Tukehdunko yksinäisyyteen vai väsymykseen? Toiseen niistä.

Joen leveys, syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelevat suuresti juoksun eri kohdissa. Joissakin paikoissa joki virtaa matalana ja lempeänä, ja hiekkapohjaiset särkät soveltuvat mainiosti uimiseen. Paikoittain joen virtaus on kuitenkin vaarallisen voimakasta ja saattaa viedä varomattoman joenylittäjän mukanaan. Keväällä lumien sulettua joki saattaa paikoitellen tulvia.

Tukehdunko yksinäisyyteen vai väsymykseen? Toiseen niistä.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 18. Joulu 2010 20:55

[Yksinpeli.]

ZOE

Töksähtäen pysähdyin lähelle joen uomaa. Huokaisin raskaasti, vilkaisten vatsaani. Se oli jo melko suuri, hölskyi kun onnuin eteenpäin. Vauhtinihan ei ollut järin nopeaa, joten varsalla oli varmaan ihan hyvät oltavat. Ainakin jalkani kesti vielä. Tosin, joka aamu oli pirun vaikeaa nousta ylös kun piti samaan aikaan varoa pallovatsaa ja kivuliasta etujalkaa. Tukahdutin uikahduksen nojatessani etujalalle, jotta voisin juoda hieman. Vesi oli melko jäistä ja hileistä, mutta mitä väliä. Jano ainakin lähti. Maha tuntui ihan kasvavan silmissä. No, mitä muuta voisi olettaakkaan? Oletettavasti varsasta tulisi isompi kuin minä, mutta mitäpä sitä murehtimaan? Olin viimein onnellinen. Minulla oli perhe. Kohta oma varsa hoidettavana. Hymyilin tyytyväisenä. Mutta sitten vasta muistin Ravenin. Niin, entäs hän? Rakas pieni Raven? Miten hän suhtautuisi kun ilmottaisin että minulla oli perhe? En tuntenut häntä kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Tajusin sen nyt. En todellakaan tuntenut häntä tarpeeksi hyvin. Mutta silti rakastin mustaa varsaa kuin omaa poikaani. Hänestä todella oli tullut kuin oma. Kyynel vierähti silmäkulmastani. Kauhistuneena tuijotin sen matkaa lumihankeen.
Mikä minuun oikein oli mennyt?
Itken kokoajan Lawlessin ja Rayon tapaamisen jälkeen. Oliko sydämeni oikeasti pehmenemässä? Olinko huomaamattani laskenut sen muureja alaspäin? En ollut. Mutta joku oli tunkeutunut siitä raa'asti läpi, jättäen ammottavan aukon suojaavaan muuriin. Rayon mentävä aukko. Huomasin sen heti. Hetken minua huimasi ja olin kaatua, mutta otin sitten tukea kaikille kolmelle jalalleni, jakaen lisääntyneen painoni mahdollisimman tasaisesti.

Olo oli kamala. Tuntui etten voisi koskaan toipua itkuisuudestani. Mutta enköhän minä siitä toipuisi. Helpostikkin. Sen mitä olin elämäni varrelta oppinut, oli kaikki otettava vastaan pystypäin. Se tulee sitten kun tulee. Kipu ja yksinäisyys oli ollut minulle aina tuttuja asioita, mutta nykyään ne tuntuivat lähes kaksinkertaisilta. Sen kuitenkin tiesin että seuraavan vuoden aikana en olisi yksin. Enkä siitä eteenpäin. Minulla olisi aina Rayo - jollei hän tekisi itselleen jotain, mutta sitä en halunnut ajatella - sekä jälkikasvuni. Mutta sekin lähtisi joskus luotani. Ennen tai jälkeen minun lähtöni. Menin varovasti makuulleni, varoen sekä jalkaa että vatsaa. Tiesin että saisin varsan pian pois vatsastani, en ihan varma kuinka pian, mutta pian. Sitä ennen minun kannattaisi etsiskellä Rayo käsiini. Jotta saisin edes jotain tukea synnytykseen. Mutta hänet tuntien, se olisin minä joka siinä vaiheessa tukisi. Sekä varsaa että Rayoa. Nukahdin rauhalliseen uneen viileällä lumipatjallani.

ZOE POISTUU PALLOMAHANSA KERA.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Paluu Joki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron