Mikäpä sen hauskempaa

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Herne » 06. Heinä 2011 13:28

//Zarroc kera Zoen, jos tänne ilmestyisi, olisin iloinen :3


Verona

Havumetsä vaikutti varsin rauhalliselta ja oivalliselta paikalta vietää hetki rauhassa. Verona oli omasta mielestään kokenut aivan liian hurjia sekä pulssia kiihdyttäviä asioita, joten välillä oli vain mukavaa hengähtää hetki ihan omassa rauhassa. Vaikka tamma nyt vaikuttikin varsin rentoutuneelta vaeltaessaan lähes luvattoman hitain askelin eteenpäin, oli hän silti varuillaan villieläimien - mukaan lukien lajitovereidensa - varalta, koska yllätyksistähän Verona ei pitänyt, ja yllätetyksi hän ei halunnut joutua. Kaikki yllätykset olivat tammasta negatiivisia, koska varoittamatta tapahtuvat asiat järkyttivät rautiaan mieltä lähes poikkeuksetta.

Toistaiseksi kaikki hyvin.
Verona saattoi jatkaa rauhallista käyskentelyään puiden lomassa ilman häiriötä. Ainoa asia, joka tammaa mietitytti, oli lintujen laulu, joka oli lähes aina kuullostanut ponin mielestä jonkinlaiselta salaiselta viestinnältä, jonka tarkoitus oli esimerkiksi tiedottaa, missä hän kulki, kenen kanssa ja missä aikeissa... Lukivatkohan linnut ajatuksia? Verona syventyi tuumimaan tätä asiaa joksikin aikaa, kunnes havahtui jonkinlaisen eläimen rääkäisyn takia todellisuuteen. Taisi olla lintu sekin, varmaan sellainen vanha iso korppi tai jotakin, ainakin niin tamma epäili ja toivoi. Sellainenkaan lintu ei yksinään rautiaalle mitään voisi, joten... Ihan turvassa hän oli, eikö totta? Silti tamma katsoi paremmaksi liikkua hiukan nopeammin kuin hetki sitten. Vaikka eipä Verona silti mihinkään kiirehtinyt... Liikaa huomiotahan hän herättäisi jos ryntäilisi ilman mitään näkyvää syytä pitkin poikin.

Itseään rauhoitellakseen Verona kohotti katseensa kohti taivasta, ja aikansa kuluksi arvaili, oliko nyt päivä vai oliko tulossa jo ilta. Puiden lomasta siivilöityvä valo ei oikein antanut tammalle tarvittavaa informaatiota, mikä ei sinänsä rautiasta haitannut, koska vuorokaudenaika ei todellisuudessa kiinnostanut tammaa suoraan sanottuna yhtään. Vaikka olihan sillä sinänsä sittenkin meritystä... Yöllä ei olisi yhtä turvallista kuin päivällä, koska yöllä oli pimeää, ja kuka tahansa voisi hiippailla varjojen turvin hänen taakseen... Kuin varmistaakseen, ettei kukaan ollut hänen takanaan, Verona huiskautti pitkää, takkuista häntäänsä puolelta toiselle ja pärskähti hiljaa vilkaisten olkansa ylitse. Metsää siellä vain oli. Aivan kuten edessäkin. Ei niin mitään poikkeavaa tai vaarallista.
Pahaenteinen hiljaisuus, siis. Veronasta ei koskaan ollut riittävän turvallista.
Herne
 

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 07. Heinä 2011 12:53

ZOE

Metsäponien havumetsä. Sitä miettii mitä helvettiä minä täällä oikein toimitan, ensinnäkin, minulla ei ole täällä mitään eikä ketään, toisekseen, en saisi olla täällä, kolmannekseen, mitä väliä?
Niinpä matka jatkuu, minun tyyliini hitaasti, maailman tyyliin tasaisesti raksuttaen. Raks. Raks. Raks. Eihän siinä ollut kerrassaan mitään järkeä, ei järjen hiventäkään. Ehkä pitäisin vain oman järkeni aisoissa kivun avulla, joka tuntui haluavan nytkin huomiota.

Katsos, kipu on kuin koiranpentu, tarvitsee jatkuvasti huomiota. Katselin ympärilleni otsaani hieman rypistäen, havumetsässä ei ollut hirveästi mitään mikä veisi ajatukset pois tai turruttaisi kipua sen verran että voisin taas jatkaa käppäilyäni rauhassa eteenpäin. Nappasin kuitenkin suullisen männyn havuja ja aloin pureskella niitä. Sopivan piikikästä pureskeltavaa, piti vähän varoa ja samalla sai muuta ajateltavaa.

Näitä pitäisi kokeilla useamminkin. Pian kuitenkin männynneulaset oli syöty ja se sai minut pärskähtämään hieman närkästyneesti. Ilmeisesti muutuin mökkihöperöksi ihan vain kulkemalla tarpeeksi kauan yksin havumetsässä. Pimpelipom, enhän minä tietenkään ikinä yksin ollut, sata ja yksi esi-isää kulki pääkopan sisällä mukana ja olihan metsä täynnä elämää. Kaikenlaisia pikku.....itiöitä ja elukoita.

Huokaus.
Ravistelin päätäni päättäen vakaasti heivata lähimpään koivuun joutavat ajatukset ja keskittyä sen sijaan ympäristön mielenkiintoiseen tarkkailuun. Varsinkin kun en halunnut tarkkailla sitä, olin huomaamattani seisahtunut nojailemaan paksua mäntyä vasten korvat aika itsepäisellä tavalla taaksepäin suunnattuna. Painoin silmäni hetkeksi kiinni, päätin rentoutua vähän, mutta nukkua en sentään. Korvat kyllä nappaisivat jokaisen äänen lähistöltä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Herne » 10. Heinä 2011 18:43

Kuinka tamma voisi rentoutua ja rauhoittua, kun olo oli niin epävarma ja ahdistunut... Verona kyllä yritti tolkuttaa itselleen, ettei ollut syytä panikoida, eihän missään näkynyt mitään epäilyttävää, eikä lintujen rääkkyminenkään sitten lopulta ollut niin pahaenteistä... Eihän.

"Rauhoitu nyt, herranjumala, hyvinhän sä pärjäät." Verona sähähti itselleen ja ravisteli päätään lyödeän kevyesti hännällään kumpaakin kylkeään, vuorotellen. Matka sai luvan jatkua, vaikka linnut sontisivat niskaan.
"Enkä pärjää." tamma sanoi oltuaan hetken hiljaa ja kurtisti närkästyneesti kulmiaan. Ketä hän muka luuli huijaavansa sepittäessään jotakin jostain pärjäämisestä? Veronahan oli yhä kaukana kotoa, lähes täysin tuntemattomassa paikassa, keskellä ties ketä hulluja. Lawlesshan oli sanonut, etteivät kaikki ollleet hulluja... Mutta kuulemma siellä oli se yksi kaheli, jota piti varoa. Minkähän näköinen kaveri mahtoi olla kyseessä? Varmaan suuri ja arpinen tai jotakin... Kun kerran hullu oli, oli varmaan tappanut aika monta hevosta. Ja tuskinpa kaikki uhrit olisivat suosiolla luovuttaneet. Verona epäili vahvasti moista.

Jokin sai Veronan pysähtymään. Jokin pieni ääni... Se ei tullut kamalan kaukaa. Villieläimiä? Se hullu? Tamma ei voinut estää sydäntään lyömästä kuin mielipuoli, eikä pahemmin voinut kieltää lihaksiaan jännittymästä.
"Varo, Verona..." tamma sanoi itselleen tiukasti, mutta hyvin hiljaa, samalla, kun yritti tyynnytellä itseään. Vaikeaa se oli, mutta yrittänyttä ei laiteta, eihän?
Verona huiskautti taas häntäänsä puolelta toiselle ja pärskähti hiljaa. Kyllä poni lopulta uskaltautui liikkeellekin... Korvat luimussa ja pää alhaalla se asteli eteenpäin, tummat silmät otsatukan alta puita pälyillen. Jos siellä joku olisi, Verona kyllä sen jonkun huomaisi eikä se joku kyllä taatusti pääsisi häntä yllättämään!

Oliko puun takana joku, vai kiusasiko rautiaan mielikuvitus taas häntä? Vai olikohan se vain niiden juonittelevien varjojen kepposia? Jotakin tummaa siellä oli... Näytti epäilyttävästi hevoselta... Suuremmalta kuin Verona, yllättäen. Tamma siristi silmiään ja painoi korviaan taakse nostaessaan päänsä korkealle ja hirnahtaessa kimakasti. Maatakin rautias polkaisi, kuin varoitukseksi.
Herne
 

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 16. Heinä 2011 13:53

Pääni heilahti ylös samalla kun huiskaisin ärtyneesti hännälläni. Kuka viitsi oikeasti tulla pilaamaan lepohetkeni? Sattuikin paikalle kaikkien mahdollisten puiden seasta. Korvani litistyivät luimuun kun kuulin korvia särkevän kimakan hirnahduksen ja vastasin siihen terävällä, varoittavalla pärskähdyksellä. Olin kyllä jo huomannut pikkuruisen tamman joka näytti varoittavan minua polkaisemalla maata yhdellä pienistä kavioistaan, mutta kyseinen teko sai minut vain lähes naurahtamaan.
Astuin pois puun viereltä, ilmeisemmin paremmin rautiaan tamman näköpiiriin. Mitäpä sitä turhia itseään peittelemään, eipä minulla oikeastaan mitään pelättävää ollut.

Kaarsin kaulaani kevyesti, korvat edelleen luimulla. Silmät hieman kaventuneina katselin itseäni pienempää tammaa vaitonaisena. Toinen elehti aika voimakkaasti ja jos olin kuullut aivan oikein, oli hän myös puhunut yksinään. Melko aktiivinen persoona siis. Katselin toista päästä jalkoihin arvioivasti, pienen äärimmäisen viileän hymyn piirtyessä suupieleeni. Toinen oli oikeasti pieni. Tai, ei näin pieniä yleensä näkynyt. Ei hän nyt sentään mikään miniatyyrihevonen ollut mutta pieni kuitenkin. Poni. Pienempi kuin se hopeanmusta ori silloin joskus. Jos oikein muistin. Mikä lie hänenkään nimensä ollut - en minä kaikkea voinut muistaa.

Veronako toisen nimi oli? Sitä ainakin muistelin hänen sanoneen, "Varo Verona", hyvin tiukasti itselleen. Oliko toinen ihan pöpi? Vai auttoiko itselle puhuminen jotain? Oliko hän hermostunut?
Liikaa kysymyksiä. Ei, hermostunut tuskin, peloissaan ehkä. Tai muutenvain puolustuskannalla. Njaa, ehkä se oli kannattavaakin. Olla valpas.
Seurasin toisen liikkeitä tarkasti, valmiina liikkumaan jos ponilla olisikin jokin hyökkäystaktiikka mielessä. Sen verran topakasti hän oli kavionsa maahan iskenyt joten kannatti epäillä kaikkea.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Herne » 17. Heinä 2011 19:13

Voi herranjumala, ajatteli Verona tumman otuksen astellessa puiden takaa suurena ja pelottavana. Tamma oli peloissaan enemmän kuin koskaan ennen sillä saarella ollessaan, mutta piti tiukasti huolen siitä, ettei pelko näkyisi ulospäin. Vaikkakin Veronaa häiritsi rinnassa takova sydän, sen pauke kaikui tamman omissa korvissa ja aiheutti ajatuksien karkailua... Vaikkei Verona paljoa ajatellutkaan, lähinnä keskittyi tuijottamaan kiiluvin, hiukan pakokauhuisin silmin tummaa olentoa, joka näytti kokeneen kovia syystä taikka toisesta. Mikä hirviö! Taatusti söi poneja väliapalaksi aina kun mahdollista!

Korvia tuolta hirviöltä ei löytynyt, ne olivat mitä ilmeisimmin kadonneet jonnekin niskaan. Varjot saivat mustalla karvalla verhotun kavioeläimen rajat häilymään pelottavasti, Verona ei oikeastaan ollut aivan varma, kuinka suuri eläin sillä oli vastassaan. Ja kuinka vihainen eläin, se olikin jo aivan toinen juttu se... Ja mitä hittoa tuo virnisteli? Taisi viirata päässä. Niin, tuolla viirasi vain päässä, siitä ei olisi vaaraa Veronalle... Noin kolhitun näköinen eläin ei varmaan edes voisi juosta hänen peräänsä, niin, ei taatusti...

Miksi tuo vain seisoi hiljaa? Taisi tosiaan olla vikaa päässä. Verona nosti päätään ylös näyttääkseen suuremmalta, korvat se piti luimussa... Tamma katsoi toista otsaharjansa alta silmät suurina, sieraimet laajenneina, äänekkäästi pärskien. Verona polki taas maata etukaviollaan ja heilutti häntäänsä kyljeltä kyljelle hermostuneen oloisensa. Rautias ei tiennyt, pitäisikö siihen sanoa jotakin... Ehkä... Ehkä ei. Verona päätti olla hiljaa ja tehdä selväksi pelkällä elekielellä, että tuon arpinaaman olisi turha yrittää mitään. Pienestä koostaan huolimatta hän oli kuitenkin vahva, sitkeä ja paha vastus. Ainakin Verona toivoi olevansa paha vastus... Mutta sen tamma voisi luvata, että helpolla tuo ei pääsisi, jos erehtyisi käymään kimppuun. Verona potkisi mustalle otukselle lisää pahoja jälkiä, jos tuo tulisi liian lähelle! Tamma vannoi itselleen, ettei säästelisi hampaitaansakaan, jos hirviö tulisi liian lähelle.
Herne
 

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 03. Elo 2011 23:09

[Hän muoto. Ja voi luoja sentään, pahoittelen kestoa.]

Zoe ei pitänyt lainkaan siitä että pikkutamma vaikutti noin omituiselle. Oikeasti, se vain pärski ja polki jalkaa, nytkin nosti päätä ylöspäin aivan kuin pelotellakseen. Arpinaaman teki mieli naurahtaa, hyvä on neitiseni, leikitään jos haluat leikkiä. Pieni hymy piirtyi taas mustan suupielelle, kun hän astui lähemmäs pientä tammaa.
"Hyvä on."
Mustan matala, käheä sävy yhdessä tummien, leimuaiven silmien kanssa saisi kenet tahansa pakokauhuiseksi. Varsinkin jos Zoen kokoinen olento tulee vielä lähemmäs, korvia ei tunnu omistavankaan, ne jonnekin sileiden, pitkien jouhien alle kadonneina.

Sanoillahan ei varsinaisesti ollut mitään merkitystä Zoelle, eikä noilla sanoilla ollut mitään merkitystä millekään. Hän oli vain sanonut jotain, hyvä on vastauksina omiin ajatuksiin ja pikku-Veronan elekielellä heittämään haasteeseen. Zoe hymähti todella matalasti, iski pienelle silmää ja veti päätään ylös, pärskähtäen varoittavasti. Hänen etusensa nousivat hieman maasta, mustan viskatessa päätä. Tämä oli Zoelle vain leikkiä, leikkiä pikkuponin kanssa. Pahanilkistä, julmaa, leikkiä.
Zoe tanssahteli kivusta välittämättä pienen ympärillä, tuli lähemmäs joka hetki. Piti tarkasti silmällä ponia, ettei se tekisi mitään varomatonta. Mitään mikä voisi millään tavalla osua Zoeen.
Tamma tuhahti hiljaa, kuljetti hampaansa lähelle ponin korvaa ja näykkäisi ilmaa, sihahtaen pienen korvaan lähes huomaamattomasti "Tanssitaan", no mutta mustahan tanssi jo.

Württemburg jatkoi pienemmän kiertelyä, vaihtoi tasaisesti tahtia ja suuntaa, kaula kaartui ja hampaat välähtelivät. Välillä isompi kiehnäsi aivan pienemmän kyljessä kiinni, kuljetti turpaansa ilmassa, muutaman sentin päässä toisen tiuhasta poninkarvasti ja loittoni taas. Piti pientä silmällä jatkuvasti. Ei antanut ponin yllättää, hymy pysytteli jäädyttävänä huulilla. Zoe pysähtyi hetkeksi, tasasi hengitystä, katseli ponia päästä jalkoihin. Se ei oikeastaan jaksanut välittää miksi teki näin, se vain halusi, siitä tuntui että nyt oli pakko hetken kiusata jotakuta. Sitten Zoe tanssi taas, välittämättä kivusta hän tanssahteli sivuttain toisen tamman ympärillä, painautuen välillä pehmeästi pienemmän kylkeen kiinni, kuitenkin kevyesti toisen kaulaa hampaillaan sipaisten, tuskin koskettaen.

Nauroi matalasti sisimmässään, Noniin pikkuinen, tanssitaan sitten, leikkiä se oli vain Zoelle, tanssia keskellä metsää rikkonaisen jalan kanssa.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Herne » 04. Elo 2011 12:53

//Ei mitään, ihan rauhassa vaan, roolimisenhan kuuluu olla mukavaa, ei pakkopullaa, eikö? x)

Verona oli kuin tikittävä pieni aikapommi. Tuo tumma kaveri ei taatusti aikonut mitään hyvää... Odotettavissa ei siis ollut mitään rentoa sunnuntaikävelyä tai pientä rupattelutuokiota viileissä varjoissa. Verona tiesi sen, aavisteli kaikista pahinta ja jännitti jokaisen lihaksensa kehossaan valmistautuen puolustautumaan.
Tosiaan, rautias oli yhä vakuuttuneempi siitä, että tuolla otuksella viirasi päässä. Eikö se mitään muuta aikonut sanoa? Ihme hullu! Jos tuo tuosta vielä tulisi lähemmäs, Verona taatusti räjähtäisi ja tekisi kaikkensa saadakseen vahingoitettua mustaa hirviötä, joka hänen tielleen oli osunut. Helvetti soikoon, hän purisi ja potkisi kuin raivotautinen.

Ja nyt se kyllä ihan selkeästi uhkasi tammaa! Veronan sydän hakkasi, puski verta suoniin kuin vähintäänkin tuomiopäivä olisi koittanut ja hengityskin oli raskas... Tuo musta ei pääsisi yllättämään. Tuo musta saisi turpaansa, olipa kuinka suuri tahansa, Veronalle ei ryppyiltäisi. Se oli yksi niistä! Tuo otus oli yksi niistä, yksi niistä hulluista, jotka halusivat hänen vertaan, hänen nahkansa, hänen... Ne halusivat hänet.
Lawlesshan oli sanonut siitä yhdestä hullusta. Ja Verona oli täysin vakuuttunut siitä, että hän oli juuri törmännyt siihen hulluun.
Mustan lähtiessä liikkeelle Verona painoi korvansa entistä tiukemmin niskaansa ja tanssahteli levottomasti aloillaan. Osittain se seurasikin ympärillään kiertelevää olentoa, seurasi katseellaan, pyöri ympyrää. Toisinaan tamma pysähtyi, huomatessaan toisen tulevan lähemmäs... Silloin Verona pysähtyi, käänsi tummalle takapuolensa ja toisella takakaviollaan ilmaa. Kohta ei yksi kavio enää riittäisi... Verona villiintyisi pian taatusti täysin ja riehuisi kuin heikkopäinen.
"Tanssi keskenäsi, Saatana." tamma vastasi hampaidensa välistä ja nosti päänsä taas ylös irvistellen ja häntäänsä huiskien. Tuo kerjäsi kyllä verta turvastaan.

Vaikka Verona uskoikin, että kyse ei ollut pelkästä leikistä, rautias vakuutti, ettei suostuisi tuon kaverin leikkikaluksi. Tumman hevosen kosketus sai Veronan selkää pitkin kipittämään inhottavat kylmät väreet, ja koska tamma ei pitänyt siitä, se halusi tehdä asialle jotakin. Mikäli vain tuo otus ei kiertelisi liian nopeasti...
Tajuamatta itsekään, mitä teki, Verona nousi kimakasti hirnahtaen takajaloilleen ja tähtäsi etukavioillaan itseään riivaavaan mustaan hevoseen. Jos hyvin kävisi, tuo toinen tajuaisi yskän jo pienestä iskusta, tai edes sellaisen näkemisestä, ja vetäytyisi pois... Muuten Verona ei oikeastaan tiennyt mitä tehdä. Samalla hän oli kauhusta kankea, samalla täysin valmis puolustautumaan keinolla taikka toisella.
Käytä takakavioita, Verona, niissä on enemmän potkua.
Herne
 

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 18. Elo 2011 16:14

[Ei helvetti leikitään et tässä ei menny oikeasti näin kauan ;___; anteeksi.]

"Ei saatana, Zoe vain."
Musta hymisi pehmeästi pienemmälleen, joka irvisteli ja huiski hännällään. Zoe ei säpsähtänyt, ei edes osoittanut huomanneensa kuinka pieni nousi kimakasti kiljahtaen takajaloilleen ja huitaisi häntä. Ei osoittanut tuntevansa kuinka pienet kaviot osuivat lapaan.
Ei tamma osoittanut tuntevansa kipua tai mitään muutakaan, kiersi vain kevyesti tanssahdellen taas rataansa, välillä seisahtuen, välillä lähemmäs Veronaa tullen. Württemburg tiesi että oli ehkä liian vaarallista paljastaa nimeään, mutta mihinpä rautias sitä olisi käyttänyt? Pieni poniparka, eihän sillä ollut mitään sanottavaa.

Zoe tuli taas lähemmäs, tällä kertaa aivan avoimesti, tuntuvasti hampaillaan kiinni pieneen tammaan pureutuen. Näykkäisi napakasti kerran, kahdesti, vetäytyi pois pienten takakavioiden ulottumattomiin. Ei se mitään pelännyt, se vain leikki ja veteli mattoa tamman jalkojen alta. Kun oli lyhyet jalat, ei kaatuminen ollut helppoa mutta kyllä sitä pienetkin kaatuivat kun tarpeeksi kiskoi.
Zoen huulilta karkasi matala naurahdusta tavoitteleva äännähdys, joka ei sitä kuitenkaan aivan ollut.
"Pelkäätkö sinä? Pelkäätkö Verona?"
Musta hymisi pienen korvaan, kun oli taas tullut lähemmäs.
Ei se osoittanut tuntevansa mitään, ei vaikka etunen huusi tuskissaan ja sanoi selvästi että tästä leikistä tulisi kohta loppu. Zoe oli rampa, olisi lopun ikäänsä mutta silti se pelasi elämällään kuin kortinpelaaja pelaa viimeistä korttiaan. Musta ei kuitenkaan ollut tyhmä, hän ei ollut laittanut kaikkea viimeisen kortin varaan.

Viimeinen kortti nimittäin enteili uhkapeliä, voitto taikka häviö. Mutta Zoella oli liian monta ässää hihassaan, se tiesi kuinka pelotella pienempää, tiesi mihin asti kestäisi kipua niin ettei huomioisi sitä.
Musta tamma oli hirviö, luonteensa ja ulkonäkönsä puolesta, pelottavin, hämärässä häilyvin rajoin varustettu hirviö joka ei osannut tuntea mitään. Sitä Zoe oli ulkoapäin katsottuna.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Herne » 22. Elo 2011 15:18

//Älä nyt älä nyt, ei mikään kiire ole, kirjottelet omaan tahtiisi >D

Verona irvisti.
"Uus synonyymi Perkeleelle." tamma sihahti julma ilme kasvoillaan ja korvista ei ollut enää tietoakaan. Kumpainenkin oli uponnut jouhien lomaan, turvaan pelottavalta tilanteelta ja pahalta maailmalta. Eivätkä ne sieltä nousisi vähään aikaan, tämän otuksen kohtaamisen jälkeen Verona olisi ärtynyt varmasti useita päiviä... Sellaista eläintä hän ei ikipäivänä halunnut enää tavata. Se Zoeksi itseään kutsunut monsteri oli taatusti Saatanallisin olento maanpäällä, mutta Verona ei aikonut luovuttaa tai näyttää pelkoaan.
Vain heikot tekivät niin.

Hirviön tanssin jatkuminen hiukan huolestutti Veronaa, mutta sitä hän ei halunnut näyttää mustalle... Oliko tuo kokovartalotunnoton, vai oliko rautiaan taidot päässeet ruostumaan? Parasta siis laittaa kovempaa panosta kehiin, ettei musta saisi ylivoimaa tai mitään... Koon puolesta tuolla jo olikin, mutta Verona ei halunnut antaa periksi.

Yllättäen otus otti kiinni... Sai pienen pistävän kivun säteilemään muutamissa kohdissa Veronan ihoa, ja saipahan samalla kasvatettua tamman raivoa... Kukaan, ei kukaan, varsinkaan tuo helvetin rouvan ruumiillistuma, saisi koskea rautiaaseen, saatika sitten satuttaa häntä! Jos vain Veronan äiti olisi ollut paikalla... Tuo hirviö olisi jo kuollut. Äiti oli vahva, ketterä ja ovela... Mutta nyt Veronan piti pärjätä yksin. Veronan piti tehdä niin, kuin hänen äitinsä olisi tehnyt. Puolustaa itseään... Voi äiti, miksi et ole täällä.
Rautias ei vastannut. Tuolle monsterille se ei sanoisi sanaakaan itsestään, tuolle ilkkuvalle, ruhjotulle otukselle, jonka Verona potkisi kasaan mikäli saisi kehonsa tottelemaan paremmin. Sitten mikään ei estäisi rautiasta...

"Häivy, senkin saasta!" Verona räyhäsi aivan ilman varoituksia ja pomppasi kerran ilmaan, pomppasipa toisenkin, aivan tasajalkaa ja kolmannella kerralla potki villisti takajaloillaan. Kuin raivokohtauksen saanut pikkuvarsa... Paitsi ettei Verona enää ollut pikkuvarsa, ainakaan fyysisesti. Eikä varsa varmaankaan olisi saanut yhtä paljon voimaa potkuihinsa... Tottahan ponistakin puhtia löytyi. Ainakin siitä päätellen, miten Verona jatkoi holtitonta poukkoilua ja potkimista...
Herne
 

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Zarroc » 17. Syys 2011 15:44

Ja Zoekin tiesi, kuinka vaikeaa se olisi. Kun yrittäisi pysytellä hiljaa ja aloillaan, vaikka sydän halasi sitä vapautta mihin ketään ei oltu tarkoitettu. Zoe ei jaksanut välittää pienemmästä, kun hän potki ja osuikin hirviöön, ei tuntenut musta tamma enää mitään.
Sokaisevaa oli suru ja kipu omassa sisimmässä, parantajatamma osasi toimia vain peruuttamalla. Seisoi pian äänetönnä paikallaan, tuijotti rautiasta tammaa lähelle silmiä, omat mustat edelleen kapeina. Leikki oli lähes lopussa jo, tamma tunsi yhtäkkiä elämänsä vain virtaavan ohitseen kuin filminauhan kuvineen.

Kun toinen poukkoili ja potki, syyti myrkyllisiä sanoja mustan niskaan, joka kaartoi kaulansa jämptille kaarelle, ei osannut Zoe muuta kuin irvistää hieman. Se ei pitänyt tästä tilanteesta, se halusi pois kuitenkin. Ja tiesi että pois pääsisi lähtemällä, mutta ei Zoe jaksanut kävellä. Se olisi halunnut juosta maailman ääriin, juosta niin kovaa kuin vain pystyisi, mutta ei se pystynyt. Se oli kokeillut sitä ja kohdannut yhden kuolemistaan samalla, nyt se ei uskaltanut enää. Ei Zoe kipua pelännyt, wurttemburghan ei pelännyt enää mitään.
Se vain ei halunnut tuntea taas yhtä hengenmenetystä, kuin se olisi ainokainen.

Kuolla voi monella eri tavalla, henkisesti, fyysisesti, heittää sielun korkeimmasta ikkunasta.
Se lentäisi ja liitäisi alla punaisen kuun, kunnes tulisi alas kovempaa kuin me ikinä, tippuisi ja tömähtäisi, ei löytäisi ilmaa näkymättömien siipiensä alle.
Zoe nyökkäsi hiljaa, se tunsi olevansa turha, kääntyi ympäri ja palasi metsän varjoihin pää täynnä kaipausta entisestä. Ei se yleensä tuntenut näin, mutta nyt, siinä vaeltaessaan hitaana ja kipuisena, se halusi vain tuntea entisajan raivoa ja agressiivisuutta, hellää lempeyttä, rakastaa ja olla rakastettu.
Mutta ei se pystynyt, vanhoilla haavoilla oli liikaa osuutta asiaan.
Ja kuu.
Se oli aina syyllinen.

ZOE POISTUU.
Minä kiitän pelistä ja pahoittelen tuhottoman kamalia kestoja ja sekavia tekstejä. Näin ehkä helpompi.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Mikäpä sen hauskempaa

ViestiKirjoittaja Herne » 20. Loka 2011 12:16

Verona puhkui raivoa yhäkin, tamma ei tosiaankaan aikonut rauhoittua, ja sen varmasti huomasi kilometrienkin päähän. Rautias puuskutti raivoisasti ilmaa sieraimistaan ja piti toisinaan hiljaista, hiukan vinkuvaakin ääntä, mikä luultavasti aiheutui juurikin siitä raskaasta hengityksestä. Hetkeksi Verona oli seisahtunut, kauttaaltaan vapisten ja hikisenä se seisoi, pää ylhäällä ja katse tiukasti siinä mustassa pirun morsiamessa, joka luultavasti oikeasti oli enemmän kuin vain tavallinen kuolevainen. Verona uskoi vahvasti tavanneensa itse kuoleman, joka oli tullut kostamaan hänelle jotakin niistä asioista, joita hän oli elämänsä aikana tehnyt. Mutta siltikään rautias ei halunnut antaa tuolle liikaa ilonaiheita, hän ei halunnut antaa tuon satuttaa itseään.

Hiljaisuus raastoi Veronan hermoja, vaikkei sitä kestänytkään kuin ihan vähän aikaa vain. Tamma hirnui kimakasti, se kuulosti miltei kirkumiselta, kun Verona taas ponkaisi takajaloilleen näyttääkseen isolta ja pelottavalta. Zoe ei vaikuttanut enää haluavan jatkaa sitä julmaa leikkiä, mutta Verona ei ottanut mitään riskejä. Se ei lepäisi, ennen kuin pääsisi niin kauas Zoesta, että ehtisi jopa unohtaa tuon. Hmm, sääli, ettei Verona koskaan unohtanut totaalisesti sellaisia kauhunhetkiä... Tamma saattaisi valvoa viikon päivät vain siksi, että pelkäsi mustan tamman tulevan taas luokseen.

Verona ehti jälleen palata neljälle jalalle. Juuri silloin tuo toinen nelijalkainen kääntyi ja... lähti. Tamma tuijotti silmät suurina tuon perään, haukkoi henkeään kuin kala kuivalla maalla ja tunsi sydämensä hakkaavan niin, että se varmaan kohta iskisi tiensä hänen kehostaan ulos ja putoaisi maahan. Veronaa heikotti, mutta se ei jäänyt odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaan rautias löi kavioillaan maata heittäessään itsensä ympäri ja lähtiessä sitten välittömästi kiivain askelin laukkaamaan kauemmas Zoesta ja siitä paikasta, jossa oli tuon tavannut. Siinä vaiheessa tamma ei enää ajatellut mitään. Kuin ilmavirta olisi pyyhkinyt kaiken pois... Verona ei varmasti pysähtyisi vielä pitkiin aikoihin.

Verona poistuu.
//Kiitoksia pelistä, ja anteeksi kun kesti... D:
Herne
 


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron