Sivu 1/1

Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 09. Kesä 2011 19:41
Kirjoittaja Meeba
// Herne ja Verona (':


Taas yksi niistä kauniista kesäpäivistä. Harmahtavanvalkea ori, Branco nimeltään, ylitti kauniisti vehreän niityn, jolloin vastaan hahmottui pian joki.
Solakkarakenteinen, kaunis, papurikkokuviointinen ori liiteli lennokkailla askelillansa kevyesti joen luon, tavoittaen pian turvanpäällään vedenpinnan.
Häntä oli arabimaisesti ylhäällä, tuulen mukana liehumassa.
Yksinäinen tuulenvire kulki läpi niityn ja tempaisi valkoisen, silkkisen putouksen mukaansa. Orin harja liehui tuulessa hyvin nätisti ja komeasti. Herasilmät tutkivat nopeasti ympäristöä, kun taas valkeat korvat pyörivät vähän niin ja näin puolelta toiselle.

Agil Branco, se oli.
Mutta.. ei voinut olla. Vai oliko? Oliko lähistöllä joku muukin? Kenties ori? Pelkkä ajatuskin luimistutti korvia.
Branco peruutti vähän taaksepäin, kurottaen uudelleen juomaan kera pitkän, joutsenmaisen kaulansa vettä joesta.
Saattoihan se olla saastunutta, mutta Brancolle se kelpasi. Ei tältä saarelta odotettukaan mitään viidentähden palvelua.
Korvat kääntyilivät taas erittäin sutjakasti, Agilin nostaessa jälleen ravin. Liidokas ja kaunis, sekin, toistamiseen.
Ori pysähteli välillä, madalsi hieman profiiliaan ja pörhisteli sitten uudelleen, lähtien nyt vaihteeksi laukkaamaan
pitkin ruohomattoa, kohti sinistä taivasta.
Jos tamma tulisi, niin sitä oltaisiin erittäin valmiita. Jos ei, niin voi voi.

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 09. Kesä 2011 19:54
Kirjoittaja Herne
Verona

Olo ei ollut tammalla vieläkään mikään paras. Verona seisoi hiukan nuhjuisen näköisenä joen vierellä ja hengitti pihisten. Ainakin se oli päässyt pois rannalta... Jalkoja särki, päätä särki, maha murisi ja harja oli takkuisena, mutta sentään kuivana, silmillä.
Verona pärskähti tyytymättömänä, sen korvat roikkuivat hiukan takaviistoon. Ilma oli mitä kaunein, mutta tamma jaksoi mököttää, kuten tapana oli. Auringonpaiste ei saanut ponitytön huulille hymyä, mutta toisaalta, mikäpä nyt muka saisikaan. Verona oli ikuinen hapannaama. Johtuen tosin lähinnä siitä, että rautiasta pelotti lähes jatkuvasti... Silläkin hetkellä se oli oikeasti varuillaan, vaikkei siltä näyttänytkään.

Verona seisoskeli laiskan näköisenä joenmutkassa, pää vaakatasossa roikkuen. Se lepuutti vasenta takakaviotaan maassa, vaalea kärki kosketti vain vähän maata. Ja vaikka poni oli näennäisesti hyvin rento, se oli silti valpas ja valmiina potkaisemaan - tai pakenemaan, miten vain. Yleensä Verona suosi pakenemista, vaikka kyllä se tappelemaankin jäisi, jos tarve sitä tosissaan vaatisi. Heikko kunto ei estäisi sitä puolustamasta itseään, tamma kun tekisi kaikkensa selvitäkseen.

Tamma laski laiskasti päänsä alemmas ja kurottautui siemaisemaan joesta kulauksen vettä. Veronan liikkeet olivat hitaat, mutta korvat kääntyilivät uteliaina ja silmät tarkkailivat ympäristöä niin hyvin kuin vain kykenivät sen hullun paksun otsaharjan takaa. Kirottua... Pitäisikö Veronan jotenkin hankkiutua siitäkin eroon? Ainakin rautiaalla olisi sitten paremmat mahdollisuudet nähdä mahdolliset viholliset huomattavasti aikaisemmin... Kai. Niin Verona ainakin epäili.

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 10. Kesä 2011 18:24
Kirjoittaja Meeba
Agil Branco


Vaaleanharmaa ori oli aloittanut haaveilemisen omasta maailmasta.
Se laski korvat rennosti sivuille, sulkien lepsusti silmänsä.. ja aivan hetkisen jälkeen, kun se oli rentouttanut lihakset, kuului ratinaa vierustalta. Oliko ruoho niin pitkää, ettei ori näkynyt muille, vai oliko joku ollut vain huomaamaton, kun oli astellut aivan orin vierelle?

Pienien sadekuurojen jälkeen kihartunut otsatukka kävi ikävästi tuulahdusten mukana silmille.
Ori jännitti lihaksensa, lähtien hiljasti kävelemään kohti tuntematonta. Ja mikäli hajuaisti oli oikeassa, oli pienehkö lajitoveri tamma. Ori höristi korviansa uudelleen, nuuhkien uudelleen pienesti ilmaa.
Ja mitään ihme sätkyä ei haluttu aiheuttaa, joten ori päätti pienesti rykäistä, yskähtää, katsahtaen sitten ystävällisesti tammaan.

"Päivää vaan", puhe kaikui valoisella aukiolla. Ori katsahti pikaisesti koko kehon läpi, ehkä salakavalasti mittaillenkin. Paljon pienempikokoinen kuin hän, pakko se oli myöntää.
Olisihan sitä voinut kysyä, että mikä oli toisen nimi, muttei ihan vielä viitsinyt.
Ori laski nyt rentoutuneempana takajaloillaan painoa toiselle, vilkuillen edelleen tammaa.
Kauniin värinen ja hienorakenteinen se ainakin oli.

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 10. Kesä 2011 18:39
Kirjoittaja Herne
Tuuli pörrötti tapansa mukaan Veronan paksuhkoa harjaa. Moinen kutitti, joten ponityttö ravisteli itseään pienesti ja huokaisi syvään. Onneksi muuten oli aika rauhallista... Ainakaan Verona ei ollut vielä pannut merkille, että lähistöllä liikkui joku.

Se hiukan epämääräinen yskähdyksentapainen sai Veronan suunnilleen pomppaamaan ilmaan. Äsken niin rennon oloinen rautias oli nyt täysin hereillä - valppaana ja valmiina, kuten yleensäkin. Tamma kääntyi oitis ympäri, harja pöllähtäen ja iski takakavioillaan kerran maahan heittäessään niin vikkelästi ympäri. Korviaan poni luimisti heti, sillä niinhän hänellä oli tapana, ihan varmuuden vuoksi. Kun tulija oli taas Veronaa suurempi ori... Vetikö hän puoleensa sellaisia kaapin kokoisia yksilöitä? Ne olivat niin arvaamattomia ja vaarallisiakin pienelle tammalle. Tai no tiedä sitten mitä tuo hänestä halusi. Katsekontaktia Verona heti alkuunsa tavoitteli.

"Päivää." Verona töksäytti kuivasti ja seisoi aloillaan, hiljaa hengittäen, kuin odottaen mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tietysti tamma vähän epäröi, kun hän oli sillä tavalla oriin ja joen välissä... Jos tuo harmaa yrittäisikin jotain, Veronalla ei olisi paljoa tilaa paeta - joko oli livahdettava aivan hirveän nopeasti ohi, tai sitten hypättävä jokeen, koska sen yli tamma ei lyhyillä jaloilla pääsisi. Ei niin mitään toivoa sellaisen asian suhteen. Mutta siinä oli sitten sellainen ongelma, että vedessä Verona olisi hitaampi kuin maalla... Ja tuo ori voisi juosta hänet rannalla ensin kiinni ja sitten hypätä päälle ja vaikka hukuttaa!
Verona säpsähti omia ajatuksiaan ja luimisti korviaan entisestään. Se tuijotti tulijaa hyvin kiinteästi, sieraimet hiukan laajenneina ja korvat taaksepäin osoittaen. Mikään ei ollut varmaa... Kaikkeen piti olla valmis. Ei ori näyttänyt kamalan vihamieliseltä, mutta saattoihan hyvinkin olla, että tuo oli vain luvattoman hyvä huijaamaan - sitä ei koskaan voinut tietää. Parempi vain pitää kaikki aistit valmiustilassa, samoin kuin kintut, joista löytyi yllättävästi potkua tositilanteessa. Tosiaan, potkua joko potkimiseen tai pakoon pinkomiseen... Sotasuunnitelmakin oli jo suunnilleen muodostunut valmiiksi Veronan pikku päässä.

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 11. Kesä 2011 19:17
Kirjoittaja Meeba
"Kaikki okei?" Se oli ehkä taas päivän typerin lause. Ori pyöräytti silmiänsä pakosti, kuitenkin vain itsellensä.
Ori aloitti tuijottamisen varovaisesti kohti tamman silmiä.. tai ainakin yritti.
Hiton paksu otsatukka tuli kuitenkin eteen. Katsekontaktia ei siis kunnolla voinut luoda. Branco heitti omaa otsatukkaani sivummalle, katsahtaen ystävällisesti rusehtavaan tammaan.
Sitten ori ravisteli itseään toistamiseen. Taas teki mieli uida ja juoda. Ja.. juosta.. ja kaikkea.
"Olen muuten Agil Branco", ori jatkoi vakaalla, mukavalla puhetyylillä. Ei sitten ollenkaan uhkaavalla tai pelottelevalla.

Toivottavasti tamma tajuaisi, että ori oli ihan mukavalla tarkoituksella joen äärellä.
Ei sillä ollut ollenkaan mitään takaa-ajatuksia.
"Saanko kysyä nimeäsi?" Ori loihti kasvoillensa kannustavan, elämäniloisen hymyn.
Häntä heilahti tuulen mukana jälleen. Perkuleen puhuri.


Jo hetken oli odotettu vastausta, pyöritellen korvia ja räpytellen toiveikkaina silmiä.
Agil Branco vaihtoi painoansa toiselle, lihaksikkaalle takajalalle, pärskähtäen pienesti, väristen.
Ihme olisi, jos tamma ei suostuisi puhumaan tai mitään. Tai tekemään mitään.
Mutta kai se olisi ihan ymmärrettävää, kun noin pienikokoinen oli Brancoon verrattuna ja varmaan heikompikin..
mutta ei sitä nyt vertailla tarvitsisi.
Korvat käännähtivät takaata äkisti eteen, mieli kirkastui uudelleen.
"Oletko liittymässä Caralian mihinkään laumaan, vai oletko jo liittynyt?" Papurikkokuviointinen katsoi hymyillen otsatukan alle, kurkkien vähän. Hah, toivotonta.

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 11. Kesä 2011 20:05
Kirjoittaja Herne
"Mitenniin?" Verona kysyi tuimana ja luimisti korviaan hiukan. Mitä tuo tuollaisia kyseli? Oliko se jokin... hämäys? Heti esitettiin että välitettiin ja sitten naps, pää poikki tai jalkarautoihin kiinni tai jotakin!
Tamma säpsähti tulijan äkkinäistä otsaharjan sivuun siirtämistä, se sai ponin jännittymään entisestään. Kohta se singahtaisi kuin vieteri ikään kauas pois... Ehkä sinne jokeen. Siitä voisi uida toiselle puolelle ja juosta pois.
"Okei." tamma vastasi kulmat kurtussa ja toisteli hetken nimeä mielessään ennen kuin sisäisti sen. Tosin tuskinpa Verona sitä enää hetken päästä muistaisi. Ei ollut tammaa mitenkään erityisellä muistilla siunattu... Saatika sitten hyvillä hermoilla, minkä varmaan huomasi kilometrienkin päästä.

"Kysyit jo." Verona huomautti ja katseli pää kallellaan, epäilevästi Agil Brancoa, kuin miettien, mitä siihen pitäisi sitten sanoa.
"Verona." tamma sanoi värittömästi ja puhalsi ilmaa sieraimistaan mietteliäänä. Siinä samassa Verona jo ravasikin kevein askelin oriin ohitse ja seisahtui muutamien metrien päähän tuosta joen vierelle. Ilmeisesti se halusi varmistaa mahdollisuutensa pikaiseen pakoon.

Rautias kyllä pisti merkille sen, kuinka suuri ja lihaksikas Agil Branco oli. Tuollainen peto varmasti voisi alistaa hänet maahan kevyesti ja sitten kiduttaa vaikka hengiltä. Verona peruutti mietteidensä takia yhden askeleen verran ja pärskähti levottomasti, häntäänsä heilauttaen varsin lennokkaasti.
"Liittymässä." Verona vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi, kuten sillä tapana oli.
"Mitä sä haluat musta?" poni kysyi varsin epälevän näköisenä ja kallisti taas päätään, korvat hiukan taaksepäin suunnattuina. Äkkiäkös hän siitä pinkaisisi pakoon...

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 16. Kesä 2011 12:33
Kirjoittaja Meeba
Jaa-a, liittymässä vai.

"En mä halua susta mitään, mä haluan puhua sun kanssa", Branco hymähti ystävällisesti.
"Siis jos vaan haluat", ori katsahti Veronaan, lähestyen pari askelta hitaasti.
"Tykkäätkö sä puhumisesta?" Virnistäen ori katsahti ystävällisesti Veronaan.
Se oli kivaa. Puhuminen, siis.

Ori ravisteli päätänsä pienesti, kenties huomaamattomastikin. Korvat sojottivat eteenpäin, ja pientä hörähtelyäkin ori päästi, koettaen turvallaan koskettaa pienesti turvalle.
Ja jos tamma ei tykkäisi, niin perääntyköön sitten. Sen pelokkuuden näki jo silmistä.
"Pelkäätkö sä mua?" Ori kysyi suurilla silmillään katsellen tammalta.
"Mä en pelkää sua. Mun mielestä sä olet oikein kiva tyyppi", papurikkokuviointinen hymähti hörähdellen.
"Söpö sellainen", ori hymähti. Hyvin söpö, tuuheatukkainen pikkuinen, pippurinen connemaran näköinen poni.
Voi että, kyllä Verona oli söpö! Niin lutuinen... teki mieli.. eikun.. hui. Ei sittenkään.

"Tykkäätkö sä musta?" hymyilin, koettaen koskettaa tammaa kaulalta, ellei toinen olisi jo kavahtanut taaksepäin.
Korkea ruoho huiski ikävästi jalkoihin. Ori luimisti pienesti, koettaen lähestyä tammaa vielä askeleen.
"Kaunis Verona", Branco hymähti ystävällisesti, koettaen hamuta tamman harjaa.

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 16. Kesä 2011 13:14
Kirjoittaja Herne
Verona ei oikeastaan enää edes tiennyt mihin hän oli menossa ja mihin liittymässä. Lawlessin sanoja tammalla ei ollut aikaa muistella - tuo kaveri vaikutti jollakin tapaa uhkaavalta.

Rautias tuijotti Agil Brancoa epäluuloisena, korvat taaksepäin kallistuneina ja pää kallellaan. Jotakin tuo meinasi... Selkeästi, kun sillä tavalla lähestyi. Veronan sydän hakkasi kuin tuomiopäivä olisi ollut käsillä, taisipa ponin ruumis vavahdellakin aina silloin tällöin. Ei tiennyt hyvää tuollainen...
"Riippuu." Verona tokaisi kuivasti ja siristi silmiään kytäten tarkkaan oriin jokaista liikettä. Mikäli tuo vielä lähestyisi, Verona ei menisi takuuseen siitä, kuinka reagoisi. Parhaassa tapauksessa hän heittäisi ympäri ja iskisi takakavionsa oriiseen... Mutta tuskinpa nyt sentään. Ehkä Verona kuitenkin kestäisi, vaikka toinen olikin hänen makuunsa ihan liian lähellä.

Agil Brancon turvan lähestyessä tamman kaikki aistit alkoivat huutaa sireenien tavoin sitä puolustautumaan. Sekunnin murto-osassa Veronan korvat painuivat kiinni niskaan ja ilme muuttui pelokkaasta lähinnä julmaksi - samalla tamma paljasti hampaansa ja kimakan, lyhyen äänen säestämänä se koetti näykkäistä oriin turpaa. Mitäs tunki hänen alueelleen! Sitten Verona peruutti varmuuden vuoksi askeleen verran, ettei ori pääsisi kostamaan aivan niin helposti mahdollisen haaverin takia.
"En." Verona irvisti korvat yhä luimussa ja pärskähti tyytymättömänä. Tuo suurempi kaveri kävi aivan liian tuttavalliseksi, tamman itsesuojeluvaistot heräsivät taas täysin eikä Verona varmaan itseään kykenisi hillitsemään enää kohta.
"Söpö muka..." tamma murahti ja väläytti taas hampaitaan, kuin varoittaakseen, ettei lähemmäs ollut enää asiaa.

"Mä en tunne sua." Verona huomautti epäluuloisen näköisenä, silmät sirillään. Valppaus oli tarpeen... Ori yritti taas liian lähelle. Tamma hirnahti tuolle kimakasti varoitukseksi ja perääntyi vielä pari askelta nostaen päätään ylemmäs, ettei Agil Branco yltäisi koskettamaan.
"Älä koske!" tamma ärähti ja huitaisi etukaviollaan harmaan jalkojen suuntaan. Vielä se ei yrittänyt satuttaa, varoittaa vain... Mutta kohta Verona saattaisi ihan räjähtää, ei olisi mitään uutta häneltä.

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 10. Heinä 2011 17:32
Kirjoittaja Meeba
"Hei kaikki hyvin", Branco haukkoi henkeä tamman kiljahdellessa, kun toinen yritti koskea siihen.
Ehkei lähentely ollutkaan niin kovin hyvä idea...

"Mikä sinulla on? Sinä taidat oikeasti pelätä, mutta kun siihen ei ole tarvetta", ori koetti katsoa tammaan hieman läpitunkevasti, heilauttaen häntäänsä kiusaantuneena.

Ori käänsi korvansa eteen ja katseli tammaa tiiviisti silmiin uudelleen, koettaen uudelleen uskotella tälle, ettei ollut mitään syytä pelätä. Tamman mielestä taisi kuitenkin olla. Se rimpuili ja huusi, ettei ori saisi tulla enää lähemmäksi. Branco perääntyi ja kavahti hetkeksi takajaloilleen, ennenkuin laskeutui. Tuskin Verona siitä säikähtäisi.
"Hei, rauha...", ori koetti rauhoitella, kunnes luovutti ja huokaisi syvään.
Tamma kerkesi yhtäkkiä puraista turvastakin. Ori inahti ja kavahti uudelleen taaksepäin, muttei sitä sen enempää sattunut. Mutta kyllä sitä suututti.
Sitten se huitaisi kavioillaan oria kohti. Branco horjahti ja peruutti vielä kerran taaksepäin.
Nyt sen tekisi kyllä mieli lähteä. Ori painoi korvansa kiinni niskaan ja hirnahti sitten häiriintyneenä.
Heippa, Verona, tavataan joskus.. tai no, toivottavasti ei. Ori nosti hienon laukan ja lähti viilettämään jonnekin kaukaisuuteen. Hmh, mikä tamma!

Agil Branco poistuu

Re: Vihreät niityt, joet, jo näet.

ViestiLähetetty: 10. Heinä 2011 18:55
Kirjoittaja Herne
"Eikä ole!" Verona rääkäisi ja luimisteli korviaan loikkien aloillaan kuin mikäkin vieteri. Pakkohan sen oli jotakin keksiä, kun niin iso ori kävi liian lähelle! Rautias alkoi tosissaan olla paniikissa, mutta eiköhän se siitä kohta... Toivottavasti ainakin.

"Ahdistaa!" tamma vastasi kipakasti ja peruutteli taas katsoen Agil Brancoa jokseenkin vauhkona. Taisi olla aivan eri maata tuo kaveri, kun ei ymmärtänyt, ettei Verona kaivannut uhkaavia otuksia lähelle itseään. Vaikka, no, kaikkihan rautiaasta olivat uhkaavia... Etenkin ne, jotka halusivat tulla lähelle tehdäkseen tuttavuutta. Selkeästi oriilla oli pahat mielessään! Ties vaikka yrittäisi puraista kaulan auki sillä tavalla hamutessaan muka harjaa!

Hetkeksi oriin lempeä ilme ja elekieli sai Veronan kohottamaan korvansa ylös niskasta. Muutaman sekunnin ajan Verona oli kuin patsas - se tuijotti Agil Brancoa pelonsekaisin tuntein mutta painoi korvansa sitten taas takaisin niskaan. Huoh, se olikin aivan liian hyvää ollakseen totta! Ei rautias tietenkään voinut antaa oriin tulla lähemmäs, ei henkisesti eikä fyysisesti. Siispä... No, ori varmaan etsisi parempaa seuraa, kuin häiriintyneen ponitamman joka kiukutteli ja pomppi kuin heikkopäinen.
"Mahdotonta!" Verona hirnahti kovaa ja korkealta astellen aloillaan levottomana. Jalkoja oli pakko nostella, en tiedä miksi, mutta olipahan vain pakko. Mutta ilmeisesti ori oli jo ehtinyt ymmärtää, mitä Verona halusi ja mitä ei, koska ainakin tuo heitti ympäri ja lähti niillä pitkillä jaloillaan jonnekin pois. Tamman sydän hakkasi silti hullun lailla... Eikä Verona edes tajunnut huutaa mitään Agil Brancon perään. Mutta ehkä se ei olisi tarpeen. Ori kun ei varmaan halunnut enää häntä tavata, eikä tainnut Veronakaan haluta tavata oriitta.

Jokusen hetken tamma tapitti Agil Brancon perään, korvat takana ja silmät suurina. Saatuaan hengitystään ainakin hitusen tasattua, tamma heilutteli häntäänsä ja pärski lähtien sitten hermostuneena kulkemaan joenviertä. Tosin kulku ei pysynyt käyntinä, laukan tamma nosti jo muutaman askeleen jälkeen.

Verona poistuu. Kiitos pelistä! (: