Somebody That I Used to Know

Suon laitamilla on varsin turvallista seutua, havupuiden asuttamaa korpea, mutta mitä syvemmälle menee sitä petollisemmaksi käy maasto. Tukevalta näyttänyt sammalmätäs saattaa upottaa varomattoman kulkijan suonsilmäkkeeseen. Pimeällä suolla näkyy usein virvatulia.

Somebody That I Used to Know

ViestiKirjoittaja Herne » 06. Tammi 2012 19:55

//Hennu with Daga, tänne päin! :)
+ kiitoksia otsikosta, helpotti... xD


Hugging Warms

Kuinka ori olikaan eksynyt sellaiselle seudulle? Maisema oli Hukan mielestä karhuko, sellainen jotenkin vaarallisen näköinen paikkahan se oli, kun rautias oli tottunut tukevaan maahan ja tasaisiin kenttiin. Siellä maa oli kumman vetistä, upottavaa ja hassua, Hukka joutui katsomaan tarkkaan mihin kavionsa asetti, eikä se miellyttänyt täysiveristä laisinkaan. Ori tunsi olonsa hyvin epävarmaksi, ja katui jo sitä että oli lähtenyt siihen suuntaan.

Puitakin oli niin harvassa... Mihinkäs sellainen punertava suhteellisen suuri eläin pääsisikään piiloon, jos vaara yllättäisi? Hukka arveli olevansa vielä toistaiseksi ihan hyvässä kunnossa, mutta ei hän siltikään mahtuisi jonkun kitukasvuisen männynkäppyrän taakse lymyilemään petoeläimiltä. Tosin... nyt kun ori oikein mietti, rautias tunsi olevansa huomattavasti huonommassa kunnossa kuin aiemmin. Lihakset taisivat hiljalleen alkaa veltostumaan, kun treenejä ei ollut eikä hän ollut pahemmin itse pitänyt itsestään huolta. Kaikki aika oli valunut aivan muuhun, uuden tutkimiseen ja elämyksiin... Hah, Hukka naurahti itselleen mielessään ja höristi korviaan, pärskähtäen ori nosti päätään ja hetkeksi seisahtui kuuntelemaan kauempaa kuuluvia lintujen ääniä. Tai ainakin ori oletti niiden kuuluvan linnuista...

Yllättäen Hukka tunsi lähes pakottavaa tarvetta juosta. Ehkä siksi, ettei hän ollut taas vähään aikaan juossut... Tai siksi, että hän tunsi olevansa rapakunnossa. Tai kenties siksi, että juoksemalla pääsisi vikkelämmin karkuun, jos jossakin vaanikin joku hurja peto, joka aikoi saada rautiaasta itselleen mukavan aterian.
Sydän takoi Hukan rinnassa, ori lähti taas liikkeelle ja hiukan hermostuneen näköisenä hän pälyili ympärilleen. Ilman että Hukka itsekään sitä tajusi, orin askeleet olivat hetki hetkeltä lennokkaammat ja lopulta rautias tajusi harppovansa eteenpäin, ei sitä huippuvauhtiaan, mutta silti. Maa tuntui hyvin epävakaalta, joten Hukka ei uskaltanut yrittääkään laukata sen kovempaa...

Se oli silti virhe. Rautias ei katsonut läheskään niin hyvin eteensä kuin kävellessään, joten ori tuli astuneeksi jonkinlaiseen kuoppaan, joka ei vain näkynyt sammalten alta. Säikähtäessään Hukka päästi ilmoille varsin kovaäänisen, sisuksia raastavan hirnunnan, paniikissa se räpisteli ylös mutta oikea etujalka oli ja pysyi veden ja jonkinlaisen liejun täyttämässä kuopassa... Takajalkansa ori junttasi maahan ja yritti niin päästä ylös, mutta sammal lähti sen kavioiden alta ja lopulta Hukka kaatui makaamaan maahan. Taistelu kuitenkin oli kova, irvistellen rautias pyrki yhä ylös, muttei hätäilyltään saanut jalkojaan järjestykseen...
Herne
 

Re: Somebody That I Used to Know

ViestiKirjoittaja hennu11 » 07. Tammi 2012 18:12

[Here we come 8) Ja ei mittää kiittelyitä :3]

Dagafine

Hiirakko tamma ei tajua. Hän ei voi vieläkään tajuta sitä, mitä hän oli puuhaillut vieraan orin kanssa.Tai no vieraan ja vieraan, orinhan nimi oli Win, Sensible Viento. Se ori, joka oli juuri menettänyt puolisonsa ja jolla oli jälkeläinen...Dagafine mietti, minne päin ori oli lähtenyt. Kaipa oman laumansa alueille...

Hiirakko valkopää käveli pää painoksissa suonlaitamaa,jalat hieman upoten suohon. Suonlaitamilla ei ollut niin vetelää kuin keskemmällä, eikä tamma viitsinyt lähteä kesemmälle, sillä harmaa olisi voinut hyvinkin jäädä kiinni suohon eikä päästä enää ylös. Pikiharja korskahti hiljaa, vilkuillen herasilmillään ympärilleen. Tämä ei nähnyt ainuttakaan olentoa suolla. Pelkkiä kitukasvuisia mäntyjä ja suota. Kun valkopää vilkaisi taivaalle, hän näki mustan linnun liitelevän suon yllä.
"Korppi. Tai Varis..." , hiirakko totesi. Linnusta tämä ei ollut varma, mutta koon puolesta lintu saattoi olla Korppi. Mustalintu katosi havumetsän puolelle, mutta harmaa jäi katselemaan taivaalle. Harmaita pilviä. Sää oli viileähkö. Dagafine käveli varovaisesti nyt, sillä vahingossa tämä oli ajautunut keskemmälle suota, katsoessaan taivaalle. Harmaa oli laskenut päänsä pilvistä. Harmaan jalat upposivat hieman, kaviot suon peitossa. Hiirakko nosteli harmaita jalkojaan kävellessäa suolla.Varovasti nyt, Dagafine. Kannat jälkikasvua sisälläsi.Valkopää varoitteli itselleen ajatuksissaan. Samassa ilmaan nousi hyvin korkea,tamman korvia vihlova hirnahdus. Pikiharja säpsähti ja haroi nyt herasilmillään ympäristöä, huomaten punertavan olennon keskemmällä suota. Joku oli luultavasti pulassa. Ilmassa leijui orin tuoksua ja sai tamman uteliaaksi. Valkopää ravisteli valkeaa päätänsä, kääntyi orin suuntaan ja harppoi varovaisin, mutta pitkin askelin tuon luokse.

Kun harmaa oli noin viiden metrin päässä punertavanruskeasta orista, samassa Dagafinen etuset upposivat syvään suohon. Hiirakko pärskähti ja yritti nostaa pitkiä etusiaan suosta, onnistuen. Ori muistutti hieman Winiä värinsä perusteella, mutta hevonen oli aivan toinen. Tamma höristeli korviaan ja saapui tuon luokse. Hän seurasi katseellaan oria, joka rämpi jalat suossa hätääntyneen oloisena.
" Voinko auttaa ?" , hiirakko kysyi punertavanruskealta vieraalta orilta. Tamma astui varovaisesti lähemmäs, yrittäen ettei itse uppoaisi itse suohon. Tamman kasvoille kiri auttavainen mutta huolestunut katse ja tahtoi auttaa toista pois suosta, ettei toinen uppoaisi syvemmälle.
hennu11
 

Re: Somebody That I Used to Know

ViestiKirjoittaja Herne » 07. Tammi 2012 19:03

Hukan korvat painuivat yhä enemmän kiinni niskaan. Orin kuuman kostea hengitys höyrysi, suussa maistui karvas pelon ja paniikin maku... Rautias puuskutti ja pärski, silmät suurina ja sieraimet laajenneina, mutta eihän se mitään auttanut, jalka oli ja pysyi jumissa. Jos Hukka vain olisi tajunnut hengähtää ja yrittää sitten ilman väkivaltaa... Mutta kun ei niin ei. Hukka halusi pois heti välittömästi, täysiverinen ei aikonut jäädä odottelemaan että joku hänet löytäisi ja ehkä tekisi saman tien selvääkin. Ori tunsi olevansa liian nuori kuolemaan, eihän hän ollut kokenut vielä puoliakaan niistä seikkailuista joita edessä vielä oli!

Touhujensa lomasta rautias ei huomannut tietenkään lähestyvää tammaa, jota selvästi kiinnosti Hukan epämääräinen riehuminen. Jos ori olisikin hiirakon huomannut, hän olisi ehkä pyrkinyt pakosalle, koska siinä mielentilassa rautias ei osannut kuin juosta... Kuinka ori halusikaan juosta! Tuntea olevansa vapaa ja turvassa, omassa elementissään ja muiden ulottumattomissa. Sellainen ei kuitenkaan onnistuisi, ennen kuin Hukka saisi kaikki neljä jalkaansa takaisin käyttöönsä. Siitä pinteestä päästyään ori varmaan singahtaisi johonkin suuntaan, kauemmas moisesta miinakentästä, pois kavalien ansojen luota. Ties vaikka ne olisivat pahojen ihmisten tekemiä...
Sillä hetkellä Hukka tajusi todella kaipaavansa kotiin. Orin turkki tuntui kostealta ja takkuiselta, epämukavammalta kuin aikoihin. Kukaan ei ollut hänen kylkiään harjaamassa, ei viemässä pois siitä pelottavasta paikasta tai antamassa ruokaa. Kaikki piti tehdä itse! Ei se sopinut sellaiselle lämpimän tallin pojalle!

Kuullessaan ne kaksi sanaa, ne kaksi ainutta sanaa, Hukka jähmettyi aloilleen, kiihtyneesti hengittäen ja korvat takakenossa, ei ihan niskassa kuitenkaan. Hitaasti, epäröiden, ori käänsi epävarman ja hiukan pelokkaan katseensa paikalle ilmaantuneeseen tammaan, joka kaikessa harmaudessaan silti erottui synkeän yksivärisestä taustasta. Mutta edes se ajatus tamman kauneudesta ei saanut Hukkaa rauhoittumaan, vaan ori koetti taas saada takajalat alleen, huonoin tuloksin.
"Mä en..." rautias pärski ja yritti hengittää tasaisemmin.
"... mä en tiedä!" hän jatkoi ja lyyhistyi jälleen maahan, kun sätkiminen tuntui niin turhalta.
Herne
 

Re: Somebody That I Used to Know

ViestiKirjoittaja hennu11 » 08. Tammi 2012 18:02

Hiirakko katseli nyt hieman epävarmana kauhuissaan riuehuvaa oria. Tamma oli astunut yhden askeleen kauemmas korkeammasta, mutta korvat pysyivät silti hörössä. Valkopää kuuli orin hermostuneenkuuloiset sanat. Ori ei siis tiennyt tarvitseeko apua. Daga tiesi, että ori oli hermostunut, koska oli uponnut suohon ja siksi ei paniikissa tiennyt mita sanoa tai tehdä.
" Rauhoitu hieman, niin voin auttaa jos tarvitset apua. " , herasilmä ilmoitti tyynellä pehmeällä äänellä orille, joka epätoivoisen näköisenä oli rojahtanut suolle makaamaan. Hän laski päänsä orin kasvojen yläpuolelle huolehtivaisena.
" Voisit ottaa hännästäni tai mistälie kiinni, niin voisin vaikka vetää sinua irti suosta " , hän kertoi orille ja nosti päänsä ylös, tiiraillen ympärilleen, johko paikalle sattuisi kolmaskin hevonen joka voisi tarjota apuaan. Epäonneksi sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Herasilmä astui lähemmäs oria ja yritti kaviollaan varovaisesti kaivaa suota orin uponneiden jalkojen ympäriltä. Valkopään jalat itsekkin upposivat vähän väliä suhon, mutta nosti nämä aina kiireesti tukevampaan kohtaan.
" Kyllä sinä sieltä suosta vielä ylös pääset " , tamma naurahti ja vilkaisi oriin.
" Mikä on muuten nimesi ?" , Dagafine kysyi korvat hörössä orilta.
" Itse olen Dagafine, kutsu toki Dagaksi. " , Paso fino ilmoitti.

Kun pikiharja oli yrittänyt kaivaa suota orin ympäriltä toivoen, että tämä toimenpide auttaisi siinä että ori saisi hieman tilaa jotta voisi nousta ylös suota, hiirakko kääntyi peräpäin oria.
" Ota vaik hännäst kiinni niin lujaa kuin vaa pystyt, nii mä vedän hieman sua. " , harmaa ilmoitti jälleen että aikoo nostaa tämän ylös. Hän vilkuili punertavanruskeaa herasilmillään, joista paistoi huolehtivainen katse ja huulilla lempeän pehmeä hymy. Hän tunsi äidinvaistonsa heränneen. Hän ei voi uskoa,että käyttätyy näin samanikäiselle orille. Hän tuntee suojelu- sekä hoiva viettiä oria kohtaan, mutta tuskin haluaa mitään ihmeellisempää sidettä tuota kohtaan kuin vain ehkä tuttavuutta.

Herasilmä hengitti hieman viileää ilmaa rauhallisesti keuhkoihinsa. Hengittäessään ulos, ilma höyrysi ilmaan samalla kadoten. Hiirakko katseli yhä lemepästi oria, mutta käänsi pian päänsä, hivuttaen korviaan taakse kuunnellakseen oria.

[Tuli vähä tönks tönks D:]
hennu11
 

Re: Somebody That I Used to Know

ViestiKirjoittaja Herne » 08. Tammi 2012 18:44

Sillä hetkellä Hukalle ei tullut mieleenkään murehtia sitä, mitä se nätti tamma hänestä ehkä ajatteli. Orille oli tärkeintä vain päästä pois, jos se siis olisi ylipäätään mahdollista... Ainakin Hukka sellaisia toiveita elätteli siinä maatessaan, turkki takkuisena ja likaisena. Rautias toivoi jälleen todella kovasti heräävänsä yhtäkkiä omasta tutusta, lämpimästä ja puhtaasta karsinastaan... Mutta sellaiset toiveet taisivat olla turhia, sillä ori tunsi niin selkeästi maan allaan, sen sammaleisen, hiukan kuuraisen ja liejuisen maan... Se ei tuntunut mukavalta.
"Mä en halua... mä en halua jäädä tähän!" Hukka vauhkosi ja yritti taas nousta ylös, yhä tammaa tuijottaen laajentuneilla silmillään. Miten se jalka olikaan niin tiukassa? Miksei se vain voinut irrota sieltä...
"Entä jos tää ei irtoa..." ori huolestui ja painoi korvansa tiukemmin taaksepäin. Jotenkin selviytyminen tuntui mahdottomalta, vaikkei Hukka sinänsä hengenhädässä ollutkaan. Jos hän vain tajuaisi hiukan rauhoittua, hengittää ja yrittää sitten uudestaan...
Hukka tuskin edes huomasi, mitä tamma siinä hänen vieressään teki. Ori oli niin keskittynyt nykimään itseään irti. Sekin olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos rautiaan toinen etujalka ei olisi vain lojunut toimettomana siinä vieressä. Vaikka huitoihan sekin välillä, säälittävän näköisesti.
"Entä jos en." Hukka mutisi ja nosti katseensa jälleen hiirakkoon tammaan, paniikki loisti täysiverisen silmistä niin selvästi että sen näkisi varmasti kilometrien päähän.
"Ai, nimi... Anteeksi. Epäkohteliasta..." rautias sepusti kuultuaan kysymyksen, mutta ennen kuin hän ehti vastaamaan, tamma oli jo esitellyt itsensä. Mutta mikäs siinä, miellyttävä nimi, Hukka onnistui jopa hymyilemään vastaukseksi.
"Hugging Warms, mut sulle Hukka." täysiverinen sai lopulta sanotua, hengiteltyään jokusen hetken oikein syvään. Sitten Hukka ryhtyikin taas nykimään itseään irti...

Hiukan ori hämmentyi, kun Dagafine yhtäkkiä olikin selin häneen. Ehkä Hukka hiukan vaivaantuikin, ori ei enää liikkunut mihinkään, tuijotti vain korvat hörössä hiirakkoa... Tai tuon peräpäätä lähinnä.
"Ai, aivan, öh, hetkinen..." Hukka yski sitten kiireesti, ettei olisi vaikuttanut aivan tärähtäneeltä. Hetken harkittuaan ori kurottikin hampaillaan kiinni tamman häntäjouhiin, ehkä vain vähän turhan varovaisesti.
"Ofei, nyf?" rautias sössötti ja korvat hörössä yhäkin katsoi Dagafineä. Yllättäen Hukka ei enää rimpuillutkaan, rautias sai jalkansa suurinpiirtein alleen, joten hän oli valmis nousemaan...
Herne
 

Re: Somebody That I Used to Know

ViestiKirjoittaja hennu11 » 11. Huhti 2012 11:44

[ääh, olin ihan unohtanu tän pelin D:]

Dagafinen käännettyään selkänsä, tämä käänsi kasvonsa kohti oria.
"Et sinä siihen kiinni jää" , Dagafine totesi lempeällä sävyllä. Orin hätäillessä ettei jos hänen jalkansa irtoaisi, hiirakko naurahti.
"Kyllä se irtoaa" , hän sanoi ja hivutti huulilleen pienen hymyn. Tamma ravisteli päätään, tuntiessaan jonkin kutittelevan harjan alta, niskasta ja korvanjuurelta. Itikka ? Hän henkäisi ja heilautti häntäänsä. Ori esittäytyi Huggin Warms'siksi. Tutummin Hukka.
" Hukka, eli susi " , tamma naurahti punarautiaalle. Herasilmä katseli hetken hiljaa oria, mutta käänsi siron päänsä pois ja odotti orin ottavan otteen hampaillaan tuon hännästä. Hukka nappasi mustasta hännästä. Dagafine käänsi päänsä nyökäten, mutta käänsi jälleen päänsä pois. Pasofino otti pari askelta eteenpäin. Hukka oli hieman raskas vedettäväksi tammalle, mutta jatkoi silti hitaasti vetämistä. Tamma jännitti lihaksiansa. Kipu yltyi ja harmaa joutui vähänväliä irvistimään. Se asteli hitaasti, kaviot välillä luisuen suon pinnasta ja välillä upoten siihen.

Hiirakko puri hampaitaan yhteen irvistellen, mutta jatkoi silti astelemista hiljaa eteenpäin. Lopulta se päätti pysähtyä katsomaan, jospa ori olisi noussut suosta.
" Auttoiko yhtään ?" , valkopää kysyi kun oli kääntänyt valkeat kasvonsa punarautiaan puoleen. Se katseli oria suurilla herasilmillään. Vaikka ilma oli viileä, tamman otsalle oli ilmestynyt hieman hikeä. Ei kuitenkaan niin, että sitä olisi kaukaa nähnyt, mutta tamma tunsi että otsa oli märkä. Hiirakko ravisteli valkeaa päätään, heilauttaen mustan harjansa toiselle puolelle harmaata, siroa, kaarevaa kaulaansa ja katsoi Hukkaa kysyvästi korvat höröllä ja katsellen rautiaan vartaloa sekä kroppaa, jospa toinen olisi noussut suosta. Ihmeen piukassa ori oli suossa.

Kiihkeä hengitys höyrysi ilmaan, sillä pasofinon hännänjuurta kismitti sekä sattui hieman. Hännän onneksi ei ori ottanut nikamista kiinni, vaan jouhista. Kivusta ei tamma välittänyt, vaan kipu oli kestettävä. Tamma heilautti häntäänsä sivulle, pärskähtäen keveästi.
"Olethan kunnossa?" se vielä kysyi. Olisihan kauheaa jos ori olisi loukannut itsensä, mutta se oli hyvin epätodennäköistä, sillä kukapa olisi loukannut itsensä pehmeässä suossa.
hennu11
 


Paluu Suo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron