I'm not alive if i'm lonely

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Re: I'm not alive if i'm lonely

ViestiKirjoittaja Sever » 05. Maalis 2011 22:17

REZKIJ A RAZUM

Niin, syksy. Oliko ihanempaa aikaa todellakaan olemassa? Ei, ainakaan Razumin mielestä. Eihän syksy silloin ehkä ollut niin ihana, jos satoi koko ajan vettä, mutta jos puut saisivat osakseen kunnon ruskan, niin se olisi kaikista upeinta nähtävää. Ruskean, oranssin ja punaisen lämpimät yhdistelmät takasivat kyllä melkoisen katselunautinnon. Razumille oikeastaan kaikki luonnossa oli tärkeää. Mutta syksy ja kuu! Niitä tärkeämpiä ei varmaan ollutkaan.
"Niin, Caralia on tosiaan siitä rikas paikka. Itseasiassa, mitähän kaikkea metsäponeille kuuluu? En ole kuin poikennut sademetsässä ja joella, sekä jollakin lammella, jossa itseasiassa tapasin sen sinun varsasi, Karinin. Se lampi oli kyllä mukava paikka, täytyy myöntää", Razum selitti ja nyökkäsi vielä lopuksi päällään. Tosiaan, se oli ollut ihan kaunis paikka. Kuten kaikki, missä Razum oli tähän asti käynyt. Sademetsäkin. Tosin, ehkä se oli talviturkkiselle ponille hieman liikaa, mutta jos kylmyys pääsisi ihan luihin ja ytimiin - kuten nyt alkoi pikkuhiljaa ehkä käymään - niin sademetsä olisi mitä oivallisin paikka. Ja varsinkin, jos ei omannut kauhean pitkää talvikarvaa. Olihan niitä sellaisiakin rotuja.

Lumi alkoi jo kasaantua pienen orin päälle ja se oikeastaan vain nauratti tätä - ja pärskitti. Niin, kyllähän ponitkin pienestä nuhasta kärsivät ja jotenkin Razumista tuntui, ettei se ainakaan hänen kohdallaan ehkä ollut uutta. Jotenkin hänellä oli sellainen kutina mielessään. Mutta eihän pieni pärskiminen menoa haitannut, ei toki.
"Ah, en ole sitten ainoa joka on vähän luvatta muillla alueilla seikkaillut. Tosiaan, Caraliassa on hienoja paikkoja ja olen osaan niistä jo tutustunut. Haluaisin tosin tutustua paremminkin, mutta pelkään vain hieman jääväni kiinni. Jostain syystä en ihan käsitä, miksi laumarajat ovat niin tarkasti säädellyt", Razum puhui, hymyillen yhä lämpimästi, kurtistaen hieman kuitenkin kulmiaan viimeisten sanojensa kohdella, mutta pian sekin vaihtui jälleen lämpimään ilmeeseen. Hänestä laumarajat olivat vain hivenen oudot, ei muuta.
"Mutta kyllä, olen käynyt hieman ylänköhevosten puolella, seurattuani jokea ja sitten aavikolla, joka kuului ilmeisesti aavikkohevosille. Kummallakin seikkailukerrallani tapasin mukavan henkilön ja haluaisin kyllä tutustua paremmin muiden laumojen jäseniin. Aavikolla tosin oli kyllä aika julmetun kuuma", hopeanmusta naurahti vielä kertomansa perään ja muisteli aavikkomatkaansa. Ei, se oli kyllä jo ehkä vähän liikaa tälle ponille, jonka karva kuitenkin jo lämmitti ihan kivasti. Hymy leveni entisestään.
"Metsäponien alueista tiedän myöskin vain murto-osan. Olen vain niin kovin seikkailunhaluinen, että tuntuu etteivät metsäponien alueet välillä riitä tyydyttämään sitä, ja varsinkin sitten kun olen saanut tietää jo kaikesta kaiken ja nähdä kaiken", ori hymähti ja katsoi yhä Samanthaan. Toisen seura oli mukavaa ja Razum piti siitä. Ei tarvinnut olla mitään, mitä ei halunnut olla - sai olla ihan oma itsensä. Samanthan kanssa ei myöskään tullut ärsyttäviä hiljaisia hetkiä, kuten joidenkin kanssa tuli - vaikka he olivat toki olleet Samanthankin kanssa muutamaan otteeseen ihan hiljaisuudessa, niin se ei kuitenkaan ollut ollenkaan ahdistavaa, päinvastoin. Razum hymyili lempeästi ja lämpimällä tavalla. Hän ei ollut saanut toisesta edes huonoja ennakkoluuloja, eikä ollut sen vuoksi joutunut perääntymään, vaan oli päässyt juttelemaan tämän mukavan vaalean tamman kanssa.

"Gamette. Minulla on ollut onneksi ilo tavata jo hänetkin. Hän itseasiassa oli ensimmäinen henkilö, jonka edes näin, sen jälkeen kun olin saapunut Caraliaan ja heti hän otti minut laumaansa, vaikkei edes oikein tuntenut. Olinhan aika muukalaisen näköinenkin. Sekainen harja ja hieman nuhjuinen karva merireissun jälkeen. Enkä ollut missään kaikissa lihavimmassa kunnossani vielä siihen aikaan. Nyt on tullut taas lisäkiloja sen jälkeen", hopeanmusta naureskeli hyväntuulisesti, samalla kun kertoi tarinaansa. Gamette oli hyvä ja hieno johtajatar, jota Razum kyllä kunnioitti, mutta pahoitteli kyllä aina mielessään, jos sattui poikkeamaan metsäponien alueelta toisaalle.
"Minkälaisia ovat Caralian muut johtajat? Onko sinulla ollut ilo tavata heitä?"
Sever
 

Re: I'm not alive if i'm lonely

ViestiKirjoittaja Sussu » 07. Maalis 2011 23:00

"Ei metsäponien alue rajoitu pelkkään sade- ja havumetsään, ehei", virnistin toisen miettiessä ääneen, millaista aluetta laumamme seudulla mahtoi olla. Jos olisimme seisoneet, olisin voinut vaikka hieman röyhistää rintaani, parantaa ryhtiäni ja näyttää muutenkin ylpeämmältä. Kerrankin minä tiesin jotain, mitä joku muu ei tietäisi. Kieltämättä se oli ihan hieno tunne, vaikka tietenkin saattaisi olla, että Razum haluaisi itse käydä tutkimassa alueita tarkemmin, eikä kuunnella minun selityksiäni. No jaa..
"Laumamme alueella on muun muassa.. no, suurimmaksi osaksi juuri näitä metsiä, mutta sitten on myös pieni alue aavikkoa ja tasankoa öhm.. lännessä päin, jos oikein muistelen." Väläytin vielä leveän hymyn siihen perään, uppoutuen hetkeksi taas vaihteeksi omiin ajatuksiini. Aavikko ja tasanko.. ainakaan ensimmäisestä minulla ei ollut kovin hyviä kokemuksia, vaikkei se juuri metsäponien aavikkoa tainnutkaan olla. Siellä minä olin Fajerinkin kohdannut. Sen idiootin, jota en ollut onneksi pitkään aikaan tavannut. Metsäponien tasangolla minä sitten olinkin joutunut melkein leijonien ruoaksi, jaah.. Miksi mieleeni olivat jääneet niin selvästi vain kaikki epämiellyttävät muistot? Hymähdin hiukan, ikään kuin havahtuen siihen.
Heilautin korviani hiukan takakenoon, jääden katselemaan ympärilleni hiukan epäluuloinen katse silmissäni. Millaisiakohan petoja havumetsässä piili? Entäpä psykopaatteja? Tukahdutin naurahduksen, rentoutuen sen myötä huomattavasti. Höristin jälleen pehmeästi korviani, kohdistaen katseeni Razumiin.

Hymy palasi jälleen suupielilleni. Selvä, hänkin oli tullut hieman seikkailleeksi. Uskalsin epäillä, että niin moni muukin vasta saarelle rantautunut, tai mahdollisesti pidempäänkin asunut. Olisi kieltämättä ihan mielenkiintoista tavata joku rajarikkuri.. tai sitten ei. Enkä tietenkään tarkoittanut, että haluaisin alkaa ketään alueeltamme häätämään, mutta voisihan sellainen rento, huoleton, rajoista piittaamaton tuttavuus olla ihan mielenkiintoinen. Kunhan se ei nyt aivan typerä olisi. Pakotin itseni jälleen heräämään ja keskittymään Razumin puheeseen, koska olin aina pitänyt epäkohteliaana sitä, että toisen kertoessa jotain ei toinen sitten kuunnellutkaan. Vaikka tietysti minä kuuntelin ja halusin kuunnella, minulla oli vain paha tapa.. unohtua?
Kohotin hieman kulmiani Razumin mainitessa sen, ettei hän aivan tajunnut laumarajojen tarkkuutta. Tai siis.. hmh. Niin, olivathan ne ehkä vähän tiukat ja samoilla alueilla kulkeminen voisi käydä melko pitkästyttäväksi, mutta sitä en ollutkaan kovin usein tullut ajatelleeksi. Ehkä minutkin oltiin jo aivopesty? Kieltämättä minä arvostin ehkä vähän liiaksikin johtajaani, kunnioitin vahvasti laumarajoja ja.. hmh.
En kuitenkaan keskeyttänyt oria, vaan jäin kuuntelemaan. Vai oli hän käynyt ylänköhevosten alueilla pyörähtämässä.. Ei, se ei saanut minua katsomaan häntä pahasti. Sen sijaan höristin hieman korviani, nauliten katseeni hopeanmustan herasilmiin. Aavikkohevoset. Minä en osaisi edes sanoa, kuinka monen lauman alueella olin luvatta kerennyt hiipparoimaan - varmaan aika monen, ellen jopa kaikkien. Minusta olikin ihan jännittävää kuulla, kuinka pahasti uusi tulokas oli kerennyt jo väärillä mailla seikkailemaan.

Minusta oli jollain tapaa hyvin helpottavaa kuulla, että hän oli tavannut mukavia hevosia. Ainakaan ori ei tullut maininneeksi mitään kenestäkään sellaisesta, joka olisi häätänyt hänet pois. Ei minuakaan kukaan ollut tainnut koskaan häätää, tai en ainakaan muistanut. Naurahdin hiukan Razumin mainitessa aavikon kuumuudesta. Aivan. Jos hän oli tuollaisen talvikarvan kanssa päätynyt sinne seikkailemaan, en ihmetellyt lainkaan hänen mielipidettään. Tuskin muutenkaan, koska talvisinkaan aavikko ei ollut käsittääkseni edes viileä. Olihan sekin kuitenkin jonkinlainen kokemus, ehkä jopa seikkailu, joista Razum juuri kertoi pitävänsä. En hämmentynyt lainkaan hänen puheistaan. Juuri sellaiseksi olin tuon jossain määrin lapsenmielisen, mutta silti niin.. vanhalta tuntuvan orin kuvitellutkin. En voinut kuin naurahtaa jälleen, jääden kuuntelemaan jälleen orin miellyttävää ääntä tämän alkaessa puhua johtajattarestamme Gametesta.
Jostain syystä huuliltani karkasi jälleen naurahdus Razumin mainitessa lisäkiloista. Hyvä on, tietysti nauraminen ja sellainen oli vain hyvä juttu, mutta aloin tuntea oloni jo typeräksi. Yleensä olin kuitenkin niin huomattavan paljon epäluuloisempi, varovaisempi ja sulkeutuneempi. Mutta nyt.. no, en minä enää voisi heittäytyä epäystävällisemmäksi ja lähteä menemään. Enkä minä edes halunnut.
Orin kysymys tuli kuitenkin sen verran puun takaa, että minun oli mietittävä hetki.
"Muut johtajat.. minä en ole tainnut edes nähdä heitä."
Sussu
 

Re: I'm not alive if i'm lonely

ViestiKirjoittaja Sever » 18. Maalis 2011 20:16

REZKIJ A RAZUM

Razum kuunteli korvat hörössä Samanthaa, pieni tutuksi tullut lämmin hymynkare huulillaan. Metsäponien alue tosiaan käsitti paljon ja se oli hienoa. Razum varmasti koluaisi joka paikan läpi ja ottaisi selvää jokaisesta pienestäkin kivestä ja kaikesta muustakin. Seikkailunjano vaan oli niin suuri, että joskus sitä oli pakko tyydyttää niin, että vaelsi muuallakin, vaikkei se olisi sallittua. Ehkäpä metsäponien rajan sisäpuolella olisi kuitenkin hetkeksi tarpeeksi tutkittavaa pienelle ponille. Ja ehkä hän kohtaisi myös muita metsäponilaisia, kuten oli nyt törmännyt Samanthaan. Ja toivottavasti useampikin olisi yhtä mukava kuin tämä valkea tamma, eikä antaisi Razumille aihetta ennakkoluuloihin. Ne kun olivat kettumaisia ja ärsyttäviä. Mutta suurin osa, joihin hän oli jo tutustunut, olikin osoittautunut mukaviksi. Ja muutamista jo muodostunut ystäväkin. Ystävät. Ei, niitä ei koskaan olisi liikaa ja hän toivoikin näkevänsä noita ystäviksi luokiteltuja hevosia useamminkin. Niin hän toivoi jo nyt näkevänsä Samanthankin joskus toistamiseen vaikkei edes ollut vielä eronnut tästä.

Lumi tosiaan piti Razumin päälle kasaantumisesta. Se sai ponin hymyilemään ja katsahtamaan jälleen itseensä. Samanthan kertoessa, että hän ei ollut tavannut muita johtajia, Razum nyökkäsi. Ei hänkään ollut tavannut kuin Gameten ja siinä se. Muut johtajat olivatkin hänelle ihan vieraita ja outoja, tuskin edes oli kuullut minkä näköisiä heppuja he saattoivat olla. No, eipä Razum niin välittänyt. Hän koitti kuitenkin olla kaikkia kohtaan täysin samanlainen, eikä mitenkään erilainen. Gametellekin hän oli jutellut ja ollut ystävällinen, kohtelias ja kyllähän hän kunnioitusta tuota tammaa kohtaan tunsi, muttei yleensäkään asettanut johtajia mitenkään erikoisesti pallille. Tavallisia pollejahan hekin olivat, aivan kuten hänkin. Ei Razum tajunnut heitä, jotka olivat niin nöyriä ja alistuvia johtajille, jotenkin se vain nyppi häntä. Kyllähän johtajiin ja johtajattariin piti suhtautua kunnioituksella ja asiallisesti mutta ei siitä nyt mitään showta tarvitsisi tehdä.

"Minähän alan näyttämään jo lumiukolta!" Razum sitten hihkaisi kohtapuoliin ja nauroi lämpimästä, "sinä taas et melkein erotu lumen joukosta."
Razum katsahti lämpimästi jälleen Samanthaan ja siitä sitten taivaalle. Lumentulo taitaisi pikkuhiljaa loppua, olihan sitä jo melkoinen määrä vähän ajan sisällä satanutkin. Razumilla oli jo nyt rentoutunut ja levännyt olo. Samantha oli mukavaa seuraa, josta ei viitsisi ihan heti luopuakaan. Oli mukava aina keskustella erilaisten persoonien kanssa ja varsinkin, kun pystyi puhumaan rennosti ja leppoisasti - vailla turhaa kiristelyä ja ahdistusta. Jotkut henkilöt tosin olivat sellaisia, joiden kanssa ei oikein voinut keskustella. Olivat joko liian antisosiaalisia tai muuten vaan ärsyttäviä persoonia. Mutta meitähän on moneksi, eikös niin? Ja kaikkea löytyy laidasta laitaan, mutta onneksi tätä rennompaa väkeä taisi kuitenkin olla hieman enemmän ja Razum todellakin toivoi kuuluvansa heihin, eikä niihin ärsyttäviin. Tosin, varmaan jotkut olivat hänestäkin saaneet hyvin ärsyttävän kuvan, sillä kyllähän ori osasi olla hyvin rasittava, jos vaan sille päälle sattui ja jos joku vain antaisi lievästikin aihetta moiseen. Luonnetta kyllä siis tarpeen tullen löytyisi, eikä Razumia kyllä kannattaisi ihan tahallaan suututtaa. Suurimmalle osalle hän kuitenkin oli ihan lempeä oma, hölmö itsensä, koska suurin osa oli häntäkin kohtaan mukava.

Razum heilautti häntäänsä ja se pölläytti pienen lumimäärän ilmaan. Olisi kai pakko alkaa pikkuhiljaa astelemaan eteenpäin, paikat alkoivat hieman puutua ja Razum oli kuitenkin levännyt jo tämän mukavan rupattelutuokion aikana. Olo oli virkeä, mutta karva lumen takia hieman märkä. Ori nousi hieman kankeasti ylös ja ravisteli sitten itseään, jotta suurin osa lumesta tippuisi maahan, minne se kuuluisi. Sitten hopeanmusta katsahti Samanthaan, korvat hörössä.
"Minun pitäisi valitettavasti alkaa jatkamaan matkaani. Vielä on paljon tutkittavaa ja haluaisin keretä metsän reunaan ennen kuin minusta todellakin tulee ihan lumiukko", Razum naurahti hymyillen leveästi ja lämmin katse kohdistettuna Samanthaan. Ei hän olisi vielä halunnut todellakaan lopettaa tätä rattoisaa juttutuokiota valkean tamman kanssa, jota hän omasta puolestaan kutsuisi jo ystäväksi.
"Oli todella hauska tutustua ja toivon että polkumme kohtaavat jälleen joskus! Toivon mukaan", hopeanmusta nyökkäsi, "on mukavaa saada uusia ystäviä, joiksi sinut voin omasta puolestani ja ilokseni luokitella!"
Vilpitön ja iloinen olemus tuskin voisivat jäädä huomaamatta. Razum oli onnellinen tästä tapaamisesta, ehkä enemmänkin kuin onnellinen.
"Kiitos hyvästä juttutuokiosta vielä! Nähkäämme jälleen, Samantha!"
Ori huikkasi vielä hyvästinsä perään nyökäten ja lähti sitten käyskentelemään lumen peittämää polkua pitkin, kunnes uskalsi nostaa pienen laukan, kadoten sitten lumipöllyn sekaan, toivoen totisesti tapaavansa ystävänsä uudestaan - hän alkoi nyt jo ikävöidä äskeistä juttutuokiota.

Razum poistuu.


[[ Huf, päätän tämän nyt tähän! Kiitokset kivasta pelistä! Otetaan joskus uusiksi (: ]]
Sever
 

Re: I'm not alive if i'm lonely

ViestiKirjoittaja Sussu » 21. Maalis 2011 17:29

En voinut olla nauramatta kuullessani Razumin toteamuksen ja lämpimän naurun, joka sai minut aina vain paremmalle tuulelle. Hopeanmusta ystäväni tuntui tosiaankin olevan jo lumen peitossa ja minä valkean karvani kanssa.. pidempää katsottuna minusta ei varmaankaan erottaisi muuta kuin pään. Vielä nauramisen jälkeenkin lempeä hymy jaksoi pysytellä suupielilläni ja pilkkeenä silmäkulmassa.
"Tosiaan", myönsin virnistäen. Jäin vielä hetkeksi katsomaan lumen sekaan kadonnutta vartaloani, ennen kuin päätäni hieman pudistellen käänsin jälleen päätäni Razumiin päin ja hymyilin tälle ehkä ystävällisintä mahdollista hymyäni. Seurassani oleva poni oli todellakin niitä harvoja oikeasti mukavia, ja oli ilo tutustua häneen. Jos se minusta olisi kiinni, me kohtaisimme vielä. Saattoihan hyvinkin olla, että pidin häntä jo jonkin sortin ystävänä. Kuten ehkä muutama hevonen oli tullut huomanneeksi, ei minun ystäväkseni ollutkaan ihan niin helppoa päästä. Mutta kuka tietää, ehkä Razum tosiaan olisi jo enemmän kuin tuttava. Kaveri. Ystävä. Ajatus lämmitti mieltä ja sai jo valmiiksi kaipaamaan herasilmäistä oria, joka oli niin kovin rento, mielenkiintoinen ja kohtelias tuttavuus. Onneksi olin sattunut juuri sen puun alle suojaan juuri sillä hetkellä, kun tämä oli kävelemässä ohi. Vaikka Razum olikin uusi saarella, hän varmasti tulisi saamaan vielä lukuisia ystäviä.
Toisin kuin minä olin saanut. Razumin seurassa minä en kuitenkaan jaksanut liiemmin masentua edes siitä, ettei minulla tosiaankaan ollut kovin monia ystäviä. Jo hänen läsnäolonsa sai olon vain jotenkin tuntumaan niin kevyeltä ja helpolta, että saatoin pitää itseäni jopa onnekkaana kahden varsan äitinä, vaikka molempien isät olivatkin mitä olivat. Mielikin tuntui ihan virkistyvän, enkä uskonut sen johtuvan vain siitä, että muunmuassa korviani alkoi jo hieman paleltaa paksusta talvikarvastani ja muuten lämpimästä olostani huolimatta.

En voinut olla yllättymättä ja jopa hieman säikähtämättä toisen noustessa seisomaan. Tapitin oria melkein epäuskoisena. Poni avasi suunsa ja selitti tilanteen, mikä sai viivaksi päässeet suupieleni taas kohoamaan hymyyn. Nyökkäsin, vaikka hieman raskas tunne tuntuikin valtaavan jälleen minut ja ajatukseni. En halunnut kuitenkaan anella häntä jäämään tai mitään muutakaan, ja orin sanojen myötä hyvästeleminenkin alkoi tuntua helpommalta. Lämmin tunne pyyhkäisi jälleen lävitseni pitkänä aaltona, enkä liikuttuneisuudeltani pystynyt heti edes avaamaan suutani. Aivan, eivät ne olleet hyvästit. Me tapaisimme vielä.
"Nähdään", huikkasin vain hieman kaihoisaan sävyyn Razumin poistuessa näköpiiristäni. Olin kuulevinani vielä hetken aikaa laantuneesta myrskystä askeleita, kunnes tuli aivan hiljaista. Minua suorastaan pelotti se yksinäisyys, joka oli yhtäkkiä ympärilläni. Juttutuokio tuntui kuluneen niin nopeasti, ja kun en enää yhtäkkiä kuullutkaan ystäväni miellyttävää ääntä korvissani.. Huokaisin raskaasti. Uskomatonta, kuinka saatoinkaan ikävöidä orin ääntä jo niin lyhyen hetken kuluttua. Razum oli vain suorastaan ihana persoona.
Hänenlaisiaan hevosia ja poneja saisi olla useampia, muttei tietenkään aivan kopioita - eihän Razum silloin enää olisi minkäänsortin erikoistapaus. Ja jos - kun - tapaisimme vielä, saisin taas hetken iloita hänen näkemisestään ja piristävien puheidensa kuulemisesta. Vaihtaisimme kuulumisia ja muuta mukavaa.

Hetken mietiskeltyäni minäkin nousin varovasti pystyyn, astellen sitten kauemmas puusta, jonka juurella olin maannut ja keskustellut uuden ystäväni kanssa. Pysähdyin kuitenkin jo muutaman askeleen jälkeen, jääden katsomaan hieman kaihoisasti jälkiin hangessa. Razumhan se sinne oli kadonnut.
Olin jo vähän aikaa sitä mieltä, että lähtisin hänen peräänsä. Sitten mieleeni tulikin kasa ajatuksia, jotka estelivät minua lähtemästä seuraamaan - ori oli varmasti kaukana, eikä hän olisi jättänyt minua, jos olisi halunnut olla seurassani vielä pidempäänkin. Tai ei se ehkä ihan siitä johtunut, mutta kuitenkin. Hän halusi ehkä tutkailla saarta tarkemmin, todennäköisesti etsiä lisää uusia ystäviä.. En minä siitä ollut loukkaantunut, vaikka olo olikin hieman tyhjä hänen lähtönsä jälkeen. Mehän tapaisimme kuitenkin vielä joku päivä.
Lähdin kulkemaan hymy huulillani vastakkaiseen suuntaan.
Me tapaamme vielä.

[ Samantha poistuu. Kiitos pelistä, otetaan ehdottomasti uusiksi! :3 ]
Sussu
 

Edellinen

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron