Olen vain puoliksi, olen vain vähän

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Olen vain puoliksi, olen vain vähän

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 26. Heinä 2012 16:38

[ Mani ja Jamila tänne jahka ehtivät~ ]

Vaalea tamma erottui havumetsästä selvästi, vaikka yrittikin koko olemuksellaan selvästi kadota puiden joukkoon. Hänen käyntinsäkin näytti tarkkaan harkitulta, sillä Demeter pyrki liikkumaan hiljaa välttääkseen herättämästä enää kenenkään huomiota. Eihän hän ketään nähnyt, eikä kumpikaan hänen taakseen jättämistä oreista tuntunut seuraavan häntä, mutta parempi vain pysyä poissa muiden silmistä kunnes havumetsä päättyisi.
Pahin pelästys oli kyllä jo laskeutunut levottoman tuntuisiin jalkoihin ja jännittyneiden lihasten tasolle, mutta mielessään Demeter yhä soimasi itseään tyhmyydestä ja varomattomuudesta. Hän oli astunut tajuamattaan toisen lauman alueelle! Se oli ehdottomasti kielletty ja se valtavan suuri, valkopäinen, pelottavasti Jokerista annettua kuvausta muistuttanut ylänköläisjohtaja olisi aivan hyvin voinut rangaista häntä moisesta sääntörikkomuksesta. Eikö se olisi ollut aivan oikeinkin? Hän oli päässyt ylänköhevosten alueilta vain onnen kantamoisen avulla joutumatta kokemaan minkäänlaisia seuraamuksia.
Vaikka mistä sitä tiesi? Entä jos metsäponien johtajatar saisi kuulla? Antaisiko Gamette sen hänelle anteeksi, sehän oli kuitenkin ollut vain vahinko eikä hän ollut käynyt pitkällä rajan tuolla puolen?

Ajatus voikon, vanhemman tamman pettyneestä ja mahdollisesti jyrkästi tuomitsevasta ilmeestä sai Demeterin pysähtymään aloilleen ja nieleskelemään ilmaa peloissaan. Hän ei voinut millään tietää mitä äskeisestä seuraisi, hän ei voinut tietää... Entä jos hänet pakotettaisiin lähtemään metsäponien laumasta? Sademetsä ei ollut hänen makuunsa, sillä ääniä ja varjoja oli liikaa ja ympäristö todella vieras Oregonin itäosissa kasvaneelle tammalle. Mutta olihan hän jo tottumassa uuteen kotiinsa ja metsäponien alueella sademetsä ei ollut kuitenkaan se ainoa vaihtoehto. Hän oli saanut käsityksen, jonka mukaan laumattomien asema ei ollut erityisen hyvä ja huolimatta siitä pelosta, mitä hän tunsi lähtökohtaisesti kaikkia auktoriteetteja kohtaan, hän oli jo todennut Gameten jossain määrin luotettavan ja turvallisen oloiseksi.
Jos hän nyt joutuisi lähtemään yhden surkean virheen takia...

Demeter pyörähti ympäri ajatellen sekuntien ajan, että menisi takaisin ylänköhevosten maille selittämään valkopäiselle orille juurta jaksain että kyse oli vahingosta. Sitten hän kuitenkin tajusi, että rajan ylittäminen uudelleen voisi vain pahentaa tilannetta. Eikä hän sitä paitsi saisi enää sanaakaan suustaan, jos nyt menisi takaisin ja löytäisi äsken karistamansa orit uudelleen...
'Et pysty puhumaan... et edes puhumaan. Sinä mokasit, etkä edes pysty puhumaan... Tyhmä! Tyhmä, tyhmä, tyhmä...
Enkelikello
 

Re: Olen vain puoliksi, olen vain vähän

ViestiKirjoittaja Mani » 28. Heinä 2012 00:10

[Täältä tullaaan.! >]]

Jamila

Kirjava hevonen liikkui havumetsässä eteenpäin kevein askelin. Jamilaksi nimitetty tamma asteli miltei äänettömästi kaviot painuen havunneulasmattoon. Tamman eteneminen näytti melkein sipsuttelulta sen kohottaessa kiharaista häntäänsä. Jamilan mieliala oli juuri sillä hetkellä erittäin hyväntuulinen. Pelkästään hyvää oli tapahtunut viimeaikoina, kirjava pohti milloin tämä kaikki hyvä loppuisi? Jamila oli päässyt laumaan, saanut viestinviejän viran ja tutustunut pariin mukavaan hevoseen. Kaikki hyvähän loppuu ennemmin tai myöhemmin, ei se voi ikuisestikaan kestää.

Tällä hetkellä Jamila ei voinut katua Portugalista lähtöään, Caralian saarelle uimisesta aiheutuneesta rasituksesta toipuminen oli tähän mennessä ollut ikävintä mitä sinisilmäiselle oli tapahtunut. Tamma pysähtyi hetkeksi ihan vain katsellakseen ympärilleen. Havupuita, pitkiä, pystyjä havupuita näkyi joka suunnassa. Jamila ei hetkeen ollut törmännyt muihin hevosiin, viimeksi hän tutustui Brazillan Touchiin laumattomien alueella. Jokea seuraten Jamila oli jatkanut saaren tutkimista ja päätyi tähän metsään, jossa ei tuntunut olevan paljoakaan lajitovereita. Minkäköhän lauman alueella Jamila nyt mahtoi olla? Jos tamma oli yhtään päässyt perille Caralian rakenteesta, pitäisi hänen olla yhteismaiden suunnalla. Harmi, kun ei ollut ketään keltä kysyäkään.

Jamila jatkoi kulkuaan eteenpäin ajatuksissaan. Hän edelleen odotteli Maustikselta jotakin merkkiä, että häntä tarvittaisiin. Mitään ei kumminkaan ollut kuulunut. Entä missäköhän Adelia mahtoi olla nykyään? Jamila ei tiennyt milloin kohtaisi tuon kimon metsäponin jälleen. Yllättäen Jamilan kulku puiden lomassa pysähtyi. Jamila katsoi suoraan eteenpäin, ja luuli aluksi näkevänsä harhan. Siinä tosiaan käveli toinen hevonen, ja pienen hetken tamman alitajunnassa se luuli tosiaan näkevänsä Adelian edessään. Miten Jamila ei voinut huomata edessään kävelevää hevosta? Tarkemmin katsottuna vieras hevonen oli kookkaampi ja erivärinen, vaikka vaalea olikin. Jokin kumminkin sai Jamilan luulemaan vierasta äkkiseltään katsottuna Adeliaksi, ehkäpä toisen kaukaa katsottu olemus? Jamila ei pohtinut sitä sen kummemmin vaan lähti astelemaan toista hevosta kohden tietämättä olikohan tämä mahtanut jo havaita kirjavan. Ei vieras hevonen näyttänyt ainakaan kovin vaaralliselta, kai sitä voisi nyt ainakin käydä tervehtimässä.
"Heissan," Jamila tervehti toista ystävällisellä äänensävyllä tarpeeksi lähelle päästyään.
Mani
 

Re: Olen vain puoliksi, olen vain vähän

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 27. Syys 2012 18:16

[ Anteeksi kesto 8S Vähän niin kuin... unohdin tämän ^^'' ]

Demeter ei kyennyt omien ajatustensa keskeltä enää jatkamaan matkaansa havumetsikössä, vaan jäi tiukasti aloilleen seisahtuneena pyörittelemään ahdistuneita ajatuksia päässään yhä uudelleen.
Tamma ei ollut tavannut laumalaisiaan, eikä näin ollen kokenut heihin sen suurempaa yhteenkuuluvuutta. Oikeastaan häntä pelotti ajatus kanssalaumalaistensa kohtaamisesta, sillä mielessään Demeter oli melko pitkälti valmistautunut samanlaiseen kaltoinkohteluun kuin aikaisemmassa laumassaan mantereella. Joten mistään rakkaiden kasvojen menettämisestä ei ollut hänen kohdallan kyse. Jonkun mielestä vain tällaiset asiat olisivat voineet oikeuttaa perlinossa vellovan, kyyneleisen epätoivon joka laittoi jalat tutisemaan ja sydämen pampailemaan, mutta ei hänen tunnekuohunsa toisaalta kysellyt syitä tai antanut asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Ajatus lauman suoman turvan menettämisestä oli Demeterille kerta kaikkiaan sietämätön siitäkin huolimatta, ettei hän täydestä sydämestään uskonut sen turvan hyväntahtoisuuteen. Parempi tunnettu paha, kuin tuntematon hyvä eikä tuo tuntematonkaan sitä paitsi näyttäytynyt tässä tapauksessa erityisen hyvänä.

'Se olisi sinulle ihan oikein. Sinä rikoit tyhmyyttäsi sääntöjä vastaan joten on vain oikeus ja kohtuus jos sinut erotetaan laumasta. Oma syysi, täysin oma syysi. Ei johtajatar Gamette itse olisi taatusti mokannut tällä tavalla, joten miksi hän sallisi sinun...'
Näin Demeter jatkoi silmät suljettuina itsensä vihaista syyttelyä ja itseasiassa sillä hetkellä itsesyytökset olivat asia, jotka pitivät pelon aisoissa. Mielen askarellessa näissä asioissa ei perlino myöskään välittömästi huomannut lähestyvää hevosta.
Kun askeleet olivat olleet kuuloetäisyydellä jonkin aikaa, perlinon korvat kuitenkin käännähtivät äkillisesti äänen suuntaan ja lihaksissa laukesi jännitys, joka ei niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaan niinkään syöksenyt quarterhevosta liikkeelle, vaan naulasi aloilleen. Ensin Demeter kiinnitti kaiken huomionsa kuitenkin väärään suuntaan arvellessaan, että jompikumpi aiemmin kohdatuista oreista olisi kuitenkin hänen perässään. Siksipä hämmennys ja hermostus olivat silmin nähtävissä, kun kavioiden äänet tulivatkin...

Vieras ääni heitti ilmoille tervehdyksen ja katse siirtyi lähestyvään kirjavaan. Hermostuneet sivuaskeleet kielivät Demeterin tahdosta väistyä lähestyvän tieltä, mutta toisaalta hän oli saanut ennakkovaroituksen toisen saapumisesta eikä suinkaan saanut syytä rynnätä suin päin pakoon. Sitä paitsi... Ehkä ylänköhevosten johtaja oli lähettänyt jo viestin Gamettelle ja tämä oli lähettänyt jonkun kertomaan hänen kohtalostaan? Eihän se todennäköistä ollut, mutta aivan mahdollista mikäli viestinviejä oli lähtenyt matkaan heti ja voikko tamma oli ollut lähellä. Tuntematon hevonen ei ollut häntä suurempi ja olisi rakenteensa perusteella voinut hyvinkin sopia viestinviejäksi, joten eikö se ollut todennäköistä?
"O-oletko... oletteko te...", tamma aloitti hiljaa ja lauseen keskeyttäessään loi ahdistuneen katseen kirjavan selän taakse puoliksi odottaen, että Gamette saapuisi tämän takaa. Kun ketään ei kuitenkaan näkynyt, Demeter jatkoi lauseensa loppuun kuiskaten.
"Oletteko te... tulleet erottamaan minut metsäponeista?"
Enkelikello
 


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron