Voit nostaa mut pilviin, voit pudottaa mut polvilleen

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä lumien sulettua joki saattaa paikoitellen tulvia.

Voit nostaa mut pilviin, voit pudottaa mut polvilleen

ViestiKirjoittaja Mwjan » 16. Kesä 2014 17:20

Napoleon

Luppakorvaisen hevosen pitkät ja hoikat jalat vievät tietä eteenpäin kohti Ylänköhevosten aluetta. Aikomuksena oli lähteä etsimään Ragenan- nimistä hevosta mutta tuloksetta. Tuntui koko ajan siltä, että kauemmaksi tämä vain lähti sitä etsimään ja maastokin oli vaihdellut todella rajusti. Kaikkien puskien, puiden ja soiden lävitse oli päästy ja nyt silmiin osui kauempana joki.
Mustaharjainen ei oikein välittänyt näkemästään ja pysytteli kaukana joen lähettyviltä lähtien kävelemään syvemmälle, kohti havumetsää vai oliko se lehtimetsä? Varsan selkärankaa riipi ajatus jostain epämiellyttävästä ja mikähän se oli? Jonkinlainen yllätys, peto, joku isompi hevonen. Olo tuntui niin yksinäiseltä ilman äitiä. Sen kokoisen äidin vieressä uskalsi olla kuka tahansa, ainakin Napoleon itse. Vaikka eihän sellaisella ollut kauheasti korkeutta, mutta leveydestä olisi voinut olla erimieltä.

Askeleet olivat muuttuneet ripeästä laiskaksi ja uupumuskin vei pienen voimia. Hän oli todella kauan kävellyt pitämättä taukoa, joten ei ihmekään että hieman väsytti. Hän ajatteli katsella maata löytääkseen jotain syötävää, mutta oudon näköiset kasvit eivät houkutelleet sitä syömään.
Olihan hänellä loistava aisti sen suhteen, että varmasti tunnistaisi syötävän ja myrkyllisen kasvin, mutta kun niitä oli monia, aivan liian erilaisia - päätöksestä ei osannut olla varma eikä hän halunnut ottaa riskiäkään. Olisi kurjaa kuolla näin nuorena.
Pää kohosi maasta korkeammalle, kohdistuen koivuun. Napoleon uskoi, että puusta saisi jotain syötävää nakerrettua ja tuumasta toimeen se lähestyi puuta laittaen hampaansa siihen kiinni. Niin alkoi talttahampaisen eläimen ruuanhankinta puuta jyrsien.

[Sovittu peli, ei muita.]
Mwjan
 

Re: Voit nostaa mut pilviin, voit pudottaa mut polvilleen

ViestiKirjoittaja Svonkey » 17. Kesä 2014 18:09

Leonia

Ravasin joen viertä eteenpäin korvat eteenpäin suunnattuna. Olin piristynyt nyt kun uusi elämäni oli lähtenyt kunnolla käyntiin ja tunsin olevani täysin vapaa kaikin tavoin. Vapaa tekemään mitä vain ja vapaa menemään minne vain. Milloin vain. Hymy levisi kasvoilleni ja pongahdin nopeasti hetken mielijohteesta sivullepäin ja molskahdin viileään veteen. Pisarat räiskähtelivät iloisesti auringonvalossa ja jäivät timanttien lailla kimmeltämään kullankellertävälle peitinkarvalleni. Ravasin rantavedessä eteenpäin, välillä hieman horjahdellen kun liuskamaiset pohjakivet lipsuivat kavioideni alla. Joki kimmelsi nätisti, mieleni oli hyväntuulinen - ja sitten näin jonkin matkan päässä rannasta siintävän hahmon. Pysähdyin nopeasti, niin nopeasti että meinasin horjahtaa kumoon, mutta sain pidettyä tasapainoni ja virheestä koitui vain muutaman ylimääräisen räiskähdyksen ansiosta hieman vettä päälleni - ja kuikuilin sitten tyyppiä. Ilokseni huomasin kyseessä olevan suunnilleen ikäiseni, ehkä hieman nuoremman oloinen ori.

Mielenkiintoni heräsi samantien, ja mielessäni vilisi heti suuria ajatuksia omasta kaveriporukasta ja vaikka mistä jännittävästä, samalla kun pomppasin ylös vedestä rantatörmälle. Ajatukseni kuitenkin keskeytyivät kun hahmo katosi puiden sekaan kauempana. Lähdin ripeästi ravaamaan pitkässä heinikossa metsän reunaa kohti, haravoiden puun runkojen välejä eriparisilmilläni. Lopulta paikansin kohteeni - se ei ollut onneksi kerennyt häipymään - ja hiljensin tahtini kävelyksi. Lähestyin harmaata pojua arkailematta, ja huomioni kiinnittyi nyt tämän puuhiin. Siis söikö se puuta?

Huvittunut, käheä naurahdus pääsi huuliltani ja pysähdyin. Katselin toista ja kallistin aavistuksen päätäni. "Mitä sä duunaat?" kysyin huvittuneella äänellä.
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Voit nostaa mut pilviin, voit pudottaa mut polvilleen

ViestiKirjoittaja Mwjan » 18. Kesä 2014 14:35

Tasaiset hampaat jyrsivät puuta kuin orava käpyä konsanaan. Jotain pieniä puunkuoren siivuja siitä sai, mutta ei enempää eikä se mahaakaan täyttänyt. Lisäksi sen syöminen tuntui kuivalta, mutta täydellisen syljenerityksen ansiosta puunkuoretkin menivät alas asti.
Ori pieni oli niin keskittynyt hommaan, että unohti ympärillä olevan maailman. Jotenkin ruuan hankkiminen niin pienelle varsalle oli suuri asia ja keskittymistä vaadittiin hyvin paljon. Se yritti nousta korkeammalle ja näytti siltä kuin halaisi puuta, mikäkin puunhalaaja konsanaan.

Siinä touhun keskellä korvat kääntyilivät suuntaan jos toiseen etsien ääniä, mitä voisivat olla hyviä tai pahoja. Toistaiseksi mitään ei kuulunut tai ei ainakaan tämä niin keskittynyt harjaspää osannut kuunnella.
Naurahdus ja Mitä sä duunaat? kuului yhtäkkiä aivan vierestä, mikä tottakai pysäytti Napoleonin puuhat täysin ja kääntymään äänen suuntaan. Sydänkin oli ehtinyt hakkaamaan rajusti vasten pientä rintaa ja vain hämmennyksen peittämä ilme kasvoillaan se tuijotti sinisin silmin vaaleanruskeaa.. tammaa?
"Tuota", hän änkytti eikä oikein saanut sanotuksi juuri mitään. Toisen saapuminen paikalle oli täysin jähmettänyt ja lisäksi, kun kyseessä oli tamma niin ajatukset karkailivat välittömästi jossain ihan muualla. Tamma muistutti epäilyttävästi Kairia, ainakin väritykseltään.
"Kai mää yritän ruokaa ettiä", ori sanoi kiertäen katsettaan ympäristössä, hieman vältellen toisen kasvoja. Tämä tarvitsisi hetken aikaa rohkaistua itsensä, mutta miksi ihmeessä? Kairin tapaaminen ei ollut niin jännittävää ja tuntui, että jokaisen uuden tapaaminen jännitti yhä enemmän ja enemmän.
Mwjan
 

Re: Voit nostaa mut pilviin, voit pudottaa mut polvilleen

ViestiKirjoittaja Svonkey » 18. Kesä 2014 14:49

Sain orin huomion osakseni, ja harmaa kääntyi katsomaan mua hämmentyneenä. Taisin säikäyttää toisen, mutta eipä se mua oikeastaan haitannut. Katseeni oli utelias. En ollut ennen kohdannut itseni ikäisiä hevosia, Hefa nyt ei ollut ollut kovin vanha, mutta ei niin nuori mitä itse olin. Tämä taas tuntui olevan minuakin pienempi, tai ainakin kovasti hakoteillä. "Oookei", sanoin hitaasti, venyttäen o-kirjainta sanan alussa, tutkaillen ruskea-sinisellä katseellani toista. Nuo korvat... Mitkä ihmeet ne olivat? "Miksi sä sitä puuta syöt? Eikö mutsis opettanut miten syödään? Miks oot yksin?" kysyin sitten. Olipa varsinainen kysymystulva. Toisaalta, mun ei tarvinnut ainakaan tämän seurassa olla varuillani. Pystyin helpommin olemaan oma itseni, kun ei tarvinnut kokoajan odotella milloin toinen alkaisi määkimään ja pätemään jotain aikuismaista ja jonninjoutavaa turhuutta.

Nostin päätäni hieman ylöspäin ja tarkastelin harmaata. Väritys oli kertakaikkisen erikoinen. Kuin sillä olisi ollut huulipunaa? Naurahdin ääneen pienesti mielikuvalleni ja hieman ylimielinen mutta huvittunut ilme kasvoillani tuijotin toista häpeilemättä. "Oot muuten aika jännän näköinen", tokaisin, kallistaen sitten päätäni. Toivottavasti tämä ei nyt ollut mikään hermoheikko tai huumorintajuton tyyppi. "Ei siis millään pahalla. Muttei kyllä hyvälläkään." Ääneni oli hyväntuulinen ja ilmeeni vaihtui samantapaiseksi kuin äänenikin, hieman vain neutraalimmaksi.

Miksi ori oli yksin? Oliko sen mutsi jossain lähettyvillä? Tulisiko se antamaan mulle selkään? En mä tiennyt yhtään miten paikalliset mammat oikein kohtelivat omaa jälkikasvuaan. Ties mitä sekin musta aattelisi, varmaan jotain että olin sen pienokaiselle huonoa seuraa ja ajaisi mut tieheni. Ihme tylsimykset.
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Voit nostaa mut pilviin, voit pudottaa mut polvilleen

ViestiKirjoittaja Mwjan » 24. Kesä 2014 18:43

Risteytyksen katse karkaili pitkin maisemia vähän väliä vaikka hän olikin saanut sen kohdistettua hetki sitten tammaa kohden. Napoleon seurasi hyvin tiiviisti sivusilmällä toisen eleitä ja liikkeitä, niistä pystyi päättelemään toisen olevan huomattavasti rohkeampi kuin Napsu itse. Tätä se ei juurikaan haitannut, mutta oli alkoi köymään hieman tukalaksi toisen läsnäollessa, mutta eiköhän se menisi jossain vaiheessa ohitse?
"Yritän etsii ruokaa", se sanoi kohdistaen katseensa vieraaseen ja kallisti päätään. Oliko siinä muka jotain ihmeellistä, jos haki syötävää puusta? Ori ei uskaltanut luottaa noihin kasveihin maassa ja ehkä tuo toinen voisi häntä tässä asiassa auttaa, ehkä sitten myöhemmin. Tamma puhui nopeasti ja kyseli paljon eikä pieni varsa ehtinyt hänelle vastaamaan kun suu vain kävi taukoamatta.

Mitähän sitten vielä? Ensin kyseltiin paljon siitä miksi tämä jyrsi puuta ja seuraavaksi hän sanoi oria hassuksi, ulkonäöllisesti. Onneksi ori oli tottunut niihin jatkuviin pilkkauksiin mitä hänestä jaksettiin sanoa, mutta onneksi oman äidin sanat aikoinaan pitivät hänet vahvana siinä toisen edessä seisoessaan. Vaikka aina joka kerta Entropia oli käskenyt poikaansa pysymään vahvana, tämä tulisi apuun jos vain olisi paikalla. Nyt oli pärjättävä yksin.
"Heh, kauneus on katsojan silmissä", ori lohkaisi ja hymähti hieman. Taisi se pieni hymykin karata sen huulille, niin mustille huulille että tuskin sitä edes huomasi.

"Mitä sää täällä teet tai no.. Miten vaan", Napoleon kysyi melko kattavasti toiselta ja halusi tietää hänen taustoistaan jotain, kaikkea mitä nyt pystyikään tietämään ja oliko toinen valmis kertomaan hänelle mitä tahansa.
"Onks sulla mitään tietoo mitä täälä pystyis syömää, mulla on kauhee nälkä", risteytys lohkaisi katsellessaan tammaa sinisin silmin.

NAPOLEON POISTUU, PELI KESKEYTYY.
Mwjan
 


Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron