El ciclo sin fin.

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Tasaisella maalla paikoissa joki virtaa enimmäkseen matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Vuoristossa joki muodostaa rinteille lukuisia koskia ja pieniä vesiputouksia. Keväällä vuoristolumien sulettua joki tulvii ajoittain voimakkaasti ja aiheuttaa rinteille vaarallisia maanvyöryjä.

El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 23. Maalis 2011 16:45

[Squan~]

César

Olin lähellä yhteismaata, tiesin sen. Olin kulkenut samaa reittiä Salton kanssa kuukausia sitten yhteiskokoukseen. En oikeastaan edes tiennyt, minne olin matkalla. Joko yhteismaalle, tai suoraan sanottuna en mihinkään. Minulla ei ollut suuntaa, ei määränpäätä. Kuljin ympäriinsä etsien jotain, jonka olemassaoloa en edes tiennyt. En saanut päähäni pientäkään vihjettä, mikä se olisi ollut. Oloni oli silti hyvin odottava, aivan kun tietäisin, että löytäisin sen jonkun pian. Se kuitenkin kuulosti jo niin käsittämättömältä jopa pääni sisällä, joten siinä ei voinut olla järkeä. Ei kertakaikkiaan! Olin kävellyt liian pitkään ihan yksin, siitä luultavasti tämä outo olo. Yksinäisyys. Tunteena se ei ollut uusi, olin saanut tuntea yksinäisyyttä siitä asti, kun saavuin tänne. Olin tavannut jopa satoja hevosia kerrallaan, josta tasan yksi puhui espanjaa. Sen jälkeen olin nähnyt vain yhden. Mitä siis odotin?

Veden ääntä. Se kuulosti koskelta, mutta oli paljon vaimempi. Ah, olin siis saapunut joelle. Olin ollut aivan näillä main viimeksikin, tunsin seudut. Puiden välistä kimmelsi joki, joka liplatti ja kulki eteenpäin hiljaa. Kävelin suoraan jokea päin.
Joen yläpuolella näkyi taivas, joka oli melko pilvinen. Puut olivat estäneet näkyvyyden syvemmällä metsässä, mutta nyt onneksi osasin jo hahmottaa, millainen keli oli. Melko synkkäkin, ilta oli luultavasti tulossa. Nyt täytyisi päättää, menisinkö takaisin vuorilleni, vai kenties kulkisin pidemmälle ja päätyisin aivan vieraille seuduille. En haluaisi ottaa riskiä, mutta voisinko todella jäädä erakoitumaan itsekseni syvälle vuoristoponien alueelle?
Vastaus oli yksinkertainen. En. En voisi.
Pysähdyin joen eteen ja arvoin hetken suuntaa. Ennen pimeän tuloa olisi hyvä olla edes hieman suojaisammassa paikassa. Nyt en kuitenkaan jaksanut murehtia tulevaisuudesta, edes suunnasta, johon menisin. Niinpä huokaisin ja kävin makaamaan aivan joen viereen.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Squan » 23. Maalis 2011 21:45

Sensible Viento "Win"

Olen vaeltanut jo aika kauan ja suunnasta ei ole mitään hajua enään. Missäköhän olen nyt ? Onkohan tämä edes enään yhteismaata? Yö meni seisoen nukkuen ja en saanut oikein unta.Varmaan siksi, kun Buke puuttui.Huokasin ja jatkoin matkaa.Sademetsä oli jo tuttu näky ja halusin, että maisema muuttuisi.Matkani taittui hitaasti juuria väistellen. Katsoin ympärilleni nuuhkaisten ilmaan. Kosteaa, rehevää, puita joka paikassa.Tämä ilma tekee jo hulluksi.Ilmassa ei haissut hevosten hajua.Niin siis kukaan ei ole tästä kulkenut. Bukea on jo ikävä.Mitäköhän hälle kuullu .Voi minun suloinen harmaa hevonen.Pari papukaijaa lähti edestäni ilmaan.Näitten aiheuttama ääni sai minut säikähtämään ja nopentamaan vauhtia. Mikä se oli ?! Pienessä hädässä katsoin ympärilleni ja yritin hahmottaa, jonkun pedon, josta olisi tuo ääni lähtenyt.Mielikuvitukseni laukkasi jo liian lujaa.Seura olisi niin mukavaa.Miltäköhän tuntuu puhua taas espanjaa. Jos saisin sellasta seuraa niin kyllä se espanjan taito äkkiä palaisis.Mutta en tiedä onko täällä ketään muuta, joka olisi tullut espanjasta. Olen arabialainen ja olen espanjasta.Outoa ? No, mutta minä olinkin tälläinen vahinko koko hevonen. Ajatukseni vaihtui äkkiä takasin Bukeen.Onkohan tällä kaikki kunnossa? Mitä jos hälle on käynyt jotain... en voisi antaa anteeksi itselleni sitä.

Nostin laukan ja päädyin lähelle jokea.Viileä raikas joki virtasi naamani edessä ja kiirehdin tämän luokse.Nopeasti parilla suurella laukka askeleella pääsin joen lähettyville.Painoin tumman turpani virtaavaan veteen.Vesi oli raikasta ja piristi päivääni. Enään ei sademetsä tuntunut hirveältä paikalta , kun sain vettä.Nostin katseeni vedestä ja nuuhkaisin ilmaan. Hevonen ..siirsin katseeni sivulleni ja näin mustan möntin.Lähdin käynnillä hevosta kohden ja huomasin hevosen lepäävän maassa.Nuuhkaisin taas ilmaan ..ori.Toivottavasti on ystävällinen.En jaksaisi paeta nyt.Taas huuliltani päästyi huokaisu.Kävelin oria kohden ja uskoin tämän näkevän minut.
"Hei." sanoin hieman kovempi äänisesti.Jatkoin käyntiäni ja päädyin aika lähelle mustaa "Nimeni on Sensible Viento." katsoin oria.Seisoin noin 6 metrin päästä orista ja katsoin tätä odottaen tämän sanovan jotain.
Squan
 

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 24. Maalis 2011 18:25

Sademetsä oli kotoisa. Maailma, johon minä synnyin, oli lähes yhtä vehreä ja täynnä palmuja. Palmut tosiaan toivat kaikkein kotoisamman tunteen, ja niitä riitti. No eihän tietenkään Espanjassakaan koko maa ollut vain yhtä palmua, asuimmehan sentään suurella laajalla alueella, jossa oli paljon peltoa. Täällä ei ollut peltoa. Täällä oli tosin avaria vuorenhuippuja, tasaisiakin jopa, jotka muistuttivat hieman kotimaatani. Sinne en pääsisi enää koskaan takaisin..
Huokaisin ja painoin raskaalta tuntuvan pääni etujalkojeni päälle. Nyt en tosiaan ollut Espanjassa. Tämä oli Caralia. Tämä näytti siltä, miltä Caralia näyttää, ei Espanjalta. Siihen täytyisi vain tottua, muutakaan en voinut. Olisihan yksi vaihtoehto tietenkin lähteä takaisin uimaan, mutta minulla ei taida olla pienintäkään mahdollisuutta päätyä takaisin Espanjaan. Kaikki muut nimittäin ovat tulleet niin eri paikoista. Kenties Espanja sijaitsee niin kaukana, ettei sieltä ole kuin pieni reitti tänne, mistä minä sattumalta pujahdin..

Olin uppoutuneena ajatuksiini, enkä aluksi tajunnut lähestyvää laukkaääntä. Pian kuitenkin tajusin jonkun tulleen lähelleni vasemmalle puolelleni hyvän matkan päähän. Se oli ruskeahko hevonen, ori näemmä. Melko korkeakin jopa. Olisiko edes vuoristoponi? En usko, toinen nimittäin vaikutti liian korkealta tänne laumaan. Mitä nyt olinkaan sitten laumoista oppinut. Kiitos Salton.
Ori huomasi minut. Olin hetkeä aikaisemmin nostanut pääni ylös, ja katsoin nyt korvat höröllä silmät tapittaen tulokasta. En kuitenkaan tehnyt elettäkään noustakseni, toinen ei vaikuttanut sitlä, että olisi kovin päällekäyvä. Eihän sitä tosin tiennyt, rauhalliselta se ainakin vaikutti. Mikäpä minä olen sanomaan..
Hän tervehti. Sen tiesin. Hei. Sitten se sanoi jotain, mitä en ymmärtänyt. Taaskaan.
Huokaisten nostin joka tapauksessa hymyn huulilleni ja katsoin oria.
”Hola..” sanoin melko hiljaa. Toivoin toisen ymmärtävän mahdollisimman nopeasti minun puhuvan espanjaa. Eipä jäisi tuohon vain toimettomana seisomaan, vaan lähtisi pois. Mene vain, niin ne muutkin tekevät!
”¿Qué pasa?” kysyin toiselta ja katsoin tätä silmiin. Ole kiltti, mene jo! Jätä minut yksin..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Squan » 24. Maalis 2011 18:58

Tumma ori oli aika pieni ja rupesin miettimään olenko edes yhteismaalla? Olinhan suunta hävinnyt enkä Caraliaa oikein tuntenut, mutta kai sitten joku kertoo minulle, että olen väärällä alueella.Maisema oli sademetsää niin, kuin yhteimaallakin, mutta täällä oli joki.Onkohan yhteismaalla jokeja? Taaskaan minulla ei ole mitään hajua missä olen.Mukavaa... en osaa tehdä mitää muuta, kun eksyä.Pian kuulin tumman tervehtivän. Hola.Kummallinen tapa tervehtiä, mutta menköön.Holahan tarkoittaa espanjassa terve, mutta tämä yksilö sanoi varmasti sen vain sattumalla.Katsoin ympärilleni ja haistelin ilmaan.Täällä ei ole ollut hirveästi hevosia.Niin, kuin yhteismaalla.Mutta täälläkin on sademetsää, jonka olen todennut kyllä jo monta kertaan. Katseeni palasi taas mustaan oriin, joka makasi maassa lepäämässä.Tämän huulilta päästyi taas sana.Ensireaktioni :Tämähän puhuu espanjaa !! Rupesin hymyilemään orille ihan vain iloisuudesta, kun olen löytänyt hevosen, joka puhuu kotimaani kieltä.Tämäkin on varmasti espanjasta.Ori ei tainnut olla kovin iloinen tulostani ja huomasi etten puhu samaa kieltä, kun minä.Ori ei varmastikkaan puhu muuta, kun espanjaa niin päätin itsekkin kokeilla.Öm.. miten se menikään ?
"Nada" sanoin hymyillen orille, koska tunsin, että osaan kyllä puhua tätä kieltä.Ja päätin ottaa uusiksi esittelyni "Mi nombre es Sensible Viento.¿Quién es usted?" En ollut varma menikö se näin, mutta kyllä se kohta mieleen tuleen miten puhutaan.
Mitäköhän ori ajatteli, kun tapasikaan sellaisen hevosen, joka osaa myös puhua espanjaa.Pieni tuuli henkäili puiden läpi naamalleni, joka piristi samalla tavalla, kun viileä vesi.Täällä kyllä huomasi, että kesä on lähellä.
Squan
 

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 24. Maalis 2011 19:16

Ori hiljeni tervehdittyäni. Mikä yllätys.. Tuhahdin.
Pian toinen alkoi hymyillä. No mutta sehän todella hymyili! Miksi? Toinen oli vain hetken hiljaa ja hymyili, tuntui niin käsittämättömältä. Olinko minä oikeasti niin typerän näköinen, vai missä oli vika, hä?
Sitten se alkoi. Se alkoi aivan samalla tavalla, kuin edellisilläkin kerroilla. Tuo tunne. En osannut edes kuvitella sitä! Siinä oli mukana iloa, menneisyyttä, onnellisuutta, kaikkea positiivista, mitä mukaan mahtui.
Hän puhui espanjaa.

En voinut pidättää hymyä, joka taas kerran kumpusi sisältäni. Mieleni olisi tehnyt alkaa itkeä. Kaikki paineet ja surut ulos. En voinut käsittää, että tapasin taas hevosen, joka puhui espanjaa. Se oli kerrassaan uskomatonta! Ei oikeasti, en uskonut sen olevan vieläkään totta. Pian hän kuitenkin esittäytyi, enkä voinut olla naurahtamatta ääneen. Katsoin toista pahoittelevaan sävyyn.
”Perdon”, sanoin naurahtaen. Ei se varmasti ollut näkynyt ulospäin, kuinka paljon sisälläni oli yksinäisyyttä, mutta tuntui siltä, että toinen olisi silti anteeksipyynnön velkaa.
”Me llamo Cés”, sanoin hymyillen. Katsoin toista säkenöivin silmin.
”¡Mucho gusto!” sanoin toiselle ja yritin hiljalleen alkaa hillitä hymyäni.
”¡No puedes creer como feliz estoy!” sanoin toiselle.
”Me parece muy solitario porque hablo solo Español.. Pero tú.. tú hablas español también.. ¡Es la repera!” sanoin innosta soikeana. En kuitenkaan yhäkään viitsinyt nousta ylös paikoiltani, olin asettunut mukavasti. Mutta toinen varmasti huomasi, että hänen seuransa kelpaisi paremmin kuin hyvin!
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Squan » 24. Maalis 2011 19:49

Odotin innollani orin vastausta.Itsekkin olin aivan täpinöissäni, kun tämä puhui espanjaa.En olekkaan saanut kellekkään hevoselle puhua, joka osaisi espanjaa.Paitsi tietenkin kotimaassani espanjassa, mutta sielläkään en puhunut paljoa, kun olin sen verran ujompi, kun nyt.En tiedä miksi olen niin ujo siellä ollessani.Kai Caralia tuntui vain niin paljon kotoisemmalta.Vain hevosia, eikä niitä ihmisä ketkä kidutti melkein kuoliaaksi..tai siis niin minä uskoin.Elämäni on niin paljon helpompaa täällä, vaikka Espanja oli kyllä kaunis maa, jossa olisin voinut elää.Mutta, kun ne ihmiset.Puhalsin ilmat ulos ja samalla meni ajatus ihmisistä.Jäin kuuntelemaan korvat hörössä orin sanoja.
Näin orin kasvoilla hymyn.Hänkin varmasti iloistui, kun tajusi ,että puhun espanjaa.
Ori pyyteli anteeksi ja ymmärsin kyllä miksi.Olihan hän ollut hieman epäkohtelias minua kohden tuossa alussa.
"Un gusto conocerlo, señor Cés ." sanoin kohteliaasti hymyillen.
Seuraava lausahdus sai minut hieman miettimään..enkä saanut tätä suommennettuun niin jatkoin pientä hymyäni vain.Taas olin niin onnellinen.En osaa täällä Caraliassa muuta tehdä, kun hymyillä.Tämä ori nimeltä Cés tuntui kovin tutulta ja turvallisesti varmasti sen takia, kun tämä oli varmasti samasta maasta, kun minä.
Orin sanat olivat niin onnellisia ." Yo también." Minunkin oli pakko ilmaista onnellisuuttani.
Hymyilin vain orille, kun en saanut muotoiltua mitään järkevää lausetta.
Ori ei noussut maasta eikä se minua haitannut.Jatkoin sitten keskusteluamme "Yo no sé hablar español muy bien." sanoin pahoitelleni, mutta osasin kuitenkin jotain ja koko ajan muistu mieleeni lisää."¿Ha vivido aquí mucho tiempo, señor Cés ?" Kysyin puhtaalla äänelläni, joka kyllä nyt pätki, kun muistelin miten sanotaan mitäkin.
Squan
 

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 26. Maalis 2011 11:39

Voih, kuinka kohteliaasti toinen jatkoi puhumistaan. Melkein jo hävetti, että ehdin sillä tavalla alussa toivoa toisen häipymistä. Mennyt on kuitenkin mennyttä, eikö?
Nousin vihdoin ylös maasta toisen tasolle. Hän oli tosiaan minua suurempi, huomattavasti. Aivan eri näköinenkin, ruskea. Kummallista, etten ole nähnyt tällä saarella juurikaan enempää mustia hevosia, kuin sen yhden silloin rannassa. Kotipuolella totuin jo siihen, että kaikki olivat mustia. Se oli kuin sääntö. Kotitallissani ei minun aikanani ollut yhtään eriväristä.
Toinenkin oli onnellinen. Se näkyi. Tai ainakin kuvittelin niin, kyllähän minä tiedän, miltä onnellisuus näyttää silloin, kun se sattuu omalle kohdalle. Niin on käynyt harvoin, mutta tämä oli tosiaan yksi niistä harvoista kerroista.
Hymyilin toiselle leveästi ja yritin olla naurahtamatta ääneen.

Ah, hän ei puhu espanjaa hyvin, hm? Olikohan toinen edes kotoisin Espanjasta? En kuitenkaan ehtinyt avata suutani, ennen kuin ori ehti esittää väliin kysymyksen.
”Semestre”, sanoin toiselle ja nyökkäsin hymyillen. Kyllä, siitä taisi olla puoli vuotta. Voih, kuinka nopeasti aika olikaan kulunut!
”¿Y tú?” esitin saman vastakysymyksen toiselle. Sensible Vientolle. Hänellä oli muuten kiva nimi. Tuulelle herkkä. Hymyilin, olihan toisen nimikin espanjaa. Minulla taas oli espanjalainen nimi, mutta se ei tarkoittanut mitään. César. Ei mitään..
”Tienes nombre bonito”, sanoin toiselle hymyillen.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Squan » 26. Maalis 2011 13:35

Katseeni siirtyi mustasta pienestä orista taivaalle. Vielä oli valoisaa, mutta pian aurinko alkaisi laskemaan. Taivas oli kauniin vaalean sinertävän värinen ja pilviä ei juurikaan ollut. Aurinko möllötti vielä nätisti ylhäällä eikä näyttänyt menevänsä nukkumaan.Päivät menevät aivan liian nopeasti ja eikä sitä pysty pysäyttämään . Mikäköhän aurinko olikaan espanjaksi? Ömmm.. sun ei, se on englantia tuota... sol. Aurinko on espanjaksi sol. Miten tuo olikaan noin vaikea muistaa? Suupieleni laskivat hymystä normaaliin asentoon. Vedin ilmaa syvälle keuhkoihin . Tumman värinen turpani sieraimet värähteli, kun ilma oli matkalla käsittelyyn. Täällä ei ollut muita, kun minä ja herra Cés.
Katseeni laski oriin, joka oli noussut seisomaan, kun olin ihastellut maisemaan. Ori oli todellakin pieni. Tämä oli kai joku ponirotuinen? No, mutta siintä asiasta en voinut olla varma, kun en hevostenrotuja tunne.
Ai ori olikin ollut jo kauan täällä Caraliassa. Tämä varmasti tuntee saaren rajat niin hältä voisi kysyä olenko vielä yhteismaalla, kun suunta oli todellakin kateissa.
"Soy nuevo." sanoin täydellisesti lausuen. Olin joutunut sanomaan tämän jo monta kertaan, kun Espanjassa muutin uuteen talliin niin siellä kaikki kysyi samaa.
Orin viimeinen lause sai minut hieman hymyilemään. Minun nimikö? Tuota en olisi uskonut kuulevan. En muista onko Buke kehunut sitä, mutta en olisi uskonut orin kehuvan sitä.Pöh.. Herkkä tuuli . Kukakohan senkin nimenkin on keksinyt. Taitaa olla siksi, kun synnyin kesällä laitumelle, jossa tuuli herkästi, mutta kuka sitä tietää. Emäni, kun ei nimeä antanut minulle, vaan ne kiduttajat.
"Gracias." sanoin kiittäen näköisenä. Kannattaakohan minun kysyä orilta kenen lauman puolella olen? Pian sainkin suuni auki "¿Dónde estoy? He perdido el rumbo y estoy un poco perdido." sanoin hieman vinosti hymyillen. Oikeasti minulla ei ollut mitään hajua missä olen tällä hetkellä ja uskoin, että Cés tietää. Espanjian kielen sanavarasto laajeni koko ajan mielessäni ja tunsin nyt, että pystyisin vastaamaan kuinka tahansa vaikeaan kysymykseen.
"Me olvidé de decir... Invítame nombre Win." Pidin, kun minua kutsuttiin lempinimelläni ja halusin kertoa sen tälle orille, ettei tämän tarvitsisi puhella minua Sensible Vientona, jos tämä ei nyt pakosti halunnut. Ei se minua haittaakkaan, vaikka kutsuiskin minua Sensible Vientoksi.
Squan
 

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 26. Maalis 2011 19:38

Uusi. Niinpä niin, siksi hän liikkuu täällä. Hän ei voi kokonsa puolesta kuulua tänne, emmekä ole vielä yhteismaalla. Ei siis ihmekään, että hän liikkuu täällä. Mutta mihin laumaan toinen sitten oikein kuuluu? Kenties ei vielä mihinkään?
Ori kiitti, kun kehuin tämän nimeä. Se kieltämättä oli niin kovin kaunis.
Ja seuraava kysymys. Missä hän on?
”Pues..”, aloitin ja mietin, olimmeko tosissamme siellä, missä oletin meidän olevan. Kyllä, varmasti olimme.
”Esta parte es el río de vuoristoponi”, sanoin hymyillen.
”¿Qué es tu manada?” kysyin toiselta. Minulle oli kerrottu, että muut eivät saisi kävellä muiden alueilla, mutta tottahan minä sen hyväksyisin, jos toinen kerta oli eskynyt! Saltokin sai sillon erikoisluvan tähän. Tämähän ei edes tarvinnut erikoislupaa. Minä en ainakaan pitäisi yhtään siitä, että tietämättäni kävelen jossain, ja pian minut tullaan hampailla repimään takaisin tänne. Uskoisin varmasti, jos kauniisti sanottaisiin.

Katsoin oria. Mielessäni kuitenkin kamppailin yhä sen kysymyksen parissa, mitä mietin jo aikaisemmin. Mihin lähtisin? Minullahan olisi seuraa yhteismaalle asti, jos olisin lähdössä sinne päin. Kaiken lisäksi en haluaisi todellakaan lähteä enää juuri nyt vuorille, palaisin sitten muutaman päivän, ehkä peräti viikon päästä. Katsotaan sitten, miltä tuntuu. Enemmän hevosia luulisi tapaavan yhteismaalla. Niistä ei sitten tiedä, kuinka moni espanjaa puhuu.. Täällä olen kuitenkin nähnyt kolme, mikä on ollut oikeasti onni! En olisi uskonut tänne tullessani löytäväni heitä, mutta jostain he ovat aina ilmestyneet. Mikä on tietenkin vain hyvä asia!
”¿Quieres ir a yhteismaa?” kysyin orilta. En tiennyt, oliko sanoilla käännettynä mitään tarkoituksia, Salto oli tosin saattanut mainita esimerkiksi sen, että yhteismaa on kaikille avoin.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Squan » 27. Maalis 2011 22:18

Ruskeat korvani kääntyivät mustasta orista ympäristöön. Kuulin rasahduksen ja en ollut varma johtuiko tämä linnusta vai jostain suuremmasta eläimestä. Mitään ei kuulunut ja päätin kääntää pääni sinne. Nopeasti katsoin kohtaa josta uskoin räsähdyksen tulleen. Mitään erikoista ei ollut näkyvissä ja käänsin pääni takaisin kohti Césiä, mutta katseeni oli aivan muualla. Olen tulossa vain hulluksi ei siinä muuta, tokaisin itselleni rauhoittaekseni mielikuvitustani. Tunsin itseni niin ujoksi ja pelokkaaksi. Olihan minulla kuitenkin seuraa ja sitä laumaeläin tarvitseekin, mutta tunsin jotain vain puuttuvan. Buke...aivan, kun sen olisi joku kuiskannut minulle. Buken nimi sai minut ajattelemaan. Tunsin itseni Buken seurassa rohkeaksi ja aivan eri hevoseksi, mutta nyt häntä ei ole niin olen niin sanotusti vajaa. Eli Buke täydensi minua ja sai minut normaaliksi itsekseni mitä en ole koskaan ollut aikasemmin elämässäni. Mutta jos olen Buken kanssa koko loppu elämäni niin saan itseni todelliseksi minäksi. Se ei olisi kuitenkaan mahdollista. Minun pitäisi vain oppia tuntemaan, että Buke on koko ajan läsnä, vaikka ei olisikaan. Onhan tämä kuitenkin sydämmessäni läsnä aina. Päättely sai pääni aivan sekaisin.

Siirsin katseeni Césiä kohti ja kuulin tämän sitten sanovan jotakin tai oikeastaan aloittavan lauseen.
Olin siis tällä hetkellä vuoristoponien mailla. Minun kai pitäisi palata joko yhteismaalle tai sitten aavikkohevosten. Olinhan aavikkohevosiin liittymässä ja se Quillakin pitäisi etsiä, että pääsen laumaan.
"Todavía no he. Propósito ir aavikkohevonen" sanoin hieman epäröiden, kun en osannut muotoilla lausettani oikean laiseksi, mutta tarkoitus oli sanoa, etten ole vielä missään laumassa ja liityn aavikkohevosiin, mutta toivon, että Cés tajusi mitä tarkoitan.
Minne päin minun kannattaisi lähteä ? En ollut varma missä olisi edes yhteismaa. Osaisin kyllä yhteismaalta lähteä aavikkohevosten maille, mutta täältä se olikin nyt vaikeampaa. Onneksi musta pelasti sanoillaan minut ja kysyi haluanko mennä yhteismaalle.
"Sí." nyökkäsin hieman ja hymyilin. Kenties ori haluaa näyttää suunnan minulle. Se olisi hyvin ystävällistä ja pelastaisi minut eksymiseltä. No ori tuntui kyllä hyvin ystävälliseltä ja saattaisikin auttaa minua yhteismaalle.
"¿Se puede mostrar la dirección?" Kysyin orilta hieman hymyillen ja toivoin mielessäni, että tämä suostuisi.
Squan
 

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 03. Huhti 2011 11:09

Ai, aavikkohevosiin. Harmi, kaikki espanjaa puhuvat ovat jossain muussa laumassa.
Hieman harmissani katsoin kuitenkin oria hymyillen. No se on hänen päätöksensä, ehkäpä hän pitää enemmän aavikoista. Minä taas rakastan vuoria, tämä on siis enemmän kuin täydellinen paikka minulle. Kukapa ei rakastaisi punaisia ilta-auringonlaskuja tai kirkkaansinistä kimmeltävää merta. Tai entäpä se raikas merituuli, joka puhaltaa mereltä ja leikittelee harjallani?
Huokaisin, kun toinen halusi lähteä yhteismaalle. Täytyisi vain ymmärtää, että olen aivan pian taas täällä vuoristossa. Ei pieni reissu yhteismaalla haittaisi, näkisipähän uusia hevosia. Vaikkapa sen Katrinan, jos se oli hänen nimensä. Hän oli ollut kaunis. Tai ehkäpä näen Titanakin. Hän oli ollut myös kovin ystävällinen minulle.
”Sí, por supuesto”, sanoin hymyillen. Kunhan nyt vain muistaisin sen reitin..
Mittailin katseellani ympäristöä. Olin tullut tuolta takaa.. Meidän täytyisi ylittää joki ja jatkaa aivan suoraan.
”¡Ven!” pyysin toista liikkeelle.

Astuin joen ääreen. Vesi oli yllättävän kylmää. Se ei kuitenkaan haitannut minua, lähdin rohkeasti eteenpäin kahlaten ensin polviani myöten ja sitten vesi ylettyikin jo mahaani. En viitsinyt kuitenkaan lähteä uimaan, joki oli sen verran pieni. Niinpä kävelin rauhassa joen toiselle puolelle.
Sain pian kaikki jalkani tukevasti maan pinnalle ja ravistelin itsestäni suurimman vesimäärän pois. Puiden takaa paistava aurinko varmasti kuivaisi loputkin pian.
Tuijotin eteenpäin kohti polkua. Tästä ei ollut pitkä matka yhteismaalle, mutta havumetsään taas varmasti ainakin päivän reissu, ellei pidempikin. Ehkä sademetsä kelpasi toiselle hyvin, vai?
”Vamos todo recto”, sanoin hevoselle, jonka oletin olevan takanani, ellei jo vieressäni.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Squan » 07. Huhti 2011 17:57

Suostuukohan hän? Toivottavasti muuten olen aivan eksyksissä täällä suurella saarella. Ja ei olisi mukavaa johtua jonnekkin Jokerin kynsiin. Olenhan pian perheelleninen mies enkä voi vielä kuolla. Jokeri.. hyi miten hän voikaan olla niin inhottava. Tappaa muita hevosia ja raiskaa tammoja. Miten joku voi edes pitää tappamisesta? Sehän on hirveintä mitä voi tehdä. En ikinä voisi murhata tai jättää kuolemaan ketään. En ollut neiti Samanthaakaan jättänyt kuolemaan, vaikka olikin ollut todella töykeä minua kohtaan, mutta ei se ole kuitenkaan syy jättää ketään kuolemaan. Miksi muuten edes ajattelen tälläisiä? Kohotin katseeni maasta mustaan. Tämä on niin pieni kokoinen. Tiedän, että itsekkin olen pieni, mutta Cés on todella pieni. Mitäköhän Bukelle kuuluu? Onkohan hän kunnossa? Tietenkin hän on kunnossa! Miksi edes ajattelen ettei hän olisi kunnossa. Ajatukseni on ihan sekavia. Kaikkea pitää miettiä ja pohtia, mutta sitten niistä tulee yksi sekasorto. Höristin korviani Césille joka aloitti lausettaan. Hän suostui lähtemään näyttämään tietä yhteismaalle. Mikä onni. En olisi itse todellakaan löytänyt yhteismaalle, mutta löytääkö hän? No en tiedä paljoa hän on seikkailut saarella, mutta uskon, että hän osaa. Olisi hän kai sanonut jotain, ettei osaa yhteismaalle. Huomasin orin huulilla hymyn. Itsekkin nostin itselleni hymyn huulilleni ja näytin orille, että olin iloinen, kun hän suostui.

Pian ori pyysikin liikkeelle. Katsahdin ympärilleni ja sitten katseeni palasi oriin. Tämä aikoo ylittää joen. Hyi kylmää vettä siintä en todellakaan pidä. Otin ripeitä askeleita Césin perään ja laskeuduin veteen. Jäätävää, virtaavaa vettä. Päästin pärskähdyksen ja kävelin mahdollisen nopeasti joessa. Tämä ei ollut syvää ja pystyin kävelemään hyvin. Pian pääsinkin toiselle puolelle jokea. Ihanaa, maata! sain sanottua mielessäni, kun nousin vedestä. Vettä tippui karvoistani, kun kiirehdin orin perään. En ravistellut vettä pois, kun oli jo niin kiire mustan perään. Kuulin orin sanovan, että pitää mennä suoraan ja otin pari askelta ravia. Ravista laskettua käyntiin kiirehdin parilla nopealla käynti askeleella orin vierelle.
"Señor Ces, ¿Ha caminado la ruta antes de?" kysyin iloisesti. En halunnut näyttää siltä, että epäröisin orin taitoja se olisi töykeää. Katselin sitten eteen ja jatkoin kävelemistä ripeään tahtiin. Maisema oli aivan perus sademetsää... puita, puita, puita ja vielä lisään puita ja onhan täällä oksia, kasveja ei niin hirveästi täällä maan kamaralla, mutta lianeja ja päällyskasvia puissa kylläkin.
Squan
 

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 13. Huhti 2011 20:51

Kuulin lähestyviä raviaskeleita. Pian rusehtava ilmestyi viereeni. Olin juuri kertomassa reitistä lisää orille, kun tämä avasi suunsa.
”Sí”, vastasin nopeasti. Olinhan minä.
”Cuando ere ir en yhteiskokous”, jatkoin. Silloin oli mukanani Salto. Voih, haluaisin nähdä hänet taas pian! Missä lie kulki. Jospa sattuisin törmäämään yhteismaalla?
Suuri leveä polku kulki aivan sademetsän halki. En tiennyt ollenkaan, missä päin saarta olimme, mutta reitti ainakin oli selvä.

Jaksoin yhä pääni sisällä miettiä, oliko sittenkään ihan viisasta lähteä yhteismaalle. Halusin nauttia niistä auringonlaskuista, joita olin jo nähnyt niin usein, etten edes pysynyt laskuissa mukana. Ne kuitenkin jaksoivat aina mielyttää. En usko niiden koskaan menettävän sitä voimaa, jonka ne kauneudellaan tuovat. Niitä olin silloin tällöin päässyt ihailemaan Espanjassa, mutta täällä oli oikea autiopaikka!
Auringonlaskuista puheenollen.. Käänsin katseeni taivaalle, ilta oli lähellä. Ei vielä, mutta pian. Täytyi siis varautua siihen, että nukkuisi myös jossain vaiheessa. Luultavasti olisimme illan tullen jo yhteismaalla. Ainakin toivoin niin.
Millaisiakohan auringonlaskut olivat Winin seuduilla? Hänhän kertoi olevansa aavikkohevonen, mutta ei vielä, muistaakseni. En kuitenkaan viitsinyt rikkoa kaunista hiljaisuutta kysymyksillä.

Hiljaisuus. Metsä ei ollut hiljainen, mutta hiljaista oli silti. Kuului ääniä, mutta ne vain tosiaan olivat osaa sademetsää. Se teki paikan viihtyisäksi ja kotoisaksi. Mukavammaksi.
”Estoy muy cansado”, sanoin ja haukottelin sen jälkeen pitkään. Olihan ajatuksenani ollut jo äsken nukahtaa joen viereen.

[Hyi kamala kun tökkii nyt DDD;]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Squan » 15. Huhti 2011 22:52

Kävelin tahdikkaasti Ces nimisen orin vierellä. Silmäilin välillä mustaa ja ympäristöä. Pienikin räsähdys tai puskan rapina sai minut höristelemään korviani entistä enemmän ja mulkoilemaan ympärilleni suurilla silmilläni. Orin vastaessa kysymykseeni myöntävästi hän sai minut tuntemaan tietynlaista turvallisuutta ja luottamusta häneen. Jatkoin kuitenkin kuuntelemista, kun musta jatkoi sanomaansa. Vastasin orin sanojen jälkeen.
"Así que el camino es familiar para." hymyilin orille hieman ja toivoin samalla, että tämä ei luule minun epäilevän taitojaan ja muistiaan. Toivottavasti en anna sellasta kuvaa, että epäilen häntä.
Seurasin Cesiä tarkasti minne tämä menikään, koska itselläni ei ole mitään hajua missä olemme. Paitsi tiesin olevani vuoristoponien alueella ja senkin tiedän siksi, koska ori kertoi sen. Rennosti kävellen ja oria seuraten matka eteni hyvin. Minun ei tarvinut miettiä minne menen ja mitä siellä on vastassa, kun tällä kertaan mukaani lähti ystävällinen hevonen.

Ajatukseni vaihtui taas Bukeen. Kaunis, pitkä/tuuhea harjainen kaunokkini. Ainoastaan minun. Miten olikaan ihana tuntea, että voi omia jonkun aivan täysin. Minun ei kenenkään muun. Toiset orit voi pitää näppinsä erossa kullastani. En päästä hampaillanikaan tammastani irti ja tulevasta... varsastamme. Niin minusta tulee pian isä.
Elän onnellisesti elämäni loppuun asti kauniin tamman ja varmasti ihanan lapsen kanssa. Meistä tulee pikku perhe joka pitää yhtä. Muuten, koskakohan Buke synnyttää? Hän oli jo aika pulleassa kunnossa, kun lähdimme toisiin suuntiin. Hänen pieni mahansa on jo varmasti kasvanut huimasti. Pystyn kuvittelemaan hänet ison pyöreän mahan kanssa. Oikein suloinen näky hän varmasti on... Kova ikävä on jo. Haluan palata suojelemaan tammaani ja varsaani... Siirsin katseeni polusta Césariin. Mieleeni saapui samantien kysymys. Onkohan tuolla perhettä? Rakasta? Tämmöiset kysymykset on niin henkilökohtaisia etten voi esittää niitä. Itse voisin, vaikka kailottaa koko maailmalle, että minusta tulee isä. Miten ajatus olikaan niin erillainen ja onnellinen. Bukekin on varmasti onnellinen tai no niin minä uskon. Kyllä hän on onnellinen varmasti ja rakastaa minua yhtä paljon, kun minä häntä.

Maisema alkoi hämärtyä ja minua alkoi väsyttää. Hiljaisuuden rikkoi ystäväni ääni. Cesin ääni oli kovin uninen ja vastasin orille hieman väsyneen kuuloisena.
"Yo también." ja orin haukotus tarttui. Haukottelin hyvin syvää ja sitten aloin etsimään katseellani nukkumapaikkaa. Hahmotin lyhyen etsinnän jälkeen hyvän nukkumapaikan tai siis minusta se oli ainekin hyvä, mutta en tiedä onko se Cesin mielestä. Tiheä latvustoiseen metsään ei oikein päässyt valo enään ja pian aurinko vaihtuisi kuuksi. Minun mielestä on ainekin järkevää mennä nukkumaan näin ajoissa niin jaksaa jatkaa matkaa aamulla varhain. Otin askeleita katseellani valitseman puun luokse. Nuuskin maata hieman ja päätin etten makuullani nuku tätä yötä. Asetuin puun vierelle hieman nojaten puuhun ja sitten siirsin katseeni mustaan.
"¿Le gustaría dormir señor Ces?" kysyin kohteliaasti orilta. Jos tämä haluaa jatkaa vielä matkaa. Niin sitten minä teen niin, mutta toivon, että hänkin haluaa käydä nukkumaan.
Squan
 

Re: El ciclo sin fin.

ViestiKirjoittaja Siuri » 22. Huhti 2011 14:03

”Sí, es”, vastasin orille. Tunsin tämän polun lähes yhtä hyvin kuin vuoret. Muuten en tiennyt yhteismaasta mitään, olin kulkenut tätä yhtä polkua vain päästä päähän. Pienille sivuteille en ollut eläissäni astunut, enkä uskaltaisi. Pelkäisin eksyväni. Siihen tarvitsisin hyvää opasta, kuten Salto.

Haukotus levisi. Hymyilin väsyneesti. Vilkaisin oria, joka näytti tuijottavan jonnekin. Mitä hän oikein näki?
Lähdin hiljaa seuraamaan oria, kunnes tämä pysähtyi puun viereen.
”Sí de buen grado”, sanoin ja naurahdin. Sensible Viento oli todella kohtelias.
Jäin muutaman metrin päähän puusta ja kävin makaamaan jalkojeni päälle. Minua todella väsytti. Olimme varmasti pian yhteismaan rajoilla, mutta huomenna meillä olisi koko päivä tutkia yhteismaata! Tai ainakin niin kauan, kunnes ori lähtisi omille teilleen. Hän taisi olla aavikkoponi? Halusikohan ori kenties etsiä sen alueen käsiinsä?
”Buenas noches”, sanoin ja painoin turpani maahan. Suljin silmäni ja nukahdin.

Sekavia unia. Kaikki kertoivat yhdestä maasta, Espanjasta. Olin koko aikani täällä nähnyt unia vain entisistä alueista, suuresta kartanosta, muista rotuisistani. Nyt ne kaikki palasivat taas mieleeni.

~Aikahyppy aamuun~

Puristin silmäni kiinni auringon säteiden osuessa niihin. Pian kuitenkin aloin siristellen availla niitä ja hengähdin syvään.
Kesti heti ymmärtäessäni paikkani. Olin tottunut heräämään vuoristossa, nyt allani kuitenkin oli pehmeää maata. Ah, totta, olin lähellä yhteismaata. Sensible Viento?
Nousin ylös haparoiden ja katselin ympärilleni. Joko ori oli herännyt?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Seuraava

Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron