Sivu 1/1

Coming Closer

ViestiLähetetty: 14. Kesä 2012 19:12
Kirjoittaja Sasu
[Yksinpeli.]

Gamette

Seisoskelen matalassa rantavedessä katsellen veden kimmeltävää pintaa mietteissäni. Kevyt tuuli puhaltaa havumetsän lävitse, ja tuo tullessaan kesän tuoksuja. Ilma tuntuu kuivalta verrattuna sademetsään ja sen mukana sieraimiini kulkeutuu havujen kirpeää tuoksua. Miellyttävä kesäilta kaikenkaikkiaan, aurinko on pikkuhiljaa laskemassa ja linnut... kuulostavat levottomilta? Nostan päätäni ylemmäs ja terästäydyn huomaamaan, että tirskuvien lintujen sävy on muuttunut varoitusliverryksiksi. Onko lähellä jokin niitä uhkaava peto, vai mistä mahtaa olla kyse? Astelen pois vedestä valppaana ja korviani käännellessä havaitsen maata lujaa vauhtia takovien kavioiden äänen. En kuitenkaan erota hälyttävän tuoretta pedon hajua, vaikka pystynkin jo haistamaan lähestyvän tamman kiitos hänen tulosuunnastaan puhaltavan tuulenvireen. Pian rautias jo näkyykin havupuiden lomasta ja vaikuttaa siltä, että minusta vilauksen nähdessään hän vaihtaa suuntaansa vikkelästi suoraan kohti.

Tamma huutaa nimeäni kysyvästi.
"Mikä hätänä?" huudan vastaan, sillä hätä rautiaalla selvästi oli. Hän ei kuitenkaan vastaa ennen kuin on nelistänyt puhe-etäisyydelle ja pysähtynyt vähän kompuroiden.
"Metsäponien johtajatar Gamette? Minulla on teille kiireinen viesti aavikkohevosten johtajalta, Maustamattomalta Kermaviililtä", rautias selittää kiihkeästi ja haukkoo raskaasti henkeään. Kiireinen viesti? Siltä tamma näyttääkin, märkä hiestä ja väsyneen näköinen, mutta aistin myös pelkoa.
"Minä olen. Mistä on kyse?" Äänessäni on terävä sävy, jota ei kuitenkaan ole tarkoitettu epäystävälliseksi. Haluan kuitenkin tuoda esille, että olen valmis ottamaan ohjat käsiini välittömästi, vaikka äsken vielä tuijottelinkin kaikessa rauhassa veteen.
"Caraliassa on valloillaan tappava tauti", rautias töksäyttää, enkä minä osaa muuta kuin katsoa häntä hämmentyneenä. Tamma ei jää odottelemaan vastaustani, vaan jatkaa hätäisesti:
"Maustamaton Kermaviili tapasi laumattomien mailta paenneen hevosen, joka kertoi taudista ennen kuin kuoli siihen paikkaan. Tauti on mitä ilmeisimmin lähtenyt liikkeelle laumattomien alueelta, jossa se on jo saattanut levitä laajalle. Johtajamme pisti välittömästi viestin liikkeelle."

En voi uskoa tätä. En voi, en suostu, en halua, ja silti minä ymmärrän, että rautias puhuu totta.
"Tauti joka.. mutta mitä se tekee? Mistä sen tunnistaa?"
Onko kuka vain voinut sairastua jo siihen? Ajatukseni hipaisevat Orionia ja Aragoa, mutta työnnän heidät pois mielestäni. Minulla ei ole varaa jäädä vatvomaan omiani.
"Oireina ovat sierainten vuotaminen, paiseet päässä ja yskä. Lisäksi Maustamattoman Kermaviilin tapaama hevonen oli hyvin laiha, kylkiluut näkyivät."
Nyökkäilen vakavasti ja painan oireet mieleeni. Toisaalta hevonen saattoi olla laiha, koska laumattomien alue ei ollut ehkä vehreimmästä päästä, muttei sitäkään voi täysin sivuuttaa oireena.
"Selvä. Entä muuta?" kysyn yrittäen pitää asiaan mahdollisimman teräksisen otteen ja olla miettimättä mitään henkilökohtaisella tasolla.
"Maustamaton Kermaviili kutsui johtajat hätäkokoukseen yhteiskokouksen havumetsäaukiolle", rautias ilmoittaa, ja ajankohdan kuullessani tajuan, että minun on varmaan parasta lähteä vielä tänä iltana, ellei sitten heti.

"Siinä kaikki", tamma huoahtaa ja ottaa horjuvan askeleen sivulle.
"Hyvä on, lähden kohti yhteismaata pian. Sinä voit levätä täällä rauhassa ennen kuin jatkat matkaasi, mikäli sinulla ei ole kiire seuraavan johtajan luokse. Sinulla on minun lupani olla täällä."
En jää kuuntelemaan tamman vastausta, vaan nostan siitä paikasta laukan ja lähden kiitämään pitkin polkua kohti sademetsää. Sairaus, joka vie hengen.. kauhu pyrkii kuristamaan kurkkuani, mutta pakotan ajatukseni vain reittiin edessäni. Paitsi että... Hirnahdan kuuluvasti kerran, toisen, kolmannen, sävy muuttuu vaativammaksi hetki hetkeltä. Ei mene kauaa ennen kuin saan vastauksen, mutta se tuntuu ikuisuudelta.
"Kuulin kyllä ensimmäisellä kerralla", Orion toteaa ravatessaan luokseni. Hän on kasvanut, muttei ole vielä läheskään aikuinen. Ja nyt sairaus voisi levitä tännekin puolelle saarta...
"Orion, minun on mentävä johtajien kokoukseen kiireesti. Sinä et saa missään nimessä poistua metsäponien alueelta, et edes yhteismaalle. Jos voit, välttele muita hevosia kunnes palaan", komennan tiukasti.
"Äiti, mistä on kysymys? Kyllä minä pärjään yksin."
Tietenkin hän kysyisi. En olisi olettanutkaan, ettei yllättäen muuttunut käytökseni herättäisi hänen huomiotaan. Minun ei kuitenkaan tarvitse harkita kauaa, tässä tilanteessa on parasta kertoa totuus heti.
"Saarella on liikkeellä tappava tauti. Jos kohtaat hevosen, jonka sieraimet vuotavat, joka yskii, tai jonka päässä on paiseita, pysy hänestä kaukana. Ymmärrätkö?"
Pelko häilähtää tummansinisissä silmissä.

"Orion, ymmärrätkö sinä?" Minun on saatava kuulla vastaus, ennen kuin voisin lähteä. Aragon etsimiseen minulla ei ole aikaa, en voi kuin rukoilla, ettei hänelle käy mitään.
"Ymmärrän", Orion sanoo kuulostaen paljon ikäistään nuoremmalta ja pelokkaalta.
"Hyvä. Minä menen nyt, palaan niin pian kuin voin. Pysy turvassa", hyvästelen Orionin ja lähden sitten enempiä odottelematta jälleen laukkaamaan kohti sademetsää. En uskalla edes halata häntä hyvästiksi. Mitä vähemmän kontaktia kehenkään, sen parempi. Pidennän askeltani. Minulla ei ole vielä tavaton kiire, mutta jos pidän yllä tätä vauhtia nyt, voin kulkea viimeiset kilometrit rauhallisemmin, ja pystyn kokouksessa tekemään muutakin kuin haukkomaan henkeäni.
Kyllä minä vielä juosta jaksan.

Gamette poistuu.