Katsotko taivaanrantaa illalla?

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Tasaisella maalla paikoissa joki virtaa enimmäkseen matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Vuoristossa joki muodostaa rinteille lukuisia koskia ja pieniä vesiputouksia. Keväällä vuoristolumien sulettua joki tulvii ajoittain voimakkaasti ja aiheuttaa rinteille vaarallisia maanvyöryjä.

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Rosadum » 20. Tammi 2014 21:00

Olen viimeisen päivän verran heilautellut häntääni niin paljon puolelta toiselle, että lautasissa tuntuu pientä jomotusta ja nipistelyä jatkuvasti. On nimittäin sellainen olo, että pääni on aivan täynnä asioita, jotka pitäisi muistaa, ja ne surisevat korvieni välissä kuin parvellinen ärsyttäviä ötököitä. Onneksi osa ajatuksista oli jo alkanut iskostua muisiti lokeroihin niin tehokkaasti, etten varmasti enää unohtaisi niitä, enkä myöskään joutuisi häiriintymään niiden temmeltäessä mielessäni muiden sekalaisten ajatusten joukossa.

Aavikon rajat olivat osoittautuneet hyvin mielenkiintoisiksi, kaikkea muuta kuin kalliota ja hiekkaerämaata sisältäviksi alueiksi. Melkein kaikkialla rajojen läheisyydessä riitti ruokaa yllin kyllin kahdelle vaeltavalle pikku tammalle, varsinkin, kun Noah osasi sademetsässäkin löytää syötävät kasvit myrkyllisten ja pahan makuisten joukosta.
Ainakin yksi asia on piirtynyt mieleeni hyvin selkeänä tämän retken myötä: aavikko on suuri paikka. Olin ehtinyt pelätä saaren laumoista kuultuani, etten millään selviäisi määräyksestä, joka käski meidän pysytellä omien laumojen alueella. Nyt oloni on kuitenkin paljon rauhallisempi, koska tiedän, että minulla on aavikkohevosten alueella pysyessänikin mahdollisuus juosta pitkään ja hengittää vapaasti.

Nämä päivät ovat olleet mielenkiintoisia myös toisesta syystä: olen päässyt tutustumaan paremmin Noahiin, ja tunnen hänen kuuluvan nyt osaksi minun uutta perhettäni, kun vanha jäi Suuren-sinisen taa. Noalla on tietysti oma perhe josta huolehtia, mutta eihän se estä minua ajattelemasta, miten tahdon. Nämä ovat todella olleet antoisia päiviä.
Noah pysähtyy tutun joen rantaan, ja jään hieman haikea, mutta tyytyväinen hymy kasvoillani kuuntelemaan hänen sanojaan. Toinen puoli minusta kulkisi mielellään vielä päivän - pari hänen kanssaan, mutta toinen kaipaa jo laajaa, hiljaista tilaa ympärilleen, ainakin hetkeksi.
"Taidat olla oikeassa," myönnän. "Minulla on ollut tosi hauskaa kanssasi, kiitos vielä kerran siitä, että suostuit oppaakseni."
Katson jokea, ja käännän sitten katseeni hetkeksi takavasemmalle, missä aavikko levittäytyy suurena, punertavana hiekkamerenä. Tunnen pienen väristyksen kulkevan selkääni pitkin, kun maisema kuiskii minulle kutsuaan. Vaikuttaa siltä, että tiedän, mihin suuntaan tästä lähden.
Vihreä katseeni etsiytyy taas Noan herasilmiin.
"Hyvää matkaa nyt, mihin ikinä menetkään," toivotan ystävälleni, "- ja toivottavasti näemme pian uudelleen."

Astelen ihan Noan viereen, käännähdän ja pusken häntä kevyesti oikealla lavallani, osuen vastaavasti hänen vasempaan lapaansa. "Näin meilläpäin sanotaan näkemiin," kerron hiljaa, hymyillen, ja astun sitten pari askelta suuntaan, johon olen lähdössä. On viimeisen toivotuksen aika.
"Antakoon aurinko ja hiekka sinun kulkea rauhassa. Au revoir, Noah!"

Vaikka lähtö on aina haikeaa, käännyn katsomaan menosuuntaan, ja annan jalkojen viedä. Ennen kuin huomaankaan, olen siirtynyt raviin, eikä sitä kestä kauaakaan, kun astun ensimmäiset lennokkaat laukka-askeleet. Minun on pakko vilkaista vielä taakseni, loittonevan Noan hahmoa. Kyllähän minä tiedän, että hän osaa pitää huolta itsestään, ja haluaa varmasti tavata minut vielä joskus. Silti... on kai ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa on vähän huolestunut ja surumielinen olo.
Kallio ja sammal antavat tilaa punakeltaiselle hiekalle, ja askeleeni pitenee, kuljettaes minua jälleen dyynien maisemaa kohti.

Dora poistuu.

// Kiitos peliseurasta ja Doran uudesta ystävästä! ^^
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 20. Tammi 2014 23:11

Adorée kiittelee minua kovasti, minä hymyilen vastaukseksi. Hän oli ihan mahtavaa puheseuraa, mutta nyt todellakin tarvitsin välillä hetken omaa hiljaista olemistani.
"Ilo oli minun puolellani", sanon kohteliaasti, mutta lämpimästi. Katsoin Doraa iloisesti. Hän toivottaa minulle hyvää matkaa riippumatta siitä mihin päättäisinkään mennä.

Dora tuli lähelleni ja puski minua lapa vasten lapaa. Minä puskin hellästi takaisin ja katsoin, kuinka hän lähti kävelemään kohti omaa suuntaansa. Minä hymyilin, käänsin katseeni suuntaan, jossa sademetsä kasvoi ja lähdin kulkemaan takaisinpäin. Kasvoillani oli väkisinkin hymy. Olin iloinen tavattuani jonkun niin mukavan kuin tämä sirorakenteinen tamma oli ollut. Toivoin hänen matkansa Caraliassa kestävän vielä pitkään. Toivoin, että näkisin ystäväni vielä uudestaan. Vain parissa päivässä olin oppinut viihtymään hänen seurassaan.

Joen vartta oli mukavan viileää kävellä, vaikka korvani lepuuttivatkin kuunnellen puron solinaa Doran puheen sijaan. Minä kaipasin häntä nyt, mutta pian nauttisin varmana jonkun toisen seurasta. Mieleni oli latautunut ja odotin jälleen jo puheseuraa nähdessäni sademetsän häämöttävän kaukana edessä.

Noah poistuu.

// Kiitos pelistä! :) //
Vertaveli M
 

Edellinen

Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron