Et voi vain yhtä rakastaa kun maailma niin paljon tarjoaa

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

Et voi vain yhtä rakastaa kun maailma niin paljon tarjoaa

ViestiKirjoittaja Jaksu » 08. Helmi 2014 23:05

[Wohveli mukaan kera Gabrielin! Ja Zarrocille kiitos pelin nimen keksimisestä :3]

Kamír

Hoeron purkautumisen jälkeen olin monien muiden tavoin hakeutunut pakokauhun vallassa pois sen lähettyviltä. Purkauksen synnyttämät savu- ja tuhkapilvet olivat levinneet nopeasti laumattomien alueelta aavikkohevostenkin maille saakka, missä olo oli käynyt sietämättömän tukalaksi - ilma oli nimittäin savusta tunkkainen ja maa peittyi sankkaan tuhkakerrokseen, jonka alta oli vaikea löytää mitään syötäväksi kelpaavaa... Hirvittävä katastrofi minulle, siis.

Niinpä olin suunnannut juoksujalkaa Yhteismaalle sademetsään, missä ilma oli vapaa savusta ja maa vailla tuhkapeitettä - ainakin toistaiseksi. Hengitin raikasta ilmaa syvään keuhkojeni täydeltä, ja päästin sen sitten hitaasti ulos. Olin pysähtynyt lepäämään pienen lammen äärelle, joka muistutti kokonsa puolesta ennemminkin lätäkköä. Lähistöllä ei vaikuttanut olevan ristinsielua, joten saatoin lepuuttaa siinä särkeviä lihaksiani ja hengähtää kaikessa rauhassa. Sain myös sammutettua kurkkuani kuivanneen janon juomalla lammen vettä, jonka makua ei tosin voinut kehua kovin hyväksi. Mutta parempi sekin, kuin ei mitään.

Kerättyäni tarpeeksi voimia päätin jatkaa matkaa, mutta tällä kertaa huomattavasti verkkaisempaan tahtiin. Kävelin rauhallisesti pitkin suurten puiden välissä mutkittelevaa polkua ja pohdin, minne se mahtoi johtaa. Ehkäpä jonnekin täysin tuntemattomaan paikkaan, missä en ole entuudestaan käynyt? Se voisi olla jännittävää.
Käyskennellessäni eteenpäin omaa, laiskaa vauhtiani vajosin pian ajatusteni syövereihin. Mietteisiini uppoutuneena en ollut enää niin tarkkaavainen minkään ympärillä tapahtuvan suhteen enkä myöskään katsonut mihin jalkani laskin, joten oli kai ennustettavissa, että astuin huomaamattani syvään kuoppaan. Kiljaisin kivun vihlaistessa jalkaani ja rymisin maahan nenälleni.
"Auts!", parkaisin yhteen puristettujen hampaiden välistä ja vilkaisin vasenta etustani, jonka vuohisen olin onnistunut nyrjäyttämään. Kipu säteili siitä koko jalkaan. Mustavalkoiset kasvoni vääntyivät tuskaisaan irvistykseen. "Aijaijai...", mutisin edelleen hampaita toisiaan vasten pureskellen.
Mikäs nyt neuvoksi? Tästä ei ihan heti noustaisi takaisin jaloilleen...
Jaksu
 

Re: Et voi vain yhtä rakastaa kun maailma niin paljon tarjoa

ViestiKirjoittaja Wohweli » 12. Helmi 2014 01:27

Gabriel

Nuori ruunivoikko oli pysähtynyt lepäilemään trooppisen puun tarjoilemaan varjoon. Kun lähimain ei ollut kuulunut olevan ketään oli hän uskaltautunut jopa laskeutumaan maata vasten. Harmaatsilmät pysyivät kuitenkin itsepäisesti auki eikä Gabriel suostunut lopettamaan ympäristön tarkkailua. Tiedä mistä nälkäinen villipeto hyökkäisi, arvet orin lihaksikkaalla kaulalla muistuttivat jatkuvasti siitä miten vaarallinen paikka Caralia osasi halutessaan olla.
Parantajan kenkiin astuessaan oli harmaasilmä toistuvasti tekemisissä itsensä loukanneiden hevosten kanssa. Yli valtaosa tuli valittelemaan pedon hyökkäyksestä joka nosti toistuvasti Gabrielin omat kaunat pinnalle. Voi miten hän haluaisikaan nyt vanhempana potkia sitä puumaa persuksille. Sen se mokoma kissa ansaitsisi, vaikka useampaankin kertaa. Tunti kuluisi helposti karvapalloa höykyttäessä.

Ajatukset katkesivat ohuen langan tavoin, kun kiljaisu yltti ruunivoikon korviin. Vaistomaisesti ori pompahti jaloilleen ja käänteli korviaan äänenpaikantaakseen, kun suunta tuli selväksi lähti Gabriel hiljaisin askelin etenemään sitä kohti. Ori oli varautunut lähes kaikkeen, ainakin henkiseltä puolelta. Ainakin hätää kärsivä oli kiljahduksesta päätellen tamma, tuskin yksikään ori saisi hyvällä tahdollakaan ihan noin naismaista ääntä aikaiseksi.
Tummaturpa piti korvansa höröllä ja kuunteli tarkasti, äänet tuntuivat loppuvan, mutta se ei saanut oria pysähtymään, päin vastoin. Gabriel lisäsi vauhtia sillä uskoi, että kyseessä ei ollut peto vaan nyt käsillä olisi jokin toisenlainen hätä. Pedon äänet olisivat takuulla kantaneet jo kauas, myös tuskan parahdukset olisivat jatkuneet muussa tapauksessa pidempää.
Reippammassa vauhdissa edetessään saapui Gabriel lopulta paikalle ja korkeat sademetsän puut paljastivat takaataan maahan sortuneen kirjavan tamman. Ruunivoikko seisahtui aloillensa ja päätti kaiken varuilta vielä varmistaa ympäristön selväksi ennenkuin palautti harmaiden silmiensä katseen tammaan.
"Oletteko kunnossa?" Gabriel kysyi kohteliaasti, vaikka pitikin kiljaisun perusteella vastausta lähes ilmiselvänä.
Wohweli
 

Re: Et voi vain yhtä rakastaa kun maailma niin paljon tarjoa

ViestiKirjoittaja Jaksu » 12. Helmi 2014 17:40

Koetin kuumeisesti pähkäillä miten saisin vuohisessani jomottavan kivun helpottamaan, jotta pääsisin äkkiä takaisin jaloilleni. Vaikutti kuitenkin ikävästi siltä, etten voisi tehdä asialle yhtään mitään. Vuohiseni oli nyrjähtänyt melko pahasti, eikä minulla ollut harmainta hajua kuinka saisin hoidettua sen nopeasti kuntoon. Pälyilin avuttomana ympärilleni. Jos joku petoeläin nyt äkkäisi minut, olisin sille helppo saalis. Nielaisin kuuluvasti ja vilkaisin sitten uudelleen vuohistani, huonoa onneani sadatellen. Jalkani oli pahoin turvonnut, mikä tekisi sen liikuttamisesta entistä vaikeampaa. Yritin kokeeksi hieman taivuttaa vuohistani, mutta silloin jalkani lävitse hyökyi sellainen kipuaalto, että rääkäisin tuskasta saaden lähipuiden linnutkin pyrähtämään pakosalle. Hemmetti sentään, kirosin mielessäni ja puuskahdin turhautuneena, otsa vihaiseen kurttuun painautuen. Että pitikin olla niin huolimaton ja astua siihen pahuksen kuoppaan. Tästä ei nyt noustaisi ihan vähään aikaan - hyvä, jos edes iltaan mennessä pystyn joten kuten seisomaan!

Alistuneena kohtalooni makoilin täysin liikkumattomana maassa. Mietin, pitäisikö minun yrittää jotenkin raahautua sivummalle suojaan, sillä polulla maatessani olin kuin paisti tarjottimella - siitä olisi petojen helppo ottaa jos vain halusivat.
Yhtäkkiä olin kuulevinani vaimeita askelten ääniä, ihan jostain läheltä. Aavistelin jo pahinta niiden käydessä lähemmäksi, mutta toisin kuin olin pelännyt, varjoista astuikin esiin petoeläimen sijaan toinen hevonen. Itse asiassa en ollut sittenkään varma oliko toisen hevosen paikalle osuminen parempi kuin jos olisin joutunut jonkin pedon suupalaksi...

Kohotin katseeni jännittyneenä ylös toisen kasvoihin. Muukalainen oli valkea, mustaharjainen ori, joka kohteliaasti tiedusteli olinko minä kunnossa. Tuijotin toista hetken pelokkaana saamatta sanaakaan suustani, mutta onnistuin kuitenkin nyökäyttämään jäykästi päätäni. Juu-u, ihan kunnossahan minä. Ei minusta tarvitse huolehtia, pärjään kyllä ihan hyvin yksinkin! Näyttääkseni valkealle etten ollut avun tarpeessa koetin vääntää itseäni pystyasentoon, mutta kipeä jalka petti altani ja mätkähdin takaisin maan tasalle.
"Ai!", voihkaisin, vaikka yritinkin kovasti tukahduttaa sen. Mustaharja tuskin ottaisi todesta, että olin muka ihan kunnossa...
"Öh... E-e-e-ei mitään h-hätää, m-minä tässä vain v-v-vähän, hmm... lepäilen, e-e-ei minuun satu", koetin vakuutella, mutta kivulias irvistykseni sanoi toista. Hitto, mieluummin minä joutuisin pedon suihin kuin olisin tässä naamatusten tuon orin kanssa. Kohta se varmaan sanoisi jotain ilkeää ulkonäöstäni, ihan niin kuin monet muut jotka olivat minut nähneet.
Jaksu
 

Re: Et voi vain yhtä rakastaa kun maailma niin paljon tarjoa

ViestiKirjoittaja Wohweli » 16. Helmi 2014 01:42

Maahan sortunut näytti olevan hieman häkeltynyt Gabrielin saapumisesta tai lienikö muuten vain aivan sanaton, ehkä ujokin. Uteliaasti harmaasilmä kuljetti katsettaan tässä varsin mielenkiintoisen näköisessä hevosessa. Ennen hän ei ollut nähnyt hevosta jolla oli mustaa kuin raitakuviointeina. Näky tamman karvalla oli tavallansa todella kiehtova, erilaisuus oli orista hyvin viehättävää. Sanaakaan sanomatta näyttää tamma yrittävän ylös, mutta sortuukin hyvin pian takaisin maata vasten mikä saa orin harppomaan vähän rivakammin lähemmäs ja kuromaan heidän välille jääneen välimatkan umpeen. Kivulias äännähdys saa orin kasvot taipumaan vakavemmiksi ja tarkastelemaan toisen jalkoja asiantuntevasti.
Vihdoin tamma saa sanottua, mutta pois käskyttämisen sijaan tämä tuntuu vähättelevän hätäänsä mikä saa Gabrielin hymyilemään hieman huvittuneena.

"Ei tarvitse pelätä, en tee sinulle pahaa," ori antoi äänensä muuntua rauhoittelevaksi ja mahdollisimman turvalliseksi.
"Olet onnekas, että juuri minä satuin paikalle," Gabriel lausui ja tarkkaili viattomin harmain silmin kirjavan reaktiota.
"Nimittäin minä olen aavikkohevosten parantaja Gabriel," ruunivoikko esittäytyi ja toivoi sen saavan tammaa hieman rentoutumaan, tuo vaikutti olevan todella jännittynyt. Ori oli pistänyt oitis merkille vasemman jalan joka näytti hieman turvonneelta. Liekö neito kompuroinut hieman. Torujen sijaan Gabriel tahtoi jakaa ymmärrystä ja ennen kaikkea auttaa hädässä olevaa.
"Saanen hieman vilkaista jalkaasi?" ori kysyi asiallisesti ja toivoi tamman aivan omaksi parhaakseen suostuvan. Ei Gabriel kuin hieman vilkaisisi sitä ja voisi sitten tehdä oppiensa mukaan jotain kipua lievittävää.
Wohweli
 

Re: Et voi vain yhtä rakastaa kun maailma niin paljon tarjoa

ViestiKirjoittaja Jaksu » 21. Helmi 2014 01:45

Kehossani kiertelevä harmaa katse sai minut jännittymään jokaista lihasta myöten. Pelkäsin orin räjähtävän nauruun minua silmäillessään tai ilkkuvan rumaa ulkomuotoani, joten hämmästyinkin suuresti kun hän suunsa avatessaan ei tehnytkään niin. Katsoin oria hieman epäuskoisesti hänen tokaistessaan ettei tekisi minulle mitään pahaa, sillä samaiset sanat olin kuullut moneen kertaan aiemminkin, ja silti minua oli nöyryytetty mitä inhottavimmilla tavoilla.

Mustaharja kertoi olevansa aavikkohevosten parantaja ja nimeltään Gabriel. En ollut ennen kuullutkaan koko hepusta, joten en täysin luottanut siihen, että hän olisi laumamme parantaja, mutta toisaalta minulla ei ollut syytä epäilläkään hänen sanaansa. Niinpä hänen tarjoutuessaan vilkaisemaan kipeää jalkaani, annoin siihen luvan lyhyen harkinnan jälkeen päätäni nyökäyttämällä. Puhumiseen olin yhä liian hermostunut. Ojensin kipeää etustani paremmin Gabrielin nähtäville, mutta jopa niinkin pieni liike sai kivun iskemään jalkani läpi. Puraisin hampaani yhteen tukahduttaakseni tuskan kiljahduksen. Kunpa ori saisi hoidettua jalkani pian kuntoon! Kipu oli kammottava, enkä totta puhuen ollut kovin innoissani toisen seurastakaan. Mitä pikemmin homma olisi ohi, sen parempi. Tahdoin vain päästä pois täältä ja olla yksin. Oliko se liikaa pyydetty?!

[Anteeksi kesto :'3]
Jaksu
 

Re: Et voi vain yhtä rakastaa kun maailma niin paljon tarjoa

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Huhti 2014 21:09

Maltillisesti Gabriel odotti lupaansa saada lähestyä tammaa paremmin ja katsoa tämän jalkaa. Jos tamma todella kieltäytyisi omasta parhaastaan ei mustajouhinen voisi kuin hyväksyä sen. Hänestä olisi kyllä ikävä jättää puolikuntoinen hevonen oman onnensa nojaan, varsinkin kun uskoi pystyvänsä auttamaan. Kirjava ei vaikuttanut tilanteeseen nähden tyytyväiseltä. Tämä puhumattomuus sai ruunivoikonkin tuntemaan olonsa hieman vaikeaksi, mutta hermonsa kurissa pitäen tämä vain odotti kasvot tasaisella mallilla.
Lopulta mustavalkea nyökäytti päätään ja Gabriel laski hiljaa ilmat keuhkoistaan. Rauhallisin elein tämä asteli lähemmäs tammaa ja loukkaantunutta jalkaa. Tämä tarjosi sen hyvin esille ja jo pienellä vilkaisulla ori pystyi havaitsemaan miten turvonnut se oli. Myös ilmeet tamman kasvoilla joita Gabriel vaihvihkaa tarkkaili kertoivat, että kivut jalassa olivat kovat.
"Olet tainnut nyrjäyttää sen aika pahasti neiti..." ori yritti saada muodostettua tamman nimen kunnes tajusi ettei toinen ollut sitä vielä kertonut.

Gabriel nosti päänsä ja katseli hieman tarkkailevasti ympärilleen. Ympäristö vaikutti turvalliselta.
"Odota hetki tässä. Koita olla liikkumatta. Palaan aivan kohta," Gabriel jakoi ohjeet ja ravasi sitten hetkeksi syvemmälle sademetsään.
Kesti orin lupaama kohta kunnes tämä palasi kirjavan luo kantaen suussaan lehtiä ja kookoksen puolikasta joka oli täynnä murskattuja aineita ja pienen sammaltupon.
"Noniin," Gabriel tokaisi laskiessaan tuomansa tavarat maahan.
"Nämä lehdet auttavat syötyinä," ruunivoikko selitti siirtäessään niitä tammalle tarjolle. Kuin vakuuttaen toisen niiden terveellisyydestä söi ori itsekin niistä muutaman.
"Maultaan hieman kirpeitä," harmaasilmä totesi hymyillen.
"Sitten tein tälläisen rohdon joka auttaa siveltynä kipeään kohtaan.. Jos et halua, että minä laitan sitä voit laittaa sen itse," ori selitti ja töni kookoksen puolikkaankin lähemmäs tammaa. Näillä ohjeilla tuon jalan pitäisi parantua pienellä levolla. Gabriel olisi kyllä toisen seurana niin kauan kuin olisi tarvis, mikäli tamma sen hyväksyisi. Tätä vilpittömyyttään osoittaakseen ori asettautui makuulle pienen matkan päähän kirjavasta.
Wohweli
 


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron