Sua tahdon ymmärtää

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Mwjan » 26. Kesä 2012 13:49

[ Jagashina Sadetanssijan kanssa~ ]

Mästare

Pilvinen sää on peittänyt sinertävän taivaan eikä auringonpaisteesta ole tietoakaan. Hiljaiset askeleet taivalsivat eteenpäin vieraassa maastossa, mutta ajatukset vieraasta paikasta eivät juolahtaneet tämän piirtokasvon mieleen. Maasto ja alue vaikuttivat samalta kuin omassa kotimaassa. Mitä jos hän olikin vain rantautunut seuraavalle rannalle ja oli samassa paikassa kuin aina ennen? Mistä tamma tiesi olevansa saarella? Mistä hän pystyi tietämään tarkan olinpaikan?

Hymysuin, lainkaan peläten punaturkki käveli ja katseli maisema. Jo päällepäin näytti ettei tammalla ollut hätää. Koskaan ei kuitenkaan voinut tietää mikä petoeläin hyppäisi niskaan tiheästä pusikosta. Mästare, tämä entinen juoksija ei siitä välittänyt vaan jatkoi matkaansa. Oli muutakin ajateltavaa kuin miettiä tulla syödyksi, eikö niin? Tästä saattoivat olla moni samaa mieltä, mutta olihan olemassa niitä herkempiä olentoja, jotka välittivät jokaisesta asiasta ja osasivat ottaa niistä suurta päänvaivaa.

En pelkää ottaa tilaa haltuun.

Maasto oli hyvin mutkikasta ja jokaista erilaista oksaa täytyi väistää välttääkseen osumat. Maa kavioiden alla oli vaikeakulkuista ja puunjuuriin oli liki mahdollista kompastua. Vain tasaista maastoa koko elämänsä juosten oli tämä täysin vierasta. Onneksi vuosien aikana hän oli saanut treeniä ja oppinut nostamaan jalkojaan tarpeeksi, mutta maasto vaihtelevuuden takia tuntui hankalalta kulkea.
Maasto ei kuitenkaan estänyt tätä pientä liukasaskelista tammaa pysähtymään. Se jatkoi matkaansa, pää kääntyili ja korvat samaan tahtiin tarkkaillen ympäristöään.

Mitä syvemmälle hän puski itseään sitä pimeämmäksi sademetsä muuttui. Kuin tyhjiössä kävellen, äänet peittyivät ja valo hävisi. Hetken aikaa astuen eteenpäin ja käänteli päätään, laski sitä hiljaa alaspäin sekä askeleet muuttuivat hitaammiksi ja epävarmoiksi. Nielaisu kävi sen kurkussa ja katseeseen ilmestyi pelokas katse.
Mihinhän itsensä oli saattanut? Siinä samassa yksi puska heilahti, kuului epämääräinen ääni mitä tamma ei kyennyt käsittämään ja siltä seisomalta se kääntyi ympäri. Etujalat nousivat ilmaan ja takajalat jäivät paikoilleen antamaan vauhtia, tekemään U-käännöksen. Heti tämän tehtyään, vain maa hänen allaan pöllähti ja tamma oli saman tien kiitoravissa.

”Apua!”, se huusi vain säikähdyksestä.
Mwjan
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Jaksu » 26. Kesä 2012 22:47

[täältä myö tullahan]

Sadetanssija

Sademetsän uumenissa vallitsi rauhallinen tunnelma valkean orin käyskennellessä pitkin sen mutkittelevia, kiemuraisia polkuja. Sadetanssija oli taas kerran eksynyt pois oman laumansa mailta ja hän veikkasi päätyneensä yhteismaalle. Ainakin hän toivoi sitä, ettei olisi vain tunkeilemassa jonkin vieraan lauman alueella. Sinisilmä hymähti mietteliäästi. Dark Iris oli kyllä opettanut hänelle lumihevosten rajojen tuntomerkit, mutta silti hän onnistui toisinaan eksymään reitiltään.
Sadetanssija ei ehtinyt syventyä sen enempää mietteisiinsä, sillä hänen oli keskityttävä koko ajan omiin askeliinsa. Hän oli jo kolhinut itsensä kipeäksi törmäilemällä suuriin puihin ja kompastumalla juuriin, kiviin ja kuoppiin, jotka piilottelivat petollisesti isojen lehvien ja pensaiden varjoissa. Sadetanssijan jalkoja, päätä ja rintakehää särki, sillä niitä hän oli kolhinut kaikista eniten. Ori oli vähän rähjääntyneen näköinenkin, valkeisiin jouhiin oli takertunut lehtiä ja muuta pientä roskaa ja hänen kaunis valkea karvansa oli multainen. Ori tunnusteli maata hyvin huolellisesti ja tarkasti välttääkseen enimmät kompuroimiset ja pikkuhiljaa kulku sademetsässä alkoikin sujua aina vain paremmin.

Sadetanssija ei oikein pitänyt sademetsän ilmastosta. Se oli hänen mielestään liian kostea ja kuuma, painostavan tuntuinen. Sitä oli jopa raskas hengittää. Sinisilmä halusi kiireesti löytää tien ulos metsästä, sillä hänen olonsa ei ollut lainkaan mukava eikä hän halunnut viivyttää siellä oloaan ollenkaan. Ainoa asia, mistä Sadetanssija piti sademetsässä, oli sen tuoksu. Metsä oli täynnä eksoottisia, erikoisen tuoksuisia kukkia, joita hän välillä pysähtyi haistelemaan. Sellaisia kukkia ei muualla päin saarta löytänyt, ainoastaan sademetsästä.
Kimo heilautti kaulaansa rennosti. Liike sai hänen harjansa hulmahtamaan ja osa siihen takertuneista lehdistä varisi takaisin maahan. Hänen kirkkaan siniset silmänsä olivat tyhjät, mutta Sadetanssijan ilme oli varsin keskittynyt hänen asetellessaan jalkojaan varovasti yksi toisensa eteen. Ori mietti miten pitkä matka hänellä oli vielä kuljettavanaan ennen kuin hän pääsisi sademetsästä pois, mutta totesi sitten, ettei sitä kannattanut miettiä liikaa tai aika tuntuisi venyvän vain pidemmäksi.

Kimon ajatukset sinkosivatkin saman tien toisaalle, sillä lähistöltä kantautui hänen korviinsa jonkun, ilmeisesti tamman, hätäinen huuto. Sadetanssija nauliutui niille sijoilleen, kohotti päänsä valppaana ylös ja kuunteli tarkkaan ympäristön ääniä. Hän kuuli jostain vasemmalta puoleltaan nopeita askeleita, jotka vaikuttivat tulevan häntä kohti.
"Kuka siellä?", Sadetanssija huudahti metsälle ja odotti hetken vastaisiko hänelle kukaan. "Mikä sinulla on hätänä?", sinisilmä jatkoi ja tunsi hermostuvansa hiukan. Häntä pelotti ajatella mikä tuntemattomalla hevosella oli hätänä, mutta hän pelkäsi myös omasta puolestaan. Liikkuiko lähistöllä kenties jokin nälkäinen peto, jota tuntematon tamma juoksi karkuun? Sadetanssija tiesi hyvin, ettei hän pääsisi tarvittavan nopeasti pakoon pedon kynsistä. Valkean keho jännittyi jokaista lihasta myöten. Hän oli valmiina juoksemaan karkuun jos siihen oli tarvetta. Sadetanssija pysyi kuitenkin toistaiseksi paikoillaan, sillä hän ei aikonut jättää vierasta yksin pedon armoille, jos tällä oli sellainen perässään.
Jaksu
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Mwjan » 29. Kesä 2012 21:52

Kiireisiin askeliin singoten punarautias ravasi minkä jaloistaan pääsi. Hänelle henkiriepu oli tärkein, eikä uskaltanut jäädä petoeläimen hampaisiin. Tässä tapauksessa mitä karkuun hän juoksi, ei ollut mikään. Omat mielikuvitukset olivat laukanneet kirjaimellisesti nuoren tamman mieleen, mikä oli johtanut tämän juoksemaan pakoon.

Määränpäällä ei ollut väliä, mutta nopeasti oli päästävä. Nopeista liikkeistään ja liikkuvan ravinsa ansiosta se antoi vain painaa eteenpäin. Vaikka maasto oli edelleen kumpurainen, pakokauhu ei lukenut sitä sellaiseksi. Maalla ei ollut enää väliä.
Korvat olivat taipuneet raivolla taaksepäin ja ilme pyrki tarkkailemaan lujasta vauhdista selkänsä taakse. Tamma kuvitteli hänen perässään juoksevan suuren petoeläimen, mitä ei voinut silmin tarkentaa. Vain pyhällä hengellä hän kykeni juoksemaan eteenpäin.

Voitontahtoisen tempoinen ravi polki pientä piirtopäätä eteenpäin. Lehdistöt löivät sitä kasvoille, jalkoihin, rintakehään ja vaikka minne. Hän ei välittänyt. Suuret lehdistöt oksineen saattoivat raapia liki olemattomia haavoja sen ohueen ihoon eli jalkoihin. Vain takajalkojen vaaleissa sukissa saattoi näkyä pieniä punaisia pilkkuja, mutta jo valmiiksi punertavassa karvassa ne ei näkynyt.
Kun viimeinen suuri lehdistö loppui ja hänen eteensä valkeni kirjaimellisesti valkea hevonen. Juuri ennen valkeaa hevosta oli tamman katse kohdistunut taaksepäin. Pelon vallassa olleena hän ei kyennyt kuulemaan ventovieraan ääniä eikä havahtumaan sen olemassaoloon. Juuri oikealla hetkellä se tajusi kääntää päänsä eteenpäin.

Silmät suurenivat ja keuhkot ottivat suuren haukun ilmaa säikähdyksestä. Jalat lopettivat juoksemisen ja ottivat äkkijarrutuksen. Pehmeä maa antoi periksi ja kuin pomppien se lähestyi valkoista hevosta, mutta ei kyennyt pysähtymään. Juuri ennen törmätessään tuohon valkeaa, se polkaisi rajusti itsensä sivulle ja vältti tapaturman. Vain maa hänen allaan lensi ja saattoi jarrutuksen aikana lentää myös valkeaa päin, mutta tämän aikana tamma oli sulkenut visusti silmänsä ja luottanut aisteihinsa.

Hänen loikatessaan sivulle, hän jarrutteli ja pysäytti vauhtinsa. Sen pää nousi nopeasti ylös niin että harjakin heilahti, ellei koko hänen kehonsa. Tiiviisti hengittäen ja säikähdyksestä kauheena sen katse oli selvästi säikähtänyt. Vaikean hengittämisen yhteydessä se ei kyennyt edes sanomaan sanaakaan.
Mwjan
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Jaksu » 18. Heinä 2012 21:15

Sadetanssija kurtisti hermostuneesti kulmiaan. Hän erotti yhä vauhdikkaiden askelten töminän metsän muiden äänien lomasta, mutta kukaan ei vastannut hänelle. Olikohan hänen suuntaansa rynnistävä olento sittenkään hevonen? Sadetanssija oli hämillään eikä tiennyt mitä tekisi. Kannattaisiko hänen lähteä juoksemaan karkuun, jos häntä lähestymässä olikin jokin vaarallinen otus, vai pitäisikö orin sittenkin jäädä odottamaan paikoilleen? Saattoihan olla, ettei toinen vain ollut sattunut kuulemaan hänen huutoansa eikä sen tähden vastannut hänelle. Valkeaharja korotti ääntään vielä kerran ja toivoi hartaasti, että hänelle vastattaisiin.
"H-haloo, kuka siellä?", Sadetanssija kysyi pelokkaasti. "O-oletteko pulassa?"
... Ori ei saanut edelleenkään vastausta. Hän nielaisi ja koetti hengittää rauhallisesti syvään, kun jännitys puristi voimakkaasti hänen rintaansa. Sadetanssija toisteli itsekseen, ettei hänellä ollut mitään syytä pelkoon, mutta se ei hälventänyt hänen jännitystään lainkaan.

Pian tuntematon olento syöksyikin kohti lumenvalkoista oria, joka peruutti vikkelästi taaksepäin yhteen törmäyksen pelossa. Sadetanssija unohti täysin tarkistaa minne käveli, joten hän kompastui puun juureen ja kaatui maahan kyljelleen mullan ja pikku kivien ropistessa hänen päälleen. Ilma pakeni valkean keuhkoista hänen tömähdettyään voimakkaasti kovaa maata vasten. Ori haukkoi henkeään, värisi kauhusta ja sätki jaloillaan vimmatusti ilmaa yrittäessään päästä takaisin jaloilleen. Hän tunsi olonsa hyvin avuttomaksi, sillä hän ei nähnyt mikä paikalle oli saapunut eikä hänellä olisi mahdollisuuksia päästä pakoon, jos häneen miltei törmännyt olento oli petoeläin.
"Apua, apua!" valkea hirnui peloissaan ja yritti yhä päästä takaisin tolpilleen. Hänen korvansa olivat painuneet kiinni niskaan ja hänen sinisissä silmissään kiilui pelko. "O-ole kiltti, älä satuta minua!", hän inahti kauhistuneesti.
Jaksu
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Mwjan » 20. Heinä 2012 23:17

Samassa sekasorrossa ehti tapahtua monia erilaisia asioita, jotka saattoivat olla haitallisia kummallekin. Onneksi tamma oli ketterä jaloistaan ja onnistui väistämään vaarallisen tilanteen. Silmänsä sulkeneena se ei nähnyt kuinka toinen oli pelokkaana kaatunut maahan sekä yrittänyt sätkiä itsensä ylös.
Pysähtyneenä se huohotti raskaasti ja yritti pysyä rauhallisena. Sen pää kääntyi vieraaseen ketä päin oli melkein juuri juossut. Hiki valui vuolaasti sen punertavaa karvaa pitkin ja koko keho kohosi hengityksen tahdissa.

Valkea, erittäin kiharakarvaisen näköinen sätki maassa ja pyrki nousemaan ylös. Hänkin oli säikähtänyt pahanpäiväisesti ja luultavasti kompastunut. Viimein kun tamma kykeni sulattamaan tapahtunutta ja hahmotti ympärillään olevan maiseman sekä unohti olemattoman perässäjuoksijansa. Tamma säikähti ja pelkäsi pahinta. Oliko toinen loukkaantunut hänen takiaan vai kompastunut?
Valkea huusi pelokkaana. Tummaturpa ei osannut sanoa vieläkään sanoja, tuijotti maassa sätkivää olentoa joka yritti noista jaloilleen. Tarkkaan kun hän tuijotti toista sekä hänen tekemistään, hehkui vieraan silmistä olemattomuus ja jokin sellainen mitä tamma ei ikinä ollut nähnyt.

Viimein kun vieras huusi armoa, tamma heräsi. Sillä nopealla hetkellä hän hypähti reippain askelin kohti valkeaa, pyrki työntämään koko päällään häntä ylöspäin.
”Anna anteeksi!”, se pahoitteli ja äänensävy hukkui pelkoon. Hän antoi kaiken voimansa toisen ylös nostamiseen.
”En tiedä mikä minuun meni”, se sanoi liki heti pahoittelunsa jälkeen. Hyvä ettei tamma itkuiseksi muuttunut. Hän ei tahallaan halunnut satuttaa ketään. Ei ikinä!
”Ei hätää”, se sanoi reippaasti, mutta pelkäsi itsekin yhtä paljon kuin tuo vieras. Sen aisti helposti.

[ toivottavasti ei niin kauhean sekavaa tekstiä.. ]
Mwjan
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Jaksu » 03. Tammi 2013 16:24

[ei ollut ollenkaan:3 ja anteeksi pitkä kesto vastauksen kanssa!]

”Anna anteeksi!”, sanoi otus, joka oli vain nipin napin välttänyt yhteentörmäyksen Sadetanssijan kanssa. Orin hämmästykseksi tämä ei ollutkaan mikään ahnas peto, joka olisi voinut helposti pistellä hänet suihinsa, vaan hevonen niin kuin hän oli alunperin epäillytkin. Valkea rauhoittui tämän tiedon myötä ja lopetti hätääntyneen sätkimisensä. Hänen ilmeensä muuttui pakokauhuisesta tyyneksi ja vieno hymy hiipi hänen tummanpuhuvalle turvalleen.
Sadetanssija tunsi toisen pään liukuvan alleen ja ymmärsi toisen haluavan auttaa hänet takaisin jaloilleen. Ori pyrki uudestaan ylös tamman avustuksen voimin, ja pääsi kuin pääsikin takaisin seisaalleen.
"Kiitos avusta. Ja ei se mitään, älä turhaan murehdi", valkea lausui rennosti ja hymyili leveämmin osoittaakseen, ettei kantanut kaunaa toiselle. "Itsehän minä hieman ylireagoin. Luulin teitä joksikin verenhimoiseksi petoeläimeksi, joka söisi minut", hän jatkoi naurahtaen huvittuneesti itselleen. Hän ravisteli kehoaan saadakseen karvapeitteeseensä tarttuneen lian pois niin, että hänen tuuhea, kiharainen harjansa heilahteli vimmatusti puolelta toiselle. Hän myös heilautti silmilleen valuneen otsaharjaksen pois, vaikkei se hänen näköään haitannutkaan. Se vain pisteli ikävästi hänen silmiään. Sitten hän kurotti päätään tamman suuntaan tämän äänen avulla, ja painoi turpansa tamman sileää poskea vasten rauhoittaakseen tätä hieman. Tamma oli kuulostanut pelokkaalta, melkein itkuiselta puhuessaan hänelle. Sadetanssija halusi pyyhkiä turhan huolen pois tämän mielestä.
"Oletteko itse kunnossa? Kuulostitte siltä kuin teillä olisi ollut suurikin hätä rynnistäessäne metsän poikki"
Jaksu
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Mwjan » 15. Tammi 2013 15:23

Sydän pumppasi kiivaasti vasten rintaa kaiken tapahtuman jälkeen. Hengitys pikkuhiljaa tasaantui ja pyrki palaamaan tasaiseen rytmiin.
Tuo valkeapukuinen ori antoi vaikutelman itsestään rennoksi, eikä hän pahastunut tapahtuneesta. Mästare puolestaan oli edelleen pahoillaan aiheuttaen tyhmällä teollaan toiselle hätätilanteen. Onneksi hetken aikaa ajan mennessä eteenpäin, tilannekin tasaantui ja molemmat kykenivät keskustelemaan rauhallisemmin.

”Ehen suinkaan..”, viitaten siihen, että tamma ei tosiaan ollut mikään villipeto. Tuiki tavallinen tallaaja, joka seilasi maita eksyneen oloisena.
Hän pystyi silmillään näkemään toisen rentoutumisen. Se ravitsi itseään ja painoi hiljaa turvan tamman lähettyville, saadakseen tämän rauhoittumaan. Sinä aikana hän huokaisi helpotuksesta ja toisen läsnäolo sai rauhoittumaan. Se oli ihmeellistä.

Mitä voinnista puheen ollen, tamma hymähti ja perääntyi kauemmaksi katsomaan oria tarkemmin, keskustelemaan.
”Olen kunnossa. Säikähdin jotain ja lähdin juoksemaan, muuten olen ok”, hän sai sanotuksi.

Orin rauhallisuus pisti silmään. Ensimmäisenä tamman katse kiersi sen kasvoja ja ne pistivät orin silmiin. Oliko hän sokea vai oliko silmissä jotain värivirheellistä. Ne hukkuivat outoihin väreihin. Tamma ei kuitenkaan voinut olla asiasta täysin selvä. Ensivaikutelma sen käyttäytymisestä, rauhallisuudesta ja tavasta toimia oli viittaus sokeuteen. Silmät eivät antaneet vaikutelmaa sokeuteen.
”Olen Mästare, kuka te olette?”, se kysyi lempeällä äänellään, edelleen katsoen tuota valkean pehmoista oria joka oli häntä korkeudeltaan suurempi, mutta kooltaan samanlainen. Se oli heikon näköinen, mutta…
… Ei hän löytänyt sanoja kuvailemaan valkeaa oria, eikä myöskään saanut sopivia sanoja suuhunsa.
Mwjan
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Jaksu » 18. Tammi 2013 14:59

Sadetanssija aisti jännittyneen ilmapiirin rentoutuneen. Tammakin oli jo selvästi ehtinyt rauhoittua, tämä hengitteli tasaiseen tahtiin ja kehokaan ei ollut jännityksestä pingottunut. Hän ei silti vetäytynyt kosketuksestaan, vaan piteli turpaansa hellästi tamman pehmeää ja lämpöistä poskea vasten. Ori huomasi tämän olevan melko pienikokoinen, sillä hänen ei tarvinnut kurotella päällään ylös tai alas. Sadetanssija pohti mihin laumaan tamma mahtoi kuulua. Hän tiesi vuoristoponien olevan kooltaan hyvin pieniä ja ylänköhevosten päinvastoin suuria, joten ainakaan niihin laumoihin valkea ei uskonut tamman kuuluvan. Hän päätti kysyä tammalta asiasta myöhemmin. Sadetanssija ajatteli, että olisi mukavaa jos he molemmat olisivat lumihevosia.

Tamma irtautui Sadetanssijan kosketuksesta, jolloin hän höristi korviaan uteliaana ja koetti suunnata kasvonsa toista kohti tämän puhuessa. Tamma vakuutti olevansa kunnossa ja kertoi säikähtäneensä jotain. Sadetanssija nyökäytti pienesti päätään ja hymyili pehmeästi, hän oli hyvillään, että toinen oli kunnossa eikä mitään kamalaa ollut sattunut.
"Hyvä, että olette kunnossa. Luulin teillä olleen suurikin hätä ja pelkäsin, että teille olisi sattunut jotain", valkea sanoi. Hän oli todella ehtinyt hätääntyä tamman puolesta, mutta onneksi kyseessä oli ollut vain väärä hälytys. Sadetanssija ei sokeana hevosena olisi voinut toista auttaa jos joku olisi käynyt tämän kimppuun. Hän oli myös heikko, sillä sokeutumisen myötä hän ei ollut pystynyt juoksemaan tai liikkumaan niin, että hänen lihaksensa olisivat pysyneet hyvässä kunnossa. Valkea ei silti antanut sen vaivata päätään turhaan, hän oli varsin onnellinen sellaisena kuin oli ja tyytyväinen elämäänsä.

Tamma kertoi nimensä olevan Mästare. Sadetanssija hymyili iloisesti kuullessaan viimeinkin tamman nimen. Hän mietti, oliko se jotain erityistä kieltä, sillä hän ei ymmärtänyt mitä tamman nimi tarkoitti. Se oli hänestä joka tapauksessa hyvin mukavankuuloinen ja sievä.
"Mukava tutustua, Mästare. Minun nimeni on Sadetanssija", hän sanoi hiljaisella, hennolla äänellään siniset silmänsä säihkyen. "Saanko udella, mihin laumaan te mahdatte kuulua? Itse olen lumihevonen," hän lisäsi perään, sillä hän oli hyvin kiinnostunut kuulemaan mihin laumaan Mästare kuului, vai kuuluiko mihinkään.
Jaksu
 

Re: Sua tahdon ymmärtää

ViestiKirjoittaja Mwjan » 09. Tammi 2014 16:13

Ori oli kaikin puolin mukava sekä hyvin rauhallinen. Hänelle tuntui olevan muut etusijalla kuin oma itsensä. Tamma hymähti niille sanoille, mitä vieras sanoi. Sen ääni oli rauhallisen pehmeä ja rauhoittava. Viimein kun tilanteesta saatiin kiinni, tamma pystyi rentoutumaan entistä enemmän. Hänellä oli tilaisuus tutustua toiseen, koska toinen ei ollut vaarallinen eikä halunnut tehdä pahaa kenellekään. Hänen kanssaan juttu tulisi luistamaan ja saisi olla rauhassa, keskustella mukavia.

Kysymys oli kantautunut orin korviin ja se esitteli itsensä Sadetanssijaksi. Nimi kuulosti melko omituiselta, mutta eipä tammankaan nimi ollut selvempi. Mästare hymähti ja hymyili pienesti nimelle. Se ei tietenkään ollut pilkkauksen merkki, päinvastoin. Se oli melko mukavakin, kun alkoi toistelemaan nimeä mielessä.
Puheenaiheeksi otettiin yhtäkkiä joku lauma. Mikä ihmeen lauma? Kysymys sai ravurin kallistamaan päätään. Ori ei kuitenkaan tuntunut hahmottavan tarkalleen tämän liikkeitä. Olisikohan sittenkin aikaisempi epäilys pitänyt paikkansa?

Lumihevoset. Hmm. Mästare empi hetken, mumisi kai itsekseen ja yritti etsiä Sadetanssijasta katsekontaktia. Ellei se väärin katsonut, tuntui ettei ori katsonut tätä laisinkaan.
”Ömm.. en kai taida kuulua mihinkään laumaan”, se sanoi epäröiden. Ori oli toinen hevonen, kenet Mästare oli täällä tavannut. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä mitä nämä laumat olivat tai se minne tämä oli saapunut. Mitkä laumat…?

Lumihevoset- sana kuului korvaan sellaiselta, että sinne erittäin vaaleat hevoset kuuluisivat. Ainakin Sadetanssija antoi ulkonäöllään kuvauksen lumihevoset- laumasta. Sehän oli vain pelkkä arvaus. Sadetanssijan olemus sai Mästarenkin muuttumaan hiljalleen rauhalliseksi ja avoimeksi.
Mwjan
 


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron