A million miles away.

Sademetsien aluskasvillisuus on erittäin tiheähköä, jonka takia siellä on vaikeahko liikkua. Tiheä kasvillisuus kuitenkin takaa sen, että sieltä löytyy vaikka minkälaisia piilopaikkoja piiloutumista varten, jos jollakin on aivan hengenhätä. Piilopaikat ovat kuitenkin hevosille osaksi myös vaaraksi, sillä monenlaiset pedot pääsevät piiloutumaan niiden varjoon.

A million miles away.

ViestiKirjoittaja Siuri » 01. Elo 2012 16:00

[Aavikkohevosten ja yhteismaan rajoilla, Wohweli~]

Vonder

Kuinka kauan siitä on?
Liian kauan.
Aivan uskomatonta.

Kävelen edestakaisin polkua pitkin kiivaasti ja katse kohti maata.
Mitä minä oikein ajattelin?
Aavikoilta päin tulee kuiva ja kuuma tuulenvire, joka palauttaa mieleeni kaiken.
Miksi minä menin pilaamaan sen?
Pysähdyn hetkeksi ja puristan hampaani yhteen. Silmäni painuvat kiinni, kun yritän hengittää syvään ja varoa yhdenkään kyynelen vierähtämästä alas.
Missä sinä olet, äiti?

Jatkan kävelyäni aivan rajaa myöten ja yritän kuulostella ympäristöä.
Olen kiertänyt yhteismaan moneen kertaan. En ole löytänyt sinua, enkä ketään, joka voisi auttaa. En ole nähnyt sinusta vilaustakaan sen jälkeen, kun viimeksi huusin sinulle päin naamaa.

”Kukaan ei tarvitse sua!”

Sanat kaikuvat mielessäni. Miksi olin sanonut hänelle niin? Tietenkin minä tarvitsen häntä! Ja minä tiedän, että hän olisi ennemmin tai myöhemmin antanut minun lähteä yksin maailmalle. Ja nyt en löydä häntä enää.
Pysähdyn taas tärisevin askelin paikoilleni ja suuntaan katseeni aavikkohevosten maille.
Ei, se on kiellettyä!
Älä edes kuvittele..

Käännyn ympäri polulta ja lähden taas kävelemään sitä nopeaa tahtia toiseen suuntaan.
Ja sitten murrun.
Jalkani eivät yksinkertaisesti pidä enää, vaan valahdan maahan kyljelleni. Kyyneleet virtaavat poskiani pitkin maahan, enkä pysty enää liikkumaan.
Minulla on ikävä.
Hengitykseni on katkonaista ja se tuntuu todella vaikealta saada keuhkoja täyteen ilmaa.
Suljen silmäni ja tunnen vajoavani uneen

Minä tarvitsen sinua.

~

Seuraavan kerran avatessani silmät tuntuu melkein mahdottomalta saada niitä auki. Hieron kuitenkin päätäni etujalkoihini ja tunnen suurimpien rähmämöykkyjen irtoavan.
Nostan pääni maasta.
Niin, aivan. Sademetsää kaikkialla.
Aurinko on jo näköjään tekemässä laskuaan, joten hämärä yllättää pian. Niinpä nousen haparoivin askelin ylös maasta ja huokaisen syvään.
Turhaan minä tässä kulutan aikaani. Hän ei tule..

Lähden kävelemään polkua pitkin enemmän yhteismaata kohti pää alhaalla ja hitain voimattomin askelin.
Mielssäni vaeltavat vaan kaikki menneisyyden haamut sekä ajatus siitä, kuinka typerä lapsi olen ollut. Typerä typerä TYPERÄ!
Pudistan päätäni raivokkaasti. Haluan vain.. en tiedä. Haluan hänet takaisin.
"Yksi pieni vaatimaton pyyntö..", sanon ääneen lähes kuiskauksen lailla.
"Yksi vaivainen pyyntö, eikä sitäkään voi toteuttaa!" huudan nyt jo kovempaa, pysähdyn ja katson taivasta kohti. Palmut heiluvat tuulen mukana ja laskeva aurinko saa ne värjäytymään oranssiksi. Muuten koko metsä tuntuu pysähtyneen. Aivan kuin kaikki ympärilläni olisi vain autiomaata ja seisoisin ypöyksin koko maailmassa.
Siltä se tuntuu.

[No tulipa syvällistä....... hieno aloitus..]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Wohweli » 01. Elo 2012 17:11

Mr. Quinnes Ox
» Voi poloista Vonderia. ;'d


Vihdoinkin olin saanut lähteä ihan luvalla hieman kauemmas. Sinne se oli jäänyt taas suustaan kiinni jonkun 'muka niin mielenkiintoisen' hevosen kanssa. Kaipa se oli heltynyt päästämään minut omille teilleni ajatuksena se, etten olisi koko ajan nykimässä hännästä ja kysymässä, että koska oikein jatkaisimme matkaa. En pitänyt kaikista äidin kavereista. En etenkään niistä oreista joilla oli sellainen jännä virne koko ajan kasvoillaan. Se oli jotenkin ällöttävä, näytti aivan, kuin ne olisivat tahtoneet syödä äitin. Mutta eihän minulla ollut sanan valtaa sille, että olisin voinut valita, että kenen kanssa äiti kaveeraa.
Toisaalta asia olisi ihan yhden tekevä, kunhan äiti ei menisi hankkimaan minulle mitään pikkusisarta. Se ei olisi ollenkaan kiva. Mielestäni näin oli yksinkertaisesti parempi. Olin jatkuvasti huomion keskipiste ja oli oikeasti kiva, kun ei tarvinnut jakaa sitä kenenkään muun minun kokoluokkaisen kanssa.

Tallustelen huolettomasti eteenpäin ja huomaamattani alan jopa hyräilemään. Iltakin näytti kohta jo saapuvan ja tuntui yhä mielenkiintoisemmalta miettiä syytä sille miksi äiti oli ollut juuri nyt niin kovin suopea. Yleensä, kun päivä on edes vähänkään kääntymässä iltaan ei tule kuuloonkaan, että lähtisin yksin jonnekin. Äitiin ei oikein edes ne puheet pureneet, että muutkin saivat liikkua yöllä missä tahtoivat. Eihän se varmaan edes kovin totta ollutkaan.
Siitäkin huolimatta minulla oli ehdottomasti paras äiti.

Yksi vaivainen pyyntö, eikä sitäkään voi toteuttaa! Joku kuuluu huutavan vahva tempoisesti. Ääni ei kuulosta minkään vanhan ja aikuistuneen orin huudolta, vaan enneminkin oman ikäiseni.
Toivoni nousee heti enkä mahda sille mitään, että jalkani etenevät tästä eteenpäin ripeässä laukassa joka kiidättää minua aavikkohevosten rajaa kohden.
Oliko siellä varsa? Joku josta saisin leikkiseuraa? Riemukkaat ajatukset täyttävät pientä päätäni ja hymy tulvii kasvoillani ja silmät loistavat, kuin aurinko.

Tajuan hiljattain, että olin liikkumassa aavikkohevosten rajoja kohden ja hiljennän vauhtini. Hengittelen reippaasti tasatakseni kiivastuneen hengitykseni. En kuitenkaan jää paikoilleni vaan uteliaisuuteni pistää minut kurkkaamaan puun takaa ja sitten näenkin sen!
Minun kokoiseni ja uskoakseni jopa samanikäinen kirjava poika seisoo siinä ja katsoo tummuvaa taivasta kohden. Mitähän se oikein teki?
Sehän oli täällä aiemmin huutanut toiveiden toteuttamisesta. Mielikuvitukseni oli villi veijari ja siksi alan heti miettiä mahdollisuutta noidille ja velhoille joilta toinen oli ehkä mennyt pyytämään jotakin toivomusta. Miten jännää!

Sujahdan pois puun kätköistä ja astelen toisen selkäpuolta kohden.
"Mäkin tykkään toivoa asioita," avaan sitten suuni ja seuraan mielenkiinnolla miten toinen reagoi minuun.
Wohweli
 

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Siuri » 01. Tammi 2013 15:24

[...luin ton alotuksen uudestaan ja huomasin, kuinka paljon typoja ja ajatuskatkoja mahtu väliin x'D...]

Pääni laskeutuu taas kohti maanpintaa. Suljen silmäni ja hengitän syvään. Hengitän. Hengitän. Hengitän raskaasti. Hengitän vaikeasti.
Kirjavat kasvoni nousevat valppaasti ylös sillä samaisella sekunnilla, kun kuulen takaani äänen. Hetken, sen pienen sadasosasekunnin, mielessäni käy ajatus - voisiko se olla..? Mutta kun katseeni osuu minua hieman suurempaan rusehtavanvaaleakirjavaan hevosvarsaan, sammuu tuo pieni toivonkipinä yhtä nopeasti kun se oli tullutkin. Korvani painuvat hieman luimuun, ei pelosta, vaan surusta.
"Toteutuvatko sun toiveesi?" kysyn katsoen orivarsaa. Tuijotan tätä vain syvälle silmiin. Se ei näytä myöskään pelkäävän.
Huokaisen syvään ja pää painoksissa lähden astumaan hitaita askeleita yhteismaata kohti.
"Mun eivät."

Mielessäni pyörii tuhansia ajatuksia ja kysymyksiä. Miksi? Miksi halusin niin? Miksi toivoin niin? Miksi en antanut mahdollisuutta? Miksi en jaksanut odottaa?
Minun takiani hän on poissa.
Ei, en saa ajatella niin! Hän voi yhä olla tuolla jossain, tuolla keskellä suuria hiekkadyynejä. Hän voi vaeltaa siellä, hän voi elää onnellisena sen orin kanssa, hän voi kaivata myös minua, mutta tietää - ei, luulee tietävänsä, että minä kaipaan häntä. Siinä hän on väärässä!

"Mun äiti on jossain tuolla", sanon sitten hiljaisella äänellä. Toisaalta toivon tuon kaverinkin kuulevan sen, mutta en halua, että se pitää minua minkäänlaisena äidinpoikana! Yritän korjata tilannetta, mutta tyydyn kuitenkin vain pysähtymään ja reipastumaan.
"Onko sulla äitiä?" kysyn tältä toiselta kirjavalta. Missä hänen äitinsä on?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Wohweli » 05. Tammi 2013 18:06

Harmaapoika ei ainekaan kaurauta pois luotani, joten se ei ainekaan tunnu pelkäävän mua, sillä muuten se olis varmaan jo ottanut jalat allensa. Hyvä sinänsä, ettei toinen ollut mikää arkajalkanen kakara, koska mä tahdoin kavereita. Mieluusti sellassia koviapoikia, niinku mä iteki olin. Mä nimittäin todella tarvitsin sellaista kaveria jonka kanssa vois tehä kepposia aikuisille. Yksin se oli välillä vähän tylsää, koska seurassa oli aina kivempi nauraa.
Tuo itseäni hieman lyhyempi sitten kysyy, että toteutuko mun toivomat toiveet ikinä. Ei tartte kauaa miettiä, kun olen jo valmistanut vastauksen. Kuuntelen ekaksi kuitenkin harmaan vastauksen joka ei juuri minua yllätä.
”Ei munkaan juuri koskaan toteudu,” sanon sitten ja huomaan, että toinen lähtee kävelemään.
”Hei älä mee!” huudahdan tahtomattani ja pienellä hätiköidyllä laukkasuoralla saavutan tämän pian ja käyn kävelemään tämän vierelle.

Tämä kertoo äitinsä olevan jossain.
”Aijaa,” tyydyn toteamaan hieman kummastuneena. Tarkoittiko toinen, että sen täyty nyt mennä äitinsä luo vai, että sen äiti on jossain todella kaukana poissa. Kun kirjava seisahtuu minä menettelen samoin ja silmäilen toista. Nopea oli toisen asenteen muutos ja kiva niin. Ei se nyt enää näytä niin säälittävältä raasulta.
Poika sitten kyselee mun äidistä. Nii, mun äiti-kuvioni olikin hieman mutkikkaampi.
”On mulla joo. On äiti ja sit kaupanpäälle oikee äiti,” kerron hieman sekavasti sillä paremmin en kai asiaa osannut yhdeltä lauseelta kertoa.
”Tai siis. Mun oikee äiti on jossain, mut mä sain uuden, ku saavuin tänne,” puhelen hieman yksinkertaistaen asioita. Ei homma ollut kuitenkaan ihan niin automaattisesti toiminut.
”Mut isää mulla ei oo,” mainitsen sitten vielä. ”Se on kans jossain, mä kyl tahtoisin tavata sen,” lisään vielä hieman haikailevasti.
”Ja näin meidän kesken, se on mun isoin toive,” vaikka tajuanhan minä jo hieman kasvaneena, että todennäköisyys sille, että tulen ikinä tapaamaan isäni on häviävän pieni. Toiveet, kun harvoin vain toteutuvat.
”Onks sulla isää?” kysyn harmaalta. Että minä olisinkaan kateellinen toiselle jos sillä olisi isä.
Wohweli
 

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Siuri » 08. Tammi 2013 19:06

Ei hänenkään toiveensa. Toteutuvatkohan kenenkään?
Tuo toinen nuori lähtee perääni ja pyytää olemaan lähtemättä. Ihan kun se haluaisi olla minun kanssani. Minä en tiedä, kaipaanko seuraa juuri nyt. Kaipaan vain äitiä.

Toinen kirjava alkaa selittää äidistään. Äideistään. En aivan ymmärrä, mutta se yrittää kuitenkin selventää asioita minulle. Hän on siis kai.. menettänyt äitinsä?
Jään katsomaan hieman pidemmäksi aikaa oria. Sitäköhän hän tarkoitti? Mutta nyt hänellä kuitenkin on uusi äiti. Minä en halua uutta, haluan sen oikean.
Sitten se sanoo, ettei sillä ole isää. Pieni hymy käväisee kasvoillani kaikesta ikävästä huolimatta.
Hassua, että törmään toiseen ikäiseeni varsaan, joka on myös menettänyt äitinsä ja jolla ei ole isää.
"Ei", vastaan lyhyesti ja napakasti orin kysymykseen. Käännyn kuitenkin häntä kohti nyt jo hieman piristyneempänä.
"Edes äiti ei tiedä, kuka se on", sanon miettimättä yhtään sen enempää äitini mielipidettä siitä, että kerron perheen keskeisiä salaisuuksia. Mutta toisaalta, eihän äiti edes ole täällä - valitettavasti.
"Mutta me pääteltiin yhdessä äidin kanssa, että me ei edes haluta etsiä sitä", jatkan vielä. Me pärjättiin tosi hyvin kahdestaan ilman isää, ennen kuin hän löysi sen Edvartin.
Pieni ärsyyntymisen tunne käy päässäni. En oikeastaan edes tiedä, mitä kaikkia tunteita pidän tällä hetkellä sisälläni. Vähän ikävää, hieman mustasukkaisuutta, vihaa, mutta silti tuntuu kivalta, kun tuossa on joku, jolle puhua. Mitähän muuta se osaa tehdä?

"Kuule", aloitan ja korostan ryhtini nyt kunnolla.
"Sä näytät aika nopealta, mutta lyödäänkö vetoa, että et voita mua juoksukilpailussa", sanon sitten vähän virnuillen. Olihan toinen minua vähän pienempi, voittaisin sen varmasti!
"Tule", sanon ja lähden kävelemään tietä eteenpäin. Tässä lähellä pitäisi olla pitkäkin suora, jolla voisin näyttää toiselle, että äidistä huolimatta pärjään yksinkin ja olen aika tajuttoman nopea!
Nostan ravin ja lähden eteenpäin melko kevyesti hieman lämmitellen.
"Missä sun äitisi muuten tällä hetkellä on?" kysyn ihan vain mielenkiinnosta. Kenties ihan lähelläkin? Vai ehkä kauempana hoitamassa omia asioita?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Wohweli » 24. Tammi 2013 14:13

Kuulostin varmaan puulla päähän lyödyltä, kun yritän kertoa äideistäni. Oli oikeasti todella vaikea selittää sitä toiselle, vaikka omassa päässä kaikki kuulosti niin selvältä, helpolta ja yksinkertaiselta.
Harmaa – joka omisti minun kanssani aika paljon samanlaisia piirteitä – kertoi, ettei hänelläkään ollut isää. Aikamoinen sattuma jos minulta kysytään. Minne isät sitten aina katosivat? Kun nuori poika kertoo, ettei toisen äiti edes tiennyt kuka oli isä minä en oikeasti ole uskoa korviani.
”Ihan oikeestiko? Aika jännä,” saan sanottua käsittämättömyyteni lomasta. Kyllä minun oikea äiti tiesi kuka oli minun isäni. Mutta, koska minulla ei ollut enää oikeaa äitiä ei enää ollut mitään johtolankaa joka olisi voinut auttaa selvittämään kuka isäni oikein oli. Ehkä joskus aikuisena ja isona jos lähtisi pois Caraliasta voisin löytää isäni. Ainakin niin olin jo jonkin aikaa suunnitellut.
Harmaa sitten sanoo, että ei edes halua etsiä isäänsä. ”Miksi?” on aivan pakko kysyä, sillä en ymmärtänyt. Minä ainakin tahdoin löytää isäni ja selvittää kuka se oli. Kyllä Valientella ja Nanallakin oli ollut isät. Valienten isä oli ollut jopa todella kiva. Minäkin tahdoin sellaisen mukavan isän.

Nuorempi tahtoo vaihtaa puheenaihetta ja herättä huomioni yhdellä sanalla. Kohotan korvani höröön ja tuijotan tuota kysyvästi. Harmaa heittääkin minulle haasteen joka saa minut hymyilemään.
”Mä oon oikeesti tosi nopee, luulenpa, että voitan sut ihan helposti,” leuhkailen hieman, vaikka oikeasti en ollut lainkaan varma miten nopea olin. En ollut saanut oikein muiden varsojen kanssa nopeutta mitellä. Tavallaan jopa pelotti ja epäröitti lähteä selvittämään sitä. Minä en tahtonut hävitä, olla huono.
Harmaa kehottaa seuraamaan ja minä tottelen. Taisi viedä minua paikkaan jossa voitaisiin juosta niin kovaa, kuin jaloista lähti. Oli tämä kyllä aika jännää ja toinen vaikutti oikeasti tosi kivalta. Taisin vihdoinkin löytää kunnon kaverin. Johan tässä sellaista oltiin kaivattukin!
Toinen lähtee ravaamaan ja minä teen samoin ja nousen tämän vierelle ravaamaan. Ainakaan harmaa ei vaikuttanut ihan tyhmältä. Sekin näytti oppineen, että pieni verryttely oli hyväksi ennen kovaa juoksua. Harmaa kysyy äidistäni.
”Se hoitaa jotain omia asioitaan ja ihan kiva niin, se on ollut mun suhteen tosi huolehtivainen mikä on kyl välillä niiiiin ärysttävää,” kertoilen sitten, vaikka tajuan vähän myöhemmin, ettei minun ehkä kuuluisi puhua äidistäni sen kummemmin. Harmaallehan varmaan kelpaisi tuohon hätään miten tahansa huolehtivainen äiti.
”Onko sulla muuten nimeä?” minun oli aivan pakko kysyä, niin hölmösti, kun kysymyksen esitinkin. Voisihan olla, ettei harmaan äiti ollut ehtinyt varsaansa nimetä.
”Mä oon Ox, mulla on kyllä hieno pitkä nimikin, mutta se on niin tajuttoman vaikea sanoa,” esittelen sitten itseni vielä kylkiäiseksi.
Wohweli
 

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Siuri » 03. Maalis 2013 21:29

"Joo", saan nopeasti vastattua, kun toinen sanoo jännäksi sitä, etten tiennyt isääni. Itse olin jo aivan tottunut siihen, eikä minua loppujen lopuksi enää kiinnostanutkaan. Sain tarpeekseni muista äidin miesystävistä sen jälkeen, kun se typerä Edward sai noiduttua äidin. Sitten hänkin hylkäsi minut, valitsi mielummin sen orin kuin oman lapsensa.
Ja minussahan ei vikaa ollut!
Niin, helppo se on itselleen niin sanoa. Ehkä yritän peittää sitä, että minun kiukuttelujeni tuloksena en ole nähnyt äitiä herra ties kuinka pitkään aikaan! Ja kun lähdin paikalta sanoen, etten tarvitse häntä.. ehkä hän kuvitteli, etten oikeasti tarvitse. Hän oli kuitenkin väärässä.
Minäkin olin väärässä.

Olin hetkeksi uppoutunut täysin mietteisiini, kunnes tuo toinen ori esittää minulle kysymyksen siitä, mitä äsken kerroin.
Niin, miksi.
"Nokun.. Ei me tarvittu ketään kolmatta enää sekoittamaan meidän elämää.. Me pärjättiin kivasti äidin kanssa ja..", lopetan kesken. En minä pysty muille selittämään sitä, miksi en halua tietää isääni. Tiedän varsin hyvin itse, mutta ymmärtäisikö toinen?
"ja en mä tiedä. Helpompi vaan olla miettimättä asioita, joita ei välttämättä koskaan saa selville", sanon hieman hiljaisemmalla äänellä toisaalta toivoen, ettei toinen kuullut, mitä sanoin tai pohtisi sen tarkemmin.

Tuo kirjava lähtee helposti leikkiin mukaan ja kerskuu vielä olevansa nopeakin. Pyh, varmasti. En ole hävinnyt tässä aiemmin kuin sille yhdelle tytölle. Sekin varmasti johtui huonosta kelistä tai liukkaasta maasta!
Kirjava lähtee myös ravaamaan ja vastaa äiti-kysymykseen.
"Joo, voin uskoa", vastaan, kun tämä kertoo vähän ärsyttävästä äidistään. Tiedän tasan tarkkaan, millaista on olla ylimaallien holhouksen alla. Kaikki on vaarallista, kaikkeen uuteen pitää suhtautua varauksella ja yksin ei saa liikkua. Nämä ovat niitä pieniä asioita, joita en todellakaan kaipaa. Jos kuitenkin saisin valita, ottaisin kaikkein mieluiten äidin takaisin, vaikka se vähän valittaisikin.
Kylläpä mieliala vaihtelee.
Toinen kysyy nimeäni. Ainiin, unohdinkin esittäytyä. Hän esittäytyy ensin Oxiksi.
"Ja mä oon vaan Vonder", sanon hymyillen hieman. Vilkaisen toista nopeasti ja siirrän sitten katseeni eteenpäin.
Ei minun oikeastaan teekään mieli enää kisata mitenkään kisamielessä. Toinenhan vaikuttaa ihan mukavalta, ei minun tarvitsisi sille mitään esittää.

"Pitääkö sun muuten mennä yöksi äidin luo?" kysyn toiselta huomatessani taas laskevan auringon. Kestää kyllä vielä muutaman tunnin, ennen kuin se on kokonaan laskenut, mutta hämärä tulee silti aika yllättäen.
Meillä on kuitenkin paljon aikaa vielä jutella ja tehdä mitä vaan poikien juttuja!
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Wohweli » 13. Touko 2013 13:02

Oxista hieman vaikutti ettei harmaankirjava oikein itsekään tiennyt miksei isä kiinnostanut häntä. Tuntui kuitenkin väärältä alkaa väittelemään asiasta siksi arpia kasannut vaalea ei lähtenytkään enää sille linjalle. Mikä hän oli toisen mielipiteitä lyttäämään, kun ei tilannetta kokonaisuudessaan voinut kuitenkaan hahmottaa. Kyllä toisella olisi syynsä, olivat ne sitten muiden korvaan hyvät tai huonot.
Ainakin he osasivat olla yhtämieltä ylihuolehtivaisista äideistä. Koko ajan olisi pitänyt olla äiskän kyljessä kiinni ja olla suojeltavana. Sehän oli ihan älyttömän tylsää ja Oxista oli suorastaan vapauttavaa, että hän oli tämän kerran päässyt livistämään ja nauttimaan hieman janoamastaan vapaudesta. Hetki poissa valitustulvan alapuolelta oli todellakin juuri se mitä voikonkirjava oli kaivannut jo pidemmälle jatkuvan tovin ajan.

Kun toinen poika esittäytyi Vonderiksi hän nyökkäsi hymyn kerran. Kerrankin sellainen varsa josta saattoi oikeasti saada hyvänkin kaverin! Eihän Nanassa tai Valentinessakaan suoranaista valittamista ollut, mutta eivät ne silti aivan samankaltaisia olleet kuin Ox. Kyllä Vonder oli paljon enemmän hänen kanssaan samalla aaltopituudella ja hyvä niin!
Yöksi äidin luo? Ox ei itse ollut edes varma asiasta. Hyvinhän hän tiesi, että äiti huolestuisi jos hän luuhaisi koko yön pimeässä metsikössä tarpoen. Olisiko pieni valhe tässä kohtaa väärin? Jos hän pysyttelisi varovaisena ja sanoisi, vaikka äidillekin, että oli vain etsimässä Vonderin äitiä. Kyllä hänen äitinsä sen ymmärtäisi! Vai?
"Öh... Kyllä mä saan olla yön ulkona," sanat vain tulivat pihalle Oxin suusta ja tämä yritti paikata hymyllä hieman huteria sanojaan.
"Mutta otetaanko nyt se kilpaspurtti?" kirjavan oli pakko vaihtaa aihetta sillä pelkäsi Vonderin suuttuvan jos saisi tietää valehtelusta. Ja ei, hän ei todellakaan aikoisi luopua tästä löytämästään kaverista ihan niin helpolla. Kaikki ei voisi kaatua yhteen harmittomaan vaiheeseen. Kyllähän he osasivat huolta toisistaan pitää.
"Valmiina, paikoilla, hep!" issikka saneli lähtömerkin ja siirtyi sitten ravista laukkaan. Hän kyllä ymmärsi pian, etteivät he olleet valinneet varsinaista maalia, mutta ehkä nyt voisikin juosta aina siihen saakka kunnes toinen väsähtäisi. Kävisihän se niinkin. Ox vilkaisi taakseen varmistaakseen, että Vonderkin pääsi vauhtiin eikä ollut jääny kokonaan paikoilleen. Kyllä tämä nopeusjuttu ainakin täytyisi selvittää. Ox halusi ehdottomasti todistaa mihin hänen rotuisensa pystyivät!
Wohweli
 

Re: A million miles away.

ViestiKirjoittaja Siuri » 18. Touko 2013 17:22

Ox sanoo voivansa viettää yön ulkona. Kiva! Meillä on koko yö aikaa juosta ja tehdä kaikkea kivaa! Väsy alkaa pikkuhiljaa kyllä tulla, mutta siitähän ei toisen tarvitse tietää. Kyllä ne silmät pysyvät auki vaikka väkisin.
Ori ehdottaa myös spurttia. Hmm, tie näyttää kyllä ihan hyvältä nyt. Eikä sillä ole väliä, voitan joka tapauksessa!
Ehdin vain nyökätä vastaukseksi, kunnes ori siinä samassa on jo laskemassa meitä lähtöön. Hän lähtee laukkaamaan ennen kuin ehdin edes ymmärtää, mitä juuri tapahtui. Pääsen kuitenkin nopeasti tilanteesta perille ja nostan vähintäänkin yhtä kovan vauhdin kuin edellä kirmaava ori.

Laitan silmäni kiinni ja painan päätä hieman matalammalle. Puren hampaita yhteen ja annan jalkojen viedä eteenpäin. Ja eteenpäin. Ja eteenpäin.
Kun oletan olevani toisen varsan vieressä, niin raotan hieman silmiäni. Olen hänen oikealla puolellaan ja hän kieltämättä kulkee kovaa! Vaikka sain hänet kiinni, on ohi meneminen kuitenkin lähes mahdotonta. En tiedä, kiihdyttikö toinenkin, sillä ei minun voimani nyt vielä voineet loppua, mutta oli miten oli, viereekkäin me olemme.
Sademetsän lehtipuut vilahtavat vain silmissä, kun nostan pääni taas ylös. Tie tosiaan on suora, mutta kovin pitkälle ei näe. Täytyy olla varovainen.
Onneksi ei ole liukasta.
Täytyy myöntää, että hetken kovaa juostua hengitys alkaa todella kuulostaa raskaalta. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja jalat eivät enää meinaa totella. On pakko hidastaa.
Hidastan vauhtia hiljalleen, että toinen huomaisi minun luovuttavan. Minä. Luovuttamassa. Nyt kuitenkin tuntuu, että sillä ei edes ole niin kovasti väliä, kumpi voitti. Sitä paitsi meillä on koko yö juosta, varmasti vielä pärjään paremmin myöhemmin!
"Hei Ox!" huudan, jotta saan varmasti toisen huomion. Pidän vauhtini reipastempoisessa ravissa, mutta hiljennän sen nopeasti käyntiin.
"Sä taisit voittaa. TÄMÄN kerran. Odotapa vain, kunnes otamme uusinnan - tämä oli vasta harjoittelua", sanon toiselle.
Minua on usein sanottu huonoksi häviäjäksi, mutta en itse ole huomannut asiaa. Tai sitten se johtuu vain siitä, missä kaukana ajatukseni pyörivät. Tai siitä, että en koe toista oria minkäänlaisena uhkana, päinvastoin, hän on monella tapaa minun kaltaiseni. Ystävä.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere


Paluu Sademetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron