Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Zarroc » 30. Heinä 2012 14:01

[mukaan sasu & gamette, ei muita kiitos :3]

KHIMAIRA

Olikohan minulla ikinä käynyt edes mielessä perheen perustaminen? Kai se oli, joskus nuorempana, silloin kun asiat olivat olleet vielä hyvin. Naiiveja ajatuksia, oi, lapsia ja ihana puoliso. Ei tulisi mitään, en minä ollut sellainen. Kaikki muut saisivat poikia ihan vapaasti niin paljon kuin halusivat, minä viihdyin mielummin yksinäni.
Mutta silti palailin aina metsäponien alueille, tietoisena siitä että vain sieltä voisin periaatteessa löytää itselleni perheen. Tietysti olin kuullut perheistä jotka menivät laumarajojen ylitse, kuten vaikkapa metsäponien johtajattaren, Gameten perhe, mutta silti, se oli vaikeaa. Minä en välttämättä kestäisi sitä, se saattaisi olla minulle liian hankalaa, en voisi elää sellaisessa suhteessa.

Tietysti ylipäätänsä kaikki suhteet Caraliassa olivat jotenkin häilyväisiä, hevoset kulkivat omia reittejään eivätkä roikkuneet puolisonsa hännässä koko aikaa kiinni. Minusta se oli ihan järkevääkin, ottaa välillä hieman vapautta. Eihän siitä muuten mitään tulisi, jos olisi koko ajan samojen henkilöiden kanssa, eikä ikinä muiden.
Mutta oliko parempi sekään kun oli aina yksin? Ei, eipä kai. Mutta oliko minulla liiemmin valinnanvaraa? En ainakaan nähnyt oikein mahdollisuuksia.

Nyt teki mieli hakata päätä puunrunkoon niin kauan että taju lähtisi. Mitä minä oikein höpisin, epätavallisen kuuma ja painostava ilma oli selvästi pehmittänyt aivoni, olihan minulla perhe. Minulla oli Hydra, kaunis ruunikonvärinen siskoni jossain main tätä saarta. Muistaakseni hän oli rajavartija metsäponien alueilla, joten varmastikin jossain täällä, lähistöllä. Mutta silti en halunnut tavata häntä, en nyt. Halusin olla yksin, mutta silti seurassa, mutta en sellaisten jotka tunsin.
Toiveet olivat toiveita ja askeleet väreitä ilmassa jotka kuljettivat minua eteenpäin, ajattelematta.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Sasu » 01. Elo 2012 23:11

[Here we come!]

Gamette

Askeleeni muuttuvat väkisinkin hätäisiksi heti, kun annan ajatusteni lähteä vaeltamaan. Tai eivät ne niinkään vaella, vaan räpistelevät ahdistuneesti kehää pääni sisällä ja saavat koko olemukseni levottomaksi. Mutta minkäs teet, en vain pysty pitämään mieltäni missään niin automaattisesti tapahtuvassa kuin ravaamisessa. Ei auta lainkaan, etten oikeastaan ole varma, mikä olisi oikea suunta. Toki tämä paikka on minulle alueena tuttu, palasinhan kokouksesta metsäponien maille jo jonkin aikaa sitten ja ehdin levätäkin hieman, mutta nyt kyse ei olekaan päätymisestä oikeaan paikkaan, vaan oikean henkilön puheille. Kahta henkilöä etsin ja kolmanteen toivoisin törmääväni. Tietenkin haluan löytää Orionin mahdollisimman pian, mutta sitäkin kiireellisempää on varmaan etsiä käsiini Délle, kirjava tamma jota haluaisin jälleen kerran pyytää toimimaan ainakin väliaikaisena viestinviejänä metsäponeille. Lisäksi olisi hienoa, jos sattuisin törmäämään pitkästä aikaa Hydraan voidakseni tiedottaa hänelle tianteesta jo ennen laumakokousta. Hänet löytääkseni minun pitäisi kuitenkin luultavasti kulkea rajoja pitkin, joten en odota liikoja. Kahdenkin etsimäni hevosen tapaaminen olisi jo hienoa.

Ilmakin on kumman painostava ja katson parhaaksi hidastaa hetkeksi käyntiin. Toki sademetsässäkin on kuuma, mutta täällä ilma on lisäksi niin kovin kuivaa. Vaikka enhän minä siihen todellisuudessa kiinnitä huomiota, en, sillä ajatukseni tapailevat aivan muita aiheita kuin ilmanlaatua. Johtajien kokouksessa olimme päättäneet toimenpiteistä tautia vastaan, mutta tunnen oloni silti ikävällä tavalla turvattomaksi. Ehkä tilanne paranisi, kunhan laumakokous olisi pidetty, mutta ennen kokouksen pitoa tieto siitä pitäisi saada kaikille. Se onkin yksi hyvä syy Déllen etsimiselle, vaikka toki minun pitäisi pyytää jokaista tiedottamaan asiasta eteenpäin...

Suunnitellessani, mitä aion sanoa laumalleni, melkein jätän yllättävän läheltä kantautuvan tuoksun huomiomatta. Tajutessani kuitenkin, että kyseessä on hevonen, nostan pääni vikkelästi ylös ja höristän korviani. Askelia, mahdollisesti. Lähden itsekin ääntä kohti, eikä kestä kauaa ennen kuin näen puiden lomasta tummanruunikon, jonka voisin väittää olevan metsäponi. Nimeä en meinaa saada päähäni, mutta lähestyn silti tammaa reippaassa käynnissä.
"Päivää", tervehdin ruunikkoa yrittäen edelleen muistella nimeä. Kun silmiini osuvat arvet tämän säässä ja keksin, kuka tamma on - Hydra hän ei ole, joten hänen on oltava Hydran sisko, jonka muistankin tavanneeni eräänä poikkeuksellisen tuulisena talviyönä aikaa sitten, edellisen johtajien kokouksen jälkeen. Siitä on niin kauan... Harmikseni nimi ei kuitenkaan meinaa edelleenkään pulpahtaa mieleeni, vaikka ruunikko saattaakin huomata minun tunnistaneen hänet.
"Olisiko sinulla hetki?" tiedustelen kohteliaasti ja jopa yllättävän rauhallisesti. Levottomuuteni tuntuu pysyvän poissa nyt, kun saan vihdoin asiat rullaamaan - vaikka ruunikolla olisikin kiire jonnekin, miltä ei kyllä varsinaisesti vaikuta, ehtisin luultavasti ainakin mainitsemaan taudista ja pyytää levittämään sanaa kokouksesta. Luultavaa olisi myös, että maininta tappavasta, leviävästä taudista herättäisi väkisinkin kysymyksiä... ja rajojenkin sulkemisesta pitäisi mainita.
"Tai ehkä muutamakin", korjaan hymyillen pahoittelevasti.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06. Elo 2012 13:12

Huomaan vieraan tuoksun vähän ennen kuin saan korviini myös askeleista kuuluvat äänet. Ne tuovat minulle mieleen jotain tuttua, mutta jotain kovin kaukaiselta tuntuvaa. Ikään kuin olisin tavannut henkilön joskus, mutta siitä oli jo tarpeaksi aikaa että kykenisin unohtamaan.
Mieleeni palaa kuitenkin nopeasti nimi nähdessäni kasvot jotka tulevat minua vastaan. Gamette, Metsäponien johtajatar.
Hän tervehtii minua kohteliaasti ja kysyy onko minulla hetki, ennen kuin kerkeän suutani avata. Nyökkään lyhyesti hänen pahoittelevalle hymylleen ja seisahdun normaalille keskusteluetäisyydelle tammasta.

Väkisinkin mieleeni nousee minkä takia tamma kuljeskelee täällä yksinään, noin huolestuneen oloisena. Onkohan jotain tapahtunut? En kuitenkaan viitsi yksinäni asiaa spekuloida, minulla olisi kuitenkin vastaukset kysymyksiini aivan käden ulottuvilla.
"Iltapäivää Gamette", tervehdin lopulta ilmeettömällä naamalla, joka ei kerro mitään ajatuksistani. Kohdistan katseeni hetkeksi tamman silmiin, mutta käännän katseeni piakkoin pois päin, tarkastelemaan metsää. Viimeksi olimme tavanneet talvella, muistaakseni kova tuuli ja pölisevä lumi oli ajanut meidät suojaan.

Korvani ovat kääntyneet kevyesti taaksepäin, mutta en silti vaikuta sen kummemmin aggressiiviselta kuin kiireiseltäkään. Olen vain normaalin luotaantyöntävällä tuulellani.
"Onko mielessänne jotain erityistä, kun näin hetkeä elämästäni pyydätte?" Kysyn lopulta, sangen muodollisesti, katseeni häivähtää kertaalleen tamman suunnalla. Tuskinpa hän muuten vain jäisi rupattelemaan, ellei jotain asiaa oikeasti olisi. Minulla oli sellainen kutina että Gamette oli epätavallisen levoton jostain, mikä ei koskenut vain häntä itseään. Mutta mistäpä sitä ikinä tiesi.
Käännän toista korvaani hieman enemmän häntä kohti, kuin kehottaakseni kertomaan ja ilmoittaen samalla että olin kuulolla.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Sasu » 09. Elo 2012 14:48

"Voi, älä toki teitittele... Khimairahan se oli?" Toisen nimikin muistuu mieleeni ja hymyilen tälle lyhyesti, mutta myös hitusen kireästi.
"Etsin parhaillaan eräitä hevosia. Kipeimmin kaipaisin mustavalkoista ponitammaa, Délleä, viestinviemistehtäviin. Toinen etsimäni henkilö on poikani Orion, tähtipäinen, pikkuhiljaa kimoutuva musta varsa. Kolmannen tunnetkin jo entuudestaan - hän on metsäponien rajavartija, Hydra, jonka toivoisin voivani saattaa tilanteen tasalle mahdollisimman pian. Oletko sattunut tapaamaan ketään heistä hiljattain?" tiedustelen tummanruunikolta. Tietysti Caralian todennäköisyydet tavata haluttu hevonen ovat mitä ovat, mutta jos Kihimaira olisi tavannut yhdenkin etsityistäni lyhyehkön ajan sisällä, se ainakin antaisi minulle jonkinlaisen suunnan päättömän harhailun sijaan. Vaikka enhän minä tästä suoralta kädeltä voi lähteä mihinkään juoksemaan, vaan fiksuinta olisi käyttää tilaisuus tiedonlevittämiseen hyväkseen.

"Tässä kaikessa on kyse erittäin vakavasta asiasta", aloitan, mutta tulen siihen tulokseen, että on aivan turha kierrellä, kaarrella ja yrittää sanoa asia nätisti, kun tilanne on mikä on. "Caraliassa on valloillaan tappava, tarttuva tauti."
Katsahdan automaattisesti ympärillemme. Olisi parempi, että jokainen asiasta kuuleva kuulisi kokonaisen version eikä vain joukkohysteriaa lietsovia pätkiä sieltä täältä kulkiessaan sattumalta ohi asiasta puhuttaessa. Käännän kuitenkin vakavan katseeni nopeasti takaisin Khimairaan.
"Sairaus lähti liikkeelle laumattomien alueelta, ja aavikkolaisten johtaja sai asian tietoonsa ensimmäisenä. Hänen mukaansa taudin oireisiin kuuluvat paiseet päässä, sierainten runsas vuoto ja voimakas yskä. Jos siis tapaat näillä tavoin oirehtivan hevosen, suosittelen pysymään kaukana, sillä tietojemme mukaan tauti jo tappanut monta laumatonta. Emme vielä tiedä, kuinka helposti tauti tarttuu - itseasiassa emme tiedä taudista yhtään tämän enempää, ennen kuin saamme yhteyden saaren harvoihin parantajiin", selitän edelleen hyvin vakavasti. Saaren kahteen parantajaan, lisään mielessäni melko synkästi. Tietysti kaksi on huimasti parempi kuin ei yhtään, mutta saarella on silti kuusi laumaa ja vielä laumattomat päälle... Parantajillamme tulee olemaan kiireitä.

"Olemme jo pitäneet johtajien kokouksen asian tiimoilta ja keskustelleet tarvittavista toimenpiteistä. Seuraava askel on kunkin lauman oma laumakokous, joiden tarkoituksena on antaa tarvittavat tiedot jokaiselle. Olisi loistavaa, jos viitsisit levittää sanaa kokouksesta tapaamillesi metsäponeille." En oikein tiedä, oliko se pyyntö vai toteamus, mutta mitä useampi sanaa kuljettaisi eteenpäin sitä parempi. "Kokouksessa luonnollisesti kerron tilanteesta koko laumalle parhaani mukaan ja toivoakseni olen saanut siihen mennessä lisää tietoa. Tällä hetkellä kuitenkin laumakokouksen lisäksi toinen asia, josta toivoisin sinun manitsevan kohtaamillesi hevosille, mikäli millään viitsit, on rajojen täysi sulkeminen. Se tarkoittaa juuri sitä, miltä kuulostaa: rajat menevät kokonaan kiinni, niin yhteismaan kuin laumojenkin rajat. Yksikään laumalainen ei saa mennä toisten alueelle ennen kuin toisin määrätään. Tämä saattaa kuulostaa hirvittävän tiukalta ja epäoikeudenmukaiselta, mutta jos se estää sairauden leviämisen laumojen välillä, olen valmis pitämään siitä kiinni."
Jos tähän mennessä olenkin ajoittain ollut lepsu rajojen kanssa ja antanut pienten hairahdusten olla, nyt aion olla asian kanssa juuri niin tiukka, kuin meiltä kaikilta odotetaan. Tietenkään tiukkuus ei tarkoita samaa kuin täysi tyrannius, mutta tiukempi linja minun on otettava. Siitäkin huolimatta, että pahimmillaan tämä kaikki saattaa kaatua yksinomaan minun niskaani.

"Tulemme kuitenkin tarvitsemaan kaikkien apua, sillä johtajien kokouksessa kävi ilmi, ettei kellään ole palveluksessaan kovin montaa virkaan nimitettyä rajavartijaa", myönnän Khimairalle ja hymyilen kuivasti. Tietenkään kukaan ei voinut ennalta aavistaa tätä, mutta totta puhuen laumojen valmius yhtään minkäänlaiseen katastrofiin tuntuu olevan... olematon. No, kunhan onnistumme estämään paniikin, olemme jo oikealla polulla. Ja kuka tietää - kun laumalaisten henki on uhattuna, he saattavat olla hyvinkin auliita katsomaan omiensa perään ja pitämään muut poissa, vaikkeivät ole ennen piitanneet rajoista pätkääkään. Jos ei muuten niin itsensä takia. Sääli tosin, että oman etunsa tavoittelijat harvemmin korvaavat aktiivista, virastaan kiinnostunutta hevosta. Melkein huokaisen, mutta onnistun kuitenkin estämään itseäni. Nyt jos koskaan tarvitaan positiivista ajattelua, vaikkei tosiseikkoja sovikaan unohtaa.

[Ugh, paljon sekavan epämääräistä tekstiä. >_>]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Zarroc » 01. Syys 2012 18:03

[en oikein tiedä mihin nämä muutama viikko taas hurahti... mutta onpahan tämä offi edes poissa alta.]

Nyökkään ja katselen hänen kireää hymyään. Pian tamma alkaa selittää tuntomerkkejä kolmesta eri ponista, joista en ole nähnyt yhtäkään. Paitsi viimeisen, Hydran, mutta siitä on jo aivan liian kauan. Niinpä tyydyn vain pudistamaan päätäni, lievästi pahoitteleva ilme kasvoillani käväisten.
"Ei, en ole tavannut heistä ketään lähiaikoina." Totean vielä päälle, vaikka varmastikin Gamette osasi lukea tarvittavan tiedon silmistäni.

Muutuin kuitenkin taas tavanomaisen ilmeettömäksi ja jäin kuuntelemaan hänen seuraavaa lausettaan, joka alkaa sanoilla "Tässä kaikessa on kyse erittäin vakavasta asiasta", kenties hieman tahtomattanikin höristän vähän korviani. En halunnut päästää yhtäkään sanaa ohitse, sen verran mielenkiintoiselta vaikutti Gameten vakavuus tätä asiaa kohtaan. Kun hän sitten läjäyttää yhtäkkisesti asian pääjuonen päin naamaani, jään vain tuijottamaan häntä vaitonaisena. Mitenpä tähänkään voisi edes vastata?
Hän ei kuitenkaan tunnu odottavan vastaustani vaan jatkaa heti, kertoen pääpiirteittäin mistä koko jutussa on kyse. Mistä lähtöisin, kuka tiesi ensimmäisenä, oireet... mutta hän myös paljastaa että tiedot ovat perin vajavaisia.

Nyökkäilen sopiviin väleihin. Tiedän että saatan vaikuttaa hieman välinpitämättömälle, mutta se on minun tapani käsitellä asiaa. Eikä minulla oikein ole mitään sanottavaakaan, annan vain voikon puhua asiansa rauhassa loppuun.
Selitys jatkuu sillä että johtajien kokous on pidetty ja he ovat keskustelleet toimenpiteistä. Minua hetken ihmetytti miksi hän kertoi tätä minulle, mutta oliko sillä nyt sitten mitään väliä. Samassa saankin vastauksen äänettömään kysymykseeni, minun pitäisi levittää sanaa laumakokouksesta muille metsäponeille. Ainahan se onnistuisi, tietysti, jos vain tietäisin milloin ja missä kokous pidettäisiin.

Kun Gamette ilmoittaa rajojen täydestä sulkemisesta, kulmani kohoavat pienesti. Katselen häntä hetken aikaa päätäni hivenen kallistaen, odottaen että hän lopettaa puheensa tältä osin. Lopulta, kun hiljaisuutta on kestänyt muutaman sekuntin ajan, päätän avata sanaisen arkkuni.
"Ymmärrän, luonnollisestikin, miksi rajat suljetaan", sanon viimein venyttelevällä, kuitenkin perin tyhjällä sävylläni. "Mutta kaikki eivät varmastikaan ymmärrä. Laumakokous varmastikin selventää asiaa jokaiselle, joten milloin, ja missä, se pidetään?"

Juuri kun olen saanut kysymykseni esitettyä, hän jatkaa puhettaan. Hän myöntää ettei yhdelläkään laumalla ole kovinkaan montaa virkaan nimitettyä rajavartijaa ja tarjoaa vielä kuivaa hymyäkin. Vastaan tyynesti nyökkäämällä, odottaen jatkaisikohan hän vielä. Kun sitä ei kuitenkaan kuulu, katselen tammaa kerran päästä jalkoihin laskelmoiva ilme silmissäni.
Pohdin kovasti, voi miten mietinkään sitä mitä minun olisi tehtävä. Toisaalta, voisin aivan hyvin ilmoittaa että jepjep, asia on ymmärretty ja lähdenpä tästä levittämään sanaa, mutta voisinko auttaa häntä jotenkin? Auttaminen ja ystävällisyys muutenkin ei yleensäkään kuulunut minun luonteenlaatuni ja ajatusmaailmani kanssa yksiin, mutta jos kerran rajatkin on suljettava taudin takia, olisi ehkä parempi asettua hetkeksi edes aloilleen.

Olin kuitenkin näköjään sen verran maanläheinen ja kiintynyt laumaani - vaikka en sen alueillakaan viettänyt hirveämmin aikaa - että olin valmis auttamaan johtajatartani jos hän vain tarvitsi minua. Mutta muuta perhettä minulla ei ollut, minulla oli vain Hydra. Ja se jos mikä sai minut tarttumaan haasteeseen, ajatus siitä että pikkusiskoni varmaankin lähes yksinään oli metsäponien rajavartijana, sai korvani kääntymään itsepäiseen takakenoon.
Kohtasin Gameten katseen lähes kylmänsävyisesti, mutta päättäväisesti kuitenkin.
"Jos toinenkin itsepäisistä siskoksista kelpaa rajavartijaksi, olisin valmis astumaan pestiin."
Sanon viimein, harkitsematta kuitenkaan sanojani kovin tarkkaan. Minä kunnioitin Gamettea ja itseäni ennen kaikkea, mutta hän oli rento tyyppi, hänelle pystyi puhumaan lähes mihin sävyyn tahansa - kunhan sitä ei tarkoittanut mitenkään loukkaavasti.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Sasu » 13. Tammi 2013 22:12

[Näin sitä hoidetaan virkapelejä ahkerasti johtajahahmolla. .___.]

Ei, niin, ei Khimairakaan ole ketään etsimistäni hevosista tavannut viimeaikoina - mutta minähän löytäisin heidät, aivan varmasti löytäisin tavalla tai toisella, joten nyökkään vain lyhyesti. Asia ymmärretty, mutta sitä ei ole aikaa jäädä nyt erikseen murehtimaan. Tämän minä kerron tiukasti itselleni, jotta pystyisin keskittämään kaiken huomioni tilanteen selittämiseen.

Olen milteinpä kiitollinen siitä, ettei Khimaira sano mitään, nyökyttelee vain ymmärtämisen merkiksi. Vaikka onnistun pitämään sekä ääneni että olemukseni asiallisina ja pelon häivähdykset poissa, en ole ihan varma, kykenisinkö jatkamaan yhtä varmaan sävyyn, jos Khimaira keskeyttäisi minut kysymyksillä tai päivittelyllä. Samalla ruunikon tietynlainen... rauhallisuus, tyyneys, mikä lie, rauhoittaa hieman itseänikin. Hän ei osoita merkkejä halusta juosta huutaen pakoon, vaan kuuntelee kärsivällisesti - nimenomaan kuuntelee, ja.. en tiedä. Hänen suorastaan kylmänrauhallinen suhtautumisensa asiaan saa minut uskomaan, että meillä saattaa olla vielä joitakin lankoja otteessamme.

Khimaira sanoo myös ymmärtävänsä, miksi rajat suljetaan, ja tuskin pelkästään sanoo, vaan myös ymmärtää. Aika näyttää, kuinka moni muu on samoilla linjoilla. Mutta kuten hänkin sanoo, ehkäpä me johtajat onnistuisimme laumakokouksissa perustelemaan, miksi tämä tuntuu parhaalta ratkaisulta. Ehkä emme, mutta sitäkin minun on turha murehtia nyt. Sen sijaan mainittuani vielä rajavartijoiden puutteen vastaan kysymykseen kokouksen ajasta ja paikasta. Olin jo ehtinyt käydä pikaisesti tarkistamassa, että edellisen laumakokouksen pitopaikka, laaja aukio sademetsän laidalla, oli edelleen nimenomaan aukio eikä umpeenkasvanut ryteikkö. Siellähän se oli ollut, kyllä kai me kaikki sinne mahtuisimme - siellä suunnittelin nimittäin tämänkin kokouksen pitäväni. Tällä kertaa tasangolta puhaltava tuuli oli ollut kuiva ja lämmin, se ei ollut tuonut lumen tuoksua samoin kuin viimeksi.
Siitäkin on kauan, niin kauan... Vain päiviä sen jälkeen, kun olin tavannut Merelin ensimmäistä kertaa...
Keskity, komennan itseäni. Nyt ei ollut aika sen paremmin muistella menneitä kuin murehtia liikaa edessä olevaakaan. Minulla on tässä sentään keskustelu kesken! Hetkellinen hiljaisuus ei ole tuntunut haittaavan Khimairaa, ehkäpä hänkin kerää ajatuksiaan tai jotain. Minä ainakin olisin kiitollinen kunnollisesta hengähdystauosta, mutta vielä on kovin paljon tehtävää. Ja kyllä ne ajatukset kävellessäkin kulkevat, vai mitä?

Yllättäen Khimaira kuitenkin katsoo minua hyvinkin päättäväisesti. Hänen täysin puun takaa tuleva tarjouksensa jättää minut hetkeksi miltei sanattomaksi - räpäytän silmiäni hämmästyneenä ymmärtäessäni sanojen varsinaisen sisällön.
Sitten turvalleni leviääkin aidosti kiitollinen, joskin hieman häkeltynyt hymy.
"Sinäkö.. Olisitko todella halukas ottamaan rajavartijan viran vastaan?" melkein henkäisen, ja minusta tuntuu taas vähän enemmän, että ehkä tämä tästä vielä voitoksi kääntyy. "Se olisi... aivan loistavaa. Kyllä, totta kai, mikäli vain itse haluat - nimitän sinut rajavartijaksi enemmän kuin mielelläni!"
Sanojani seuraa pieni naurahduskin, mutta minun on pakko vakavoitua uudelleen.
"Minun on kuitenkin varoitettava sinua... Virka saattaa olla suorastaan vaarallinen. Rajoilla tulee varmasti olemaan kahakoita, ja sinulla on huomattava riski saada tartunta taudista", painotan vakavasti, mutta annan äänensävyni kuitenkin pehmetä uudestaan. "Mutta jos siitä huolimatta haluat olla metsäponien rajavartija, olen enemmän kuin kiitollinen."
Hydrasta ja Khimairasta olisi minulle varmasti valtava apu. Riskejähän siihen sisältyisi, mutta..
"Voit vielä kieltäytyä halutessasi. Mutta jos tarjouksesi pitää.. Onnittelut, jos niin voi sanoa - olet tästä lähtien metsäponien rajavartija!"
Hymyilen Khimairalle lämpimästi. Kyllä tämä tästä, kyllä tämä tästä...
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Helmi 2013 17:39

Hetken aikaa Gamette vaikuttaa siltä että jää taas kiinni omiin ajatuksiinsa, mutta ei se minua haitannut millään tavalla. Hänellä oli pakko olla aikaa ajatella, eikä minulla itselläni ollut kiire mihinkään. Kuitenkin, vähän sen jälkeen kun olin tarjoukseni esittänyt, hän näytti hyvin hämmentyneeltä ja hymyilee minulle kiitollisesti. Ensimmäiset sanat mitä hän saa suustaan ulos, saavat minut hymähtämään pehmeästi.
Leikkiähän minä vain laskin, tottahan toki. Hän jatkaa selittelyään ja minun suupielelleni nousee pieni, lievästi huvittunut hymyntapainen. Odottelen että hän saa kielensä kuriin ja lopulta hän sitten hiljeneekin, mutta jatkaa minulle hymyilyä.
"Eivät ne minua haittaa, kyllä minä pärjään." Sanoin lopulta, viitaten tietysti vaaroihin joista hän oli nimennyt ainakin rajakahakat ja tartunnan taudista. Ei sellainen minuun tarttuisi ja jos tarttuisikin, sille ei sitten voisi enää mitään.
"Kyllä, minun tarjoukseni pitää."

Hymyilen lopulta vähän vapaammin. Ajatuksena tämä oli outo, en tuntenut itseäni mitenkään kovin säntilliseksi persoonaksi, enkä lähellekään luotettavaksi siinä että pysyisin rajojen sisäpuolella mitenkään mainittavasti, mutta antoi Gameten luottaa siihen. Eiköhän tärkeintä nyt olisi että hän pysyisi rauhallisena ja saisi pidettyä ohjat käsissään. Ja jos siihen vaikutti se, että hän oletti kaiken olevan hyvin vähän paremmalla miehityksellä, olisin hommani hoitanut suurinpiirtein kiitettävästi. Kyllä minä nyt rajoja vähän saatoin vahtia siinä välissä että olin muuten ärtyisä persoona ja muutenkin varsin hankala tapaus ja juoksentelin ties missä.

Hiljalleen ajatusteni mukana hymyntapaiseni oli kuivunut ja korvat taas kääntyneet takakoneen. Muutin naamani muuten ilmeettömäksi, mutta suoristin korviani jälleen Gamettea kohden.
"Mutta tosiaan, siitä laumakokouksesta", sanoin lopulta hiljaisuuden jälkeen. Tamma ei ollut vastannut minulle mitään, tai sitten se oli mennyt kokonaan ohitse korvieni muun selityksen oheessa.
"Oletan että se pidetään lähiaikoina ja tietoa täytyisi lähteä levittämään."
En jatka pidemmälle, oletan että voikko saa kyllä kiinni ajatuksestani ja kertoo tarvittavat tiedot, jos olettaa että pystyn auttamaan asiassa jotenkin. Kyllä minäkin nyt puhua osasin, ainakin jonkinverran jos sille oli tarvetta. Nyt jään vain katselemaan Gamettea jotenkin epämääräisen arvioivasti. Tietysti tällainen tilanne hermostuttaisi kaikkia, mutta minkä takia tamma vaikutti noin kumman levottomalta?
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Sasu » 26. Kesä 2013 17:51

[Köhhh oli aika kun vastasin peleihin nopeammin kuin neljän kuukauden päästä. .___.]

Voin mitä ilmeisimmin pidentää metsäponien viranhaltijoiden onnettoman lyhyttä listaa ainakin yhdellä nimellä, mikä on varsin helpottavaa. Oikeastaan minun pitäisi varmaan esittää Khimairalle tarkentavia kysymyksiä hänen taidoistaan toimia rajavartijan kohtaamissa tilanteissa, hänen motivaatiostaan ja luotettavuudestaan, ja muutenkin varmistaa, että tämä todella on järkevä päätös. Sellainen ei kuitenkaan juuri nyt ole kovin korkealla prioriteettilistallani. Khimaira vaikuttaa täysipäiseltä, siltä, että osaa kyllä pitää puolensa ja puolustaa laumaamme siinä samalla, ja onhan hänen siskonsakin kuulemani mukaan tehnyt ihan hyvää työtä. Jos ja kun tilanne joskus tästä rauhoittuisi, voisin ehkä miettiä uudelleen ja tarkemmin ja keskustella Khimairan kanssa syvällisemmin asioista ja ylipäätään muutenkin yrittää olla johdonmukainen ja harkitsevampi, mutta nyt meillä ainakin on toinen rajavartija, enkä minä usko, että Khimaira täysin hyödyttömäksi osoittautuisi. Jos joku olisi seuraamassa tätä pikanimitystä, hän varmasti kärkkäästi huomauttaisi, kuinka edessäni seisova tamma voisi hyvin havitella rajavartijan asemaa vain ilkeyttään, kapinoidakseen ja lisätäkseen kaaosta entisestään. Minä en siihen usko hetkeäkään, vaikken olekaan ihan varma, onko tässä tilanteessa onni, että positiivinen ajattelu on vahvuuteni. No, aika näyttäisi, ja minusta tuntuu, että päällimmäinen sääntö tässä tilanteessa on jokatapauksessa, ettei parane nirsoilla jos joku tarjoaa apuaan.

"Ah, niin, kokous", huokaisen. "Se pidetään melko pohjoisessa osassa sademetsää, suurella aukealla melkein sademetsän ja tasangon rajalla. Kokous pidetään seuraavan täydenkuun jälkeisenä päivänä. Toivoisin jokaisen olevan paikalla keskipäivään mennessä."
Aika ja paikka, ei kai muuta oleellista kokouksesta sitten ollutkaan.
"Mitä useammalle hevoselle saisit tiedon kulkemaan, sen parempi", totean. Sitten silmään ympärillemme, aivan kuin katseeni voisi tavoittaa jotain joka muistuttaisi minua vielä puhumaan jostakin. Mitään ei kuitenkaan luonnollisesti näy, joten siirrän katseeni takaisin Khimairaan.
"Eiköhän siinä sitten ollut kaikki. Pidemmittä puheitta, jätän sinut hoitamaan rajavartijan velvollisuuksiasi, Khimaira", totean asiallisesti ja nyökkään. "Me tapaamme uudestaan viimeistään laumakokouksessa. Onnea matkaan!" toivotan hieman pehmentäen virallista vaikutelmaa mutta silti epätavallisen vakavasti, suon ruunikolle vielä lyhyen hymyn ja jatkan matkaani. Tutut kasvot alkavat jälleen kiertää kehää mielessäni: Délle, Orion, Arago.. Nyt jossain takaraivossani kareilee kuitenkin pienenpieni helpotus. En minä kaikkea joudu yksin hoitamaan.

Gamette poistuu.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Mä pysyn jaloillani, kun kaitsen murheitani

ViestiKirjoittaja Zarroc » 09. Tammi 2014 16:25

[Minulla oli aika kun vastasin aktiivisemmin kuin puolen vuoden välein.. ^^']

Hetken aikaa Gameten ilme näyttää valoisammalta ja minun ei auta kuin onnitella itseäni hyvin tehdystä työstä. Siitä toisesta työstä en sitten menisi vannomaan, mutta ehkä kaikki selviäisi jossain vaiheessa ja paremmalla ajalla.
Gametella tuntuu alkavan olla kiire, hän selittää minulle kokouksen ajan ja paikan ja minä lupaan lähteä viemään sanaa eteenpäin, vaikka todennäköisesti ensimmäinen päämääräni olisi vain päästä esimerkiksi uimaan. Olen kyllä erittäin virallinen rajavartija, kieltämättä.

Voikon alkaessa tehdä lähtöä, olen jo hetkeksi uppoutunut ajatuksiini. Muistan kuitenkin nyökätä hänelle hyvästiksi ja todeta vielä loppuun; "Samoin sinulle, toivottavasti tavoitat etsimäsi.", kun hän jo häviääkin näköpiiristäni. Huokaisen hiljaa syvään ja hetken vain mietin, mitä nyt taas tuli tehtyä. Ei ehkä parhaita ideoitani lähiaikoina, itse asiassa en ollut oikein panostanut hyviin ideoihin muutamaan vuoteen, joten kaipa tämän kestäisi siinä samalla minkä muunkin.

Irvistän ajatukselle, että pitäisi ehkä joskus palata auringonpaisteeseen, mutta käännyn silti kuuliaisesti ympäri ja lähden vaeltamaan kohti lampea. Siellä olisi varmasti ainakin muutama hevonen tällä säällä ja voisin myös kostuttaa janoisen kurkkuni samalla. Monta kärpästä yhdellä iskulla, kylläpä olenkin tänään terävällä päällä..

MIRHA POISTUU.


Zarroc on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 09. Tammi 2014 16:25
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron