Valojen kielillä

Tämän joen vedet tulevat suoraan jäätikön sulamisvesistä, joten vesi on ympäri vuoden erittäin kylmää. Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat veden kylmyyttä lukuun ottamatta mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä jäätikkölumien sulettua joki tulvii ajoittain voimakkaasti.

Valojen kielillä

ViestiKirjoittaja Venni » 31. Elo 2011 20:35

(Fei ja Note tänne 8))

Rosmarie

Aurinko pilkotti pilvien välistä luoden taivaalta laskeutuvia, kapeita valoviiruja sekä hieman suurempiakin aurinkoisia alueita. Juuri sellaiseen olin osunut, mutta onnekseni valon määrä pilvien välistä siivilöitynä ei ollut niin suuri, että olisin joutunut paljon siristelemään.
Vasen silmäni piilotteli muutenkin mitä mainioimman aurinkosuojan alla - nimittäin pitkän, mustan otsatukan. Oikeaa silmää se ei suojannut, mutta ei sille ollut tarvettakaan. Jos niikseen tuli, voisihan sitä aina harkita keskijakausta. Ajatus nostatti väkisinkin pienen, toispuoleisen virneen suupieleeni.

En ollut tavannut Lawlessia vähään aikaan ja se laski elämänlaatuani. En ollut päässyt aikoihin puhumaan, vitsailemaan ja tekemään muutakaan luonteelleni ominaista, saati sitten kuullut saaren juoruja, joista ori vaikutti aina olevan niin hyvin perillä.
Seisahduin katselemaan edessäni virtaavaa jokea. En ollut ennen tätä päivää huomannut, että sellainenkin täällä lumihevosten alueilla oli. Saattoi toki olla mahdollista, että olin vaellellut ajatuksissani taas laumarajojen ulkopuolelle, mikä ei olisi haitannut ollenkaan - vähän vaihtelua näihinkin, liian tutuiksi käyneisiin maisemiin. Tämä laumajuttu oli kyllästyttänyt minua jo alusta asti, eikä kiinnostusta herättänyt edes kapina, johon osallistuin. En ollut sen pahemmin puhunut niin uuden kuin vanhankaan johtajan kanssa, enkä jaksanut vaivata asialla päätäni.

Joen vesi näytti kirkkaalta ja muutenkin mukavalta, joten päätin ottaa askeleen lähemmäs sitä. Laskin turpani vedenpinnan tasolle ja nuuhkaisin sitä, aivan kuin siinä olisi mikään tuoksunut. Join varoen ja vähän, sillä se oli aika kylmää ja sai pieniä väristyksiä kulkemaan ihollani.

Astahdin kauemmas iloisesti virtaavasta joesta, johon heijastui laikukas taivas.

(ja heti tökkii xD)
Venni
 

Re: Valojen kielillä

ViestiKirjoittaja feiarth » 12. Loka 2011 13:23

[Ja täält me hei vihdoin ja viimein tullaan! Saas nähdä miten on kirjoittamisen laita Notella..]

Momentum

Raaaaaah! Pääni on sekaisin, miten se onkaan näin sekaisin! En tiedä mistään mitään. Missä olen ollut? Mitä tapahtui? Muistan kuin sumuverhon takaa Dagafinen ja Amorin, muistan sen perkeleen valehtelevan neiti Kookospähkinän! En tosin muista olenko hänelle vihainen enää. Tai olinko oikeasti koskaan. Aina tietenkin vähän pitää olla vihainen, olen kuullut, että sellainen tepsii tammoihin paremmin. Pitää olla vähän pahis! Mutta olenko minä? Näytän varmasti hyvinkin mietteliäältä siinä joenrannalla seistessäni ja miettiessäni sisäistä pahuuttani ja sen valloilleen päästämistä, mikäli minulla olisi mitään valloilleenpäästettävää. Minun täytyisi ottaa selvää! Kysyisin jonkun mielipidettä!

On kuin lamppu olisi syttynyt pääni päällä mahtavan ideani merkiksi, minä hypähdän ilmaan ja päästän kimakan hirnahdusta muistuttavan vingahduksen ilmoille. Täältä minä tulen, minä tulen ja otan selville kaiken! No, en tietenkään ihan kirjaimellisesti kaikkea, enhän ole edes kaikesta kiinnostunut, mutta jotakin otan selville. Ihan varmasti otan. Selvitän, kuka minä oikeastaan olen, sillä viime aikoina en ole sitä tiennyt. Jos totta puhutaan en ehkä ole tiennyt sitä koskaan kunnolla. Olen aina luullut tietäväni, tietenkin, mutta mikä on totuus..

Hahaa! Niin, toden totta! Minullahan on oikeastaan kavioissani kaikki valta päättää itsestäni. Voin päättää kuka olen ja millainen olen. Voin päättää jopa nimeni uudelleen! Momentum kuulostaa hassulta, nyt kun sitä miettii. Kyllä, hoen nimeäni ääneen yhä uudestaan ja uudestaan, se alkaa tuntua hölmöltä. Ehkä en olisikaan Momentum? Olisinkin... Note! Eikä! Se on lempinimeni. Momentumista väännetty lempinimeni. Onpas tämä vaikeaa. Kulmanikin vetäytyvät väkisinkin kurttuun minun niin miettiessäni kaikenlaista. Katson ympärilleni. Voisinko olla Puu? Joki? Virta? Note Virta. Momentum Virta. En tiedä, en tiedä! Tai entä jos alkaisin lausua nimeäni eri tavoin.. En sanoisikaan Mmmmomentumm vaan sanoisin Moumentum! Tai Mamantum.. Momontum. Moumenttum! Ihan kamalaa, en minä osaa niin puhua!

Liikehdin sivuttain pitkin joen rantaa. Oikeastaan aika hauskaa! Ei kykene ajattelemaan muuta kuin askeleita, muuten menee jalat solmuun ja kaatuu! Oikea etujalka, vasen takajalka, vasen etujalka, vase - eipäs, iik! Melkein kaaduin! Olen varmasti hyvän tovin kulkenut sivuttain ja unohtanut uuden nimeni miettimisen, sillä maisemat ympärilläni näyttävät erilaisilta nyt. Hätkähdän huomatessani vastarannalla jonkun. Häneltä minä rientäisin kysymään oitis vastausta kaikkeen!
"Heeeei sinä siellä! Olisiko sinulla hetki aikaa?" huudahdan pirteästi. Sitten kiroan. Olisiko pitänyt koittaa heti olla vähän pahis? Ei, sitä minä oikeastaan olen selvittämässä häneltä. Kyllä, tamman mielipide siitä, millainen ori minun täytyisi olla. Kuulostaa hyvältä! Ja jos hänen ideansa ovat typeriä, en kuuntele niitä. Niin yksinkertaista se on!
feiarth
 

Re: Valojen kielillä

ViestiKirjoittaja Venni » 08. Marras 2011 18:48

Veden pinnalta pystyi miltei seuraamaan, kuinka pilvet liihottelivat kevyinä ohitse.
Harmi vain, mutta niiden kevyt tunne ei ainakaan omaan mieleeni iskostunut ja tyydyinkin vain tuijottelemaan veteen peilautuvaa kuvaa varsin neutraalina.
Ihmeellistä kyllä, oloni ei ollut miltei ollenkaan ärsyyntynyt - lähinnä vain tylsistynyt.
Peilikuvakin jaksoi irvistellä, tai ainakin oli hauskaa kuvitella sen tekevän niin. Oli se nyt kehittävänpää kuin katsella taivaalla liihottelevia pilviä… Tai ainakin melkein.

Olin pompata ilmaan säikähdyksestä kuullessani huudahduksen vastarannalta. Olin ilmeisesti ollut niin ajatuksissani, suurella intohimolla kuvittelemassa naamani vääntelyä - ellen sitten väännellyt sitä oikeasti jolloin vastarannalla ollut vieras oli saanut katsella laatuviihdettä - etten huomannut vastarannalle ilmaantunutta oria. Ainakin siitä kulmasta katsottuna ruunikko muukalainen näytti häntä suuremmalta - ei miltään jättiläiseltä, mutta kokoero oli selvästi havaittavissa.
"No mikä ettei", tokaisin edelleen hiemän hämilläni.
Toinen ei näyttänyt millään muotoa uhkaavalta tai muutenkaan vaaralliselta ja vaikka olisi näyttänytkin, ei se minua olisi liikuttanut.
Oli vain kiva saada vähän seuraa päivän piristeeksi.
"Kuka mahdat olla? Ei olla taidettu törmätä aikaisemmin", puhelin puoliksi itselleni, puoliksi orille. Tämä ei ainakaan ulkonäöltään näyttänyt tutulta, eikä sen puoleen ääneltäänkään.
Ehkä oli vain hyväksyttävä se tosiseikka, etten tiennyt, kuka tämä ruunikko oli. Vielä.
Venni
 

Re: Valojen kielillä

ViestiKirjoittaja feiarth » 01. Tammi 2012 21:56

[Anteeksi, Venni, mun on ihan pakko heittää Note tauolle. En tiedä miten pitkään se siellä tulee oleen, mutta mä tahdon koittaa kaikin keinoin nyt aktivoitua Caraliassa, ja siksi karsin vähän hahmoja. Möh. Otetaan peliä vaikka joillain toisilla hahmoilla sitten, kun saan itseäni kunnolla niskasta kiinni!]
feiarth
 


Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron