Hetken vielä kaksi vierekkäin, kunnes maahan jäljet katoaa

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Hetken vielä kaksi vierekkäin, kunnes maahan jäljet katoaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 27. Syys 2015 20:51

ZERAW, IJZER JA KOTKA

Paimensin Ijzeriä havumetsässä varsin jähmein askelin. Talvi oli hiljalleen ilmestymässä havumetsäänkin, vaikkei sitä täällä huomannut samalla tavalla kuin muualla. Havut kun eivät muuttaneet väriään samalla tavalla kuin lehdet, mutta silti sen jotenkin aisti. Huokaisin hiljaa ja poikani vilkaisi minua. Se kulki aina vähän matkaa edelläni, sen askel ja mieli oli kevyempi kuin minulla. Hymyilin sille ja se hymyili takaisin sellaisella pikkuvanhalla tavalla, yritti kalastaa ajatusta mielestäni jotenkin.

"Penni ajatuksistasi", virnistin sille ja se pärskähti sen näköisenä, etten olisi voinut enää vanhempaa vitsiä keksiä.
"Enemmänkin käpy", Ijzer tuhahti ja minua hymyilytti. Se oli perinyt samanlaisen sarkastisen huonon huumorintajun kuin minäkin silloin aikoinaan, joten meillä synkkasi aika hyvin keskenämme. Vaikkemme aina nykyään kulkeneetkaan samaa matkaa, ori oli alkanut pikkuhiljaa ottaa etäisyyttä. Kyllä minä sen ymmärsin, olihan se jo vuosikas kuitenkin, sen oli aikakin ottaa ohjia käsiinsä.

Silti kotiin sai aina tulla, minä olin muistanut todeta ja se oli vain pudistellut huvittuneena päätään. Se oli halunnut kysyä missä koti on, mutta en minä sellaiseen osaisi vastata. Siksi se pysytteli hiljaa ja enimmäkseen kommentoi minulle vain eleillään, ilmeillään ja harvoin hymyllään.

Askeleidemme kaiku upposi metsän muihin ääniin, vaikka hämärä oli jo hiljalleen alkanut laskeutua. Lintujen äänet eivät enää kuuluneet, mutta muuten iltatoimissaan hyörivät eläimet pitivät meille hieman varoen seuraa. Ijzer oli vaipunut kevyeen hiljaisuuteen, sen vaivaton askel sai minut miettimään, kuinka kauan saisin sitä vielä seurata.
Pohdin joskus, oliko Zoella pyörinyt mielessä mitään samanlaista. Oliko se koskaan minua seuratessaan ajatellut, että haluaisi pitää minusta kiinni vielä hetken kauemmin?

Ajatukseni harhautuivat myös hiljalleen Nitaan. En ollut nähnyt häntäkään vähään aikaan, uskoin kyllä, että tammalla oli kiireitä velvollisuuksiensa kanssa. Silti olisin enemmän kuin mielissäni, kun näkisin jälleen hänen kasvonsa ja saisin todeta, että hän oli kunnossa. Että hän olisi turvassa, eikä mikään voisi häntä satuttaa.
Hymähdin hiljaa päätäni pudistellen. Olin uskomattoman suojeleva niitä ystäviä kohtaan, jotka omistin. Eikä heitä montaa ollut.

En osannut odottaa oikeastaan mitään kuullessani askeleiden äänen vähän kauempaa. Ijzerkin oli tajunnut sen ja nuorikkoni hidasti tahtiaan vaistomaisesti. Askeleissa oli kuitenkin jotain hyvin tuttua ja hymy lennähti kasvoilleni kuin aamun ensimmäiset auringon säteet valaistessaan maisemaa. Kotkan askelluksessa ei ollut koskaan mitään mahtipontista, mutta häntä kunnioitti vaistomaisesti. Kaarsi niskaansa ja päästi ohi, varoi katsomasta kultaisiin silmiin, joiden levollisuus ei koskaan kadonnut.

Mutta ylpeyttäni en hänen kanssaan nakertanut laisinkaan, vaan kohotin päätäni ja hörähdin niin onnellisena hänen näkemisestään, että olin jo unohtanut antaa Ijzerille mitään merkkiä koko homman turvallisuudesta. Poikani seisoikin paikoillaan ja tuijotti, kun suuri ruunikko seisahtui, katsoi minuun ja hymyili niin, että sain tuskin itseäni liikkelle.

Hieman kompuroiden ravasin metrit orin luokse ja halasin häntä, niin tiukasti, kuin ikinä pystyisin puristamatta toisen kaulaa kasaan. Kotka nauroi matalasti korvaani ja näykki minua hellästi harjamarrosta.
"No niin kultaseni", hän mumisi ja minä hörähtelin malttamattomana päästämään irti hänestä. Lopulta kuitenkin jouduin irrottautumaan ja kohtaamaan Ijzerin katseen, joka tuijotti meitä toinen kulma ironisesti kohollaan.

"Ijzer, tässä on Kotka", minä hymyilin. "Minun isoveljeni."
Huomasin ruunikon kultaisissa silmissä pienen välähdyksen, mutta en välittänyt siitä, koska hän hymyili edelleen. Olin painautuneena edelleen hänen kylkeään vasten, Ijzerin miettiessä selkeästi, miten hänen pitäisi reagoida.
"Ookei..." palomino lopulta naurahti hieman hämillisen oloisena ja Kotka pudisteli minulle lempeästi päätään.
"Hämmensit hänet kokonaan käytökselläsi", ruunikko murjaisi minulle ja huomasin Ijzerin hiljalleen lämpeävän hänelle. Selkeästi kaikki minua hieman ojentavat olivat sille mieleen.

"Eli sinä oot se mystinen kaveri, jota äiti sanoo aina holhoajaksi?" Ijzer täräytti ja Kotka naurahti hieman epäilevän näköisenä ja vilkaisi minua silmäkulmastaan.
"Jep, se kaveri. Enkä minä niin vanha ole."
Ijzer nyökkäsi hitaasti, kuin sanoakseen että jep, todellakin olet. Kotkaa se selkeästi huvitti.
Lopulta palomino totesi lähtevänsä käymään aiemmin kohtaamallamme joella juomassa tai jotain, jolle vain nyökkäsin hyväksyvästi.

Kun lapsi oli kadonnut näköpiiristämme käänsin katseeni takaisin Kotkaan, joka katseli edelleen siihen suuntaan, minne poikani oli kadonnut.
"Hän on jo niin suuri", ori totesi kovin neutraalilla sävyllä, lähes tasapaksusti.
En äkisti osannut edes vastata.
"En kerennyt nähdä häntä lainkaan pienempänä... en samanikäisenä, kun sinä ensimmäisen kerran tulit luokseni."
Kotka käänsi katseensa vihdoin minuun ja tuijotin häntä silmiin, tietämättä tulinko juuri oikeasti nuhdelluksi. Nyt, aikuisiällä?

Katselin häntä mietteliään näköisenä, enkä vieläkään saanut sanaakaan suustani. Kotka huokaisi ja hymyili sitten. "No, ei sen merkitystä. Hän on aivan yhtä kaunis kuin sinäkin."
"Kaunis?" hörähdin hänelle ja ruunikko näykkäisi minua jälleen leikkisästi. Huumorintajuaan hän ei ollut ainakaan menettänyt, vaikka oli varmaan yksin vaeltanut metsässä koko vuoden. Ainakaan hänen perässään ei juossut yhtäkään lasta.
"Mitä olet edes tänä aikana tehnyt? Vaikea on näyttää lasta, jos sinua ei näe ollenkaan", nuhtelin häntä vuorostani ja ori kohotti turpaansa harjastani mulkaistakseen minua hieman.
"Juoksin karkuun perheonnea, mitä veikkaisit?"
"Ai mitä? Luuletko että perheessäni on onnea?" murjaisin.
"Ei vaan omaani."

Se veti minut vähän sanattomaksi, jälleen kerran. Piru vieköön tuota miestä.
"Omaasi?" nielaisin hiljaa, kun hän painoi jälleen päätään niskaani vasten. Hänen lämpönsä rauhoitti minua ja sallin ruunikon lempeästi rauhoitella minua niin kuin silloin joskus, kun olin ollut niin paljon pienempi. Niin paljon eksyneempi.
"Niin, minulla on tytär. En tosin näe häntä kovinkaan usein, en sen useammin kuin sinuakaan, mutta hänen äitinsä onkin... ihan omaa luokkaansa."
Siinä oli kieltämättä sulateltavaa, joten pysyttelin vain hiljaa, etten sanoisi mitään mitä saattaisin katua ajattelemattomuuteni takia.

"Kuka hän on?" kysyin hetken kuluttua.
"Kumpi heistä? Tyttäreni on Viola Arvensis, hän oli oikein mielikuvitusrikas kun viimeksi näin.. äitinsä taas Sellowiana, täysin kahletsimaton."
"En yhtään ihmettele, ei kai kukaan muu saisi sinua kahlittuakaan", huokaisin ja Kotkaa nauratti.
"Saithan sinäkin", hän muistutti haudatessani päätäni hänen kaulaansa vasten ja jäädessäni siihen nojaamaan, välittämättä siitä, vaikka joku tulisikin ja vetäisi omat johtopäätöksensä.

Hän ei olisi tässä enää vuosikymmeniä, me molemmat tiesimme sen. Enkä tiennyt, mitä enää sen jälkeen tekisin.

Kun kuolen pois, en tahdo sinun kärsivän
Vaikka ikävä on tunteista kaunein
Silti pelkään, että joudun liian kauas
Sovitaanko, että olen ihan lähellä
Ja että sinulle on tulevaisuus kaunis
En osaa selittää, kun päivätkin lyhenee
Pitkälle päästiin, vaikka perille ei koskaan.


POISTUVAT.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron