Kyllä sinä selviät siitä

Saaren toinen, hieman pienempi lampi. Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja etenkin kesäisin myös varsin lämmintä meriveteen ja pohjoiseen lampeen verrattuna. Tässä lammessa ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä, eikä lampi ole kovin syväkään.

Kyllä sinä selviät siitä

ViestiKirjoittaja Mwjan » 29. Tammi 2014 21:53

Mästare

Mästare nuuskaisi ilmaa ja tunsi ihanan talvisen tunnelman virtaavan hänen keuhkoihinsa. Saman tien hän puhaltaa ilmat ulos ja pää kääntyy puolelta toiselle, maisemien katselua varten. Oikeastaan tämä vapaana olo oli paras vaihtoehto karsinassa oleskeluun, mutta kyllä sitä omalla tavallaan kaipasi lämpöön.
Kaikki tuntui olevan kunnossa kun punertava peitinkarva liki hohkasi punaisuuttaan kirkkaassa auringon valossa kera lumen.
Olihan tamma viettänyt usemmat kuukaudet saarella ja oli hyvin oppinut elämään vapauden kanssa ja selviytymään pahimmistakin tapauksista. Hänen tiensä oli eksynyt lammen äärelle, mikä oli liki umpijäässä. Pieni janon tunne valtasi hänet eikä hetkeäkään kun se saapui ihan lammen tuntumaan. Kavio kohosi korkealle ja yhä toistamiseen se yritti hakata reikää tuohon jäiseen lampeen.

Kannatti yrittää, koska pian jään sisuksista pulppusi vettä, sen verran että hän sai janonsa tyydytettyä. Se oli jäätävää, eikä sitä saanut kerralla vetää kurkusta alas. Hän rauhoitti itseään ja joi pienesti, taukoja pitäen.
Ruskeat silmät huomasivat jotain omituista. Vedenpinta alkoi väreillä ja puista rapisi lumet. Sen kulmat kurtistuivat ja pää nousi katsomaan ympäristöä. Yhä enemmän ja enemmän hän tunsi jalkojensa alla värinää ja se voimistui vain.
Pieni hätä ehti kiritä hänen kasvoilleen ja melko suuren, mutta niin vaimean epämäärisen pamahduksen jälkeen, hän tajusi kääntää katseensa saaren suurimpaan asiaan – tulivuoreen. Se syöksi tulta Mästaren silmissä ja sai sen jäätymään paikoilleen. Melkein suu auki se tuijotti tuota tapahtumaa, mutta tajusi, että hänellä ei ollut hätää. Tämä alue oli suht kaukana tuosta möröstä. Häntä kuitenkin hirvitti mielessä jälkiseuraukset. Sitä tuhkan määrää. Joten, niin hyvin kun hän pystyi tuon kaaoksen keskeltä, se kyllästytti janon tarpeensa lammesta ja lähti lennokkain, nopein raviaskelin pois paikalta.

Mästare poistuu.
Mwjan
 

Paluu Eteläinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron