Then we just have to keep living

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä lumien sulettua joki saattaa paikoitellen tulvia.

Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja kujakettu » 19. Joulu 2015 00:26

[Jasny tänne, kiitoksia!]

NITA

Joki virtaa hiljaa eteenpäin ja katseeni kulkee jossain sen kuohunnan mukana. Talvi oli saapunut, joskin leuto ja loskainen. Lunta oli satanut kyllä kiitettävästi, ehkä nelisenkymmentä senttiä, mutta keli on silti niin leuto että hanki on märkää kuin mikä, tarttuen vuohiskarvoihin sekä kavioiden pohjiin, paakkuuntuen. Pakko todeta että kun oli yhtä pitkät vuohiskarvat kuin minulla niin se että niiden perässä tuntui raahautuvan kilo lunta per jalka niin se ei tuntunut aivan hirveän miellyttävältä.
No mutta toisaalta, säätilallehan nyt ei mahtanut isompikaan hevonen yhtään mitään.

Iltapäivä on tuulinen ja tunnen miten leudosta kelistä märät ja entisestään kihartuneet jouheni läpsivät vasten kaulaani. Ajatukseni kuitenkin harhailevat jossain muualla, nimittäin Zerawissa ja tämän pojassa. En ollut tavannut ystävääni pitkään aikaan ja olin huolissani. Kaipasin tuttua ja turvallista seuraa mutta sitä ei tunnuttu minulle suovan sitten millään. Äidistä en ollut edelleenkään nähnyt vilaustakaan muutamia unia lukuunottamatta. Jossain sisuskaluissani kaihertaa ajatus siitä että hän ei ehkä olekaan enää hengissä. Epävarmuus sykki edelleen rinnassani johtajattaruuden kanssa jota sain mukanani kantaa eikä ollut ketään jolle purkaa sitä pois. Joskus vain kaipasin lohdutuksen ja ohjauksen sanoja mutta niitä ei tullut mistään.
Kai se olisi itse kasvettava yli näistä asioista, hieman varmemmaksi.

Hymähdän ja venytän hieman kaulaani. Mitäköhän ylänköläisten ja tasankolaisten väliselle rajalle kuului? Sitä voisi käydä katsomassa mikäli en keksisi mitään muutakaan tekemistä tälle iltapäivälle. Sitä varten tosin pitäisi ylittää joki eikä se houkuttanut minua parhaillaan ihan suunnattomasti.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja Jasny » 19. Joulu 2015 03:35

Joen viertä kulki tumma, hiukan ressukan näköinen otus. Se oli vastikään rantautunut tälle uudelle mystiselle saarelle, joka tulisi olemaan sen koti loppuelämän ajan. Otus tuumi, että jokea sen olisi paras seurata nyt tähän hätään, kun ei ollut mitään selkeää suuntaa. Sisintä sillä kylmäsi vielä vähän, olihan otus juuri noussut pitkältä merimatkalta lievään pakkasilmaan, joka oli tähän hetkeen mennessä onneksi muuttunut aavistuksen plussan puolelle. Mieli oli piristynyt hurjasti mukavan jutustelutuokion jäljiltä, mutta askel ei silti ollut kevyt. Eteneminen oli otuksen luonteesta poiketen hyvin hidasta ja varovaista.
Alex oli kerännyt matkaansa lumikorkokengät.

Ori puhisi ja tuhisi turhautumistaan, oli hirvittävää kävellä jättimäisten tilsojen kanssa. Vuorotellen joka toisella askelella Alex ravisteli tomerasti koipia yksi kerrallaan heittääkseen paakut menemään, mutta eihän ne nyt tietenkään mihinkään menneet. Tilanne oli kerta kaikkiaan erittäin kurja, eikä asiaa helpottaneet kengät, jotka orille oli ihmisten toimesta isketty jalkaan. Yksi niistä oli ehtinyt kaikessa rytäkässä lentää tiehensä, mutta kolme kaverusta oli vielä visusti kiinni, eikä ainakaan nyt muutamaan viikkoon lähdössä. Alex pysähtyi, nosti toisen takajalkansa kyljen tasalle ja katsoi lumipaakkua tuimasti. Siinä olivat viholliset naamatusten ja jalka ryhtyi vispaamaan rodeohärän tavoin heittääkseen vastustajansa menemään.

Ajatus herpaantui ja koipi jäi sojottamaan paikalleen, sillä voimakas tuuli oli juuri kuljettanut lajitoverin tuoksun Alexin nenään. Silmänräpäyksessä ori valpastui, asennosta tuli ryhdikäs, korvat sojottivat suoraa uteliaina kohti ilmansuuntaa, jossa toinen hevonen oli ja tilsat unohtuivat ajatuksista kokonaan. Liidokkaat raviaskelet lähtivät kuljettamaan poikaa toisen suuntaan, eikä aikaisemmasta tahmatassusta ollut tietoakaan.

-”Hei!”
Huikkasi Alex, kun vieras otus osui näköpiiriin. Vielä tovin ori kiisi eteenpäin, kunnes hän pysähtyi kunnioittavan etäisyyden päähän. Ja kappas kummaa, korkokengistä ei ollut enää jälkeäkään. Kupliva innostus valtasi sisimmän ja riemukas hymy nousi Alexin kasvoille, kun hän keksi miten pääsisi jatkossakin lumipaakuista eroon.

-"Olen Alex... Mihin teillä on matka, saanko tuppautua seuraan?"
Jos aikaisempi hymy oli ollut riemukas, niin nyt se oli ainakin tuplasti riemukkaampi.

[Saattaa mennä pieni tovi vastata seuraavaan vuoroon, koska pitää päästä ensin Alexin rantautumispelissä vähän pidemmälle, että tietää mitä asioita Zeraw sille avaa Caraliasta. :D Ettei tule ikäviä päällekäisyyksiä!]
Avatar
Jasny
Tutustunut
 
Viestit: 20
Liittynyt: 18. Joulu 2015 02:14

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja kujakettu » 19. Joulu 2015 14:16

[Juu, ei mitään paniikkia 8)]

En osaa päättää mihin suuntaan oikein jatkaisin. Rajalla voisi käydä mutta olin tosiaankin joen väärällä puolella ja jalkojen kasteleminen yhtään enempää ei hirveästi houkuttanut. Parhaimmassa tapauksessa ilma kylmenisi iltaa kohden ja sitten vuohiskarvani olisivat täynnä jäätyneitä lumipaakkuja. Voi sitä riemua.
Toisaalta ei minulla ole yhtään mitään muutakaan tekemistä. Voisin toki alkaa etsimään Zerawia, mutta en tiennyt oliko siinäkään sinänsä hirveästi järkeä. Kyllä hän tulisi vastaan ennen pitkään mikäli hänelle ei ollut sattunut mitään. Todennäköisesti löytäisin hänet helpommin jos en etsisi.

Kopautan oikeaa etukaviotani yhtä joen pientareella olevaa suurta kiveä vasten, toiveenani saada ylimääräisiä lumipaakkuja irti kavion pohjasta. Hymähdän. Oikeastaan voisin melkein lähteä yhteismaalle. Sademetsässä ei ainakaan olisi tätä ongelmaa. Tällainen kostea loskasää ei nimittäin tosiaankaan kuulunut suosikkeihini ja odottelisin mielummin rehellisiä kunnon pakkaskelejä siellä kuin tarpoisin mahdollisesti päiväkausia tässä vesihelvetissä.
Siinä tapauksessa minun tosin täytyisi kääntyä juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mihin tällä hetkellä olen menossa.

Juuri kun olen päättänyt lähteä rajan sijaan yhteismaalle, herään ajatuksistani vieraaseen ääneen. 'Hei!' Hieman hölmistyneenä kohotan kaulaani ja höristän korviani äänen suuntaan. Joku laumalainen?
Katseeni tavoittaa minua kohden ravaavan tummanruunikon joka tosin ei ensi vilkaisulla vaikuta millään muotoa tutulta. Värin ja koon puolesta toinen voisi toki olla myös tasankolainen rajojen väärällä puolella, mutta tokkopa hän silloin tervehtisi minua noin innokkaasti.

Vaaleamerkkinen ori pysähtyy asiallisen välimatkan päähän minusta ja tutkin häntä katseellani. Tuoksu on vieras, niin ulkonäkökin. Ehkä joku aivan uusi saarelainen? En ollutkaan vähään aikaan tavannut uusia. Ori on hieman minua pienempi, ehdottomasti sirompi. Ilmeisen innokas tapaus, ainakin leveästä hymystä ja nopeasta esittäytymisestä päätellen.
"Hauska tavata, Alex", sanon hänelle lämpimästi hymyillen, "olen Nita. Olen menossa yhteismaalle, voit toki tulla mukaan jos haluat."
Olisin toki voinut saman tien olevani ylänköläisten johtajatar, mutta se että ori ei ilmeisesti heti tunnistanut minua tukee sitä ajatusta että hän ei ole täältä. Joko hän oli laumaton tai uusi tai sitten hän eli hyvin pimennossa uutisilta koska olin kuitenkin ollut johdossa niin pitkän aikaa että sana oli kiertänyt. Eiköhän se minulle selviäisi mikä hän oli miehiään. Sitä paitsi oli mukavaa välillä jos kaikki eivät kohdelleet kuin johtajatarta, olleet muodollisia sun muuta. Olisi tässä aikaa.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja Jasny » 26. Joulu 2015 02:54

[Kiitän kärsivällisyydestä! Ü]

-”Nita?!”, Alex huudahti epäuskoisena, jonka jälkeen hänen riemukkuutensa nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin ja avaruudellisiin sfääreihin.
-”Niin kuin ylänköhevosten johtajatar Nita?”
Orin piti vielä varmistaa, sillä hänellä ei ollut ollut hajuakaan siitä miltä johtajatar näyttää, joten luonnollisesti hän oli aika ulapalla, mutta nimen kuultuaan ruunikko oli 99,9 % varma toisen henkilöllisyydestä.

-”Ilo on kokonaan minun puolellani! Juuri teitä olin etsimässä.”
Alex nosteli vähän väliä etujalkojaan vuorotellen kuin stepaten innokkaasti paikallaan, mutta hieman koittaen hillitä sitä. Oli aivan uskomatonta, että ori tavoitti Nitan kaikista saaren hevosista tismalleen sillä hetkellä, kun tuo oli tarkalleen hänen etsimänsä henkilö. Tuuhea, silkkinen musta harja aaltoili tuulessa, otsaharjan liittyessä leikkiin mukaan, paljastaen ruunikon ystävällisen, mutta hauskalla tavalla vallattomasti tuikkivan katseen.

-”Yhteismaa kuulostaisi mahtavalta, jollei minulla olisi toista mainiota ideaa, josta luulen teidänkin pitävän”, Alex nyökytteli sanojensa vakuudeksi, melko pian jatkaen jutusteluaan.
-”Saavuin eilen Caraliaan ja tapasin Zerawin. Meidän piti yhdessä etsiä teidät, hän on ihan tässä lähellä.”
Ori heilautti päätään hieman takaviistoon, osoittaen suuntaa, jossa Zeraw oli. Ruunikko pohti, josko sulkisi suunsa hetkeksi ja antaisi Nitallekin hieman enemmän aikaa puhua, mutta tärkein piti saada sanottua ennen kuin tässä vallan halkeaisi.

-”Haluaisin liittyä laumaanne.”
Alex lausui kolme sanaansa hieman rauhallisemmin, lopettaen kaiken ilakointinsa ja näyttäen yllättävänkin vakavalta, kuitenkaan pyyhkimättä pientä hymyä kasvoiltaan. Tuuli jatkoi leikkiään harjan kanssa, ollen hännän lisäksi ainoat liikkuvat osat orin vartalossa. Kokonaisuutena Alex oli saavuttanut varsin tyynin olemuksen, joka olisi ollut ihan uskottava, ellei olisi nähnyt ruunikon meininkiä vain muutamia minuutteja sitten.

-”…Jos te vain kelpuutatte minut mukaan.”
Avatar
Jasny
Tutustunut
 
Viestit: 20
Liittynyt: 18. Joulu 2015 02:14

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Joulu 2015 18:57

[Eihän sulla edes mennyt pitkään :D Mulla tulee nyt vähän lyhyttä ja tönkköä tekstiä mutta ehkä tää tästä viel lähtee suttaantumaan.]

Kun ruunikko toistaa nimeni intoa puhkuen, hätkähdän aavistuksen ja häkeltyneenä luimistan hieman korviani. Innokkuus hieman yllätti minut. Kun hän jatkaa kysymällä olenko ylänköhevosten johtajatar, rentoudun hieman ja höristan taas korviani. Hymyilenkin aavistuksen. Tämä Alex tuntui olevan hyvinkin innokas kaveri.
"Niin juuri", vastaan rauhalliseen sävyyn orin kysymykseen, "olen ylänköhevosten johtajatar Nita. Olet ilmeisesti etsinyt minua?"

Ori jatkaa samaan pirteään sävyyn ja kertoo todellakin olleensa etsimässä minua. En pitkään aikaan ollutkaan törmännyt kehenkään joka olisi etsinyt minua, pikemminkin minä olin se joka etsiskelin hiljaisen rauhallisesti muita.
Pian ori kertoo että hänellä on jokin idea joka olisi minunkin mieleeni ja ilmeeni muuttuu hieman hämmentyneeksi. Mikähän niin? Hän kuitenkin oli minulle täysin tuntematon hevonen joten minkä hän uskoi ilahduttavan juuri minua niin kovasti?
Kun hän mainitsee Zerawin, katseeni syttyy aivan uudella tavalla.
"Tosiaanko?" kysäisen vahingossa kesken toisen puheen. Hän kertoo Zerawin olevan lähellä ja ilmeeni muuttuu paljon kirkkaammaksi, katseenikin kääntyy suuntaan johon ori päällään viittaa.

Ori saa ilmeisesti oleellisimman sanottua kun hän kertoo haluavansa liittyä laumaan. Hymyilen jopa hieman huvittuneesti kun hän jatkaa 'jos vain kelpuutatte minut mukaan'.
"Zeraw varmaankin kertoi sinulle etsiä minua?" kysäisen vähän virnistäen. Sitten tajuan etten varsinaisesti vastanut orille mitään. Katson häntä tarkkaan. Siro ja tumma, kookaskin, vaikkakin pienempi kuin minä. Mukavan oloinen, hieman hämmentävän innokas verrattuna mihin olin tottunut, mutta se ei kyllä ollut mitenkään huono ominaisuus.
"En usko että liittymisellesi varsinaisesti olisi mitään estettä", sanon sitten. Katseeni kulkee orin ohi suuntaan jossa hän oli kertonut Zerawin olevan.
"Kertoiko Zeraw sinulle miten paljon saaresta?"
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja Jasny » 28. Joulu 2015 04:46

[Tuottaa itellekin vaikeuksia tämä viidentoista rivin sääntö. :D]

-”Tosiaan, Zeraw neuvoi minut teidän puheillenne mikäli mielin liittyä laumaan.”
Ori nyökkäsi kerran lauseensa päätteeksi. Alexista oli hellyttävää miten molemmat tammat reagoivat toisiinsa samoin, sama palo oli syttynyt Nitan katseeseen nyt, joka oli ollut Zerawilla aikaisemmin.

-”Hänellä oli teistä vain hyvää sanottavaa.”
Zeraw oli maininnut Nitan olevan tutustumisen arvoinen henkilö, eikä Alex epäillyt asiaa silloin saatikka nyt tamman tavattuaan. Nimellisesti Zewa ei toki ollut sanonut Nitasta paljoakaan, mutta ori oli kyllä osannut lukea tuon naamalta yhden jos toisenkin mukavan ajatuksen tammaa kohtaan. Ruunikko näyttäytyi edelleen vähän hillitympänä versiona itsestään, sillä hän oli pitänyt jokaista jalkaansa visusti maassa yhtäjaksoisesti jo useamman minuutin ajan. Se oli saavutus, kun kyseessä oli Alex. Kenties eilisen täpärästi peruuntunut paleltumiskuolema kangisti poikaa vielä.

-”Tiedän sen verran, että saari on nimeltään Caralia ja täällä asuu kuusi villihevoslaumaa, jotka määräytyvät ympäristön mukaan. Oman lauman alueella ja yhteismaalla sopii vapaasti tallailla, mutta muiden alueille ei sovi mennä. Silti laumat elävät sovussa. Suurempia uhkia petoeläinten ja myrkkykäärmeiden lisäksi ei juuri ole.”
Orin korvien väli raksutti kovaa tahtia hänen kelatessaan asioita, joita Zeraw oli sanonut ja pohtiessaan miten saisi ne tiivistettyä tärkeimpien tietojen napakaksi infopaketiksi. Mutta siinä kai oli kaikki oleellinen, jollei Alex ollut unohtanut jotakin. Ruunikolle jäi vähän epäselväksi kelpuuttiko Nita hänet laumaan vai ei, sillä tuon lause oli ollut todella epämääräinen, mutta ehkä asia vielä selviäisi ilman inttämistä.

-”Menemmekö Zerawin luo? Hän on varmaan jo herännyt ja ihmettelee katoamistemppuani”, ori naurahti.
Alexin olisi tehnyt mieli lähteä jo tallustamaan, mutta hän odotti Nitan vastausta kärsivällisenä. Eipä poika kyllä keksinyt ainuttakaan syytä miksei tamma olisi parahinta ystäväänsä halunnut nähdä. Hieman ruunikkoa jännitti miten Zeraw suhtautui hänen poistumiseensa, sillä tuo oli aikaisemminkin kiihtynyt muutamasta asiasta, josta ori ei olisi ollenkaan osannut odottaa tuon kiihtyvän. Mutta miksipä aikuinen hevonen ei olisi herättyään saanut lähteä omille teilleen, joten Alex pudisti päätään ja pyyhki ylimääräiset ajatukset pois mielestään. Eihän miehillä pitänyt olla toissijaisten asioiden järjenjuoksua.
Avatar
Jasny
Tutustunut
 
Viestit: 20
Liittynyt: 18. Joulu 2015 02:14

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja kujakettu » 30. Joulu 2015 14:43

Kun Alex sanoo Zerawin neuvoneen häntä etsimään minut laumaanliittymisen merkeissä, nyökkään hyväksyvästi.
"Niin arvelinkin", sanon hymyillen. Hyvä oikeastaan että ori oli saman tien törmännyt johonkuhun joka oikeasti tiesi saaren asioista ja osasi neuvoa saman tien ketä etsiä. Ikävimmilläänhän ori olisi saattanut joutua kulkemaan pitkäänkin vähän hukassa ja vielä etsimään oikean mahdollisesti sopivan lauman toiselta puolen saarta jos hän olisi rantautunut vaikka vuoristoponien maille.

Kuuntelen tarkasti mitä ori kertoo tietävänsä saaresta, käyden läpi päässäni onko mitään muuta oleellista jota tämän tarvitsisi tietää. Zeraw tuntuu kuitenkin antaneen ruunikolle varsin napakan tietopaketin enkä häthätään keksi mitä muuta äärimmäisen oleellista hänen tarvitsisi tietää. Tieto saaresta karttui parhaiten kuitenkin varmasti kokemuksella ja oppimisella, sillä kun vähitellen tutustui saarelaisiin ja niin poispäin.
"Kertoiko Zeraw laumat nimeltä? Voi tietysti viedä aikaakin että oppii muistamaan ne kaikki."
Luon vielä tarkan silmäyksen oriin mutta hän vaikuttaa todella mukavalta hevoselta. Jotenkin hirveän aidon persoonan oloinen. Hänen intomielensä ilahduttaa minuakin, enkä voi kuin kunnioittaa sitä että ori oli selkeästi sopeutunut nopeasti uuteen tilanteeseensa ja ajatukseen asumisesta saarella.
"Pääset ilman muuta laumaan jos todella haluat. Kokosi ja värisi puolesta ei ole mitään ongelmaa ja vaikutat muutenkin mukavalta persoonalta", sanon sitten rauhallisesti.
"Mikäli sinulle tulee myöhemmin sellainen olo että olisit kiinnostunut virkatehtävistä, tule kertomaan minulle. Siis sellaisista hommista kuten rajavartijan tai viestinviejän tehtävät", jatkan selventäen.

Kun Alex sitten kysyy josko menisimme Zerawin luo, ilmeeni muuttuu taas astetta lämpimämmäksi. He olivat viettäneet ilmeisesti yön yhdessä jossain lähistöllä ja Alex oli sitten malttamattomana mennyt menojaan.
"Mennään ihmeessä. En olekaan nähnyt häntä aikoihin", sanon sitten orille vastaukseksi.
"Oliko hänellä Ijzer mukana vai liikkuiko hän yksin?" kysäisen vielä kiinnostuneena orilta, vilkaisten tähän merkitsevästi että voisimme lähteä liikkeelle. Hänhän se meistä paremmin tiesi missä suunnassa ystäväni tällä hetkellä majaili.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja Zarroc » 30. Joulu 2015 14:54

[wrruumm.]

ZERAW

Olin liikkunut melko verkkaisella laukalla seuraten hajujälkeä jonkin aikaa. Mitä pidemmälle pääsin, sen selvemmäksi kävi, että ori oli mennyt suoraa päätä joelle. Tai siis ilmeisesti mennyt vain suoraa päätä jonnekin ja osunut sitä kautta joelle. Olin enimmäkseen huvittunut tästä käänteestä, taisi olla ensimmäinen kerta, kun joku juoksi minua oikeasti karkuun. Mukavaa vaihtelua toki normaaliin elämään, jos halusi asian niin ajatella. Ja toisaalta, eipä minulla oikeasti parempaakaan tekemistä olla kuin juoksennella jonkun käytännössä tuntemattoman vastarantautujan perässä pitkin ja poikin saarta. Ijzer tuskin kaipasi minua tällä hetkellä lainkaan, joten sama oli viettää aikaansa näinkin.

Olihan siihen pieni mahdollisuus, että Alex oli löytänyt Nitan, pieni ääni muistutti pääni sisällä vaihtaessani laukkani pitkäaskeliseen raviin. Tietysti silloin oli pitänyt olla paljon onnea matkassa, mutta ei se kai ollut suurikaan ihme, jos Caraliasta oli kyse. Täällä tapahtui välillä kummallisempiakin asioita. Eikä minun tarvitsisi siinä vaiheessa tehdä mitään omatoimisesti, jos Alex olisi jo löytänyt Nitan. Vaikka tamman tunsinkin jokseenkin hyvin, en voinut aivan tarkasti koskaan kertoa missä tamma mahtoi majailla. Koska en ollut mitä valitettavammin selvännäkijä.

Vielä hetken aikaa ravattuani sieraimiini tulvahti kahden hevosen tuoksu. Toinen oli varsin tuttu ja rakas, toinen taas selkeästi miehisempi, Alex siis. Hidastin käyntiin ja ravistin päätäni huvittuneena, ori oli siis tosiaan löytänyt Nitan. Vieläpä näin lyhyessä ajassa.
Astelin polkua pitkin rauhallisin askelin, kunnes mutkan jälkeen joki alkoikin jo näkyä ja käytännössä törmäsin nokittain Nitaan.
"Täällähän sinä olet", huokaisin enemmän Alexille kuin tammalle naamani edessä, siirtäen sinisten silmieni merkitsevän katseen oriiseen. Tietysti aikuinen hevonen teki mitä tahtoi, mutta olisihan se ollut kohteliasta edes hyvästellä. Ja koin vähän velvollisuudekseni pitää oria silmällä, olin saanut hänestä mukavan lisäksi vähän hömelön kuvan. Varsinkin kun en ollut kerennyt edes näyttää mitään suuntaa tässä paikassa siitä, minne kannattaisi suunnata ja minne varsinkaan ei.

Siirsin katseeni takaisin Nitaan, ilme paljon lempeämpänä.
"Hei", sanoin tammalle hymähtäen. "Löysit siis karkulaiseni."
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja Jasny » 30. Joulu 2015 16:44

-”Hmm”, Alexin pää raksutti jo niin lujasti, että oli ihme jos sitä ei kuulunut ulospäin, sellaista hyvin miellyttävää vanhanaikaista modeemin yhdistämisääntä.
-”Hän taisi mainita ylänköhevosten lisäksi ainakin tasankohevoset ja aavikkohevoset, kuten myös lumihevoset ja vuoristoponit. Laumojen rajakäytännöt minua ehkä hieman ahdistaa, sillä en haluaisi vahingossa eksyä mihinkään mihin minua ei haluta. Voinko mitenkään itse päätellä missä mikäkin raja kulkee?”
Ori saattoi vaikuttaa hieman löyhältä päästään, mutta suhteellisen hyvä muisti hänellä oli, ainakin lähimuisti. Eikä hän nyt oikeasti ihan niin pölhö ollut kuin antoi olettaa, Alex vain tykkäsi hassutella. Ruunikko oli itse asiassa jo ihan valmis tekemään omin avuin näkyvät rajat alueiden välille, hän pökkisi kivenmurikoita somaksi riviksi ja piirtäisi nenällään lumeen kuvan suuresta tikkuhevosesta. Vuoristoponien rajalla olisi vuorennyppylä, sekä pieni tikkuhevonen ja niin edelleen, kyllä hätä keinot keksi. Samassa ori hieman häkeltyi Nitan sanoista ja hän olisi varmasti punastunut jos hevoset olisivat siihen kyenneet.

-”Mahtavaa, kiitos. Zeraw kehui teitä tutustumisen arvoiseksi henkilöksi ja voin kyllä allekirjoittaa sen täysin.”
Taas tomera nyökkäys ja innokas hymy, jonka jälkeen tapahtui uusi häkeltyminen.

-”Virkatehtävistä”, sanaa piti jälleen hieman maistella ennen kuin pääsi perehtymään aiheeseen kunnolla.
-”Uskoisit minut tärkeään luottotehtävään, se olisi kunnia”, arvon laumanrajarakentaja, sekä myöhemmin laumanrajankorjaaja palveluksessanne, pestin ylenemismahdollisuudet olivat rajattomat ja lopulta Alex olisi koko saaren luotetuin rajahenkilö.
-”En taitaisi olla kauhean uskottava rajavartija, mutta viestinviejäksi olisin nopea ja kestävä. Mikäli tarvitsette apua mihin tahansa hommaan koska tahansa, niin olen kyllä valmis suorittamaan tehtävän kuin tehtävän täydellä teholla.”
Orilta ei energia loppuisi ihan heti kesken ja hän oli kyllä sataprosenttisen lojaali, aina valmiina toteuttamaan johtajattaren käskyn. Eikä kukaan uskoisi mokoman pököpään voivan olla viestinviejä tai mikä tahansa muu, niin Alexilla säilyisi luottotiedot hyvin tallessa. Hän oli ehdottoman hyvä "esittämään" aivotonta elikkoa. Juuri, kun ruunikko oli ehtimässä ottaa askelta Zerawin suuntaan, oli tamma jo ilmestynyt nokan eteen.

-”Yksin tuntuu olevan liikenteessä.”
Alex ei sen puoleen tiennyt mistään Ijzereistä, mutta päätti nyt vastata kysymykseen, asian enemmänkin vain itselleen todeten tässä vaiheessa.

-”Olin tavattoman onnekas”, ori huikkasi Zewalle, joka oli kyllä varmasti tiedostanut saman asian ihan itsekin.
-”En tohtinut herättää sinua, aikomukseni oli kyllä palata pian takaisin, anteeksi.”
Hymy kasvoilta ei ottanut laantuakseen ja Zerawkin vaikutti mukavan lauhkealta, joka taisi johtua enimmäkseen Nitan läsnäolosta.
Avatar
Jasny
Tutustunut
 
Viestit: 20
Liittynyt: 18. Joulu 2015 02:14

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja kujakettu » 09. Tammi 2016 17:06

[Pahoittelut kun vähän kesti, oon tosiaan ollut tosi tiukan flunssan kourissa tässä reilusti yli viikon.]

Alex kertoo Zerawin puhuneen ainakin tasankolaisista, aavikkolaisista, lumisista ja vuoristoista. Ja ylänköläisistä tietysti, kun ruunikko kerta osasi hakeutua puheilleni.
"Entäpä metsäponit?" kysäisen lempeästi, pieni virneen alku suupieltäni nykäisten. Kaikkia laumoja oli tietysti hankala muistaa kerralla.
Ori mainitsee laumarajojen hieman ahdistavan häntä ja nyökkään ymmärtäväisesti.
"Olen itse asunut saarella koko ikäni niin olen oppinut tuntemaan rajat mutta.. tuoksujäljistä pystyt jo päättelemään jonkin verran. Sekin vaatii tietysti hieman totuttautumista että ne erottaa. Meillähän on sikäli helppoa että jaamme rajan vain tasankolaisten ja lumihevosten kanssa, yhteismaallehan saa kulkea vapaasti", sanon sitten Alexille.
"Raja kulkee tasankolaisten vierestä aika tarkkaan joen takaa havumetsän reunaa vierustaen ja siitä suoraan eteenpäin aina rantaan saakka. Se ei siis ole vaikea, vaikka lehtimetsässä sitä onkin hieman hankalampi erottaa. Lumihevosten puolelta raja tulee vastaan hieman ennen havumetsän loppua. Jos olet jäätiköllä, olet jo taatusti liian pitkällä. Ja jokea seuraamalla pääsee arvatenkin helpoiten yhteismaalle. Auttoiko tämä yhtään?" jatkan katsoen Alexia tarkkaan.
"Tiedän että tässä on paljon asiaa muistettavaksi mutta kaiken oppii vähitellen. Ei kannata panikoida", sanon vielä hymyillen kannustavasti.

Kun olen kertonut Alexille että hän pääsisi laumaan, hän sanoo Zerawin kehuneen minua tutustumisen arvoiseksi henkilöksi ja häkellyn hieman. Räpytän silmiäni typertyneesti mutta hymyilen sitten.
"Vai niin? Kiitoksia."

Kun ruunikko sitten miettii mitä olen puhunut virkatehtävistä ja sanoo että se olisi kunnia, naurahdan hieman.
"Ei nyt tarvitse liioitella", sanon huvittuneesti. Sitten hän puhuu siitä miten hän tuskin soveltuisi rajavartijaksi mutta viestinviejäksi olisi mahdollisesti sovelias. Katson häntä tiiviisti.
"Toinen viestinviejä olisi minulle kyllä tarpeen", totean sitten, "Faramir ei ole aina niin helposti tavoitettavissa. Mutta sinun kannattaa harkita tarkkaan haluaisitko todella virkatehtäviin koska viestinviejänä saattaa joutua juoksemaan pitkiäkin matkoja. Mutta ei sinun nyt tietysti sitä vielä tarvitse tietää, voimme palata asiaan myöhemmin, sitten kun olet tutustunut paremmin saareen. Jos se tuntuu sinusta paremmalta."
Virkahevoset olisivat todellakin tarpeen, mutta en minä Alexia syyttelisi tai tuhottomasti pettyisi mikäli hän ei olisikaan virkatehtävistä kiinnostunut. Oli silti mukava nähdä että jollakulla oli oikeasti noin paljon intoa ja kiinnostusta uutta kotiaan kohtaan.

Kesken keskustelumme Zeraw ilmaantuu paikalle miltei kuin tyhjästä. Naurahdan hieman typertyneenä tumman tamman yllättävästä saapumisesta, samalla kun Alex mainitsee siitä että Zeraw oli ilmeisesti yksin liikenteessä. Ystäväni toteaa karkulaisensa löytämisestä, johon hymähdän huvittuneena.
"Näinpä näyttää käyneen", vastaan hänelle.
"Mukava nähdä sinua", sanon sitten vilpittömästi katsoen Zerawia tarkkaan. Emme olleet nähneet hieman pidempään aikaan joten en olisi voinut olla ilahtuneempi ystäväni kohtaamisesta.
Kuuntelen kun Alex pyytelee anteeksi katoamistaan Zerawille ja minua hymyilyttää. Ruunikosta tulisi vielä kelpo laumalainen.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Then we just have to keep living

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Tammi 2016 15:18

Molemmat heistä näyttivät tulevan kohtalaisen hyvin juttuun keskenään, tosin en ollut mitään muuta epäillytkään.
"No, joko pelottelit Alexin puolikuoliaaksi sillä, ettei ketä tahansa päästetä laumaan?" hymyilin Nitalle hieman ilkikuriseenkin tapaan, irroittamatta hetkeksikään katsettani hänestä. Nyökkäsinkin hieman tamman sanoille siitä, että oli mukava nähdä. Olikin, tietysti, mutta Alex oli tässä ehkä nyt se pääpaino.

Siirsin katseeni oriiseen ajatuksieni myötä ja tarkastelin häntä vähän aikaa arvioivasti.
"Oletan, että olet päässyt jo laumaan ja kiinni rajoihinkin?" kysyin sitten, vaikka arvelinkin jo tietäväni vastauksen. Nita ei varmaankaan kauheasti miettinyt päästäessään porukkaa laumaan ja varsinkin kun kyse on tämäntyyppisestä persoonasta, tuskin sitä tarvitsi miettiäkään. Alexista ei varsinaisesti saanut sellaista kuvaa, että hän olisi joku hullu psykopaattimurhaaja.

"Ja ensi kerralla kun jätät jonkun noin vain, mene edes niin livakasti ettei sinua voi löytää hajujäljen avulla", toruin oria melko lempeästi. Olin kyllä enimmäkseen huvittunut tästä, kai se teki minullekin joskus ihan hyvää jäljittää muita. Kai se kertoi siitä, että kykenin vielä välittämään muistakin kuin lapsestani ja ainoasta ystävästäni?

Katseeni vaelsi takaisin Nitaan ja katselin tammaa vähän aikaa päästä jalkoihin.
"Oletko voinut hyvin? Ei enempää puita päin juoksenteluja?"
Ainakin päälle päin hän näytti varsin kivuttomalta ja ehjältä. Tiedä sitten mitä tuon soman silmäparin takana tapahtui, se kai jäisi arvoitukseksi meille kaikille.
Puista puheenollen minulla oli sellainen tunne, että joku tuijotteli meitä metsästä. Käänsin korviani takakenoon hieman levottomasti ja käänsin päätäni metsää kohden. Saatoin nähdä pienen vilahduksen kullanväristä karvaa ja silloin tajusin, kuka siellä oikein hiippaili. Annoin asian olla ja käänsin pääni takaisin seuralaisiani kohden, nyt paljon levollisempana.

"Nita!" kuulin hetken kuluttua huudahduksen kun päälle vuosikas lapseni juoksi metsästä kohti tammaa edessäni ja hymyilin. Vielä melko pieni ori pelmahti itseään suurempaa tammaa vasten kyljen kohdalta ja halasi autuaasti. Yritin peitellä huvittuneisuuttani kaikin voimin tajuten viimein, että Ijzer ei oikeasti enää edes ollut niin pieni kuin luulin. Matkaa todelliseen mittaan olisi vielä, mutta kyllä hän alkoi jo olla ainakin pienen hevosen kokoinen. Mutta tuskin se Nitaa oli millään asteella hetkauttanut, sen verran jämäkkää tekoa hän oli.

Vilkaisin tutkivasti Alexiin yrittäen selvittää, mitä mieltä hän oli tästä yllättävästä ilmaantumisesta.

[Nappasin Ijzerin mukaan jos se ei haittaa niin saan sitten Zewan järkevästi uloskin.]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron