Yksi tie, kaksi kujaa

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja sarppa » 06. Tammi 2012 21:59

•Sasunen ja Gamette•

Dangerous Ombra

Pääni keikkui virkeästi ylhäällä. Mutta miksi minua ei väsyttänyt? Olin uinut yli meren laineiden ja vaeltanut kostean sademetsän kautta tänne. Eikä sademetsistä tänne ole ihan lyhyt matka. No syy oli kai arvattavissa. Nukuin välistä ja löntystelin. No kuitenkin nyt pystyin iloisesti ravaamaan. Ympärillä oli kaunista havumetsää. Hyvät maastot laukata! Elämä täällä oli niin ihanaa! Ei ihmisiä, mutta täällä oli jotenkin autiota. Merikään ei enää tuoksunut. Hetkinen, minne olen saapunut. Ei tosiaan käynyt edes suolainen tuuli. Okei, huijasin itseäni, vähän, täällä kävi pieni tuulenvire. Miksi muuten musta harjani vienosti heilui? Äh, minä olen tyhmä! Minähän liikun! Pysähdyin tarkistaakseni sijaintini, ja sen tärkeimmän... "Hahaa! Minä tiesin, kyllä täällä vähän tuulee!" elikkä tuulenvireen, jonka lopputulos oli minun pakko sanoa ääneen. 
Luulin, että päivä olisi ollut vasta puolessa, mutta se olikin näköjään lähtenyt kääntymään jo iltaa päin. Paikka näytti paljon käytetyltä. Olinkohan sittenkin väärässä paikassa? Kylmät väreet hiipivät selkääni pitkin. Nyt pitäisi olla varovainen. 
Lintu lähti äkisti puskasta koreille siivilleen. Hypähdin pitkillä jaloilla säikysti pystyyn ja otin laukka pyrähdyksen kaemmaksi puskasta. Kaikelta varuulta, eihän sitä ikinä tietää voinut, hyökkäisikö karhu puskasta. Hetken tarkkaillen tilannetta ja tasoittaen hengitystä aloin ymmärtää, että se oli pelkkä lintu. Nyt en kyllä haluaisi mitään vihaista laumaa perääni sen tähden, että olin joidenkin rajojen väärällä puolella. Tai oikeastaan, enhän minä tiedä, onko täällä edes laumoja, tai kenen alueella olen. Oli miten oli, minä en täältä yötä vasten lähde harhailemaan. Laskin pääni alas korkeuksista, pidin kuitenkin ruskeat korvani pystyssä, jos joku tulisi, kuulisin.
sarppa
 

Re: Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 07. Tammi 2012 14:16

[Täältä tullaan. 8) ]

Gamette

Puhallan ilmaa sieraimistani, ja se nousee kohti taivasta valkeana höyrypilvenä. Nostan pääni pystyyn ja katselen hetken tarkkaavaisesti ympärilleni, seisoen ihan paikoillani. Siitä ei ole kauaa, kun saavuimme Orionin kanssa havumetsän laitaan, ja siitäkin saimme taivaltaa vielä jonkin matkaa syvemmälle metsään, ennen kuin tavoitimme matkamme varsinaisen päämäärän. Talvi on ollut poikkeuksellisen leuto täällä metsäponien alueella, mutta halusin silti näyttää Orionille lunta. Melkoinen sirkus siitä oli tullutkin - musta orivarsa oli nopeasti valkoisenkirjava piehtaroituaan ja kieriskeltyään puiden lomaan sataneessa lumessa. Pikkuinen ei ollut meinannut pysyä nahoissaan, joten olin antanut hänelle luvan lähteä vähän juoksentelemaan. En usko, että hän menee kauas, ja luultavasti havumetsä on varsalle turvallisempi liikkumispaikka kuin sademetsä. Niinpä jatkan matkaani hetken kuulostelun jälkeen levollisin mielin. Ilma on juuri sopiva: pakkasta ei ole kuin korkeintaan pari astetta, mikä sopii minulle loistavasti, sillä talvikarvani ei ole sademetsässä oleillessani oikein päässyt kasvamaan. Hienoinen tuulenvire suhahtaa halki metsän astellessani pitkin muutamaan kertaan tallattua polkua. Taivas on kuulaan sininen ja aurinko paistaa, muttei häikäise. Se on jo alkanut painua mailleen, vaikkei kovin korkealla ole vielä käynytkään. Vuoden pimein päivä kyllä meni ohitse jo, eikä täällä yhtä synkkää ole kuin muutama viikko sitten, mutta saisimme vielä odottaa, ennen kuin auringon säteet alkaisivat varsinaisesti lämmittämään. Mutta mikäs tässä odotellessa, onhan metsäponeilla sademetsää, jossa riittää ruokaa talvellakin. Joskus mietin, kuinka ihmeessä tasankolaiset ja varsinkin ylänköläiset pärjäävät ankarien talvien ylitse.

Korvani käännähtävät yllättäen kuullessani jotain, ja katseeni seuraa pian perässä. Nostan katseeni korkeiden mäntyjen latvoihin, ja näen kuinka jokin lintu singahtaa taivaalle. Kuulemani ääni oli luultavasti peräisin lentoon lähteneestä siivekkäästä, mutta mikähän sen oli mahtanut säikäyttää? Voi olla, että se lähti liikkeelle muuten vain, mutta eipä minulla ole kiire minnekään. Niinpä poikkean polulta matalaan, pehmeään lumihankeen ja lähden kävelemään rennosti mutta reippaasti kohti äänen kantautumissuuntaa. Kauan minun ei tarvitsekaan kävellä, kun harvassa kasvavien puiden lomasta silmiini osuu jotain punertavan ruskeaa. Aavistukseni saavat vahvistuksen, kun leuto tuulenpuuska tuo sieraimiini tuntemattoman tamman hajun. Nostan päätäni hieman ja liikkeeni saavat uutta määrätietoisuutta lähtiessäni kohti häntä. Lumi vaimentaa kavioideni tömähtelyä, mutta uskoisin hänen silti huomaavan tuloni - en liiku mitenkään tarkoituksellisen hiljaa. Lähemmäs kävellessäni huomaan, että kyseessä on nuorehko ja kovin siro tamma, jota en muista koskaan ennen nähneeni.
"Iltapäivää", tervehdin ystävällisen hymyn kera kunhan olen puhe-etäisyydellä. Voihan tietysti olla, että hän on yksi niistä jotka eivät oikein välitä jäädä jutustelemaan satunnaisten kulkijoiden kanssa, mutta aina voi yrittää, eikä kohteliasuus ole mikään synti. Lisäksi minun kai tavallaan kuuluu pitää vähän lukua siitä, keitä täällä päin kulkee.
"Kaunis päivä, eikö?" jatkan keskustelusävyyn. Minusta on niin kamalan epäkohteliasta alkaa heti tivaamaan nimeä ja laumaa ja siviilisäätyä ja ties mitä, enhän minä tässä mistään ole myöhästymässä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja sarppa » 07. Tammi 2012 20:46

Talvi on niin sietämätöntä, niin kylmä ja hengityskin tuntuu jäätyvän. Tai siitä voisi kyllä täysin mielin nauttia, mutta Aasiassa kun kasvoin, ei ollut mitään näin kylmää. Siellä ei talviturkkia kaivattu, mutta onneksi olensentään kuivunut siitä hyytävästä merimatkasta. Muuten olisin aivan pulassa. Pärskähdin, tyhmä minä, pelkkä lintu se puskasta vain hyppäsi! Nostin kuitenkin pääni alhaalta, kuulinko askelia. Ei, kuulin takuulla omiani. Vaikka kuinka ruskeat korvani pyörivät, en saanut itselleni vahvistusta asiasta. Saatoin myös sekoittaa äänet omiin askeliini, en nimittäin ollut huomannut, että olin koko ajan polkenut paikallani. Otin pienen sivuaskeleen. Lumi allani oli liiskaantunut ihan sohjoksi. Toivottavasti kuitenkaan ei tule lämpimiä kelejä, näin yllättäin. Muuten kaikkialla inhan märkää ja se saa ainakin olon tuntumaan kylmältä!
Olin vaipunut taas hämäriin muistoihini. Kuinka minut oli suljettu pimeään koppiin ja... onnkesi karkasin... olisin muuten kuollut. Tai miksi edes ajattelen näitä pimeitä muistoja? Eihän minun niitä tarvitsisi edes muistella, onhan täällä niin ihana sää! Jalkani eivät enää polkeneet kylmää maata, hieman sivulle liikuttuani, mutta kuulin silti askelia, ja ne lähenivät. Katsahdan jalkoihini, eivät ne liiku. Tyhmäkö minä olen? Eivät ne tietenkään liiku, jos en liikuta niitä! Lumihangen pehmittävät kavion kopseet kantautuvat jo aika läheltä takaani. Ponnahdan ylös ja käännyn äkisti. En ollut edes huomannut, että joku oli minua lähestynyt. Musta harjas laskeutuu oikean silmäni päälle. Olen liian jännittynyt heilauttaakseni sen pois. Ilmeestäni huokuu epävarmuus, jännitys ja osittainen pelko. Olinko nyt luvattomilla mailla? Tulisiko häädön paikka?
Valmistauduin jo vihaiseen tiuskaisuun, mutta vieraan suusta kantautuikin ystävällinen tervehdys. En näytä lainkaan rennolta, vaikka ystävällinen puhe saa minut rauhoittumaan. Ystävällisen näköinen voikko tamma seisoo edessäni. "Päiviä teillekkin... Varsin mukavaa sää on..." sanahdan hieman epävarmana. Nyt olisi kuitenkin tilaisuus tietää, missä olisin. "Saisinko kysyä, että missä tarkkaan ottaen olemme? Saavuin juuri saarelle ja..." jatkoin melkein samaan pötköön. En enää tiennyt miten jatkaa viimeisintä lausahdustani, joten viimeinen kirjain hukkui kaikkeen hiljaisuuteen.
sarppa
 

Re: Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 08. Tammi 2012 16:54

Nuori punaruunikko vaikuttaa hermostuneelta, jopa pelokkaalta lähestyessäni, joten lasken päätäni sovittelevasti hieman alaspäin ja pidän korvani valppaasti hörössä. Pysähdyn sen verran etäälle, ettei tamma tuntisi minun olevan tunkeileva, mutta kuitenkin riittävän lähelle voidaksemme keskustella. Hymyni vain levenee nuorikon tervehtiessä, vaikka hermostuneisuus onkin vielä aistittavissa. En kuitenkaan ehdi jatkaa rupattelua, ennen kuin punarautias esittää minulle paljonpuhuvan kysymyksen. Hän on siis vasta saapunut, mutta tietää meidän ainakin olevan saarella. Se on jo jotain.
"Kysy mitä mieleesi vain tulee", rohkaisen hymyillen. "Tällä hetkellä olemme metsäponien mailla, saaren eteläpuolella. Tästä vielä jonkin matkaa eteenpäin sijaitsee eteläinen lampi, jota ympäröivät sekä metsä- että vuoristoponien alueet."
Jos tamma ei ole kuullut vielä laumoista, ei tarkkakaan kuvaukseni varmaankaan kerro hänelle kovin paljoa. Ja toisaalta, vaikka punaruunikko niistä olisi kuullutkin, ei tämä välttämättä valaisisi siltikään kovin paljon. Eihän laumarajoja päivässä opita, hyvä jos kuukaudessakaan. Edes minä en ole ihan selvillä kaikista ilmaan piirrettyjen rajaviivojen mutkista ja notkoista, vaikka olen sentään kuljeskellut melkoisen paljon pitkin metsäponien aluetta.
"Ah, meinasi unohtua. Minun nimeni on Gamette. Ja sinä olet...?" kysäisen vaihtaen painoa jalalta toiselle. Esittelyillä on useasti tapana unohtua, vaikka hyviin tapoihin kai kuuluisi esittäytyä heti ensimmäiseksi. No, ehkäpä tällaista pientä etikettimokaa voisi katsoa läpi sormien, eihän tähän maailma kaadu.

Silmäilen punaruunikkoa mietteliäästi ennen kuin jatkan taas puhumista. Ennemmin tai myöhemmin tämä pitäisi hoitaa pois alta, ja rupatella voisi sitten, kun viralliset asiat on saatu pois alta.
"Onko sinulle jo kerrottu laumoista ja saaren yleisistä käytännöistä, kuten rajasäännöistä?" tiedustelen tammalta. Olen edelleenkin melko varma, ettei tee kauhean hyvää vain kaataa kaikkea tietoa vastasaapuneiden niskaan, mutta minkäs teet. Valitettavasti minulla ei ole aikaa kuljeksia kulloisenkin saapujan kanssa ympäriinsä näyttämässä paikkoja ja kertomassa asioista, enkä toisaalta kannata sitäkään, että tulokkaiden pitäisi itse selvittää kaikki omin nokkineen. Eihän minuakaan toisaalta ollut kukaan vastassa kun muutamia vuosia sitten tänne rantauduin, mutta minusta tilanne tuntuu nyttemmin paljon sekavammalta kuin silloin. Huokaisen äänettömästi ja pakottaudun takaisin nykyhetkeen tarkentaen katseeni tammaan edessäni.

[Sekavaa. X_x]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja sarppa » 09. Tammi 2012 16:22

Olin hieman hermona vielä. Vieraan rauhalliset ja positiiviset elkeet saivat minut kuitenkin rauhoittumaan. Laskin hieman päätäni. Vedin syvää ilmaa sisään ja päästin pakkasessa höyryävän ilman vapauteen pärskähdyksen saattelemana. Noin sain itseni rauhoittumaan. Katseeni muuttui eloisammaksi korvinikin taittuivat hörölle. En näyttänyt enää mitenkään hermostuneelta, enkä ollutkaan. Lihakseni rentoutuivat ja olisin nyt valmis puhumaan sujuvammin.
Vieraan tamman sanat saivat ajatukseni suorastaan laukkaamaan. Mitä kysyisin? Pääkopassani pyöri monia kysymyksiä, mutta olisiko mikään niistä kysymisen arvoinen näin alkuun? Tamman seuraavassa puheessa tulikin vastaus ehkä tärkeimpään kysymykseen. Vieras oli ehkä ollut täällä pitkään, kun noin paljon tiesi. Puheista päätellen saari oli villihevosten valtaaama. Olikohan täällä muitakin laumoja? "No, onkos täällä muita laumoja, kuin Metsä- ja Vuoristoponit?" päätin kysyä. Olihan minun tiedettävä saaren populaatio, enhän nyt suinpäin voinut olla kaikkialle menossa tunkeilemaan. Sehän olisi röyhkeää! Minulla oli ollut hyvä tuuri, kun täältä ei oltu noin vain käsketty häipymään.
"Olen Dangerous Ombra, tai minua voi sanoa ihan vain Dangeksi. Oletko sinä Metsäponilainen?" esittäydyin. Olisin voinut kertoa, että minua kutsutaan myös Ombraksi, mutta olin itse mieltynyt enemmän Dangeen. Ombra oli kyllä harvinainen, mutta en oikein ikinä ole pitänyt itseäni Ombrana, vain Dangena.
Gamette näyttää oikein mukavalta tammalta, kun hetken hiljaisuudessa katselen häntä. Gametella oli kauniit, ruskeat silmät ja kaunis tähti otsassa. Kun tamma taas alkoi puhua, olisi siinä tullut vastaus nuorikon ensimmäiseen kysymykseen. "Ei... Saavuin tänne eilen, enkä kummoisesti ole paikkaan tutustunut." vastasin Gametelle. Suipot korvani asettuivat vahvasti eteenpäin. Tämän asian halusin kuulla, ja kunnolla.
sarppa
 

Re: Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 25. Tammi 2012 20:59

[Voitaivasmiksinäinkauanmitäihmettätapahtui. X_X Aika on katoavaista ja minä ilmiselvästi laiska. Suuret pahoittelut kestosta.]

Nyökkään nuoren tamman tiedustellessa muista laumoista.
"Kyllä vain. Saaren pohjoisosaa asuttavat lumihevoset, koillisessa ovat ylänköhevosten maat ja täältä suoraan länteen kulkiessaan saapuu tasankohevosten alueille. Lisäksi saarelaisiin kuuluvat aavikkoponit ja laumattomat. Laumattomien maat ovat saaren kaakkoiskärjessä, eikä sinne ole suotavaa mennä. Laumattomat on eristetty omalle alueelleen saarella vallinneiden levottomuuksien johdosta", kerron sävy vakavoituen loppua kohti. Kylläpäs minä nyt kuulostan viralliselta. Puheeni sävy on kumman... asiallista. Ehkäpä johtajan kuuluisi kuulostaa juuri tältä, ja tapa alkaa vasta pikkuhiljaa hiipiä puheisiini. Voi hyvänen aika. Mutta toisaalta, onhan minun tämä kaikki kerrottava tavalla tai toisella, ja kun toistan sitä usealle hevoselle, puheestani tulee väkisinkin kaavamaista.

Nyökkään Dangeksi itsensä nimenneelle tammalle hänen kysyessään laumaani ja hymyilen ystävällisesti. En minä ole ollenkaan niin kuiva kuin miltä kuulostan, en laisinkaan. Johtaja - saarelle saapuja -asetelmien puitteissa on kuitenkin vähän turhan vaikea jutustella niitä näitä, kun pääasiat on kuitenkin kerrottava. Nuorikko vielä vahvistaa epäilykseni siitä, ettei hän ole kovin kokenut Caralialainen. Hymyilen hänen olemuksensa terästäytymiselle, ja mietin hengenvedon ajan kuinka alottaisin.
"Kuten mainitsin, laumattomat on eristetty omalle alueelleen. Myös muiden laumojen alueilta tulisi pysyä poissa, ja väärälle alueelle harhautuneita kulkijoita tulisi pyytää poistumaan, tai mahdollisesti opastaa oikeaan suuntaan. Rajojen ylityksestä on mahdollista saada vaihtelevanasteisia rangaistuksia, mikäli siitä jää kiinni", selitän vakavana. Nämä asiat ovat tärkeitä, vaikka itse olisinkin eri mieltä säädöksien kanssa.
"Ihan pelkästään oman laumansa alueisiin ei täällä tarvitse tyytyä", jatkan hieman kevyempään sävyyn. "Saaren keskellä on nimittäin yhteismaa, jolla kaikkien laumojen jäsenet saavat vapaasti liikkua. Toki laumojen alueiden ja yhteismaan rajoilla liikkuu vartijoita, jotteivät esimerkiksi laumattomat pääsisi sinne, mutta käytännössä katsottuna kuka tahansa laumalainen on vapaa liikkumaan siellä."
Hiljenen hetkeksi antaen Dangelle mahdollisuuden kysyä jotain, tai vain sisäistää kuulemaansa tietoa. Siirrän hieman painoani, heilautan otsaharjaani pois silmiltäni ja vedän itsekin henkeä.

"Rajojen sulkemiseen löytyy syy saaren historiasta. Noin kaksi kesää sitten rauhaisaa eloa häiritsivät kaksi rikollisjärjestöä. Ne on kuitenkin kukistettu, ja vähitellen niiden muisto alkaa painua unholaan. Hieman lähempänä nykyhetkeä saarella on liikkunut myös murhaaja, suuri valkokasvoinen ori nimeltä Jokeri. Hänestä ei - onneksi - ole kuulunut mitään pitkään aikaan, eikä hänen kohtalostaan tiedetä, mutta kannattaa pitää tuntomerkit mielessä. Tämä kaikki on lähtenyt laumattomien keskuudesta, joten meillä on hyvä syy suhtautua heihin hieman epäileväisesti", selvennän Dangelle ja huokaisen syvään. Niin paljon kaikkea pahaa. Rhowara tai mafia eivät menneisyydessä koskettaneet minua henkilökohtaisesti, mutta luonnollisesti koko saaren kärsimyksellä on jotain osuutta minunkin elämässäni. Jokeri sen sijaan... On päiviä, joina en vieläkään halua uskoa sitä todeksi. Että Merel, ylänköhevosten rohkea johtajar ja vieläpä hänen pienet varsansa kohtasivat loppunsa Jokerin vuoksi. Ja nyt minulla on niin paljon enemmän menetettävää, kuin pari kesää sitten. Orion, Arago, koko laumallinen metsäponeja. Onneksi en ole taipuvainen melankolisuuteen - muuten varmaan viettäisin kaikki päiväni peläten sanaa Jokerin uudesta hirmuteosta.

Koska olen käynyt nämä samat ajatukset jo useasti läpi, ei mietiskelyyni mene kauaa aikaa. Ennemminkin kyseessä oli jälleen hienoinen tauko, jonka jälkeen nostan päätäni hieman pystympään ja hymyn huulilleni.
"Joka tapauksessa, laumojen keskuudessa on ehdottomasti paremmassa turvassa kuin laumattomien karuilla mailla. Sinäkin varmaan haluaisit liittyä johonkin laumaan? Jos sinusta tuntuu, että viihtyisit tällaisen havumetsän lisäksi sademetsässä, tasangolla tai pienellä kaistaleella aavikkoa, voin auttaa sinua. Niistä metsäponien alueet koostuvat, ja minä olen metsäponien johtaja, siispä hoidan liittymistä", kerron Dangelle ja silmään häntä.
"Ainakin ulkoisesti olisit sopiva joukkoomme, ellet sitten aio yllättäen venähtää kaksimetriseksi. Se ei olisi kovin kätevää sademetsän poluilla", totean naurahtaen ja perustelen samalla yhdellä lauseella, miksi ulkonäkö vaikuttaa laumavalintaan tässä tapauksessa. Dange olisi vallan mainio lisä joukkoomme, mikäli hän vain viihtyy.

[Gyaa, paljon puhetta eikä yhtään toimintaa. X_x Tämä oli vähän niin kuin yksi syy turhan pitkään kestoon. :'D]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja sarppa » 04. Helmi 2012 15:40

¤ Kokeillaan saada peli äkkiä pois alta, muakin pitkästyttää.... Eikä se kesto haittaa, vihaan kokeita *selailee parhaillaan viittäkymmentätuhatta sivua* ¤

Pääni on ihan pyörällä. Lumihevoset, Ylänköhevoset, ja hmm... joitain muita. Enhän minä millään niitä opi! No, kaikki ajallaan. Kerrankin tapaan jonkun... jolla on hyödyllistä tietoa, paljon. Näitä tietoja tulen aina tarvitsemaan täällä eläessäni. "Waauu... Onpa täällä paljon laumoja..." henkäisen ihastuneesti. Haluan päästä tutkimaan niitä kaikkia maita!
Pienen hengähtystauon jälkeen jatkan vastaustani Gameten kertomaan. "Laumattomat? Sellaiseksi en halua jäädä... Lauma tuo muutenkin niin hyvää turvaa." sanahdan vielä, oikeastaan se lause kuullosti, kuin olisin sanonut sen itselleni, tai oikeastaan sanoinkin. Ilmaisin ajatukseni vain ääneti. Yritin paikantaa siantiamme saarella. Pitäisi tuntea tämä paikka läpikotaisin, että sasin edes jonkin laista selkoa siainneista ja ilman suunnista. Haistoin ehkä vähän suolaista vettä, tai se haju tuli ehkä minusta. Tänne saapumisesta ei ole vielä niin pitkä aika. Uppouduin hetkeksi omiin mietteisiini, kun mietin koko saarta, laumattomia, kaikkea. Ajatukseni saapuivat taas Gameten luokse, kun hän jatkoi puhumista.
Sisäistän hetken kaiken Gameten asian. Olen hyvinkin voinut olla muiden laumojen mailla, tietämättä siitä. Laumattomaksi en ainakaan tahdo jäädä, kuullostaa niin vaaralliselta. Nyökyttelen siroa päätäni, miettiessäni vastaustani. "Selvää... Elikkä periaatteessa olisin tavallaan luvatta Metsäponien alueella, kun en mihinkään laumaan kuulu?" vastaan miettelijäällä äänellä. Saan onneksi Gametelta tietoa kaikista säännöistä, muuten olisin takuulla heti ensimmäisenä menossa luvatta muiden maille. "Hmm... Saatoin olla siellä saavuttuani tänne... Menin sademetsään, jossa tapasin Hyrrän. Hän selitti jotain yhteismaista, mutta en paljoa saanut puheesta selvää, hän puhui niin vauhdikkaasti." lausun hyvin innokkaasti puhuen.
Olen siis ollut yhteismailla, elikkä en ole ollut luvatta! No sehän on hyvä! Oiskohan siistii olla vartija? Ei voi tietää, en ehkä ole vielä valmis siihen. Lepuutan vasenta takajalkaani. Siihen särkee hieman. Taisin satuttaa sen laivasta hypätessäni. "Onneksi niitä ei ole enää... Elitkö sinä silloin jo täällä? Ei tainnut silloin olla kenelläkään helppoa... Pystyykö laumattomien alueen tunnistamaan mitenkään? Onko siellä jotenkin karumpaa, kuin muualla saarella? En nimittäin halua vahingossakaan eksyä sinne..." vastaan sukkelaan, esittäen muutamia kysymyksia asiani aikana.

Katson Gamettea. Hän näyttää hyvin viralliselta ja taas jatkaessaan puhumista entistä virallisemmalta. Metsäponien johtaja! Olen suoraan hänen kanssaan... Mahtavaa! Ryhdistäydyn koko olemuksellani ja saan itseni näyttämään sivistyneemmän ja virallisen näköiseksi. "Olen huomannut sen, kun karkasin ihmisten luota ja liityin villihevoslaumaan. Alueetkin kuullostavat ihanilta, ja lauma on aina parempi vaihtoehto." vastaan kuuliaisesti. "En minä enää niin paljoa kasva! vastaan hieman naurahtaen. "Jos vain hyväksyt minut riveihisi, olisin valmis ja halukas liittymään Metsäponeihin." vastaan vielä Gametelle. Jos kaikki Metsäponeissa on yhtä mukavia, kuin Gamette, tämähän on huippu lauma!
sarppa
 

Re: Yksi tie, kaksi kujaa

ViestiKirjoittaja Sasu » 04. Helmi 2012 16:27

Nyökkään tyytyväisesti, kun Dange tuntuu ymmärtävän pitkällisten selitysteni pääkohdat.
"Periaatteessa kyllä, mutta vasta saarelle päätyneet saavat sen kyllä anteeksi. Eihän kukaan voi automaattisesti tietää vieraan paikan säännöistä saapuessaan", vastaan ruunikolle ja hymyilenkin hieman. Nyökkään jälleen nuorikon mainitessa jonkun tapaamansa hevosen. Nimi ei kuulosta tutulta korviini, joten en sano mitään, hymähdän vain ystävällisen huvittuneesti Dangen mainitessa tapaamansa hevosen nopean puhetyylin. Eivät kaikki varmaan jaksakaan juurta jaksaen alkaa selostamaan kaikille tapaamilleen uusille hevosille miten kuuluu olla ja missä ja milloin. Sitä varten me johtajat täällä taidammekin olla. Sitä, ja kahtakymmentä muuta asiaa ja velvollisuutta. Mutta ei se huono ole, hyvä vain kun on puuhaa ja töitä tehtävänä. En minä varmaan enää osaisikaan ajatella vain itseäni ja omia tulemisiani ja menemisiäni.

"Kyllä, olin jo silloin saarelainen. En tosin koskaan joutunut kenenkään kanssa suoraan tekemisiin, mutta paikalla olleiden kertomukset ovat myöhemmin kantautuneet minunkin korviini", vastaan Dangen ensimmäiseen kysymykseen. Niin, kuulin asioista melko kattavasti ylänköhevosia johtaneelta Mereliltä, joka tuli minua tähän virkaan pyytämään. Vakava, kunnioitukseni välittömästi ansainnut Merel... Ei. Ei nyt. Nyt ei ole oikea aika päästää ajatuksiaan valloilleen. Nyt ei ole oikea aika vajota synkkyyteen - sitä aikaa ei välttämättä tule lainkaan, mutta ei se taatusti ainakaan nyt ole. Käännän ajatukseni päättäväisesti Dangeen ja tähän nimenomaiseen hetkeen. Vaikka pääni sisällä tuntuu tapahtuvan paljon, ei tähän kuitenkaan mene kuin muutama sekunti, täysin normaalin tauon verran.
"Laumattomien alue on aivan saaren kaakkoiskärjessä, ja sen rajoja vartioidaan huolella. Alueella sijaitsee saaren ainoa tulivuori, joka ei kuitenkaan ole purkautunut aikoihin. En ole käynyt alueella itse, mutta ei kuulemani mukaan mikään paratiisi ole", vastaan tammalle yrittäen samalla muistella, mitä kaikkea minulle on kyseisestä maatilkusta kerrottu. Dangelle näitä asioita on miellyttävää kertoa. Hän tuntuu oikeasti kuuntelevan ja esittää tarkkoja kysymyksiä asioista, joista en itse hoksaa kertoa. Voi hyvinkin olla, että hänestä voisi olla minulle vielä joskus tulevaisuudessa apua. Sitä ennen minun pitää kuitenkin antaa nuorikon kotiutua saarelle kaikessa rauhassa. Eihän tässä mikään kiire ole.

Minua hymyilyttää, kun ruunikko ryhdistäytyy edessäni niin topakasti. Hän tuntuu myös jakavan näkemykseni laumaan liittymisen kannattavuudesta ilahduttavan hyvin.
"Erinomaista! Minusta tuntuu, että sinä tulet olemaan loistava laumalainen. Olet erittäin tervetullut laumaan", sanon nuorikolle täydestä sydämestäni. Kaikki nuoret voisivat olla näin pirteitä ja aktiivisia ja... vastaanottavaisia. Ja mikä ettei myös vanhempi väestö. On todellakin suuri ilo saada Dange laumaani.
"Jos haluat, voit pyytää jonkun metsäponin näyttämään sinulle joskus rajoja. Sillä ei kuitenkaan ole mikään kiire, opettelet vain asioita omaan tahtiisi", totean hymyillen. Ei kai kukaan nyt voi vaatia, että uudet tulokkaat oppisivat päivässä rajat, joita me useita kuukausia, jopa vuosia saarella asuneetkaan emme aina tunnu muistavan.
"Eiköhän tässä tullut ihan riittävästi mietittävää yhdelle kertaa", tuumaan ja puhallan sieraimistani ilmaa, joka hajoaa höyrypilveksi pakkaseen.
"Nyt, jos sinulla ei ole enempää kysyttävää ja suot anteeksi, taidan lähteä etsimään poikaani. Hänen pitäisi kyllä olla jossain täällä, eikä hänellä varmaan mitään hätää ole, mutta äidit eivät voi koskaan olla liian varovaisia", naurahdan nuorikolle ja kerään hieman ryhtiäni mennäkseni.
"Oli ilo kohdata sinut, Dange. Toivottavasti tapaamme toistekin", lausahdan hymy huulillani, nyökkään niin että otsaharja valahtaa silmilleni ja lähden valitsen sitten reitikseni muutamaan kertaan tallatun polun, jonka arvelen vievän hyvään suuntaan. Vilkaistuani vielä kerran taakseni nostan ravin ja kohotan päätäni ylemmäs haistellakseni tuulta. Minneköhän Orion on jo ehtinyt...

Gamette poistuu.

[Tämä menikin hyvin näin. Jos Dangella oli vielä kysyttävää, leikitään että Gem vastasi. xD Kiitokset kuitenkin pelistä! 8) ]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron