How do you measure fun

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä lumien sulettua joki saattaa paikoitellen tulvia.

How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 20. Joulu 2013 16:23

/ Vertaveli M ja Noah! /

Jay Jay

Aurinko on laskeutunut jo siinä määrin, että luulisi yön olevan tuloillaan. Todellisuudessa nyt on iltapäivä, joka sekin tuntui olevan vain vähän aikaa sitten vasta tuloillaan.
Sademetsän ilmasto on mukavaa vaihtelua esimerkiksi havumetsille, josta ei löydy tähän vuodenaikaan oikeastaan muuta kuin kuivia eikä millään muotoa herkulliseksi luettavia havunneulasia. Täällä sentään saattaa nauttia ruoasta, ja ennätinkin jo jokin aika sitten vielä lammella ollessani tankkaamaan ihan huolella.
Sen jälkeen olenkin vain ottanut rennosti. Astellut poikkeuksellisen rennon enkä ylvään oloisena pitkin tämän joen rantaa, joka oli tietääkseni rajana yhteismaalle ja metsäponien alueelle ja johtaisi minut ennen pitkää vuoristoponien maille.

Voi tietysti olla, että päätänkin kääntyä kesken kaiken ja vaihtaa suuntaa taas teille tietämättömille. Mitäpä sitä turhia suunnittelemaan tai murehtimaan, kun elämäni on yhtä päämäärätöntä tallustamista. Eikä se edes haittaa minua. Hyvä näin. Minulla ei ole mitään menetettävää, muuta kuin vapauteni, jota kukaan ei minulta saisi riistettyä.
Seisahdun hetkeksi aloilleni, päätäni taivasta kohti nostaen. Kaikkialla on aivan hiljaista, linnut eivät laula eivätkä pikkueläimet rapistele pensaissa. Varmasti ne siellä jossain ovat, yhä tallella, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu aivan siltä, kuin koko metsä olisi autio.
Se vasta kammottavaa olisikin. Jos se pääntauti oikeasti leviäisi kuin kulovalkea ja tappaisi suurimman osan saaren hevosista.

Ainakaan vielä vastaan ei ole kävellyt ketään sairastunutta, ja itsekin tunnen voivani vallan mainiosti. Eikä minulla oikeastaan edes ole ketään, kenen terveyden puolesta murehtia. Voisiko paljon mahtavammin mennä?
En viitsi edes pyöritellä sairautta pitkään ajatuksissani, vaan unohdan sen samantien ja lähden liikkeelle. Päätän tällä kertaa kulkea pää pystymmässä ja ottaa hivenen korkeampia ja ripeämpiä askelia näyttääkseni paremmalta. Mistä sitä ikinä tietäisi, kuka vastaan astelisi.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 23. Joulu 2013 00:21

Noah

Yhteismaa. Silloin kun Noah vielä oli varsa, ei moista aluetta oltu vielä edes keksitty. Mutta nyt hän käveli yhteismaata rajaavaa joen vartta pitkin miettin samalla, olisiko sittenkin pitänyt olla etsimässä mukavaa seuraa tai jotakin, miten viettää lähestyvä yö. Noahilla ei sillä hetkellä ollut nälkä, sillä hän oli syönyt vatsansa täyteen aikaisemmin saman päivän puolella. Virkistävän kylmä jokivesikin helpotti mieltä, sillä eihän nyt ainakaan tulisi janosta kärsimään joen viertä kulkiessaan.

Noalla oli yksinäistä. Hän oli taivaltanut syömisensä jälkeen yksin yhteismaalla tavattuaan kesken mukavan ruokahetken entuudestaan tuntemattoman tamman, suomenhevosen nimeltä Neilikka. Neilikka oli ystävällisesti perehdyttänyt uutta tuttavuutta Caralian nykyisestä tilanteesta, josta Noah oli hieman pihalla. Hän oli kuullut huhun pääntaudista, jonka takia Caralian populaatio laski rajua vauhtia ja että jokainen vastaantulija saattoi olla mahdollisesti sairastunut. Lusitanoa kuitenkin koko tapaamisessa oli eniten hämmentänyt se fakta, että Neilikka ei ollut kertonut mitään siitä, millaisia oireita pääntauti toi mukanaan ja että miksi Neilikka ei ollut osoittanut käytöksellään pelkäävänsä Noan olevan yksi sairaudesta kärsivistä hevosista.

Tuulen tuiverrus toi mukanaan vieraan hevosen hajun. Automaattisesti Noah tajusi kiinnittävänsä enemmän huomiota tyylikkäämpään askeltamiseen ja siihen, että vastaantulijalla saattaisi olla tämä pahamaineinen sairaus, josta Neilikka oli hänelle maininnut. Vastaan joenpenkkaa näyttikin kauempana kulkevan komea, valkea ori, jonka askellus toi Noahilla mieleen tietyllä tapaa majesteetillisuuden ja rauhallisuuden. Eteenpäin kuljettuani tuulen mukana tullut haju vahvisti päätelmät orista oikeaksi. Noah höristi korviaan ja päästi tuttavallista haeskelevan hirnahduksen suustaan lähestyen toista.
Vertaveli M
 

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 25. Joulu 2013 14:03

Lämpimän ruskeiden silmieni katse tarkkailee ympäristöä herkeämättä. Olemukseni on samaan aikaan valpas, mutta vakaa ja rauhallinen. En ehdi astella kauan eteenpäin, kun huomaan edessäpäin lähestyvän hevosen. Hiukan viiveellä havaitsen oletustuoksun, joka kuuluu selkeästi tammalle. En tee mitään kovin huomattavaa muutosta olemukseeni, mitä nyt mahdollisimman huomaamattomasti parannan ryhtiäni, kaarran hivenen lihaksikasta kaulaani ja pärskähdän.
Korviini kantautuu ystävälliseen sävyyn osoitettu hirnahdus. On se helppoa. Minun ei tarvitse tehdä muuta kuin olla oma, komea itseni, ja tammat tulevat luokseni.

Hirnahdan matalaan sävyyn oman, ystävällisen tervehdykseni. Mitä lähemmäs tamma tulee, sitä enemmän kiinnostukseni heräilee. Korvat rennosti hörössä tarkastelen katseellani tummanrautiasta, joka lienee jonkin verran minua matalampi. Hyväkuntoisen oloinen ja sopivan lihaksikas. Kaikin puolin oikein kaunis yksilö, arviolta samaa ikäluokkaakin kanssani.
Pysähdyn joen vierelle. Suupieleni kaartuvat vilpittömän ystävälliseen hymyyn. Pitäisi ensin selvittää, millainen tämä neiti oli luonteeltaan. Vasta sitten voisin tarkemmin sanoa, miten tätä tulisi käsitellä. Ainakin toistaiseksi olen vakuuttunut siitä, että hän on halukas tuhlaamaan hetken kallista aikaa minun seurassani.
Toisaalta, kuka vastakkaisen sukupuolen edustaja nyt ei haluaisi olla seurassani?

"Hyvää päivää, neiti", aloitan keskustelun tehden samalla pienen kumarrusliikkeen pääni ja kaulani avustuksella. Sen jälkeen siirrän katseeni tamman sinisiin silmiin.
"Onko teillä kenties kiire jonnekin, vai ihan muuten vainko te täällä ilman seuraa kuljeksitte?" Ei tamma vaikuta siltä, että hänellä olisi kiire johonkin. Ja jos onkin, niin aivan hienovarainen flirtti, joka silmistäni ja äänestäni näkyy ja kuuluu, lienee saa hänet silti jäämään.
"Jos ette pistä pahaksenne, liittyisin mielelläni seuraan. Olen Jay." Väläytän aavistuksen verran leveämmän hymyn, samalla kun heilautan kevyesti otsahiuksiani pääni vasemmalle puolelle.
Tamma tosiaan on upea tapaus. Se tosin johtunee siitä, että hän muistuttaa ulkoisesti väritystään lukuun ottamatta melko paljon minua.
Hiukan kiharalle taipuvat jouhet, kauniit silmät ja kaikki.
Kerrassaan iloinen yllätys.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 29. Joulu 2013 15:20

Lähemmäs päästyään Noah muisteli, että yhteismaa oli sanottu olevan kielletty paikka nykyään, sen pääntautiepidemian vallitsemisen takia. Lusitano ajatteli, että olisi ollut parempi pysyä aavikkohevosten puolella, mutta toisaalta yhteismaalla oli paljon enemmän herkullista ruokaa tarjottavanaan. Kaikista vaaroista huolimatta.

Vilpitön hymy koristi valkean orin huulia, eikä se jäänyt Noahilta huomaamatta. Tamma höristi korviaan ja kulki tuon lähelle, jättäen väliin kuitenkin reilun metrin hajurakoa. Toistaiseksi toinen oli kuitenkin vaikuttanut harmittomalta, eikä vaikuttanut kipeältäkään. 'Tosin Noa, miltä sinusta vaikuttaa kipeä hevonen? Ei sen tarvitse aina kuoleman kielissä olla' tuo muistutti itselleen mielessään.

Toinen tervehti ja kutsui kohteliaasti Noahia neidiksi. Tamma piti toisen herrasmiesmäisyydestä, vaikka määräysten rikkominen kaikuikin mielessä jatkuvasti. Hän ei saisi olla tuolla, missä oli. Tamma ei ollut tottunut rikkomaan määräyksiä, mutta ehkä tämän kerran. Sitäpaitsi, seuralainen oli jo esittäytynyt Jayksi.
"Olen Noah, aavikkohevonen", esittäytyi lusitano vuorostaan ja katseli toisen valkeaa karvapeitettä sekä kihartuvia jouhia. Heissä oli tiettyä samankaltaisuutta.
"Tulin tänne alunperin syömään, vaikka en tavallisesti sääntöjä rikokaan. Tiedäthän, että yhteismaalla ei saisi olla sen pääntautijutun takia", tamma puheli rentoon sävyyn ja samalla ystävällisesti, vaikka ajatukset olivat ristiriitaisia. Jay vaikutti kuitenkin mukavalta tapaukselta, joten ehkä tuon seurassa voisi viettää aikaa hetken.
Vertaveli M
 

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 30. Joulu 2013 02:05

Tämä varsin kauniin ulkomuodon omaava tamma ei onnekseni jää useamman hevosenmitan päähän seisomaan, vaikkei tietenkään uskalla aivan kylkeenikään kiinni tulla. Vilpittömän ystävällinen hymy ei katoa mihinkään suupieliltäni.
Rautias esittelee itsensä Noahiksi ja kertoo olevansa aavikkohevonen. Käteviä nämä yhteismaat, kun sopivat näin viehättävien yksilöiden tapailuun. Sekin tosin on fakta, että periaatteessa tällä alueella ei saisi liikkua. En kuitenkaan jaksa vaivata mieltäni sillä asialla, minä nyt olin muutenkin jo tottunut rikkomaan rajoja sen, minkä kerkesin.
Sitä päivää odotellessa, kun siitä oikeasti koituisi ongelmia.

Itse asiassa kyseinen asia tulee mieleeni vasta sen jälkeen, kun tämä tamma alkaa päteä pääntaudista ja siitä, ettei tällä alueella saisi liikkua.
"Niin, tiedänhän minä", sanon jopa hivenen nöyrän oloisena, päätänikin hetkellisesti laskien ja maahan vilkaisten. Kätevää, kun oli jo tähän ikään mennessä oppinut esittämään niin hyvin luotettavaa, kilttiä, ihanaa ja viatonta. Katseeni on kuitenkin pian palannut takaisin Noahin sinisiin silmiin, ja hetkeksi vakavoituneille kasvoilleni kohoaa taas lämmin hymy.
"En itsekään harrasta rajojen rikkomista, mutta ajattelin vain nopeasti pistäytyä..." ...ja nyt olisikin syytä keksiä jokin hemmetin hyvä valhe ja tehdä vaikutus tähän tammaan.
"Yhteismaan ollessa vielä auki täällä tutustui niin moniin mahtaviin hevosiin, joita voisin ystäviksenikin nimittää. Ja tämän epidemian myötä huoleni kasvaa päivä päivältä, ja typeränä menin sitten ajattelemaan, että jos edes joku heistä olisi eksynyt tänne..."

Pudistan muka lannistuneen oloisena päätäni, joka painuu entistä alemmas. Katseeni kääntyy joen suuntaan, ja vähän aikaan vain odotan esitykseni menevän läpi.
"...toistaiseksi en ole tavannut ketään, mutta ehkä he ovat kunnossa." Väläytän uuden hymyn tammalle, nyt jo jossain määrin iloisemman.
Eihän Noah nyt millään voisi hermostua minulle pienestä sääntöjen rikkomisesta, kun teki sitä itsekin. Ja minulla oli vielä olevinaan pätevä syykin siihen. Harvoin jouduin näin radikaalisti valehtelemaan saadakseni viettää hetken jonkun seurassa. Mutta jos se tekisi läsipäähän vaikutuksen, niin mikäs siinä sitten.
Eihän minulla nyt oikeasti mitään ystäviä ole, mutta mistä tamma sen voisi tietää?
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 31. Joulu 2013 15:57

//1. persoonaan hyppäys //

Nöyrästi Jay toteaa tietävänsä, ettei yhteismaalla saisi olla. Hän laskee päätään ja vaikuttaa minusta vilpittömältä. Hänen katseensa palaa pian takaisin silmiini ja minä katson vuorostani takaisin hänen silmiinsä. Tuo kertoo, ettei yleensä harrasta rajojen rikkomista. Tällä kertaa hän kuitenkin aikoi pistäytyä nopeasti yhteismaalla. Kulmakarvani nousi hiukan, mutta sitten hän selittikin, että oli tavannut paljon mahtavia hevosia, joita ystävikseenkin nimitti. Ja taudin myötä hän selitti huolensa kasvavan ystäviänsä kohtaan. Minä nyökkäsin ymmärtäväisesti. Hän oli vain ajatellut, että saattaisi törmätä johonkin ystävistään täällä. Niinkuin minä olin tullut sademetsän kautta syömään kunnolla.

Tämä valkea herrasmies kuitenkin sanoi, ettei toistaiseksi ollut nähnyt ketään ystävistään. Nyökkäsin jälleen ja katsoin häntä miettien.
"Niinno, minkänimisiä ystäviä sinulla on? Voi olla, että olen tavannut heistä jonkun tai että tulen myöhemmin tapaamaan jonkun heistä. Voin välittää heille huolistasi", tarjouduin ystävällisesti, vaikka minusta tuntuikin aika epätodennäköiseltä törmätä johonkin hänen tuttavaansa täällä.
Vertaveli M
 

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 01. Tammi 2014 21:51

Noah ei vaikuta olevan turhan helposti lämpenevää sorttia, vaikka onkin ystävällinen. Hän ei kuitenkaan välttele minua, vaan uskaltaa katsoa avoimesti silmiinkin. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuisi, jos en ehtisi valehtelullani pilata aivan kaikkea.
Pieni hermostuneisuus on nimittäin vähällä levitä sisälläni, kun rautias kysyy ystävieni nimiä. Eihän minulla nyt oikeasti mitään ystäviä ole. Tai on, korkeintaan joitain hyviksi kavereiksi lueteltavia, mutta enhän minä ole nähnyt monia heistäkään ikuisuuksiin.
Hyvä jos edes muistan, kuka on samasta ja kuka eri laumasta kanssani.

"Kiitos, neiti on kovin ystävällinen", väläytän vilpittömän oloisen lämpimän hymyn taas sinisilmälle, samalla kun mietin, kuka hemmetti saattaisi olla ystäväni tai ei ainakaan vihaa minua kovin paljon. Ainakaan Noah ei toistaiseksi näytä kuulleen pahoja juttuja hevosesta nimeltä Jay, ja se nyt olisi minulle ihan sama, jos hän tämän tapaamisen jälkeen tapaisi vielä jonkun ns. ystävistäni.
Vedän syvään henkeä ja katsahdan joen suuntaan, mietteliään ilmeen kasvoilleni loihtien. Jos vain keksisin nimiä omasta päästäni? Ei, ei nyt ole aikaa keksiä mitään omiani.
"Eniten huolissani mahdan olla Sellowianasta, Linyethistä ja Lineshasta." Jestas, miten tammapainoitteista. Äkkiseltään en kuitenkaan keksi muutakaan.

"Ja onhan heitä muitakin, mutta niin... Toivottavasti he ovat kaikki kunnossa. En tiedä, mitä tekisin, jos en enää koskaan näkisi heitä." Tiedänpä hyvinkin. En tekisi yhtään mitään. En itkisi kyyneltäkään yhdenkään luettelemani tamman tähden, enkä tulisi itkemään tulevaisuudessakaan yhtään kenenkään tähden.
Mutta nyt yritän taas painaa päätäni alemmas, samalla alakuloisesti joen suuntaan katsellen. Itkua en sentään ala vääntää, sehän olisi jo noloa, eikä varmasti tekisi vaikutusta.
"Onko sinulla ketään, kenestä olet huolissasi tämän epidemian takia, Noah?"
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 09. Tammi 2014 13:23

Ystävällisestä tarjouksestani saan kuulla, että olen ollut kovin ystävällinen. Minusta se kuulosti hiukan liioitellulta, mutta annoin asian olla. Hän tuntui olevan kohteliainen ja ehkä se vain oli osa häntä. Pian hän mainitsee kolme tammamaista nimeä, johon minä nyökkään muistellen hetken. Yksikään ei kuitenkaan ole tuttu.

"Olen pahoillani, en ole kuullut yhdestäkään heistä", vastaan aidosti pahoillani, sillä sitä minä myös olen. Oli harmillista, että toinen oli tullut yhteismaalle asti etsimään ystäviään, joita hän mainitsee olevan lisääkin. Tietysti, epäilemättä moisella herrasmiehellä oli varsin laaja ystäväpiiri. Hän sanoo, ettei tiedä mitä tekisi ilman noita. Nyökkään ymmärtäväiseksi, vaikka sanat hiukan hämmentävätkin minua. Ehkä hän vain välitti niin kovasti ystävistään, että olisi hukassa ilman noita?

"Harmillista, toivottavasti löydät heidät terveinä ja hyvinvoivina. Minä voin pitää myös silmäni auki, kaiken varalta", vastaan apuani tarjoten ja väläytän pienen hymyn. Vastaavasti Jay kysyy, onko minulla ketään, josta olla huolissaan. Katselen hänen alas laskettua päätään ja alakuloista ilmettään vastatessani: "Sisareni Noëlle, hänen puolisonsa Arran sekä heidän yhteinen varsansa Milou. Heidän lisäkseen olen huolissani myös laumatoveristani Dorasta."

Katson Jaytä ja mietin, näkisinkö Doraa uudestaan kuinka pian vai näkisinkö ollenkaan. Saisinko elää samassa epätietoisuudessa kuin Jay omien ystäviensä suhteen?
Vertaveli M
 

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 12. Tammi 2014 23:23

Tamma vaikuttaa olevan pahoillaan siitä, ettei ole tavannut yhtäkään hevosista, jotka nimeltä luettelin. Minä sen sijaan olen lähinnä vain helpottunut ja iloinen asiasta, mutten tietenkään anna sen näkyä kasvoiltani mihinkään. Saa olla erittäin hyvä tulkitsemaan hevosia erottaakseen minusta, ettei surumielisyydelläni ole mitään tekemistä aitouden kanssa.
Ja Noahiin esitykseni tuntuukin menevän täydestä.
"Ei se mitään", huokaisen pettyneen oloisesti.

Tämä avulias rautias myös sanoo voivansa pitää silmänsä auki siltä varalta, että tapaisi jonkun ystävistäni. Tamma väläyttää pienen hymyn, ja saa siihen vastaukseksi minun kiitollisen hymyni. Sanoihin nyökkään vain hyväksyvästi.
Noah vastaa epäröimättä kysymykseeni, onko hänellä ketään, kenestä tämä on huolissaan. Sisar perheineen ja yksi laumatoveri. Nimet eivät ole tuttuja, ja koska niistä yksikään ei särähdä korvaani, ne vaipuvat suhteellisen nopeasti unholaan pääkopastani.
Lämpimän ruskeat silmäni tarkkailevat nyt Noahin kasvoja. Nostan päätäni taas korkeammalle, samalla katsekontaktia tamman kanssa tavoitellen.

"Onko sinulla sitten omaa puolisoa? Jälkeläisiä?" kysyn, varsin mitäänsanomattomaan sävyyn ja kasvonikin nyt suhteellisen vakavoituneina.
Katson tarkkaan Noahin ilmeitä siltä varalta, että tämä saattaisi ehkä hermostuakin liian tunkeilevasta kysymyksestä. Toisaalta hän voisi vain ajatella minun olevan vilpittömän utelias, mitä toden totta olenkin - siis utelias ainakin. Ei kai näin kaunis yksilö ole antanut kenenkään riistää niinkin suurta osaa hänen vapaudestaan?
"Tarkoitukseni ei tietenkään ole olla tungetteleva", väläytän hymyn, mutten vaikuta erityisen pahoittelevalta asian suhteen.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 15. Tammi 2014 21:43

Hän huokaisee pettyneen oloisesti, kun kerron etten ollut kuullut hänen ystävistään. Olihan se ymmärrettävää, joten katsoin häntä varovaisesti. Eiköhän toinen vielä löytäisi ystävänsä hyvinvoivina, tai sitten ei. Mieluimmin kuitenkin niin, ettei törmäisi noiden kuolleisiin ruumiisiin. Hän tuntuu olevan kiitollinen siitä, että lupaudun auttamaan jos tapaan yhdenkin hänen tutuistaan. Se oli ymmärrettävää ja minä toivoin aidosti hyvää orille. Että hän tapaisi vielä ystävänsä.

Kerrottuani omista murheen kryyneistäni hän tarkistaa, että oliko minulla sitten omaa puolisoa. Tai jälkeläisiä. Minä käännän katseeni häneen ja väläytän hymyn, ennen kuin vastaan. Ehkä tällä kohteliaalla orilla oli mielessä minun treffeille viemiseni tai muuta vastaavaa, kun hän halusi tarkistaa moisen asian. Minusta asia oli tullut ehkä hiukan turhan nopeasti jutun juureksi, ottaen huomioon tämän lyhyen ajan jonka olimme tunteneet. Hän kuitenkin pyysi anteeksi epäsuoraan, hänellä ei ollut tarkoituksenaan olla tungetteleva. Minä nyökkään uudestaan.
"Ei se mitään. Minulla ei ole puolisoa, eikä jälkeläisiä. Minä itseasiassa en koe sellaista itselläni vielä ajankohtaiseksi. Eikä ole vielä sellaista oriakaan taida olla", sanoin niinkuin asia oli. Jay saattoi tulkita sen miten vain, tietysti minä toivoin ettei hän tulkinnut minun epäsuoraan hylänneeni häntä epäsovinana vaihtoehtona.

"Entä sinä?" minä huomasin tarkistaa, sillä saattoihan Jaylla, huomaavaisella orilla, olla itsellään puoliso ja ties kuinka monta jälkeläistä. En yhtään ihmettelisi, sillä hän vaikutti sellaiselta joka tamman unelmalta.
Vertaveli M
 

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 22. Tammi 2014 22:21

Noah ei onneksi suhtaudu kysymykseeni ainakaan silminnähden loukkaantuneesti tai epäilevästi, hän vain väläyttää hymyn ja toteaa, että ei se mitään. Ehkä hän onkin vain otettu siitä, että näin komea ori osoittaa olevansa kiinnostunut siitä, mitä hänen mieselämäänsä kuuluu.
Ei siis puolisoa, ei jälkeläisiä. Elättelen toivoa, ettei mitään ihastustakaan. Noah vaikuttaa hiukan hitaammin lämpenevältä kuin tammat, jotka elivät enemmän tunteitansa kuin järkeä kuunnellen - tai mistä minä tiedän, vaikka tämäkin sinisilmä osoittautuisi sellaiseksi. Toistaiseksi hän on kuitenkin antanut hyvin hillityn kuvan itsestään.

Hän mainitsee myös heti perään, ettei koe sellaista vielä ajankohtaiseksi. Ymmärrän myös sen verran, ettei hänellä ole vielä puolisoehdokkaitakaan. Ilmeeni muuttuu vähän yllättyneeksi, osittain tahattomasti ja toisaalta silti vähän esittäen. Hymy kuitenkin sulaa nopeasti takaisin kasvoilleni, katsellessani lähes lempeästi tamman kauniisin silmiin.
"Tähän väliin minun on pakko todeta, että noin kauniin ei tarvitsekaan kiirehtiä ja tyytyä kehen tahansa", sanon hyvinkin viattomaan, mutta tietenkin aavistuksen flirttailevaan sävyyn.
Ja sitten hän kysyy vuorostaan minun perhe-elämästäni. Mietin hetken aikaa, mitä vastata. Jälkeläisten olemassaolosta ei varmaa tietoa... Yhden illan juttuja ollut siinä määrin, etten edes ole yrittänyt pysyä mukana laskuissa... Oli minulla puolisokin ja hänen kanssaan kaksi lasta, mutta se suhde loppui siihen, kun petin häntä baarissa.

"Itse asiassa minulla oli puoliso, mutta hänen kanssaan... tiedäthän... se vain ei tuntunut oikealta. Ehkä kiirehdimme molemmat vakavaan suhteeseen, vaikka meillä on vielä koko elämä edessämme." Se kuulostaa tarpeeksi vakuuttavalta, ja on osittain tottakin. Jälkikasvusta en sitten uskallakaan sanoa mitään.
Toisaalta en siis valehtele, jätän vain kertomatta. Ja sen perusteella Noah ainakin toivottavasti olettaisi, ettei minulla olisi jälkeläisiä. Tiedä sitten, menisikö se läpi kuitenkaan. Olisihan se nyt kummallista, jos näillä kasvoilla ja kropalla varustettu ori ei olisi koskaan sekaantunut yhteenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 28. Tammi 2014 16:43

Kun kerron, ettei minulla ole vielä puolisoaehdokkaitakaan, niin Jayn ilme muuttuu yllättyneeksi. Yllättyneisyys muuttuu kuitenkin nopeasti takaisin hymyksi. Minä hymyilen takaisin, vaikkakin en niin innostuneena kuin aikaisemmin. Minua hiukan pelotti Jayn jatkuva hyväntuulisuus ja hymyilevyys, mutta ehkä hän tosiaan oli noin positiivisella asenteella varustettu tapaus. Se oli ainakin tervetullutta vaihtelua. Hymyilen rennommin kuunnellessani häntä lisää. Hän kehuu, että näin kauniin tamman ei tarvitsisikaan hosua. Minä naurahdan hämmentyneenä.
"No nyt sinä imartelet, Jay", minä sanon.

Jay kertoi, että hänellä oli puolisokin. Asia kuulostaa hyvin vaikealta ja henkilökohtaiselta hänelle. Tämä saattoikin olla hänen huonopuolensa: entinen puoliso, jonka jäljiltä oli huonoja kokemuksia ja muistoja. Minä nyökkäilin ymmärtävästi. Ehkä hän ei myöskään kokenut olevansa valmis vielä mihinkään vakavaan, joskin erisyistä kuin minä.
"Ymmärrän", minä sanoin rauhalliseen ja ymmärtävään sävyyn. Katsoin oria pohdiskellen samalla mielessäni, minkälaisessa suhteessa Jay oli ollut. Mutta toisaalta, eihän se asia minulle kuulunut.
"Emme taida siis kumpikaan toisinsanoen olla valmiita vakavaan suhteeseen", minä heitän arvauksenomaisesti toteamuksen ilmaan, kääntäen katseeni ympäristöön hetkeksi.
Vertaveli M
 

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 28. Tammi 2014 22:14

Olen vähän yllättynyt siitä, että Noah vaikuttaa niinkin hämmentyneeltä kehuessani häntä. Ilmeisesti tamma on kohdannut aivan vääränlaisia hevosia, mikäli kukaan ei ole koskaan kertonut hänen olevan hyvin kaunis. Noah on aika pitkälti täysi kymppi. Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta hulluhan se olisi, joka tästä tammasta pitkän listan vikoja löytäisi.
"En koskaan liioittele kohteliaisuuksissani", totean vilpittömästi hymyillen, vaikka sanani eivät ole täyttä totta. Tietysti minä imartelunkin jalon taidon kaiken tämän harjoittelemisen jälkeen hallitsen, mutta nyt siihen ei ole tarvetta.

Noah vaikuttaa aidosti sympaattiselta kertoessani entisestä suhteestani. Nyökkään vain lyhyesti hänen sanoihinsa, ymmärrän, ja käännän katseeni hetkeksi sinisistä silmistä jokeen.
En oikein tiedä, toteaako tamma vain, vai onko hänen seuraavien sanojensa takana jokin tarkoituskin. Ettemme kumpikaan toisin sanoen ole valmiita vakavaan suhteeseen. Vilkaisen tähän nopeasti, vain tulkitakseni rautiaan ilmettä. Se osoittautuu kuitenkin haastavammaksi tehtäväksi, joten annan katseeni vain lipua takaisin joen suuntaan.
Noah säikähtänee jos kysyn suoraan, että mites vähemmän vakavat suhteet sitten. Hän nimittäin vaikuttaa aidosti ulkomuodostaan huolimatta olevan vähän pihalla vastakkaisen sukupuolen edustajista ja kaltaisteni käsittelystä.

Hetken aikaa vakavoituneina pysyville kasvoilleni muotoutuu taas hymy, aavistuksen verran hurmaavampi kuin aikaisemmin. Otan kokeilevan askeleen lähemmäs Noahia, tyynen rauhallisena ja lämpimän ruskeilla silmilläni tuon sinisilmiin katsoen.
"On todella yllättävää kuulla, ettei kaltaisellasi upealla ja parhaassa iässä olevalla tammalla ole seuralaisia jonoksi asti", sanon hänelle. Ei mitään hätää tai syytä huoleen, kertoo lempeä katseeni ja vinohko hymyni.
"Voisimme jatkaa matkaa kävellen, jos vain sopii?" Vähin äänin peruutan, antaen Noahille omaa tilaa ja hänen reaktiotaan tarkasti silmällä pitäen.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 05. Kesä 2014 14:14

Hän vaikuttaa hiukan surulliselta. Sellaisen vaikutelman saan sanottuani ymmärtäväni. Hän kääntää hetkeksi katseensa jokeen. Ehkä ero oli ottanut koville. Halusin kysyä lisää, mutta hän vaikutti siltä, ettei halunnut puhua aiheesta. Vai päättelinköhän minä omiani? Hetken hiljaisuuden jälkeen hän palaa takaisin hurmaavaan hymyynsä. Minua hämmensi miten hän saattoi hymyillä niin pian, mutta ehkä suhde oli ollut kamala, jollakin tapaa loukku. Entä jos hänen rakkaansa olikin ollut kamalan vainoharhainen tai muuta? Mutta asia ei kuulunut minulle. En kysynyt.

Hän ihmettelee, miksei kaltaisellani upealla tammalla ole seuralaisia jonoksi asti. Se kuulosti korvaani hiukan liioittelevalta, mieleni teki sanoa se ääneen. Muistin eron. Ei, ehkä hän oli vain epätoivoinen, menettänyt otteensa tai jotain.
"Niinpä kai", vastaan hymähtäen, haluten jättää asian taaksepäin. Jay kuitenkin ehdottaa kävelemään lähtöä, tekee tilaa vierelleen. Menen hänen viereensä mitään ensin sanomatta.
"Pieni kävely voisi tehdä hyvää", sanon sitten ystävälliseen sävyyn. Olisi mielenkiintoista tutustua tähän oriin lisää. Hän oli mielenkiintoisen oloinen. Halusin kysyä, oliko hänellä varsoja puolisonsa kanssa. Varsaparat joutuisivat taiteilemaan emänsä ja isänsä välillä. Taas minä murehdin ihan omiani.
"Oliko teillä varsoja?" kysyn arkaillen. Ajattelin, että ehkä hän pystyisi puhumaan siitä. Hän oli pirteä ja hyvinvoivan oloinen, vaikka.. niin. Äh. Katson häntä syrjäkarein mietiskellen, millainen tuon puoliso oli ollut.
Vertaveli M
 

Re: How do you measure fun

ViestiKirjoittaja Sussu » 17. Kesä 2014 15:41

Hymyilen tyynesti Noahille tämän sanoessa, että pieni kävely voisi tehdä hyvää. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä.
Lähden astelemaan joen vartta pitkin. En ennätä sanoa mitään, kun tamma kysyy puolestaan, oliko minulla ja puolisollani varsoja. Kysymys saa ilmeeni muuttumaan, eikä silkasta teeskentelystä. Vakavoidun hiukan, hetken aikaa keskityn vain ajatuksiini. Cassandra ja Fljótur. Pieni tyttäreni ja poikani, jotka mitä ilmeisimmin vihasivat minua.

Kuten mitä ilmeisimmin suurin osa jälkeläisistäni heti sen jälkeen, kun heidän äitinsä oli kertonut millainen nilkki minä olin.
"Hän synnytti minulle kaksoset", myönnän lopulta ääneen.
"Muttei tahtonut minun näkevän heitä enää eromme jälkeen", huokaisen. Valheita, valheita kaikkialla - en minä muista edes keskustelleeni Linyethin kanssa asiasta.
Tuskin hän olisi sitä minulta kieltänyt. Mutta ei minua kiinnosta. Saatan tammoja kantaviksi tuon tuosta, ja vaikka Cassandra ja Fljótur olivatkin joskus merkinneet minulle jotain...

Parempi niin, etteivät merkinneet enää.
"Ei siksi, että minä olisin ollut huono isä. Hän vain oli niin katkera erostamme", kerron ääneen, joka vähää vaille säröilee kuin olisin murtumaisillani.
Kaikkea sitä oppiikin, kun tarpeeksi suuren osan elämästään näyttelee. Harvoin minä vaivaudunkaan tällä tavoin valehtelemaan, mutta Noahin kanssa pieni leikittely lienee tarpeen. Hän ei lämpenisi pelkällä lirkuttelulla, ei ainakaan heti kättelyssä.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Seuraava

Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron