Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Pepi » 10. Helmi 2012 17:34

[Tänne Sachiyo Rollinsa kanssa]

Pelkoni uudesta maasta johon olin vastikää saapunut oli alkanut hälvetä. Uskaltauduin jo jatkamaan päämäärätöntä matkaani yksin. Uuden ystävän saanti oli nostattanut itsetuntoni huippuun, kun olisin omistanut paikan. Winin mukaan saarella asuu muitakin hevosia hänen lisäkseen. En ollut kylläkään merenrannalta tänne tultaessani törmännyt vielä yhteekään muuhun kaviokkaaseen. Ehkä muita ei ollekkaan niin paljon kuin odotin. Toivottavasti nämä muutkin olisivat yhtä hyväntahtoisia kuin Win, en millään jaksaisin kohdata ketään öykkäriä. Tuskin tällä saarella sellaisia asuukaan.
Nostatin askeleeni ilmavaan ja hiljaiseen raviin koittaen edetä umpihangessa jotenkin. Kuitenkin ravaaminen kulutti vain voimia ja siirryin takaisin käyntiin. "Ääh... Miksi tätä lunta pitää olla oikein näin paljon." Huokasin syvään höyrypilven noussen sieraimistani. Nostin katseeni ylemmäs ja huomasin lähellä hämärän kuusikon. "Ehkä olisi aika etsiä lepopaikka." Ajattelematta sen enempää lähdin tarpomaan syvässä lumessa kohti kuusien peittämää metsää.

Astuessani metsän siimekseen olisi kuin kaikki maailman valo olisi vain kadonnut ympäriltäni. Ikivanhojen kuusien valtavat oksat peittivät auringon jättäen jälkeensä vain mustan varjon. Kohdistin katsettani ylös kuusien latvoja nähdäkseni edes vähän valoa, mutta tuloksetta. Pian kuitenkin taivaan siniset silmäni tottuivat vähäiseen valoon ja näin jo vähän selvemmin asiat. Lumi oli täällä vähäisempää mikä helpotti liikkumistani.
Tutkailin hieman ympäristöä ennenkuin uskaltauduin jatkamaan matkaani tässä synkässä korvessa. Pää matalalla puiden juurien lähettyvillä kulkiessani selkäpiitäni karmi. Tämä paikka, sen hiljaisuus, uudet hajut ja tuntemukset, ne tekivät selvää viimeisistäkin rohkean itsetunnon merkeistä.
Pian tyhjyyden rikkoi valtava rasaus. Hätkähdin ylös juurien lomasta ja hypähdin jopa hiukan ilmaan säikähtäessäni. Rauhoitun tajutessani sen olleen vain korppi joka oli lähtenyt lentoon maankamaralta. Hengitin jälleen syvään ja päädyin jatkamaan matkaa halki tämän synkän metsän.
Pepi
 

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Siuri » 11. Helmi 2012 16:41

[Täältäpä tullaan :3]

Roll ja Titania

Se on seurannut minua jo päiviä. Se ei ole sanonut sanaakaan, kulkenut vaan etäisesti muutamien metrien päässä, silloin tällöin painautunut kauhusta jäykkänä viereeni ja odottanut äidillistä huomaa, mitä hän ei ole saanut. En oikeastaan tunne minkäänlaista huonoa omatuntoa tästä. Ei hän tietenkään tiedä, ettei vika ole hänessä, vaan minussa. Tuskin hän vielä noin pienenä ymmärtääkään. Koko maailma on kuin vieras planeetta, jossa kaikki on uutta ja outoa ja jossa hän on aivan yksin.

Olemme päätyneet tasangon halki havumetsän lumisille seuduille. Taivas on muuttunut jo synkemmäksi illan myötä. Lunta sataa hiljalleen taivaalta, ja tuuli saa hiutaleet tuntumaan pistäviltä silmissä. Valkoinen maa kuitenkin on tarpeeksi valoisa, jotta pystyn näkemään hyvin eteeni. Takanani kuuluu myös pienemmät ja hennommat askeleet, jotka kulkevat varovasti eteenpäin lumihangessa. Pystyn aistimaan Titanian ihmetyksen maata kohtaan. Tasanko oli aivan erilaista seutua, mutta mielestäni on hyvä totuttaa hänet pienestä asti muihinkin maisemiin. Äh, ketäpä minä huijaan. En edes välitä siitä, millaisella seudulla tuo olento kasvaa, pian hän on kuitenkin jo tarpeeksi vanha lähtemään omille teilleen ympäri Caraliaa. Tuskin muistaakaan minua enää sen jälkeen. Olen vain yksi pieni vaihe hänen elämässään, enkä edes halua olla enempää. Kuten olen todennut itselleni jo moneen kertaan, ei minusta ole äidiksi. En varmaan edes pystyisi puolustamaan häntä, jos joku hyökkäisi kohti! Ei, se en ole minä. Anteeksi vain, jos pilaan hänen lapsuutensa. Tiedän hyvin, miltä tuntuu jäädä hylätyksi, yksinäiseksi vaeltajaksi. Mutta koska minäkin olen käynyt kaiken läpi, tiedän hänenkin pääsevän kaiken yli ennemmin tai myöhemmin.

Pysähdyn hetkeksi odottamaan Titaniaa. Hän on jäänyt jo paljon jälkeen. Se kävelee korvat luimussa ja laahaa päätään matalalla. Titanian silmät ovat kiinni ja jokainen askel hidas.
"Joko haluat nukkua?" kysyn varsalta, vaikkei se reagoi puheeseeni millään tapaa. Se tulee viereeni ja painautuu taas kylkeeni kiinni: tällä kertaa tosin väsymyksen takia. Huokaisen syvään ja katson ympärilleni.
"Etsitään joku nukkumapaikka", sanon ja odotan, että varsa siirtää painonsa kyljestäni pois. Sen jälkeen lähden kävelemään eteenpäin hieman hitaampaan tahtiin. Puita riittää kyllä, voimme majoittua minkä tahansa alle.
Vilkaisen taakseni. Titania on jäänyt seisomaan paikoilleen keskelle polkua. Se pitää yhä silmiään kiinni, sillä lunta tulee yhä hiljalleen taivaalta.
"Tule..", sanon melko tiukalla äänensävyllä. Se lähtee pian kävelemään minua päin.

Kun olemme kulkeneet lyhyen matkaa eteenpäin, alan kuulla edestä päin vaimeita askelia. Lumi narahtelee jonkun jalkojen alla. Hienoa, tämä vielä puuttuu.. Voisimme lähteä Titanian kanssa poispäin, jottemme törmää vastaantulijaan. Kaikkein vähiten kaipaan vieraiden arvostelua juuri nyt.
Erotan kuitenkin pian todella epämääräisesti tumman hahmon puiden seasta. Hienoa, enää on turha perääntyä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Pepi » 18. Helmi 2012 20:37

[Oli tietsikkakielto xD]

Kuulin vaimeita askelia heiman etäämmältä. Tunsin heti jonkun läsnäolon, en ollut metsässä yksin. Madalluin varovasti hiukan ja painauduin kohti paksun kuusen runkoa. Jäin kuuntelemaan mutta mitään ei kuitenkaan kuulunut. Astuin eteenpäin kurkistaakseni puun takaa sillä tiesin täällä olevan jotakin tai joitakin.
Näin etäämmällä punertavan hevosen.
"Win..?" Sanoin hiljaa itselleni.
Pian kuintenkin tajusin ettei tämä ollut Win. Harja oli tumma eikä tällä ollut päänmerkkejä. Tuuli luikerteli vaimeanan puiden välistä vieraasta sieraimiini. Tunnistin hajusta toisen olevan tamma. Oli jotain muutakin. Tarkensin katsettani ja näin tamman takana pienen myös punertavan hevosen... varsan.

Astelin pois puun varjosta lähemmäs parivaljakkoa. Seisoin tamman edessä ja tuijotin tätä nöyrän näköisenä silmiin suurilla sinisilmilläni. Siirsin katsettani kohti varsaa ja takkailin molmepia herkeämättä.
"Ööö... Päivää." Sanoin tammalle kohteliaasti ja laskin päätäni hiukan kohti maata. Kohteliaat tavat ovat jääneet Winiltä päälle.
"Tota. Olin tässä vain ohikulkumatkalla." Sanoin hätäisesti tammalle ja tämä varsalle.
"Teillä on kaunis varsa. Olin itsekkin pienensä vähän saman näköinen, mutta musta, ja sitten on nää silmät. Ja olin myös vähän pörröisempi." Naurahdin hiukan perään, mutten uskaltanut sen enempää hekottaa jottei tamma esimerkiksi pahastuisi pikku kevennyksestäni.
"Tota... Aa! Nimeni on Tharo." Sanoin hieman hilpeällä äänellä.
"Saanen udella teidän nimienne perään." Kyselin tammalta koittaen tehdä tuttavuutta.
Pepi
 

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Siuri » 04. Maalis 2012 00:18

[Haluan kyllä tietää, mihin tää aika taas katos....]

Tumma hahmo sanoo jotain. Kutsuuko hän meitä? Pysähdyn paikoilleni ja Titania jää hieman etäämmälle. Se ei taida käsittää, mitä tapahtuu. Sen silmät sulkeutuvat välillä ja näyttää siltä, että se nukahtaa hetkenä minä hyvänsä pystyyn.
Hevonen, ori, tulee lähemmäksi. Se näyttää melko rauhalliselta. En jaksa enää edes välittää, vaikka se olisikin joku agressiivinen hullu, ihan yksi ja sama minulle! Kuitenkin ori vain lähestyy ja jää katsomaan vuorollaan minua ja varsaa. Sitten se tervehtii.

Tuo kohtelias sanavalinta tervehdykseksi ja ennakkoluuloton ja sosiaalinen olemus saavat oloni hetkessä kiusaantuneeksi. En pidä toisen äänensävystä, en lainkaan. Vielä vähemmän siitä, kuinka se kertoo ventovieraalle vastaantulijalle olevansa ohikulkumatkalla. Jos hän tosiaan on vain ohikulkumatkalla, miksi hän jäi juttelemaan?
Ennen kuin edes ajattelen vastata orille yhtään mitään, kehuu hän jo varsaani. Tuota olentoa? Kauniiksi? Minulle se on vain jonkinlainen heijastus minusta; se on vain mitätön asia, jonka olemassaolon haluan joka hetki unohtaa, mutta mitä en vain pysty tekemään. Se on se ristiriitaisuuden symbooli, kuinka aina ei voi tehdä niin kuin haluaa. Kuinka täytyy ottaa vastuu asiasta, jonka eteen ei voi tehdä mitään ja jonka olemassaolosta ei voi päättää. Sitä se minulle on.
Kuulen synkkien ajatusteni läpi vain kevyttä naurahdusta. En vastaa nauruun edes hymyllä. Tuijotan oria kylmästi ja hengitän rauhallisesti. Mitä hän haluaa?

Pian ori kertoo nimensä. Tharo. Niin, tätä se siis haluaa. Tehdä tuttavuutta. Eikö hän näe, kuinka uupunut olen? Tai että haluan jo saada tuon sivummalle tästä, jotta edes joku saisi levätä rauhassa? Kuitenkin ori kysyy myös minun nimeäni.
Jään katsomaan oria. Kiinnostaako häntä todella nimeni, vai olenko vain yksi hevonen muiden joukossa, joiden kanssa on ehkä kiva jäädä juttelemaan? Jos hän yhtään tietäisi, hän olisi kävellyt saman tien ohi välittämättä minusta pätkääkään. Aivan kuin minä välittäisin hänestä..!
"Roll", vastaan kuitenkin erittäin mitäänsanomattomalla äänellä. Katson yhä oria suoraan silmiin, aivan kuin yrittäisin viestittää hänelle kaiken sen väliinpitämättömyyden, mutta hän ei taida ymmärtää.
Kaikesta tunteiden sekamelskasta huolimatta seison vain paikoillani - enkä taaskaan tee elettäkään lähteäkseni. Se pieni vaisto sisälläni käskee odottamaan, että ori on kaukana, jotta saan tuon pienen olennon rauhassa nukkumaan, vaikka tunteet sanovat toista. Voisin lahjoittaa Titanian hänelle vaikka saman tien matkaseuraksi, mutta tuntuu, kuin joku ketju pitäisi meidät yhdessä, eikä kiusallaankaan haluaisi minun luovuttavan Titaniaa kenellekään.
Se on väärin.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Pepi » 03. Huhti 2012 22:45

Hymyni alkoi hyytyä pikkuhiljaa ja tuijotin tammaa, välillä siirsin katsettani tämän varsaan. Käänsin päätäni vähän etäämmälle jotten näyttäisi niin uhkaavalta, ehkä siitä johtui tuo tamman jäätävän kylmä katse minuun. Seurasi hetken hiljaisuus. Kuulin ainoastaan puiden välistä pujottelevan tuulen ja jossain kauempana rääkäisi jokin lintu.
Yhtäkkiä tuntui kuin edessäni möllöttävä varsa ja tämän emä olisivat jotain haamuja. Kaksikon läsnäolo katosi miltei kokonaan, mutta palasi käännettyäni katseeni parivaljakkoon takaisin.
Kiusallisuus sai vallan ja tunsin hikipisaroiden valuvan otsallani. No nyt se alkaa taas, hikoilu. Kohta haisen varmaan yhtä pahalta kuin viikkoja suossa lillunut mätä raato. Yritin hiukan hillitä itseäni, mutta hikipisarat virtasivat vain sitä enemmän mitä enemmän yritin estää niiden valumista.
Olin valmis poistumaan hiukan nolostuttavasta tilanteesta, mitähän varsakin ajatteli minusta. Varmaa tämän jälkee sen emä opettaa sille ettei ohikulkijoille saa jäädä juttelemaan.
Astuin ratkaisevan askeleen eteenpäin. Nyt lähden, mutta jokin pysäytti minut. Kuulin tamman sanovan jotain lähes olemattomalla äänellä. Luulin jo että kuulin jokin kaukaa kuuluvan linnun sirityksen vaan ei, se oli tuo punertava. Roll, sanoi tamma nimekseen.
Peruutin askeleen verran ja laskin katseeni maata kohti. Katsoin jälleen varsaa. Jokin tuossa pikkuisessa viehätti, mutten tiedä mikä. En kuitenkaan ole mikään pedofiili tai mitää, mutta varsa vain vaikutti suloiselta. Oikeaa orin puhetta, tammahan minun tulisi olla ku tällaisia ajattelen. Joku muu ori tulee vielä ja astuu minut.
Ehkä varsa vain muistutti minua hiukan omasta lapsuudestani, minulta se meni kylläkin ihan sivusuun.
Pepi
 

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Siuri » 17. Huhti 2012 15:38

[Täytyy muuten hihkasta, että ihana ulkka tossa Tharon uusilla sivuilla..!! <3]

Hän oli ottamassa jo askeleen eteenpäin, kunnes pysähtyi. Olisi vain jatkanut matkaansa. Minä taas olisin voinut pitää suuni kiinni, jottei olisi tarvinnut jäädä taas kerran turhanpäiten seisomaan. Ori vieläpä peruutti askeleen ja alkoi tuijottaa varsaani. Tunsin, kuinka varsa painautui taas lähelle minua. Pelottiko sitä? Miksi hän turvautuu minuun? Luulisi, että hän pelkäisi minua aivan yhtä paljon - olen aivan yhtä tuntematon hänelle kuin tuokin ori, Tharo.
"Haluatko hänet?" tajusin kysyväni yhtäkkiä aivan rauhallisella sävyllä. Katsoin oria pitkään ja yritin luoda katsekontaktin häneen. Olin varma, että hän pärjäisi varsan kanssa paremmin kuin minä. Ja vaikka varsa tuskin ymmärsikään mitään, hän astui silti askeleen taaksepäin pysytellen aivan kiinni minussa. Miksi se roikkuu minussa kuin mikäkin limainen olento? Antaisi minun jo olla.
"Hmm..?" jatkoin kysyvästi pysytellen yhä tiiviisti orin katseessa.
"Ota hänet. Vie hänet pois minulta", sanoin vilkaisten nyt hieman jopa Titaniaa. Sitten siirsin taas katseeni oriin.
Ilmeeni oli aivan tyyni, mutta kylmä. En osannut edes sanoa, kuinka tosissani olin varsan kanssa. Hänen olisi niin parempi olla ilman minua.
"En halua häntä", sanoin nyt ja käännyin hitaasti jatkamaan matkaani eteenpäin. Kun sain astuttua askeleen eteenpäin, kuulin toisen perässäni. Titania.
"Katso nyt, hän ei jätä minua rauhaan! Hän ei anna minun elää omaa elämääni, vaan on kiinni minussa. Tarvitsen jonkun irrottamaan hänet", sanoin orille kiihkeämmin, mutta silti pysytellen lähes yllättävän rauhallisena. Kuinka toinen voisi edes ymmärtää. Hän ei ole koskaan joutunut kärsimään tällaisesta, eikä tule ikinä käsittämään, kuinka paljon tuo rajoittaa elämäni elämistä. En voi tehdä enää mitään ilman, että joutuisin miettimään, onko se oikein. Mutta aivan kuin minä välittäisin. Aivan kuin minua kiinnostaisi eläminen jonkun muun kautta.

Pysähdyin paikoilleni, ja niin teki Titaniakin. Hän vaikutti yhtäkkiä piristyvän taas enemmän, aivan kuin väsymys olisi lakannut täysin.
"Oletko varma, ettet halua tuota olentoa mukaasi?" kysyn vilkaisten oria. Nyt olisi tarjolla.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Pepi » 19. Huhti 2012 17:17

[Hehee :D Thanks]

Katselin varsaa kunnes tämä painautui visusti kiinni emäänsä. Se vaikutti kovin pelokkaalta. Havahduin jälleen punertavan tamman katseeseen. Tämä avasi jälleen suunsa:
"Haluatko hänet?" Roll sanoi tyynenä.
"Mit... mit.. mitä?" Aloin änkyttää rauhattomana. Tuota en kertakaikkiaan osannutkaan odottaa. Tamma tarjosi varsaa minulle, ikiomaa varsaansa. Luulisi toisella olevan edes vähän äidinvaistoa kun kerta lapsenkin on hankkinut.
"En halua häntä" Tamma jatkoi. Hän todella halusi eroon pienokaisesta.

Roll oli jatkamassa matkaansa ja varsa lähti vaistojensa varassa tamman perään.
"Katso nyt, hän ei jätä minua rauhaan!" Roll sanoi jo hieman hermostuneena.
Kertakaikkiaan mitä ihmettä? Miksei Roll halunnut pitää varsaa, tuskin se mitään väärää on tehnyt. Tietääkö hän millaista pienokaisen elämästä tulee emättä?! Omalla äidilläni ei ollut mahdollisuuksia jäädä luokseni ja ymmärsin sen vasta jonkin aikaa sitten. Olin hänen aarteensa. Roll varmaan pitää varsaansa pelkkänä takiaisena joka roikkuu ärsyttävästi perässä. Tamma jatkoi:
"Oletko varma, ettet halua tuota olentoa mukaasi?" Se sanoi.
Homma alkoi jo todella pistää vihaksi. Olento?! Pyrin kuitenkin rauhoittamaan itseni ettei tamma toimisi pikaisin keinoin.
"Ei, en halua varsaasi! Olet sen äiti en minä. Mitä minä varsan kasvatuksesta tiedän, en mitään!" Sanoin tammalle koittaen taota järkeä toisen päähän. En tuntenut edes lapsen nimeä ja sitä yritetään jo tarjota minulle huostaan. Mitä minä varsan kanssa edes tekisin? Tarjous ei houkuttanut, mutta pelkäsin että Roll tekisi varsalle jotain kamalaa. Jättäisi metsään yksin villipetojen armoille tai pieksisi tämän hengiltä. Mitä pitäisi tehdä?
Pepi
 

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Touko 2012 20:11

Ori vaikutti hämmästyneeltä. Hän ei tainnut ymmärtää, missä tilanteessa minä olin. Tai missä tilanteessa tuo oli. Hän ei varmastikaan voinut edes käsittää, että Titanialla olisi helpompi olla ilman minua. Että hän pärjäisi elämässä paremmin kenen tahansa muun kanssa. Mutta ei, minun kanssani hän on kuin häkkiin suljettuna. Häneltä puuttuu kaikki se, minkä ympärille elämä kuuluisi rakentaa. Aivan kuten minulta aikoinaan. En voi kuitenkaan palata menneisyyteen muuttamaan kaikkea sitä, mihin olisin voinut vaikuttaa. Minulla on kuitenkin mahdollisuus tarjota Titanialle ansaitsemansa elämä, mutta se ei ole minun kanssani.

Orin sanat saivat minut ärsyyntyneeksi. En kuitenkaan näyttänyt sitä ulospäin. Hän vain syyllistää minua. Hän ei tiedä, mitä minä olen joutunut kokemaan. Helppo hänen on tyrmätä minut. Ja helppo sanoa myös, ettei hän tiedä varsan kasvatuksesta mitään. En minäkään. En yhtään mitään.
"Tarjous on voimassa, jos muutat mieltäsi", sanon välttäen kuitenkin orin katsetta. Tuijotan maata hänen jalkojensa alla. Titania katsoo minua, ja hänen silmänsä meinaavat painua taas kiinni.
"Hänen täytyy nukkua", sanon orille katsoen kuitenkin varsaa. Se on ainoa, mitä tiedän koko olennosta. Tiedän, milloin häntä väsyttää ja milloin hänellä on nälkä. Minä olen vain se tukipilari, johon on helppo nojautua, jos on jokin hätä. Mutta en minä osaa olla pilarina. Voin yrittää, mutta en pysty olemaan tukena, kun on oikeasti murheita.
"Voin viedä hänet mukanani, mutta hänen elämästään tulee helvettiä", sanon rauhallisella äänellä. En edes tiedä enää, mihin pyrin. Äidilliset vaistoni eivät anna Titanian lähteä tuosta vain, mutta se toinen osa minusta, se todellinen minäni, se olisi antamassa Titaniaa saman tien eteenpäin.
En ole enää varma edes itsestäni. En tiedä, mitä haluan.
Sen kuitenkin tiedän, että minä en valinnut tätä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Pepi » 05. Kesä 2012 14:54

[Ja jälleen kerran jäin jäätämään, anteeks]

En ollut koskaa uskonut kokevani mitään vastaavaa. Mikä tuo hevonen oli olevinaan? Törmätään ihan sattumalta metsässä ja yht äkkiä toinen rupee tarjoamaan omaa jälkeläistään minulle. Olen ori, en minä tiedä mitään varsan omistamisesta. Itsellänikään ei ole vielä yhtään jälkipolvea. Tamma jatkoi yhä varsansa tyrkyttämistä minulle.
"Ei, ei ja ei! En halua varsaasi." Jatkoin hieman hätääntyneen näköisenä.
Varsa katsoi emäänsä ja Roll sanoi jotain. Varsa ei tainnut ymmärtää mistä oli kyse, olihan toinen vielä aika raakile. Kaikki tämä oli kuin jotain hämärää unta. Vaistomaisesti astun hitaan ja hiljaisen askeleen taakse, sitten toisen samanlaisen. Mieli teki vain kääntyä ja lähteä pinkomaan pois minkä jaloistani pääsisin. Hengitin raskaasti ja tunsin sykkeeni nousevan aavistuksen verran. Nyt lähden, nyt todella lähden. En halua varsaa mukaani. Se varmaan vain kuolisi käsiini, tai kavioihini. Koko kehoni valmistautui jättämään paikan, juosta vain pois. Juuri kun olin kääntymäisilläni tamma sanoi jotain mikä sai liikkeeni jäämään puolitiehen.
En tainnut ymmärtää toisen lausetta, mitenkä niin helvettiä? Omasta elämästäni tuli juuri sellaista kun oma äitini lähti pois.
"En usko, pidä hänet ja yritä edes." Sanoin rauhallisella mutta vakavalla äänensävyllä ja olin jo valmis poistumaan. Käännyin hitaasti ja katsahdin vielä varsaa, sitten lähdinkin jo lompsimaan suuntaan jonne olin jo aikoja sitten menossa. Yrittäkööt estää lähtemästä, mutta mieltäni en muuta.
Pepi
 

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Siuri » 11. Kesä 2012 19:16

Hän ei selvästikään halua sitä. Miksi ei? Tuollainen pirullinen pieni olento. Kuka ei haluaisi itselleen vastuuta ja jotain pilaamaan koko elämän?
En osaa tulkita oria. Sen ymmärrän, että hän ei halua minun kieroon kasvavaa lastani. Haluaako hän todella, että varsa saa elämän, jota hän ei ansaitse? Että siitä tulee aivan kuin minä - julma ja väliinpitämätön? Se jos mikä on vastuutonta.

Ori näyttää kääntyvän poispäin, mutta muuttaa sitten mielensä, kun kuulee minun sanani. Yritä.
"Helppo sinun on sanoa", totean vain rauhallisella äänellä. Olen nostanut katseeni taas varsasta oriin.
"Miksi et itse yrittäisi?" kysyn orilta. Hän tosin näyttää vähät välittävän enää minusta ja tuosta olennosta. Kääntyy vain ympäri ja lähtee kävelemään. Niin, sinne hän menee. Katsoo ensin Titaniaa ja sitten kävelee poispäin.
"Aivan! Vältä sinä vain vastuuta!" sanon kovalla äänellä orin perään.
"Sinä voit vain jättää hänet paikoilleen, eikä hän edes ikävöi sinua. Minä en pysty samaan", jatkan hiljempaa, mutta niin, että ori kuulisi sen, jos haluaisi.
"Mene jo! Älä katso taaksesi! Jäät pian muistamaan sitä, minkä jätit keskelle tyhjyyttä."

Katseeni tuntuu lasittuvan, ja ori jollain tapaa hämärtyvän näkökentästäni.
"Maailma on julma. Sen ironiaa ei voi ymmärtää, jollei sitä itse ole kokenut", sanon nyt vieläkin hiljempaa. Kunpa vain ori kuulisi sanani. Hän ei vain ymmärrä. Kaikille ei ole suotu samoja iloja ja onnea, kuin toisille.

Titania painautuu kylkeeni. Se ei tunnu lämpimältä eikä turvalliselta, vaan niin kylmältä ja etäiseltä.
"Tule", sanon sille ja lähden kävelemään suuntaan, josta ori oli saapunut paikalle.
Hänet täytyy saada nukkumaan.
"Ymmärrätkö jo. Kukaan ei halua sinua", sanon varsalle pitäen katseeni kuitenkin visusti tiessä. En halua kohdata hänen syyllistävää katsettaan.

"Et sinä ymmärrä. Toivottavasti ymmärrät myöhemmin."

Roll ja Titania poistuvat.

[vai..? No kiitos pelistä <3!]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

ViestiKirjoittaja Pepi » 11. Kesä 2012 22:49

Kävelen hitaasti mutta varmasti suuntaan jonne olin jo aikoja sitten menossa, ennenkuin törmäsin tuohon kaksikkoon.
Olen vaellellut Caraliassa jo vähän aikaa eikä paikka tunnukkaan niin ruusuiselta paratiisilta kuin aluksi luulin. Joillain hevosilla taitaa olla totisiakin ongelmia. Saaren asukkeja on luonteeltaan joka lähtöön: hiljaisia ja uteliaita, agressiivisia ja ystävällisiä. Ja sitten on omituisia, mutta jollain tavalla kiinnostavia persoonia.
Askeleeni pitenee ja tunnen kuinka vauhtini kiihtyy. Nyt kun lähden toivon etten törmäisi tuohon punertavaan tammaan enää ikinä, tai ainakaan pitkään aikaan. Toivon myös etten nää varsaakaan sen koommin.

Kuulen tamman sanovan jotain takanani, se sai askeleeni hiljentymään ja lopuksi pysähtymään. Miksi et itse yrittäisi? Eikö tammalla mennyt vielä jakeluun, orista yksinään ei ole huoltajaksi! Miksi yrittäisin jotain minkä tiedän itselleni olevan täysin mahdotonta. Minulta puuttui kaikki, äidillinen vaisto ja kaikki mitä varsa tarvii kasvaakseen.
Olin jo kääntymäisilläni ja sanomassa neidille tämän tapaamisen viimeiset sanani, mutta päätinkin pitää mölyt mahassani, pääsisin siten nopeammin poistumaan tästä kovin kiusallisesta tilanteesta. Sitä nopeamminkin voisin unohtaa äskeisen omituisen session.
Hiljaa lähden jälleen kävelemään pois päin katsomatta taakseni. Kuulen yhä tamman äänen takanani. Ne sanat ja lauseet saivat minut entistä enemmän kiihdyttämään vauhtiani ja häippäsemään paikalta.

Tamman ääni vaimeni ja hiljaisuus laski jälleen metsän ylle. Nostatin ravin mutta parin askeleen jälkeen pysähdyin vielä kerran ja katsoin taakseni. Kaukaa näkyi paikka missä Roll ja varsa olivat seisseet, se ammotti nyt tyhjyyttä. Hitaasti käänsin katseeni eteenpäin vievälle polulle jolla seisoin. Puistin päätäni hiukan ja tuhahdin ääneen.
"Näin on oikein. En minä varsaa voisi kasvattaa."
Katsoin pitemmälle polkua ja nostatin jälleen ravin. Näin on oikein.

Tharo poistuu.

[Kiitos pelistä Sachi :)]
Pepi
 


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron