The sun will shine tomorrow

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä lumien sulettua joki saattaa paikoitellen tulvia.

The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja Sever » 28. Huhti 2011 19:08

[[ werucchia ja Tattia kuulutan tännenäin, tseh! ]]


GOYATHLAY

Huh huh, Hoerolta oltiin päästy pois. Kevät teki mukavasti tuloaan ja se sai myös mielet pirteämmiksi. Ainakin Goyan mieli oli hyvinkin pirteä, vaikka tietysti aina jotkut seikat sitä varjostivatkin. Tällä hetkellä sillä oli kaikki hyvin. Viime aikaiset seikkailut olivat syöneet laiskan persoonan voimia ja siksi se oli suunnannut nyt polkunsa yhteismaalle ja sitä kautta se ehkä kulkisi takaisin vuoristoponien alueelle. Tuntui kuin jalat eivät jaksaisi kantaa enää metriäkään ja vähän haukotuttikin. Joki ei varmaan sydäntalvellakaan ollut ollut täysin jäässä, ja nyt se ainakin liplatti vähän uhkaavasti pienen vuoristolaisen rinnalla. Herasilmät seurasivat sen liikehdintää koko ajan ja korvat kuuntelivat jokaista liplatusta. Ei, Goya ei pitänyt joesta ollenkaan, sillä se muistutti vain Paholaisesta ja sen Varjoista. Luojan kiitos Usva oli sen rinnalla. Usva oli mukava ystävä, sellainen huuruinen ja sumuinen kaveri, joka pystyi muuttamaan muotoaan ja aina se jaksoi hymyillä. Melkoisia seikkailuja se tosin aina välillä aiheutti. Goyaa hymyilytti, se otti muutaman iloisen raviaskeleen eteenpäin ja leikki hetken aikaa Usvan kanssa. Täällä ei ollut mitään pelättävää - paitsi joki, mutta sen lähelle ei tarvinnut mennä. Nokipalominoa tosin janotti, joten se päätti kulkea vielä hetken matkaa eteenpäin, jos se vaikka sattuisi löytämään sopivan matalan ja hennosti virtaavan paikan, jossa voisi ehkä vähän hörpätä vettä.

Usva leijailikin jo edeltä. Nyt sen seurauksi liittyi muutama muukin usvainen olento, jotka Goya oli aikoinaan nimennyt Humuksi ja Säihkyksi. Humu ja Säihky tosin elivät enemmän omaa elämäänsä, eivät ne olleet niin hyviä ystäviä Goyalle kuin Usva, mutta kilttejä ja rakkaita kuitenkin. Humu ja Säihky olivat erittäin positiivisia ja saivat Goyan hymyilemään entistä leveämmin.
"Hei ystäväni! Teitä ei olekaan näkynyt piiiiitkään aikaan", ori puhui usvaisille ystävilleen, kuin ne olisivat todellisia - todellisuus tosin oli toinen, sillä Usvaa, Humua ja Säihkyä ei nähnyt kukaan muu kuin Goya. Ne olivat mielikuvituksentuotetta, nokipalominon sairauden tuotosta. Se ei tajunnut niiden olevan epätodellisia, sillä hän näki ja koki ne yhtä todellisina kuin hän itsekin oli - ne ehkä olivat vain vähän erilaisen kaltaisia, kuin esimerkiksi hevoset. Tämä oli yksi niistä synkistä asioista jotka saattoivat mutkistaa toisten suhtautumista Goyaan. Sitä pidettiin jo hulluna ja ties mitä, eikä se tuntunut Goyasta mukavalta, mutta se oli tottunut siihen. Toiset eivät nähneet kaikkea sitä mitä Goya näki.

Pian kohdalle sattuikin vähemmän virtaavampi paikka ja Usva, Humu ja Säihky ryntäsivät Goyan edellä, katosivat hetken päästä ja ilmestyivät pian taas oriin rinnalle. Pikkuori nosti laukan ja oli nopeasti matalikon luona. Arasti, hieman täristen se astui lähemmäs jokea.
"Ä-älä nyt kiltti joki tee mulle mitään. M-mä vaan yritän vähän juoda", ori puhui nopeasti ja ääni hieman väräjöiden. Muutama pieni askel kerrallaan se lähestyi jokea ja kurkotti sitten kaulaansa niin pitkälle kuin se vain ylsi turvan osuessa pian veteen. Korvia käänneltiin epäluuloisesti edestakaisin samalla kun juotiin. Vesi tosiaan virkisti, vaikka toisaalta se myös pelotti.

Kun oltiin saatu vähän juotua niin kompuroiden peruutettiin poispäin joesta ja sitä katsottiin yhä vähän epävarmasti.
"N-nyt sä olit ihan kiltti. Tosin se Paholainen ei oo täällä yllyttämässä sua mihinkään. Kiitos vedestä", ori puhui kuin olisi puhunut kelle tahansa. Se tosin oletti että ketään ei ollut paikalla, muuta kuin se itse, joki ja Usva, Säihky ja Humu.
Sever
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja werucchi » 29. Huhti 2011 20:28

[täältä tullaan o/]

TUTANKHAMEN

Jatkoin tätä ainaista kuljeskelua oravat seuranani. Ne eivät hyljänneet minua alkuunkaan, vaan suorastaan ystävystyivät kanssani entistä paremmin.
"Tiedättekö, olette ihan älyttömän mukavia kurreja", totesin yhdelle, joka kulki edelläni. Menimme pitkin metsää ihan rauhallista tahtia, minulla ei ollut kiire minnekään, kuten ei ystävillänikään.
Jäätiköltä tultuani kaikki näytti vain vihertyvän entisestään. Puut olivat kauttaaltaan täynnä noita pieniä lehtiä, mikä oli varmaan merkki kausivaihdoksesta. Tulee siis... kesäsyksytalvi...kevät! Tai oikeastaan se on tullut jo.
"Tervetuloa vaan, kevät, hauska nähdä tälläkin puolella maailmaa. Mahdatko muistaa minua? Siitähän on jo kuitenkin tooodella pitkä aika, kun tapasimme viimeksi. Mutta joka tapauksessa oikein mukava nähdä", sanoin hymyillen ja taivutin päätäni alaspäin kuin kumartaakseni vanhalle ystävälle. Orava-ystäväni katselivat minua hiukan kummastuneena, joten kerroin heille mitä oli tapahtumassa ja kuka kevät oli. He kohottivat katseensa siniselle taivaalle, joka näkyi puiden lomasta. Myhäilin tyytyväisenä.
"Mutta nyt, ystäväni, jatketaan matkaa", kehotin viittilöiden turvallani ja lähdin kulkemaan eteenpäin. Pörröhäntäiset juoksivat minut nopeasti kiinni ja matkasivat vierelläni.

Linnunlauluun alkoi sekoittua muitakin ääniä. Hmh? Mikäs tuo ääni nyt sitten on? Kuulosti se ainakin tutulta.
"Mistä tuo ääni tulee?" kysäisin. Kurret eivät vastanneet mitään, vaan pinkoivat juoksuun. "Hei, odottakaa!"
Nostin hitaan käyntini raviin, olinhan paljon isompi ja siksi nopeampi pörröhäntiä. He kääntyivät äkisti vasemmalle, ja minä seurasin taidokkaasti perässä. Puiden välistä alkoi näkyä vettä.
"Ai joki! Sinnekö te olittekin menossa! No jaa, mennään sitten", totesin hiukan huokaisten. Minulla ei ollut jano, mutta ei mitään parempaakaan tekemistä löytynyt.

Perillä joen rannalla vesi kimalti kauniisti ja näytti jotenkin houkuttelevammalta näin läheltä kuin tuolta kauempaa. "Hahaa!" huudahdin ja hyppäsin jokeen. Onneksi siinä kohdin ei ollut niin syvää, muuten olisin voinut olla vaikka mennyttä. Uiminen ei enää sen seikkailun jälkeen ollut mitään lempilajejani, ja olin saanut siitä jo tarpeekseni pitkäksi aikaan. Tässä kohtaa minulla yletti jalatkin hyvin ja tukevasti pohjaan, joten eikun läiskyttelemään. Hehehe!
Nostelin lyhyitä jalkojani roiskien vettä ja pyörien ympyrää paikallani. Oravat tuijottivat leikkiäni innoissaan ja alkoivat leikkiä keskenään. Tämä, jos mikä oli hauskaa! Nauroin iloisesti ja räiskin vettä pitkin joenviertä. Aurinko paistoi selkääni lämmittäen mukavasti.
Olin uskomattoman hyvällä tuulella nyt.
werucchi
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja Sever » 30. Huhti 2011 20:48

GOYATHLAY

Luontoa kuulosteltiin, yksi ruohotuppo naukkaistiin suuhun ja sitä mutusteltiin tyytyväisenä vaalea häntä heilahdellen. Säihky oli käynyt makuulleen Goyan viereen ja Usva sekä Humu näyttivät temmeltävän vedessä. Goya katseli virtausta epäluuloisena ja katsoi sitten usvaista kaksikkoa vähän anelevasti.
"Ettekö vois tulla tänne? Siis jos se joki muuttuu pahaksi ja syö teidät ja sit mä en löytäis teitä mistään enää", ori totesi ja kohotti päätään. Säihkykin katseli ystäviään uneliaan näköisenä mutta näytti mielummin jatkavan uniaan kuin kiinnittävän huomiota kolmen muun ystävänsä toimintaan. Humu ja Usva kuitenkin näyttivät iloisilta ja joki toistaiseksi myös ystävälliseltä niin Goya jätti asian sikseen, mutta piti koko ajan tilannetta silmällä, peruuttaen itse muutaman askeleen vielä kauemmas joesta - ihan siis vain varmuuden vuoksi, jos siitä alkaisi nousemaan jotain epämääräisyyksiä tai että joku joki-tsunami löytäisi tiensä juuri sinne.

Hetken aikaa vain mutusteltiin ja korvat lerputtivat tyytyväisesti sivulla. Sitten kuultiinkin aivan yhtäkkiä ääntä. Pää nousi kuin salamaniskusta ylös. Jokea katseltiin epäluuloistakin epäluuloisemmin ja hetken aikaa vain kuulosteltiin korvilla. Joku ihan selvästi loikkasi jossakin veteen!
"USVAA! HUMUU! Tulkaa pois sieltä! Se syö teidät!" Goya huusi hädissään eikä ollut kerennyt katsomaan joenviertä alemmas. Se itse sai kohtauksen, pyöri muutaman kerran ympyrää ja sai Säihkynkin nousemaan ylös. Kolme ystävää haihtuivat pois ja saivat Goyan vielä enemmän sekaisin. Sen sydän pamppaili ja huusi ystäviensä perään, kunnes katse vihdoin siirtyi sitä joenkohtaa alemmas. Kohtaus laantui hieman ja korva kallistui kysyvästi - toinen hevonen oli siellä ja nyt ori jopa tajusi mistä se loiskaus oli kuulunut. Mutta nyt hätä oli tämännäköinen! Hänen kolme ystäväänsä olivat kadonneet yhtäkkiä ja joella oli varmasti näppinsä pelissä, Goya oli ihan varma asiasta. Olisi voinut lyödä mielenterveytensä siitä vetoa - tosin, Goyan mielenterveys nyt ei kyllä ollut ihan kohdallaan, mutta eihän se sitä itse raukka tajunnut, vaan kuvitteli Usvan, Säihkyn ja Humunkin olevan täysin todellisia, kuten se itse oli, mutta toisin oli asian laita. Nehän olivat vain sen sairaan mielen tuotoksia. Ehkä toisaalta oli parempi Goyalle olla edes tiedostamatta asiaa.

Nyt se kuitenkin lähestyi toista hevosta hitaan ravin kera ja selvästi hivenen hätääntyneen ilmeen kanssa. Aluksi se papatti jotakin epämääräistä, josta ei itsekään saanut selvää, kunnes se vihdoin kokosi itsensä, sulki silmänsä ja veti syvään henkeä, ennen kuin tarkasteli tätä toista hevosta uudestaan.
"Entschuldigung Sie. Haben Sie meinen Freunde hier gesehen?" epätoivoisena se alkoi papattamaan saksaa, kunnes ravisteli päätään, kirosi muutaman kerran itseään. Sitten se hymyili anteeksipyytävästi ja aloitti uudestaan.
"Siis anteeksi. Kysyisin vain, että oletteko nähneet kolmea ystävääni? Ne katosivat tuolla ylempänä. Joki on ihan varmasti vienyt heidät!" Goya selitti ja tanssahteli muutaman kerran paikallaan. Niinpä niin, kuinkahan tyhmän kuvan tämä uusi tuttavuus mahtoikaan hänestä saada?
Sever
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja werucchi » 04. Touko 2011 16:36

Iloinen leikkimme keskeytyi, kun kuulin jonkun huutavan jotain. Nousin vedestä ja ravistelin hiukan jalkojani. Oliko jollakulla jokin hätänä jossakin? Epätoivoisilta kutsuhuudoilta nuo nimittäin kuulostivat. Miu.

"Pitäisiköhän mennä katsomaan, että mikä siellä on hätänä..." mietiskelin. Samassa vilkaisin nopeasti vasemmalle, sitten oikealle, eteen ja vielä viimeisenä taakseni. Oravat olivat kadonneet. "Hei, mihin te oikein menitte?" huutelin niiden perään tuijotellen ylös puihin. Vastausta ei tietenkään kuulunut, joten hiukan apeana laskin pääni kohti maata.
Jälleen yksin. Oivoi. Inhottavaa olla täällä ilman seuraa.

Tosin en ollut pitkään yksin, koska suurin piirtein kai minun korkuiseni hevoseläin lähestyi hitaalla ravilla. Hänhän suorastaan sulautui metsään! Vain harja, pää ja kaviot vilkkuivat näkyvissä, kun ruumis ei meinannut erottua puiden seasta. Ilme oli orilla kuin eksyneellä, kun tuli tarpeeksi lähelle minun näköpiiriini. Saman tien tämä valkopäinen alkoi selittää jotakin ihan käsittämätöntä, ja olin jo aikeissa pyytää häntä rauhoittumaan ja vetämään välillä henkeä, kun hän teki sen kehottamatta itse. Suljin hampaat yhteen kalahtaen suuni.
Luulin oria rauhoittuneeksi, mutta kun hän uudelleen alkoi puhua, minulta meni aivan ohi mitä hän selitti. Entshudigu sii, haabn sii mainn froinde hie gesehnn? ...niin siis mitä?
"Ihan rauhassa, otapa nyt alusta", koitin rauhoitella vähän, ja sitten hän alkoi puhua taas selkokieltä. Ystävät viety? Siis hetkinen, kelataan takaisin. Joki vienyt kolme orin ystävää?

"Kolme ystävääsi, jotka joki on vienyt? En ole kyllä nähnyt heitä... tai siis, ovatko he hevosia vai keitä vai mitä tapahtui? Ja mitä tarkoitat sillä, että joki olisi vienyt heidät? Onko täälläpäin jotain ilkeitä jokia? Hyvänen aika!" säikähdin ja rupesin ravistelemaan jaloistani viimeisiäkin vesipisaroita pois. Kamalaa, joku ystävännappaajajoki! Miten tuollaisten kauhistusten annettiin virrata vapaana? Vaaraksi koko yhteiskunnalle. Yyh. Miu.

[pahoittelen kestoa 8<]
werucchi
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja Sever » 04. Touko 2011 17:22

GOYATHLAY

Goya oli ihan hermoheikko. Usva, Säihky ja Humu olivat kadonneet - kamalaa! Ja se oli varmasti joen syytä, ihan varmasti. Toinen rauhoitteli, Goya selitti, kunnes oli sitten hetken hiljaa. Se kuunteli tarkasti mitä toinen nyt vuorostaan puhui ja samalla siniset silmät tarkastelivat suurinpiirtein saman kokoisen otuksen olemusta. Toinen oli vaalea, lukuunottamatta mustaa kohtaa selässä ja harjaa. Aika jännän näköinen kaveri! Goya ei ulkomuodosta päätellen pitänyt toista ollenkaan pahana, eikä toisen äänikään kuulostanut siltä. Nyt pikkuori keskittyikin ihan täydellä toisen puheeseen ja nyökytteli naama peruslukemilla.
"Joo joo! Toi on tosi paha joki. Tai niin mä uskon. Tai siis... niin", ori puhui sitten vuorostaan ja tuijotti uuden tuttavuuden sijasta nyt jokea, kunnes siirsi sinisten silmien katseensa taas toiseen.
"Ja ja... no ne on kaikki sellassia usvaisen näköisiä, voivat muuttaa muotoaan, ja haihtua ja kulkea äänettömästi ja ties mitä, mut yleensä ne on hevosmuodossa. Kaikki sellassia vaaleita", selitettiin vähän ystävien ulkonäköä toiselle ja samalla pälyiltiin vähän ympärille jos edes joku niistä tulisi näkyviin. Goya tosin pelkäsi pahinta - eli sitä että joki olisi todellakin vienyt ystävänsä mennessään. Se olisi katastrofi ja ihan kauhea ajatus kerrassaan! Valkopää ei olisi halunnut edes ajatella sitä vaihtoehtoa. Toivottavasti kenellekään kolmesta ystävästä ei ollut käynyt huonosti.

Jokea tuijotettiin aina välistä epäluuloisesti, katseen piipahdellessa toisessa.
"Mun ystävien nimet on Usva, Säihky ja Humu", kerrottiin vielä ystävien nimetkin varmuuden vuoksi, "me oltiin tuolla ylempänä vähän levähtämässä ja sit kaverit vaan katos. Sillai puf! Kaksi niistä oli ainakin joessa, en nähnyt missä Säihky siinä vaiheessa oli", jatkettiin vielä ja huokaistiin sitten kun puhuminen alkoi käydä raskaaksi. Piti vetää oikein kunnolla henkeä, pistää silmät aivan sekunneiksi kiinni - huh, nyt voitaisiin taas jatkaa, jos oli jatkettavaa. Ei tainnut kyllä olla. Ei ainakaan tullut enää mitään tähdellistä mieleen. Vähän huhuiltiin ystäviä nimeltä, mutta näytettiin ulospäin jo vähän lannistuneilta.
"Meinasin et jos joki olis tuonut ne tästä ohi", todettiin vielä, yritettiin hymyillä urheasti. Kaikki kääntyisi, toivon mukaan, parhain päin - Goya halusi uskoa siihen, mutta nyt se tuntui mahdottomalta.

.... juuri päästyään ajattelemasta Säihky ilmestyi uuden tuttavuuden taakse keskelle jokea. Goyan korvat nousivat pystyyn ja ryhti kohentui, iloinen hymykin palasi kasvoille ja katse kohdistettiin uuden tuttavuuden ohi Säihkyyn.
"Huh, Säihky ilmestyi sun taakse", todettiin sitten, mutta muistettiin että mahtaisiko toinen nähdä Säihkyä kuitenkaan. Vähän näytettiin pohtivalta. Kukaan muu ei ollut tähän saakka nähnyt hänen ystäviään.
"Enää on Humu ja Usva kadoksissa. Ne leikkikin joessa", Goya kertoi ja kurkotti kaulaansa tervehtiäkseen Säihkyä koskettamalla toisen turpaa omallaan. Ehkä se näytti ulospäin vain joltakin ihme kaulan venyttelyltä.
"Säihky on nyt tässä - hyvä. Mut se sanoi ettei tiedä missä Usva ja Humu ovat", vähän rutistettiin säikähtäneesti turpaa ja katsottiin toista, siis uutta tuttavuutta, jolle ei oltu tässä hässäkässä edes esittäydytty. Ei oltu muistettu, eikä sitä kyllä vieläkään älytty tehdä, koska ajatukset pyörivät vain Humussa ja Usvassa.


[[ Pahoittelen itsekin - tämä tuli nyt ihan bumerangina takaisin :'D. Oli roolauspäivä! ]]
Sever
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja werucchi » 06. Touko 2011 16:05

Edessäni oleva ori oli aivan hysteerinen, ja minun alkoi käydä häntä hiukan sääliksi. Kyllä minäkin olisin ihan sekaisin, jos minun ystäväni vain katoaisivat yhtäkkiä tuollaisen kamalan joen vieressä!
Hänen päänsä liukui minusta jokeen ja taas takaisin tämän selittäessä.
"Aika jänniä kavereita! Mutta ei, en ole nähnyt", pudistin päätäni alakuloisesti. "Valitan." Usvaisia, muodonmuuttajia, voivat haihtua, liikkuvat hiljaa ja vielä jotain? Kuulosti hiukan aaveilta, mutta aaveet eivät yleensä olleet ystävällisiä. Tämä ori kuitenkin oli ystävällinen, joten eivät nämä toisetkaan voineet olla pahoja. Kuulostivatpa he mielenkiintoisilta, kunpa minäkin voisin tavata heidät!

Taas katse heittelehti, ja minäkin aloin jo käännellä päätäni ja etsiä usvahevosia. Kunpa heille ei olisi tapahtunut mitään kamalaa, ori-parka oli nyt jo poissa tolaltaan. Hän kertoi myös mitä oli tapahtunut ennen sitä huutoa.
"Ihan yhtäkkiä? Kauheaa!" katsoin toista silmät suurena järkytyksestä. "No sitten en yhtään ihmettele, miksi olet noin hädissäsi! Mutta ei tästä mennyt ketään, olen pahoillani."
Sitten ori sanoikin yhden hänen ystävistään, Säihkyn ilmestyneen taakseni. Mitä! Käännyin saman tien ympäri ja yritin tuijottaa kohtaa takanani ja nähdä tämän jännittävän usvahevosen. Yritin tiirailla kovasti ja siristelin silmiäni, mutten kuitenkaan nähnyt mitään ja huokaisin hiukan pettyneenä.
"Säihky taitaa olla ujo? Tai sitten hän ei pidä minusta..." pohdin puoliääneen, kun katselin samalla orin kaulan venytystä. Hän varmasti tervehti Säihkyä. Mikä sääli, minäkin olisin halunnut... Mutta pääasia oli nyt se, että hän oli turvassa ja löytynyt. Vielä kuitenkin puuttuin kaksi, kuten uusi tuttavani mainitsi.
"Missäköhän he sitten voivat olla... Näitkö yhtään lähtivätkö he johonkin suuntaan? Minusta kun kuitenkin tuntuu, ettei joki vienyt heitä... Varsinkin jos he itse pystyvät katoamaan sun muuta hienoa", koetin hymyillä lohduttavasti. "Varmasti he löytyvät jostain aivan täysin kunnossa."

"Humu, Usva ja Säihky ovat muuten tosi nättejä nimiä", totesin ohimennen, kun yritin vilkuilla metsää etsiäkseni kahta muuta. Tai no, mitäs se hyödytti, jos he olivat yhtä ujoja kuin Säihky. Mutta ainahan sitä kannatti yrittää, eikö?
"Minun nimeni on muuten Tutankhamen, mutta sano vain Tatti, pidän siitä hiukan enemmän", sanoin kun vihdoin muistin esittäytyä. Se oli jäänyt kokonaan välistä, kun tässä oli etsitty ujoja mysteerihevosia niin tohinalla. Toivottavasti ne kaksi ilmestyisivät jostain, kuten Säihky. Minua harmitti, kun tämä ori oli niin huolissaan.
werucchi
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja Sever » 13. Touko 2011 10:25

GOYATHLAY

Hymyiltiin, vaikka pelottikin ystävien puolesta. Goyathlay oli kuitenkin mielissään että sai seuraa. Tai ainakin hän oli saanut tästä toisesta mukavan kuvan jo heti ensi kättelyssä. Ei se ainakaan tuntunut sellaiselta, joka olisi heittänyt heti sen Hullu-kortin, kun oli kuullut Goyan epätavallisista ja näkymättömistä ystävistä. Suurin osa vetäisi sen kortin aina. Hullu, sekopää, mielipuoli... mitä vielä. Kaikkea oli nokipalomino jo kerennyt kuulla, mutta onneksi oli törmännyt myös sangen ystävällisiinkin tapauksiin. Tosin, yksi oli kyllä ollut hullu, itse Paholainen. Hyi, sitä ei haluttu edes muistella ja siksi hieman puisteltiinkin päätä ja keskityttiin taas ympäristöön - sekä katseeseen joka etsi koko ajan ystäviä.

Pieni harmistuksen tunne puhkesi valkopäisen oriin sisällä - toinen siis ei ollut nähnyt mitään. Urheasti yritettiin hymyillä. Niin, ei toinen välttämättä nähnytkään niitä, jos ne olivat muuttuneet näkymättömiksi, eivätkä uskaltaneet tuntemattomille näyttäytyä. Huoh. Pitäisi vain sitten jatkaa etsintöjä, mutta onneksi Säihky sitten ilmaantuikin paikalle ja sai pienen toivonkipinän jälleen syttymään Goyaan.
"Ei, ei! Kyllä hän pitää susta. Se on vaan vähän ujo vieraita oreja kohtaan", nokipalomino hymyili kun toinen pohti että Säihky ei ehkä pitänyt siitä. Hänen toverinsa kyllä yleensä pitivät kaikista. Hyrrästä ne olivat pitäneet tavattomasti, kuten Goya itsekin.

Toinen puhui taas, arveli ettei joki sittenkään olisi vienyt heitä. Niin, se voisi olla kyllä mahdollista ja Goyan kasvoille ilmestyi hieman pohtiva ilme. Toisen lohduttava hymy auttoi. Se ei pitänyt häntä hulluna! Valkopää oli erittäin mielissään. Ja varsinkin, kun hänen ystäviensä nimiä kehuttiin. Säihkykin oikein paransi ryhtiään Goyan vierellä.
"Säihky kiittää. Se hymyili sulle. Ja tiedän että Usva ja Humukin kiittäisivät.... jos vain olisivat paikalla", nokipalomino kertoi ja äänensävy muuttui pirteästä hieman lannistuneeksi. Katseella etsittiin kahta muuta - toistaiseksi tosin täysin turhaan.

Ympäristössä haparoiva katse siirrettiin taas pian toiseen oriin, joka esitteli itsensä Tutankhameniksi. Goya hymyili lämpimästi. Tatti, se oli tosi kivan kuuloinen lempinimi! Ja se sopi tuolle hauskanoloiselle oriille.
"Tatti! Sulla on kiva nimi", valkopää totesi innostuksissaan, "mä oon Goyathlay, mut mua voi kutsua vaan Goyaksi. Se on vähän helpompi toistaa."
Nyökättiin vielä vähän, kuin tervehdykseksi joka Goyalta oli tainnut alkuunsa ihan unohtuakin.

"Hei Tatti, kävelisitkö mun kaa joenviertä vähän matkaa, jos satuttais löytämään ne kaksi? Kaksi silmäparia on kuitenkin parempi kuin yksi ja mä kieltämättä pelkään tota jokea", luotiin ensin toiveikas katse oriin ja sitten hieman pelokkaampi jokeen tämän takana. Hän ei pitänyt joesta yhtään. Se oli pelottava ja varsinkin silloin oli ollut kun hän oli joutunut kamppailemaan Paholaisen kanssa. Tai siis, eihän se nyt mikään fyysinen kamppailu ollut, mutta Goyalle se oli kyllä melkein henkinen taistelu.
"Saanko udella, ootko ollut kauan Caraliassa? En oo tainnut törmätä tai nähdä sua täällä ennen", kysyttiin sitten, otettiin muutamia ennakoivia askeleita eteenpäin, tarpeeksi kaukana tosin joesta - hänhän ei ihan sen vieressä kävelisi enää. Leikillisesti myös tanssahdettiin muutaman kerran. Säihky käveli hänen toisella puolen, se vähän ujosteli vieläkin Tattia. Goya hymyili sille rauhallisesti - Tatti vaikutti mukavalta!

[[ Pahoittelen kestoa :'<< ]]
Sever
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja werucchi » 15. Touko 2011 18:17

[ei tuo mitään haitannut :>]

Orista näkyi selvästi, että hän oli huolestunut ja peloissaan. Vaikka kuinka toinen yritti nostella suupieliään, hänen todellinen mielialansa paistoi läpi. Voi surku. Minusta tuntui niin kurjalle, etten voinut auttaa häntä. Hän oli varmaankin mukavin hevonen, jonka olin täällä saarella tavannut, jos totta puhutaan. Lawless kaikkine korvien-repimis-suunnitelmineen, Zeraw kysymyksineen ja Kotka jylhän pelottavuutensa kanssa eivät olleet antaneet minulle mitenkään niin hyvää vaikutelmaa tästä paikasta. Eikä se nallekarhu Pandakaan kuulostanut millään lailla ystävälliseltä, vaikka hän oli varmasti iso pörröinen pallero, joka kierisi mahallaan. Odotan innolla hänen näkemistään. En ole ennen nähnyt pallon muotoista hevosta. Hihih.

"Ai! No sepä mukavaa, minä jo ehdin hiukan säikähtää", hymyilin, kun ori totesi epäilykseni vääriksi. Huh. Minä jo aloinkin hiukan miettimään, että olenko jotenkin niin kovin epämiellyttävä tai jotain vastaavaa. Se olisi ollut todella kurjaa, miu. Parempi olla vaan kaikkien kaveri, eikö niin? Viholliset eivät ole kivoja, ei ei ei yhtään. Eivät ollenkaan. Niistä ei seurannut ikinä mitään hyvää ja ne olivat kamalan pelottavia.
Säihky kuulemma kiitti minua. Se sai minut hymyilemään vieläkin iloisemmin. "Varmasti he vielä löytyvät", totesin, koettaa kohottaa toisen mielialan takaisin hiukan korkeammalle. "Ihan varmasti."

"Go-yath-lay", toistin hiljaa. "Goya on kyllä helpompi, mutta sun koko nimesi kuulostaa tosi hienolle!"
Goyathlay oli nimi, joka kuului ihan varmasti jollekin suurelle ja mahtavalle. Vähän niin kuin kuningas! Joku sellainen tosi lempeä ja hyväntuulinen kuningas. Nyökkäsin orille takaisin, nyt kun vihdoinkin oltiin esittäydytty kunnolla.
"Tottakai! Mä voin kävellä tässä joen vieressä, niin sä voi kulkea vähän etäämmällä siitä", ehdotin. Minua ei pelottanut tuo joki, vaikka se kuulostikin pelottavalta. Enkä halunnut tehdä Goyan oloa epämukavaksi.
Minulla ei ollut menoakaan yhtään mihinkään, jos siis kotiinlähtöä ei lasketa. Goyalla tuskin löytyisi apua ongelmaani, eikä sillä juuri nyt ollut edes niin väliä. Halusin pitää hänelle seuraa ja toivoin, että Usva ja Humu oikeasti ilmestyisivät kohta jostain.
Lähdettiin kaikki kolme liikkeelle, tai ainakin oletin Säihkyn tulleen mukaan, kun Goya ei sanonut hänestä mitään. "Tällä saarella? Kuinkakohan kauan… neljä tai viisi päivää, ehkä? Eli ei mikään yllätys, en minä olekaan sinun ja Säihkyn lisäksi tavannut kuin kolme muuta hevosta", vastasin hiukan epäröiden ja hymähtäen loppuun. Heitin aina vain arvioita, kun joku kysyi. Sen tiesin, että Lawlessin olin tavannut heti ensimmäisenä päivänä, ja Zerawin ja Kotkan päivän tai kaksi myöhemmin…
"Mutta kuitenkin hyvin vähän aikaa. Ja oikeastaan haluaisin kovasti takaisin kotiin…" lisäsin loppuun hiukan apeammalla äänensävyllä. Huokaisin ummistaen silmäni pariksi sekunniksi, mutta jatkoin kulkemista. Avasin sitten silmäni uudelleen ja hymyilin pienesti orille.
werucchi
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja Sever » 27. Touko 2011 20:00

GOYATHLAY

Hymyilytti. Onneksi hän oli törmännyt Tattiin, toinen vaikutti niin mukavalta. Ja varsinkin kun Säihkykin tykkäsi Tatista, niin se loi Goyaan itseensä vielä enemmän rauhoittavaa tunnetta. Mitään pelättävää ei olisi. Paitsi tuo pirun joki joka vaan vaani ja vaani. Se oli petollinen, se oli julma, se oli arvaamaton - se oli kaikkea. Ei Goya tainnut edes keksiä tarpeeksi adjektiiveja kuvaamaan sitä, kuinka se inhosi tuota mokomaa jokea. Se sitä paitsi ihan varmasti totteli muutenkin sitä julmaa Paholaishevosta ja Varjoja. Ihan tyhmä joki. Ja hän oli vielä juonutkin siitä. Hyi että!

Naurahdettiin vähän kun toinen toisti hiljaa hänen nimensä.
"Joo, Goya on helpompi. Kiitos! Tykkään kyllä itsekin nimestäni, vaikka son vaikee. Mut on se lyhyt. Joillakin on kauhean pitkät nimet ja paljon vaikeammatkin", todettiin sitten hymyssä suin. Tutankhamenkin oli kiva nimi. Sellainen jännä. Ja Tatti kuulosti hauskalta ja se jotenkin sopi tuolle oriille. Kuten Goya uskoi oman nimensä sopivan hänelle itselleenkin.
"Kiitos. Mä en tykkää tosta joesta yhtään", vähän mulkoiltiin vielä sitä tyhmää jokea ja oltiin tyytyväisiä kun Tatti suostui kävelemään siinä heidän välissään. Pidettiin kuitenkin silmällä, ettei joki hyökkäisi myös Tatin päälle - se nyt tästä vielä puuttuisikin. Todellakin. Hyi. Tyhmä joki.

Goya tarkkaili koko ajan ympäristöään josko ystävät vaikka löytyisivät, mutta pian se kiinnitti jälleen huomionsa Tattiin.
"Et kovin kauan siis", todettiin, kun toinen kertoi ettei ollut kauhean kauaa ollut Caraliassa ja että oli tavannutkin vain muutaman hevosen. Toisella oli vielä koti-ikäväkin, sen kuuli apeasta äänensävystä. Se sai hieman Goyankin hymyn hyytymään ja muuttumaan pahoittelevaan suuntaan.
"En mäkään kauhean kauaa oo vielä ollut, mutta jonkin aikaa", sanottiin ja käveltiin eteenpäin, otettiin muutama vähän tanssahtava askel kun varottiin epämääräisiä varjoja, kun ne tuntuivat vähän pelottavilta, "mustakin olisi hienoa päästä takaisin kotiin. Kaipaan Perua ja sen vuoristoja. Onhan täälläkin vuoristoa, mut ei se ihan samalta tunnu."
Luotiin katsahdus toiseen ja muutettiin se rohkaisevammaksi.
"Toivon että viihdyt täällä. Caralia on tutustumisen arvoinen paikka ja täällä on kivojakin hevosia", Goya päätti jättää paholaiset sun muut mainitsematta, turha niistä oli kertoa ja ahdistaa toista sillä tiedolla. Ehkä kerrottaisiin myöhemmin, jos toinen ei pitäisi häntä ihan dorkana.
"... onkohan mitään keinoa päästä tältä saarelta pois?" pohdittiin sitten ääneen. Goya ei ollut ikinä tullutkaan miettineeksi asiaa. Vähän huhuiltiin siinä välissä Usvaa ja Humua, ei niitä vielä näkynyt.

"Mistä sä muuten tulet? Missä sun koti on?" Goya sitten kysyi ja loi nyt taas pirteämpää hymyä ja katsahdusta toiseen. Hän kuulisi mielellään Tatin tarinaa ja niin myös Säihky. Se kuunteli uteliaana.
Sever
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja werucchi » 06. Kesä 2011 01:39

[...syyllistyin kamalaan jumitukseen, pahoittelen 8<]

No niin! Sainhan minä Goyan hymyilemään. Aluksi koko piristäminen vaikutti niin epätoivoiselta ja ehkä hieman tuhoontuomitultakin, mutta sitkeä yritys tuotti ilmeisesti tulosta, ja hyvä niin. Olin rehellisesti sitä mieltä, että Goyalle ei todellakaan sopinut mikään surullinen tai murjottava ilme, vaan reipas ja pirteä hymy, josta välittyi positiivisuutta kanssaolijoillekin. Se jotenkin sopi orin luonteeseen, hänet oli luotu iloitsemaan. Olin tyytyväinen, kun sain hänet kohottamaan suupieliään.
"Ole hyvä vain", vastasin iloiseen sävyyn toisen kiitokseen. "En oikein tiedä, mitä mieltä itse olen tuosta joesta... mutta tällä hetkellä sen sietäisi hävetä!" Se, mitä joki oli tehnyt Usvalle ja Humulle, oli antanut tuosta vettä kuljettavasta urasta hyvin ilkeänsävyisen vaikutelman. Sellainen paha vivahde, vaikka se kuinka oli ollut vähän aikaa sitten hauska leikkipaikka minulle ja oraville.

"Jep, minä arvelinkin, että olet ollut täällä minua pidempään", totesin yrittäen ravistaa mielestäni koti-ikävän tuomaa synkkyyttä ja apeamielisyyttä. En halunnut vaikuttaa masentuneelta, kun Goyalla oli ollut jo valmiiksi hiukan kurja olo. Enkä oikeastaan tiedä, oliko kaikki tämä nyt kuitenkaan niin kamalaa, kuin miltä se oli näyttänyt ensimmäisenä päivänä, eikä Lawless ollut tehnyt oloani lainkaan paremmaksi. Olipas kurjasti sanottu, mutta minkäs teet. Korvien repiminen karvapalleroilta ei todellakaan kuulunut minun harrastuksiini, mutten todellakaan tiennyt siitä isokokoisesta hallakosta. "Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Tämän saaren jäätikkökään ei sitten kuitenkaan ensivaikutelman jälkeen muistuttanut kotia lainkaan."

"Hih, kuten sinä. Kunpa aikaisemmatkin tuttavuudet olisivat olleet yhtä kivoja kuin sinä. Mukavia ja... epäpelottavia. Ihan kuin me oltaisiin jollakin samalla aaltopituudella, tai jotain sellaista. Kaikki ne muut tapaamani hevoset olivat jokainen omalla tavallaan... outoja", tunnustin. Luotin Goyaan sataprosenttisesti, joten päätin uskoutua orille tuntemuksista. Oraville puhuminen ei ollut mitenkään yksinkertaista, eivätkä muut olleet mitenkään sellaisia, joihin olisin voinut suoralta kädeltä luottaa.
"Mä olen miettinyt samaa jo useamman päivän, mutta tuloksetta. Kuulemma ainoa keino on uida kotiin", sanoin pudistaen vähän päätäni epätoivossa, mutta annoin asian olla.

"Tulen Islannista, sellaselta älyttömän isolta saarelta meren keskellä, siellä on tulivuoria, jäätiköitä, lunta, geysirejä ja vieläkin lisää lunta!" kerroin innokkaasti Goyan kysyessä kotiseuduistani. "Olen oikeasti edellisen laumanjohtajan, eli isäni, perillinen, ja hän pyysi minua kuolinvuoteellaan johtamaan laumaansa, mutta johtopaikan oli vienyt itselleen jo eräs outo ori, joka ei todellakaan ollut mitään johtotyyppiä. Minut karkotettiin, koska olin kapinoinut ja yritin palata takaisin isäni tapaamisen jälkeen, mutta eksyin ja putosin mereen. Sitten uin varmaan koko maailman ympäri ja päädyin tänne, valkealle jäätikölle, ja erehdyin ensin luulemaan sitä kodiksi. Pettymys oli kyllä suuri", kerroin toiselle tiivistetyt viimeisimmät tapahtumat. "Siksi olen jo viikon niin kovasti halunnut kotiin ja päästä pois täältä, mutta en ole löytänyt keinoa. En halua ottaa eksymisen riskiä jälleen ja olen aivan kurkkuani myöten täynnä uimista!" lisäsin hiukan ärsyyntyneenä ja askeleeni olivat viimeisen puheenvuoroni ajan hiukan terävämpiä, kun asian puhuminen ääneen jännitti koko ruumiini. Huokaisin syvään ja rentouduin, kävellen taas normaalisti.
werucchi
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja Sever » 27. Kesä 2011 20:42

GOYATHLAY

Niin, joki oli kaiken pahan alku ja juuri. Todella paha sellainen. Kuten vesi yleensäkin. Se oli kauheaa, se oli hirveää - eikä Goya luottanut yhtään veteen. Juuri ja juuri pystyi vähän juomaan, mutta kaviollakaan veteen ei haluttaisi astua. Ei oikeastaan tiedetty miksi sitä pelättiin niin tuhottomasti, mutta niin vain tehtiin. Eikä siitä eroonkaan päästäisi ihan helpolla. Vesi oli kaiken pahan alku ja juuri, vaikka jotkut sitä elämän eliksiirinä pitivätkin. Niin no, eihän Goyakaan eläisi ilman vettä, mutta... sitä ei haluttu ajatella, että oltiin todellakin niin riippuvaisia siitä pahasta litkusta.

Tattia kuunneltiin kiinnostuneesti, katsottiinkin koko ajan toista kohti, mutta välillä sitten tiirailtiin muuallekin vähän. Pidettiin aisteilla ympäristöä silmällä. Nyökättiin toiselle hevoselle. Jotenkin osattiin jakaa nuo tunteet tämän lähes tuntemattoman kanssa - Tatti tosin tuntui kivalta, paljon kivemmalta kuin usea muu. Ja onneksi toinen näytti olevan hänen suhteensa samaa mieltä. Hymyiltiin toiselle leveästi, mutta silti kuunneltiin ihan vakavasti toista.
"Mä olen tavannut ihan kivojakin, mutta kyllä mustakin tuntuu, et eniten oon sun kanssa samalla aaltopituudella. Kuten sanoit", hymyiltiin toiselle. Vähän pahoittelevastikin. Oli epämukavaa, jos toinen oli törmännyt inhottaviin persooniin heti.
"Höh, inhottavia persoonia on ihan liikaa. Itse muistan niin elävästi yhden. En tiedä sen nimeä, mutta Paholaiselta se näytti ja tuntui. Ihan kauhea. Huusikin", Goya vähän värähti muistellessaan ruskeaa oria, Merimieltä. Sillä oli ollut ne kaikki Varjotkin mukanaan. Ties mitä sen kätyreitä olivat.

Niin, saarelta ei tuntunut olevan poispääsyä. Vähän nyökättiin.
"Ei kyllä yhtään miellyttäisi uida.. pelkään vettä", todettiin sitten, luotettiin myös Tattiin. Kaikkiin ei luotettu, mutta Tattiin kyllä, joten uskallettiin jakaa tämä kaikista suurin pelonaihe. Uskottiin, ettei toinen käyttäisi sitä häntä vastaan. Tatti tuntui järkevältä, mukavalta, fiksulta ja hauskalta - ei yhtään sellaiselta inhottavalta. Tuntui myös uskovan hänen ystäviensä olemassaoloon. Kaikki eivät niin tehneet.

Tattia kuunneltiin taas. Toisen kertomus oli kiehtova ja Goyan katseestakin näki että hän tosiaan oli aika utelias. Välillä nyökkäiltiin.
"Sulla oli kiehtova tarina. Toivottavasti löytyy keino päästä takaisin. Oli varmaan outoa vain tipahtaa mereen", Goya sitten sanoi ja oli ihan kiinnostuneen oloinen.
"Mä oon lähtöisin Perusta. Tai oikeammin Saksasta, mut en muista siitä mitään. Menin laivalla Peruun, jossa asuin vuoristoissa. Me karattiin äidin kanssa ihmisiltä parin muun kanssa, mutta sitten äiti kuoli. Olin yksin vuoristoissa, mutta sitten tapasin yhden ihmisen - valitettavasti. Luotin siihen, mutta sitten se osoittautui kauheaksi. Jotenkin sitten päädyin mereen ja.. no, ajauduin sitten tänne. Mutta mulla on tosi ikävä Perua. Sen vuoristoa ja kaikkea", kerrottiin sitten vähän tiivistetysti omaa tarinaa. Ei tosin tiedetty, että tiesikö toinen mitään ihmisistä, tai laivoista. Mutta niistä selittettäisiin sitten.
"Tahtoisin itsekin ehkä pois. En tunne Caraliaa ihan vielä kodiksi. Tottunut olen, mutta koti se ei ole", sanottiin vielä, vähän hymyiltiinkin taas. Tatti oli tosiaan hänen kanssaan samalla aaltopituudella ja se lämmitti.

[[ Pahoittelen suuresti kestoa! Työt imee mehut :'<. Ja laatu on myöskin varmaan sen mukaista.. ]]
Sever
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja werucchi » 06. Heinä 2011 18:09

[ei tuo mitään :>]

Goyan kanssa oli niin helppo keskustella, ja kuuntelinkin tarkasti mitä tällä oli sanottavana, joka kerta. Hymyilin, kun tämä oli samaa mieltä meidän aaltopituisuudestamme. Ihanaa oikeasti tavata joku kiinnostava ja miellyttävä hevonen, joka voisi mahdollisesti auttaa minut kotiutumaan tänne, vaikka kovasti mieli tekikin takaisin Islantiin.
"Hui", totesin oudolla ilmeellä, joka kuvasti pientä järkytystä. "Huuteleva Paholainen... onneksi minä en mokomaan törmännyt, miu." Niin, sen sijaan olin törmännyt vain Lawlessiin, joka piti väkivallasta ja järjettömästä riehumisesta, kamala!
"Minunkin ensimmäinen tuttavani oli pelottava, sen nimi tosin oli Lawless. Se oli sellainen hervottoman kokoinen köriläs ja halusi repiä toisilta korvat irti! Ja kaiken lisäksi minun pitäisi vielä tavata hänet uudelleen..." kerroin. Minä olin kuitenkin luvannut, joten pakko oli vaikkei mieli tehnyt. Ties mitä tapahtuisi, jos Lawless suuttuisi minulle... Iik.

"Aivan", sanoin kera nyökkäyksen itsekin. Goyan vedenpelko oli tullut jo ilmi, enkä kyllä yhtään ihmetellytkään! Jos joku joki kidnappailee tuolla tavalla kavereita niin kyllä minäkin olisin kauhuissani, enkä menisi lähellekään vettä. Mutta oravat sen sijaan olivat pysyneet ihan turvassa, eikä joki ollut käyttäytynyt minun läsnäollessani mitenkään kummallisesti. Uida en silti halunnut.
"Joo, jalka vain lipesi ja humps - siellä minä polskin", jatkoin vielä Goyan kommentoitua menneisyyttäni. Sitten vuorostaan hän kertoi lyhyesti ja ytimekkäästi omastaan, mikä oli varsin kiinnostava ja jännittävä ja kuuntelin mielelläni.
"Kamalaa, olen pahoillani äitisi kuolemasta", sanoin pahoittelevasti. Minultakin oli isä kuollut, äidistä tosin en muista paljoa mitään, mutta asia ei enää painanut mieltäni. Varsinkin kun olin täällä, jossa mahdollisesti täytyisi alottaa kaikki alusta, paitsi ei tietenkään syntymää, se olisi aika mahdotonta. Mutta kuitenkin.
"Ihmiset on kyllä välillä aika petollisia, munkin kotiseudullani niitä oli jonkun verran, mutta harvemmin mä niihin törmäsin kun me asuttiin vuorien takana minne ne ei kauheesti tullu", sanoin. En muistanut ihmisistä oikein mitään muuta kuin että ne puhuivat tosi kummallisesti ja kävelivät kahdella jalalla. Sellaiset...sormetko ne oli... voisivat olla ihan kätevät, mutta kyllä näinkin pärjättiin, hehe.

"Hmh, toivottavasti mäkin totun vielä, kun en ole vissiin ihan heti täältä pois pääsemässä", totesin hymyillen takaisin Goyalle. Hän oli oikeasti tosi mukava tyyppi, onneksi törmättiin.
werucchi
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja Sever » 08. Elo 2011 10:00

GOYATHLAY

Huuteleva Paholainen tosiaan. Goya värähti jo pelkästään ajatuksesta. Toinen oli ollut kovin pelottava Varjoineen kaikkineen. Se oli ollut niiden johtaja - ja se oli pistänyt tilanteen taas astetta pahemmaksi. Hyi, oikeasti. Goyathlay pudisteli hieman päätään, ei hän Paholaista nyt halunnut kyllä muistella. Niinpä katse käännettiin Tattiin. Se kertoi ensimmäisestä tuttavuudestaan - Lawless. Ei, nimi ei sanonut hänelle yhtään mitään, sen nimiseen hevoseen ei oltu ikinä törmätty. Sinisilmä näytti hetken vähän järkyttyneeltä, ähkäisikin jotain. Halusi repiä korvat irti ja oli sellainen kamala köriläs! No siihen nokipalomino ei ainakaan halunnut törmätä, ei sitten tosiaankaan!
"Kuulostaa hirmu pelottavalta. En haluaisi törmätä siihen. Kuinka sä uskallat tavata sen uudestaan?" Goya kysyi sitten ja katsoi Tattia. Toinen olisi kyllä todellinen sankari uskaltaessaan tavata toisen toistakin kertaa. Pelkkä ajatus sellaisesta pelotti jo Goyaa, mutta hei, onneksi mokomaan ei oltu ikinä törmätty - eikä tultaisi törmäämäänkään. Ja jos tultaisiin niin pingottaisiin kyllä niin hyvin pakoon, että huhhuh. Savuvana jäisi vain perään.

Polski. Oli varmaan ollut kamalaa, kun oli yhtäkkiä huomannut olevansa veden varassa. Goya näytti jälleen hetken pahoittelevalta, kunnes sai sitten seuraavaksi osakseen pahoitteluja, kertoessaan omasta menneisyydestään. Niin, äitirukka.
"Oli jotenkin kamalaa jäädä yksin, mutta kyllä siitä sitten selvisi. Äiti oli opettanut paljon taitoja. Sekin näki ystäväni. Se oli ehkä ainoa joka näki ystäväni", hymyiltiin sitten hieman pirteämmin. Kunnes jäätiin jälleen kuuntelemaan Tattia korvat hörössä. Samalla kuunneltiin myös kaikkea ympärillä.
"Joo, ei tuollakaan niitä niin vuoristoissa näkynyt, mutta sit kun tuli vuorilta alas, niin johan niitä alkoi parveilemaan enemmän", kerrottiin sitten ja muisteltiin hetki Perun kauniita maisemia - muuta hän ei haluaisi sieltä muistaakaan. Oli jotenkin karua, mitä Mateo oli hänelle tehnyt - ihmiset olivat kamalia. Onneksi täällä niitä ei ollut!

Tatille hymyiltiin vähän - ei täältä oikein ollut poispääsyä. Virtaukset olivat kovat - uiminen olisi ainoa keino, mutta sekin kai hieman hankalaa (varsinkin vesikammoiselle). Tosin.. Goyallakin oli oikeasti ikävä Perua. Ikävämpi kuin hän osasi ajatellakaan. Olisi hienoa päästä takaisin kotimaisemille. Tämä Caralia oli jotenkin.. niin, vaikka hän oli tottunut paikkaan, tutustunut uusiin hevosiinkiin, niin hän tunsi itsensä vähän orvoksi. Olihan hänellä ystävänsä, näkymättömät sellaiset, joiden takia jotkut pitivät häntä ihan hulluna - mutta silti. Ja nyt tietenkin Tatti - se oli ystävä! Ajatukselle hymyiltiin.

"Kyl sä totut. Mullakin on ikävä Peruun, ja jos olis mahdollista, niin haluaisin takaisin kotiin", Goya sitten vielä selitti, "mutta on Caraliassakin nähtävää seikkailunhaluiselle." Ei oikein kyllä itse tiedetty että oltiinko kovinkin seikkailunhaluinen välillä... Pelättiin ihan liikaa ja Varjot sinkoilivat paikasta paikkaan.
"Hmm.. missähän Usva ja Humu oikein piileksivät?" Goya sitten mietti, kunnes vinkaisi pienesti, silmien laajentuessa hieman pelokkaasti ja tämä piiloutui nopeasti Tatin taakse.
"O-onko siellä mörkö?" kysyttiin sitten vähän arasti, eikä uskallettu kohottaa päätä. Silmätkin suljettiin hetkiseksi. Aivan kuin Goya olisi nähnyt siellä jotakin pelottavaa.
Sever
 

Re: The sun will shine tomorrow

ViestiKirjoittaja werucchi » 26. Elo 2011 16:49

[ jumjum .__. ]

Goya totesi Lawlessin kuulostavan pelottavalta, ja siinä hän ei kyllä ollut väärässä. Lawless oli pelottava. Karmiva jörkäle, Kotkan kokoinen, ja niin omituinen sielu! Hän halusi varmaan satuttaa kaikkia. Varsinkin jos ne tekisivät hänelle jotain pahaa. Tai tekisivät ylipäätään mitään... Odotin vain sitä hetkeä, kun hän napsahtaisi jostakin minun tekosistani ja se olisi menoa sitten. Ja minä niin lyhytjalkaisena en pääsisi häntä pakoon missään kahdessa sekunnissa.
"Mun on pakko", totesin toispuoleisen virneen kera. Kauheasti vaihtoehtoja ei ollut, lupaus mikä lupaus, ja Lawless oli kuitenkin auttanut minua kertomalla saaresta ja antaen armoa, vaikka huusinkin hänelle päin naamaa kaikesta ahdingostani... Nyt kun tarkemmin ajattelen, saan kiittää onneani, että minulla on vielä omat korvani tallella ja kaikki muukin. Hrrrh.

"Heh, sun äiti oli varmasti hieno persoona, kunpa mäkin olisin voinut tavata hänet", hymyilin Goyalle tämän kertoessa äidistä ja tämän näkökyvystä.
Jotkut muut saattoivat kiljua ja nimitellä, vaikka meissä ei ole mitään vikaa. Minullekin on joskus huudeltu kaikenlaista, mutta en minä niistä välitä, itse tiedän paljon paremmin. Goyan äiti oli varmasti ihana. Hänen mahtoi olla ikävä häntä...
"Varmasti, varsinkin jos tapaan lisää yhtä mukavia tyyppejä kuin sä", hymyilin Goyalle. Pidin häntä jo nyt ystävänäni, ymmärsimme hyvin toisiamme ja olimme ehkä jollain muotoa samanlaisia. Yhtä pieniä, vähän toisenlaisia kuin muut, mutta hei, se oli vain parempi! Minä ainakin pidän Goyasta tuhat kertaa enemmän kuin Lawlessista. Moooooonta tuhatta kertaa enemmän.

Yhtäkkiä Goya meni taakseni ja kysyi hieman änkyttäen jotakin möröstä. Yritin katsoa ympärilleni, mutta en itse ainakaan huomannut mitään.
"Mitä, mitä sä näit, Goya?" kysyin hiukan hätääntyneesti. Toinen vaikutti olevan peloissaan, eikä minullakaan enää ollut niin turvallinen olo. Yritin kuulostellakin, mutta mitään ei kantautunut korviini. Mitä ihmettä Goya oli nähnyt?

[Pelaajan poistumisen vuoksi vedän Tattini pelistä. Varsin harmillista, näillä kahdella oli lupaava ystävyyssuhde 8'<]
werucchi
 


Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron