Sain sanottua vielä ennenkuin jäin odottamaan voimieni palautumista. Siinä makasin avuttomana orin edessä, Orin edessä joka piti minua mielipuolena ja sekopäänä. Noh, enhän ollutkaan vasta kuin neljä vuotias. Ehkä vielä jonain päivänä pääsen eroon tästä...
Iituska
 

Re: Aamun hento kuiskaus

ViestiKirjoittaja Wohweli » 24. Tammi 2013 18:47

Minä toivoin syvästi, että Dia luottaisi minuun, tai ehkä kyse oli uskalluksesta. En kuitenkaan tohdi enää sen painostavammin alkaa toista kannustamaan sillä se voisi ahdistaa nuorukaista. Olin tullut jo voitavan määrän tammaa vastaan nyt oli hänen vuoronsa tulla minun puoleeni. Ehkä voisimme yhdessä todella voittaa tämän äänen, niin minä ainakin jaksoin toivoa ja uskoa.
Kun Dia varoen avaa minulle tausta tietoa tästä äänestä nyökkäilen vain varovaisesti. Minulla ei ollut minkäänmoista aavistusta tai mielikuvaa mistä moinen ääni saattoi juurtua tamman mieleen. Voi kuinka toivoinkaan, että tämä nuori kaunis neito, jolla oli vielä paljon nähtävää pääsisi eroon moisesta mieltä riivaavasta äänestä.
”Ei kuulosta hyvältä,” saan todettua tamman kertomalle. En tarkoittanut hyvällä sitä, etteikö Dia voisi päästä eroon äänestä. Lähinnä vain viittasin siihen, että moinen ääni pään sisällä ei olisi musiikkia kellekään.

Kun tiedustelen kokemuksista oreihin huomaan, että Dia hieman synkkenee. Vaikuttaa kätkeytyvän omaan kuoreensa. Olimme edenneet hienosti, enkai saisi nyt aikaa koko tilanteen sortumista? Kuuntelen nuorukaista korvat höröllä ja lempeät safiirisilmät toista silmäillen. Huonoja kokemuksia siis oli ja orit saivat Diassa aikaan muutosta. Tamma kuitenkin vakuuttelee, että minä olin erilainen ori verrattuna siihen mikä sai hänet tolaltaan.
”Olet nähtävästi kokenut kovia,” sellaiset ikävät tapahtumat saivat meissä aina aikaan jotakin epämiellyttävää. Vaikutti kovasti siltä, että tapahtuma oli ollut henkisesti sekä myös fyysisesti ollut nuorelle erittäin raskas.
”On hyvin vaikea näin suoraan sanoa miten pääsisit tuosta äänestä eroon, mutta uskon, että siihen on jokin keino,” puhelen Dialle rohkaisevasti ja toivon, että tämä valoo tammaan uskoa paremmasta huomisesta. Olisi tärkeää, että musta myös itse uskoisi siihen, että kaikki voi muuttua, hän voi parantua.

Juuri, kun olen aloittamassa mahdollista apukeinon luennoimista kuulen Dian voimattoman äänen joka kertoo, ettei hän jaksanut. Minä hieman pelästyn, pelkään nuoren puolesta ja etenkin sitä, että en osaa auttaa häntä. Ääni taisi nyt palata. Musta pyytää minua auttamaan ja otan hitaan puoleisen askeleen tämän puoleen ennenkuin tämä romahtaa maahan ja saa minut säikähdyksestä ottamaan muutaman nopeamman askeleen.
Puren huultani neuvottomana. Mitä voisin tehdä? Tiesin, etten voisi jättää toista tuohon kuntoon aivan yksin. Omatuntoni ei sallisi minun kääntää selkääni Dialle. Minun täytyisi yrittää olla hänen tukenansa, mutta uskaltaisinko lähestyä tammaa joka oli erittäin herkkä pelkälle orien läsnäololle. Auttaisiko jos rauhoittelisin? Puhuisin mukavia ja vakuuttelisin, että valkokasvoinen oli sisältään vahva tamma joka pystyi tahtoessaan ihan mihin vain. Kannattaisi ainakin yrittää.

Rykäisin hiljaa valmistellakseni ääntäni.
”Dia sinä olet vahva nuori neiti. Sinulla on voimaa ja sisua olla sellainen, kuin itse tahdot olla. Sinun ei tarvitse alistua äänen valtaan, sinä voit parantua. Kulkea vielä jonain päivänä ylpeänä päätä korkealla kantaen vailla huolta, vailla pelkoa,” puhelen toiselle rauhoittelevasti hitaaseen sävyyn tarkkaillen samalla tamman reaktiota. Jos tämä ei toimisi olisi yritettävä pian jotain muuta. Musta näytti oikeasti kärsivän ja se tuntui minusta erittäin pahalta. Voi kumpa tämä nyt toimisi.
Wohweli
 


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron