Just my luck

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä lumien sulettua joki saattaa paikoitellen tulvia.

Just my luck

ViestiKirjoittaja Almuli » 10. Tammi 2013 16:29

[ Wohweli Percivalin kera :D ]

Stina

Tuntui sekavalta. Tavallaan olin iloinen että sain viimein tietää saaresta, edes nimen, mutta olin myös ärtynyt ja levoton. Olin ollut ruoatta ja vedettä varmaankin päiviä. En tiedä kuinka kauan meni siellä rannalla lojuessa. Tosin ehdin napata hiukopalaa matkalla tuiki tuntemattomaan. Kuusenoksat eivät silti täyttäneet vatsaa. Nyt mielessä oli vain vesi, vesi ja vesi. Kävelin löntystellen, mutta korvani kuuntelivat valppaana, josko jossain virtaisi joki. Jalkani olivat vieläkin hieman kipeät, oikeastaan niitä todellakin särki jokainen askel. Olin kuitenkin kävellyt jo jonkin aikaa, enkä kiinnittänyt asiaan liiemmin huomiota. Aika ajoin tunsin oloni vielä masentuneemmaksi, tämän kaiken jälkeen. En tiennyt miksi, mutta näin vain oli.

Linnut sirkuttivat. Tavallisesti se olisi mielestäni pirteän iloista, mutta nyt ei vain innostanut. Mikseivät linnut voineet olla hiljaa joskus. Muut äänet kuitenkin peitti silloin korviini osuva virtaavan veden vaimea solina. Mistä se tuli? Askeleeni reipastuivat, ja otin jo raviaskeleita vettä kohti. En olisi jaksanut juosta, mutta kirkuva jano pakotti. Lumi pöllysi, kun otin pehmeitä laukka askeleita. Oli niin kova pakkanen, että kinokset muodostuivat aivan hienosta lumijauheesta. Höyry tunki ulos sieraimistani laukatessani nietoksilla. Veden solina kuului jo tarkemmin, ja hiljensin raviin. Jossakin tässä aivan lähellä...

Läpäistessäni vielä viimeisen lumisen kuusen oksan näin kapeana virtaavan joen. Seisahduin kiitollisena joen eteen. Se oli tosin puolisen metriä jalkojeni alla olevaa lumipengertä matalammalla, mutta en välittänyt olla varovainen kun jano oli niin kova. Kurkotin kaulaani hitaasti kohti jokea. Turpani ylettyi kuin ylettyikin veteen, ja aloin juoda suurin kulauksin. Vesi suorastaan valui suustani, kun nostin päätä hieman ylemmäs kulauttaakseni juoman kurkusta alas. Otin varman askeleen eteenpäin, mutta se oli virhe. Lumipenger romahti jalkojeni alla, ja vesi vain roiskahti kun putosin jokeen. Oli onnea ettei se ollut metriä syvempi, mutta ei se silti ratkiriemukastakaan ollut. Olin juuri saanut kuivattu itseni, kun kastuin taas uudelleen. Jos siinä nyt olisi ollut joku nauramassa, niin olisi kyllä saanut huutia. Hampaitani yhteen purren seisoin vedessä, ja värisin jälleen kylmääni. Miksi juuri minä?. En kuitenkaan jäänyt jäiseen veteen sitä tuumaamaan. Peruutin pari askelta, jonka jälkeen ponnistin itseni takaisin tukevalle maalle. Kehoani pisteli kylmyys. Kävin läpi koko ympäristön, toivoen ettei kukaan nähnyt äskeistä. Linnut sirkuttivat virran vieressä olevissa pensaissa iloisesti. Kehtasivatkin. " Turpa kiinni ", ärähdin pensaita kohti korvat luimien, jolloin suurin osa varpusista lehahti lentoon. Siitäs saivat, mitäs iloitsivat toisten epäonnea. Saatoin olla ehkä hieman lapsellinen, mutta hei, putosin juuri jokeen. Minulla on oikeus olla vihainen.
Almuli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Wohweli » 19. Tammi 2013 22:13

PERCIVAL
» Täältä tullaan. x)


Kylmä todella puri, suuri määrä tikareita pisteli jo iääntyneisiin arpiini, mutta valitukseen en taipunut. Vain suupieleni välillä nyki epämieltymyksestä, kun sietämätön nipistely väreili arvissani. Mieleni teki heittäytyä selälteni ja piehtaroida haavat auki, vaikka tiesin, että se olisi typerää, aiheuttaisin itselleni vain suuremman tuskan. Olin edennyt jo pitkän matkaa ja jalkani alkoivat jälleen vihoitella. En tosiaan ollut enää se nuori ja komea ori jolla oli vaikutusvaltaa. Viime päivinä ei ollut mennyt hetkeäkään etten olisi ajatellut millaista elämä oli ennen suurinta muutosta. Kaipasin Morenaakin enemmän kuin mitään muuta, mutta minusta tuntui, että tamma oli löytänyt jostakin mielyttävämpää seuraa. Varmasti saanut jonkun komean orin suojeliakseen. Ei hän tainnut enää minua elämäänsä tarvita.
Murahdin hiljaisesti ja iskin jalkani maahan seisahtuen paikoilleni. Korvani kävivät luimussa samalla, kun laskin päätäni.
"Caralia... Oikee onnela," mutisin kirpeän katkerasti. Olin ehkä löytänyt täältä entisen rakkauteni ja siskoni, mutta silti olo oli niin tyhjä ja turha. Mitä minä edes tällä kurjalla saarella tein? Kipu pahentuisi ainakin jokaisen talven myötä, sen saattoi ennustaa. Ehkä olisi otettava suunnaksi jokin lämpimä maa? Espanja ei kuulostanut hassummalta.

Korviini kantautuu veden molskahdus. Kohotin pääni ja korvani äänen suunnalle, aivan kuin joku olisi pudonnut jokeen. Silkasta velvollisuuden tunnosta lähden matelemaan jokea kohden ja varmistamaan, että kaikki olisi hyvin. Tuskin kukaan tälläisellä pakkasella kuitenkaan huviksensa jokeen pulahtaisi?
Etenen kivusta kärsien ja ohuet jalkani suorastaan kiljuvat allani. Olivat, kuin loppuun käytetyt. Saapuessani joen äärelle nään kauempana ruskean hevosen joka näytti kiipeävän nyt ylös joesta. Ainakin toinen pääsi ylös, taisi siis olla ihan kunnossa. Mielenkiintoni lopahti olin jo valmis poistumaan paikalta ja käännyin jo valmiiksi selin jatkaakseni päämäärätöntä matkaani.
Pian vieraan suunnalta, kuuluu kuitenkin komentava sanahdus joka saa minut kääntämään pääni tämän puoleen. Oliko jokin sittenkin hätänä? Hymähdin pienesti ja lupasin itselleni, etten kävisi, kuin varmistamassa, että kaikki oli hyvin. Käännyin kokonaan joessa pulahtaneen suunnalle ja lähdin sitten harppomaan tätä kohden olemattomassa ryhdissä ja poissaolevana.

Miksi minä edes välitin?

Myötätuuli puhaltaa sieraimiini tiedon, että kyseessä oli tamma. Mistähän mahtoi johtua tämän äksy ärähdys?
"Anteeksi, satuin huomaamaan, että kävit joen puolessa," ilmoitan samalla, kun seisahdun paikoilleni muutaman metrin etäisyyteen toisesta.
"Tulin vain varmistamaan, että olet kunnossa," eihän se ollut minun velvollisuuteni saati kiinnostuksen kohteeni. Eikä kukaan varmastikaan vaivautuisi samaan minun puolestani. Näytinkin puoli kuolleelta, kävelevä raato.
Wohweli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Almuli » 20. Tammi 2013 15:12

Vesi valui vatsani alle, mistä se tipahteli sitten pisaroina alas. Ravistelin vielä ylimääräisiä tippoja, mutta se ei helpottanut kylmyyteen. Onneksi vesi oli osunut vain hieman alle kylkieni. Silkasta turhautumisesta ponkaisin etuseni paksun lumihangen pinnan korkeudelle, jolloin lumi pöllähti allani. Sitten kuitenkin rauhoituin sen verran, etten jaksanut kiukutella itselleni enää jokeen putoamisesta. Ei se muuten niin kamalaa ollut, mutta nyt karvani olivat aivan jäiset. Seisottuani hetken paikallani jalkojenkin liikuttaminen oli kovin kankeaa. Nostin kunkin jalkani omalla vuorollaan koukistaakseni niitä hieman, jotta veri lähtisi taas virtaamaan rivakammin.

Hätkähdin kuullessani jonkun äänen takaviistosta. Käänsin pääni ensin katsomaan tulokasta, jonka jälkeen pyörähdin kokonaan toisen suuntaan. Hieman etäämmällä seisoi kimo ori, joka oli laajalti arpien peitossa. Silmäilin toisen runkoa ilmeettömästi, korvat sivuille osoittaen. Ori oli ehkä hieman karun oloinen, mutta en sanoisi rumaksi. Ihan komeanpuoleinen kimo, haavoja lukuunottamatta. Aluksi ajattelin tiuskia tälle, että pitäisi huolen vain omista asioistaan, mutta toinen ei vaikuttanut tulleensa vain ilkkuakseen. Olihan se noloa molskahtaa jokeen jonkun nähden, mutta tosin kaikki ovat joskus epäonnekkaita. Ainakin orin arvista päätellen tämä kyllä tietäisi sen. Tyydyin hymähtämään kulmat kurtussa.

Tulin vain varmistamaan, että olet kunnossa.

Käänsin katseeni orin punertaviin silmiin. Kyllähän tämä näki, että olen kunnossa. Tuo kertoisi vain auttavaisuudesta. Toinen oli kieltämättä ystävävällinen, ainakin näin minun näkökulmastani. Päätin silti edetä ihan rauhassa keskustelun suhteen.
" Kunnossa ollaan ", ärähdin hieman närkästyneenä, siis siitä että käväisin joessa tahtomattani. Toisen huolehtiminen oli kyllä kiitettävän arvoista, mutta en kuitenkaan viitsinyt sitä sanoa.
" Mutta mitäs vointini sinua kiinnostaa? ", kysäisin sitten nostaen toisen suupieleni hymyyn. Olihan se ihan kiva jos joku olisi voinut olla puuttumattakin, mutta silti huomioi tuolla tavalla. Sinänsä en ole mikään seurakoira, mutta tässä orissa oli jotakin kiinnostavaa, esimerkiksi mikä on noiden arpien tarina? " Olen Stina. Entäpä itse? ", kysyin toivoen luovani jonkinlaista keskuteluntynkää, jonka kautta voisin vaikka tutustua toiseen.
Almuli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Wohweli » 23. Tammi 2013 16:18

En odottanutkaan löytäväni mitään perhosien ja sateenkaarien keskellä pomppivaa ilolintua vaan edessäni komeili kulmat kurtussa itseäni nuorempi ja aavistuksen matalampi tamma. Vaikutti melko kovapäiseltä henkisellä taajuudella. Tuntui suorastaan, että läsnäoloni olisi voinut saada toisen raivonpartaalle. Perääntyminen paikanpäältä ei kuitenkaan käy edes mielessäni. Minä en tammoja pelännyt. Käyn katseellani tumman tamman lävitse melko ilmeettömän oloisesti, aivan samaan tapaan, kuin näyttää tamma käyvän minut läpi. Ulkonäköni ei varmastikaan miellyttänyt, mutta yhtäkään siihen viittaavaa elettä tai irvistystä en löydä toisen naamalta.
Pitäisikö nyt sitten itkeä vai nauraa?

Sysirautias ei yllätyksekseni edes sylje päälle vihaisia sanoja vaan mainitsee olevansa kunnossa. Käyn toisen vielä katseellani pikaisesti lävitse ja vaikutti tosiaan siltä, että toinen oli säilynyt täysin vammoitta. Hyvä niin sillä lääkäriksi en osaisi muuttua.
”Hyvä juttu,” sanahdan melko mitäänsanomattomasti. Minusta vaikutti kovasti, ettei seurani kelvannut toiselle ja olin oikeastaan jopa valmis jättämään tämän rauhaan. En minäkään toivoisi, että seuraani tungetaan silloin, kun tahtoisin olla rauhassa. Ennen, kuin ehdin tehdä elettäkään poistumiseni kannalta töksäyttää rautias minulle hieman hämmentävän kysymyksen.
”Tarvitaanko auttamiseen tai huolehtimiseen syy?” tiesin miten epäkohteliasta oli vastata kysymykseen kysymyksellä, mutta paremmin en uskonut osaavani edes vastata.
”Eikös se olekin meidän jokaisen velvollisuus, auttaa toisiamme?” pyrin puhumaan äärimmäisen rauhallisella sävyllä, en siten, kuin tämä olisi elämäni kultainen tie ja noudattaisin sen antamaan reittiä, kuin verikoira. Minä tein miten tykkäsin ja tänään toimin tällälailla. Huomenna sitten jotenkin toisin.

Tamma kiirehtii esittäytymään Stinaksi, eikä yllättäin enää vaikuttanutkaan niin luotaan työntävältä. Ehkä siis uskaltaisin jäädä muutamat sanat vaihtamaan.
”Percival,” esittäydyn lyhyesti, ennen olisin hetkessä lorutellut eteen jotakin nimeäni ja itseäni koristavaa, mutta nykyiseltään tyydyin pelkkään mauttomaan esittäytymiseen. Panostinko elämässäni enää mihinkään. Nykyään kaikki vain tapahtuu.
”Mahdatko olla uusi Caraliassa päin?” kysyn sitten ystävällisyyteen pyrkien sillä mielenkiintoni asiaan kohtaan ei ollut mikään kovin hulppea. Uusi tai vanha, se oli aivan yhdentekevää. Samanvertaisia täällä melkeinpä kuitenkin oltiin.
Wohweli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Almuli » 23. Tammi 2013 21:32

Kimon orin naamassa ei ollut vilahtanut paljoakaan ilmeitä. Ei vaikuttanut kovin iloiselta persoonalta, tai sitten toisella oli ollut vain huono päivä. Toivoin kuitenkin saavani hiottua pienimuotoista keskustelua, koska ori ei vaikuttanut liian tavallisesta tuttavalta. Ei muuten, mutta vastahan tänne saarelle tulin, ja tuttavuudet kyllä kelpasivat.

Kun ori sitten puhui taas, siitä ettei toisten auttamiseen tarvitse olla välttämättä edes syytä, että se on velvollisuus, kohautan hartioitani, mutta kuuntelen korvat hörössä kimoa. Toisen puheissa on itua, mutta itse en muista paljoakaan tuntemattomien ongelmista huolehtineeni. Tiedän että se voisi olla kunnioitettavaa, mutta ei kuulunut minun luonteeseeni. Minulla ei ollut mitään sanomista tähän, joka merkitsi, että olin kyllä samalla kannalla.

Ori esittäytyi Percivaliksi. Sitten toinen kysyy, olenko uusi täällä. "Noh... tulin kaksi päivää sitten", vastasin rennosti. Tiesin, ettei kumpakaan meistä varmaan kiinnostanut kuitenkaan puhua meinneisyydestä, misä minä tänne olen tullut ja sitä rataa. Siinä samassa otin huomioon kurkkuni, joka valittaa taas janoa. Joesta en kyllä uskaltaudu juomaan, sillä sitä reunustavat, ohkaiset lumiliuskat ovat epäluotettavia. Tarpeeksi hyvä puheenaihe. En halua laskea valmiiksi hieman tylsistynyttä tunnelmaa aivan maantasan rajalle, joten yskäisin hieman, ja jatkoin eloisasti puhuen:
" Tiedätkö lähistöllä jotakin toista juomapaikkaa, lampea ynnä muuta? Jano olisi, mutta jokivesi saa riittää tältä päivältä ". Vilkaisin hieman taakseni, joen suuntaan, sitten palautin katseeni märän karvapeitteeni kautta Percivaliin. Nyt ori voisi osoittaa, jos ei oikeastaan haluaisi jäädä pidempään jutustelemaan. Minulla ei ainakaan ollut mitään menetettävää.
Almuli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Wohweli » 24. Tammi 2013 14:30

Huomasin pian, etten kuulostanut juuri lainkaan itseltäni. En tiennyt oliko se hyvä vai huono juttu. Tämä ajattelu saa minut todella harkitsemaan jokaista elettäni ja sanaani entistä tarkemmin. Tuntui niin vieraalta poiketa omasta luonteestaan joka oli minut tänne saakka kantanut. Alkoiko minusta tulla vanha. Useinhan kuultiin puhuvan, että vanhukset olivat leppoisia ja useimmat pehmentyisivät iän myötä. Paskanmarjat. Minä tahdoin pysyä kiukkuisena ja äkäisenäni itsenäni. Olisi siis varmaan kunnon ryhti liikkeen aika, voi kumpa tamma ei huomaisi liian helposti, että olin hieman hukassa oman itseni suhteen.

Kaksi päivää sitten. Ei siitä siis ollut kauaakaan. Mahdoinkohan jopa olla ensi tuttava Caralian saarella? Joutuisin siis varmaan selventämään tammalle miten täällä päin meneteltiin. Senkin tekisin lähinnä velvollisuuden painolla, miten jalo jaksoikaan olla.
”Ei kai sitten muuta sanoa, kuin, että tervetuloa,” puhun melko mauttomasti. ”Ylellisyyksiä ei ole tarjota, mutta kyllä tästä paikasta kodin tekee jos hermot kestää,” jatkoin vielä ja puheeni eivät todellakaan oikein kerro oikeanlaista kuvaa Caraliasta. Täällä asuminen tuskin tuotti kenellekkään sen suurempia vaikeuksia kunhan pysytteli erossa isompien tahojen asioista ja osasi pitää huolen itsestään.
”Mahdatko jo olla tietoinen Caralian laumoista ja muusta sonnasta mikä pitää tätä paikkaa järjestyksessä?” kysähdän sitten ja hengähdän pienesti. Jos Stina ei tietäisi se olisi sitten menoa. Tappaisin varmaan itseni tylsyyteen kuultuja asioita jauhaessa, mutta kyllä jonkun täytyisi ne toiselle kertoa. Perästä varmaan kuuluisi jos sana leviäisi, etten laiskuuttani ja epäkiinnostustani kertoisi uusille tulokkaille saaren tärkeitä juttuja. En minä harmeja tähän hätään kaivannut, kun kehokin piikitteli kuin katktus. Parikin iskua jaloilleni ja kaatuisin nopeammin, kuin korttitalo tuulessa.

Tamma tiedustelee muusta juomapaikasta ja kertoo, ettei joki vesi enää houkutellut. Ihmekös tuo, vaikka itse nimenomaan pidin jatkuvan raikkaasta, juoksevasta vedestä. Makunsa kullakin.
Nopealla mietinnällä saan vastauksen valmistettua. ”Valitan. Tässä lähellä ei ole järveä. Läheisimmälle on tästä hyvin pitkä matka, sen taittaisi ehkä päivässä tai kahdessa,” vastaan sitten. Mehän jökötimme havumetsän lieppeillä.
”Ja jos juopotella haluat niin matkaa Magic Drinkiinkin on noin päivän verran,” heitän vielä. Siinä oli vaihtoehdot ja sitten tietysti joki vesi, jonka uskoisi alkavan maistua näiden antamieni tietojen ohella.
Wohweli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Almuli » 29. Tammi 2013 16:39

Olisimme voineet puhua vähän pirteämpään sävyyn, mutta kirpeään tunnelmaan oli lukuisia syitä, ja niitä oli turha lähtä yksitellen purkamaan. Katson Percivalia odottaen toisen replikoivan. Sitten kimo avasi suunsa, toivottaen tervetulleeksi Caraliaan. " Kiitosta vain ", vastaan rauhallisesti, mutten niin tylsistyneellä tavalla kuin ori. Seuraavan Percivalin lauseen jälkeen naurahdin sisäisesti, mutta se ei näkynyt ulos. Toinen varmaan oli oleillut saarella niin kauan, että jo ihan kyllästyttää. Tajusin kyllä sarkasmin, tai siltä se ainakin kuulosti, vaikkei olisikaan ollut.

Sitten kimo kysyi, tunnenko Caralian laumakuviot. Samalla, kun kulmani laskivat aavistuksen verran kysyvään kurttuun, käänsin taas suuni pieneen hymyyn. Melko pieni muutos naamallani kertoi ajatuksiani. Kyllähän minä näistä jutuista puhun mielelläni, mutta kiinnostaako sinua oikeasti?. " Joo, olen kuullut laumasysteemistä, ja rajoistakin. Kaikki tarpeellinen, ellei ole jotain mitä olisi hyvä tietää? ", nyökkään Percivalia kohti, jos orille tulisi mieleen jotakin tähän väliin.

Juomapaikkaa koskevaan kysymykseen vastaus tulee melkein saman tien. Järvelle on kuulemma parin päivän matka, joten se siitä. Sitten toinen mainitsee Magic Drinkin, johon matka kestää taasen päivän. Magic Drink? Olikohan se lampi, tai jotakin. Sanat olivat selvästi englanninkieltä, tai vastaavaa, mutta en ollut kovin kielitaitoinen.
" Toivon ettet pidä minua ihan tyhmänä, mutta mikä se Magic Drink on? ". Kuuluisi varmaan ottaa nolostunut ilme, että hehheh... anteeksi kun olen näin tietämätön, mutta pidän naamani peruslukemilla. Eihän kaikkea etukäteen voi tietää. Vaikka päivä tuntui pitkältä ajalta vaeltaa juotavan luokse niin siihen minä olisin valmis, kunhan tämä keskustelu vietäisiin päätökseen. Jokivesi kyllä kelpaisi, mutta vilkaistessani vielä ohkaista, hieman jäätynyttä lumilevyä joen yllä, pysyin visusti kannassani mennä muualle juomaan.
" Sinne sitten ", vastaan valmiina lähtemään. Jos Percival olisi samaan suuntaan menossa, en pistäisi seuraa pahitteeksi, mutta veikkaisin äänensävystä päätellen että ori olisi mielummin yksin. Katsotaan nyt sitten mihin matka vie.
Almuli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Wohweli » 08. Helmi 2013 00:43

Suomenhevosverinen ei näytä juuri reagoivan minun kiukutteluihini, varmaan iha hyvä niin. En jaksaisikaan kuunnella totaalista paskanjauhantaa itsestäni uuri nyt. Sen lisäksi tämä Stina vaikutti kovasti sellaiselta joka ei säästelisi sanoja muita arvostellessa. Suoraa huutoa ja kirkumista en kaivannut tälle päivälle.
Nyökkäilen lähinnä vain tyytyväisen omaisena, kun sysirautias paljastaa tietävänsä Caralian meiningistä. Mikä helpotus. Ei tarvitsisi luennoida, aina parempi minulle. Heilautin lyhyttä häntääni ja kierrätin nopeasti katseeni ympäristössä.
"Jos joku sulle on jo kaiken nippelitiedon kertonut luulenpa, että mulla ei ole sulla sen enempää tarjota," en ollut Caralian maaperällä itsekään mikään täydellinen tuntija joten olisi vaikea lähteä tästä pätemään sen vahvemmin. Kyllä tamma noillakin tiedon murusilla pärjäisi, vaikka kukapa ei olisi ahne uteliaisuuden suhteen. Njäh, hankkikoot neiti tietonsa jonkun muun, mieluusti myös puheliamman otuksen suusta. Minun turvaltani ei ilmestyisi lausahdustakaan mikä liittyisi laumoihin tai typeriin raja säännöksiin.

Kuten tulokkaiden yleensä ei Stinankaan päättelykyky johdata tätä perille mikä Magic Drink oli olevinaan. Ei sinänsä edes yllättävää. Eihän villeillä kaakinrahkineilla kuulunut olla illanvietto paikkaa, etenkään baarin ja drinkkien muodossa. Tamma tuntuu pitävän tiukasti kiinni omasta egostaan ja pahoittelee sitä, että saattaisi antaa itsestään typerän vaikutelman. Olipas meillä täällä huvittava otus, puolittainen hymy kohoaa kasvon rumiluksilleni ja hymähdän huvittuneesti.
"Magic Drink on baari, siis sellanen paikka jossa pari heppua sekottelee drinkkejä. Ja nää juomat on sen luokan iloliemiä, että pää menee äkkiä sekasin," kertoilen sitten. Omaa kokemusta oli niukasti, mutta ainakin kerran olin raahannut siskoni pois paikasta. Mein ei tosiaan kuulunut mennä MD:hen. Mielestäni hän oli ihan liian nuori rellestämään sekaisin olevien orien kanssa. Snake... Oli sekin kanssa yksi liero, saisi minun puolestani luikerrella raajattomana ahtaimpaan ja pimeimpään koloon ja pysyä siellä.
"Ja irtoaa sieltä vettäkin," epämääräinen maininta asian suhteen ei kai ollut pahaksi.

Yllätyksekseni tamma ilmoittaa tahtovansa lähteä matkaan ja sanoista päätellen tämä kaavaili ottavansa minut mukaansa. Emmin todella raaskisinko itse lähteä toisen riesaksi, mutta itsehän Stina sitä vaikutti kerjäävän. Ehkä voisin itsekin hieman ryhdistäytyä, ei minun tarvitsisi olla näin hankala, vaikka todellinen känkkäränkkä saatoin luonteeltani kyllä olla.
"Ai tahdot ryyppäämään?" kysähdän sitten toista kulmaani vähän viekkaasti kohottaen. Tästähän voisi tulla vallan mielenkiintoistakin. Itse jättäisin kyllä varmaan drinkit suosiolla väliin ja seuraisin, vaikka sitten vain sivusta, kun suokki vetäisi päänsä pimeäksi. Voisihan siitä hupiakin irrota, kun toinen kompuroisi ympäriinsä ja sammaltaisi, kun suu täynnä savea.
Wohweli
 

Re: Just my luck

ViestiKirjoittaja Almuli » 06. Maalis 2013 15:29

[ Tämän pelin voisi viedä loppuun kohtapuoliin? Kun Stinalle olisi luvassa vähän tärkeämpiä pelejä :) Mutta ehkä tämä kaksikko voisi tavata joskus uudestaankin, niin sitten riittäisi enemmän jutskuaihettakin]

Percival sanaili taas, tehden selväksi ettei sillä ole lisättävää saaritietoihini. Minähän en sitä voinnut varmistaa, mutta jos ori niin sanoo niin hyvä. Siihen nyökkäsin. Sitten toinen vastaili Magic Drinkkiä kummasteleviin kysymyksiini. Saan tietää, että se on jonkinmoinen hevosten baari, josta saa päänsekoittavia juomia. Okei, no se ei ollut ihan sitä mitä hain, mutta kuitenkin, voisihan paikan aina mennä katsastamaan. Tosin ehkä voisin lähteä sinne ihan yksin, meillä tuskin riittää Percivalin kanssa juttua matkalle. Ja tuskimpa se edes halusi tulla vahtaamaan kun minä virvoitan kurkkuani juomalla.

Kun olin viitannut että sinne siis menkäämme, ori kysyi että halusinkos siis juopotella. Hengähdin, kuin sanoen Plääh...
" No jos se on sama asia kuin juominen niin juu ja juu. Ja kyllähän minua muutenkin kiinnostaa vähän katsastaa uutta saarta ", kerroin pitäen silti maltillisen äänen sävyn.
" Varmaankin meidän tiemme eroavat siihen, ellet perässäni halua roikkua ", sanoin ja katsoin arpista oria. Oli tässä nyt seisottu hyvä tovi, aika oli lähteä liikkeelle, minulle oli ihan sama tuleeko tuo mukaan vaiko ei. Ei Percival ollut mikään negatiivinen tuttavuus, mutta voihan sitä katsoa jos tavattaisiin joskus toistamiseenkin. Tämä tapaaminen ei nyt vaan johda mihinkään, eikä sinänsä haittaa jos ori jatkaisi omaa matkaansa.
" Oli ihan kiva tavata, Percival. Ensi kertaan ", lausahdin, ja lähdin viimeisen katsahduksen jälkeen kävelemään metsän suuntaan. Löytäisin kyllä sen Magic Drinkin, ja vaikka en niin samapa tuo minne menen. En voinut olla katsomatta vielä valkeaa, mihin päin se jatkaisi. Siinäpä taas yksi tuttavuus lisää.

Stina poestuu c:
- Kiitusta pelistä. Ja anteeksi, ettei tämä tuon enempää minun kohdalla inspannut.
Almuli
 


Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron