Kierrän välillä pimeenä muisti, mut tiedän mitä sinä kuiskit

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Kierrän välillä pimeenä muisti, mut tiedän mitä sinä kuiskit

ViestiKirjoittaja Iituska » 03. Tammi 2013 03:26

[Mukaan vaan ken tahtoo]

`Kuljet yksin, jälleen.. et osaa edes pitää seuraa mukanasi` Tutuksi tullut riivattu ääni kaikui jälleen pääni sisällä. "Miksei tämä voi loppua jo?" mumisen puoli ääneen kulkien pää maassa laahustavin askelin. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen pelon,vihan ja turvattomuuden tunteeseen. Miksi olen tavannut vain oreja? Eikö tällä helvetin saarella ole muita kuin oreja?

`kohtaisit pelkosi niin ehkä joskus aikuistuisit..´ Taas.. taas tuo sama vanha ehkä jo hieman turhauttava ääni kertoi minulle mitä pitäisi tehdä. Ja joka kerta kun sitä tottelen joudun hankaluuksiin. "Mikset voisi vain jättää minua rauhaan? Kiitos?" Tuhahtelen ja jatkan matkaani maleksien. Kuusen neulaset kutittavat selkääni, mutta en jaksa vaivautua varistamaan niitä pois. Jostain kauempaa kuuluu ylimääräistä örinää ja muuta melskettä. Onneksi edes joillain on hauskaa, osaisimpa minäkin pitää hauskaa jälleen. Osaisimpa iloita muiden joukossa, muttaei, kun ei niin ei. Muilla on hauskaa ja minä kuljen hämärtyvässä metsässä yksin. Ja jos totta puhutaan niin minua jopa pelottaa.

Haistelen ilmaa ja jostain kaukaa haistan muita hevosia. Haistelen ilmaa ja yritän paikantaa vettä. Suutani kuivaa ikävästi, nyt jo kolmatta päivää talsineena pitkin metsikköjä. Askeleeni tuntuvat yhä raskaammilta, mutta veden tarve pakottaa jatkamaan. Suuntaan askeleeni kohti lampea, jossa aikaisemmin tutustuin siihen jättiläiseen, ehkä sieltä löydän itselleni jälleen seuraa.´Luulet vain kuka muka sinun kanssasi tahtoisi olla, tuollainen mielipuoli´ Hetkeksi kerkesin jo unohtaa äänen olemassa olon. "Kiitos paljon, osaan olla masentunut ilman sinuakin" Tuhahdan päätäni pudistaen.

Älämölö ja muu örinä voimistuu, joten tiedän olevani jossakin lammen lähistöllä. Pysähdyn hetkeksi haistelemaan ilmaa. Veden tuoksun peittää jokin tunkkainen ja raskas haju. Pelko vaanii sisälläni, se odottaa selvästi hetkeä vapautuakseen. Tuo muukalaisen haju voimistuu, tunnen kuinka jalkani jäykentyvät ja valmistautuvat pakoon, sen tarvittaessa.
*TRHUMPS* ääni jylähtää kovana kaijun seuraamana metsikössä. Hätäännyn ja käännyn salama ympäri

Kaikki kadonneet voimani palaavat sadasosa sekunnissa ja nostan reippaan laukan poispäin äänestä. Kohti piemää ryteikköä. Aivan sama se enää on kuhan pääsen pois täältä. Sydämeni jyskyttää kahtasataa kuin pyrkien ulos kehostani. Laukkaan kilometrin, ehkä toisenkin. En tiedä enää mistään mitään. Pelko on vallannut kehoni, taas.. "Dia rauhoitu, se oli vain.. se oli vain hirvi tai jokin muu vaaraton eläin.." Sanelen itselleni yrittäen rauhoittaa mieleni, samalla hidastaen käyntiin ja siitä pysähdykseen. Tässä minä seison keskellä ryteikköä, polulta eksyneenä, kaiken kukkuraksi yksin.

Lasken pääni maahan etsien makuupaikkaa. Jalkani ovat maitohapoilla ja minua karmii tämä metsä. Ehkä odotan suosiolla aamun sarastukseen ja jatkan sen jälkeen matkaani kohti lampea. Laskeudun varovasti maahan ja huomaan kipuilevan kohdan kyljessäni. "Äsh" Tuhahdan kun katsahdan kylkeeni, syvä haava pulppusi tummaa verta. Ei paljoa mutta tarpeeksi tuodakseen pedot luokseni. Nousen ylös ja tunnen kuinka kipu viiltää kehoni lävitse. Kivusta välittämättä jatkan matkaani kohti tuntematonta, ehkä jostain saapuu jokin joka vie minut kotiin. Pois täältä saarelta, missä ei tähänkään mennessä mitään hyvää ollut tapahtunut...
Iituska
 

Re: Kierrän välillä pimeenä muisti, mut tiedän mitä sinä kui

ViestiKirjoittaja Squan » 03. Tammi 2013 18:00

[Lyöttäydyn seuraan]

Gabrielle Flower


Kevyehköt askeleet kuljettavat minua eteenpäin pienellä polulla, jotka caraliassa olevat hevoset on tallonu aikojen kuluessa. Polku oli kapeahko ja näytti siltä, että se vain jatkuisi ja jatkuisi eikä lopusta tiedettäisi. Olen nyt seurannut tätä polkua pari päivää ja päätynyt vaikka mihin. En kyllä ole taaskaan nähnyt yhtää hevosta. Mitä ihmettä tämä on? Taasko minua kiusataan ihan tahallaan?! Eikö tuo perkuleen ukko tuolla yläilmoissa osaa auttaa? Perkule...
Viimeisimpiä hevosia joita olen nähnyt oli se helkatin Drei. Masentavaa. Heilautan häntääni ärtyneesti ja puhallan äkillisesti ilmaa sieraimistani. Onni ei ollut todellakaan ollut puolellani pitkään aikaa ja se alkoi pikku hiljaa ottamaan päähän. Ensiksi vuoden kadoksissa ja aloin jo luulemaan, että olisin päässyt eroon tästä pirun saaresta, mutta ei. Päädynkin takaisin tänne ja sitten en edes löydä muita hevosia. Kiukku valtaa kehoani ja nostan ravin.

Ravaan vauhdilla savista polkua pitkin kohti tuntematonta. Halusin niin pois täältä. Ihan sama millä tavoin, mutta enköhän minä keinot keksi. Jos ei muulla nii ainahan voin tehdä itsarin. Yksinkertaista, sanon minä. Lisään vauhtia ja pian huomaan kuinka polku haarautuu neljään eri suuntaan. Päätöksiä, päätöksiä.. Valitsin niistä vain jonkun enempää ajattelematta ja nostaen laukan. Laukkasin niin kovaa kuin pienistä jaloistani pääsin. Suunnaton raivo valtasi mieltäni ja puristin silmäni kiinni.

En tiennyt minne mennä.. En tiennyt mitä täältä vastaan tuli. Mutta jos totta puhutaan niin ei minua paskaakaan se kiinostanut. Jouduin kuitenkin hidastamaan vauhtiani, kun kuntoni ei vain enään riittänyt. Avaan silmäni ja huomaan pian ison kallion edessäni. Pysähdyn sen eteen ja katson vain sitä. Siintä ei päässy ylös. Purin hampaat yhteen ja painon pääni kiveä vasten. Umpikuja. Olin umpikujassa. Minulla ei ollut hajuakaan mihin jatkaisin. Käännyn nopeasti ympäri ja potkasen kalliota niin lujaa kun vain pystyin. Se varmasti sattui minua enemmän kuin kiveä, mutta en vain jaksanut ajatella loppuun asti. Kun sain jalkani takaisin maahan tunnen kivun sykkivän takasissani. Ei tässä ole muuta kuin palata takaisin. Huokaisin syvään ja lähdin kävelemään.

Sain kävellä tunteja ennen kuin saavuin havumetsään. Muistan ohittaneen tämän paikan jo aijemmin tänään, mutta pian huomaan maastossa jotain epätavallista. Tumman hahmon nimittäin. Oliko se hevonen? "non, il ne peut pas être", tokaisen mumisten ranskaksi ja jatkan matkaani aivan kuin en olisi toista huomannutkaan. Kuitenkin ilmassa leijui toisen hevosen tuoksu, joka sai minut pysähtymään. Käännän katseeni möykkyyn joka oli liikkunut sen verran, että erotin sen hevoseksi. En voinut uskoa silmiäni. Lähden tummaa hevosta kohden korvat hörössä ja tarkkailen tuon liikkeitä. Se oli tamma. Nyt jo erotin ruskean ulkomuodon täysin ja en ollut varma kannattaisko tuohon tutustua, se nimittäin näytti varsin nuorelta. Pysähdyin paikalleni ja jäin odottamaan vierasta. En kumminkaan ollut nähnyt muita pitkään aikaa joten menköön nyt.
Squan
 

Re: Kierrän välillä pimeenä muisti, mut tiedän mitä sinä kui

ViestiKirjoittaja Iituska » 03. Tammi 2013 22:58

"Perkeleen juurakko" ärähdän kun huomaan kavioni juuttuneen suuren juuren alle. Voimakkaalla liikkeellä kiskaisen jalan pois kolosta, ja ulahdan kivusta. Kylkeni oli erittäin arka, Haava oli tyrehtynyt ja kuivanut veri jäi koppuraiseksi alueeksi mustalle karvalleni.

"Hieno homma, yö tulossa, olen yksin, olen kylmissäni, vuodan verta, olen täysin idiootti kun lähdin yksin vaeltamaan, sitäpaitsi.." Valitusvirteni katkeaa kun huomaan jonkin tai siis pikemminkin jonkun tuijottavan minua pienen matkan päästä, "Ku-kuka siellä?" hörähdän pelokkaalla äänellä ilmaan. Haistelen ilmaa pakokauhun vallassa, mitä jos se on taas ori, nyt se näkee että olen heikkona ja erittäin helppo saalis naistenmetsästäjälle. Juuri kun olin saamassa selvää tämän muukalaisen sukupuolesta, tuuli pyyhkäisi välistämme ja vei tuoksun mukanaan.

Huomasin kuitenkin tämän ulkomuodosta, ettei minulla ollut hätää. Hänhän oli vain räjähtäneen näköinen tamma. Huomasin muukalaisen tuijottavan minua erittäin häiritsevästi, ja mulkaisin tätä takaisin hieman ihmeissäni. Hämärtyneen yön myötä, oli vaikea erottaa tamman väriä tai muutenkaan tarkkaa ulkonäköä. Otin askeleen lähemmäs vierasta ja kysäisin, yrittäen kuulostaa mahdollisimman kohteliaalta "Oletteko sattumoisin tietoinen missäpäin lampi sijaitsee? Pitäisi päästä pesemään ruhjeet pois" Perään laukaisin pienen pilkeen silmäkulmaani ja vienon hymyn turvalleni.

`Sinuna pysyisin kaukana tuosta, ties mitä hänkin sinulle aiheuttaa` Ääni kajahti päässäni.. jälleen..
Alan jo kyrpiintyä tuohon ääneen. Se saman aikaisesti pelottaa ja naurattaa. En oikein enää teidä kuinka suhtautua ääneen. Vaivuin hetkeksi ajatuksiin ja unohdin muukalaisen vierelläni. "A-anteeksi sanoitteko jotakin?" Kysyin ehkä pieni iva äänessäni. Silmäilin tammaa kavioista korviin ja huomasin tämän olevan kaunis, tai siis edes sen verran mitä hämärässä erotin. Mutta yllättävän kaunis verrattuna entisiin ystäviini. `Kateus ja katkeruus on katsojan silmissä` Tällä kertaa ääni kuulosti möreämmältä kuin ennen ja se sai minut jopa hieman säpsähtämään. Ehkä kenties pelkäämään hitusen.. " Anteeksi, ei ollut tarkoitus vajota omiin ajatuksiini, niin siis kuka olet ja tiedätkö lammesta?" Kysyin ventovieraalta, joka piti minua varmasti mielipuolena jo nyt..
Iituska
 

Re: Kierrän välillä pimeenä muisti, mut tiedän mitä sinä kui

ViestiKirjoittaja Squan » 04. Tammi 2013 21:07

Seison ruhtinaallisen näköisenä paikallani. Vain pieni tuulenvire heilautteli pitkiä tummia jouhiani. Katseeni vaelsi ympäristössä, mutta se palasi aina tähän tummaan tammaan jolla oli valkoiset kasvot. Ilta oli hämärtymässä ja täälläkin alkoi olemaan pimeää, mutta kumminkin erotin vieraan vielä suhteellisen selvästi. Vieras oli nuori ja suurempi kuin minä. Nuuhkaisen kevyesti ilmaa ja sieraimiini kantautuu iljettävä veren tuoksu. Vuotiko toinen verta? Sitä en erottanut. Pimeys epäselvensi näkymää ja tamma oli vielä musta niin se ei helpottanut näkemistä yhtään. Yritin kumminkin hetken aikaa tihrustella huomaamattomasti, mutta kun ei vain onnistunut niin ei.

Tamma tajuaa pian läsnäoloni ja alkaa puhumaan pelokkaalla äänellä. Aaa... Hän ei ole vielä huomannut minua täysin. Pärskähdän äänekkäästi ja käännän päätäni hiukan. Toivon mukaan nyt hän huomasi minut. Vieras mulkaisee minua. Jahas, tämä ei taidakkaa olla mikään kovin ystävällinen tapaus. En nyt tiedä oliko tämä tutustumis homma ihan hyvä idea. Käännän pyöreät pallomaiset korvani luimuun ja jään tarkkailemaan toista. Huomaan kumminkin tamman vaihtaneen asenteensa parempaan päin ja esittää kohteliaasti kysymyksen minulle. Kysymyksen jälkeen tumman turvalle ilmestyy vieno hymy joka saa minut epäileväksi. Mitä tuo minulle hymyilee? Nostan katseeni tamman silmiin ja jään tuijottamaan toista hetken ajaksi ennenkuin avasin suuni.
"En tarkalleen.." mumahdan, mutta näyttää siltä, että vieras ei edes kuuntele minua enään. Pysyn vaiti ja vain kummastelen tuon käytöstä. Ei taida tällä tammalla olla kaikki muumit laaksossa. Ihan totta..

"Kyllä.. Kyllä sanoin", tokaisen toiselle vastaukseksi ja luimistan korviani. Ihme pelle.. Taaskaan se ei kuunellut minua yhtään ja hetken päästä alkoikin pahoittelee käytöstään, kun ei ollut kuunellut. "Demande la raison", sanahan puoli ääneen, jatkaen "en ole täysin varma lammen sijainnista, mutta jos tarpeeksi kauan pyörit tääl nii etköhän sä sen löydä."
Jos totta puhutaan niin ei minua kyllä kiinostaisi neuvoa yhtikääs ketää mihinkään. Hyväkun itse osaan edes johonkin suuntaan, joten muutkin saa etsiä haluamansa. Mutta alan olla kohta niin säälittävä, että voisin kyllä lähteä tämän kanssa sitä pirskatin lampea etsimään.
"Mutta voisin lähtä siun kanssa sitä etsimään.." sanahan ja jatkan höristäen korviani "jos siis vain käy?" Minusta on selvästi alkamassa tulemaan pehmo..

[Demande la raison = syytä pyytääkkin]
Squan
 


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron