Katsotko taivaanrantaa illalla?

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Tasaisella maalla paikoissa joki virtaa enimmäkseen matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Vuoristossa joki muodostaa rinteille lukuisia koskia ja pieniä vesiputouksia. Keväällä vuoristolumien sulettua joki tulvii ajoittain voimakkaasti ja aiheuttaa rinteille vaarallisia maanvyöryjä.

Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 17. Joulu 2013 11:10

// Mukaan Rosadum & Dora //

Noah

Tasaisella maalla joki virtasi tasaisena ja lempeänä. Vesi oli haaleaa, ilmaa viileämpää ja virtasi jostakin kaukaa seuraten jonkin matkaa kuitenkin aavikon reunaa. Kuuma päivä aavikon reunalla oli vaihtumassa viileäksi yöksi, aurinko oli laskemassa taivaanrantaan maalaten matkalla taivaan punertavan kirjavaksi. Joen vieressä auringon laskua katsoi hymyillen lusitanotamma, jonka jouhet laskeutuivat kiharoina maata kohti.

Noah katseli ympärilleen välillä, muttei ollut huomannut vaaratekijöitä tai muita hevosia vähään aikaan. Hänestä oli mukavaa olla yksinkin, mutta seura ei koskaan ollut pahitteeksi. Tamma ei enää jaksanut katsoa yksin taivaanrantaa, mutta janoisena suuntasi lähemmäksi jokea ja laski päänsä varovaisesti haaleaan veteen juoden ahnaasti joen tarjoamaa vettä. Se oli ihan tervetullutta aavikolla olemisen jälkeen, vaikka Noah oli juonut jo aikaisemmin joelle tultuaan.
Viimeksi muokannut Vertaveli M päivämäärä 29. Joulu 2013 15:32, muokattu yhteensä 1 kerran
Vertaveli M
 

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla? [AH-J]

ViestiKirjoittaja Rosadum » 17. Joulu 2013 21:34

// Täältä tullaan! Tuli vähän pitkä, mutta eiköhän nämä tästä lyhene ;)//

Adoréen jalkoja särki. Se ei estänyt laukkaamista kohti laskevaa aurinkoa, mutta teki siitä kyllä huomattavan paljon epämukavampaa kuin se normaalisti oli. Pieni tamma oli ollut niin riemuissaan löydettyään uudesta kodistaan, Caralian saarelta, hyvin kotoisan aavikon ja useita hyvin mukavia hevostuttavuuksia. Tästä riemusta hurmioituneena hän oli juossut paikasta toiseen, tai vain hyppinyt paikallaan, no... melkein viikon päivät. Vaikka Adorée olikin sitkeä, hänelläkin oli rajansa. Varsinkin nyt, kun hän oli eilen ollut niin kiireinen uusien asioiden tutkimisen kanssa, että oli unohtanut juoda mitään. Nyt tammasta tuntui hieman siltä, kuin olisi niellyt kaktuksen. Kuivuuteen kuolleen kaktuksen. Ei, vaan... kuivuuteen kuolleen kaktuksen, joka oli sokeroitu hiekalla...

Kuivan kurkun ja väsyneiden jalkojen vaatimuksista huolimatta Adorée jatkoi ilmavaa, rauhallista laukkaa, halkoen punaiseksi värjäytyvää hiekkaa kavioillaan. Tamma nimittäin oli haistanut jo kaukaa, että lähistöllä oli vettä, nyt hän oli aistivinaan myös tuoreen heinän tuoksun. Vuoristo näytti pelottavalta, mutta jopa punarautias ymmärsi, etteivät vuoret voi hyökätä hänen kimppuunsa. Hänellä ei siis olisi mitään hätää, eikä sen vuoksi kannattanut haaskata hyvää iltatuulta ja upeaa auringonlaskua kävelemiseen. Todella, tuuli tuntui erityisen hyvältä nyt, kun oli ollut lähes koko päivän vailla suojaa auringolta. Hiekanjyvät tosin juuttuivat ikävästi naarmuihin, joita Adorée oli saanut jalkoihinsa matkallaan.

Dyynin takaa paljastuva joenuoma sai pienen hevosen lopulta hidastamaan raviin, ja jalkojen väsymyksen yllättäessä sekin putosi nopeasti käynniksi. Hitain, mahdollisimman pitkin askelin tamma asteli kohti raikkaana odottavaa vettä, miettien, kuinka kahlaisi pian siihen ja saisi hiekan huuhdottua jaloistaan... kunnes hirnahti ääneen ja hypähti pari metriä sivulle. Parinkymmenen metrin päässähän oli... toinen hevonen! Miten en huomannut häntä äsken? Ja miksi ihmeessä minä häntä säikähdin... Adorée köhäisi häkeltyneenä, mutta kuivasta kurkusta ei suostunut tulemaan ulos sanaakaan. Niinpä hän keskittyi etsimään kasvoilleen pahoittelevaa ilmettä ja tasaamaan hengitystään.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla? [AH-J]

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 18. Joulu 2013 15:30

// Ei se pituus haittaa. :> //

Noah nautti viileästä tuulahduksesta karvapeitteellään juodessaan joen makeaa vettä. Hänen etujalkansa kastuivat vuohisia myöten tamman seistessä osittain joessa. Kesken juomahetken hän kuitenkin kuuli reippaita askelia ja nosti päänsä vaistomaisesti ylös. Seuraa lusitano olikin tähän mennessä ehtinyt toivoa, joten hän siirsi katseensa kaunispiirteiseen hevoseen, jonka päätteli tammaksi.

Äkkiseltään ilman varoitusta toinen otti loikan sivulleen ja vaikutti hyvin säikähtäneeltä. Noah laittoi vasemman korvansa taaksepäin ja vilkuili ympärilleen varuillaan. Oliko paikalla jotakin pelottavaa? Toinen kuitenkin näytti rauhoittuvan, ilmeisesti oli ollut vain näkevinään jotakin. Noa katsoi toista paikoillaan seisten, ystävällinen ja rento ilme kasvoillaan.
"Iltaa", tummarautias sanoi vaaleammalle ystävällisesti ja otti pari askelta eteenpäin, aikomuksenaan selvittää, olisiko toisesta mahdollisesti jutusteluseuraa loppuillaksi.
Vertaveli M
 

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla? [AH-J]

ViestiKirjoittaja Rosadum » 18. Joulu 2013 19:44

Huh, toinen hevonen ei tosiaankaan vaikuttanut uhkaavalta. Sen sijaan hän näytti melkoisen hämmentyneeltä katsellessaan punarautiasta, eikä Adorée voinut syyttää toista tuosta ilmeestä, olihan hän sentään melko epäkohtelias hypähdellessään näin. Ääni ei vieläkään halunnut kulkea aivan normaalisti, joten Adorée nielaisi vielä kerran - pari ja rentoutti lihaksensa. "Hei, oikein hyvää iltaa teillekin," tamma tervehti toista hevosta ääni rahisten. "Anteeksi, hetkinen..." Adorée yskäisi taas ja asteli sitten joenuoman viereen juodakseen muutaman syvän kulauksen siitä. Vesi kostutti armeliaasti kuivaa kurkkua ja virvoitti väsynyttä kehoa.

Juotuaan punarautias nosti katseensa takaisin toiseen hevoseen - hieman itseään suurempaan tammaan - huokaisten samalla tyytyväisesti. "Pahoitteluni. Taisin luulla olevani kestävämpi kuin oikeasti olenkaan," Adorée totesi lämpimään sävyyn. Samalla hän tutki tarkemmin, kenen kanssa oli tekemisissä. Hyvin nopeasti punainen arabi tuli siihen lopputulokseen, että toinen oli hyvin kaunis, sellaisella terveellä ja voimakkaalla tavalla, johon Adoréella oli aiemman nälkäkuurinsa jälkeen hieman matkaa. Vilkaistessaan nopeasti etujalkojaan tamma huomasi harmikseen myös, että hiekka oli onnistunut rikkomaan ihon hänen oikeasta säärestään, ja nyt pieni verinoro oli tahraamassa valkeaa sukkaa. Tämäpä kerrassaan harmillista. Siniset silmät olivat toisaalta vähän... oudot, ehkä vähän pelottavatkin, mutta muuten ystävällinen ilme toisen tamman kasvoilla sai Adoréen astelemaan muutaman askeleen lähemmäs tummaa hevosta. "Onpa mukava tavata uusia kasvoja. Olen kulkenut koko tämän päivän yksinäni, eikä hiekanjyvistä juuri ole seuraa!" Adorée naurahti iloisena siitä, että oli joku, jonka kanssa jutella. "En kai häiritse teitä? Aikomuksenani oli vain pysähtyä hetkeksi juomaan ja etsimään syötävää."
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla? [AH-J]

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 18. Joulu 2013 22:14

Noah huomasi kiinnittävänsä matalampaa tammaa tarkkaillessaan huomiota toisen oikeassa sääressä olevaan verinoroon. Silloin toinen köhisi karhean kurkkunsa kanssa hyvin siististi muotoillun lauseen, teititellen Noahia. Tamma katsoi huolestuneena vaaleampaa, sillä tuon puhe kuulosti hieman karhealta ja pahalta hänen korvaansa. Pian tuo kuitenkin pyyteli anteeksi ja meni juomaan joesta virkistävää vettä. Noa seisoi koko ajan kiltisti aloillaan, odotellen. Eihän hän voinut tietää oliko toisella oikeasti jotakin sanavaltaakin, sillä ei ollut kovinkaan hyvin seurannut lauman liikkeitä siitä huolimatta, että arvosti kuitenkin sääntöjä.

Yhä nimeänsä paljastamaton tamma pahoitteli luulleensa itseään kestävämmäksi kuin sitten oikeastaan olikaan. Herasilmä nyökytteli ymmärtäväisesti, katseessaan kuitenkin yhä huoli.
"Niinkäy joskus. Ehkä teidän olisi parempi levätä nyt jonkin aikaa", sanoi tamma takaisin vähintäänkin yhtä kohteliaaseen sävyyn pyrkivällä puheellaan. Pian toinen vaikuttikin kuitenkin virkeämmältä ihastellessaan sitä, kuinka oli saanut vihdoinkin muuta seuraa kuin pahuksen hiekanjyvät. Noah nyökytteli päätään jälleen.
"Minä olin ihailemassa tätä kaunista auringonlaskua tässä. Kieltämättä seura kyllä kelpaa minullekin", kertoi Noah sitten ystävällisesti ja vilkaisi toisen kasvoja.
"Minusta voimme yhtähyvin etsiä yhdessä syötävää, sillä minullakin alkaa jo nälkä hiukoa", tuo jatkoi kuultuaan toisen selittelyt puuhistaan. Aikaisemminhan hän oli jo tokaissut, että seura oli kaivattua ja suvaittua.
"Olen muuten Noah, ei tarvitse teititellä", tuo vielä jatkoi ystävällisesti.
Vertaveli M
 

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla? [AH-J]

ViestiKirjoittaja Rosadum » 19. Joulu 2013 13:49

Punaiset korvat liikahtivat nopeasti, kun toinen teititteli Adoréeta. Hän ei ollut tottunut kuulemaan sellaista muiden hevosten suusta, ja koko teitittely tuntui nyt hieman hämmentävältä. Ilme tamman kasvoilla kirkastui kuitenkin entisestään, kun tummempi hevonen kertoi katselleensa auringonlaskua. Adorée nimittäin päätteli tästä, että hänen edessään ei seissyt pelkästään uusi, ystävällinen hevostuttava, vaan joku, jonka kanssa hänellä ehkä oli enemmänkin yhteistä. Mahdollinen uusi ystävä.

Kun tämä kertoi nimensä ja pyysi olemaan teitittelemättä, Adorée nyökkäsi ja vastasi:
"Hauska tutustua, Noah, sepä helpottavaa! Teitittely taitaa olla pinttynyt tapa, aiemmassa kodissani en juuri päässyt sinuttelemaan ketään. Kaikki olivat minua vanhempia, ja ne berberihevoset..." Adorée tuhahti, naurua äänessään, ja jatkoi kuin itselleen: "- Ne nyt luulivat itsestään aina liikoja..." Tamma palautti pian jokea kohti harhailleen katseensa takaisin tummanrautiaaseen, Noaan. "Minun nimeni on Aube Dorée, mutta minua saa kutsua Adoréeksi. Jotkut sanovat myös Doraksi. Voit toki kutsua jollakin muullakin nimellä, mutten lupaa vastaavani siihen," Adorée virnisti.

Tamma muisti, ettei ollut tarkistanut aluetta petojen varalta, ja vilkaisi nopeasti taakseen. Todettuaan maiseman rauhallisen autioksi hän jatkoi Noan puhuttelua: "Mutta, Noah, luulen että olet oikeassa. Ehkä minä tosiaan voisin olla hetken aikaa ihan rauhassa. Taisin innostua auringonlaskusta hieman liiankin paljon, ja kaunis se on näin paikaltaankin katsottuna. Eikö sinustakin? Tuota... olen ensimmäistä kertaa tässä kohdassa jokea, joten olisiko sinulla jotakin hyvää ehdotusta ruuanetsintämme suunnasta? Vaikka ensin..." Adorée ravisteli päätään, sillä äkillinen puhetulva oli saanut kurkun taas kaipaamaan vettä, "- minä taidan käydä uittamassa tätä jalkaa ja juomassa vielä hiukan." Pieni punainen katsoi toista hevosta hetken oikein aurinkoinen ilme kasvoillaan, ja lähti sitten astelemaan takaisin joen rantaan ja siitä syvemmälle juoksevaan veteen. Hänen korvansa olivat kuitenkin koko ajan kääntyneinä Noahia kohti, tarkkaavaisina toista kuunnellen.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla? [AH-J]

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 23. Joulu 2013 00:43

Noah kuunteli välillä toisen puhetta, sillä oli mukavaa kuunnella muiden keskustelua pitkän yksin oleskelun jälkeen. Nimensä kerrottuaan ja pyydettyään toista olemaan teitittelemättä saikin Noa kuulla syyn teitittelyyn. Ilmeisesti tämä vaaleampi tamma oli edellisessä kodissaan ennen Caraliaan tuloaan joutui teitittelemään kaikkia. Lusitano kuunteli pohtien samalla hieman hassun seuralaisensa ikää. Tuo vaikutti kuitenkin hänen silmäänsä ihan fiksulta aikuiselta jo, joten ei oikein ymmärtänyt jatkuvaa teitittelyä. Hän itse oli kuitenkin tottunut emältään saamaansa oppiin, että vain tärkeitä henkilöitä teititeltiin.

"Hmm. Kutsun sinua sitten vaikka Doraksi, se kuulostaa kivalta", lusitano vastasi iloiseen ja virkeään sävyyn. Hän piti toisen nimestä, vaikka se olikin hiukan hassun kuuloinen. Omalla tavallaan se sopi hyvin tälle höperölle tammalle. Toinen höpötteli nyttenkin tummemmalle siitä, kuinka oli innostunut auringonlaskusta ja niin edelleen.
"Kyllä, minäkin pidän kovasti auringonlaskuista! Ja ota ihan rauhassa, minä tunnen nämä maastot kuin omat taskuni. Olen kuitenkin syntynyt Caraliassa ja tunnen oman laumani alueet erittäin hyvin", tamma kertoi iloiseen sävyyn. Hän oli vain iloinen voidessaan auttaa toista. Noah katsoi kuinka toinen asteli takaisin jokeen. Lusitano katsoi parhaimmaksi tarkkailla sillä välin ympäristöä, sillä hänellä itsellään ei ollut jano.

"Tässä joen toisella puolella alkaa kohta vuoristo, siellä kasvaa alempana mukavan varjoisaa puustoa, varpuja ja sammalta sun muuta. Ei mitään parasta ruokaa, mutta parhainta mitä täältä meidän alueilta löytyy. Lisäksi sieltä löytyy varmaankin hyvä yöpymispaikka", tamma puheli pitkään samalla kun toinen joi. Elettäkään Noa ei kuitenkaan tehnyt mihinkään suuntaan ennen kuinn toinen antaisi merkin, että voitaisiin lähteä joen toiselle puolelle.
Vertaveli M
 

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla? [AH-J]

ViestiKirjoittaja Rosadum » 23. Joulu 2013 16:01

"Sepä hauska kuulla," Adorée totesi keskeyttäen hetkeksi juomisen, kun kuuli Noan olevan Caraliasta kotoisin ja tietävän vähän enemmänkin paikallisesta aavikosta. Laumakokouksessa mainitut säännöt rajojen ylittämisestä, tai siis siitä, että niitä EI saanut ylittää, olisi paljon helpompi toteuttaa, kun joku näyttäisi ensin vähän niitä rajoja. Punarautias joi vielä pari pitkää kulausta, kunnes hänestä tuntui, ettei hänen kehoonsa mahtuisi enää pisaraakaan vettä. Sitten hän nosti päänsä joen pinnasta ja käänsi katseensa Noaan.

"Meillä on siis useampiakin vaihtoehtoja?" tamma pohti ääneen, ja vilkaisi sitten tummia vuoria. "Tiedätkö, en ole koskaan käynyt vuoristossa. Vuoret ovat yleensäkin olleet minusta vähän pelottavia, vaikka... niin, toisaalta pidän niistäkin, koska ne ovat niin kauniita. Nyt kun löysin sinut, voisin ehkä uskaltaa lähteä seikkailulle. Ja tuota, Noah, osaisitko näyttää minulle suurin piirtein, missä lauman raja kulkee näillä seuduilla? Kuulin, ettei rajoja saa ylittää, enkä haluaisi vahingossa rikkoa sääntöjä." Adorée katsahti taas jokea, sitten vastarantaa. "Tähänkö suuntaan?"
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 29. Joulu 2013 15:31

Lopulta Dora nosti katseensa joesta, ilmeisesti kylläisenä ja valmiina suunnittelemaan matkan tekoa eteenpäin. Noah itseasiassa viihtyi tamman seurassa, joka oli puhelias ja rehellinen. Nytkin tuo tamma kertoi hänelle avoimesti, ettei ollut liiemmin vuoristossa ollut, sillä piti niitä pelottavina. Toisaalta Dora mainitsi kuitenkin pitävänsä vuoria myös kauniina ja pian sen perään tuo pyysikin rajojen kanssa apua. Paljon kaikkea kerralla, mutta Noah nyökkäsi iloisesti.

"Tottakai autan sinua rajojen kanssa! voin näyttää sinulle vuoristossa, että mitä pidemmälle ei kannata mennä ja voin kertoa sinulle heti, että tämän joen ylävirtaan mennessä olet rajalla kun joki haarautuu kahtia. Oikeastaan aavikko on suurin ongelma, sillä se näyttää niin samanlaiselta aina", Noah kertoi vetäen sitten välillä syvään henkeä, pohtien mielessään miten itse muisti aavikon rajat.
"Aavikko alkaa pohjoisessa sellaisesta paikkaa, jossa rajalla on joki. Oikeastaan joki kuuluu jo tasankohevosille, joten jos olet joen vieressä etelämmässä niin tiedät olevasi väärällä aluella. Ei sillä tietenkään, että itse olisin ollut tasankohevosten puolella, minun äitini sitä vain on puhunut", tamma selosti vielä tärkeänä ja hymyili sitten aidosti iloisena Doralle.
Vertaveli M
 

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Rosadum » 01. Tammi 2014 13:18

Noah tuntui myös innostuvan seikkailusta vuorilla ja aavikon rajoilla hetki hetkeltä enemmän, ja sekös innosti myös Doraa. Olipa hienoa, että hän oli törmännyt juuri tähän tummanrautiaaseen tammaan näin nopeasti rantautumisen jälkeen, sillä selvästi parempaa opasta olisi vaikea löytää.
Noahin alkaessa kertoa joen muodostamasta rajasta pieni arabialainen huomasi myös, kuinka mukavaa oli välillä kuunnella toisen hevosen puhetta. Toki puhuminenkin oli hauskaa, ei siinä mitään. Ja hiljaisuuskin oli usein miellyttävää. Nyt vain oli niin, että siitä asti kun Dora oli rantautunut saarelle, hän oli tainnut olla aina uuden hevosen tavatessaan puhunut niin paljon, että tarkemmin asiaa nyt ajatellessaan huomasi melkein väsyneensä omaan ääneensä. Kuunteleminen oli oikein virkistävää vaihtelua.

Doran ilme muuttui hieman hämmästyneeksi, kun toinen alkoi puhua aavikon rajoista. Mitä, eikö aavikkohevosille kuulukaan koko aavikko viimeiseen hiekanjyvään asti? hän pohti hämmentyneenä. Tuntui omituiselta, että hänen pitäisi ajatella hiekan keskellä myös rajoja. Siinä oli jotain niin... Dora ei osannut pukea tunnetta edes ajatukseksi, mutta jotenkin hiekan jakaminen keskeltä kahtia tuntui vain väärältä. Näin asiat kuitenkin nyt olivat, siihen piti siis vain sopeutua. Niinpä Dora kuunteli keskittyneesti loppuun asti, nyökytellen samalla päätään. Sanoiko Noah, että hänen äitinsä oli kertonut rajoista? Doran pitäisi vielä palata tähän, kunhan hän ehtisi ensin ymmärtää nämä raja-asiat.

Kun hän oli varma, ettei sinisilmä enää hetkeen sanoisi mitään, hän päätti kerrata vaikeimmalta kuulostavan kohdan. "Eli siis, jos haluan vettä, minun täytyy aina tulla tälle joelle juomaan? Onpa hieman omituista. Toisaalta, tämä on selvästi hyvä paikka tavata oman lauman jäseniä!" Dora virnisti ja katsoi sitten taas ylös vuoristoon. "Näkisin mielelläni rajat myös tässä suunnassa. Mutta onko tämä myös ainoa paikka, missä voimme syödä?" hän kysyi, hieman huolta äänessään.
Ilta-auringon punaamana vuoret eivät näyttäneet sisältävät mitään erityisen herkullista syötävää. Dora kuitenkin toivoi asian olevan toisin, sillä hän tunsi, kuinka hänen vatsansa alkaisi kohta murista nälästä.
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 09. Tammi 2014 00:10

Dora tuntui kuuntelevan minun puhettani kiltisti ja minä uskoin, että jos hänellä oli yhtään hyvä muisti niin hän kyllä oppisi vielä muistamaankin rajat sen perusteella, mitä hänelle näyttäisin.
"Rajat kannattaa muistaa ettei joudu hankaluuksiin väärillä alueilla", tamma selitti rajojen tärkeydestä hyväntuulisesti, vaikka asia vakava olikin. Kun Dora tarkasti ymmärtämänsä, Noa puristeli päätään.
"Ei välttämättä, aavikolla on lähteitä esimerkiksi", Noah vastasi kysymykseen vakavoituen. Seuraavat sanat tamman suusta saivat Noan ravistelemaan uudestaan päätään. Hän koki omantunnonpistoksen selitettyään asiat huonosti.

"Ei ole, meillä on myös pala sademetsää, siellä on syötävksi kelpaavia kasveja ja ruohoa. Sieltä löytyy myös joitain juomapaikkoja", Noah vastasi tunnollisesti ja väläytti hymyä. Toinen halusi nähdä rajoja, se oli hyvä merkki.
"Okei, voin kyllä näyttää kokonaan rajat, mutta se vie sitten aikaa", tamma vastasi hiukan innostuneella äänensävyllä ja käänsi katseensa joen suuntaan lähtien kahlaamaan joen matalasta kohdasta toiselle puolelle, jossa vuoristo alkoi vähän matkaa joen jälkeen.
"Jos menet vuoristossa liian pitkälle, päädyt vuoristoponien alueille. He ovat meitä pienempiä ja pippurisia", rautias kertoi samalla kun kahlasi ryntäitään myöten vedessä. Kylmä vesi yöllä oli aluksi ehkä tervetullutta vaihtelua päivän paahteelle, mutta hetken päästä viileys oli jo turhankin.. viileää.

"Millainen sinun tarinasi on?" Noah kysyi tuttavallisemmin tammalta, päästyään joen toiselle puolelle ja käännyttyään sivuttain, niin että saattoi nähdä jokea ja vuoristoa. Katse oli kuitenkin seuralaisessa. Noa suhtautui hyvin positiivisesti toiseen ja odotti innolla saavansa tuosta vielä hyvän ystävän.
Vertaveli M
 

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Rosadum » 09. Tammi 2014 21:34

Noan tarkennukset helpottivat Doran oloa huomattavasti. Vettä ja ruokaa olisi siis riittävästi, veivätpä jalat arabialaisen suurin piirtein mihin aavikon kolkkaan tahansa. Tai no, ehkä Dora olisi selvinnyt tällä yhdellä joella ja vuoristollakin, mutta täytyi hänen nyt hiukan ajatella sellaisia laumalaisia, jotka eivät olleet alun perin kasvaneet aavikolla, tai muuten vain näille main eksyneitä hevosia. Noan äänen sävyssä tosin oli jotakin niin... ei se ollut harmistusta, toinen tamma ei ollut lainkaan harmissaan Doran ymmärtämättömyydestä, mutta jotenkin hän taisi olla pettynyt itseensä. Niinpä Dora hymyili hiukan tummanrautiaalle. "Kiitos, että tarkensit," hän kiitti ja lisäsi: "-Tasankojen ja laumattomien rajat minä suurin piirtein tiedän jo, sain kunnian tutustua heikäläisiin jo aiemmin. Ainakaan kaikki siellä eivät ole mitään mukavimpia tyyppejä, ainakaan jos minulta kysytään..." Punaharja ravisteli itseään kuin häätääkseni kärpäsen tavoin ärsyttävät ajatukset pois. Huh, että se yksikin rajaa vartioinut tasankohevonen oli yksi iso hölmö...

Noah lähti kahlaamaan joen poikki, joten Dora seurasi pian perässä. Hänen päässään kaikuivat iloiset huudahdukset siitä, kuinka nyt alkaisi kunnon seikkailu, mutta tuntui järkevämmältä olla huutelematta pimenevässä illassa turhan kovaan ääneen. Vesi teki edelleen hyvää väsyneille jaloille, mutta nyt sen kylmyys alkoi olla jo vähän häiritsevää. "Siis ihanko oikeita poneja? Pienempiä kuin minä?" punarautias ihmetteli asetellessaan jalkojaan joenpohjan kivien väleihin. "Muuten, Noah, tiedätkö, tuleeko tämä vesi suoraan tuolta vuorelta? Minusta se voisi ainakin tulla sieltä, kun se on näin hirvittävän kylmää!" Doran äänessä kuului naurun helähdys. Onneksi joki ei virrannut kovinkaan leveänä ainakaan tässä kohdassa, ja kylmä vesi oli pian muisto vain. Jälleen itseään ravisteltuaan Dora siirsi katseensa Noaan, joka kysyi häneltä kysymyksen. Dora käänsi päätään arvioivasti - jutusta tulisi aika pitkä ja henkilökohtainen, mutta Noah oli alusta asti vaikuttanut hyvin luotettavalta ja mukavalta hevoselta. Punainen tamma hymyili.
"Olet hyvä kuuntelija, joten taidan aloittaa ihan alusta." Dora lähti askeltamaan Noan vierellä (?) kohti vuoristoa samalla, kun alkoi muistella menneitä.

"Minä tulin Caraliaan vasta noin kuukausi sitten. Olen kotoisin ihmisten luota, maasta nimeltä Cotê d'Ivoire, ja äidinkieleni on ranska. Olen tosin ihan pienestä asti käyttänyt kahta kieltä, koska kävin usein kylässä berberihevosten luona, ja heille yleiskieli oli usein eniten käytetty kommunikointiväline; he puhuivat kaikki äidinkielenään hiukan eri murteita tai kieliä, joten yhdessä puhuttiin sitten yhteistä kieltä. Asuin äitini kanssa - hänen nimensä on Laylat - sellaisten mukavien ihmisten luona, jotka antoivat meidän etsiä ruokamme usein itse. Isääni minä en tunne, koska ihmisillä on sellainen erikoinen käsitys, ettei isä ole tarpeellinen varsan kasvatuksessa. Kyllä minä hänen nimensä kuitenkin taidan tietää, en vain muista ihan juuri nyt. Oh..." Dora piti pienen tuumaustauon huomatessaan kiven vieressä mehukkaan näköisen ruohotupsun. Se oli vain pakko haukata matkaevääksi.

"Hmm, mihin jäinkään... Niin, Cotê d'Ivoire. Se oli aika samanlainen maa kuin tämä meidän aavikkomme täällä. Tuoksuikin melkein samalta, ajattele! Olin heti kuin kotonani, kun löysin tänne Caralian aavikolle, pois sieltä metsästä ja rannoilta ja ties mistä... Niin. Hmm. Mitähän minun tarinaani vielä kuuluisi... Hei, tietysti! En olisi koskaan saapunut saarelle, jos minua ei oltaisi huijattu menemään sellaiseen Suurella-sinisellä kelluvaan metallilaatikkoon, joka joutui myrskyyn, ja sitten jouduin veden varaan ja uin tänne. Minusta oltiin kouluttamassa matkaratsua ja tanssijaa. Tiedätkö sinä, mitä tanssi on? Totta kai tiedät, mutta entä tiedätkö, mitä on musiikki?" Haikea huokaus pääsi Doran huulilta. "Sitä minä kaipaan ihmisten maailmasta."

Kavioiden asettelu alkoi vaatia jo ajatustyötä, koska valon määrä väheni koko ajan, ja maasto muuttui jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi. Onneksi tässä ei kuitenkaan ollut kysymys mistään mahdottomuuksista, vaan käveleminen tuntui edelleen ihan luontevalta. "Täällähän on muuten viileää," Dora totesi vetäessään erikoisen tuoksuista ilmaa keuhkoihinsa. "Hei, Noah. Voin jatkaa kohta vielä vähän itsestäni, mutta saanko kysyä ensin jotain?" Punarautias käänsi hymyillen katseensa toiseen tammaan päin. "Sinähän sanoit, että äitisi on kertonut sinulle rajoista. Oletko sinä ihan täkäläisiä, ja millaista täällä on asua? Tarkoitan... Tulevatko kaikki hevoset täällä toimeen keskenään?"
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 15. Tammi 2014 22:02

Dora oli leppoisaa seuraa, tuo kertoi tutustuneensa jo laumattomien ja tasankohevosten rajoihin, mikä kuulosti lusitanon korvaan hyvältä. Hän nyökkäili ystävällisesti tuon jutuille. Minua huvitti, kuinka hän kertoi minulle kuin juoruna, että kaikki tasankolaisista evät olleet mukavaa seuraa. Selkeästi hän oli viettänyt siellä jonkun kaltaiseni innokkaan laumalaisen, joka oli häätänyt pois alueelta, jonne tamma ei kuulunut. Tai sitten asiaan liittyi jotain muuta.

Doran kysymys ihan oikeista poneista sai minut nauramaan iloisen heleää nauruani.
"Kyllä, ihan oikeita pikkuriikkisiä poneja!" minä sanoin hyväntuulisesti. Seuraava Doran kysymys liittyikin veteen, että virtasiko se vuorilta. Minä katsoin häntä ja mietein hetken.
"Minusta se virtaa päinvastaisesta suunnasta, yhteismailta päin. Olen kuullut, että lumihevosilla on jäätikköä. Ehkä vesi tulee sieltä?" minä vastasin, hiukan arvuuttelevaan sävyyn itsekin.

Dora tuli kulkemaan minun vierelleni ja sanoi minun olleen hyvä kuuntelija. Niinpä hän lupasi aloittaa oman tarinansa ihan alusta. Muualta tulleen hevosen tarina kiinnosti minua suunnattomasti, sillä hän kertoisi minulle maista, ihmisistä, omituisista jutuista joita en ollut elämäni aikana nähnyt. Kuuntelin tarinaa, siitä kuinka hänen ihmisillään oli sellainen käsitys, ettei isä ollut tarpeellinen varsan kasvatuksessa. Minun kulmani kohosivat hämmästyksestä, sillä olin ehdottomasti erimieltä.

Hän piti tauon napattuaan ruohoa ja kertoi sitten miten päätyi Caraliaan. Minä kuuntelin tarkkaan, kuinka hänet oli huijattu menemään Suurella-sinisellä kelluvaan metallilaatikkoon ja arvelin hänen tarkoittavan merta ympärillämme, sekä jotakin.. metalli? Hmm, en tiennyt, mutta kuuntelin tarinaa hiukan selkäkarvat pystyssä jännityksestä. Dora puhui tanssista ja musiikista. Minä en ollut varma kummastakaan. Hän kuitenkin kertoi kaipaavansa musiikkia ihmisten maailmasta. Minä nyökkäsin, sillä olihan se (kai) ihan ymmärrettävää.

Olimme kävelleet jo pidemmälle, lähestyimme yhtä tuntemaani hyvää ruokapaikkaa, kun Dora halusi vastavuoroisesti kuulla minusta. Annoin hänelle uteluun tietysti luvan, sillä hänelle minä taisin olla hiukan samanlainen mysteeri kuin hän minulle.
"Minä olen täkäläisiä. Synnyin Caraliassa, jonne emäni aikoinaan oli tullut niinkuin sinä. Olen kuullut häneltä tarinoita, mutta hän ei muistellut ihan yhtä hyvällä ihmisiä kuin sinä. Hän ja isäni opettivat minulle aavikoiden rajat ja täällä elämisen niksit. Minä vietin aikaa paljon siskoni kanssa, kunnes hän rakastui paikalliseen oriin ja lähti tuon laumaan elämään. Heillä on nyt varsakin. Noëlle on siskoni nimi. Minun tarinani on aika tylsä", kerron Doralle lyhyesti. Kerrottuani sen saavummekin ruokailupaikalle, jossa sammaleen seassa kasvoi muutakin syötäväksi kelpaavaa. Pysähdyin hyvän mättään luokse ja laitoin suuhuni sammalta. Mm..
Vertaveli M
 

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Rosadum » 16. Tammi 2014 19:25

Jutteleminen omasta menneisyydestä oli itse asiassa jollain tavalla terapeuttinen kokemus, Dora ei ollut ehtinyt palata kunnolla juurilleen koko sinä aikana, kun oli astellut tämän saaren maaperällä. Kyllä hän muistojaan oli läpi käynyt, muttei koskaan mennyt niihin kovinkaan syvälle. Ilmeisesti portit menneeseen olivat niin pelottavia, että niiden avaamiseen tarvittiin ystävän apua.
Ja sitähän Noah oli. Uusi ystävä.
Matkan edetessä Doran sieraimiin leijui tuoksu, joka lupaili jotakin mehukasta ja vihreää olevan edessäpäin. Pienen tamman maha alkoikin jo kurnia, takana oli jo niin pitkä päivä.

Noah kertoi oman tarinansa, ja väitti sitten, että se oli muka tylsä. "Mitä vielä," Dora tokaisi hämmästyneenä. "Siellä, mistä minä tulen, onnelliset rakkaustarinat ovat yleensä legendoja. Niitä on niin vähän, että tarinankertojat rakastuvat niihin, tekevät niistä omiaan, ja pian on vaikea sanoa, oliko sellaista rakkaustarinaa koskaan oikeasti tapahtunutkaan. Minulle tulee jotenkin lämmin olo, kun ajattelen, että sinun siskollesi on ihan todella käynyt niin. Hänellä on muuten kaunis nimi, ihan niin kuin sinullakin," Dora lisäsi hymyillen aurinkoisesti pimenevässä illassa.
Äkkiä se vihreä, raikkaan mehukas tuoksu oli kaikkialla heidän ympärillään, ja Dora ymmärsi heidän saapuneen lopultakin perille. Punarautias jäi hetkeksi tutkimaan sammalta arvioivalla katseellaan. Voiko tuota todella syödä, ja onkohan se hyvää, vai ehkä pahaa, tai mautonta...
Vilkaisu sivusilmällä riitti kertomaan, että ainakin Noalle sammal maistui. Niinpä Dorakin päätti olla avoin uusille asioille, ja haukkasi pienen maistiaisen mättään reunasta. Hmm...
Pian vuorossa oli toinen, vähän suurempi suullinen, jonka tamma mutusti viimeiseen muruun asti, ennen kuin totesi iloisen yllättyneellä äänellä: "Tämähän on tosi hyvää!"

Suu täynnä puhuminen oli hiukan huonoa käytöstä, ja koska Doran oli nälkäinen, hän pysytteli pitkän aikaa hiljaa ja keskittyi enemmän ruohon ja sammalten evästykseen. Ruuan mukana kehoon tuntui virtaavan lisää voimaa, mutta myös väsymystä; maa tuntui kutsuvan Doraa puoleensa hetki hetkeltä vastustamattomammin. Lopulta tamma nosti päänsä sammalikosta ja etsi katseellaan sopivan suojaisan, kuivan mutta pehmeän näköisen hiekkapohjaisen kuopan, johon voisi asettua nukkumaan. "Minua alkaa jo vähän väsyttää," hän tunnusti sitten Noalle. "Sopiiko, jos käyn tähän yöksi?"
Dora siirtyi lähemmäs tulevaa makuupaikkaansa ja alkoi kuopia sen reunoilla kasvavia jäkäliä pois tieltään. Kun peti oli pedattu kunnolla, punarautias kävi huokaisten makuulle, ja sulki hetkeksi nautinnollisesti silmänsä. Kylläpäs tuntui hyvältä saada painoa pois jaloilta...
"Noah." Vihreiden silmien kiinteä, lempeä katse siirtyi takaisin herasilmäiseen. "Jos sinulle sopii, jatkaisin mielelläni matkaa sinun kanssasi, kunhan aurinko taas nousee." Jälleen kerran sanoja seurasi oikein aurinkoinen, tosin jo hiukan väsynyt, hymy.

[Mitenkäs olisi pieni aikahyppy? Kauankohan noita rajoja kävelee, päivä, kaksi ehkä :>]
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Re: Katsotko taivaanrantaa illalla?

ViestiKirjoittaja Vertaveli M » 19. Tammi 2014 20:44

Dora sanoo, että heilläpäin rakkaustarinat olivat legendoja. Minä nyökkäsin, mutta en kommentoinut mitään. Minä en oikein tiennyt mitä koko aiheesta ajatella. Olen kuitenkin iloinen kehuista sisareni ja minun nimiäni kohtaan, niinpä kiitän kehuista lyhyesti. Minusta Dorallakin oli kaunis nimi.
"Sinullakin on kaunis nimi, Dora", minä sanon hymyillen.

Hiukan kyllä täytyy myöntää, että jännitin minkälainen Doran reaktio sammaleeseen oli. Hän näytti hiukan epäileväiseltä ennen maistamista, mutta hän totesikin sammaleen olevan hyvää.
"Eikös?" minä vastasin ystävällisesti, vaikka itse kyllä viihdyin enemmän sademetsän herkkujen äärellä. Dora kuitenkin syömisen jälkeen ilmoitti olevansa jo hiukan väsynyt, minä nyökkäilin mukana.
"Tämä paikka on ihan hyvä yöpymiseen, minä voin pitää tässä vahtia niin nuku vain", sanoin hänelle lempeästi, sillä itseäni ei väsyttänyt sillä hetkellä lainkaan. Olin torkkunut päivällä pystyäkseni valvomaan myöhään ja voidakseni katsoa auringon laskun. Dora laskeutui makuulle ja minä haistelin ilmaa varovaisesti. Hengitys höyrysi vähän ilmaan. Seuralaiseni sanoi, että jatkaisi mielellään matkaa kanssani seuraavana aamuna.
"Sopiihan se, voin näyttää sinulle rajat", sanoin hänelle ystävällisesti ja katsoin, kuinka Dora tyytyväisenä alkoi torkkumaan.

//AIKAHYPPY PARIN PÄIVÄN PÄÄHÄN //

Seisoimme jälleen joella, jossa alunperin olimme tavanneet. Paikka oli suurinpiirtein sama kuin lähtiessämme, sillä kauempana piirtyvä vuori muistutti muodoiltaan samaa. Oli lämmin päivä ja aurinko lämmitti meidän peitinkarvaamme hyvin. Minä käänsin katseeni Doraan ja pysähdyin.
"Tässä me suurinpiirtein tapasimme, joten nyt rajat on kierretty", minä sanoin ystävällisesti. Dora oli osoittautunut mukavaksi seuralaiseksi matkalla, joten tapaisin hänet todellakin mielelläni uudestaan.
"Tiemme taitavat siis erkaantua tässä", minä jatkoin, sillä vaikka hänen seurassaan viihdyinkin, niin halusin mennä etsimään sisartani, nähdäkseni hänet. Eikä pieni omarauha haittaisi sillä matkalla yhtään.
Vertaveli M
 

Seuraava

Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron