Milloin aamu alkanevi?

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä lumien sulettua joki saattaa paikoitellen tulvia.

Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 29. Marras 2010 21:45

[Sachiyo ja Falcon~]

REZKIJ A RAZUM

Matka taittui. Puut vaihtuivat, ympäristö vaihtui. Tarinat vaihtuivat, mutta joki ei. Vesi oli ollut nyt lähiaikoina tärkeä elementti Razumille ja aina merenrannalta lähdöstä asti se oli oleskellut vain veden äärellä. Ehkä alitajuntainen pelko tulesta ja menneisyydestä olivat pitäneet sen niin lähellä tuota elämänjuomaa, että se oli alkanut tuntua jo rakkaalta. Vesi oli aina lähellä, vesi oli puhdistavaa. Jokainen elävä olento tarvitsi vettä jossakin muodossa. Vesi oli elämän alkulähde ja siksi tärkeä suurimmalle osalle ja nyt Razumkin osasi arvostaa sitä enemmän kuin koskaan ennen.

Ori oli kävellyt ja kävellyt ja kävellyt ja tarinoinut ja kävellyt... Niin se aika riensi ja nyt pieni poni alkoi näyttämään taas elävien kirjoissa olevalta. Sen pieni pyöreä maha oli saapunut takaisin ja silmien eloisuus palannut. Sen huulillakin vaelteli hymy useammin kuin se oli aikaisemmin Caraliassa ollessaan ollut. Se oli nyt pieni metsäponi ja ihan tarpeeksi onnellinen vaikka sen menneisyys sitä hieman painoikin. Se vain oli yksinkertaisesti jätettävä taakseen, ei siinä muu auttanut. Ja toisaalta, ehkä näin oli parempi. Se mistä hän nyt sitten oli tullutkin... Oli ehkä hyvä että hän ei muistanut mitään, sillä jos olisi, niin uudelle saarelle joutuminen olisi voinut olla raskaampaa. Razum haikaili muistiaan takaisin, mutta se ei ollut välttämätöntä. Hän pystyi elämään ilman sitäkin.

Joki oli vienyt, kuin vienytkin hänet kauas. Hyvin kauas metsäponien luota. Nyt hän ei oikeastaan tiennyt missä oli, mutta päätti lopulta kuitenkin pysähtyä lepäämään. Olisi ehkä fiksua kääntyä takaisin. Hengitys höyrysi hieman viilenevässä ilmassa ja joki virtasi ihmeen lempeänä vierellään. Ori tarkasteli ympäristöään ja tallusti sitten hieman pusikoiden suojaan. Hänen kannattaisi kaiketi jäädä siihen yöksi. Alkoi jo hämärtyä ja aurinkokin oli tehnyt jo tilaa kuulle. Kuu alkoikin heijastaa kalmeaa valoaan maahan saakka ja Razum katsoi sitä kohden. Kuu oli sen kaveri, kuten vesikin.
"Pitäisikö tässä sitten tarinoida yksikseen?" ori totesi itsekseen ja naurahti pienesti. Jostain syystä hän ei uskonut että paikalle olisi osunut joku muukin, mutta liekö se tuntemus olisikin väärässä?
Viimeksi muokannut Sever päivämäärä 12. Joulu 2010 12:44, muokattu yhteensä 1 kerran
Sever
 

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Siuri » 03. Joulu 2010 17:13

[Täältä tulemme :)]

Faramir

Ruskeankirjava suurehko hevonen sointui hyvin lehtimetsän ruskan väreihin. Puut näyttivät suorastaan karuilta, kun niiden oksat roikkuivat tyhjinä. Kaikkialla oli muutenkin niin kovin tyhjää. Ori ei tiennyt, pitikö se näkemästään vai ei. Sillä ei ollut mitään kylmyyttä tai alkutalvea vastaan, mutta silti jokin sai kylmät väreet Falconissa aikaan. Ori vaipui muistelmiinsa.
Orin vielä ollessaan tallilla, oli joka vuosi näihin aikoihin koristeltu suuri kuusi ja kimmaltavat köydet laitettiin roikkumaan karsinoiden päälle. Viime jouluna Falconin karsinan yläpuolella köysi oli ollut punainen. Joulun aikaan kaikki olivat iloisia, ne lauloivat ja nauroivat. Ja voi että sitä päivää jouluaamuna, kun hevoset valjastettiin suuriin rekiin ja lähdettiin metsäretkelle. Suuret kellot kilisivät reistä, eikä kukaan voinut erehtyä, mistä äänet kuulevat. Vuotiset perinteet olivat olleet mukavia, yhtään huonoa muistoa ei ollut jäänyt orin mieleen.
Nyt kaikki oli kuitenkin toisin. Ori ei enää viettänyt joulujaan lämpimässä talissa. Nyt se oli yksin luonnossa. Kukaan ei tarjonnut ylimmääräisiä herkkuja, ei valjastanut reen eteen, ei tuonut lahjoja, eikä täällä ollut mitään kiiltävää. Paitsi kuu. Kuu oli noussut hiljattain korkealle taivaalle, ja tähdet kimaltelivat sen ympärillä. Ori huokaisi syvään hymyillen. Ne olivat hyviä aikoja.

Ajatuksissaan kävelevä ori hätkähti pian kuullessaan jonkun puhuvan, eikä puhe kuulunut kaukaa. Vieressä solisi hiljalleen joki, jonka toiselta puolelta puhe oli ehkä kuulunut. Ehkä.
Ori käänsi suuntansa vasemmalle ja yritti erottaa toiselta puolen jotain.
”Anteeksi?” se kysyi varovasti udellen.
”Onko siellä ketään?”
Ori pysähtyi. Se odotti vastausta, mutta lähti kuitenkin pian kahlaaman viileävetisen joen toiselle puolelle.
”Luulin kuulevani puhetta”, se sanoi vielä. Ehkäpä se tosiaan kuulikin jotain?
Ori nousi vastarannalle ja tunsi olonsa viileäksi. Se oli luultavasti tuo viileä vesi, joka teki olosta viluisen. Mutta ei sen väliä, kuka puhui?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 08. Joulu 2010 16:01

REZKIJ A RAZUM

Ei, hän ei ihan varmastikaan ollut enää metsäponien rajojen sisäpuolella. Tämä maasto ei vaikuttanut tutulta, tosin ori nyt ei ollut muutenkaan tutustunut ihan jokaiseen metsäponien alueiden kolkkaan. Yhteismaallakin hän oli jo käynyt, joten tämän oli pakko olla jo joidenkin muiden aluetta. Razumilla olisi vielä paljon nähtävää ja opittavaa. Kuu ja tähdet kaverinaan se jäikin seisoskelemaan joen vierelle ja kuunteli sen rauhallista kohinaa. Mielikuvitus laukkasi aina kummitustarinoista haikeiden kertomusten kautta ihmeellisiin myytteihin ja komedioihin. Ah, tarinat. Mitä maailma todellakaan olisi ilman niitä? Varmasti aika apea paikka. Razum oli tavannut häntäkin parempia tarinankertojia ja huonompiakin, mutta oriin mielestä jokaisella oli mielikuvitus, mutta joskus se vain jäi piiloon. Jotkut eivät vain osanneet hyödyntää sitä, mutta ajan kanssa senkin oppisi. Jotkut taas olivat niin sanottuja luonnonlahjakkuuksia ja liekö Razuminkin tuohon viimeiseen porukkaan voisi laskea.

Kuuliko se kuitenkin jostain ääniä? Ihan kuin joku olisi puhunut jotakin. Pää nousi nopeasti ylös ja korvat kuuntelivat tarkkaan jokaista ääntä. Razumilla oli hieman tavallisesta poikkeavasti hivenen turvaton olo, joten se peruutti muutaman askeleen. Joku oli ihan selvästi astunut jokeen ja kahlasi nyt tänne päin. Ori peruutti erään pusikon lähelle ja seurasi tilannetta. Onneksi kuu valaisi kuitenkin ihan mukavasti aina tietyissä kohtaa, koska Razumin pimeännäkö ei ollut aivan parhaimmasta päästä.

Hevonen. Isompi kuin hän. Razum höristi korviaan ja pieni hymyntapainen vääntyi väkisinkin kasvoille. Se ei tiennyt viitsisikö vastata vai ei. Olihan se hyvin utelias, mutta toisaalta taas ennakkoluulot puskivat taas esiin. Hän ei edes tuntenut toista ja toinen ei todellakaan voinut kuulua metsäponeihin. Lopulta uteliaisuus voitti hyvin vastaan painaneet ennakkoluulot ja Razum astui esiin varjoista. Hopeainen harja kimalteli kuun valossa, ainakin siltä osin mistä ei ollut pahemmassa takussa.
"Minä olen täällä. En tosin oikein tiedä missä olen. En ainakaan metsäponien alueella enää", ori aloitti heti puhetulvansa ja hymyili pienesti isommalleen. Häntä heilahteli kevyesti edestakaisin ja korvat olivat uteliaasti edessä. Kaikin puolin Razum oli pienen ja hauskan näköinen tapaus siinä möllöttäessään hymynkare huulillaan, mutta pieni epäilyksen hiven kuitenkin silmissään.

"Olen Rezkij a Razum ja kuulun metsäponeihin. Sinä tosin taidat kuulua johonkin muuhun laumaan?" Razum hymähti hyväntuulisesti ja nyökkäsi toisen suuntaan. Hän ei oikein tiennyt miten pitäisi toiseen suhtautua, varsinkin jos hän oli rajojen väärällä puolen. Olihan Gamette niistä rajoista jotain puhunut hänellekin.
"En tosin tahallani ole tullut teidän rajojenne puolelle! Matkaaja vaan aina välillä joutuu sinne, minne sydän kuljettaa", ori naurahti pienesti, mutta vieläkin hieman epävarmasti.
Sever
 

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Siuri » 14. Joulu 2010 16:57

Ori säpsähti kuullessaan puhetta. Lähellä oli tosiaan joku. Falcon käänsi päänsä kohti ääntä ja huomasi varjoista astuvan esiin hopeankiiltoisen hevosen, ori, kuten Falconkin.
”Hyvää iltaa”, Falcon tervehti kohteliaasti.
”Ei, olet syystä tai toisesta kaukana metsäponien alueelta, ylänköhevosten alueilla. Sinun ei pitäisi olla täällä”, sanoi Falcon melko tasaisella äänellä. Se katsoi oria hieman epäilevästi kulman alta ja yritti miettiä, mitä ori täällä tekisi. Pian Falconin ilme kuitenkin vapautui hymyksi, kun vieras ori alkoi esitellä itseään.
”Hauska tutustua Rezkij a Razum”, se sanoi väännellen kieltään kummallisesti. Hetken se mietti, jospa toisella olisi hieman helpompikin nimi, mutta tyytyi nyt tähän.
”Minä olen Faramir, tuttavammin Falcon. Ja kyllä, kuulun tänne ylänköhevosten laumaan”, se esittäytyi.
”Ymmärrän. Minun velvollisuuteni olisi häätää sinut omille alueillesi, mutta yö meinaa jo laskea päälle”, Falcon jatkoi melko epävarmasti, samaa epävarmuutta se kuuli toisenkin puheissa.
”Kaipaisin oikeastaan itse jutteluseuraa, jospa katson tämän yön sormieni läpi olosi täällä, aamulla sitten hyvin nukuttuina voimme miettiä, saatanko sinut takaisin metsäponien alueille vai kuljetko sinne itse.” Falconin olo oli ristiriitainen, sitä harmitti, että se joutui ajamaan hevosia pois alueiltaan. Toisaalta se myös oli onnellinen, että se pystyi pitämään puolensa ja tottelemaan johtajaa.
Faramir astui lähemmäksi oria jättäen kuitenkin suuren välin heidän välilleen. Falcon tunsi pian olonsa hieman rennommaksi ja pirteämmäksi. Vaikka yö oli aluillaan, ja orin olisi kuulunut olla väsynyt, lähti kaikki unenrippeet silmistä törmätessään tähän oriin. Ehkäpä ori voisi pitää pienen juttutuokion uuden kanssa?

Falcon haistoi raikasta syysilmaa ja jatkoi sitten puhumista;
”Oletko ollut kauan tällä saarella?”
Ori vaikutti ainakin olevan melko hyvin perillä laumoista ja laumanrajoista, voi tosin olla, että ori vain kuunteli hyvin. Aivan kuten Falconkin, vaikka se on tarkka, vahinkoja sattuu, mikä on ymmärrettävää. Ei siis ihme, että toinen oli tänne eksynyt, eikä se olisi tosiaan ollut edes Falconin mielestä reilua häätää tätä pois alueilta vain siksi, että vahingossa oli päätynyt tänne, ja vieläpä keskellä yötä. Yön jälkeen hyvin levättynä ori ehkä jaksaisi matkata takaisin metsäponien alueille, aivan kuten Falconkin oli kerran matkannut.
Ori ei edelleenkään ollut varma, mitä tekisi muukalaisen suhteen, mutta päätti tyytyä ajatukseensa. Se ei uskonut, että noin pieni ja kiltinoloinen hevonen mitään pahaa saisi yhdessä yössä aikaan.

Falcon katsoi kosteahkoa metsää ja sen märkää maata. Se päätti vihdoin rentoutua. Falcon käveli orin lähellä sijaitsevan koivun luokse ja laskeutui maahan makaamaan. Pitkä yö olisi edessä, varsinkin jos ori jäisi hänen seurakseen.
”Laskeudu ihmeessä alas”, se sanoi hymyillen orille. Hymy nousi väkisin orin kasvoille, turhaan se esittäisi tiukempaa, mitä on. Se uskoi orin ymmärtävän hyvin, ettei sen läsnäolo ollut hyväksi. Se uskoi myös, ettei pienempi väkisin kävisi kimppuun, jos haluaisi viettää aikaansa täällä. Toistaiseksi kaikki oli siis hyvin.
Viimeksi muokannut Siuri päivämäärä 28. Joulu 2010 12:49, muokattu yhteensä 1 kerran
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 15. Joulu 2010 18:41

REZKIJ A RAZUM

Razum peruutti muutaman askeleen ja korvat liikkuivat epämääräisesti edestakaisin. Se ei osannutkaan enää suhtautua tuohon toiseen oriin kovin luontevasti, kun toinen kertoi että hän oli ylänköhevosten alueella ja että Trubaduurin ei pitäisi olla siellä. Sinisilmä katsoi oria hivenen epävarmasti, kunnes toinen esittäytyi sitten itsekin ja sydän sai hivenen rauhaa, kunnes se jälleen palasi. Razumilla ei ollut helppoa ja sen silmistä kyllä näkyi selvästi nuo sisäiset tunteiden vaihtelut. Hopeanmusta yritti neutralisoida omat tunteensa ja pyrkikin katsomaan toista koko ajan, vääntäen kasvoilleen jonkinlaisen hymyn. Faramiriksi esittäytynyt oli kyllä varsin rauhallinen, ja jälleen hopeaharjan sydän sai hivenen rauhaa, kun toinen sanoi, ettei aikoisi häätää häntä nyt pois. Niin, eihän oriin ollut tarkoitus ylänköhevosten alueille jäädäkään, mutta silti. Hömelöitä nämä laumarajat! Pian Razum uskalsikin jälleen suoda leveämmän ja lämpimämmän hymyn toiselle ja korvat kääntyivät jälleen uteliaasti toista kohden. Muutama askelkin otettiin lähemmäs, vaikka Faramirkin oli astunut hieman läemmäksi häntä.

"Minua sopii kutsua vaikka Razumiksi, mutta tottelen myös erilaisia väännöksiä nimestäni ja Trubaduurinakin minua on puhuteltu. Hauska siis tavata, Faramir", Razum totesi hymyillen ja nyökkäsi toiselle. Ennakkoluulot alkoivat palata toistaiseksi omille syntysijoilleen, kun Falcon ei antanut aihetta sen suurempaan epäilyihin eikä Razum uskonut toisella olevan mitään pahoja motiiveja hänen suhteen, koska he olivat kuitenkin vasta tavanneet ja kirjava vaikutti kaikin puolin ihan tervejärkiseltä -- eikä Razumkaan nyt ihan vainoharhainen sentään ollut!
"Kuinka kauan. Hmm... liekö osaan tuohon edes vastata, kun aika tuntuu kuluneen kovin ripeään, mutta jos sanoisin että jokunen kuunkierto sinne tai tänne, niin en ehkä valehtelisi liikaa", Trubaduuri totesi mietteliäästi ja vilkais taivasta, "eli en ole kyllä kovin kauaa ollut, mutta kuitenkin sopivan aikaa että olen oppinut tämän saaren käytännöt ja hauskan sattuman kautta pääsin heti liittymään metsäponeihin tavatessani ensimmäisenä hevosena heidän johtajattarensa Gametten." Ori kertoi hymyillen ja muisteli jälleen sitä aikaa, kun hän oli vaan oikeastaan kierrellyt metsäponien merenrantaa ristiin rastiin tapaamatta ketään elävää olentoa.

Kun Falcon tuli häntä lähemmäs, niin Razum vaistomaisesti peruutti jälleen. Sen korvat kääntyilivät hetken aikaa, kunnes ori Faramirin kehotuksesta suostui käymään makuulle kirjavan eteen.
"Eksyin tosiaan tänne, kun en tiedä Caraliasta kuitenkaan vielä kauhean paljoa, lähinnä perusasiat, mutta lupaan lähteä aamunkoitteessa", Razum vielä totesi, kuin varmistellakseen. Hieman epävarma katsahdus luotiin toiseen, kunnes ori jälleen katsahti kuuta.
"Olet leppoisan oloinen persoona, Falcon", hopeanmusta totesi hieman hiljaisemmalla äänellä, katsoen samalla kuuta, "oikeastaan aika samanlainen kuin ystäväni kuu." Niin, kuinka hölmöltä tuo kuulostikaan, mutta kuu oli aina rauhallinen ja leppoisa tapaus, joka ei hötkyillyt suuntaan eikä toiseen.
"Sinä olet oletuksieni mukaan asustanut tällä maaperällä minua kauemmin", ori aloitti jälleen, maistellen sanoja suussaan ja katsoi sitten sinertävillä silmillään Falconin suuntaan, "joten, tietäisitkö sinä jotakin taruja, myyttejä, tarinoita tai legendoja Caraliasta? Tarinoiden keräilijänä olisin enemmän kuin mielissäni, jos kuulisin jotakin, edes tiivistetysti."
Siniset silmät olivat melkein fanaattista odotusta täynnä ja kuinka ahnaasti se koittikaan lisätä uusia tarinoita muistiinsa. Ja jokainen uusi henkilö oli aina sellainen, jolta voisi saada nyhdettyä edes joitakin tarinan pätkiä! Yrittänyttä ei laiteta!
Sever
 

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Siuri » 19. Joulu 2010 20:15

Razum. Falcon piti tästä nimestä, se oli paljon helpompi. Trubaduuri kuulosti myös mukavalta, mistä lie nimi tullut. Razum vaikutti kohteliaalta, asialliselta.
Falcon hieman ihmetteli Razumin vastausta kysymykseensä, vasta muutamia päiviä. Falcon itse tuskin tiesi mitään laumanrajoista ollessaan kuunkiertoja täällä. Razum kuitenkin jatkoi puhumistaan ja kertoi enemmän. Ori oli siis tavannut Gameten ja näinollen tietoinen rajoista ja muista saaren asioista. Falconillekin oli käynyt hyvä tuuri rantauduttuaan, se oli törmännyt ihastuttavaan neitiin, joka auttoi tämän alkuun.
”Sinulla tosiaan kävi hyvä tuuri, itse jouduin etsimään Mereliä, ylänköhevosten johtajatarta, päiviä”, vastasi Falcon. Onneksi joutui, muuten hän ei olisi tutustunut moniin ihaniin ja ihastuttaviin hevosiin. Onni onnettomuudessa, kuten sanotaan.

”Kuu?” Faramir toisti orin sanoja ja naurahti. Sitä oli tosiaan sanottu leppoisaksi, mukavaksi ja ystävälliseksi, mutta koskaan ei oltu kuuhun verrattu. Falcon kääntyi automaattisesti katsomaan taivaalla möllöttävään melkein kokonaiseen kuuhun. Muutama yö sitten se oli ollut täysi, nyt siitä puuttui osa.
”Kauemmin kyllä, en tosin kovin kauaa”, Falcon vastasi rentoutuen huomattavasti. Sen kehokin rentoutui orin maatessa viileällä maaperällä. Se tosiaan oli viileä, lämpötilakin lähestyi uhkaavasti miinuksen puolta. Tällaista se on, kun ei nuku öisin, vaan vaeltelee viileässä ja pimeässä.
”Taruja en tiedä, enkä myyttejä. Tarinoista tiedän vain yhden, jonka luultavasti olet kuullut jo Gametelta, minulle ainakin kerrottiin heti entisien aikojen mafiasta. Oletko kuullut siitä?” Falcon oli tosiaan kuullut siitä liittyessään laumaan, niin taisi olla muidenkin kohdalla. Vaikea sitten sanoa, onko metsäponeilla samat käytännöt. Luultavasti ori ei kovin välittäisi synkästä tarinasta, vaan ehkäpä hieman iloisemmasta ja suuremmasta, eikä sitä paitsi Falconkaan tiennyt saaren historiaa kun pääpiirteittäin.
”Sanoit olevasi tarinoiden kerääjä? Ei sinulla sattuisi olemaan minkäänlaista tarinaa varhaisiltaan?” jatkoi Falcon kysymyksellä. Itse se tiesi vain tarinoita Espanjasta ja muualta maailmasta, Caraliasta ei kuitenkaan. Espanjan tarinoita se oli kuullut elämänsä aikana yhden sun toisen, muiden maailman tarinoita sitten kisamatkoilla. Voi niitä aikoja, täällä se ei ollut kuullut vielä mitään. Paitsi pätkiä saaren historiasta.

Ilma jatkoi viileentymistä ja kuu nousuaan. Metsä oli hiljainen. Pian olisi ensilumien aika, sitten tulisi kevät ja taas kesä. Vuodenaikojen kierto, se ei loppuisi koskaan. Aina tulisi kylmän jälkeen lämmin, sitten taas kylmä. Aivan kuten yö ja päivä. Vuorottelevat keskenään.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 23. Joulu 2010 11:04

REZKIJ A RAZUM

Razumin huulilla viivähteli lämmin hymy ja tämä kuunteli Falconin vastauksia, hymähteli hyväntuulisesti aina välillä ja toisinaan taas nyökkäili jotta toinen tiesi, että häntä oli kuunneltu.
"Niin. Kuu on ollut jo pitkään ystäväni", Razum totesi ja katsahti jälleen kuuta, joka möllötti taivaalla, ja hymyili sille kunnes katse suunnattiin jälleen Faramiriin. Hieman suupielien hymy laski, kun Falcon kertoi että hän ei tiennyt mitään myyteistä tai tarinoista, mutta nopeasti se hymy palasi kuitenkin entiselle tasolleen. Razum tosin uskoi, että Falcon voisi siltikin tietää jotakin, koska tarinat saattoivat lähteä jostakin hyvin yksinkertaisestakin asiasta ja olihan toisen elämä varmasti jo taas yksi tarina. Eipä sillä, eihän Razum toki halunnut udella toisten elämästä ja tyytyi siis itse pohtimaan toisen esittämää kysymystä.
"Tarinaa? Tarinoita, myyttejä, taruja, legendoja... Kyllä niitä löytyy, osa vain tosin on hyvin keskeneräisiä", Razum totesi naurahtaen ja katse suunnattuna Falconiin. Siihen alkoi taas piirtyä hieman fanaattinen kiilto, kuten aina kun ori pääsi kertomaan jotakin tarinoistaan.

"...mutta taidan tietää oikein hyvän tarinan jonka voisin kertoa ja se kulkee nimellä Narkan tarina", Razum jatkoi hymyilemistään, katsahti nopeasti kuuta ja mietti hetken. Mielikuvitus jylläsi jälleen ja muistin eri lohkoista etsittiin kaikkea mahdollista, jotta voisi liittää mausteeksi tuohon tarinaan. Hopeanmusta katsahti toisen suuntaan jälleen ja hiljeni sitten jälleen hetkeksi, kunnes aloitti tarinansa:

"Elelipä kerran, kaukana täältä, eräs hevonen, jolla oli siivet. Se oli hyvin ylpeä itsestään ja yritti aina olla mahdollisimman huomiota herättävä omalla erikoispiirteellään. Muilla hevosilla kun näet ei ollut siipiä. Tuo ori, Narka nimeltään, luuli olevansa ainoa yksilö joka omisti siivet ja kultaisen karvan. Se oli hyvin korea, kyllä, mutta sillä ei ollut todellisia ystäviä. Ystävättömyys painoi sitä ja ori olisi halunnutkin jonkun ystävän, mutta kun kukaan ei halunnut olla sen ystävä ja eihän Narkakaan suonut ystäväkseen ketään, joka olisi ollut häntä liian paljon vähäpätöisempi. Narka siis eleli yksikseen, kehuskeli ja komeili siipinensä, kunnes eräänä päivänä se kohtasi pienen ja raihnaisen ponivanhuksen. Ponivanhus pyysi siltä apua, mutta korea Narka vain tuhahti moiselle ja oli hylkäämässä vanhuksen oman onnensa nojaan. Siinä vaiheessa taivaalla jyrähti ukkonen ja se löi suoraan Narkaan, joka kuitenkin säilyi hengissä, mutta sen siivet olivat palaneet ja hulmuavat harjakset olivat iskun jälkeen pelkkiä käryäviä ja haisevia tupsuja. Narka katsoi itseään ja sitten ponivanhusta ja juoksi sitten niin kauas kuin pystyi. Se löysi lammen, josta se pystyi paremmin tutkailemaan itseään. Ensimmäistä kertaa Narka itki. Kyynel vierähti sen poskea pitkin maahan, kun se huomasi että sen karva oli noen peitossa, harja ja häntä olivat palaneet ja mikä pahinta... Se oli menettänyt kullankiiltoiset siipensä.
'Oi, miksi en kopeuksissani auttanut vanhusraukkaa hädässä? Sen takia jouduin kärsimään tämän kauheuden ja kivun ja niistäkin pahempana henkisen kärsimyksen!' Narka voivotteli peilikuvalleen eikä se saanut enää hymyä nousemaan kasvoilleen. Se käveli turhautuneena jonnekkin, minne lie tuuli sitä kuljetti, ja jokainen, joka Narkan sattui näkemään, nauroi katketakseen. He ajattelivat:
'Tuo ihan oikein Narkalle oli! Nyt on poissa tuo kopea, ylimykseksi itsensä lajitellut kopukka!'

Kaikki nauroivat, paitsi yksi. Pieni rampa aasi, pitkine korvineen, ei nauranut. Mieleltään se oli iloinen ja onnellinen, vaikka joutuikin jalkojensa takia kärsimään.
'Miksi siinä hymyilet minulle? En ole ansainnut ilkkuvaa hymyäsi, aasi', Narka puhui, mutta aasi ei lopettanut hymyilyään.
'Jokainen ansaitseen osakseen hymyn, etkä sinä ole muista poikkeava. Olet näemmä paljon kokenut, ystäväni, ja niin olen minäkin, mutta älä anna sen lannistaa sinua, vaan opi virheistäsi', aasi hymyili vielä lisää ja sanat sanottuaan se kääntyi poispäin ja jätti Narkan miettimään keskenään. Jälleen pieni kyynel vieri Narkan poskea pitkin ja se hymyili, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Se tajusi olleensa mahdottoman ärsyttävä ja ylimielinen, sellainen joka ei ottanut muita huomioon vaan rakasti ainoastaan itseään.
'Aasi! Odota! Soisitko sinä matkakumppaniksesi tällaisen raihnaisen ja savulta haisevan toverin?', Narka juoksi aasi kiinni ja hymyili tuolle. Aasi hymyili leveämmin takaisin ja nyökkäsi.
'Ole tervetullut, ystäväni Narka. Jätä huolet taaksesi ja jatka elämääsi, ystäväni', aasi totesi ja sen sanottuaan kaksikko lähti hymyillen taivaltamaan tämän samaisen taivaan alla missä mekin nyt nukumme. Narka oli loppuelämänsä hieman savun hajuinen ja kärventynyt, mutta se muuttui sen myötä myös luonteeltaan täysin. Narkasta ja aasista tulivat todella hyvät ystävät ja he tapasivat matkoillaan monia muitakin hienoja tovereita. Narka oppi virheistään ja oppi elämään ja olemaan ystävällisempi muille ja kunnioittamaan muita."


Razum lopetti huokaisten ja hymyili. Siinä oli ollut tarinaa kerrakseen, mutta viime aikaisista tarinoista tuo lieni ehdottomasti yksi hienoimmista.
"No, Falcon, mitä pidit?" Razum hymyili kuin tarinansa rampa-aasi kerrassaan ja katsahti jälleen pienesti kuuta ja sitten taas Faramiria, hivenen odottavasti.
Sever
 

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Siuri » 28. Joulu 2010 15:04

Razum vaikutti erilaiselta. Se vaikutti siltä, kuin todella eläisi tarinoiden keskellä. Falcon hymyili.
”Narkan tarina, sen haluaisin kuulla”, sanoi Falcon. Pian hänelläkin alkoi näkyä tuo samainen tarinankiilto silmissään. Falcon etsi mukavamman asennon. Se painoi päänsä jalkojensa päälle katsoen silti kuitenkin koko ajan Razumia.
Razum alkoi tarinoida. Tarinaa siivekkäästä hevosesta. Falcon kuunteli.

--

”Vau”, sai Falcon sanottua tarinan loputtua.
”Jos minulla olisi kädet, taputtaisin kovaa”, jatkoi hän naurahtaen. Harmikseen hänellä oli vain kaviot.
”Tuo oli mahtava tarina. Loistava”, jatkoi Falcon silmät kiiluen.
”Minulle tuli tuosta mieleen myös yksi tarina. Se ei tosin ole kovin onnellinen, ei. Se on synkkä”, sanoi Falcon huokaisten. Hymy katosi orin kasvoilta.
”Jos kuitenkin haluat kuulla sen, voin sen sinulle kertoa”, jatkoi Falcon ja yritti kaivaa tarinaansa päänsä sisältä. Falcon oli kuullut tämän vuosia sitten kisamatkoillaan. Silloin kun hevoset aikansa kuluksi kertoivat satuja toisilleen.
”Tarina alkaa pienestä kylästä..” alkoi Falcon kertoa. Toivottavasti se nyt muistaisi tämän.
”Kauan kauan aikaa sitten pienessä kylässä asui kimo tamma nimeltään Vanessa. Vanessa eli vanhempiensa kanssa suurella tilalla. Tila oli hylätty, eikä siellä ollut enää muuta elämää. Nämä kolme hevosta olivat eläneet koko ikänsä tällä samaisella tilalla. Tilan oli jättänyt vanha pariskunta, jotka vain salapeläisesti katosivat. Katoamisen jälkeen ei tilalla enää oltu käyty ja siltä paikka vaikuttikin; ladot ja rakennukset olivat lahonneet, ruoho kellastunut.. Paikka oli suorastaan karmiva. Silti hevoset eivät halunneet jättää kotiseutua. Vanhemmat, koska heidän koko elämänsä oli siellä, nuori tamma Vanessa ei halunnut lähteä kauaksi. Hän oli rakastunut. Kauempana kartanossa asui nuori komea ori, Valentin. Valentinin vanhemmat olivat kieltäneet rakkauden, heidän mielestään hänen olisi hyvä etsiä arvoistaan seuraa, mitä Vanessa ei ollut. Kaikesta huolimatta Valentinkin tunsi rakkautta Vanessaa kohtaan, vaikka muut yrittivätkin saada nämä tunteet pois.
Joka toinen yö tamma ja ori tapasivat salaa tilojen puolivälissä sijaitsevassa metsässä. Eräänä yönä Valentinin äiti sai tämän tietoonsa ja näinollen lähti seuraamaan poikaansa. Äitinsä järkyttyi huomatessaan Valentinin niin paljon huonompiarvoisen seurassa. Häntä suututti niin paljon, että hän palasi kotiinsa suunnittelemaan juonta, jolla pari saataisiin erotettua. Valentinin isä ei tiennyt näistä juonista mitään, vaan alkoi pikkuhiljaa suhtautua avoimesti parin suhteeseen. Tamman vanhemmat taas, he olivat hyvin onnellisia lapsensa puolesta. Silloin tällöin Valentinin isä tapasi myös Vanessaa, äitisä tietämättään tosin. Pian koitti kuitenkin tämä kohtalokas yö.
Vanessan ja Valentinin piti tavata metsässä. Vanessa odotti ja odotti, mutta oria ei näkynyt. Se alkoi huolestua ja toivoi, ettei mitään ole sattunut. Tamma päätti lähteä etsimään rakastaan, olihan sovitusta ajasta jo tunteja ja pian oli jo aamu.
”Valentin!” hän huuteli kävellessään kohti kartanoa. Mistään ei kuulunut ääntä, koko maa tuntui hiljaiselta. Pian Vanessa saavutti kartanon ja jäi sen portille. Kartanon pihakin näytti hyvin hiljaiselta. Tamma avasi suurehkon raollaan olevan portin ja käveli sisään. Se etsi tallin ja kävi etsimässä Valentinia sieltä.
”Valentin?” se huhuili, mutta ääntäkään ei kuulunut. Vanessa astui ulos tallista ja yritti pohtia, missä tämä ori oikein olisi. Hän kiersi koko kartanon alueen ympäri, kunnes luovutti. Vielä olisi yksi paikka. Järven ranta. Siellä Valentin ja Vanessa olivat tavanneet ensimmäisen kerran, ainoa yhteinen paikka, jonka molemmat tiesivät.
Tamma lähti kiireesti laukkaamaan kohti rantaa.
Rannalle päästessään Vanessa järkyttyi. Hiekka ympäriltä oli värjäytynyt paikottain punaiseksi. Keskellä rantaa makasi musta ori, eikä orista voinut erehtyä. Se oli Valentin.
Hevosen ruumis oli raadeltu ja se oli jätetty pitkäksi aikaa kärsimään rantaan.
”Valentin”, Vanessa sanoi itkien ja katsoi oria. Siinä ei näkynyt enää minkäänlaisia elonmerkkejä. Jos tamma olisi suunnistanut tänne heti, se olisi ehkä voitu pelastaa.
”Ei..” Vanessa sanoi ja jatkoi itkemistään rakkaansa vierellä.
Vierestä metsästä alkoi kuulua naurua. Eikä mitä tahansa, se oli orin äiti. Tamma astui metsästä esiin hullunkiilto silmissään.
”Tämä on teidän tarinanne loppu”, tamma sanoi.
”M-mitä tarkoitat”, Vanessa änkytti itkunsa seasta. Pikkuhiljaa asia alkoi valaistua hänellekin. Valentinen äiti oli tappanut poikansa.
”M-miksi?” Vanessa jatkoi, mutta se oli liian myöhäistä. Vanhempi tamma oli jo kiinni Vanessan kaulassa. Vanessa ei vastustellut.
”Minulla ei ole syytä elää, jos elämäni on viety minulta pois.” Pian kimo hevonen kaatui maahan mustan viereen. Vanha tamma lähti naureskellen pois paikalta takaisin kartanoon.”


Falcon lopetti.
”Kaikilla tarinoilla on kaunis loppu, tiedäthän?” hän sanoi, ja pian hymy nousi takaisin orin kasvoille. Ori palasi taas sisälle tarinaansa.

”Seuraavan kerran kimon tamman, Vanessan avattuaan silmänsä, se näki edessään mustan hahmon.
”Valentin?” tamma kysyi ihmetellen.
”Vanessa..” ori vastasi ja painoi turpansa Vanessan viileää turpaa vasten.
”Nyt voimme olla aina yhdessä. Edes kuolema ei voi meitä erottaa”; sanoi Valentin.
Ja näin päättyi Valentinin ja Vanessan loputon tarina. Entäpä tuo ilkeä tamma sitten?
Muutamia päiviä myöhemmin tamma heräsi kotoaan ja huhuili poikaansa. Kukaan ei vastannut. Tamma alkoi pikkuhiljaa muistaa edellispäivien tapahtumat.
”Ei, se ei voi olla totta!” sanoi tamma ymmärtäessään tekonsa. Tamma ei kestänyt enää elää, vaan hukuttautui järveen, jonka rannalle hän oli murhannut poikansa ja kauniin kimon tamman.”


Falcon piti pienen tauon.
”Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?” hän kysyi Razumilta yht äkkiä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 29. Joulu 2010 15:20

REZKIJ A RAZUM

Narkan tarina oli yksi Razumin sen hetkisistä suosikeista. Monistahan se tykkäsi ja lähes yhtä monia se suorastaan rakasti. Trubaduurin suusta pääsi lämmin naurahdus. Oli aina hienoa, jos joku piti hänen tarinoistaan, sillä juuri siksihän hän niitä keksi, kokosi ja kertoi.
"Kiitos, Falcon. On hienoa, kun kuuntelijat pitävät kertomistani tarinoista. Sehän niiden tarkoituksena onkin", Razum hymyili ja sitten fanaattinen kiilto silmiin palasi, kun Faramir oli valmis kertomaan oman tarinansa. Poni nyökkäsi odottavasti ja sulki sitten silmänsä, se yleensä kuunteli juuri silmät kiinni jolloin se pystyi keskittymään täysillä tarinaan. Ja sitten Falcon aloitti.

- - -

Razum avasi silmänsä, kun Falcon kertoi että jokaisella tarinalla oli kaunis loppu. Hopeanmusta nyökkäsi hymyillen ja kuunteli nyt lopun silmät auki. Tarina oli loistava ja se jos mikä sai Razumin aivosolut toimimaan. Rakkaustarina. Ah, niitäkin oriin mieleen oli kertynyt muutamia, kymmeniäkin.
"Todella upea tarina ja sinähän, toverini, olet oikein oiva tarinankertoja! Sinun pitäisi käyttää lahjojasi useamminkin!" hopeanmusta totesi täysin vilpittömästi ja puhtaasti sydämestään. Tuo tarina piti pitää mielessä, sillä siitä saisi ehkä jotain oivaa materiaalia nyt sillä hetkellä oleviin projekteihin.

Kysymys herätti Razumin hetkellisistä ajatuksistaan.
"Kuoleman jälkeinen elämä..." ori pohti ja maisteli kysymystä suussaan, kunnes se sitten nyökkäsi, hymyillen ihan pienesti, "kyllä, kyllä minä uskon. Uskon, ettei meidän tarinamme pääty tähän maalliseen elämään vaan että me elämme myös tuolla jossain muualla tai sitten synnymme eri henkilönä jossain vaiheessa takaisin tänne. Luulen ja haluan todellakin uskoa näin. Olisi aika karua, jos ainoa elämämme olisi tämä minkä täällä maan päällä, näissä henkilöhahmoissa, eläisimme."
Razum hengähti ja hymyili sitten Falconille. Sen päässä vilisi nyt tarinoita ja kaiken kaikkiaan Faramir oli todella mukavan ja hienon oloinen hevonen, joka varmasti jäisi Razumin mieleen.
"....olemmehan me kaikki osa yhtä suurta tarinaa. Tämä on vain tarina, jossa on erityisen paljon henkilöitä", hopeanmusta naurahti lämpimästi ja höristi paremmin korviaan Falconin suuntaan.
"Mutta ei sinulla sattuisi olemaan muita hienoja tarinoita? Tuo äskeinen oli todella upea rakkaustarina, jossa oli hieno loppu!"
Metsäponi katsoi Falconia ja mietti samalla mielessään joitain muita oivia tarinoita Narkan tarinan lisäksi. Ja olihan niitä, jos vain jaksoi kaivaa ja pohtia!
Sever
 

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Siuri » 08. Tammi 2011 00:04

”Oh, kiitos”, vastasi Falcon hieman yllättyneenäkin Razumin kommenttiin.
”Olisihan se mukavaa, jos useamminkin sattuisi tulemaan vastaan hevosia, jotka pitävät tarinoista”, Falcon sanoi ääneen ja katsoi hymyillen Razumia. Niitä ei tosiaan ollut montaa, vain muutamia. Viimeksi oli Salem, jolle Faramir oli kertonut joulusta ja joulupukista.
”Olet aivan oikeassa, kaikki on vain yhtä tarinaa, jossa kulkee monia juonia”, jatkoi Falcon Razumin ajatuksille. Hetken aikaa Falcon jäi pohtimaan tätä syvemmin. Kaikki tämä, koko elämä, maapallo.. Jokaisella henkilöllä on oma tarinansa, historiansa, tulevaisuutensa.. Silti kaikki tämä muodostaa kokonaisuudessaan vain yhden ainoan tarinan. Ori säpsähti Razumin jatkaessa puhumista.
”Lisää tarinoita? Kyllä niitä löytyy”, Falcon jatkoi hymyillen. Oli niin paljon, mistä kertoa. Minkä hän valitsisi.
”Oletko koskaan kuullut puhuttavan aavehevosesta? Jotkut väittävät sen olevan vain satua, jotkut taas väittävät nähneensä hänet vuoden kylmimpänä yönä”, Falcon aloittaa taas tarinansa.
”Siitä on jo kauan, hyvin hyvin kauan, kun tämä tarina on ensimmäistä kertaa kerrottu. Mutta ei, tämä henkilö ei ainoastaan kertonut tarinaa. Hän myös koki sen.”
Falcon piti pienen tauon ja hymyili. Hän aloitti tarinan aivan alusta.
Kaupungin reunamilla asui vanha pariskunta. Heillä oli ollut elämänsä aikana pihassaan talli, jossa oli hevosia. Talli oli nyt jo kuitenkin purettu, ja jäljellä oli vain pieni ruohoton maaläntti.
Pariskunnalla oli lapsi, joka oli jo vuosia sitten muuttanut omilleen perheensä kanssa. Lapselle oli kuitenkin käynyt onnettomuus, joten pariskunnan lapsenlapsi asettui asumaan isovanhempiensa luokse. Aluksi tyttö hieman pähkäili, millaista olisi elää maalla ulkopuolella kaikesta, mutta tottui lopulta ajatukseen. Tyttö muutti siis maalle.”

”Tämä ei liity millään tapaa tarinaan, mutta tässä on koko tarinan pohja. Oletan sinun tietävän, mikä on ihminen..” sanoi Falcon. Hän oli tainnut nähdä saarella muutamia hevosia, jotka tulivat vapaudesta. Hän todella toivoi, ettei hänen tarvitsisi kertoa ihmisestä enempää. Niinpä hän vaipui takaisin tarinaansa.
”Eräänä talviyönä oli hyvin paljon pakkasta ja satoi suuria hiutaleita. Tyttö ei saanut millään unta, vaan pyöri sängyssä. Muu perhe oli mennyt jo tunteja sitten nukkumaan. Tyttö luovutti ja puki ulkovaatteet päällensä miettien, jos raikas talvi-ilma auttaisi. Tyttö avasi hiljaa talon oven ja hiipi ulos. Hän päätti tehdä aivan lyhyen kävelyn metsässä ja palata sitten takaisin jälkiään pitkin.
Metsään astuessaan tytön tuli kylmä. Olihan luultavimmin talven kylmin yö tuloillaan. Tyttö kuitenkin oli varautunut keliin ja lähti syvemmälle metsää. Pian kuitenkin sää alkoi muuttua yllättäen.
Tuuli voimistui ja puista tippuivat lumet kylminä hiutaleina. Jopa metsässä, jossa puiden pitäisi pitää tuulensuojaa, tuuli paljon. Tytön oli vaikea edes nähdä eteensä. Silloin tyttö päätti kääntyä takaisin kotiin. Hän ei kuitenkaan ollut ottanut erästä asiaa huomioon; jäljet, jotka olisivat johtaneet tytön pois, olivat nyt peittyneet lumen alle. Tyttö kääntyi kuitenkin ympäri ja lähti suuntaan, jossa muisti kodin olevan. Se oli kuitenkin turhaa, koti ei ollut siellä suunnassa.
Tytön jalkoja alkoi pakottaa lumessa rämpiminen ja kävely, eikä voimia ollut juurikaan jatkaa matkaa. Eipä kauaakaan, kun tyttö kaatui voimattomana lumeen. Hiutaleet alkoivat peittää tyttöä.
’Älä luovuta’, kuului ääni. Ensi tyttö ajatteli äänen kuuluvan vain päästään ja jäi yhä makaamaan. Pian hän tunsi lämpimän henkäyksen poskellaan.
’Älä luovuta, ei ole enää pitkä matka.’ Tyttö avasi hitaasti silmänsä ja näki edessään valkean hevosen. Hän ei uskonut näkemäänsä todeksi, mutta nousi joka tapauksessa ylös maasta. Hevonen seisoi kuitenkin yhä tytön vierellä.
’Hyppää selkääni, vien sinut turvaan’, jatkui ääni. Tyttö luuli yhä näkevänsä ja kuulevansa harhoja, mutta koskiessaan hevosta, tämä tunsi sen lämmön. Tyttö katsoi ihmeissään kimoa, joka vain seisoi paikoillaan.
’Hyppää selkääni”, kimo hevonen toisti ja laskeutui matalemmalle. Tyttö oli yhä hämillään, mutta totteli ääntä päässään. Tyttö nousi kimon selkään ja tunsi voimiensa taas hiipuvan. Hän rojahti kimon kaulalle eikä pystynyt enää pitämään itseään pystyssä.

Seuraavan kerran avatessaan silmänsä, tyttö huomasi olevansa kotona. Kotona omassa sängyssään. Hän huokaisi ja hymyili, kaikki olikin ollut siis vain unta.
Tyttö käveli unisena keittiöön ja toivotti huomenet isoisälleen ja isoäidilleen.
’Näin todella erikoista unta viimeyönä’, tyttö sanoi yhä hymyillen.
’Älä, millaista?’ sanoi isoäiti ja jatkoi tiskaamistaan. Isoisä hörppi kahvia kupissaan sanomalehden takana.
Tyttö kertoi unensa isovanhemmilleen, jotka molemmat vain nauroivat. Tyttö istui aamupalapöytään isoisänsä kanssa.
’Kappas, viime yönä on rikottu tämän talven pakkaslukemat’, sanoi isoisä kääntäessään lehdestä sivua. Isoäiti myhäili vain itsekseen. Tyttö huomasi tämän, ja kysyi syytä hymyilyyn.
’Kerron kaiken myöhemmin’, isoäiti sanoi ja jatkoi hymyilemistään.

Illalla kun tytön oli aika taas mennä nukkumaan, tuli isoäiti koputtelemaan huoneen oveen. Hän tuli sisään ja istui sängyn laidalle.
’Kertoisitko uudestaan sen unesi?’ isoäiti pyysi ja hymyillen keskittyi kuuntelemaan kun tyttö ihmeissään kertoi kaiken alusta.
’Tuo.. ..unesi tuo niin paljon muistoja mieleen’, jatkoi isoäiti hymyillen. Hän alkoi melkein jopa itkeä. Tyttö katsoi isoäitiään kummissaan.
’Mitä tarkoitat?’ sai tyttö viimein kysyttyä.
’Se oli aikaa, kuin olin itse vielä nuori’, mummo aloitti.
’Pihassamme oli aikoinaan talli, jossa asui yksi hevonen. Hevosella ei ollut nimeä, mutta kutsuimme sitä Kuuraksi. Kuura oli nuori, kun hän eksyi metsään. Se oli karannut aitauksestaan ja lähtenyt seikkailemaan. Se ei kuitenkaan osannut enää kotiin. Kuura hirnui ja pärski, mutta kukaan ei kuullut. Se luopui toivosta ja jäi lumihankeen makaamaan. Se yö, jolloin hän katosi, oli kylmä ja luminen.
Minä olin silloin sinun ikäisesi, ja minulla oli paljon huolia. En saanut yöllä nukutuksi, joten lähdin metsään selvittämään ajatuksiani. Erotin metsän keskeltä kauempaa lumen seasta jotain metsään kuulumatonta, eikä kestänyt kauaa, kunnes tajusin sen Kuuraksi. Juoksin äkkiä hänen luokseen ja herättelin. Onnekseni Kuura ei ollut maannut kauaa lumessa, vaan nousi vielä omilla voimillaan ylös. Minun täytyi kuitenkin taluttaa hänet kotiin.
Vein Kuuran sisään ja lämmitin sille viltin valmiiksi. Vietin koko yön katsomassa, ettei Kuuralle ollut käynyt pahemmin, olihan hän ollut pakkasessa jo kauan.
Muutamia vuosia myöhemmin Kuura kuitenkin menehtyi vanhuuteen. Sen jälkeen on talli purettu.’ Isoäiti piti tauon.
’Kuura ei koskaan unohtanut, mitä tein hänelle, niinpä hän on kuolemansa jälkeen päättänyt hyvittää kaiken, vaikkei siihen ollut mitään syytä. Kuuralla kuitenkin oli suuri sydän ja hän halusi tehdä sen, mitä kuuluisi.
Kuura haudattiin entisen tallimme alle. Joka talvi, kylmimmän kuukauden kylmimpänä yönä Kuura kuitenkin palaa takaisin maan pinnalle ja etsii metsästä eksyneitä ihmisiä. Se on hänen kohtalonsa. Äitisi, hänkin oli kerran nuoruudessaan metsässä, mutta palasi sitten Kuuran kantamana. Aivan kuten sinäkin eilen’, tässä vaiheessa tyttö valahti aivan kalpeaksi, eikä saanut sanaa suustaan.
’Tiesimme, että olet tullut äitiisi ja isoäitiisi ja lähtisit kylmänä yönä metsään. Niinpä osasimme odottaa sinua, kun Kuura toi meidät ovellemme. Kannoimme sinut sänkyyn ja kiitimme Kuuraa parhaamme mukaan”, isoäiti lopetti kertomuksensa. Tyttö ei edelleenkään saanut mitään sanottua.
’Jotkut kutsuvat Kuuraa aavehevoseksi, jotkut nimittäin ovat nähneet hänet vain kaukaa. Minä en kutsuisi, minä tunsin Kuuran. Minä sanoisin häntä pikemminkin pelastajaksi, joka tekee sen, minkä parhaakseen näkee. Hän auttaa ihmisiä hädän hetkellä’, isoäiti sanoi vielä ja nousi sängyltä seisomaan. Hän toivotti hyvät yöt tytölle ja lähti hymyillen pois huoneesta. Tyttö ei edelleenkään osannut sanoa mitään. Vaikka kaikkien ajatusten keskellä hän ei meinannut saada unta, vaipui hän lopulta uniinsa.
Yhä tänäkin päivänä lähellä tuota taloa vaeltaa kimo hevonen etsimässä eksyneitä. Mutta näin tapahtuu vain talven kylmimmän kuukauden kylmimpänä yönä.”


Falcon lopetti tarinansa.
”Nyt on kerrottu tarinoita suun kuivumiseen saakka”, se sanoi hymyillen. Tarina oli paljon pidempi, kuin Falcon oli muistanut. Nyt se kuitenkin oli kerrottu siinä toivossa, että Razum saisi lisää tarinoita kokoelmiinsa.
”Taitaa olla taas sinun vuorosi”, se jatkoi ja jäi odottelemaan toisen tarinan alkua.
Ilta oli jo pitkällä. Falconia alkoi hiljalleen väsyttää. Se jaksoi yhä kuunnella tarinoita, muttei ollut varma, olisiko valmis itse kertomaan näitä. Falcon piti kuitenkin silmänsä auki ja halusi kuulla lisää Razumin kertomuksia

[Anteeks kesto, nyt kuitenkin vastattu :'D]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 12. Tammi 2011 16:09

REZKIJ A RAZUM

Razum oli hiljaa, kuunteli vain Faramiria ja sen ilme piristyi heti kun toinen kertoi, että sillä oli vieläkin tarinoita kerrottavanaan. Hymy harppoi kasvoilleen ja katse pysyi intensiivisen fanaattisena Faramirissa. Hiljaa ori pudisti päätään, toisen kysyessä että tiesikö hän tarinaa aavehevosesta. Olihan noita tarinoita kuultu kummitushevosista ja ties mistä, muttei aavehevosesta. Ja sitä paitsi, se olisi ihan sama vaikka tarina olisi jo kertaalleen kuultu koska koskaan se ei ole samanlainen kun joku muu kertoo sen. Razum sulki jälleen silmänsä kun kirjava aloitti. Tarina, tarina, tarina.

Falconin poiketessa tarinasta ja kysyessä että tiesikö Razum mikä on ihminen, niin ori nyökkäsi avaamatta kuitenkaan silmiään. Sen verran hän muisti, että tiesi kyllä mikä ihminen oli. Se kahdella jalalla kulkeva olento, jotka pitivät hevosia työkaluinaan ja ratsastivat ja harrastivat niiden kanssa. Sitten ori vain jatkoi tarinan kuuntelua. Se oli mielenkiintoinen. Erilainen ja jokaisen sanan, Faramirin puheesta kohoavat intonaatiot ja äänenvivahteet Razum tallensi melkein pohjattomaan muistiinsa - sieltä se voisi sitten aina muistella tätä tarinaa ja ehkä ottaa vinkkejä omiinsa. Näinhän se oli.

- - - -

"Kaunis tarina ja olet kyllä todella etevä kertoja. Et sössötä, vaan puhut selkeästi ja hienosti ja sinua olisi ilo kuulla useamminkin", Razum sanoi sitten kun Faramir lopetti tarinansa ja hopeanmusta vihdoin avasi jälleen silmänsä. Pienesti alkoi tuota metsäponilaistakin ramaisemaan mutta se oli kyllä valmis kertomaan tarinan kun sitä siltä kysyttiin. Hetken sen tosin piti miettiä että mikä olisi hyvä tarina. Ori mietti, mietti ja mietti, kunnes leveä hymy syntyi jälleen sen kasvoille ja se katsahti Faramiriin.
"Tämä tarina on myytti, johon olen hieman sekoittanut lisää sisältöä muista tarinoista. Sillä ei oikeastaan ole nimeä, mutta se kertoo siitä kuinka eräs hevonen, Daraios, vapautti laumansa erään tyrannin kynsistä, rakastui palavasti erääseen yksisarviseen, mutta kuoli lopulta taistellessaan Pahaa vastaan".

Daraios. Hieno soturi, joka puolusti heikoimpiaan. Soturi, jonka nimi voisi ansaita paikan tähdistössä. Sen kultainen harja kimalteli tulisena auringon säteiden alla ja sen karva oli kuin merenrannan hiekka. Silmät olivat tulta ja tappuraa, mutta jokin lempeys niistäkin näkyi. Daraioksesta pitivät kaikki ja se olikin asunut laumassa, jonka johtajaksi sen kuului täysi-ikäisenä tulla, mutta ennen kuin Daraios oli saanut otettua johtajuuden niin laumoja valtaansa alistanut yksisilmäinen tyranni Okilles otti johtajan paikan myös Daraioksen laumassa ja karkotti Daraioksen kauas pois, koska nuori sotilas ei suostunut alistumaan tyrannin tahtoon. Niinpä tuo kultainen ori vaelteli pitkän aikaa yksin, kehitellen suunnitelmaansa. Sen mukaan liittyi eräs iso hevonen, nimeltään Pirkka, ja heistä tuli lojaaleimmat ystävät mitä maa voi päällään kantaa.
"Voimani eivät yksin riitä tuhoamaan Okillesta, Pirkka. Tarvitsen miehiä, mutten voi uhrata oman laumani vuoksi muita", Daraios pohti kun he lepäsivät pitkän päivän jälkeen tähtitaivaan alla. Pirkka kuunteli, ei se puhua osannut. Se elehti ilmeillään ja teoillaan ja Daraios tiesi, että Pirkka olisi aina sen tukena ja nytkin Pirkka varmasti kuunteli hänen murheitaan.

Yöllä Pirkka lähti katsastelemaan huomispäivän reittiä ja jätti Daraioksen yksinään niitylle. Sotilas näki hämmentävää unta. Kaunis yksisarvinen johdatti sitä kohti Okillesta ja seuraava muistikuva oli kun Daraios oli oman laumansa kruunattu kuningas ja tuo yksisarvinen oli puoliso hänen rinnallaan. Daraios heräsikin sydän sykähdellen, mutta ympärillä ei näkynyt yksisarvista, mutta jostain kuului hento ääni.
"Löydä voima sydämestäsi, Daraios, Daflaerlin hevosten kruunaamaton kuningas. Sinut tullaan jonakin päivänä kruunaamaan ja silloin loistat kirkkaammin kuin kukaan muu ennen sinua tai sinun jälkeesi."
"Kuka olet? Tule esiin!" Daraios huusi ja nousi pystyyn.
"En, mutta autan sinua matkallasi ja kun aika koittaa, niin laukkaan avuksesi. Odota minua seitsemännen päivän päästä illankajossa, silloin toteutuu Viisaiden ennustus", hento ääni kävi hetki hetkeltä hennommaksi ja vaikka Daraios kuinka etsi ja huusi, niin ääni ei enää palannut, mutta se sai soturin sydämen sykkimään.

Ja lopulta koitti seitsemännen päivän ilta ja Daraios oli Okilleksen valtakunnan portilla. Okilleksen palatsi oli raunio entisestään ja hevoset näyttivät nälkiintyneiltä. Missään ei kasvanut enää mitään. Daraios ja Pirkka onnistuivat harhauttamaan vartijat ja pian Daraios joutui kohtaamaan Okilleksen, mutta ennen kuin taistelu alkoi niin Daraioksen eteen ilmestyi hopeanvaalea yksisarvistamma joka painoi sarvellaan Daraioksen otsaa ja Daraios sai päälleen hopeisen haarniskan.
"Et voita minua tuollaisen pikku neitosen taikajutun avulla, Daraios. Minä olen kuningas, ainoastaan minä! Ei kukaan muu!" Okilles nauroi nauruaan, mutta pahaksi onnekseen kohtasi loppunsa taistelussa, jossa Daraios ei haavoittunut juuri ollenkaan. Taistelun jälkeen haarniska katosi ja jokainen taistelua seurannut hevonen yhtyi hurraahuutoihin.

Daraioksesta kruunattiin kuningas ja jokainen Okilleksen vallan alla elänyt lauma halusi jäädä Daraioksen valtakuntaan. Daraioksen valtakunta lähti kukoistamaan ja sen ei tarvinnut hallita yksin. Yksisarvinen, Sëmmaréil, hallitsi yhdessä Daraioksen kanssa. Rakkaus oli soturin puolelta roihahtanut jo silloin kun tuo oli vain kuullut hennon äänen, mutta kun Sëmmaréil oli näyttäytynyt hänelle ensimmäisen kerran, niin Daraios ei voinut enää hillitä sydäntään, mutta onneksi tamma jäi kuin jäikin hänen vierelleen ja he saivat yhdessä pojan, Dasrärielin, josta Viisaat ennustivat Daraioksen perijää ja josta kuulemma tultaisiin kertomaan yhtä mittavia tarinoita kuin isästään.

Daraios eli ja vanheni, Sëmmaréilin pysyessä yhtä kauniina kuin aina. Daflaerlin hevosten historiankirjoihin lisättiin kuitenkin vielä yksi tapahtuma, joka on ylitse muiden. Okilles oli pitänyt hallinnassaan Pahaa, suurta hevosenkaltaista olentoa, jolla kuitenkin oli alligaattorin häntä, antiloopin sarvet, kissapedon sapellihampaat sekä harja kuin leijonalla. Paha oli pysynyt Viisaiden taikojen avulla kurissa, mutta lopulta se pääsi jotenkin vapaaksi ja uhmasi Daflaerlin hevosvaltakuntaa. Daraios kävi taistoon pedon kanssa eräällä vuorella, jossa se taisteli putkeen seitsemän päivää ja seitsemän yötä josta viimeisenä Daraios taikoi vuoren kahtia, jotta Paha tippuisi maan uumeniin. Daraios uhrasi samalla itsensä, sillä taika, jonka Viisaat olivat sille lahjoittaneet, vaati vastapalkaksi kuninkaan hengen. Sëmmaréil suri ja, vaikkei yksisarviset kuolleetkaan yleensä, kuoli suruunsa. Dasrärielista kruunattiin uusi kuningas ja isänsä tavoin hän hallitsi viisaasti ja kaikki kunnioittivat häntä.

Sanotaan, että silloin kun joku tulivuori purkautuu niin Daraios siellä vielä mittelee maailman pahuutta vastaan ja kun sataa oikein rankasti niin Sëmmaréil itkee puolisonsa puolesta.


"Siinäpä tosiaan oli tarinaa kerrakseen. Tämä on kyllä myös eräs lempimyyteistäni. Suukin alkoi jo hieman kuivahtamaan", Razum totesi hymyillen kun lopetti tarinansa,
"mutta, mitä sinä pidit tästä Daraioksen myytistä, Falcon?"
Metsäponilainen katsoi toista hymy suupielissään ja haukotteli nopeasti. Tämä ilta oli kyllä ollut hyvin antoista.
Sever
 

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Siuri » 14. Tammi 2011 21:35

”Kiitos kohteliaisuudesta, mutta sinulle en kylläkään vedä vertoja tarinoinnissa”, Falcon vastasi naurahtaen kevyesti perään. Eikä se ollut ihmekään, olihan toinen kerännyt jo paljon tarinoita itselleen, tai näin Falcon ainakin oli ymmärtänyt. Hän oli oikeastaan jopa melko onnellinen siitä, että joku osaa arvostaa näinkin pientä asiaa elämässä, kuin tarinat. Tarinathan ne ovat kaikkien alku ja juuri, mutta harvoin niitä tulee kerrottua eteenpäin muille. Mikäs siinä, loistavaa ajanvietettä. Ei tarvita turhia sanoja tai pitkiä hiljaisia hetkiä. Riittää kuin omistaa suun ja korvat.
Falcon huomasi sivusilmällä hymyn leviävän Razumin kasvoille. Ori käänty häntä kohti ja alkoi hymyillä itsekin. Toinen taisi keksiä lisää tarinoita?
Falconin hymy vain jatkui, kun Razum mainitsi yksisarvisen. Sillähän näitä satuhevosia riitti! Mukavaa kuulla vihdoinkin tällaisia hieman erilaisia tarinoita.

---

Razum lopetti tarinansa. Falcon oli taas huomattavasti piristynyt väsymyksestään kuunnellessaan tätä mielenkiintoista katkelmaa.
”Se oli todella mystinen”, sai Falcon vain aluksi kommentoitua. Se mietti hetken, kuinka voisi täydentää ajatuksiaan.
”Pidin päähenkilö Daraiosen luonteesta, hän oli niin.. ..rohkea! Silti ystävällinen ja uskollinen”, Falcon jatkoi ja hymyili. Tuota tarinaa voisi varmasti joskus kertoa eteenpäin, jos joku pyytäisi kertomaan jotain fantasiaan liittyvää. Razum tosiaan osasi tarinoida.
”Pidin ja pidän muissakin tarinoissa onnellisista lopuista. Ne eivät koskaan jätä tyhjää tunnetta sisälle. Jos taas tarinat loppuvat hyvän kuolemaan.. no minusta sellaiset tarinat kaipaavat aina jatkoa, tiedäthän? Niin, että hyvä voittaisi joka tapauksessa”; Falcon jatkoi. Hän oli selittänyt tätä jo aikaisemminkin, mutta nyt se tuli uudestaan esille. Vaikka maailmassa oli paljon hyviä tarinoita, jotka loppuvat huonosti, eivät ne ole mitään hyviin loppuihin verrattuna.

Falcon haukotteli syvään ja kääntyi taas katsomaan Razumia. Sen pää oli edelleen painamassa jalkojen päällä. Silmät alkoivat nyt jo viimeistään pikkuhiljaa valua kiinni.
”Mitä luulet, joko tämän illan tarinat on tarinoitu?” Falcon kysyi ja vilkaisi vielä sivusilmällä Razumia. Sitä todella väsytti, päivä oli ollut rankka, ja edelliset päivät vielä rankempia. Niin paljon oli tapahtunut Falconin elämässä viimeisten päivien aikana.
Huomenna olisi aika päättää Razumin jatkosta, ehkäpä Falconin olisi turvallisinta saattaa Razum lähelle rajoja? Eiväthän hevoset kovin kaukana rajasta olleet, ei siis ihmekään, jos Razum oli eksynyt näille main. Jokea seuraamalla pääsisi helposti nimittäin metsäponien alueilta tänne, aivan kuten Falcon itse oli kävellyt muutamia päiviä sitten. Onneksi matkan väsymys oli jo ehtinyt laantua.
”Mietin tässä huomista”, Falcon aloitti ääneen tällä kertaa.
”Olethan palaamassa takaisin metsäponien alueille?” se jatkoi kysymällä. Razum ainakin vaikutti viisaalta, ehkäpä hän myös osaisi käyttäytyä viisaasti. Falcon oli melko varma, että Razum palaisi takaisin ilman tappelua, vaikka orit olivat tunteneet vasta hetken. Jokin Razumissa kuitenkin toi turvallista ja luotettavaa oloa Falconille. Ensivaikutelma ainakin oli ollut mukava.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 20. Tammi 2011 21:00

REZKIJ A RAZUM

Razumin kasvoilla sen kuin vain pysytteli tuo ominainen hymy ja se vielä leveni kun Falcon vielä kommentoi tarinaa. Pikkuori nyökkäili iloisena.
"Daraios onkin yksi hienoimmista hahmoista, omasta mielestäni. Vaikka olihan Narkakin omalla tavallaan hieno, koska oppi virheistään", Razum pölötti ja kuunteli sitten jälleen Faramiria. Totta, hänkin piti kyllä onnellisista lopuista, mutta joskus traagisetkin loput olivat oikein nautittavia.
"Onnelliset loput ovatkin mukavia ja omasta mielestäni Daraioksen tarinassakin on jokseenkin onnellinen loppu sillä ehkäpä Sëmmaréil ja Daraios ovat taas yhdessä jossakin tuonpuoleisessa", hopeanmusta totesi hymyillen, "aivan kuten sinun tarinassasi!"

Pieni haukotus karkasi myös Razumilta, ilmeisesti haukotus todellakin oli tarttuvaa.
"Eivätköhän ne ole tältä illalta tässä, vaikka mieleni kovin halajaisikin uusia tarinoita, niin kehoni kyllä kielii lievästä väsymyksestä, mikä johtuu suhteellisen pitkästä kävelymatkastani", poniori selitti hymyssä suin ja haukotellen jälleen uudelleen. Se höristi sivuille lupsahtaneita korviaan Faramirin jälleen puhuessa. Niin, kaipa sen olisi pakko palata takaisin metsäponien alueelle, sillä ei se halunnut kuitenkaan rikkoa tätä orastavaa ystävyyssuhdetta Falconin kanssa inttämällä vastaan. Ja onneksi se oli törmännyt tähän lehmänkirjavaan, josta se huomasi todella pitävänsä!
"Olen kyllä, jos vain voinet hieman avustaa minua tien löytämisessä. Rajat ovat minulle vielä kovin epäselkeät, niin siksi valitettavasti jouduin tälle puolen rajaa", Razum naurahti lämpimästi ja se kyllä oli totta. Eihän hänen virallinen aikomuksensa ollutkaan, se ei vain yksinkertaisesti tiennyt missä raja oikeastaan meni. No, toisaalta uteliaisuutensa vuoksi se tulisi varmaan jossain vaiheessa rikkomaan rajoja, mutta ei nyt, ei.
"Pitää opetella tunnistamaan tässä ajan myötä rajat paremmin. Eihän kukaan toki ole seppä syntyessään", ori naurahti ja haukotteli taas oikein makeasti. Silmätkin alkoivat lupsahdella jälleen kiinni ja pää nuokkui.
"Eiköhän olisi aika siis viettää kunnon torkkutauko ja lähteä matkaan aamusella", Razum totesi hymyillen, silmät tosin jo suljettuina, "joten toivotan kauniita unia!"

- - - - - - -

Aurinko oli jo taivuttanut kuun pois paikaltaan ja nyt tuo keltainen möhkäle levitteli säteitään ympäri Caraliaa ja kosketteli myös Razumin turkkia ja silmiä, karistaen unihiekat pois. Siristellen pikkuori avasi silmiään ja haukotteli, käännellen korvia eri suuntiin kuin olisi venyttänyt niitä. Se oli kyllä torkkunut todella makeasti vaikka ponina sen aistit olivatkin aina jollakin tapaa valppaina. Ori katsahti Falconiin hymyillen ja nousi sitten hivenen kankeasti ylös, venytellen sitten vuoron perään jalkojaan.
"Oh, olipas hieman kankeaa nousta ylös nyt kun illasta asti makasi paikallaan. No, mitäpä sitä ei tekisi täydellisen tarinatuokion takia!" Razum naurahti ja suuntasi sitten joelle hieman vettä juomaan. Kohta olisi aika palata jälleen takaisin metsäponien luokse ja hyvästellä Falcon. Harmi, hän olisi kyllä viettänyt pidemmänkin tovin tämän kirjavan kanssa. Ei, ei hän tulisi koskaan unohtamaan tätä uutta ystävää, joka osasi vielä tarinoidakin hyvin!
"Vesi oli mukavan virkistävää ja niin on olokin. Tuli torkuttua hyvin", Razum ravisteli hivenen sotkuista harjaansa ja katsahti sitten jälleen Faramiriin, "olisiko sitten aika lähteä?"

[[ Ja tässä on sovittu aikahyppy mukana o/ ]]
Sever
 

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Siuri » 30. Tammi 2011 11:55

Hymyillen Falcon katsoi oria. Se oli oikeastaan helpottunut, että Razum oli myös väsynyt. Vaikka Falconilla oli tapana kukkua myöhään pystyssä, tänään sitä väsytti. Ja olihan yökin jo pitkällä, ei ihmekään siis.
”Tottakai voin auttaa, tie on helppo. Mutta jutellaan siitä huomenna lisää”, sanoi Falcon, kun toinen pyysi apua. Falcon oli jopa hieman otettu siitä, että hänen apuaan tarvittiin, ja osasihan hän jo reitinkin. Siitä oli tuskin viikkoakaan, kun Falcon oli käynyt suorittamassa tehtävänsä johtajattaren hyväksi.
Falcon naurahti Razumin sanavalinnalle. Aivan kuin hänen suustaan tuo sanonta sepästä. Olihan hän itsekin käyttänyt sitä monesti.
”Ymmärrän sinua hyvin, kaikki me olemme joskus olleet ensikertalaisia. Itse eksyin alkuaikoina myös vieraan lauman alueelle, mutta palasin pian takaisin”, sanoi Falcon hymyillen. Se oli ollut onneksi vain nopea käynti ja Falcon oli ymmärtänyt olevansa poissa ylänköhevästen mailta.
”Tehdään niin”, Falcon sanoi ja painoi silmänsä kiinni.
”Samoin sinulle.”

- - - - -

Falcon heräsi vaimeaan ääneen, joka kuului viereltä. Se kuuli ystävänsä heräävän. Falcon veti ilmaa sieraimiinsa ja oikoi jalkansa suoriksi. Se oli yöllä kellahtanut kyljelleen selkä oria päin.
Falcon kuuli heräämiseltään, kun ori nousi seisomaan. Se katsoi olkansa yli vierasta ja hymyili.
Falcon naurahti Razumin sanoille ja kömpi itsekin ylös.
”Totta”, se vastasi, kun tunsi kankeuden omissa jaloissaankin. Falcon katsoi joelle kävelevää oria. Se pudisti päästään unenrippeet pois ja alkoi miettiä. Ori olisi vietävä takaisin alueilleen. Onneksi se ei ollut saanut yöllä päähänsä vain lähteä. Razum vaikutti ainakin luotettavalta, Falcon ei nähnyt mitään syytä epäillä häntä.
Faramir asteli orin puhuessa joelle hänen viereensä. Se ei kuitenkaan juonut vettä, vaan tuli vain seuraksi.
”Niin tuli”, se vastasi hymyllen. Falcon ei tainnut olla aamuisin kovin puhelias, tai ehkä sen oli vaikea vain unessa miettiä tarkemmin muiden sanoja.
”Lähteä? Juu, lähdetään vain”, se vastasi hymyillen ja sekavasti, aamu-uninen kun oli.
Falcon lähti kävelemään joen väärää puolta länttä kohti. Väärää siksi, että viimeksi hän oli kävellyt juuri tuota toista.
”Voin johdattaa sinut ylänköhevosten rajoille, lehtimetsän ja havumetsän liittymäkohtaan. Siitä eteenpäin reitti on todella helppo, mutta meidän täytyy ylittää joki jossain välissä. Haluatko tehdä sen nyt vai myöhemmin?” kysyi Falcon. Tällä puolen olisi risteyskohta, jonka yli joutuisi myös kulkemaan, mutta reitti oli helpompi toisin päin, niin päin, kun Falcon oli sen mennyt.
”Sinun täytyy vain matkata aivan joenviertä pitkin. Matkalla tulee eteesi pala jäätikköä, mutta sen jälkeen pääset sademetsään. Sademetsässä joki jatkuu yhä, kunnes eteesi tulee lampi. Lammen toisella puolella on metsäponien alueet. En valitettavasti voi neuvoa tämän enempää, mutta luulisin ohjeiden olevan selkeät. Itse pääsin näillä perille”, lopetti Falcon selityksenä. Hän toivoi, että ohjeet olisivat menneet Razumin päähän.
”Mistä päin maailmaa sinä muuten olet kotoisin?” Faramir kysyi pian. Ilta oli mennyt tarinoiden merkeissä, joten perusasiat olivat unohtuneet täysin.
”Olisi mukava kuulla muutenkin menneisyydestäsi, kuinka olet tälle saarelle joutunut ja paljon edellisestä kodistasi. Niin nyt kun tässä tätä aikaa riittää”, se jatkoi hymyillen. Falconia kiinnosti syystä tai toisesta muiden hevosten edellinen elämä. Hänen elämänsähän ei ollut kovinkaan erikoista, mutta muiden saattoi olla. Ja miten sitten määritellään erikoinen, toisen mielestä Falconin tarina saattoi olla kovinkin mielenkiintoinen, jonkun muun taas hyvin pitkäveteinen.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Milloin aamu alkanevi?

ViestiKirjoittaja Sever » 07. Helmi 2011 16:40

REZKIJ A RAZUM

Razum hymyili, hymyili varmaan lähes koko ajan tuntematta itseään kuitenkaan sen hölmömmäksi. Tai kyllähän se välillä tunsikin itsensä vähän pöhköksi kun hymyili koko ajan, mutta ei sille mitään mahtanut.
"Ylitetään joki vaikka myöhemmin. Tuossa vierellähän se kulkee", Razum hymähti ja katsahti jokea. Joki oli sen kaveri, vesi oli sille muutenkin tärkeä elementti jota ilman se tuntisi itsensä varmaan hyvinkin orvoksi. Olihan se pitkän matkaa vain ajelehtinyt virran viemänä ja herännyt sitten tuon aineen viereltä. Se oli hellästi, tai ehkä vähemmän hellästi, kuljettanut hänet rantaan - ei ollut hukuttanut tai tappanut. Vesi oli tärkeä ystävä, aivan kuten kuukin, niin hölmöltä kuin se saattoikin kuulostaa.
"Enköhän minä onnistu ja ehkä matkalla tapaan vielä jonkun joka voi neuvoa edemmäs. Kunhan nyt vain suurinpiirtein saan osviittaa siitä, missä mikin paikka ja raja on", ori hymähti leppoisasti ja lähti kävelemään joen viertä pitkin verkkaista tahtia.

Kysymys. Toinenkin. Menneisyydestä. Pieni surumielinen häivähdys käväisi pienen oriin silmissä, mutta se oli poissa yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin.
"Ihmisten mailta, sen verran osaan sanoa", Razum aloitti sitä tarinaa, joka häneltä kokonaan uupui. Se tarina, ainoa niistä, jota hän ei ollut saanut edes aloitettua. Ei sitä alkuperäistä tarinaa, vain sen jatko-osan, mutta jatko-osa oli jatko-osa, ei se ollut sama asia.
"Elämäni suurin tarina on minulta aivan kateissa. Niinkin paljon kuin sitä toivon ja koko sydämestäni haluan, niin en kykene muistamaan kuin pieniä harmaita pätkiä sieltä täältä. Menneisyyteni on minulle tuntematon tarina - en tiedä kuin miten sen jatko-osa on tähän asti kerrottu", Razum selitti ääni hieman hiljaisempana kuin yleensä. Ori hengähti kerran ja katsahti sitten nopeasti Falconia hymyillen.
"En tiedä kuinka sellainen tarina kuin menneisyys voi hukkua, mutta niin vain kävi. Muistan joitakin ihmisiä, hymyileviä kasvoja, mutta en muista heitä paremmin. Viimeiset ja menneisyydestäni pinttyneimmät kuvat ovat inhottavia ja ehkä alkuperäisen osan loppu ei ollut kaikista onnellisin", ori jatkoi selittämistään, kuin hänen elämänsä olisi tarinaa - tai niinhän se oli, Razumin mielestä. Jokaisella oli oma tarina kerrottavanaan, mutta hänellä taas ei.
"Muistan savun hajun, tulen ja joidenkin hevosten huudot, jotka riipivät yhä mieltäni. Sitten muistan veden, kuinka se sulki syleilyynsä. Taisin menettää tajuntani jossain vaiheessa. Luultavasti matkalla tänne tapahtui jotakin, joka vei muistini, sillä kun heräsin meren rannalta täällä Caraliassa, niin en muistanut enää mitään ja joka paikkaa särki ihan julmetusti - varsinkin päätä", hopeanmusta kertoili hiljaisella, mutta kuitenkin tarpeeksi kuuluvalla äänellä, hymähtäen kertomuksensa perään. Jälleenkään se ei tiennyt miten Falcon häneen nyt suhtautuisi, mutta täysin vilpittömästi hän kertoi oman tarinansa - tai siis sen minkä muisti.
"Jatko-osa alkoikin täällä Caraliassa ja on vielä keskeneräinen. Päähenkilö koittaa löytää muistiaan, samalla kun seikkailee Caralia-nimisellä saarella", ori totesi hymyillen leveästi ja katsahti jälleen Faramiria.

Joki liplatti vieressä. Se kuulosti aina niin sointuisalta ja mukavalta.
"En tiedä, mitä mahdat minusta nyt ajatella, mutta sellainen on uupuva menneisyyteni. Toivon vielä joskus löytäväni sen kokonaan, koska välillä se nakertaa sieluani kunnolla, mutta suurimman osan ajasta elän vain uutta elämää ajatellen. Turha sitä on kai jähmettyä menneeseen", Razum hymähti, ottaen muutaman terhakkaan kuvainnollisen askeleen eteenpäin.
"Mutta riittää minusta! Kerropas sinä, Faramir, hieman itsestäsi. Uskoisin että sinulla on tässä tapauksessa paljon hienompi tarina kerrottavanasi kuin minulla, muistivammaisella pikkuponilla!" hopeanmusta nauroi lämpimästi ja höristi korviaan Falconin suuntaan. Toinen vaikutti hyvin luotettavalta, rauhalliselta hevoselta, josta Razum piti jo nyt hyvin paljon. Ainakin hopeanmusta jo pystyi vilpittömästi toteamaan, että Faramir oli hänelle ystävä.


[[ Hihii! Sain vihdoin vastattua! ]]
Sever
 

Seuraava

Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron